Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Puinen rasia
QR-Code dieser Seite

Puinen rasia Hot

Mies työskentelee suuressa kauppakeskuksessa kaupungin ulkopuolella, myyjänä kodinkoneliikkeessä. Mies on hoikka ja naisten mielestä hauskannäköinen, tai ainakin oli, ennen kuin kasvatti valtavan kokoisen parran. Parrassa on jo aavistus harmaata. Mies on poikamies. Hänen asunnossaan ei ole turhia huonekaluja eikä mattoja ollenkaan.

Jokaisen työpäivän jälkeen mies kävelee läheiselle pysäkille odottamaan bussia. Usein, mutta ei aina, pysäkillä on myös tyttö. Tyttö on ainakin kymmenen vuotta miestä nuorempi, ja miehen mielestä suurine ruskeine silmineen kovin kaunis. Mies on päätellyt ulkonäöstä ja vaatetuksesta, että tyttö on kotoisin ehkä jostakin Irakin tai Iranin suunnalta. Tytön bussi saapuu aina muutamaa minuuttia ennen miehen bussia, ja suuntaa vastakkaiselle puolelle kaupunkia.

Kuluu viikkoja ja kuukausia. He seisovat usein yhtä aikaa pysäkillä, toisinaan aivan kahdestaan. Eivät koskaan vierekkäin, etäisyyttä on joskus viisi metriä, joskus kymmenen. Eräänä päivänä mies on lounasta hakiessaan nähnyt tytön kauppakeskuksessa. Hän työskentelee toisessa kerroksessa, kirjakaupassa.

Mies ja tyttö seisovat taas samaan aikaan bussipysäkillä. Paikalla on kolmaskin henkilö, laitapuolen kulkija, joka ryhtyy rähisemään tytölle jotakin sekavaa. Mies kävelee sössöttäjän vierelle ja käskee tätä painumaan vittuun. Häirikkö poistuu mutisten. Tyttö kiittää miestä, joka ei osaa oikein sanoa mitään. Nyökkää ja palaa paikalleen.
Siitä lähtien mies ja tyttö tervehtivät toisiaan pysäkillä. Silloin tällöin myös vaihtavat muutaman sanan, joskus katseenkin. Välimatka lyhenee, mutta säilyy. Tätä kestää viikkoja.

Eräänä päivänä mies saa tietää, että hänet siirretään kuun vaihteessa töihin kodinkoneketjun toiseen myymälään. Työpäivän jälkeen pysäkillä mies kävelee tytön luokse ja kertoo, että hänet siirretään kohta pois, joten he eivät enää näkisi toisiaan pysäkillä. Tyttö sanoo, että haluaa antaa miehelle lahjan.

Kuluu kaksi päivää. Sitten mies ja tyttö osuvat yhtä aikaa pysäkille, jossa tällä kertaa on muitakin ihmisiä. Tyttö kävelee miehen luokse, ja ojentaa tälle paketin. Mies ottaa sen vastaan ja kiittää. Samassa tytön bussi jo saapuukin.

Askeettisessa asunnossaan mies avaa paketin. Kauniiden käärepapereiden sisältä paljastuu koristeltu, tummasta puusta valmistettu rasia, jonka sisällä on viskipullo ja kaksi lasia. Mies katselee pulloa ja laseja, ja miettii miten islaminuskoinen tyttö muka voi ostaa lahjaksi alkoholia. Mitä siitä pitäisi päätellä? Mies ei tiedä. Mies vaihtaa myymälää, eikä näe tyttöä enää.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
1.8  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Puinen rasia 2018-02-05 19:22:50 Yaman
Arvosana 
 
1.5
Arvostellut: Yaman    February 05, 2018

Tämä on kirjoitettu vähän screenplay muotoa muistuttaen. Mikä ei kyllä ole ihan paras valinta novellitekstin tyylisi.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Puinen rasia 2018-02-05 15:32:46 boxo
Arvosana 
 
2.0
boxo Arvostellut: boxo    February 05, 2018
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tästä olisi voinut saada mielenkiintoisen, oikeasti romanttisen tarinan. Nyt tässä ei oikein ole romantiikka, eikä paljon muutakaan. Tarina jää jotenkin vajaaksi ja torsoksi, vaikka onkin ihan hyvin kirjoitettu.
Minua jäi myös ärsyttämään tuo mielikuvitukseton rähisijän komentaminen " vittuun".
Siihen olisi pitänyt keksiä jotain parempaa, siistimpää...

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Puinen rasia 2018-02-01 08:58:28 iBOB
Arvosana 
 
2.0
iBOB Arvostellut: iBOB    February 01, 2018
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihan hyvää tekstiä. Mutta omasta mielestäni tässä romanttiseksi novelliksi päähenkilöt ja heidän tunnemaailmansa jäävät aika etäisiksi ja tuntemattomiksi, mikä saa tarinan tuntumaan jotenkin vähän kylmältä ja mekaaniselta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS