Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Mielipiteet Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa niin kuuluuko siitä ääni?
QR-Code dieser Seite

Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa niin kuuluuko siitä ääni? Hot



Niin, tämähän jakaa ihmisten näkemyksiä ja viisas huomaa, että erilaiset tulkinnat asiasta kertovat aina ihmismielestä, ei itse kysymyksen oikeasta vastauksesta. Syvemmin asiaa pohtiessani päädyin enemmänkin katsomaan vastauksen antanutta ihmistä, en niinkään itse vastausta. Mitä se kertoo hänen alitajuntaisesta katsomuksesta maailmaa kohtaan? Onko objektiivista, luultavasti matemaattista, totuutta maailmasta joka selittäisi kaiken? Moni tieteilijä tähän uskoo, mutta jos se totuus on palapeli, meillä on vielä paloja kateissa. Esitän ensin oman tulkintani kysymyksestä ja sitten pohdin sitä mitä annettu vastaus kertoo ihmisestä.
Niin, minun vastaukseni pohjautuu realistiseen maailmankatsomukseen ja populistin tavoin, vastaan aluksi kysymykseen kysymyksellä; miten määritellään ääni?
Kun se puu kaatuu, realisti sanoo, että siitä syntyy paineaalto ja kuulijan aivoissa se muuttuu niin kutsutuksi ääneksi. Mutta kun kuulijaa ei ole! Eli, kysymys on enemmän äidinkieltä. ¨Ääni on kuultavissa olevaa mekaanista aaltoliikettä tai mainitun aaltoliikkeen kuuloelinten kautta aiheuttama kuuloaistimus tajunnassa.¨ sanoo eräs määritelmä. Jos se on ääntä, niin voimme todeta, että ääntä ei kuulu. Molekyylien tihentymä ja harventuma ei ole ääntä vaan se muuttuu siksi vasta kun tajuntamme aistii sen. Niinpä se on vain paineaalto.
Idealistin näkemys vastaa myös ei, mutta kuten olen huomannut moni heistä väittää, ettei edes sitä paineaaltoa synny. Idealistin näkemys on realistin näkö vinkkelistä epälooginen. Miksi? Siksi, että he olettavat jotakin tapahtuvan, eli puun kaatuvan, mutta silti olettavat, ettei muuta tapahdu. Miten se puu kaatuu jos havaitsija on kaiken keskipiste, niin kuin idealismin perus ajatus opettaa? Miten se puu on edes olemassa? Oliko E=MC*2 vuonna 1476 vai muuttuiko se todeksi vasta 1900-luvulla, kun Einstein sen hoksasi? Matematiikot sanovat löytävänsä uusia kaavoja, eivät keksivänsä. He siis uskovat sen jo olleen olemassa ennen kuin kukaan tiesi siitä, eli he kuuluvat usein realisteihin. Mutta neuropsykologi miettii tietoisuuttame ja pohtii onko matematiikka vain ihmisen keksintö selittämään maailmaa? Onko matematiikka aivoissamme? Jos joskus löydämme toisen sivilisaation niin selittääkö se maailman kaikkeutta vaikkapa tanssimalla ja silti he ymmärtävät sitä yhtä hyvin kuin me? Mene ja tiedä. Mitä sinä olet mieltä, kuulisin mielelläni.
Kun puhun eri ihmisten kanssa, he joutuvat väkisin asettumaan jollekkin kannalle ja usein tekevät sen tiedostamatta. Näin he kuvaavat suhdettaan ympäröivään maailmaan. Kaikki eivät välttämättä edes tiedosta sitä. Jotkut ajattelevat, että fysiikan lait tapahtuvat aina ja kaikkialla, jotkut uskovat sen riippuvan siitä onko havaitsijaa. Tieteentekijät vastaan filosofit. Karkea jako, mutta suhteellisen paikkaansa pitävä. Mitä jos molemmat ovat oikeassa jollain ilveellä? Tai molemmat väärässä? En tiedä. Tyydyn odottelemaan seuraavaa Albert Einsteinia selittämään minulle, että mitä tästä universumista kannattaisi oikein tuumata.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.2  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa niin kuuluuko siitä ääni? 2017-12-14 21:55:23 Brix
Arvosana 
 
2.0
Brix Arvostellut: Brix    December 14, 2017
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Alussa on ihan nasevaa tekstiä ja teräviä havaintoja. Et onnistunut selittämään idealistin kantaa siten että olisin ymmärtänyt mitä hän ajoi takaa ja miten miten matematiikan lait, niin kuin me ne ymmärrämme, liittyvät asiaan.
Mielestääni kysymys liittyy maailmankuvaan. Jos olemme tietokonesimulaatiossa, kuten Matrixissa, paikassa jossa kukaan ei ole, ei ajeta mallinnusohjelmaa. Jos taas maailma on sellainen kuin fysiikan lakien pohjalta oletamme, paineaalto syntynee.

Lisäongelma realistille: Jos kukaan ei liiku liikkuuko aika?

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa niin kuuluuko siitä ääni? 2017-12-09 10:25:54 boxo
Arvosana 
 
1.5
boxo Arvostellut: boxo    December 09, 2017
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Muutenkin tuo otsikon lause on mun mielestä maailman typerin lause..jos jätät television päälle kun lähdet käymään kaupassa niin kuukuuko siitä ääni silläaikaa kun olet poissa???

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
02
Report this review
Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole sitä kuulemassa niin kuuluuko siitä ääni? 2017-11-20 07:47:58 boxo
Arvosana 
 
3.0
boxo Arvostellut: boxo    November 20, 2017
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Niin..mielenkiintoisia ajatelmia ovat kaikki nuo. Kaikenmaailman Einsteinit ja muut
ovat hiukan jo raapaisseet pintaa yrittäessään ymmärtää kaikkia näitä asioita. Kuin
pikkulapsi raapaisisi kynnellä appelsiinin kuorta, kynnen alle jää hiukkanen jotain jota lapsi katsoo yrittäen miettiä mitä se on.
Minä ajattelisin näin että me ihmiskunta olemme olleet Universumin kymmenestätuhannesta vuodesta olemassa vain sadasosan silmänräpäystä, ja senkin ihan sattumalta vain. Ja kestää enään noin miljardisosan silmänräpäystä, niin meitä ei enään ole,piste. Ja kukaan tai mikään universumissa tai missään muuallakaan ei ole edes huomannut, saatikka välittänyt tästä mitättömästä ajasta jonka jokin pieni planeetta oli jossain ja siellä vilahti tuskin huomattavan ajan jotain elämänkaltaista.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS