Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Kuiskaan, rakastan sinua
QR-Code dieser Seite

Kuiskaan, rakastan sinua












Kuiskaan, rakastan sinua

K.N.













23.2.2018
Erosta on jo ainakin puoli vuotta. Tekisi mieli laskea tarkasti kuinka monta päivää sitten istuimme puistossa. Samassa josta silloin lähdimme ensimmäisille treffeille. Kauhean kliseistä nyt erota samassa paikassa jossa rakastuimme. Tuntuu oudolta rakastaa sua vieläkin. Rakastan sua vieläkin, vaikka teitkin minusta kauhean erilaisen ihmisen. Teit minusta heikon ja laitoit minut unohtamaan kaiken josta ennen nautin, unohdin kaverit ja kohtelin äitiäkin paskasti. Valehtelin kaikille ja en pitänyt itsestänikään huolta. Minun pitäisi kai hyväksyä ettei sitä kukaan koskaan osaa olla oikealla tavalla rakastunut.
Poistin sinun numerosi eilen. Se ei ollut hankalaa, mikä on outoa. Poistin sinun numeron, koska toissapäivänä tulin taas itkemään sinulle vaikka ei olisi pitänyt. Sinulle juttelu on itsetuhoista. Taidan sittenkin ymmärtää miksi tyypit viiltelee. Minulla on sinusta enää kuvat, ja tottakai muistot mielessä. Niistä ei koskaan pääse yli, tai mistäpä minä sen tiedän.
Sinun takia muutin jopa kotoa pois. Muutin 500 km päähän kodistani. Tahrasit kotini. Minun turvapaikkani. Sitä en koskaan anna sinulle anteeksi.

17.09.16
Makoilimme minun sängylläni. Olimme maanneet siinä jo ainakin viisi tuntia. Juttelimme vain kaikesta tyhmästä, kuten siitä mitä haluaisimme isona olla. Tiesimme ettei meistä kuitenkaan tulisi koskaan mitään sellaista kuten kuvittelimme silloin, mutta eikö sitä pidä jotain olla jota kohti tavoitella. Muistan myös kun kerroin kavereista jotka viiltelevät ja sanoit minulle, että minä en saisi koskaan tehdä niin. Taisin valehdella kun sanoin, etten koskaan satuttaisi itseäni.
Pidit minua kädestä. Sinun sydän alkoi hakkaamaan tosi lujaa. Meidän huulet melkein kosketti jo. Tämä oli molemmille iso juttu. Kummankin ensimmäinen suudelma. Olin paniikissa. En uskaltanut mennä vielä vannomaan että rakastan. Mutta taisin rakastaa (helppoa se on nyt sanoa).
“Sul on pehmeet kädet”, sä sanoit.
“Kuivat ne vaan tästä kylmyydestä on”, vastasin samalla nauraen. Huomaan kuinka epätoivoinen olit iskurepliikkiesi perusteella.
Sinä kuiskasit: “Tiiäks, täydellistä ei oo mutta lähelle voi päästä”.
Nyt se tapahtuu. Tulit lähemmäksi.
Kysyit: “Meeks paniikkiin jos pussaan sua”.

Mun eka rakkaus.

Olin valmis tekemään sun puolesta mitä tahansa ja sä et ees jaksanu herätä mun takia kymmeneltä lauantai aamuna. Kiitos kusipää.

Ennen sinua olin paljon vähemmän mitä olen nyt, kaipaan silti ihmistä joka olin ennen sinua.
Minulla oli Äidin kanssa ongelmia, rakastin kavereita mutta he eivät vain olleet tarpeeksi.
anteeksi.
Elämä oli ihanempaa, mutta en vain osannut arvostaa sitä vielä silloin, pari vuotta sitten. Olin tosi eläväinen ihminen, nauroin paljon. Värjäsin hiuksetkin siniseksi, sinä et olisi antanut minun koskaan tehdä sitä. Minulla ei ollut montaa kaveria, mutta olin tyytyväinen kuitenkin. Asuimme kaukana keskustasta joten vietin paljon aikaa kotona. Se ei haitannut minua vielä silloin. Osasin olla yksin ja nauttia omasta seurastani. Katsoin Netflixiä ja tein luovia asioita, kudoin jopa ja maalailin. Kävin ulkona lenkittämässä koiria ja leikin kissani kanssa. Rakastin itseäni. Tuossa vaiheessa olin vasta aloittanut yläasteen.
”Nyt se elämä alkaa”, mietin. Todellakin alkoi. En siinä vaiheessa olisi uskonut, että siitä vuosi eteenpäin ja olisin miettimässä pitäisikö hankkia kortsuja.

Minulla on ikävä sinua silloin, kun en jaksa tehdä mitään. Silloin kun olen väsynyt maailmaan ja sen pohdintoihin. Silloin kun olen liian väsynyt olemaan oma itseni. Tarvitsen sinua, juuri nyt. Miksi annoit minun päästää sinut menemään? haista paska.


























3.3.2018
Vieläkin
sinua
ikävä.

























Voi vittu.


7.3.2018
Jokainen kerta sen jälkeen kun juttelen sinun kanssa, tajuan ettei me kuuluta yhteen. Mutta nyt ei olla juteltu hetkeen, ja alan taas ikävöimään sinua, kuvittelemaan että olet joku muu.
Löysin meistä kuvia joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Katsomme toisiamme ja nauramme. Outoa ajatella, että siitä hetkestä vain kuukausi eteenpäin ja erottaisiin. Vittu kun on taas niin surullista. Ainiin, niistä kuvista vielä. Ne otettiin rippipäivänäni. Pari kuvaa otettiin yhden hyvän kaverini kanssa joka oli poika. Sinä olit mustasukkainen hänestä ja sanoin sinulle ettei sinun tarvitse murehtia hänestä, en voisi koskaan kuvitella tekeväni mitään hänen kanssaan. Kun erosimme, tämä poika päätyi sinun laastariksi, hupsis.


En kadu mitään. Olit parasta mitä mulle on tapahtunut. Sen takia sinun menettäminen on ollut raskainta. Kestää kauan ennenkuin löydän jotain parempaa kuin sinä. Vaikkakin meidän rakkaus oli/on edelleen kuin suoraan jostain kliseitä täynnä olevasta teinidraamaelokuvasta, sinä olit/olet mulle aitoa.

12.3
sitä aikaa kun olimme yhdessä:
joskus kun oon sun lähelläs, tunnen meidän välissä jotain vaarallista. sun kanssa voisin tehdä mitä tahansa, lopettaa koulut ja karata, unohtaa omat mielipiteeni ja uskomukseni, sinun kanssa ja sinun takia vaikka kuolisin. aina kun ollaan lähekkäin - ja ei kosketa - tunnen pakonomaista tarvetta koskea sua. ihan vain pienesti.
tällä kertaa tunsin sitä pakonomaista, enemmän kuin pienesti.
sun lähellä mä en kaipaa mitään muuta. näen sua joka päivä koulussa, mutta se ei millään riitä. kulta ota mut omaksesi.
istumme vastakkain sun sängyllä. jalat ristissä. kädet yhdessä. katsot mua silmiin. naurahtaen hermostuneisuudesta, kysyn häkeltyneenä “mitä sä oikeen tuijjaat”.
vastaat
“sä oot niin kaunis”.
Tulen lähemmäs ja puolivahingossa kaadan sinut makuuasentoon. hupsis. kätesi hapuilevat pitkin vartaloani. kutittaa. menee kylmiä väreitä. kukaan ei ole koskettanut minua kuten sinä.
tiedämme että olemme vakavissaan, kaikesta kuitenkin pitää tehdä leikkiä. kutitat minua huulillasi kaulastani. minä hymyilen ja nauran kyyneleet silmissä. kiusaan sinua pitämällä sinut kaukana minusta, tekee tilanteesta vielä intohimoisemman.
lopulta päästän sinut lähelleni, olet heti pussaamassa kunnes minä pysäytän sinut.
asettelen sinut tarkasti vierelleni makaamaan kyljelläsi, ihmettelet mitä minä oikein puuhaan. tulen vierellesi makaamaan, samalla tavalla kyljelleni. sanon: “muistatko kun ensimmäisen kerran makasimme näin”, hymähdät ja kerrot muistavasi. minä kuiskaan korvaasi: “meeks paniikkiin jos kerron että rakastan sua?” Alat hymyilemään ja pari kyyneltä täyttää silmäsi. Tulet lähemmäs ja pussaat, ilman mitään leikkejä. Nyt ollaan ihan tosissaan.
Katson sua silmiin, näen että katsot mua rakkaudella, aidolla sellaisella.
Tämä, että minä muistelen sinua näin on juuri sitä itsetuhoisuutta. Kaikella pitää aina leikkiä.
Makaamme sängyllä ja makaat kainalossani. Pidän enemmän tästä kuin siitä, että olisin sinun kainalossasi. Uskon että olet samaa mieltä. Olet minun ja haluan pitää sinusta huolta. Olet tärkeä. Minulla on valkoinen kauluspaitani jonka napit ovat auenneet jo valmiiksi vähän. Pidät kättäsi kaulani alapuolella. Juuri rintojeni yläpuolella. Silität. Siirrät kättäsi alemmas, ihan muina miehinä niinkuin minä en huomaisi. Ajattelen, en tule koskaan tuntemaan mitään näin vahvaa.


Pitäisi mennä nukkumaan ja lopettaa tämä kirjoittaminen. Pistää musiikki pois päältä. Mutta pelkään samaa kuin joka ilta, itkemistä. Aina, pelkään että kerran kun sen aloittaa siitä ei tule loppua. Huomenna kuitenkin ihan normaali päivä. Herään kuten aina ennenkin ja menen kouluun. Sanon kavereille että itkin taas eilen, sun takia. Ne vastaavat että olisi jo aika päästä yli ja kyselevät miksi olen vieläkin sussa kiinni. Vastaan, niinkuin aina: “No en vittu tiedä.”

En mä joka ilta itke. Mutta joka ilta mä sua mietin. Ja aamu. Mietin miksen herää sun vierestä. Missä sä oot?

Ei siinä kauaa mennyt. Aloin itkemään. En ihmettele. Miksi vitussa sun piti kusta kaikki?
Kasaripoppi soimaan niin kyllä elämä hymyilee taas. Apuahan minä en muuten hanki. Se on ihan turhaa.

13.3

Alkaa taas olemaan niin myöhä että ajatukset kulkevat erilailla. Alkaa tulla taas sinua ikävä. Nyt on oivallinen aika taas kirjoittaa sinusta. Toivon niin paljon, että joku päivä joisit itsesi känniin ja tulisit juttelemaan. Voi luoja.

Kesä, juhannus.
Olen juuri ollut viikon ilman sua. Olen kesätöissä iskän luona, viidensadan kilometrin päässä susta, sattuu. Kävellään E:n kanssa Kemijoen rannalla ja kuunnellaan musiikkia.
Sitten sä soitat. Olet kännissä. Kuulostat suloiselta. Luurista kuuluu kun sun kaverit huutelevat turhuuksia:
“pistä se akkas ny helvettiin ja tuu takas ryyppään!” Minä nauran. Menet omaan huoneeseesi, omaan rauhaan. Toistelet jatkuvasti kuinka paljon sä mua rakastat. Uskon sua. Olet rehellinen kännissä, sen mä tiedän. Yhtäkkiä ääntäsi ei enää kuulu. Huhuilen perääsi ja suljen puhelimen. Sä nukahdit (sammuit).

14.3
Minulla on ikävä hyvää fiilistä. En edes ikävöi sinua. Ikävöin jotain. Jotain kuka ymmärtäisi. Olisi tukena. Hyväksyisi minut, ne kaikki puolet mitkä minussa on. Mikset sinä hyväksynyt? Olin valmis hyväksymään sinun kaikki puolet jos vain olisit näyttänyt ne. Minulla on hullun väsy. Siitä tämä kaikki taas johtuu. Jos yrittäisin kirjoittaa päivällä tästä tulisi ihan tylsä. Taide syntyy kärsimyksestä. En tiedä ketä pitäisi ikävöidä. Haluan vain rakastaa jotakuta ja antaa hänelle kaikki. Itseni kantaminen on liian raskasta. Liikaa ajatuksia. Ei kukaan sitä koskaan kehdannut ajatella että on se pirun hankalaa olla niin täynnä elämänviisauksia. Ei pysty mitään tekemään ilman että ajattelisi mitä kaikkea pahaa siitä seuraa. En valita. En haluaisi. Mutta onko aina pakko olla se mitä on. Haluan taukoa elämästä. Taukoa itsestäni. Tai taukoa muista. En tiedä olenko taas vain unohtanut sen kuka olen. Huomenna kaikki on taas hyvin. Kunnes taas tulee ilta ja tulen tänne itkemään kaikesta. Joko sinusta tai niistä muista tai ihan vaan asioista.




“-Voidaanko kuolla samaan aikaan?”
“-No tottakai rakas.”
“-Hyvä… En kestäis ajatusta elää ilman sua.”

tämä tapahtui kaksi viikkoa ennen kuin erottiin.

“-Mä rakastan sua.”
“-Nii mäki rakastan sua.”

Valhe.


“Mä en halua että tää päättyy.”

Valhe.

“En mä sua aio jättää.”

Valhe.

Ethän sä itke?
En tietenkään.

Valhe.


Rakas, sä et tiedäkään kuinka paljon haluaisin sun lukevan nää. Voisin liittää tähän pari kuvaakin meistä vielä. Haluan että kärsit mun kanssa. Haluan vielä sen yhden kerran. Yhden kerran kun vain itketään yhdessä. Haluan että tiedät rakastavani sinua vieläkin. En pääse sinusta yli vielä pitkään aikaan. En halua olla ainut joka on näin säälittävä. Mun on pakko saada tietää oletko päässyt minusta yli. Sinun on pakko ikävöidä minua.

15.3. Aamu

Tästä ei tule mielenkiintoista tekstiä. Johtuu päivän ajankohdasta. Nimittäin aamusta. Melkein päätin aamulla etten ikävöi sinua enää. Meno oli liian säälittävää eilen illalla, mutta ei se auta. Jos päätän joka aamu etten ikävöi sua enää, se ikävä tulee takaisin kuitenkin. Aion nyt vain olla ja mennä. En edes mieti susta yli pääsemistä.


15.3 Ilta

Sä sovit mulle paremmin kuin kukaan muu. Mutta mä muutun. Mä rakastun uudestaan. Sillon sä et enää ole mun yksi ja ainoa.

Mä haluan rakastua.

16.3

Katson tähtiä. Otavaa. Kuiskaan. “Rakastan sua”.


17.3

Vuosi ja seitsemän kuukautta olisi tullut tänään täyteen. No ei tullut, vittu. Sattuu vaan vieläki. Toivon niin perkelesti että sä laittaisit viestiä. Olo on niin heikko ja säälittävä. Mä haluun kuulla sun sanovan ne sanat…”mulla on ikävä”. Toivon vain että sanoisit jotain…ihan vaikka pelkkä musta snäppi. Pelkkä “hei” whatsapissa… Mulla on niin jumalattoman ikävä. Hyvä että nyt sentään olen tajunnut etten voi korvata tätä ikävää millään. En turhaan mene särkemään kenenkään muun sydämiä omien särkyjeni vuoksi. Tuu mun luo takaisin rakas.

-miksi sä edes ajattelet mua enää? kysyit kerran.
-koska olit mun ensimmäinen rakkaus tai olet. vastasin.

Mikset sä sano mitään? Vaikka kuinka mä yritän tällä hetkellä porautua sun aivoihin. Mikset sä kuule?? Luulin että meidän välillä oli joku yhteyskin. Rakas mä en tiedä kuka mä oon. Tarviin sua muistuttamaan että mulla menee paremmin ilman sua! PUHU MULLE!

Kulta enkö mä merkitse sulle mitään? Oletan että olit eilen juomassa koska kaikkien sun kavereiden mukaan ne oli juomassa joten aivan varmasti sinäkin olit. Mikset sinä eilen laittanut mitään? Olit kuitenkin kännissä. Ja aina kun olit kännissä, rakastit minua todella. Etkö sitten enää rakastakaan? Yritätkö vihjailla jotain? Olenko minä oikeasti se joka jää vain haikailemaan toisen perään? No en varmasti ole. Kyllä sinullakin on minua ikävä. Aivan varmasti on. Mikset laita viestiä? RAKASTA MUA KUSIPÄÄ!
Mitä helvettiä? Rakas… Mä oikeesti uskoin kun sanoit että rakastat. NÄINKÖ SÄ SEN TODISTAT? ainiin. Käskin sinua pysymään poissa. ja teet juuri niin kuin käsken. Erosimme ja olet vieläkin tossun alla. Tai sitten et oikeasti vain halua jutella kanssani. HAISTA PASKA.


Sinun pitäisi olla täällä. Rakastamassa minua. Olla minun tukena. MUTTA ET OLE. tyhmä. kusipää. Mä olisin ollut sinun tukena. Olisin tehnyt vaikka mitä. Sinä et. Oot tyhmä. paskakasa. painu helvettiin. rakasta mua.

27.3.

Miks mä ees enää välitän? Lueskelin noita edellisiä kirjoituksia. Luulisi että olisin kasvanut enkä ajattelisi enää samalla tavalla. Mutta ei, en ole kasvanut. Mietin vieläkin. Mikset sä laita viestiä?

Haluaisin sinun laittavan viestiä MUTTA MINÄ VIHAAN SINUA SILTI NIIN PALJON! Tiedättekö sen tunteen, kun palaatte kotiin ja kuinka mukava ja turvallinen fiilis siitä tulee. Minulla meni reilu vuosi ennenkuin pystyin palaamaan kotiin ja aidosti pitämään sitä kotonani, turvallisena paikkanani. KAIKKI TÄMÄ SINUN TAKIA. HAISTA PASKA. KUSIPÄÄ.



28.3.

Olen puolessa välissä. Odotan vielä viestiäsi. En edes tiedä miksi. Kunhan odotan. Tiedän että olen puolessa välissä sillä veit kaiken rakkauden mitä minussa oli pois. Mutta nyt, alan saamaan sitä takaisin, ehkä vain sen takia että voisit tulla takaisin elämääni ja viedä sen pois. Rikkoa sydämeni. Särkeä sen palasiin. Ehkä koska tajuan vihdoin pärjääväni ilman sinua. Tai no, ainahan olen pärjännyt ilman sinua. Se on eri asia että kuinka hyvin.


Rakkaus. Se on kumma käsite. Asia, tunne, ihminen, esine, arvo. Minulle se on mielentila joka pysyy aina. Rakkaus tekee sinusta hauraan, onnellisen ja saa tuntemaan olon kotoisaksi. Kuin olisit vihdoin perillä. Rakkauden voi unohtaa mutta se pysyy jossain hyvin syvällä. Sen pystyy herättämään uudestaan. Saamaan kipinää. Luomaan kitkaa. Me tarvitsemme rakkautta, huolenpitoa ja hoivaa.
Rakkaus.
Rakkaus.
Rakkaus.

Tykkään ajatella sinua. Puhua sinusta. Itkeä sinulle. Hymyillä. Nauraa. Huutaa. Mitä tahansa mikä liittyy sinuun. Pelkään unohtavani sinut. Olen sitä paitsi jo vahvasti sitä mieltä että ihminen josta puhun näissä viimeisissä kirjoituksissa et ole sinä. Se ei ole kukaan. Ainakaan nyt.

30.3.

Noniin saatana. Nyt on aika päästää irti. Niistä kaikista asioista jotka väsyttää sua. Päästä irti. Sen tilalle tulee aina jotain uutta. Päästä irti. Sä tiedät kyllä kuinka. Ole oma itses. Rakasta itseäsi. Päästä irti muru.

1.4
Muistan kun kerroit tarinan kusipää kaveristasi joka hengaili tyttöystävänsä kanssa vain kerran viikossa, mikä kusipää kaverin mielestä oli tarpeeksi. Hän nimittäin “sieti” tyttöystäväänsä sen verran että sai tältä, noh...seksiä. Mietimme, että kuinka kusipää joku voi olla. Meidän mielestä kaverisi oli tunteeton paska.

Kun meidän suhde tuli lopulta siihen että näimme kerran viikossa, ja minä kerroin sinulle että minusta tuntuu ettei nähdä tarpeeksi usein ja minusta tuntuu että sinä et välitä.
Sinä sanoit:
“mun mielestä kerta viikossa sua on ihan tarpeeksi”.
En usko, että mikään on satuttanut minua niin paljon kuin tuo lause.


15.4

Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua niin paljon. Kun tyhjennän mun mielen, en ajattele mitään, suljen silmät, puhdistan kaiken ja avaan silmät. Ainut asia minkä tunnen on rakkaus, sinua kohtaan. En tiedä miksi. Miksi mä sua rakastan?
Kun näin sut ekaa kertaa, mä tunsin sen. Sen palon sydämmessä josta aina lauluissa lauletaan. Silloin kun erottiin, käveltiin tuntikausia ja juteltiin. Ja itkettiin. En ole koskaan sun nähnyt sun itkevän niin paljon.
“Mä en halua erota” sä sanoit. Mä en vain kestänyt. Mä en kestänyt sitä että sait mut tuntemaan niin merkityksettömältä.

Ketä mä oikein kaipaan? Sinuako? Mun on niin hankala uskoa.

Mä en tiedä mitä ajatella susta. Joskus mulle vaan tulee sellainen purkaus. Tekee vain mieli nähdä sua...jutella sulle...suudella sua…

Minä vihaan sinua. Minä vaan vihaan niin perkeleesti. Sitä on niin hankala ajatella että oltiin yhdessä. Helvetti mehän rakastuttiinki. Ja nyt yhtäkkiä olen päättänyt alkaa lesboksi. Ja kuinka voin vain yhtäkkiä päättää olevani lesbo kun janoan sun kehoa yhtä paljon kuin Jeesus Juudasta.
Anteeksi nyt vain että kirjotan näin suoraan mutta nyt on pakko. Kirjoitan seuraavan kappaleen juuri niinkuin asia on enkä sen vierestä.

Mua väsyttää ja stressaa. Ajattelin eilen itkiessäni että olisipa hauskaa tappaa itsensä. Pari päivää sitten värjäsin hiukset mustaksi. Tästä asiasta en ole kenenkään kanssa halunnut puhua. Sen jälkeen kävin “korjaamassa” ne parturilla ja tuhlasin siihen 80 euroa. Se oli toinen virhe. Menin kotiin ja itkin. Itkin ja soitin not so rock versioita Nirvanan biiseistä.
Haluan pilata asiat. Mitä haluan? Haluan sinua. Haluan rakkautta. Haluan sinut. Tähän nyt. Heti. Anna mun olla! Mee pois mun mielestä! Miksi mä ajattelen sua juuri nyt? HYI! Pois mun mielestä!! Olen yrittänyt vain tehdä elämästä mukavan seesteistä ja itselleni mieluisaa. TÄMÄ EI NYT OLLENKAAN OLE SITÄ! Kulta mä tarviin toimintaa. Kulta rakas pieni muruseni mä en jaksa. Joskus mä vain kuvittelen kohtauksia siitä että tavattaisiin ja katsoisit mua ja häivyttäisiin vain jonnekkin pussailemaan. Tai vain puhumaan.

Nyt tulee tarina sinusta jota en ole aikaisemmin kenellekkään kertonutkaan. Aina kun ajattelen tätä minua vain nolottaa tai muuten vain oksettaa.
HERRANJUMALA, jos mä jotain voisin poistaa mielestäni niin se olisi tämä päivä: KUN ME EKAN KERRAN TAVATTIIN! Hyi kauhea. Onneksi ei keretty olemaan niin kauaa yhdessä että olisi ollut aikaa jutella siitä. HYI!! Se oli noloin hetki elämässäni. Se oli vitun kauheaa. Eihän me edes tultu toimeen! Mitä me oikein ajateltiin!
Mutta kyllä se siitä sitten kun tutustuttiin. Olihan meillä hauskaa.

Mitä mä teen? Ehkä mä rakastan sua mutta antaa sen olla. Minäpä tästä nyt menen ja kirjoitan jostain muusta kuin susta.

Aloitin kirjoittamaan tarinaa kahden tytön keskeisestä rakkaudesta. Silti päädyin jotenkin liittämään sinut tarinaan ja muuhun en sitten enää keskittynytkään. Voisitko lähteä, kiitos.


17.4
Täällä taas. Ja arvaa mikä päivä, no seitsemästoista tietenkin. Joka seitsemästoista päivä koen tämän paskan läpi.
Ensin, herään ja tajuan mikä päivä on. Yleensä tajuan jo paria päivää aikaisemmin, että kohta on taas tämä päivä. Tämä sama vitun päivä.
Minä yritän olla niinkuin muistelisin tätä tiettyä päivää vain hyvällä ja en ikävöi sinua ollenkaan. No voi kulta tämä ei toimi.


4.6.2018
Minä tiesin ollessamme yhdessä että meidän rakkaus ei loppuisi. Jos eroaisimme, en koskaan pääsisi yli sinusta. Jos eroaisimme, päätyisimme jossain vaiheessa kuitenkin takaisin yhteen. Sanoin silloin kun seurustelimme että voisin tatuoida nimesi, sillä vaikka eroaisimme olisit silti yhtä tärkeä minulle.





8.7.2018
Näin sinusta unta. Sinulla oli joku toinen. Unessa tämä ei minua haitannut, sillä tiesin, että rakastat minua silti.
Tiedän, että mitä ikinä tapahtuukin, rakastat minua yhä.
Kuulostan aivan juuri siltä hullulta tyttöystävältä, joka löytyy jokaisesta leffasta tai sarjasta jossa on kolmiodraamaa. Luulin aina, että olisin se toinen nainen. Se siisti, joka elää hetkessä. Olenkin se, joka kaipaa menneisyyttään, kaipaa sitä että pystyisi taas tuntemaan jotain yhtä vahvaa. Teit minusta ihmisen joka en halua olla. Johtuiko se kuitenkin vain siitä, että olin liian nuori seurustelemaan? Minusta on tullut ihminen joka en halua olla. Ihminen joksi en koskaan halunnut tulla. Sinun takia. Voisiko se, että olen joku muu olla syy siihen, että sinua alkoi ahdistamaan? Mitä jos olisin ollut se kuka haluan olla, olisimmeko vieläkin yhdessä?
Minä en enää jaksa yrittää päästä sinusta yli. En vain jaksa. Anna mun olla.

21.7 keskiyö
En jaksa enää kieltää itseltäni asioita joita tunnen. Miksi en saa välittää sinusta? Miksi en saa rakastaa sinua? Miksi?Miksi sinä et antanut minun rakastaa sinua? En jaksa enää. Nyt on aika tehdä jotain.
Otan puhelimen esiin ja alan kirjoittamaan.

“hei...mun on pakko jutella sun kanssa yhdestä asiasta, ja ei siis ole pakko puhua jos et halua tai ignooraa mut ihan sama. Ja jos nyt oot jossain menossa, niin jutellaan joskus toiste, jos haluut.”

20 minuuttia myöhemmin vastaat.

“kai mä voin jutella, mä ny oon vaan muutaman ottanut..”

“jaha.” vastaan.

Päätän sanoa asiat vain suoraan.

“niiin...mä ny en tiiä mitä mä sanoisin, mut musta tuntuu tosi säälittävältä ja en tosiaankaa pitäny itteäni tämmösenä ihmisenä, mut must tuntuu et mul tulee vieläki välillä aivan liian ikävä sua ja sit et mun on pakko sanoo tää et mä lopettaisin muiden ihmisten satuttamisen koska vähä haen seuraa muista vaikka mä kaipaankin vain sun seuraa...ja mä ny sanon tän koska mä toivon et tää auttaa mua yli tästä olosta...ja ei todellakaan haittaa jos sulla ei oo samanlaisia fiiliksiä että ihan sama se nyt mulle on mut mulla alkaa vaa loppuu keinot tästä olosta pois…”

“mullakin on ihan yhtä ikävä sua, ainut asia joka mua lohduttaa on yksi lause jonka sanoit silloin kun erottiin. sanoit että ehkä me tavataan joskus 20 vuoden päästä jossain baarissa ja katotaan sit uusiksi”, sinä vastaat.

Se on totta. Minä sanoin juuri noin. Sanoin myös, että jos erottaisiin sinä pysyisit aina mielessäni. Sanoin myös, että tatuoisin nimesi. Sanoin myös, että jos mietin kenen vierestä herään nelikymppisenä se olet sinä. Sanoin, että rakastan. Sanoin, että välitän. Sanoin, että tämä jos joku ei mene koskaan ohi. Erosimme vuosi sitten ja tämä vuosi opetti mulle vain ja ainoastaan sen, että mä rakastan sua. Aina.
Joten seuraava askel on kohti sua. Haluan yrittää uudelleen. Haluan rakastua uudelleen. Haluan tutustua suhun vielä paremmin kuin ennen.
Mietin silti, että olisiko se virhe. Mutta ei sitä koskaan tiedä ennenkuin kokeilee.







28.7.2018

En tiedä onko ihan tyhmää ja itserakasta ajatella ja kuvitella, että mitä ikinä tapahtuukin niin olet vierelläni. Tuntuu, vaikka menisit naimisiin jonkun toisen kanssa niin rakastaisit silti minua. Kuulostaa niin itsekeskeiseltä, tiedän. Olet aina vierelläni.
Aloitan kohta lukion, muutin juuri omilleni Tampereelle. Luoksesi on enää n. 150 km. Ennen oli 500 km.

meidän tulevaisuudesta…
olen sanonut etten halua hankkia omia lapsia, vaan haluan adoptoida. mutta sinun kanssa...haluan katsoa lastamme ja miettiä kumman silmät hän on saanut tai onko hänellä paksut ja tummat hiukset vai taipuvaiset ja vaalean ruskeat. haluan joku päivä ottaa sinua kädestä ja katsoa silmiisi kun omani täyttyvät kyyneleistä ja kertoa, että olen raskaana. minä näen meidät tulevaisuudessa. haluan oppia elämään itsenäni kanssasi.


1.8.
Minua pelottaa. Pelkään mitä teet minulle. Mutta olisit kanssani tai et, välitän sinusta. Olen liian valmis uhraamaan asioita takiasi. Se pelottaa. Mitä jos unohdan unelmani takiasi? Haluan olla ylpeä siitä kuka olen, ilman tuntematta oloani epämukavaksi. Jos sinä olet koti, niin saanko olla minä.

2.8.
Mitä jos viet kaiken aikani? Kaikki mistä osaan kirjoittaa liittyy sinuun. Olet inspiraationi. Oletko tosiaan minun muusani? sinä. muusani. Antaisinko kuitenkin Tampereelle mahdollisuuden? Miksi äkkinen surumielisyys iski taas? Johtuuko se sinusta, tai siis siitä miten annan sinun vaikuttamaan minuun..? Johtuuko se jostain muusta? Kuinka voin samaan aikaan unelmoida yhteisestä tulevaisuudesta ja toivoa etten näkisi sinua enää koskaan. Totuus on kuitenkin se, että rakastan sinua. Ongelma on se, että minulla on ikävä sinua, aina.
Aina.
Aina.
Aina.
Aina.
Aina,
Tässä herää kysymys, jos pelkään sinua, tulenko aina pelkäämään rakkautta.
Syy siihen miksi pelkäisin rakkautta jos jollekin se ei vielä ole selvää on se, että en haluaisi uhrata kenenkään takia mitään. Sinun vuoksi tappaisin. Sehän siinä juuri onkin. Voisin uhrata toisen takia jos ne uhraukset eivät olisi niin isoja. Jos tunnen rakkautta toista kohtaan niin se menee yli. Kaikki menee aina yli.
Minun kuuluisi tajuta, että osaat itsekin pitää huolta itsestäsi. Olet itsenäinen ihminen jolla on oma tahto, ehkä se on isoin syy miksi sinuun rakastuin. En voi rikkoa sinua. En voi manipuloida sinua. En pääse sinuun käsiksi, en koskaan päässyt. Olet juuri se kuka olet. Minä en määrää sinua. Minä en käskytä sinua. Saan aina kaikki tekemään mitä haluan. Sinä et mene pillini mukaan. Sinulla on oma maailmasi ja elät sen mukaan. Samoin kuin minä. Tässä tapauksessa sinä olet enkeli ja minä paholainen. Opettaisitko minulle enkelinä olemisesta? Ehkä vain jotta pääsisin särkemään sinut.


Rakastin sinua, rakastan, ja tulen aina rakastamaan.

5.10.2018
Siitä on nyt reilu kaksi kuukautta kun kysyin sinulta, että haluaisitko nähdä. Vastasit, että olisit todella innoissasi jos tapaisimme pitkästä aikaa.

Siitä on nyt reilu kaksi kuukautta.
En tiedä tulenko enää koskaan tapaamaan sinua.

23.11
En minä sinua ikävöi.
En ikävöi. Uskothan? Haluatko tietää mitä minulle kuuluu? Et. Aionko kertoa? Kyllä.
Minä en halua rakastua. Sitä luulee ensiksi, että on niin helvetin mahtavaa ihastua. Niinhän se onkin. Kunnes sitten iskee se kaikki muu. “Miten tää vois muhun rakastuu ku se ykski kyllästy?”. Jaa a. En mä tiedä enää. Uskottelen itelleni että kaikki on hyvin. Minä rakastan itseäni. Minä luotan itseeni. Niin sen kuuluisi mennä. Näin minut kasvatettiin. Olemaan vahva, olemaan aikuinen ihminen. Aikuinen ihminen.
“Itsensä toistaminen on tylsää”, yks muidu sano tänään yhessä videossa. Sä oot tylsä, painu helvettiin saatana. Sitte se sano kans että jokainen yksilö on erilainen ja kokee asiat eri tavalla. Kuka se on ketää sanomaan tylsäksi. Saatana. Ja jos kaikki kokee asiat eri tavoin niin miten sit se voi sanoo että itsensä toistaminen on tylsää. Itsensä toistaminen on tietyn asian korostamista. anteeksi nyt vain.

Tää ei nyt mitenkään liity sinuun. Enkä oikeastaan enää jaksa kirjoittaakaan sinusta. bye bitch.

Tein avocadopastaa. Avocadot on tähän aikaan vuodesta ihan paskoja. Niinku mäki. Pitiki tulla talvi ja kylmyys. Mun mahaan sattuu, johtuu varmaan niistä avocadoista. Haluaisin ehkä alkaa kirjottamaan uudestaan, jotain uutta ehkä. Hmm.


mun huulipuna on ihan paskana

Siinä vasta hyvä nimi uudelle novellille.

puolikkaita lauseita sinun

Pitäisikö kirjoittaa “runoja”. Lätkäsis vaa kasan sanoja ja kutsuis sitä taiteeksi.

huomenna on jo talvi
olit jo kyllä kylmyys
tein sulle villapaidan
sä söit sen kuin karjan

käytät muovia
olet kuin uusinta muotia
päädyin tähän
mitä sä pelkäät

fuck you ja mooi
sun kahvis join
viinaa et enää osta
se on kuin kusta

anteeks on liian käytetty sana
oispa mielummi ku kana
mitä vittuu nää oikeesti rimmaa
sama ku alkais uskoo kiinaan


27.11
Anteeksi nyt vain taas mutta mitä vittua. Sanoit silloin kauan aikaa sitten, että häpesit itseäsi kavereidesi seurassa. Arvaa mitä kusipää? MÄ VITTU STALKKASIN SUA PUOLI VUOTTA KOULUSSA, LUULEKKO ETTEN NÄHNY SUA SILLON SUN KAVEREIDES KANSSA. FAKIN ASSHOLE!


Miksi ikävöin? Koska tunne siitä että kerrankin olisin valmis tekemään mitä vain vuoksesi? Koska olit ensimmäinen? Koska olet se ainoa johon tulen vertaamaan kaikkia sinun jälkeen?


emmä tienny et sekunnit saattoivatkin
hävitä
ja mut
repiä

mitä sä mussa herätit
luvan tappaa
satuttaa
ja kerran kumauttaa

mitä mä tein
et muhun rakastuit
sehän se
turha miettiä


30.11
Nyt on aamu ja mietin että mitä tapahtuu kun minuun iskee se yhtäkkinen vimma kirjoittaa. Mistä se aina lähtee? Tulee aikoja, päiviä, viikkoja kun en edes mieti tätä, sinua kyllä, mutta en tätä kirjoittamista. Sitten yhtäkkiä päätän avata tämän ja alkaa kirjoittamaan sinusta tai niistä muista tai asioista ylipäänsä.


1.12
“Tuntuuko susta masentuneelta?” Äiti tulee kysymään kun itken keskellä yötä sängyssä kissani kanssa.
“Ei, joka kerta vain kun palaan tänne kotiin, muistot hänestä nousee pintaan”.
“Okei”.

Vittu kyllä vituttaa. Mä en voi tulla kotiin ja tuntea oloani kotoisaksi. Sä pilasit paikat täällä. En saisi syyttää sinua kaikesta, mutta ei tässä muukaan auta.

Voisinhan minä tulla sinulle juttelemaan, tottakai. Sehän olisi täysin okei sinun mielestäsi. Katsoppas vain kusipää kun minä en halua tulla juttelemaan sinulle koska sinä et välitä. Tosi kiva tulla itkemään sulle siitä kuinka ikävä mulla on kun sullakaan ei ole mitään hajua siitä kuinka paljon tämä sattuu. Ei edes sulla.


2.12
En minä halua olla sinun kanssasi.

Haluan olla kanssasi enemmän kuin mitään muuta.

Kumpi noista lauseista tuntuu oikeammalta?

Hmm.

Haluaisin olla minä kanssasi. Miksi yritin muuttaa itseäni? Vai yritinkö? Olinko enemmän oma itseni kanssasi kuin olisin missään muualla? Ylianalysoinko? Kyllä.
Aionko lopettaa? En.

Miksi kirjoitan tänne sen sijasta että tulisin juttelemaan sinulle näistä asioista?

En tosiaankaan tiedä.
Ehkä pelkään että joku kerta sanot minulle etten saa enää tulla juttelemaan.
Ehkä yritän säästellä kertoja joita minulla on enää jäljellä.
Kuinka monta kertaa saan vielä musertua?


Ainut tunne mikä tuntuu aidosti oikealta ja hyvältä on se kun:
luen meidän vanhoja viestejä, hymyilen ja rakastan ja otan sen rakkauden ilman että yrittäisin estää sen tulemista. hyvä tunne on se kun rakastan ja hyväksyn sen. aina se hyväksyminen ei onnistu, mutta ei se mitään.

tiedosta, hyväksy, päästä irti

“tarkottaako toi sitä että haluaisit vielä palata takaisin yhteen?”
“joo”.

“Rakastin sua vielä paljon sen jälkeen kun erottiin”.
“Rakastatko vielä?”

“Mikset sä pyytäny mua jäämään?”
“Luulin että sä halusit lähteä”.

“Sä oot ainut ketä oon aidosti rakastanut jos perhettä eli niitä joita kuuluu rakastaa ei lasketa”.


Olenko sinulle vihainen? Tämä kirja tähän asti on suurimmaksi osaksi paskaa sinusta. Olet ilkeä kusipää joka pilasi elämäni. Sellaisen kuvan olen sinusta tänne luonut.

Olenko sinulle vihainen?

Tämä kysymys on aivan perkeleen hankala.
Onko helpompi vihata kuin rakastaa?

Mitä haluaisin sanoa sinulle?
No. Minulla on ikävä. Rakastan sinua. Tule takaisin. Miksi sinä lähdit. Rakastatko sinä minua. Valehtelitko koko ajan? Mikä meissä meni vikaan? Miksi olen tällainen ja sinä tuollainen? Minulla on ikävä. Minulla on ikävä. Oletko jo päässyt yli minusta? Minulla on ikävä.

Lukijaa varmaan vituttaa. Olen kirjoittanut tätä 10 kuukautta tähän mennessä. Lukijan on parasta lopettaa lukeminen tähän jos hän odottaa tälle jotain selvää loppua. Minuakin kiinnostaa aika perkeleesti miten tämä loppuu.

Voisimmeko päätyä yhteen?
Haluaisitko yrittää uudelleen?
Miksi en ole vielä pyytänyt sinua palaamaan takaisin yhteen kanssani jos kerta rakastan sinua niin paljon?

Rakastanko sinua ollenkaan? Ikävöinkö vain ideaa siitä, että olisi joku?

9.12
Pari kuukautta sitten kirjoitin tälle kirjalle lopun. Poistin sen tästä. Naurattaa että tosiaan luulin niin. Aion kirjoittaa tälle tarinalle vielä monta loppua, ehkä joskus uusia alkujakin. Yritän olla rehellinen, aina.

Kohta on uusivuosi ja vaikka se periaatteessa onkin vain yksi päivä muiden seassa sillä on merkitystä. Varsinkin sillä mitä itsellensä lupaa. Kolme vuotta sitten (2015) lupasin itselleni että nostan äidinkielen numeroni kasista ysiin. Kaksi vuotta sitten lupasimme toisillemme että teemme toisemme onnellisiksi. Vuosi sitten en luvannut itselleni mitään sillä sinun tavoin en luottanut enkä uskonut itseeni. Viimeiset kolme vuotta ovat muovanneet minua niin paljon. Olen löytänyt niin moniin kysymyksiin vastaukset. Osa asioista tuntuu selvemmiltä kuin koskaan, osa asioista on hankalempia kuin koskaan. “Mistä tietää kuka on?”, kysyin kerran äidiltäni. Hän vastasi “Ihminen elää koko elämänsä etsien omaa itseään, ei kaikki aikuisetkaan tunne itseään”. Joten minä mietin, jos ihminen yrittää kokoajan määritellä itseänsä jonkinlaiseksi, ei siinä kuitenkaan päädy minnekään. Onko itsensä etsiminen ajantuhlausta? No ei tietenkään. Mutta itsensä määritteleminen on. Sinä olet sinä, deal with it.

12.12

mä tuun käymää kylässä
jos haluut rakastuu

ei sillee et muhu tarvis rakastuu
rakasta tuota
voin olla sellane väli
kappale

puolikas
melkein perillä oleva
peili vain

kävin tuolla lapsuuden
kukkulalla
siellä oli muumeja ja teletappeja
ja aurinko, se jolla on vauvan kasvot
se iha läppä tyyppi

minnehän tämä taas vie
ohjaaaaaaa mua.
älä vedätä.

ylämäki alamäki kukkula
koti lapsuus sinä
turva pelko rakkaus

voikukka
voi kuka?
vai hän?
vaikkuko?
vai kukko?

Pitäisikö minun luovuttaa ja vain keksiä tähän fiktiivinen loppu.
Mennäänkö naimisiin?
Tehdäänkö lapsia?


14.12 alku ilta

suihkussa mietin äsken

sä et ollut se kenestä olin unelmoinut
sä et ole se kenet aina halusin

mutta en minäkään ole se
kenestä olin unelmoinut
ja
keneksi halusin tulla

miksi sinun pitäisi olla se mitä haluan
kun en minäkään halua olla se kuka halusin
minä rakastan sinua näin
minä rakastan itseäni näin
eihän muututa toistemme takia
tai toisiamme varten

14.12
Soitan sinulle. Et vastaa. Yllätys.
Laitat myöhemmin viestiä
“Mitäs sinä?”
Kädet kohmeessa ja pää muualla kuin tässä maailmassa haparoin ajatusten maailmassa ja kirjoitan sinulle viestiä.
Minulla on ikävä.
Hypoteettisesti, palaisitko kanssani yhteen jos kysyisin?
Joo, jos sä olet samanlainen kuin silloinkin. Rakastan sinua juuri noin.

Minä en.

15.12

ja seuraavana aamuna sitä huomaa että
kaikki olikin hyvin
katsoo itseänsä peiliin ja hymyilee
sä olet hyvä näin

ei siihen muuta tarvita.


15.12 ilta

juhlat
nyt on väsy
odotanko liikaa
turhaa
perhosia mahassa

tämä päivä, sinua
en osaa ajatella enää

uskallanko luottaa?
luotanko uskaltaa?
triggeröi

huokaus. sinä ja minä. me
ei
ei saisi ajatella niin
ei saa odottaa liikoja
mitä jos olet vain noin, ihana
kun aivot ovat muualla
solmussa
ja vähän
kännissä

ei ole meitä mutta

me voidaan olla
näin

Nyt tuli vain enemmän ikävä, en saisi ajatella näin.
lopeta.


18.12
Joka kerta kun puhutaan siitä miten some on pahaksi jne niin mulla sillee napsahtaa jossain ja tuntuu kauheen syylliseltä.

Miksi mä olen some addikti?
Mitä olisin ilman somea?
Ja miksi ajatus elämästä ilman somea tai ainakin vähemmän somea pelottaa mutta samalla kiehtoo niin maanperkeleesti.
Haluaisin lopettaa lukion ja matkustella vain. Siinä oppisi elämään. Ja haluaisin että minulta otettaisiin kaikki somet pois.

19.12
Mä en rakasta sua enää. Mä välitän susta aina.
-kuin uskoisi jumalaan

Sattuu ajatella että siinä se nyt sitten oli. Ensin sitä varten valmistautuu ja uskottelee “näin sen kuuluu mennä”. Muokkaa itseänsä sopivaksi vaikka haluaisikin olla kuin huulipuna joka menee yli rajojen. Uskottelee että tarvitsee sitä vahvistusta, kumma kyllä että sitä vahvistusta ei koskaan tullutkaan.
Mä putoan vielä, uudelleen ja uudelleen. Niinkuin aina ennenkin. Mutta jokainen kerta on erilainen. Jokaiseen kertaan kun nousee ylös löytää uuden tavan ajatella. Jokaiseen putoamiseen on aina erilainen syy.
Mä nousen aina, uudelleen ja uudelleen.

Nyt istun bussissa ja tekee mieli itkeä niin helvetisti.


21.12
kaks yks, yks kaks.
riks raks ja poks.

22.12
miksi mä olen niin epävarma?
mä en jaksa.
mä rakastan itseäni, hyväksyn minut näin. miksi ajattelen ettei kukaan rakastaisi minua? kukaan ei hyväksyisi minua näin, vaikka elämäni on täynnä ihmisiä jotka hyväksyvät. sinä sanoisit nyt että älä yliajattele, olet hyvä noin, kaikki tykkää susta, minä rakastan sinua. miksi en uskoisi kuitenkaan sinua? miksen?

24.12
Missä sä oot?
Joulu pitäisi viettää rakkaiden kanssa. Apua.


27.12
Nyt on vajottu. Mikään ei tunnu hyvältä. Tai kaikki tuntuu liian hyvältä tai liian pahalta. Kaikki on liikaa. Sinä olet liikaa. Olinko sinulle liikaa?
Kuinka voin oppia rakastamaan vähemmän, rakastamaan kuitenkin mutta ilman että annan kaiken? Onko normaali rakkaus sitä? Kun näkee pareja jotka ovat olleet monia vuosia yhdessä, rakakstavatko he liikaa vai ovatko he normaaleja? Tiedän, kaikki rakkaus on erilaista ja tuntuu erilaiselta jokaiselle sillä jokaisella on erilainen lähtökohta. Jotkut tietävät heti mitä rakkaus on sillä he ovat nähneet siitä hyviä esimerkkejä. Heidän vanhempansa ovat suhteellisen tasapainoisessa parisuhteessa, heidän isovanhempansa ovat olleet yhdessä koko elämänsä tai he ovat luonnostaan taitavia parisuhteissa. Jotkut ovat hukassa. He eivät ole saaneet esimerkkiä hyvistä parisuhteista ja näin ollen ajattelevat ettei hyviä parisuhteita ole. Minun kokemukset ovat minun koko maailma. Sinun kokemukset ovat sinun koko maailma.
Olimmeko me hyvä esimerkki terveestä parisuhteesta? Luotin sinuun. Luotit minuun. Sain olla avoin ja puhua asioistani. Sain olla mitä olin. Sain itkeä keskellä yötä ilman että pakotit minua kertomaan mikä oli hätänä. Sain maata vierelläsi ja pidellä sinua ilman yhteiskunnan asettamia normeja feminisyydelle ja maskuliinisuudelle.
Olen tottunut siihen ajatukseen, että minä rajoitin sinua enkä antanut tai halunnut antaa sinun olla sinä. Minä olin tiellä ja vajotessani raahasin sinua mukanani.

Sä ajattelet liikaa.

Mulla on ikävä sua. Taas.

Mä en jaksa enää. Mä en halua tätä tunnetta enää. Mene pois nyt jo saatana. Mä en saisi palata kotiin. Mä en saisi palata paikkoihin jossa on muistoja susta. Sä et olet todellinen. Sä et ole mikään. Sä olet mun mielikuvituksen tuotetta.

Luin äsken palasia tästä tarinasta. Tajusin että minä en osaa kirjoittaa helliä hetkiä. Miten kirjoitan jotain niin vahvaa? Miten kuvailen hetken kun makaamme pimeydessä vain kuun valossa? Katsomme toisiamme silmiin ja siinä se vain on. Mitä muuta voin sanoa? Siinä se on. Tuntui silloin että kaikki mitä olen ollut ja mitä tulen olemaan on siinä hetkessä. Ja nyt tuntuu että sinne hetkeen se on jäänytkin. Kaikki mitä olin ja mitä tulen olemaan.

Huomaatko sä mua? Sanot että sulle voi aina tulla juttelemaan. Kuulostat enemmän psykologilta kuin poikaystävältäni. Poikaystävältäni. Minkälainen poikaystävä ei laita viestiä tyttöystävälleen reiluun vuoteen?

Olen samanlainen kuin silloin ennen kuin erosimme. Miksi tuntuu että olemme vieläkin yhdessä?

Ääh en jaksa. Älä mieti. Mene nukkumaan.
Hyvää yötä.


28.12 aamu
Sinä olet minun mielikuvitukseni tuotetta. Tuntuu raa'alta sanoa noin mutta niin se varmasti on. Tuntuu kevyemmältä ilman sinua. Tuntuu minulta ilman sinua.
Joku voi rakastua minuun tällaisena kuin olen. Ja varmasti rakastuukin. Minä voin rakastua johonkin sellaisena kuin hän on.
Kukaan ei voi rakastaa jos ei rakasta itseänsä. Minä rakastan sinua.

-itselleni

5.1.2019
“Ethän sä oo satuttanu ittees?”
Haista paska. Minkälaisena sä näet mut? Minä en ole tuollainen. Ja mitä sitten vaikka olisinkin? Mitä sä muka tekisit?
“Mä vaan halusin tehä sut onnelliseksi, mut sulle ei kelpaa mikään. Mä yritän ja yritän mut se ei vaan oo tarpeeks. Jos mä en kysy sulta joka päivä et miten sulla menee, niin se automaattisesti tarkoittaa että mä en välitä susta. Kyllä mä välitän”.

Kulta...sä olet tarpeeksi juuri sellaisena kuin olet. Sä et vain ollut mua varten. En mä tiedä kuka olisikaan.

Haluan jonkun joka on yhtä hajamielinen, ristiriidassa koko ajan itsensä kanssa, romanttinen, hauska ja avoin kuin minä. Haluan jonkun joka ymmärtää. Ei tarvitse olla samaa mieltä mutta hänen pitää pystyä puhumaan asioista. Hänen pitää miettiä asioita ja ylianalysoida.

Kulta...se et ole sinä.


6.1
Miten helvetissä kirjoitetaan fiktiota?

Voisin varmasti jos haluaisin kirjoittaa tälle keksityn lopun. Pääsisimme varmasti kaikki helpommalla. Onnellinen loppu ja sitten voisimme kaikki olla onnellisia ja uskoa taas että aina se rakkaus lopussa viimeistään voittaa.

Ehkä sä et tehnyt musta onnellista mutta sun luo mä haluan aina palata kun tuntuu pahalta. Miksi?

Kerroin sulle että sä olet mun kotini.

Koti on paikka jossa voit olla kuka haluat
ja se rakastaa sinua sellaisenaan vaikkei sitä aina näytäkään.
Kotiin voi aina palata takaisin,
koti ottaa sinut takaisin mitä ikinä oletkaan tehnyt.
Kotona on turvallista.
Siellä ei tarvitse esittää.
Siellä ei tarvitse olla piilossa.

Jos sinä olet koti, saanko olla minä?

Ei tämä oikeasti ole näin hankalaa. Minähän esitän vain. Ottaen huomioon lapsuuden traumat, tämä ei ole mitään. Sinä et ole mitään. Tämä on kaikki harhaa. Mitä mä teen? Auta jo jooko. Älä ole tuollainen. Lopeta. Sä et ole sinä.

En ole sitä mitä kirjotan. Jooko? En ole hullu.
Jooko?


Rakkaus ei ole sitä että joku hyväksyy sinut sellaisenaan. Rakkaus on sitä että joku haluaa sinut sellaisenaan.


“Sä halusit erota!”

Mä tiedän. Mut en mä halunnut erota koko elämän ajaksi. Tuuthan vielä takaisin? Vai pitäisikö minun palata? Kummin päin se on?

will a pretty face make it better?

rakastatko minua vain naisena? vaikka tuntuu että olen muutakin. tuntuu että sinä tiedät kyllä. ehkä se sinua pelottaakin ja ahdistaa. vai?

et ole niin ahdasmielinen kuin annat ymmärtää.
olet vain ujo ja pelokas.
sinä et ymmärrä että joku voisi rakastaa sinua sellaisena ja siksi räjähdit ja pelästyit kun ajattelit ettet riitä minkäänlaisena vaikkei asia ollut niin.
sinä olet välillä vähän ylidramaattinen
kuten minäkin.

muistutanko sinua jostain?

triggeröinkö?

olenko pahaksi?

arvostelenko?

tuomitsenko?

rakas anteeksi mutta tule takaisin


9.1
Tuntuu että surullisena en ole niin yksin. Olen osa jotain isompaa silloin.

Sinä et voinut olla itsesi kanssani ja minä en voinut olla itseni kanssasi. Se ei johtunut minusta tai sinusta, se johtui yksinkertaisesti meistä. Siksi ei ole meitä. Ja se on hyvä niin.

10.1
Mä haluan kasvaa. Mä haluan rakastua. Jos elämäni muuttuu ja hyviä asioita alkaa tapahtua, loppuuko tämä? En halua tämän loppuvan.

11.1
Tämä alkaa tuntumaan sellaiselta oppimispäiväkirjalta. Tuntuu että kaikki on arvosteltavana. Mitä ajattelen siitä mikä ihminen on? Miksi sitä pitää arvioida? Tämäkin kirjoitus päätyy luettavaksi. Kaikkien tarkasteltavaksi. Miten tämä vaikuttaa niihin? Miten minä vaikutan tähän? Riivaako joku minut aina kun saan pakottavan tarpeen kirjoittaa? Olenko tässä minä? Menipä filosofiseksi. Ja tylsäksi. Ketä kiinnostaa mitä minä ajattelen? Mitä väliä sillä on? Mitä väliä minulla on? No ei mitään. Ei kellään ole mitään väliä. Kaikilla on väliä kai vain itselleen. Sen takia pitäisi rakastaa vain itseään ja haistattaa paskat vain kaikille muille. No ei. Ei näin. Ihminen tarvitsee rakkautta. Siitähän tässä kaikessa on kyse. Minä olen tässä kirjoittamassa siitä miten sinä satutit, minuun jäi haavoja ja tässä nyt niitä pohdiskelen. Pohdiskelen haavojani. Miksi minuun sattuu? Miksi sinä satutit kun et edes tarkoittanut sitä. Halusit vain tehdä onnelliseksi. Mutta ei sinun tehtävä ole tehdä minua onnelliseksi. Sinulla ei ole tehtävää. Sinä olet. Minä olen. Ja sitten olisimme yhdessä. Erikseen onnellisia yhdessä eläjiä. Parisuhde perustuu luottamukseen, huumoriin, viehätysvoimaan ja omiin mieltymyksiin. Parisuhde ei ole sitä että toinen on onneton koko elämänsä ja sitten siihen tulee toinen rikkinäinen joka alkaa pelastamaan toista ja unohtaa oman rikkinäisyytensä. OLLAAN YHDESSÄ RIKKINÄISIÄ JA NAUTITAAN SIITÄ.

Tunteeni menee näin.
Vähän vituttaa/väsyttää/on väsy
Tunteet voimistuu ja niihin sekoittuu muita tunteita (esim. suru ja viha, häpeä ja suru)
Tulee räjähdyspiste jolloin on mahdollisuus että virheitä tulee tehtyä (sinulle soittaminen, sinulle viestiä laittaminen, sinua ajatteleminen)
Rauhoittumisvaihe jolloin itkettää yleensä aina
Se vaihe kun vain mietin että mitä tapahtu? Miksi taas kävi näin ja sitten jatkan normaalia elämääni tietäen että näin tulee käymään taas uudelleen


En ole sekaisin. Ei kukaan ole. Maailma on sekaisin. Yhteiskunta on sekaisin. Miksi? Koska kaikki on erilaisia, siitä ei voi kiistellä PISTE


Analysoin omaa tekstiäni ja yritän miettiä mikä tässä mättää. Eikö tämä ole jo tarpeeksi?

Oikeista ongelmista ei ole kiva puhua. Ja ketä ne kiinnostaa? Mutta tuntuu että kaiken pitäisi olla niin helvetin mielenkiintoista että siitä voi valittaa. Minua ahdistaa koska pelkään ettei minulla ole rahaa maksaa ensi kuukauden vuokraa. Vau. Todella mielenkiintoista hei. Kaikki on niin epämielekästä ja niin kivaa.

Miksi tuntuu että teen kaiken muita varten? Ja siis en tietenkään hyödytä sillä edes ketään. Minä vain valitan mielenkiintoisista asioista vaikka todellisuudessa päällimäisenä on vuokra ja ruoka.

13.1
KLISEISTÄ SETTIÄ MUTTA SATTUU KUN HERÄÄN JA SÄ ET OLE SIINÄ. JA MÄ EN JAKSA PYYDELLÄ SIITÄ ANTEEKSI. VITTU SUN KANSSASI.
HAUSKINTA TÄSSÄ ON SE ETTÄ SINÄ ET TUNNE MITÄÄN JA MINÄ RAKASTAN SINUA.

Puhun paljon siitä että kirjoittaisin fiktiivisen lopun. Ehkä me tarvitsemme fiktiivisen lopun.

Kuole pois.
Kuolen pois.

Toivon että tuo olisi vain fiktiota.

Ei kai mikään voi tällaisessa tilanteessa voi olla totta. Tämä hetki on fiktiota.
Minä en ole tässä.


Olen sinun kanssasi. Istumme sängylläsi.
“Mitä meidän oikein pitäisi tehdä?”

Unohtaa
Hyväksyä
Mennä eteenpäin

Haluan vain olla kanssasi. Haluan olla tässä hetkessä. Tuntuu ettei millään muulla ole väliä. Kaikki on niin raskasta. Sinä et ole. Sinä olet yksinkertaisuuden ja rauhan alku. Minä olen niiden loppu.

Istumme sängylläsi.
Siinä samassa asennossa kuin aina.
Kuin istuisimme omassa pienessä kuplassamme. Se on koti. Kotona saa olla oma itsensä.
Kyynel vierähtää poskelleni kuten aina ennenkin.
Miksi aina itkettää? Olen aina ollut niin hämmentynyt siitä tunteesta minkä herätät minussa.
Mitä minä herätän sinussa?

14.1
mistä on okei kirjoittaa? mikä vituttaa ja kutkuttaa samaan aikaan. aivan paska olo. mutta täähän on ihan kivaa. on kiva tietää että voi tuntea jotain niin vahvaa.

15.1
Taas kerran, mikä saa minut kirjoittamaan sinusta? Joskus en kirjoita viikkoihin, joskus kirjoitan joka päivä. Tuntuuko tänne kirjoittaminen samalta kuin sinulle puhuminen - se on aina itsekseen puhumista. Jos nämä kaksi viimeistä vuotta olisivat unta, en olisi yllättynyt.

16.1
Nyt ymmärrän mitä tarkoitit sillä että pidät itsesi kiireisenä jotta et ikävöisi minua. Aiemmin en tajunnut koska nyt ymmärrän mitä oikeasti kiire on. Eihän tässä helvetti kerkeä mitään tekemään. Sitten ehkä illalla yrittää rauhoittua ja vain antaa asioiden olla ja miettiä ettei maailma voi tähän loppua. Kuitenkin, juuri ennen kuin nukahdan, kaikki kaatuu päälle ja sitten ei saa enää unta. Siinä vaiheessa sitä toivoo että olisitpa sinä siinä. Sinä viet minun pois tästä maailmasta silloin kun vain annat minun mennä.
Ne jotka tietävät tunteen kun jokin laulu kolahtaa oikein kovaa sieluun ja tuntuu ettei mikään ole aitoa, tietävät miltä minusta tuntuu.
Sinä olet kuin laulu. Sinulla on se intro - alku jolloin kaikki on vielä edessä ja odotat vain innolla tulevaa koska intro antaa jo pieniä palasia siitä mitä on tulossa. Intro ei kerro onko koko laulu hyvä mutta se kertoo paljon siitä mitä laulun tekijä haluaa alussa sanoa kuuntelijalle. Mitä sinä haluat minun tietävän alussa?
Kertosäe. Se ns. vahva osa. Laulun ydin tulee siinä. Tässä minä olen, ota minut, osaa minut ja opettele minut. Tästä tykätään ja se jää “päähän soimaan”. Mitä sinä haluat minun muistavan sinusta?
C-osa. Se twisti. Yhtäkkiä sitä huomaa että kaikki olikin aivan selvää tai yhtä epäselvää. Mikään ei tarkoita mitään mitä juuri äsken sanottiin.
Sitten tulee se loppu. Lopussa käsitellään yhdellä lauseella se mikä laulussa jäi mietityttämään tai mitä halutaan vielä kuuntelijan miettivän. Tässä minä olen kiinni. Minä olen kiinni sinun lopussasi. Jätit minulle kasan vastaamattomia kysymyksiä.

Rakastan kirjoittamista sinusta. Aina kun aloitan kirjoittamaan sillä on jokin juju ja loppu onkin jo ihan erilainen kun ajattelinkaan.


17.1
Nyt taas, haista paska. Vihaan sua saatana. Kohtelen sua kuin äitiä murrosiässä. En voi elää ilman sinua mutta vihaan sinua eniten, fuck off.

18.1
Istun Vanhan salin edessä. Pitkällä sohvapenkillä. Se on sohvapenkki, sillä se on puinen ja kova mutta siinä on sininen pehmus. Tätäkin normaalisti sanottaisiin penkiksi mutta minä kutsun sitä sohvapenkiksi, sopeksi. Olen käärinyt farkkuni lahkeet rullalle, nilkoissa tuntuu ilman vire. Minulla on mustat farkut, valkoiset sukat jossa on keltainen ja sininen raita, villapaita joka on vihreä-ruskea-valko-musta. Villapaita kutittaa, mutta se on lämmin. Sormiani palelee. Musiikkia kuuluu kuulokkeistani, en tiedä biisiä mutta se on klassista. Näinä hetkinä minä vain istun. Haluaisin vain katsoa ihmisiä ja tuijottaa. Haluiaisin vain olla tässä ja istua, tekemättä mitään. Mutta se olisi muiden mielestä outoa, muut pitäisivät minua epäkohteliaana kun vai tuijottaisin heitä. Mutta minä vain pidän ihmisistä. Minä vain ajattelen että heidän tekemisiä on kiva seurata. Kuinka joku nauraa, joku puhuu isoon ääneen ja yrittää voittaa väittelyä, joku itkee (hänellä on taitanut mennä koe vähä huonosti, tänään on siis toinen päivä koe viikkoa), joku katselee toista silmiin kun toinen puhuu tälle ja vain nyökkäilee, ei taida kuunnella yhtään. Ihmiset ovat mielenkiintoisia. Niin tyhmiä ja viattomia. Emme ole kovin ketteriä ja ei me oikeastaan enää osata metsästääkään, meidän lisääntymiskyvyt on aivan surkeat, en puhu seksistä, sitähän me kaikki osataan, jotkut vähän ovat pakkomielteisiäkin, vaan siitä että meillä naaras synnyttää elämänsä aikana noin neljä lasta ja niissäkin kestää. Tulevaisuudessa naaras synnyttää keskimäärin kaksi lasta sillä silloin ihmiset ovat kehittyneet niin pitkälle että tajuavat lapsien olevan söpöjä kunnes ne alkaa puhumaan. Ja että, et voi millään jaksaa kasvattaa lapsistasi hyviä yhteiskunnan jäseniä jos niitä pyörii kymmeniä jaloissasi. Minä kyllä uskon, että parhain tapa kasvattaa lapsi on olla kasvattamatta. Se mitä se tarkoittaa, siitä minulla ei oikeastaan ole hajua. Kai sitä pitää osata kannustaa kun on tarve ja torua silloin kun lapsi on oikeasti tehnyt väärin. Sitten pitää osata aiheuttaa niin paljon harmia, että lapsi osaa arvostaa normaalia elämää ja kattoa pään päällä. Minä en tiedä haluaisinko lapsia. Pelkäisin vain etten osaisi kasvattaa niitä. Tiedän että äitini ja isäni ovat hyviä kasvattajia (tai siis isäni oli hyvä kasvattaja kunnes niitä lapsia alkoi pyörimään kymmeniä hänen jaloissaan. Isäni haluaisi vain elää, olla ikuisesti nuori, toimi dj:nä ravintola pubissaan, kuunnella rokkia ja matkustella ympäri maailmaa.
Miksei äiti ja isä ole enää yhdessä? En tiedä. Uskon että he tulevat aina rakastamaan toisiaan, mutta joskus rakkaus on sellaista, että se kannattaa menettää ennenkuin se oikeasti loppuu. Ehkä niin tapahtui vanhemmilleni. Ehkä sen takia minunkin kuului erota minun rakkaudestani. Eli vanhempani erosivat sillä heidän rakkaus loppui. Minä erosin, sillä minun kuuluu tietää miltä rakkaus tuntuu häntä kohtaan. Ehkä parempi niin, kuin sillä tavalla että rakkauden menettäisin. Okei viimeisessä kappaleessa ei tainnut olla kovinkaan paljon järkeä, mutta siinä se nyt silti on.
Istun junassa kohti Vaasaa. Kävin juuri hakemassa kahvia. Minun piti kävellä kolme vaunua ennen ravintolavaunua. Vaunuissa ihmiset tuijottivat. Ei semmoisella oudolla tavalla. Ihan normaalilla tavalla he tuijottivat. Parempi niin. Parempi että tuijottavat minua kuin puhelimiansa ja tietokoneitansa. Lapset eivät tuijottaneet. Ennen he tuijottivat. Minä ainakin tuijotin.
Muistan kerran kun lapsena istuin junassa penkilläni kyyryssä, pääni yli ja koko kehoni yli olin laittanut ison huivin. Se huivi tuntui kuin Harry Potterissa olevalta näkymättömyysviitalta. Kukaan ei nähnyt kasvojani tuon huivin alta, mutta minä näin heidät. Huivini läpi pystyin katsomaan muita, “tuijotella”.
Rakastan ihmisiä. Ihan niinkuin vain ihmisiä. Ennen kylvin kauheaa ihmisvihaa ja toivoin, että tulisi maailmanloppu. Toivon sitä kyllä vieläkin, mutta en niin paljoa. Minä toivon vain, että ihmisparat tajuaisivat, että jos elämme näin tulevaisuudessa niin sitä tulevaisuutta ei edes tule. En tajua miksi eläimiä pitää tappaa. En tajua miksi lapsia, naisia, miehiä laitetaan pakkotöihin minimipalkalla, jos edes annetaan palkkaa. En tajua miksi minä sain näin mahtavan ja onnellisen elämän ja jotkut joutuvat kärsimään niin paljon. Niin paljon mitä me emme pysty koskaan kuvittelemaankaan. Olisiko maailma parempi jos meistä jokainen olisi kokenut pahimman? Jos meistä jokainen eläisi ensin yhden elämän onnettomassa paikassa. Jos meistä jokainen kärsisi joka päivä sen mitä monet tuhannet pienet lapset kokevat kun heidän terveydellään leikitään maailmassa. Osaisimmeko käyttäytyä ja kunnioittaa toisiamme paremmin. Emme osaisi, sillä emme osaa vieläkään kunnioittaa niitä jotka ovat kärsineet ja jotka kärsivät. Olisin voinut sanoa äsken että kuinka lasten terveydellä leikitään Aasiassa, Afrikassa tai Etelä-Amerikassa sen sijaan että olisin sanonut maailmassa, mutta kun Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka ne eivät ole ainoita paikkoja jossa ihmisiä kohdellaan huonosti. Kaikkialla on väkivaltaa, kaikkialla on lihansyömistä, kaikkialla on raiskaamista, henkistä hyväksikäyttöä, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, onnettomuutta, lasten pakkotyöllistämistä, meidän kulutusta. Meidän kulutusta. Me saamme lähteä ulkomaille ja olla ärsyyntyneitä kun siellä ei osata englantia samalla kun vitsailemme heidän kustannuksellaan ja haukumme heitä epäsivistyneiksi. Juuri sillä hetkellä miljoonat ulkomaalaiset kokevat syrjintää maassamme sillä olemme liian ylpeitä etsimään vikoja itsestämme ja tavoistaimme. Me saamme ostaa pakkotyöllistettyjen lasten tekemiä vaatteita, mutta kun he yrittävät tulla maahamme turvallisen elämän perässä, kun he yrittävät saada ja herättää huomiota, käännämme kasvomme pois, kuin emme huomaisi.
Kun me kiellämme heiltä turvallisen yhteiskunnan, meitä kutsutaan sivistyneiksi. Meitä kutsutaan unelmaksi, onnellisiksi ihmisiksi, jumalan lapsiksi.
Kuka kasvatti meidät näin? Kuka satutti meitä, että aloimme vihaamaan niin paljon? Kuka teki meistä tällaisia, itsekeskeisiä, vihaisia, stressaantuneita ihmismassoja? Jumala? Vanhempamme? Yhteiskunta?
Koska alamme huomaamaan mitä teemme ja ketä satutamme? Kuinka maailman mielenterveysjärjestöt ottaisivat vastaan meidät kaikki maailman ihmiset, sillä meistä jokainen on itsetuhoinen. Me kulutamme maapallon loppuun, ja välillä tuntuu ettei kellään ole pienintäkään kiinnostusta sitä kohtaan, kuolemmeko sadan vuoden päästä vai huomenna. Me olemme murhaava, hyväksikäyttävä ja itsetuhoinen yhteiskunta jota pyörittää juuri meidän valitsemat, rakastamat hallitsijat.
Rakastan ihmisiä. Nyt se alkaa kuulostaa jo sarkasmilta, eikö alakin? Rakastan meitä. Rakastan ihmisiä. Minä rakastan, sillä olemme täynnä vihaa. Minä rakastan, sillä maailmassa on tarpeeksi vihaa. Viha ei vie meitä eteenpäin parempaa yhteiskuntaa kohti. Saa olla vihainen, pitää olla välillä vihainen ja näyttää tunteensa. Saa paeta metsään ja huutaa täysiä vihaavansa maailmaa ja ihmisiä. Saa myös halata itseään ja sanoa itselleen että “kaikki on hyvin, minä olen tässä”. Saa olla ns. “itserakas” ja oikeasti katsoa itseänsä peiliin ja sanoa “minä rakastan itseäni, tällaisena kuin olen”. Mitä kaikkea voisimme muuttaa sillä, jottemme pelkäisi. Jottemme olisi epäitsevarmoja itsestämme? Jotta voisimme olla varmoja siitä että me itse kestämme sen vaikka eteen sattuisikin erilainen ihminen ja katsoa tätä silmiin ja nähdä itsensä. Tutustua uuteen ihmiseen välittämättä tämän rodusta, uskonnosta tai sukupuolesta. Mitä kaikkea voisimme muuttaa.
Me olemme yhteiskunta joka kävelee auton alle sillä stalkkaa eksänsä tyttöystävää Instagramissa. Me olemme yhteiskunta jolla ei tällä hetkellä ole tulevaisuutta. Minä rakastan ihmisiä, minä rakastan eläimiä, metsiä, puhtaita meriä, vapaata maata. Etkö sinäkin? Emmekö voisi kerrankin uskoa itseemme, sanoa että me selviämme ilman sitä kaikkea vihaa ja ahneutta. Että selviämme ilman eläinten lihaa? Halpoja vaatteita? Muovia johon hukumme? Me selviämme, sillä vaikka ihmiset eivät ole hyviä lisääntymään ja yhtä ketteriä kuin esimerkiksi kissat, meillä on toisemme. Ihmisellä on kyky kommunikoida. Ihmisellä on kyky rakastaa ja välittää. Ihmisellä on luontainen tarve huolehtia perheenjäsenistään. Mihin olemme sen kaiken hukanneet? Me olemme yhteiskunta. Tämä maapallo ei ole sinun tai minun vaan meidän. Vaikka olemme yksilöinä melkeimpä hyödyttömiä ja kykenemättömiä mihinkään, olemme ryhmänä, yhteiskuntana tai siis voisimme olla pelastus. Me voisimme rakentaa yhteiskunnan ilman kaikkea sitä kurjuutta.
Mutta, ehkä kaiken kuuluu mennä näin. Ehkä meidän kuuluu murhata toisemme ja itsemme jotta tilallemme voi kasvaa toinen yhteiskunta. Ehkä he osaavat tämän paremmin kuin me. Mutta minä en ole valmis näkemään sitä, kun meistä jokainen kuihtuu yksitellen pois sillä halusimme vain kuluttaa kaiken loppuun koska luulimme sen tekevän meidät onnellisiksi.

19.1 yö
Minä pelkään pimeää. Ehkä eniten. Täytyy muuttaa jonnekkin missä on aina valoisaa. Tai aina vaihtaa paikkaa sinne missä on valoa. Kun pelkään, yritän miettiä äitiä. Se ei auta. Kun pelkään, yritän miettiä lapsuutta. Se ei auta. Kun pelkään, kuvittelen sinut siihen.

Koti on turva
Sinä olet turva
Sinä olet koti

Puhun paljon siitä että sinä olet koti. Mitä minä sillä tarkoitan? Se on hankala selittää. Ehkä tarkoitan sitä että kodissa on aito rakkaus ja aito hyväksyntä. Vihaan sitä jälkeenpäin kun olen sinua ikävöinyt. Mutta kun pelkään, millään muulla ei ole väliä kuin sillä että ei pelottaisi enää.
Millään muulla ei ole väliä kuin sillä että vakuutan itselleni, että sinä olet siinä.
Silloin ei pelota.
Paitsi kun olet lähdössä.

2.2.

Ajattelin että kirjoitan viimeisen kerran kun ensimmäisestä on tasan vuosi. Siihen on vielä melkein kolme viikkoa. Miksi odottaa?
Olen siirtynyt eteenpäin, vihdoin. Onko tämä liian nopea loppu? Ehkä. Mutta ihmissuhteet muuttuu ja ihmiset kasvaa.
Miksi odottaa kolme viikkoa? Tämä ei ole järkevää, rationaalista tekstiä joka vain haluaisi tyydyttää lukijaa. Tämä ei ole jännitystä tai kyyneleitä tyynyllä.
Tähdet muodostavat taivaalle kuvion. Lunta sataa. Laitoin parvekkeelle kynttilän mutta tuuli puhalsi sen sammuksiin. Lumi sulaa eteisen matolle. Sinä olet vasta tullut kotiin. Vettä meidän matolla. Kylmä pääsi meidän kotiin. Sinustako se johtuu? Istun olohuoneen sohvalla ja patteri vieressä lämmittää. Lämmin vesi virtaa. Veri ei kierrä sormissa eikä varpaissa. Ei ole koskaan virrannut. Jopa silloin kun olimme häämatkalla Kreikassa sormenpääni sekä varpaani olivat kylmät. Häämatka. Ainoa aika kun tunsit rakkautta minua kohtaan sen jälkeen kun menimme naimisiin. Sillä Kreikassa oli helpompaa olla koko ajan lievässä humalassa.
Et kuuntele etkä vastaa. Nyökkäilet ja itket. Pelkäät.
Minä en voi olla puhumatta. Sanat vyöryvät suustani. Keskityt katseeseeni ja eleiseeni. Sanoilla ei niin väliä. Sanoja ei muisteta. Tunne on se joka jää. Tunnen taas lämmön sormenpäissä ja varpaissa.

Tämä on osa minua ja olen tyytyväinen että se on vihdoin yhdessä palassa.

En tarvitse sinua sillä olet koko ajan mukanani. Siellä missä on sydän, on koti.

12.7.
Ehkä se johtuu aina näistä paikoista jotka laukaisee sen tunteen. Joskus se johtuu ihmisistä. Joskus se johtuu elokuvista tai sarjoista. Siis se, että haluan palata takaisin yhteen.
On helpompi olla ihmisten kanssa jotka eivät ikinä ole edes tavanneet sitä minua joka kuoli kanssasi.


17.9.
Noniin täällä taas, mutta aivan eri syistä - ehkä. Tänään olisi ollut se kolome vuotta yhessä - ei oo, ja hyvä niin. Jännästi juuri sain tietää susta sellaisia asioita jotka ei olisi olleet mahdollisia välttämättä jos oltaisiin oltu yhdessä. Sinä nääs oot vissii alkanu polttamaan (toivotaan että sit vaa bilepolttamaan mutta who knows). Minun tilanne tuntuu olevan hyvä. Käsitykseni sinusta on selvästi muuttunut. Sinä olet melkein kuin kuka tahansa “lapsuuden ystävä”. Samoin tavoin kuin minun rakkauteni perustuu sinuun, minun ystävyyteni perustuu Eehen. täts tö wei it is.


16.10

Tuntuu että tänne on helpompi kirjoittaa sillä minulla on joku kenelle olen aina näitä kirjoittanut, sinä. Sinä tosiaan olet minun muusani. Voi luoja tänne kirjoittaminen on ihanaa. Mutta arvaa mitä, olen tavannut Tinderin kautta erään henkilön. Ja jos nyt totta puhutaan niin odotan edelleen sitä että jompikumpi meistä alkaa seurustelemaan ja postaa siitä someen jotain. Tosin, en tiedä seuraatko minua. Parempi niin. Mutta toivon että näkisit. Ai miksi?
No voittaakseni.
No tehdäksesi sinut mustasukkaiseksi.
No satuttaakseni sinua.
Olethan sinä edelleen eksä vaikka yli ollaankin.
Olethan sinä edelleen eksä jolle tulen aina olemaan vihainen.
Minä erosin sinusta vain sen takia jotta minä olisin se joka sinut virallisesti jätti vaikka todellisuudessa sinä olit jättänyt minut jo aikoja sitten.
Minä haluan voittaa aina. Vaikka häviän, minä voitan. Aina. Älä kiistele kanssani asiasta enää.
Eräs asia ei ole kertaakaan muuttunut, se että jos sinulle tapahtuu jotain, minä tulen luoksesi. Haluan vain että tiedät sen. Sinä olet edelleen koti. Sinä olet edelleen turva.
Jos minulle tapahtuu jotain, minä tulen luoksesi. Onnettomuuden tullessa sitä keskittyy vain asian korjaamiseen. Sinulla on tapana joko korjata tai hajottaa. Jos jokin on hajalla, sinä korjaat. Jos jokin on kunnossa, sinä hajotat sen.







17.10
Ah ihanaa. Seitsemästoista taas. Täällä minä olen sinulle kertomassa siitä miltä elämä maistuu. Istun iskän luona yläkerrassa matkalaukku aukinaisena ja tavarat levällään. Ostan juomia Iii:ltä. “No mitäs kaikkea sieltä virosta löytyy?”

vodkaa
rommia
liköörejä

Samaan aikaan lapsiperhe alhaalla metelöi. Pitäisi kerrankin mennä sinne viettämään laatuaikaa. Juurihan minä siellä olin. Tulin tänne “pakkaamaan”. Tässä minä istun ja etsin juomista. Juomista sitä varten että ei tarvitsisi olla niin huolissaan. En minä itsestäni ole huolissaan vaan muista, niinhän minä aina. “Wau ootpas pyhä Neitsyt Maria”. No ei. En tarkoita sillä tavoin. Minulla on tapana omaksua muiden tunteen. Empatisoida liikaa. Ja se, rakkaat ystävät, ei ole kivaa. Yleensä en huomaa tuntevani muiden tunteita ja luulen niitä omiksi. “Kaisa miksi kaikessa on aina kyse sinusta?” No sanoppa se saatana. Sanoppa se. Toki spotlightissä on mukava olla. Valo lämmittää ja hyväksyvät kasvot ympärillä kohentaa itsetuntoa.
“Nämä on meidän. Älä koske”, sanoo pikkusiskoni.
“Tämä on meidän talo”. Meidän perhe. Kerroin pikkusiskolle lähteväni huomenna. Hän kävelee pois ja sanoo hyvä. Kyyneleet täyttävät nopeasti silmäni. Näin paljon minä täällä merkitsen. Ei se mitään. Eivät hekään minulle paljoa merkitse.

Ketä varten minä enää kirjoitan? Teillekö? Lukijoilla jotka eivät tätä ole lukeneet sen jälkeen kun tämä loppui. Ajattelevat että olen lopettanut, ikään kuin olisin ollut hoidossa ja nyt parantunut. Asia ei ole niin, rakas. Asia on niin, että sinä teit sen hyvin selväksi. Sinä et ikinä ollut ongelma. Sinä olit ratkaisu siihen miten voisin selvittää mikä on minun ongelma.

Tämä on ikään kuin päiväkirja. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman sitä, ilman tätä. Ilman kuiskaan, rakastan sinua - teosta.

Tässä on kuusi kymmentä sivua. Sivuja tulee lisää. Ja tämä on vasta ensimmäinen osa.

27.10.
Kuusikymmentä on yhdyssana saatana. No mutta kuitenkin, tässä minä taas aloin itkemään heti kun sain vähääkään lisää energiaa siihen. Toivon etten huomenna jaksa lähteä kouluun jotta saisin itselleni hetken rauhaa. En tiedä hyödyttääkö se mitään. Eniten haluttaisi vaihtaa paikkaa. Ei ole nyt kyse siitä että pitäisi olla yksin ja rauhoittua, vaan pitäisi olla kotona äidin kanssa. Nyt alkaa taas itkettämään. En oikeastaan näe enää sanoja tässä näytöllä, kaikki on niin sumuista kyyneleiden alta katsottuna. Mikäköhän päivä se on kun herään taas maagisesti ja kaikki on hyvin. Jos nyt hakisin apua niin varmasti se “maaginen päivä” olisi juuri se päivä kun apu saapuisi. Ehkä huomenna herään ja kaikki on hyvin. Mutta, sinä halusit kuulla että mitä tunnen. No rintaa painaa, välillä oksettaa, koko ajan itkettää. Tätä on nyt kestänyt suurinpiirtein kaksi viikkoa. Koskaan aikaisemmin tällainen olo ei ole kestänyt näin kauaa. En tiedä mitä teen asialle. Haluaisin lähteä kotiin, mutta en tiedä miten asia järjestyisi. Katson lukkaria.

klo 12.00 pääsen lähtemään huomenna.
Kiitos.

29.10
Menee paremmin. Paine ei ole enää niin iso. En itkenyt tänään kertaakaan kunnolla, toki en ole jutellutkaan kenenkään kanssa oikein. itkisin jos juttelisin. En tiedä miten kouluhommieni laita on ja ei minun pitäisi asiasta huolehtiakaan nyt. Paine tuli takaisin. Minun ei pitäisi miettiä näitä asioita ollenkaan. Eniten kuitenkin painetta tuntuu kun mietin iskää tai jotain muuta painavaa. Tuntuu kuin kaikki paine sisälläni liittyisi perheeseen ja kouluasiat vain ovat pieniä sivuosia. onneksi on pumpsu. Hän tuli juuri syliini istumaan. Se tuottaa hankaluuksia kirjoittaa.

Kuitenkin. Minä ikävöin sinua aina. Ei se mitään muuta että kirjoitan sen tähän tai kuiskaan sen pimeällä tähdille. Ei se mitään muuta. Sanon sen vain muuten vain. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että haluaisinko tai enkö haluaisi seurustella kanssani. En haluaisi, just so you know. Mutta ei se vie sitä pois ettetkö merkitsisi minulle niin paljoa kuin merkitset.
Nyt pitää mennä.

7.11.
Tämä on aivan helvetin hullua. Enkä oikein tiedä että mikä. Mutta menee aivan saatanan lujaa mutta enkai mä mitään muuta haluiskaan. Saatana. Eksyin lukemaan täältä tuon kohdan jossa lukee meidän eräs viestikeskustelu jossa avaudun siitä kuinka vieläkin ikävöin ja sanoit että sinä ikävöit myös. Jumalauta miksei me jutella enempää. Olis iha helvetin kivaa tulla vaan joka ilta itkemään että helvetti on raskasta ja ikävä. Sanoisit että niimpä saatana. Mutta ei. Ei me enää jutella ja kuule se on ihan täysin sun vikasi. Sinä et puhu minulle. Ja miksi? Sulla on siihen varmaan joku helvetin hyvä syykin. Niinhän sulla aina saatana.

14.11
Viime ”postauksen” jälkeen näyttäisi siltä että olen vihainen sinulle. Ja niinhän taidan ollakin. Mutta jostain kumman syystä tunnen olevani lähempänä sinua nyt. En tiedä johtuuko se vain yksinkertaisesti siitä että haluaisin olla lähempänä ja nyt kuvittelen tämän kaiken. Voi johtua myös siitä että aloin taas seuraamaan sinua iigeessä. Jompsinkumpsin en sanoisi että olen ”tässä tilanteessa taas”. Puhuin siitä että pelkään ikäänkuin putoavani, mutta tämä on jotenkin erilaista. Olen tottunut siihen tämä kaikki on yksipuolista tavalla tai toisella.
Mietin vain, voisitko taas muistaa kuka olet.

Kerroin taas jälleen sen kuka olet ja mitä teet elämässäni. Se toi mieleen asioita joita muistelen hymyllä tai kyynelillä tai molemmilla.

En osaa kirjoittaa herkkiä hetkiä. Taitaa johtua siitä että ne olisivat kuitenkin vain kliseitä.

Minusta on tullut aivan mahtava kirjoittaja mutta kai ymmärrät että kirjoitan vain sinulle. Sinulle kirjoittaminen antaa minulle lahjan.

Asia jota pohdin paljon täällä on se että olenko vihainen sinulle? Olenko?

17.11
Taisin juuri palata takaisin tähän aikaan.

Älä huoli. Ei se vie sitä pois ettenkö haluaisi olla luonasi,

juuri
nyt.

29.11
Kirjoitan tämän nyt ennen kuin muutan mieltäni sillä jokin estää minua jo nyt. En halua päästää sinusta irti. Kyse ei ole siitä että en pystyisi siihen, en vain halua.


Ylläpidon palaute

 
Kuiskaan, rakastan sinua 2019-12-10 18:17:29 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    December 10, 2019
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka matttilda!

Tapasi kirjoittaa kerronnallisesti toimii hienosti. Mua, sua ja muut puhekielen termit ovat juuri tyyliisi sopivia! :) vaikkakin se, että ajoitan aloitat pisteen jälkeen pienellä kirjaimella, ärsyttää :)

Vältä täytesanoja, kuten kauhean erilaisen. Mieti mitä adjektiiveja todella tarvitaan, kun seuraavassa virkkeessä tarkennat mitä tarkoitat.

”...ja en pitänyt...” vs ”...enkä pitänyt...”.

Tuossa 21.7 -kohdassa jäin odottamaan, että tuo yhteydenotto repisi pahemmin vanhat haavat auki. Että loppu yö olisi jotain kaoottista, mutta se vain loppui.

Tästä tekstistä on todella vaikea poimia mitään virheitä, koska niitä on aivan helvetisti, mutta samaan aikaan ei ole :) Kirjoitat hyvin.
Hillitsen nyt hitusen tätä palautetta koska ajoittain minusta tuntui, että tässä on jotain todella henkilökohtaista, kenties itse koettua. Joudun kuitenkin sen verran sanomaan, että alku oli hyvä, tapasi kirjoittaa veti mukaansa, mutta juoni puuttui. Mitä pidemmälle päästiin, sitä vahvemmin minusta tuntui, että olen lukenut tämän monologin jo. Se häiritsi ja siitä pudotin myös pongoja pois.

Osaat kirjoittaa hyvin, mutta juoni tästä uupui. :)

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS