Ihanainen, osa 2 Hot

Aika kului, tuli talvi. Suhteemme vakiintui. Mietimme yhteen muuttamista. Ehkä muuttaisin sinun Ihanaiseni luokse asumaan. Minulle se oli aivan sama. Oma asuntoni olisi ollut tarpeeksi iso meille molemmille niin kuin sinunkin, mutta ehkä sinä halusit pysytellä omassa tutussa ympäristössä. Ehkä pitäisin oman asuntoni jonkinlaisena toimistonani. En ollut nyt varsinaisesti missään työssä. Toimin freelance-verokortilla tehden mielenkiintoisimpia ja rahakkaimpia töitä. Taloudellisesti asiani olivat hyvin, sillä minulla ei ollut velkaa ja rahaa oli ihan tarpeeksi säästössä. Olinkin ajatellut pitää jonkinlaisen lepovuoden tai jopa kaksi, jonka aikana pohtisin mitä alan tekemään "isona". Voisin hyvin myös keskittyä meihin, sinuun Ihanaiseni, sillä olet minulle hyvin tärkeä.

Sinulla oli aika paljon töitä ja minulla oli hyvin paljon vapaata. Ehkä se alkoi vähitellen aiheuttaa jonkinlaista kitkaa välillemme. Ehkä elin osittain omassa maailmassani ja ajatuksissani enkä oikein oivaltanut mihin sinä halusit panostaa. Olit hyvin kiinnostunut ja jopa aika uppoutunut omaan työhösi. Se oli toisaalta hyvä asia, sillä näytit ammentavan elämääsi positiivisia asioita kiinnostavan ja haasteellisen työsi kautta. Toisaalta asetelmamme ns. sukupuoliroolien suhteen oli taas tässäkin asiassa jonkin verran päälaellaan. Yleensähän mies on se joka panostaa uraansa ja hankkii perheelle elannon, eli rahaa talouteen ja pötyä pöytään niin sanotusti. No, minä en ole kovin vanhoillinen näissä asioissa, miten edes voisinkaan olla sinun kaltaisen naisen kanssa. Oli turha edes kuvitella olevansa vanhaan tapaan perheen pää, mies talossa ja yrittää sanella mitä meillä minun mielestäni pitäisi tehdä. Olit aivan liian itsenäinen ja omatahtoinen alistuaksesi sellaiseen. Hyvä niin, sillä juuri näitä piirteitä sinussa arvostin. Olit omapäinen ja hieman arvaamaton luonteeltasi. Olin oivaltanut heti suhteemme alussa ettei sinussa ollut mitään itsestään selvää. Vaikka olet hyvin avoin ja tunnen sinut jo melko hyvin, on sinussa vieläkin kartoittamattomia alueita joista en vielä taida tietää tarpeeksi. Saanko koskaan oppia tuntemaan ne piirteesi?

Toisaalta tunnenko edes itse itseni läpikotaisin? Nyt minulla oli aikaa pohtia myös itseäni ja omaa elämääni työprojektieni välissä. Vietin päivisin aikaa omalla asunnollani, joka oli alkanut tuntumaan ihan joltain muulta kuin kodilta. Olin jo niin tottunut olemaan sinun luona aina iltaisin ja viikonloppuisin. Luonasi oli kotini nyt! Halusin olla luonasi ja meillä oli hyvä niin. Kaikesta hyvästä huolimatta jokin tuntui kaihertelevan suhdettamme, ainakin tunsin sellaisen epämääräisen aavistuksen mielessäni. Oliko niin ihan oikeasti, vai kuvittelinko kaiken omassa mielessäni? Olinko sittenkin epävarma itsestäni ja oliko kaikki vain sitä, vai oliko ihan oikeasti välissämme jotain muuta? Pohdin kai asiaa vähän liian syvällisesti niin kuin naiset enemmän tekevät. Yleensä tällainen pohdiskelu ei taida niinkään kuulua miehille. Toisaalta minähän olen taiteilijasielu, pohdiskelija, josta olin aikoinani saanut monen monta kertaa kuulla isältänikin negatiivista arvostelua. Vai oliko minulla vain liian vähän järkevää tekemistä ja todellakin liian paljon aikaa kaikenlaisen joutavan pohtimiseen? Vähitellen tuntui, että sinunkin mielestä minulla oli liikaa aikaa pohtia turhia asioita.

Olimme erimieltä mitä tekisimme asunnolleni muuttaessani luoksesi asumaan. Mielestäsi sen voisi myydä, koska emme tarvitsisi sitä minun asuessa kanssasi. Olisin halunnut pitää sitä jonkinlaisena toimistona, jossa olisin voinut tehdä mahdollisia töitä päivällä. Sinä järkeilit asuntoni olevan liian iso toimistokseni. Asunnossasi oli monta huonetta, joista yksi voitaisiin ottaa minulle toimistohuoneeksi ja se riittäisi ainakin tämän hetken tarpeisiini. Toinen, ehkä tässä tilanteessa parempi vaihtoehto olisi vuokrata asuntoni.

Taloudellisesti ajatellen olit varmaan oikeassa. Toisaalta minua ärsytti ainainen rahan ja hyödyn ajattelu. Olihan meillä kummallakin ihan tarpeeksi omaisuutta ja rahaa. Mitä pahaa olisi siis tällaisessa tilanteessa ottaa hieman rennommin ja mietiskellä vaikkapa ihan rauhassa elämänsä suuntaa? Sinä et tainnut nähdä asiaa ihan samalla tavalla. Sinusta se oli vain pelkkää lusmuilua. Ehkä sinulla oli enemmän kunnianhimoa ja tavoitteita taloudellisen menestymisen suhteen kuin minulla. Ehkä minä en ollut oikein koskaan ollut kiinnostunut talousasioista. Olin kai vain enemmänkin ajautunut asemaani ja kohtalaiseen varallisuuteen useiden onnellisten sattumien kuin taidon ja päämäärähakuisuuden kautta. Ehkä olin päässyt tämän asian suhteen liian helpolla, enkä siitä syystä ymmärtänyt ottaa vastuullisempaa asennetta asiaan niin kuin aloit vähitellen yhä enemmän vaatia.

Ehken vain halunnut vielä muuttaa luoksesi. Minulla saattoi olla jopa jonkinlainen trauma nuoruusvuosiltani, jolloin muutin aika nopeasti samaan asuntoon sen aikaisen lyhytaikaisen tyttöystäväni kanssa. Suhteemme loppui nimittäin aika nopeasti muuttoni jälkeen kun huomasimme arjessa miten toisenlaisia ja yhteen sopimattomia me olimme toisillemme. Tyttö oli vielä niin armoton, että ajoi minut ulos talveen ilman mitään. Onneksi kaverini majoitti minut sohvalleen kunnes löysin jonkinlaisen oman paikan. Tilanne oli nyt kylläkin ihan toisenlainen, mutta jäähän noista asioista aina jotain ikävää alitajuntaan kummittelemaan, joka voi vaikuttaa päätöksiimme.

Asuntoni kohtalo jäi ainakin joksikin aikaa avoimeksi. En tehnyt sen asian suhteen mitään, koska en halunnut vuokratakkaan sitä. Minulle oli tärkeää päästä jonnekin muualle päivällä sinun ollessa työssä. Tarvitsin paikan, joka olisi omani ja jossa saisin olla omassa rauhassa, omissa mietteissäni. Se tuntui sinusta oudolta. Vihjailit, että jos kerta haluat olla omassa rauhassa… Enhän minä sitä tietenkään halunnut! Et vain oikein tuntunut ymmärtävän asiaa. Ethän sinäkään haluaisi minua jatkuvasti 24/7 ihollesi vaikka miten rakastamme toisiamme. Pitäähän ihmisellä olla myös omaa tilaakin! Mielestäsi sain olla ihan rauhassa päivällä. ”Saathan sinä olla täällä asunnollani!” sanoit. Silloin ymmärsin, että asunnossani kaikki oli sinun tavaroita ja sinun mielen mukaan laitettua. Outoa miten tärkeää myös miehelle on, että hänellä on oma paikka yhteisessä kodissa. Luonasi sellaista ei ollut! Ei ollut kellaria, jonne tehdä oma äijäluola, ”no woman zone!” Ei ollut edes autotallia, jonne laittaa työpöytä ja hyllyjä työkaluineen! No, ehkä työkalut ja sellaiset eivät ole ihan minun juttu. Lopulta alkoi tuntua tilanteen oikein paisuessa, etten ”mahtuisi” luoksesi asumaan kissasi Matskunkaan takia. Vaikka kissat ovat mielestäni ihan kivoja, niin tämän yksilön kanssa emme tulleet oikein juttuun. Selvästi olin tunkeutunut myös sen reviirille.

Tilanne alkoi paisua ja harmittaa enemmän kuin sen olisi pitänyt. Suhtautumisesi muuttui vähitellen suhteemme kannalta huonompaan suuntaan. Joutilaisuuteni lisäksi aloit arvostella minua myös saamattomaksi kun en tehnyt asuntoasian suhteen haluamaasi päätöstä. Olin alkanut näkemään uusia puolia sinusta Ihanaiseni. Omapäisyytesi ja voimakastahtoisuutesi alkoivat näkyä luonteesi negatiivisena piirteenä. Sinä et ikävä kyllä ollut mitenkään hyväntahtoinen pitkähermoinen neuvottelija! Sinun luonteesi särmikkyys upposi minun luonteen näennäiseen pehmeyteen ja sovitteluhakuisuuteeni. Olin tiettyyn rajaan pehmoilija ja ehkä jopa jonkinlainen lepsuilija suhteessamme. Sinä tulkitsit myötäilemiseni ärsyttävänä vastuun pakoiluna, jota ei voi tietenkään miehessä hyväksyä. Minkälainen mies sellainen olisi aviomiehenä tai isänä? Sitä en kylläkään mielestäni ollut, et vain tajunnut asiaa.

Olit tympeä ja menit ajoissa nukkumaan huomisen työpäiväsi takia. Jäin tällä kertaa ilman hyvänyön suukkoa, muusta hellyyden osoituksesta puhumattakaan. Marsit vain makuuhuoneeseen ja suljit oven. Jäin istumaan sohvalle odottaen peitteen ja tyynyn lentävän kohta ulos makuuhuoneesta. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Tunsin olevani heikoilla kanssasi. Minulla oli nyt enemmän hävittävää suhteessamme kuin sinulla. Ehkä minä rakastin sinua enemmän kuin sinä minua. Miten sen sitten pystyykään mittaamaan? Toisaalta tympeytesi oli äärettömän seksikästä. Muistelin äskeistä, päättäväisiä liikkeitäsi, jopa nokkavaa pääsi heilauttamista. Se oli dramaattisuudesta huolimatta sulavaa liikkeiden eleganssia, suloisen kaunista hiustesi valahtaessa taakse paljastaen siron kaulasi. Muistin myös silmiesi terävän katseen. Ne olivat kauniit, mutta niistä loisti samalla voimakas tahdonvoima. Nainenko olisi muka suhteen heikoin astia?

Teki mieli mennä luoksesi makuuhuoneeseen, nostaa ns. kissa pöydälle ja puhua asia selväksi kanssasi. Eihän asuntoni vuokraaminen, luoksesi muuttaminen ja oma tila ollut loppujen lopuksi ylitsepääsemättömiä asioita välillämme. Varmasti olisimme päässeet niistä sopuun puhumalla ja asiat olisivat normalisoituneet. Välillämme olisi ollut taas lämpö ja rakkaus.

Siitä huolimatta jäin vain istumaan sohvalle. Tunnustan saamattomuuteni ja siinä tekemäni suuren virheen. Ehkä olit loukannut miehisyyttäni epäillessäsi minua laiskaksi, saamattomaksi ja epäluotettavaksi? Ehkä olin niin itsetunnoton, etten oikein enää uskonut meihin, vaan olin antamassa periksi. Miten minulla, taviksella voisi olla noin upea nainen? Tosin luonnevikainen! Lisäsin mielessäni ja naureskelin hiljaa itsekseni nokkeluuttani. Olit saanut usein liian helpolla tahtosi läpi, yrittäessäni miellyttää sinua. Loin kai tahtomattani tappiomielialaa: Pieleen menee tämäkin!

Halusin unohtaa asian hetkeksi. Kuuntelin musiikkia korvakuulokkeilla oikein kovaa, että korvissani ja päässäni jytisi! Oikein kovan bassojytkeen ja discosaundien kuuntelu rentoutti. Kuulokkeilla kuuntelu ei oikein miellyttänyt minua, äänifiiliksen jäädessä vajaaksi. Asunnossasi ei voi soittaa musiikkia kaiuttimien kautta tarpeeksi kovalla naapureiden ja varsinkaan sinun yrittäessä nukkua, eikä sinun tavallisista stereokaiuttimista saanut haluamaani surroundia äänimaailmaa.

Syntyi älytön päähänpisto lähteä kaupungille Many Decades ravintolaan, jossa olimme olleet ensitreffeillä. Siellä oli ollut mielettömän hyvä äänentoisto varsinkin tanssilattialla. Nyt oli pikkuperjantai eli keskiviikkoilta, jolloin kyseisessä ravintolassa olisi iltameininkiä ja kovaa musiikin soittoa. Ei muuta kuin sinne sinun nukkuessa. Välttämättä et huomaisi poissaoloani lainkaan, kunhan palaisin ajoissa takaisin. Minähän olin menossa vain hetkeksi kuuntelemaan oikein hyvää musiikkia, en sen kummempaa.

Many Decades ravintolassa oli täysi meno päällä saapuessani sinne. Kasarisali oli tänä iltana suljettu. Se olisi auki viikonloppuna, kertoi ravintolan ystävällinen henkilökunta saapuessani. Muut kaksi salia oli avoinna niin kuin myös alakerran pubi. Suunnistin ysärisaliin, josta kuuluikin jo pitkälle 90-luvun tyypillinen voimakas bassojytkeinen musiikki. Salissa oli aika paljon ihmisiä istuskelemassa pöydissä, nojaamassa baaritiskiin ja hyppimässä musiikin tahtiin tanssilattialla. Suunnistin automaattisesti ensin kohti baaritiskiä. Vasta siellä ollessani tajusin tulleeni vain kuuntelemaan musiikkia. Ketä oikein narraat, iso poika? mietin mielessäni. Ainahan mies yhden paukun voi ottaa ja kestää! Kohta minulla sitten olikin juoma edessäni, eikä se kovin pitkään pysynyt tällä kertaa lasissa kun kulautin sen alas kurkustani. Muutaman samanlaisen paukun jälkeen jalkani alkoivatkin vipattaa ihan luonnostaan.

Kuullessani seuraavan kappaleen sanat: ”Get on the floor! If you got hot… if you are party figure… if you are an animal… get on the floor! Dance a night away… la, la laa!” Löysin itseni hyppimässä tanssilattialla muiden mukana. Musiikin rytmi tuntui luissa ja ytimissä, jokaisessa solussani! Tunsin energian ryöppyävän kehossani ja mielessäni! Sitä ei voinut pidätellä, se piti hyppiä ja tanssia pois! Jotkut ovat sen kokeneet, jotkut eivät, eivätkä sitä ymmärrä. Tanssilavan äänentoiston, valojen, ihmismassan ja nousuhumalan ansiosta tunsin itseni vapaaksi arkisista ajatuksistani. Menin energisen tunnelman mukana, virran viemänä.

Siinä pomppiessani ja nauttiessani salin mainiosta äänentoistosta olin näkeväni sinut Ihanainen tanssivien ihmisten seassa. Miten se oli mahdollista? Sinunhan piti olla nukkumassa kotona! Tarkemmin tarkasteltuani nainen ei ollutkaan sinä Ihanainen, vaan jonkinlainen kaksoisolentosi. Nainen oli ulkonäöltään sinun näköisesi. Tai, ainakin aika paljon… sinnepäin. Kaunis, tai ainakin ihan nätti… Ehkä vähän lyhyempi kuin sinä, eikä ainakaan yhtä elegance kuin sinä. Tarkemmin ajateltuna sinä olet sitä enemmän jopa muumipyjamassasi, Ihanaiseni! Josta en muuten pidä lainkaan, noin ohimennen mainitessani. Onneksi en ole nähnyt sitä ylläsi kovinkaan usein. (Ainakaan pitkään…heh heh!) Ajattelin katsoessani toista naista, josta tiedostamattomasta syystä yritin hakea samanlaisia piirteitä kuin sinussa oli, Ihanainen. Ajatukseni olivat sekaisin!

Nainen tulkitsi tuijotukseni kiinnostukseksi, sillä kohta hän roikkui kaulassani. Nainen hyppi vartaloani vasten niin, että tunsin hänen kookkaat rintansa heiluvan. Nainen heilutti vartaloaan edestakaisin puolelta toiselle, laskeutui alas kyykkyyn ja nousi ylös seisomaan edessäni. Se oli kohtelua, jonka ansiosta sain kovan seisokin. Nainen huomasi sen välittömästi ja teki siitä lisäpäätelmiä, sillä kohta hän imi kiihkeästi huuliani ja tunki kieltään suuhuni liiankin tuttavallisesti. Hänen kätensä kouri myös sojottavaa kaluani. Olin kieltämättä aikamoisessa nousuhumalassa, jossa velat tahtovat muuttua saataviksi…

Tilanne oli muuttumassa todella kiihkeäksi. Riistäydyin irti naisen syleilystä, sillä tilanne oli menossa ihan mahdottomaksi. Kohta makaisimme jossain, jos tämä ei lopu nyt! Niin tyhmä en sentään minäkään ole, vaikka olenkin hieman huppelissa.

Nainen jäi seisomaan tanssilattialle vaatien selitystä. En selitellyt, ei minulla ollut siihen mitään velvollisuutta. Sain kuulla jälkeeni naisen huutamia ilkeyksiä. Jotkut sivulliset nauroivat niille ja minulle. Nainen oli pitänyt minua selvänä panona. Sen sivusuun meneminen harmitti noin paljon häntä.

Miksen ollut vain estänyt naista tarttumaan kaulaani? Minkälainen mies lähtee ravintolaan bailaamaan tyttöystävänsä nukkuessa kotona? ”Turhautunut ja epätietoinen!” tiesin vastata itselleni. Minulla oli nyt liian paljon keskeneräisiä ratkaisemattomia asioita elämässäni!

Kävellessäni öisellä kaupungin kadulla mietin yhteisiä hetkiämme. Meillä oli ollut hauskaa. Olimme voineet jutella kaikista asioista avoimesti. Emme olleet aina samaa mieltä, mutta kunnioitimme toistemme mielipiteitä. Niistä ei syntynyt ristiriitaa. Harmitti entistä enemmän kun olin lähtenyt salaa ravintolaa ja varsinkin kun olin sortunut juomaan paukkuja, vaikka ei pitänyt! Omatuntoni soimasi. Ainakin se näytti toimivan, mietin ja naurahdin sekaville ajatuksilleni. Mietin mitä tekisin? Yrittäisinkö vain vaivihkaa mennä takaisin asunnollesi vai menisinkö omaan asuntooni? Se ehkä vain lisäisi epäluulojasi. Päätin palata vaivihkaa asunnollesi ja mukamas nukkuneeni yön sohvallasi. Niin onneton tollo minä olin!

En ehtinyt olla sohvallasi kauan kun jo valmistauduit työhön. Ihmettelit miksi olin sohvalla? Eihän meidän välinen erimielisyys ollut niin iso asia, että piti nukkua erillään. Olin muka nukahtanut siihen valvottuani pitkään eilen illalla televisiota ja sitten musiikkia kuunnellen. Sinä et ainakaan väittänyt mitään siihen vastaan. Antaessasi aamusuukon huomasit aivan varmasti vanhanviinan hajun suustani. Ilmeesi oli hetken nyrpeän näköinen, mutta et vieläkään sanonut mitään. En voinut olla enää hiljaa, vaan päätin tunnustaa tekoni. Sinä kuuntelit rauhallisen hiljaisena. Tiesit asiasta, sillä olit käynyt myöhemmin olohuoneessa, josta et ollut löytänytkään minua. Ystäväsi Niko oli lähettänyt myös kuvaviestin minussa kiinni roikkuvasta vieraasta naisesta. ”Vitun homo!” ajattelin katkerana. En ollut huomannut häntä ravintolassa. Tässä taisi käydä nyt huonosti! Lysähdin istumaan kuin säkki takaisin sohvalle. Asiaa oli varmaan turha yrittää selittää sen paremmin. Olin mokannut asiat todella pahasti!

Valmistauduin lähtemään luotasi. Oikeastaan vasta nyt tajusin menetykseni suuruuden. Viime aikojen erimielisyydet tuntuivat tyhmiltä. Miksen ollut sopinut niitä kanssasi jo heti alkuunsa? Miksen ollut mies ja seurannut sinua eilen illalla makuuhuoneeseen selvittämään asioita? Ehkä emme voisi elää yhdessä. Minulla ei tainnut olla tarpeeksi itsetuntoa olemaan kanssasi. Ihmettelin vieläkin miksi olit ollut kanssani näin pitkään tai yleensä alkujaan huomioinut minua? Sinä olit kaunis, eloisa ja mukava nainen, joka saisi kenet tahansa. Ei sinun tarvinnut tyytyä minuun!

Rakastin sinua niin paljon, että päästäisin sinusta suosiolla irti löytääksesi uuden rakkauden jonkun toisen kanssa. Jonkun, joka oli arvoisesi. Suhteemme oli ollut minulle kuin satu. Nyt se satu päättyisi onnettomasti ainakin minun osalta. Nielaisin kurkkuuni nousseen mielipahan ymmärtäessäni sen.

Niko oli lisännyt viestiinsä, että olin lähtenyt kotiin ja horo oli jäänyt yksin tanssilattialle pettyneenä. Niko oli ensin ilmiantanut minut ja sitten kohta todistanut puolestani. Erikoista, ehkä olin reagoinut hänen ensimmäiseen viestiin liian kiivaasti.

Sinun rauhallisuus yllätti minut, se oli uutta. Et ollut heittämässä minua saman tien ulos asunnostasi, vaan halusit tietää mitä ajattelin ja mielipiteeni suhteestamme. Henkisesti edessäsi romahtaneena kerroin avoimesti asioiden tilan. Olin varmaan turhautunut. Vapaa-aika ei ollutkaan tuonut rentoa vapautta miettiä asioita ja tehdä rauhassa päätöksiä. Päinvastoin olin vain lykännyt pienempienkin asioiden hoitamista, eli vain ollut ja lusmuillut. Olit ollut oikeassa kun vaadit minua asettamaan itselleni päämäärän. Pelkkä oleminen ei ollutkaan minun juttuni. Aivoni tarvitsivat uusia haasteita. Siksi olin kai halunnut ulos tuulettamaan päätäni. Hetken aikaa olin saanut tuntea olevani energisen nokkela ja mieleltäni kekseliäs. Tarvitsin sellaista ärsykettä ollakseni luova ja pysyäkseni hengissä!

En uskaltanut tunnustaa syvimpiä ajatuksiani ja epävarmuuttani. Et ehkä olisi ymmärtänyt sitä. Nainen odottaa varmaan miehen pitävän hänestä tiukasti kiinni, jopa tappelevan rakastamastaan naisesta. Se on varmaan lajityypillistä käyttäytymistä macho-miehille. Kasvava alemmuuden tuntoni seurassasi oli muodostumassa ongelmaksi. En tuntenut olevani rakkautesi arvoinen, sillä pärjäisit hyvin ilman minuakin. Mitä minulla oli sinulle annettavaa? Olit vaativainen, hyvin voimakastahtoinen nainen. Vaadit itseltäsi, mutta myös kumppaniltasi. Hyväksyin ja ymmärsin sen. Ei sinua kahlittaisi hellaan kiinni! Oma roolini tässä suhteessa taisi olla hukassa. Minun pitäisi olla miehekäs, mutta antaa sinulle vapaus. Muuten tukahduttaisin sinut. Pitäisi olla kippari ja samalla olla olematta sitä. Miten se onnistuu?

Halusit jatkaa kanssani. Muutin luoksesi ja laitoin asuntoni vuokralle. Sain yhden huoneen toimistoksi, jossa sain olla vapaasti. Siellä oli hyvä heitellä tennispalloa seinään. Se ei häirinnyt täällä naapureita niin kuin asunnollani, sillä seinä oli ulkoseinä. Keskityin tällä tavalla miettimään asioita. Se oli kuin ajatusten tausta-ajoa samalla keskittyessäni palloon. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta toimii minulla.

Asiat muuttuivat vähitellen myös työnsuhteen. Entinen pääpomoni halusi tavata minut. Pidin hänestä. Hän oli miellyttävän karismaattinen henkilö, jo vanhempi ja kaikenlaista kokenut mies. Elämä oli hymyillyt, mutta myös kovalla kädellä koulinut häntä. Tapaamisemme sujui rennommin kuin yleensä. Keskustelu oli avointa. Hän halusi minut takaisin yritykseen johtamaan uutta projektia. Siitä oli puhuttu ja sen aloittamista oli harkittu jo aikaisemmin. Nyt projekti oli todellakin tulossa todeksi. Olin imarreltu, mutta samalla hyvin jännittynyt kuullessani olevani avainhenkilö projektin käynnistämiseen ja yleensä sen mahdolliseen onnistumiseen. Projektin siemen oli alun alkaen lähtenyt minulta. Ajatuksen syntyyn oli tarvittu luovuutta, joka oli tehnyt erityisen vaikutukseen entiseen pomooni. Hänen veljensä, entinen yksikköpomoni ei ollut ymmärtänyt sitä ja oli lytännyt ideani saman tien.

Epäilin avoimesti kykyäni ja osaamistani noin vaativan projektin parissa. Pomoni ei pitänyt sitä mitenkään huonona asiana, vaan arvosti rehellisyyttäni. Monta mutkaa olisi vielä varmaan projektin varrella. Lukuisat pienemmät yksityiskohdat etsivät vielä ratkaisua. Sain kaksi viikkoa aikaa miettiä mukana olemistani. Sen jälkeen se joko alkaisi tai kuopattaisiin liian riskialttiina. Se vain lisäsi paineitani, sillä projekti toisi useille henkilöille jo alkuvaiheessa töitä. Sen onnistuessa se toisi pysyviä työpaikkoja ja tietysti aika ison tukun varallisuutta sen kehittäjille.

Raha ei tuntunut muusaltani, innoittajaltani. Rahalla voisi ostaa kaikenlaista. Toisaalta minulla oli jo kaikenlaista, enemmän kuin monella muulla. Rahalla en myöskään voisi ostaa rakkauttasi, Ihanaiseni. En edes parempaa itsetuntoa itselleni! Sillä et kunnioittaisi minua enemmän lompakon paksuuden perusteella. Missä oli muusani, se joka sai minut innostumaan, vereni kiertämään ja ajatukseni taas lentämään? Ilman sitä minulla ei olisi luovia hetkiä, joilla ratkaisen asioita, vaikka miten paiskisin tennispalloa seinään!

Eräänä päivänä kävellessäni kaupungilla miettimässä asioita huomasin sinut, Ihanaiseni jonkun miehen seurassa. Olitte menossa lounaalle kadun varrella sijaitsevaan hienohkoon ravintolaan. Esittelit miehen työkaveriksesi ja pyysit minut mukaanne syömään. Esittelit minut jotenkin vältellen poikaystäväksesi, ainakin tunsin niin. Mies oli huoliteltu, ehkä jopa liian snobimainen. Partakarvatkin näyttivät olevan sliipattu huolella kohdalleen. Kiinnitin nimittäin heti huomiota miehen pieneen muotoiltuun kaksiosaiseen partaan suun ylähuulessa ja alhaalla leuassa. Se näytti ns. pillun nuolentaparralta. Jätkä taisi tykätä pillun nuolemisesta! Samalla parta kai kutitti naista herkästä paikasta. Muutenkin mies oli sonnustautunut viimeisen päälle pukuun ja pitkään päällystakkiin, joka oli rehentelevästi auki kaulukset pystyssä. Mies tutkaili vastaavasti arvostelevasti minua ylimielisen näköisenä, varmaan ihmetellen miten tasoisesi nainen seurusteli kanssani.

Päätin liittyä seuraanne ihan mielenkiinnosta. Työkaveriksesi tituleeraamasi mies ärsytti minua varsinkin kun olit hänen lipevässä seurassa. Minulla oli hieman ongelmia päästä sisälle ravintolaan. Vastaanottohenkilö antoi ymmärtää, ettei pukeutumiseni rentoon ulkoiluasuun ja olemukseni ajamattomine partoineni ja sänkineni ollut ihan ravintolan tasoa. Pääsin kuitenkin sisälle ansiostasi ja ollessasi ravintolan kanta-asiakas, sinut tunnettiin siellä. Toinen mies katseli tapahtumaa arvostellen.

Päästyämme lopulta pöytään mies leperteli sinulle joitain latteuksia. Yökötti katsoa sitä päivänselvää siirappipista, häpeilemätöntä lähentelyä! Etkö muka huomannut sitä? Nauroit miehen jutuille, vaikka niissä ei ollut mitään hauskaa. Kun mies ei keksinyt enää mitään lipevää sanottavaa, hän kääntyi puoleeni tiedustelemaan ammattiani. Tiesin hänen kysyvän sitä vain pystyäkseen arvioimaan tuloni ja tietääkseen mikä olin miehiäni. Minä tiesin tuosta ”limanuljaskasta” ihan tarpeeksi! Minun ei tarvinnut kysellä häneltä mitään. Tiesin hänen pyrkimyksensä, päästä vain pöksyihisi!

Kilpakosijan ilmestyminen ärsytti ja huolestutti minua. Tuollaiselle ”nuljaskalle” en aikonut menettää sinua! Paineesta huolimatta pääni tuntui pelaavan kirkkaasti. Laadin silmänräpäyksessä strategian kilpailijan karkottamiseksi. Eläinmaailmassa ja kivikaudella olisin tällännyt ”jätkää” täysillä turpaan ja kantanut sinut sitten majaani tai luolaani. Tällä aikakaudella, eli nykyaikana sitä pidettäisiin tyhmänä ja raakalaismaisena. Piti siis keksiä toisenlainen, sanoisinko hienostuneempi taktiikka vastustajan nujertamiseen. Lopputulos olisi kuitenkin sama. Hän häipyisi ja minä pitäisin sinut, Ihanaiseni. Ajatukseni sai minut hymyilemään. Tollo kilpakumppanini piti minua kai sen takia yksinkertaisena. Ylimielisyytesi olkoon kompastuskivesi, ajattelin!

Oli kieltämättä vaikeaa kätkeä mustasukkaisuuteni ja käyttäytyä asiallisesti. Asemani ei ainakaan parantuisi, jos en pystyisi pidättelemään tunteitani ja säilyttämään malttiani ”herra pilluparran” seurassa! Muutoin olisin ollut huvittunut miehen käytöksestä, ellei minulla olisi ollut liian paljon menetettävää, sinut Ihanaiseni.

”Jätkä” tuntui lisäävän itsevarmana panostustaan. Hän halusi tilata meille viiniä ruokajuomaksi. Mies halusi näyttää sinulle viinituntemuksensa valitsemalla listasta jotain ranskalaista viiniä, josta en ollut kuullutkaan. En varmaan olisi edes osannut lausua sen nimeä. ”Sontaläjän” mielestä se sopi mainiosti teidän tilaamiinne kalaruokiin. Sen sopivuudesta minun valitsemaani annokseen hän ei ollut varma. Taas tuo ärsyttävä väheksyntä, joka saisi loppua! Pyysin tarjoilijaa tuomaan minulle listassa näkemääni belgialaista olutta, joka oli mielestäni sopivan tummaa, maltaista ja hapokasta tilaamani pataruuan kanssa. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä olin sanonut. Tarjoilija kuitenkin kiitteli hyvästä valinnasta, jota hän olisi suositellut itsekin. Sinä katsoit sivusta touhujani. Taidan minäkin osata tärkeillä. Tuo moukka taitaa tuoda tarvitsemiani haasteita elämääni.

”Turhapuro” jatkoi tietämystään julistamalla käyneensä muutaman kerran tilaamansa viinin ranskalaisella tilalla. Se oli Konjakin maakunnassa eteläisestä Ranskasta. Kuuntelit kiinnostuneena tuota jonninjoutavaa noppitietoa. Mistä ”turhake” lieneekään sen googlettamalla löytänyt? Minun jutusteluyritykset ”pöyhkeilijä” vaiensi törkeästi päälle puhumalla ja vähättelemällä tarjoten omaa parempaa tietoa asiasta.

Laskun saadessamme ”mister kaikki tietävä” halusi maksaa koko laskun. Se olisi sopinut hyvin minulle, ellet olisi mojauttanut minua kyynärpäälläsi kehottaen kuittaamaan laskun. ”Kuonakasan” epäkohteliaisuus hipoi jo äärirajoja hänen pilkatessaan minun menettäneeni juuri koko kuukauden työttömyysrahani kerralla ravintolalaskuun. Mikä helpolla tulee, kuulemma helpolla menee. Sain kuulla ivallisen naurun saattelemana. Ihmettelin kun sinä et vieläkään puuttunut miehen ivaan, vaan nauroit kohta taas hänen tyhmille jutuille. Jos minulla olisi vastaavasti ollut naisystävä ivaamassa sinua, et olisi sitä kuunnellut vaan lähtenyt matkoihisi. Tasa-arvo ei ollut varmaan vielä saavuttanut tätä tilannetta, vaan miehen piti vain kestää, naisen ei. Ei se mitään, kyllä minä tämän vielä kestin! Tilanne kääntyisi vielä jossain vaiheessa edukseni.

Ulkona mies tarttui sinua käsivarsista ja muiskautti poskipusun poskellesi lähtiessään vihdoinkin omalle tielleen. Hän loikkasi reippaasti kadun yli ja istuutui siellä olevaan M3 sarjan BMW:hen. Pois ajaessaan hän heilautti iloisena sinulle kättään.

Tyhmyyttäni kysyin missä autosi on? Kerroit tulleesi työkaverisi kyydissä BMW:llä. Sen jälkeen jouduinkin kuuntelemaan tarinaasi miten ihana auto se oli. Miten mukava sen kyydissä oli istua… Pitikin mennä kysymään, jouduin kuuntelemaan juttujasi siitä paskiaisesta ja hänen autosta! Kävelymatkamme kohti keskustaa ja siellä shoppailu ei oikein tuntunut mukavalta tuon takia.

Seuraavana päivänä sinun ollessa työssä siskoni klompsi suoraan sisään asuntoomme samalla tavalla kuin aiemmin minunkin asuntoon. Yritin tervehtiä, mutta hän meni suoraan asiaan arvostelemalla öistä ravintolareissuani. Nähtävästi olit kertonut siitä siskolleni, joka nyt päätti puuttua asioihimme. Eikö hänellä olisi ollut muuta tärkeämpää, vaikka koulu ja opiskelu? Yritin vältellä väittelyä pikkusiskoni kanssa, sillä se oli yleensä voimia koettelevaa

Siskoni arvosteli tekoani. Varmasti aiheesta, vaikka se ei hänelle kuulunutkaan. Minua ei oikein innostanut siskoni läsnäolo, varsinkin hänen ollessa tuolla tuulella. Siksi menin toimistohuoneeseeni, istui ja aloin heittelemään tennispalloa seinää vasten välittämättä siskostani. Hän suuttui todella kunnolla pallon vilahtaessa hänen päänsä vierestä. En ollut nähnyt siskoani aikaisemmin niin raivoissaan. Pallotteluni päättyi kun siskoni potkaisi tuolin pois altani ja mäjähdin lattialle. Hämmästellessäni äkillistä lattialle ajautumistani, siskoni kai tajusi menneensä liian pitkälle. Hän ojensi kätensä, josta minä vuorostani vetäisin hänet lattialle. Siinä me sitten istuimme vähän aikaa vierekkäin lattialla miettien mitä seuraavaksi tapahtuisi, kumpi aloittaisi puhumisen tai huutamisen.

Mitään huutamista ei kuitenkaan tullut. Siskoni sanoi rauhallisesti olevansa huolissaan minusta. Enkö tajunnut, etten voisi jatkaa näin? Kerroin hänelle saamastani työtarjouksesta. Siskoni mielestä minun kannatti tarttua siihen. Hänen mielestä se saattaisi tehdä minulle hyvää. En oikein tiennyt. Mitä, jos minulle tulee ero sinusta Ihanaiseni. Pelkäsin sen vaikutusta työhöni ja elämääni. Miten jaksaisin sen jälkeen? Siskoni toivoi vilpittömästi, ettei meille tulisi eroa.

Eräänä päivänä käväisin äitini luona. Veljeni sattui olemaan myös siellä. Vaihdoin kuulumisia veljeni kanssa. Veljeni oli muuttunut takaisin omaksi rennoksi itsekseen erottuaan vaimostaan. Se tuntui olevan heille oikea ratkaisu. Hän oli päässyt sopuun exänsä kanssa lapsista ja heidän huoltajuudesta. Ex-vaimo ja lapset saisivat jäädä heidän omakotitaloonsa asumaan, vaikka vaimolla ei ollut mahdollisuutta lunastaa veljeni osuutta talosta. He olivat päättäneet talon yhteisomistamisesta. Tilanteen muuttuessa etsittäisiin toisenlainen ratkaisu. Veljelläni oli varaa ja halua seisottaa varallisuuttaan rakentamassaan talossa kiinni. Itse hän asui vuokralla yksin pienessä asunnossa ainakin toistaiseksi. Tuskin pitkään, sillä veljeni oli ahkera ja aikaansaava tyyppi.

Ihailin veljeni periksi antamattomuutta tällaisessa tilanteessa, joka voisi pelkästään masentaa toisenlaisen ihmisen. Siinä mielessä veljeni oli mieleltään todellinen insinööri. Osasi arvioida tilanteen, osasi käyttää käytettävissä olevat resurssinsa tehokkaasti tilanteen korjaamiseksi ja parantamiseksi. Tunneinsinööri omassa elämässään, joka ei jäänyt surkuttelemaan tilaansa ja ratkennut vaikka ryyppäämään. Pääsi yli entisen vaimonsa kanssa käymistä varmaan katkerien riitojen myötä koetuista loukkauksista ja oli valmis sopimaan asiat uudelleen lasten etua ajatellen.

Kerroin saamastani tarjouksesta ja tunnustin ihan rehellisesti sen vaativuuden hermostuttavan. Veljeni oli hämmästynyt, sillä hän oli aina pitänyt minua meistä välkympänä ja kekseliäämpänä. Kerroin isämme haukkuneen minua haihattelijaksi ja kaikenlaisen turhan ajattelijaksi, haaveilijaksi. Veljeni naurahti kertoessaan isän haukkuneen häntä vastaavasti hanttimieheksi ja jopa aivottomaksi lihakasaksi. Tämä yllätti meidät, sillä vasta nyt tajusimme ukon harjoittaneen meidän suhteen vanhaa roomalaista hajota ja hallitse tyyliä kasvatuksessa.

Äiti hääräili keittiössä ja laittoi meille ruokaa. Äiti oli aina sellainen. Ei hänen luotaan päässyt lähtemään ilman ruokaa, tai ainakaan kahvia lisukkeineen leipineen tai leivoksineen. Mietimme miten äiti oli jaksanut isäämme, vanhaa jäärää. Äiti kertoi isästämme asioita, joista emme olleet veljeni kanssa tietoisia. Hän ei ollut näyttänyt meille pehmeimpiä puoliaan, koska olimme jääräpäisiä kuria kaipaavia lapsia. Lasten kasvatus oli ollut muutoinkin erilaista ennen kuin nykyään. Muuten isä oli ollut hyvä äidille ja kunnon mies. Ainakin hän oli opettanut meille kunnioittamaan naisia. Isämme ei hyväksynyt naisen lyömistä millään verukkeella. Miehen piti hillitä hermonsa tilanteessa kuin tilanteessa sen asian suhteen. Viha ei tehnyt miehelle oikeutta. Sen olimme isältämme omaksuneet.

Illalla Ihanaiseni ihmettelit vaiteliaisuuttani istuessani yksin omissa oloissani nojatuolissa. Hymyilin sinulle ja halusin vain katsoa sinua. Olet kaunis nainen ulkoisesti, mutta olen nähnyt muutaman kerran myös sydämeesi sisäiseen kauneuteesi. Haluan yrittää parhaani ollakseni arvoisesi. En halunnut menettää sinua kenellekään! Kysyin mielipidettäsi pomolta saamastani hyvästä tarjouksesta. Sinun oli syytä tietää, että projektin vetäminen vaatisi melko paljon aikaa, joka olisi poissa meidän yhteisestä ajasta. Olisitko valmis siihen? Tulit syliini, kietaisit kätesi kaulalleni ja suukotit minua iloisena. Mielipiteesi asiasta oli selkeä.

Päätin siis hyväksyä entisen pomoni tarjouksen. Hän halusi antaa minulle jonkunlaisen projektin kylkiäisenä tulevan aloitusbonuksen. Hän pyysi minua menemään Jaguar autoliikkeeseen, jossa kerrottaisiin asiasta lisää.

Menin siis uteliaana pomoni pyytämään paikkaan. Siellä oli kirkkaan punainen urheilullisen uusi auto, Jaguar XE S. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta brittimerkeistä tai tästä autosta. Miten olisi voinut ollakaan, koska tämä malli oli aivan uusi. Auton muotoilu kertoi sen menohalusta. Se oli kaunis auto! Keulan massiivinen musta säleikkö oli ainoa asia, joka kävi alussa hieman häiritsevästi silmiini. Etuvalot olivat kapeat, kissamaiset, konepelti massiivinen suhteessa korin kokoon. Tuulilasi oli hyvin viisto varmaan pienemmän ilmanvastuksen aikaansaamiseksi. Katto kaartoi viistosti alaspäin taakse kohti korkeaa perää. Takalasi oli myös hyvin viisto. Auton peräpään muotoilu oli mielestäni perinteisempää. Kyljet olivat virtaviivaiset, miellyttävästi muotoillut. Muuta heti merkille pantavaa oli isot 19 tuuman alumiinivanteet, niiden takaa näkyvät punaiset jarrusatulat, melko matala maavara… Kokonaisuudessaan auton ulkonäkö oli makea varsinkin punaisena, ihastuin siihen heti ja halusin nähdä lisää!

Sisätilat olivat edustavat. Nahkaistuimet kuuluivat asiaan. Nahkaa oli myös kojelaudassa. Etuistuinten välissä oli kätevä keskikonsoli, jonka muovisuus kiinnitti kuitenkin huomioni. Sen reunat olivat tavallisen oloista muovia. No, ehkä nahkaa ei enää riittänyt sen sivuihin! Säästyipähän siinäkin yksi nauta, mietiskelin. Samalla mieleeni tuli siskoni hyvin todennäköinen suhtautuminen uuteen autooni. Saisin kuulla siskoni arvostelua turhasta kerskailusta ja ympäristön kuormittamisesta. En halunnut nyt tässä tilanteessa tuntea syyllisyyttä asiasta. Halusin tuntea uuden nahkan tuoksun sieraimissani ja tutustua uuden auton laitteisiin.

Istuin matalalla suorastaan syvällä massiivisen konepellin ja kojelaudan takana, jyhkeän keskikonsolin vieressä. Etuistuin oli urheilullinen, se antoi kunnollisen sivuttaistuen vartalolle. Pitkälle viistetty tuulilasi ja katon etureuna oli melko lähellä päätäni, ei kuitenkaan häiritsevästi. Olin keskipituinen mies, joten auton mitoitus sopi hyvin minulle. Lasikatto toi myös avaruutta.

Hieman jännittyneenä painoin auton käynnistysnappia. Auton moottori heräsi hiljaisen mörähdyksen säestämänä henkiin ja piti tyhjäkäynnillä hiljaista sivistynyttä ääntä. Mittaristo ja keskellä kojelautaa oleva kosketusnäyttö heräsivät valoineen. Keskikonsolin pyöreä kiekko nousi ylös. Siitä valittiin automaattivaihteiston asetus. Varsinaista keppimäistä vaihteiston valitsinta ei ollut. Valitsin kiekkoa kääntämällä D-valinnan, painoin varovasti kaasua ja neitsytajoni uudella autolla alkoi.

Ajoin varovasti autoliikkeeltä kadulle johtavaan risteykseen. Pysähdyin väistämään toista autoa, sitten rohkeasti kaasua ja liikenteen sekaan! Kissapedon moottori murahti, tällä vaihdeasetuksella ja kaasun painamisella se käyttäytyi sivistyneesti, silti riittävällä puhdilla. Valittavani oli myös S-valinta, jolloin oli luvassa vähemmän sivistynyttä kruisailua ja enemmän raakaa voimaa. Jos automaatin voimansäätely ei mukamas riittänyt tai miellyttänyt voisin käyttää ratin kytkimiä vaihtamaan vaihteen haluamakseni. Päätin jättää sen kokeilun myöhemmäksi. Minun piti päästä työpaikallesi, jossa tapaisimme, Ihanaiseni.

Olimme sopineet menevämme mökille viettämään viikonloppua kahdestaan. Odottelin työpaikkasi pysäköintihallissa uudessa autossa saapumistasi. Päätin yllättää sinut autolla ja ilmoituksella hyväksyneeni työn. Sieltähän sinä olitkin tulossa hissistä! Paska, ääliö työkaverisi tuli perässäsi! Se pässinpää ei osaa luovuttaa ajoissa, tuumasin! Et huomannut minua, sillä odotit kai mustaa Audia. Olin vähän matkan päässä takanasi, et kuullut etkä huomannut vieläkään kun lähestyin hiljaa kuin kissa vaanien. Noustessani autosta näytit hämmästyneeltä ja iloiselta. Hymyilit kuten aina ennenkin, silmäsi loistivat katsoessasi minua. Sain lämpimän, hellän tervetuliaispusun huulilleni. Taisit olla mielissäsi näkemästäsi, sillä olin hieman panostanut myös omaan olemukseeni typerän ravintolanöyryytyksen jälkeen. Tollo työkaverisi ei näyttänyt iloitsevan, tosin hämmästyneeltä. En odottanut kohtaavani häntä. Minulla oli tilaisuus napsia nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Katsoit hyväksyvästi olemustani. Se oli nyt muuta kuin arkinen ulkoiluasu ja parransänki naamalla. Kaikki oli huoliteltua naamaani, hiuksiani ja pukeutumista myöten, ei kuitenkaan ylitse menevää. Ylläni oli kauluspaita, liivit ja suoralahkeiset housut. Paidan ylimmät napit olivat rennosti auki. Kravatti olisi ollut mielestäni jo liioittelua, olimmehan menossa mökille.

Liu’utit sormeasi auton konepellillä mennessäsi etuovelle. Minä olin nopeasti avaamassa oven. Otin takkisi, et tarvinnut sitä lämpimässä ja mukavassa uudessa kulkuneuvossamme. ”Jakuaariko?” sai pöljä työkaverisi suustaan. ”Jaguar (tsäguaar)” lausuit brittiläisittäin korjaten miehen aksenttia, varmaan ihan tahtomattasi. ”XE S (eks ii es)” lisäsin siihen ihan kiusallani mairea omahyväisin ilme naamallani. Tollo näytti olevan ihan ulalla katsoessaan meitä suu auki saamatta enää mitään suustaan.

Lähtiessämme en voinut hillitä itseäni, vaan pöräytin ensin möreältä kuulostavan pakoäänen, joka vielä kaikui hyvin parkkihallissa. Pois ajaessani ja kääntyessä painoin runsaammin kaasua vaihteiston S-valinnalla. Takarenkaat sutaisivat välittömästi tyhjää ja perä lähti luistoon. Hyvin nopeasti myös auton luistonesto ja ajovakauden hallintajärjestelmä DSC, puuttui peliin leikaten tehoa, ettei auton hallinta lähtisi niin sanotusti lapasesta. Tollo jätkä taisi vain jäädä seisoskelemaan bemarinsa viereen parkkihalliin. Tuo oli sitä hieman lapsellista machoilua, mutta se teki niin hyvää! Et tuntunut olevan siitä pahoillasi. Se oli pääasia minulle.

Kaupungilla matka jatkui tavalliseen tapaan siististi kruisailemalla muun liikenteen rytmin mukaan. Liikennevaloissa katsoin sinua kun istuit siinä vieressäni. Voi hitsi miten ihanan kaunis olet aina! Siinä sinä olit lyhyessä polvet paljastavassa hameessa ja tyköistuvassa arvokkaannäköisessä silkkimäisessä puserossa, sekä pitkissä korollisissa saappaissa. Olit tyylillesi uskollisesti nytkin niin naisellisen elegantti, viimeistelty tyylikkään (hot) kuuman näköinen seksikäs pakkaus! Olin sanomassa sinulle jotain kun tumma työkaverisi BMW pysähtyi viereiselle kaistalle liikennevaloihin. Tyhmä jätkä, työkaverisi istui viereisessä autossa ja tuli keskeyttämään asiani. Hän näytti haluavan kisata kanssani ja näyttää miten auto kulkee. Lisäsin hieman kilpaviettiä salaa ilmehtimällä. Haaste oli otettu vastaan. Näytä mistä kukko kusee ja kana pissii!

Valon vaihtuessa viereisellä kaistalla ollut BMW survaisi pörähtäen liukkaasti eteenpäin ja kohta sen takavalot katosivat mäen kaarteen taa pois näkyvistämme. Se siitä! Antaa pässin mennä menojaan! Miksi lähtisin kisailemaan? Minullahan on lady kyydissä!

Kruisaillessamme mukavasti eteenpäin näimme tumman bemarin tiensivussa poliisiauton edessä ja tyhmyrin menossa varmaankin parta vapisten poliisiauton takapenkille. Kerrankin poliisi oli oikeassa paikassa! Mikä munkki! Pässinpäätä nöyryytettiin nyt oikein kunnolla! Eikä siinä vielä kaikki! Pöljä ei osannut lopettaa vieläkään, vaan mesetti sinulle syyttävän viestin, jonka mukaan olin hankkinut hänelle sakon. Hän oli menettämässä ajokorttinsa mukamas takiani. Typerys oli nyt lopullisesti mokannut itsensä, ajattelin kieltämättä aika omahyväisenä ja voitonriemuisena.

Uusi Jaguar oli todellakin mukavan tuntuinen ja ylellinen auto. Sen ohjaustuntuma oli tarkka ja se reagoi ohjaukseen napakasti. Se oli erityisen mukava ajaa mutkaisella tiellä juuri ohjauksensa takia, mutta myös mukavan alustansa, joka ei hyppyyttänyt epämukavasti kuopissakaan. Se oli onnistunut yhdistelmä mukavuutta ja urheilullisuutta.

Oli autossa muutakin. Sen kolmelitrainen supercharged pannu konepellin alla tuotti tehoa 340 pollea. Tunnustelin niitä hieman moottoritien liittymässä ns. kick downilla ohjauspyörän vaihdevalitsimesta. Moottorin ärjähti kierrosten rävähtäessä nopeasti punaisen tuntumaan. Perä irtosi hetkeksi märällä asfaltilla lievään sivuluisuun, jonka auton elektroniikka korjasi nopeasti leikkaamatta juurikaan kiihtyvyyttä. Blind Spot Monitor järjestelmä varoitti takavasemmalla olevasta autosta kun olimme kiihdytyskaistalla. Jatkoin kiihdytystä pitkällä kiihdytyskaistalla moottoritien laidassa. Edessä oli iso tyhjä väli moottoritien oikeanpuoleisella kaistalla, ajoin siihen ja hiljensin normaaliin nopeuteen. Jarrut tuntuivat napakilta ja leikkaisivat nopeasti ylimääräisen nopeuden, joka oli kieltämättä karannut pitkälle yli rikesakkorajan. Oli parempi hillitä itsensä, koska viikonloppuliikennettä alkoi olla, eikä tiellä ollut tilaa minkäänlaiseen sooloiluun. En myöskään halunnut samaa mitä tollolle oli tapahtunut, saada sakkoa ja menettää korttiani. Matka jatkui rauhallisesti muun liikenteen tahtiin vakionopeudensäätimen ACC avustamana, joka nopeuden lisäksi huolehti turvallisesta välimatkasta edellä ajavaan autoon, ja tarvittaessa teki myös hätäjarrutuksen puolestani.

Ilta pimeni kun aloimme lähestyä mökkitietä. Täällä oli jo lunta maassa ja tie oli luminen. Luonnon luoman tunnelman lisäksi sisätilan tunnelmaa pystyi muuntelemaan mukautettavalla tunnelmavalaistuksella, jossa on valittavana useita värivaihtoehtoja oviin, ilmansuuttimiin ja keskikonsoliin. Sen mielekkyydestä voi olla jokainen omaa mieltä. Minusta se oli enemmänkin uutuuden tavoittelua ja pelkkää kikkailua.

En malttanut olla kokeilematta Jaguarin käyttäytymistä lumisella metsätiellä. Täällä riitti sopivia mutkia ja mäkiä auton ominaisuuksien tunnusteluun. Vähä vähältä ajoin rohkeammin ja kovempaa mutkiin, kun auto tuntui kulkevan kuin kiskoilla tiukemmatkin kaarteet ilman puskemista ulos kaarteesta tai peräluisuun lähtöä. Tutkailun miten suhtauduit kieltämättä poikamaiseen leikkiini. Näytit enemmänkin nauttivan Jaguarin pehmeästä kulusta ja joulukorttimaisemista, lumisesta maasta ja puista, edessämme auton kirkkaissa valoissa. Pimeässä oli hyvä ajaa kun mahdollisen vastaan tulevan auton valot pystyi havaitsemaan ajoissa ennen kohtaamista. Mökkitiellämme oli muutenkin hyvin vähän liikennettä eikä vaaraa vastaantulijoista.

Huomasin vartalosi liikkuvan edestakaisin auton kaarrellessa mutkista toiseen, se miellytti minua. Naiselliset muotosi liikkuivat sulokkaasti. Kiinnitin huomiota puserosi verhoamiin rintoihisi ja turvavyöhön joka oli niiden välissä. Kiljahdit tuntiessasi erikoisen tunteen vatsanpohjassa ajaessani kovalla vahdilla mäen alas tien notkoon ja siitä taas kohti ylämäkeä. Isäni oli tehnyt autolla aina samoin veljeni, siskoni ja minun ollessa lapsia. Me olimme kiljuneet silloin vähän samalla tavalla kuin sinä nyt. Minua hymyilytti aito reaktiosi ja muistikuvani tästä paikasta. Tuli tunne kuin isä olisi ollut siinä läsnä ja myhäillyt kanssani. Mietin myös miten paljon moni asia oli muuttunut sen jälkeen. Sinun, Ihanaiseni ilmaantumisesta elämääni olin enemmän kuin tyytyväinen.

Kohta olimme perillä mökin pihalla. Nyt ei tarvinnut muuta kuin laittaa auto parkkiin ja kantaa tavarat sisälle. Naapuri oli huolehtinut lumitöistä, ollut mökkitalkkarina niin kuin oli sovittu. Meidän ei tarvinnut kahlata lumessa, eikä olla pimeässä siitä piti huolen mökin liiketunnisteella toimivat pihavalot ja auton valaistus, joka jäi päälle joksikin aikaa valaisemaan pihaa. Meitä odotti myös lämmin mökki, jossa oli koko ajan peruslämpö. Eilen nostin sen älypuhelimellani etähallinnalla normaaliksi. Veljeni oli huolehtinut näistä mökin nykyaikaisista mukavuuksista rakennusvaiheessa.

Sinä odottelit harvinaisen malttamattomana mökin ovella. Hoputit minua kiiruhtamaan viimeisten tavaroiden kanssa ja kehotit jättämään auton pihalle, kun mietin sen talliin ajamista. Mistä moinen hoppu? Sisällä siihen tuli selitys. Tuskin ehdin laskea tavaroita mm. matkanvarrella kaupasta ostamiamme ruokapusseja käsistäni kun olit jo kaulassani ja suutelit minua intohimoisesti. Eihän nyt uusi auto voinut tuollaista saada aikaan, vaikka olikin toisesta suunnasta luettuna ”sex”, eli Jaguar XE S. Moitit minua pöljäksi! Olihan auto ihan hieno, mutta uusi siisti tyylini, työni ja pitkähkö aika viime rakastelukerrasta oli saanut sinut halukkaaksi.

Painauduin vartaloasi vasten valtavalla innolla ja työnsin sinut seinää vasten. Suutelimme intohimoisesti imien ja kielillämme maistellen toisiamme. Olin kaivannut läheisyyttäsi niin paljon, että sain saman tien kovan seisokin. Tunsit sen alapäätäsi vasten, avasit vyöni ja sepaluksen vetoketjun. Tartuin lyhyen vartalonmyötäisen hameesi helmaan ja nostin sen ylös. Laskin saman tien sukkahoususi ja pikkuhoususi alas polviisi. Siinä ei tarvittu sen enempää esileikkiä, vaan menin suoraan sisääsi ensin varovasti tunnustellen, mutta hyvin nopeasti liikkeeni muuttuivat nopeammiksi ja kovemmaksi. Olit erittäin kostea! Takanasi oleva väliseinä tärisi himokkaista työnnöistäni ja eteisen peili heilui vieressämme. Laukeamiseni tapahtui aika nopeasti, olin ollut niin puutteessa, ihan suoraan sanottuna. Epäilin ettet ollut saanut nautintoa nopeasta aktista. Kerroit kuitenkin nauttineesi pikapanostamme ja eläimellisestä kiihkeydestä. Sitä siinä oli tosiaan ollut! Lupasin olla sinulle vielä erityisen ajattelevainen illan edetessä. Sitä ennen lämmittäisimme keittiön puuhellaa, tekisimme ruokaa ja asettuisimme kunnolla aloillemme mökkiin.

Viikonloppu mökillä kahdestaan meni nopeasti. Söimme, saunoimme, ulkoilimme ja rakastelimme useita kertoja. Tein sellaisia juttuja mistä tiesin sinun erityisesti nauttivan. Sitten olikin aika taas lähteä ja suunnata kohti kaupunkia. Sinä ajoit, sillä halusit myös kokeilla uutta autoa.

Tunsin oloni huojentuneeksi ollessamme taas läheisiä. Luotimme taas toisiimme. Ymmärsimme toisiamme ilman turhia väärinkäsityksiä. Henkinen paini kanssasi ja epäluottamuksen ilmapiiri, johon olimme ajautuneet työstä poissa ollessani, oli hävinnyt. En halunnut sitä enää koskaan! Tästä lähtien tarttuisin mahdollisiin uusin ongelmiin jo heti alkuvaiheessa, enkä antaisi niiden kasvaa mielettömiin mittasuhteisiin, jos se vain olisi minusta kiinni. Tulevaisuutemme näytti valoisalta!

Elin mielenkiintoista aikaa molemmilla rintamilla niin työssä kuin rakkaudessa. Kaikki sujui todella hyvin! Työssä sain valita lähimmät avustajani mielestäni parhaimmista ns. oikeaksi ja vasemmaksi kädekseni. Projekti oli niin iso ja niin haasteellinen, että apua tarvittiin rohkeiden uusien ajatusten lisäksi. Minä vastasin pääpomolle suoraan projektin teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta. Sen kyljessä oli rahoitus ja markkinointi. Lähinnä meidän toimia suitsi rahoituspuoli, joka patisti keksimään ja keskittymään mahdollisimman taloudellisiin ratkaisuihin. Muuten pöytä oli aika tyhjä ratkaisujen suhteen lukuun ottamatta muutamia jo teknisesti olemassa olevia valmiita komponentteja, joita pystyisimme hyödyntämään melkein suoraan kokonaisuudessa. Projektin kokoaminen aloitettiin nyt helpommasta päästä eli valmiista käytettävissä olevista komponenteista. Puuttuvia paloja osoittautui olevan pelottavan paljon. Niistä valittiin erilleen ns. helpot, jotka uskoimme ratkaisevamme helposti tai sitten myimme niiden toteutuksen jollekin ulkopuoliselle. Jäljelle jäi vielä muutama haasteellinen kohta, joita emme voineet antaa muiden ratkaistavaksi, vaan ne olivat ratkaistava itse firman omalla osaamisella ja resursseilla. Tämä oli liikestrateginen ratkaisu. Tällä tavalla saimme pidettyä kilpailijat poissa kimpustamme. Heille ei saanut antaa minkäänlaista vihiä toimistamme, ainakaan tässä vaiheessa!

Britanniassa asuva veljesi Bryan tuli käymään luonamme. Kutsui hänet luoksemme. Hän voisi neuvoa muutaman työasian suhteen. Sain veljeltäsi paljon apua. Hän varoitti minua liiasta naiviudesta projektin johdossa ja liiallisesta luottamuksesta. Ensinnäkin kaikkien projektissa keskeisesti mukana olleiden piti allekirjoittaa sopimus, joka sitoi heitä olemaan vaiti projektista ulkopuolisille. Sanktiot sopimuksen rikkomuksesta piti olla huomattavat. Siinä mielessä se oli ota tai jätä paperi! Lisäksi minun piti turvata oma asemani. En voinut luottaa vain henkilökemian toimivuuteen firman sisällä. Yhtälailla minut saattoi syrjäyttää joku tai jokin asia. Silloin olisi hyvä saada asianmukainen korvaus näkemästään vaivasta, kuin jonkinlaisen kultaisen kädenpuristuksen tapainen. Veljesi mukaan se piti olla paljon enemmän! Hän tuntui olevan nopeasti perillä projektin taloudellisesta merkityksestä. Bryanin mukaan tässä kohtaa ei kannattanut kainostella ahneutta! Miettiessäni voisinko tehdä niin reilulle pääpomolleni, Bryan muistutti sopimuksen olevan minulle enemmänkin vakuutus. Kaiken sujuessa herrasmiesmäisesti ja projektin onnistuessa siitä saisi kaikki osansa. Luotin veljeesi, koska hän tuntui olevan perillä näistä asioista.

Sinä olit iloinen, että olin tullut hyvin toimeen veljesi kanssa. Hän olikin ensimmäinen veljistäsi, jotka tapasin. Hän oli erittäin miellyttävä, asiallinen ja avoin henkilö. Hän näytti omalta osaltaan hyväksyvän minut kumppaniksesi ja tuntui jopa pitävän minusta. Kaikki veljesi olivat autohulluja. Veljesi oli kai vielä erityisen mielissään nähdessään brittimerkin meillä, vaikka olikin itse Range Rooverin omistaja. Se oli samalla tavalla yhdistävä tekijä kuin vaikka lätkän pelaaminen toisille. Yhteinen kiinnostuksen kohde, josta oli helppo aloittaa keskustelu ja tutustuminen.

Työprojekti eteni hyvin sen haasteellisuudesta huolimatta. Kaikki veljesi neuvomat sopimukset saatiin tehtyä. Hän kiinnitti huomioni myös mahdolliseen yritysvakoiluun. Se alkoi olla todellinen uhka projektin edetessä. Uhka saattoi olla ulkopuolinen tai sisäpuolinen. Kaikista sopimuksista ja niiden sanktioista huolimatta, joku sisäpuolinen henkilö saattoi olla niin epätoivoinen, että ryhtyi myyräksi, eli luovuttamaan tietoja rahaa vastaa kilpailijoille. Päätettiin luoda turva-asioita, joista tiesi minun lisäksi vain pääpomoni, joka oli ylin vastuuhenkilö koko firmassa.

Meidän firmassa suunniteltavat komponentit jaettiin eriryhmille. Ryhmät eivät olleet suoraan yhteydessä toisiinsa. Projektin kokonaisuuden hallinta oli minun ja pääpomon tiedossa. Komponenttien suunnittelu tehtiin tietokoneilla, jotka eivät olleet koskaan verkossa. Niistä jopa poistettiin lähiverkko-ominaisuudet niin, että kone ei edes vahingossa voinut kytkeytyä mitenkään minkäänlaiseen verkkoon. Kaikki oli niin hyvin hajallaan, että yhden osasen joutuminen vääriin käsiin ei olisi paljastanut koko palettia. Mitään ei saanut liittää kyseisiin koneisiin, ei edes usb-muistitikkua!

Pomoni oli erittäin tyytyväinen projektin etenemiseen ja vaikuttunut tietosuojauksestamme, joista taas sain olla kiitollinen veljellesi. Hänestä alkoikin muodostua ulkopuolinen konsultti projektiin. Esitin hänen palkkaamista pomolleni. Hän suhtautui ehdotukseeni myötämielisesti. Sovimme, että yrityksen muun henkilöstön ei tarvitse tietää asiasta, ei edes pomon veljen, joka oli aikaisemmin vittumainen yksikköpomoni. Onneksi hän ei ollut tässä projektissa mitenkään mukana, vaan hoiteli yrityksen normaalia liiketoimintaa.

Kaikesta työkiireestä huolimatta yritin keskittyä mahdollisimman paljon vapaa-ajalla sinuun, Ihanaiseni. Suhteemme sujui hyvin. Teimme kaikenlaista yhdessä. Ehdimme käväistä viikon lomamatkalla Espanjassa. Olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Jännitin sitä valtavasti! Oli pakko tunnustaa kokemattomuuteni lentomatkustamisen suhteen kun ihmettelit olemustani. Loppujen lopuksi ensilentoni sujui hyvin jännityksestä huolimatta. Olithan sinä mukana hihittämässä ja kiusaamassa minua lentopelostani.

Lomaviikko yhdessä meni liian nopeasti ja arki alkoi taas. Olit kuitenkin ihastuttavan kärsivällinen ja ymmärtäväinen, vaikka aikani oli kaikin tavoin kortilla projektin takia. Minä yritin olla tuomatta väsymystäni ja työasioita kotiin luoksesi, vaikka aina kaikki ei sujunut työssä ihan putkeen. Olit koko ajan erittäin joustava suhteeni, vaikka pakostakin väsymys painoi niin, etten oikein jaksanut muuta kuin istua olohuoneessa tai jopa vain ihan nukuin uupumuksesta. Projekti pyöri entistä enemmän tahtomattakin mielessäni. Se oli yöllä unissani. Koko ajan se alkoi vaatia enemmän ja enemmän valmistumisen lähestyessä.

Projektista oli kehittynyt kuviteltua suurempi ja vaativampi. Valmiina se olisi kuitenkin enemmän kuin tuhat eurojackpot täysosumaa! Projekti toi valtavat paineet, sillä siihen oli nyt panostettu niin paljon, ettei sen hyllyttäminen enää tullut kysymykseen! Se oli pakko saada valmiiksi ja markkinoille! Tunsin paineet unien lisäksi aivan fyysisesti mm. vatsassani. Tuntui kuin vatsalaukussani kuplisi kitkerä liuos, joka halusi tulla kurkustani ulos.

Lopulta ennen lopullista vatsahaavaani projekti oli yhtä komponenttia vaille valmis ja kasassa. Yksi komponentti etsi vielä ratkaisua. Tässä kohtaa panostimme yrityksen kaiken tiedon ja taidon komponentin rakentamiseen. Tutkimme myös ulkopuolisten tahojen mahdollisuutta ratkaista ongelmaa. Se toi tullessaan huomattavasti lisää tietovuotoriskejä, sillä nyt viimeistään ulkopuoliset tahot ymmärsivät meillä olevan jotain tärkeää tekeillä. Jopa yrityksen kvartaaleja tutkittiin ja niistä heräsi epäilyjä. Kaikki voitot oli panostettu tuotekehittelyyn ja lainaa oli otettu mittavia määriä. Tämä kieli urkkijoille, että jotain oli tekeillä. Yritys sai ihan todellisen vakoilurenkaan ympärilleen. Minua, kotiamme ja meitä tarkkailtiin, vakoiltiin!

Pidin itseäni taviksena. Vakoilluksi joutuminen tuntui käsittämättömältä! Yksityisyyden menetys on iso asia. Eniten se häiritsi sinua Ihanaiseni, joka olit joutunut kaikkeen minun ja projektin takia. Emme olleet osanneet odottaa tällaista! Asia muuttui vielä ikävämmäksi, kun joku paljasti vanhan tapauksen, hairahtumiseni toisen naisen kanssa eromme aikana. Sinä et tiennyt siitä mitään ennen tätä. En ollut kertonut siitä sinulle, koska teknisessä mielessä olimme silloin eronneet. Myöhemmin en uskaltanut enkä osannut kertoa sitä, sitten lopulta olin jo unohtanut koko asian.

Olin aikaisemmin päättänyt puuttua ongelmiin niiden alkaessa. Rakkauteni sinuun oli sitä paitsi jo niin syvää, etten missään tapauksessa halunnut sinun kokevan tällaista mielipahaa enää takia. Oli vaikeaa puolustella tekoaan. Teknisessä mielessä olimme silloin erossa. Todellisuudessa olimme vielä hyvin sidoksissa toisiimme, eikä minun olisi pitänyt tehdä sitä, varsinkaan kun se ei merkinnyt mitään. Koin siis tehneeni silloin väärin sinua kohtaan. Harmitti, että noin vanha asia putkahti juuri nyt välejämme rikkomaan. Tunsin tarvitsevani sinua juuri nyt kaiken paineen ja hullun myllyn, kaaoksen keskellä.

Yritin avoimesti selvittää asiaa sinulle. Olin silloin alkuaikanamme paljon lapsellisempi ja epävarmempi suhteestamme, siksi lankesin tuollaiseen tyhmyyteen. Et voinut olla tietämättä rakkaudestani ja halustani yrittää kanssasi eteenpäin! Kaikesta huolimatta olit niin suuren tunnekuohun vallassa, että halusit pois luotani. Syynä oli varmaan myös jatkuva kyttäämisemme. Päädyimme ratkaisuun, että lähdet Bryanin luokse Lontooseen, jossa hänellä on asunto. Siellä saisit olla rauhassa, voisit ottaa etäisyyttä tähän kaikkeen ja miettiä tilannetta. Minun piti vastentahtoisesti jäädä tänne saattamaan työprojekti loppuun mahdollisimman kunniakkaasti.

Se oli kovaa aikaa! Vahvakin mies saattaisi murtua tällaisessa paineessa. Jäin yksin kotiin kissasi Matskun kanssa, joka ei ollut myöskään tyytyväinen tilanteeseen. Se kävi syömälakkoon, eikä suostunut käymään tarpeillaan hiekkalaatikollaan, vaikka puhdistin sen usein ohjeidesi mukaan. Lopulta otin kissan puhutteluun ihan konkreettisesti. Sen olisi nyt vain parempi tottua tähän, sinä et olisi täällä. Matsku naukaisi minulle etuhampaitaan näyttäen, kertoipahan oman kantansa asiaan. Sitten se meni hiekkalaatikolleen kaapimaan ja tarpeilleen normaaliin tapaansa. Sen oli hyväksyttävä tilanne niin kuin minunkin!

Kuului hyviä uutisia projektin osalta. Jonkinlainen ratkaisu oli saatu aikaiseksi viimeisen komponentin suhteen. Kokonaisuus oli kasassa, prototyyppi oli valmis! Ratkaisu ei ollut kuitenkaan läheskään täydellinen! Se oli kömpelö, hankala toteuttaa ja kallis. Toisaalta pääsimme nyt kokeilemaan prototyyppiä ja tyyppihyväksyttämään lopullisen laitteen. Laite toimi ja sitä juhlittiin.

Minua ei oikein juhlituttanut. Olin väsynyt ja kaipasin sinua. Viestittelimme päivittäin ja puhuimme puhelimessa ainakin parin päivän välein. Se oli kuitenkin ihan arkipäiväistä kissastasi Matskusta, miten se voi… Tai säästä, minkälainen sää Lontoossa oli ja minkälainen täällä… Harmitti vanha asia ja etten osannut selvittää sitä. Syyllisyys painoi mieltäni, miten tuollaisen teon olisi voinut selittää? Piti kai vain olla kärsivällinen, jospa aika auttaisi ja antaisit anteeksi.

Aikaa kului eikä suhteemme korjaantunut. Sinä olit vieläkin Lontoossa veljesi luona. Et halunnut tulla tänne, enkä minä saanut mennä sinne luoksesi! Työprojektikaan ei edennyt, sillä viimeiseen komponenttiin ei löytynyt parempaa ratkaisua millään! Muita komponentteja oli jopa pystytty parantamaan, mutta ei tuota yhtä. Tilanne oli kaikilta osin masentava! Olin kotona, heittelin tennispalloa seinää uudelleen ja uudelleen popotipom! Asunnon seinät tuntuivat kaatuvan päälleni ja yksinäisyys ahdisti! Kissasi Matsku tuli viereeni sohvalle puskemaan minua. Silitin sitä ihmetellen mikä siihen oli mennyt? Poissa olosi oli saanut senkin sekaisin!

Katsoi tietokoneelta lentoja Suomesta Englantiin, Lontooseen. Varasin netistä Norweigian lentoyhtiön lennon seuraavalle aamulle Helsinki-Vantaa lentoasemalta Gatwickin lentoasemalle Lontooseen. Olin päättänyt hypätä koneeseen ja lentää luoksesi kiellostasi huolimatta! Tähän asiaan oli saatava nyt jonkinlainen ratkaisu!

Minulta vaadittiin rohkeutta, sillä en ollut lentänyt tätä ennen kuin lomamatkallamme Espanjaan ja takaisin. Nyt olin lähdössä yksin miljoonakaupunkiin Lontooseen, jossa en tietenkään ollut aikaisemmin käynyt. Jännitti, mutta sinun vuoksesi olin valmis vaikka enempäänkin, Ihanaiseni. Saapahan maalaisjuntti nyt sitten vihdoinkin nähdä maailmaa! Ehkä oli jo aikakin katsella ja tutustua muihin paikkoihin kuin kotikontuun!

Soitin sinulle olevani tulossa kiellostasi huolimatta. Tarvitsin veljesi asunnon osoitteen. Vaikutit mietteliäältä, mutta taisit olla mielissäsi päätöksestäni ja päättäväisyydestäni. En halunnut kuulla vastaväitteitä! Halusin selvittää asiamme, enkä tekisi sitä puhelimessa, vaan silmitysten kanssasi johtaisi se sitten mihin ratkaisuun tahansa ja vaikka se tapahtuisi maailman äärilaidalla!

Olisit huomenna isäsi luona, etkä peruisi tapaamistasi. Tulisit joskus illalla takaisin veljesi asunnolle, jossa olit asunut Lontoossa ollessasi. Kyselit kummalle lentoasemalle olin tulossa? Oliko niitä useampi? Oli myös Heathrowin kansainvälinen lentoasema Lontoon länsipuolella. Se olisi ollut lähempänä kuin Gatwick. Toisaalta sieltä pääsen helpommin junalla suoraan Victoria Station rautatieasemalle, joka oli kivenheiton päässä veljesi asunnosta. Veljesi voisi tulla minua vastaan rautatieasemalle ja viettää aikaa kanssani kunnes tulet.

Olit hieman huolissasi minusta, miten selviäisin ensikertalaisena isossa kaupungissa. Vähättelin sitä ja sanoin insinöörin keksivän keinot. Muistutit Lontoon olevan miljoonakaupunki ja ihan eri asia kuin Helsinki! Lupasin ladata puhelimen akkuni, jotta voisin soittaa tarvittaessa, vaikka eksyessäni. Lopuksi muistutit myös rahasta, minun piti vaihtaa eurot puntiin ja ottaa luottokorttini mukaan.

Britit olivat oman valuuttansa lisäksi muutenkin omapäisiä liikkuessaan tien vasenta puolta ja mm. mittayksiköidensä kanssa. SI-järjestelmä ei ollut vieläkään rantautunut sinne metreineen ja millimetreineen.

Tein ohjeidesi mukaisesti lähtöselvityksen älypuhelimella lentoyhtiön sivustolla Travel Assistant ohjelman avulla jo saman tien lähtöä edeltävänä iltana. Ennakkovarasin myös pysäköintipaikan autolleni netin kautta Helsinki-Vantaan lentokentän P1 pysäköintikerroskuutiosta niin sanoakseni. Se sijaitsi lähinnä lähtöterminaaliani T2:ta. Valitsin pysäköintiajaksi sattumanvaraisesti 7 vuorokautta, vaikka en oikein tiennyt miten pitkään olisin Lontoossa. Maksoin pysäköinnistä 130 € ja sain QR-koodin, joka tuli antaa pysäköintialueen puomilla koneelle. Jos olisin jättänyt autoni kauemmaksi, olisin säästänyt ainakin 40 euroa. Kaikkein edullisinta olisi ollut mennä lentokentälle julkisella kulkuneuvolla, vaikka junalla ja jättää auto kotiin. Niin minun olisi kannattanut tehdä!

Lentoni lähtisi kello 8:10 Suomesta. Koneen portit ja luukut kuulemma suljettaisiin puoli tuntia ennen lennon alkua, joten paikalla oli syytä olla ajoissa. En oikein tiennyt miten pitkään minulla menee saada auto parkkiin, saada tarkastuskortti, boarding pass ja läpikäydä turvatarkastus? Onneksi ei tarvinnut ottaa matkatavaroita, vaan ajattelin pärjätä vähillä tavaroilla ja pienellä repulla olallani. Sitten piti vielä saada vaihdettua jonkin verran valuuttaa. Minulla ei ollut oikein kunnollista käsitystä kuinka paljon tarvitsisin käteistä Lontoossa niin kuin ei myöskään matkani kestoa. Voisin vaihtaa eurot joko Suomen lentokentällä tai sitten vasta Lontoossa.

Kaikki piti olla nyt kunnossa. Jännitti niin etten oikein saanut nukuttua yöllä. Uni oli hyvin katkeilevaa. Sen lisäksi piti vielä herätä aika aikaisin ehtiäkseni ajoissa hoitamaan kaikki lähtöruljanssit kentällä. Vatsa kapinoi toimiani aamulla tuntumalla niin epämääräiseltä, etten oikein uskaltanut syödä aamiaista, enkä edes juoda kahvia. Vielä viimeinen tarkastus, että kaikki olisi mukana ja sitten hyppäsin autooni.

Ajoin pimeässä, kosteassa rapakelissä Kehä III:sta pitkin kohti lentokenttää. Tie veti hyvin, sillä vielä ei ollut kovin paljon aamuliikennettä. Olin niin hyvissä ajoin liikkeellä. Ajaessani liittymästä Lentoasemantielle aloin jännittämään entistä enemmän. Jostain syystä tälle tielle tullessani matka tuntui vielä käsittämättömän pitkältä. Minulla oli vaikeuksia pysytellä 60 km/h rajoituksen mukaisessa nopeudessa. Hätäilin ja auton nopeus meinasi lähennellä enemmänkin 90 km/h. Mielestäni minun piti olla jo perillä, vaikka mitään todellista kiirettä ei ollut. Eteen tuli sininen silta, jossa oli opasteita pysäköinnistä ja terminaali T2:sta. Kumma miten olin niin hermona, vaikka olin käynyt tällä lentokentällä aikaisemmin viemässä ja hakemassa ihmisiä ja lentänyt pari kertaa itsekin.

Hermoilin turhaa, sillä kaikki paikat jonne olin menossa, löytyivät ja ehdin myös ajoissa lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta lentokoneeseen. Muistin myös vaihtaa euroja punniksi. Minulla oli muutama tuhat puntaa ja luottokortit mukanani. En laittanut kaikkia rahoja lompakkooni, vaan hajasijoitin niitä reppuuni, housujeni ja takkini taskuihin. Passini oli takkini vetoketjullisessa taskussa varmassa tallessa.

Tapaamisesi hermostutti minua Ihanaiseni. En ollut lainkaan varma miten asiat menisivät, vaan palaisinko hyvinkin pian murtuneena miehenä takaisin kotiin Lontoosta.

Pääsin istumaan paikalleni. Se oli koneen siiven takana ikkunan vieressä, jossa oli hyvä näkyvyys ulos. Oliko se paras paikka kaltaiselleni lentopelkoiselle? Toisaalta oli hyvä kun sain paikan kolmirivisen penkkirivistön reunaan, enkä joutunut tuntemattomien ihmisten väliin istumaan. Toisaalta olisiko minun ollut parempi istua käytävän puolella? Yritin olla hermoilematta tai ainakaan näyttämättä sitä muille ihmisille. Odottaminen ja vatulointi hermostutti minua lisää. Mentäisiin jo, niin tämä olisi ohi ja pääsisin hermoilemasta! Voi kun sinä, Ihanaiseni olisit täällä kanssani! Herkistyin ajatellessani sinua ja yritin kätkeä liikutustani muilta ihmisiltä katsomalla ulos ikkunasta.

Kone ja sen istuinpaikat täyttyivät vähitellen ihmisistä. Kuulin englantia ja suomea. Suomen kieli tuntui jotenkin rauhoittavalta, olihan täällä muitakin suomalaisia. Ymmärsin englantia, mutta sen kuunteleminen oli jotenkin työläämpää. Mieleni oli kai vielä enemmänkin niin sanotusti suomi-asetuksilla.

Tämä oli vasta kolmas kertani lentokoneessa. Edellisen kerran ja ensimmäisen kertani olin lentänyt sinun kanssasi viikon pituiselle lomalle lomakohteeseemme Espanjaan ja takaisin sieltä. Olin hermoillut silloinkin ja joutunut tunnustamaan sinulle etten ollut koskaan aikaisemmin lentänyt. Olit hieman ihmetellyt miten olin onnistunut välttämään lentämistä. En päässyt lentämään lapsena, sillä perheemme kärsi taloudellisesti aikalailla 90-luvun lamasta, eikä pidemmälle suuntautuvia matkoja ollut. Nuorenakaan ei juuri tullut lennettyä minnekään. Kävin kyllä laivalla Ruotsissa ja Virossa useampia kertoja. Merellä tuli siis oltua, mutta ei koskaan ilmassa. Työmatkoja on ollut aika vähän ja ne ovat olleet vain kotimaan matkoja autolla tai junalla.

Viereeni rivin keskimmäiselle penkille tupsahti yllättäen istumaan hieman tukevahkompi nuori mies. Veikkasin hänen olevan suomalainen, vaikka hän ei sanonut mitään. Ähkäisi vain laskiessaan ahterinsa istuimelle. Miksi varasinkaan paikan turistiluokasta ja pihistelin lipun hinnassa! Eihän minulla olisi ollut siihen mitään syytä. En todellakaan ole mikään talousihminen niin kuin esimerkiksi sinä. En oikein ymmärrä rahan arvoa, mutta en myöskään oikein osaa hemmotella itseäni ja hankkia parempaa! Onhan minulla siihen nyt ihan kohtuullisesti varaa, ehkä jopa keskimääräistä enemmänkin.

No, siinä minä nyt ihmettelin sitä isohkon ihmisen ja lentokoneen seinän välissä! Ei millään pahalla, mutta ihmisestä ei saa oikein hyvää ensi vaikutelmaa kun hän ei pysyttele omassa tilassaan, vaan tuppaa itsensä muidenkin puolelle! Tässä tapauksessa ei kai muuta vaihtoehtoa oikein ollutkaan, sillä lentokoneen istuimet ovat tehty normaalimittaisille ihmisille. Sen lisäksi vierustoverini olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota henkilökohtaiseen hygieniaansa, sillä välittömästi tunsin myös vanhan hien hajun nenässäni. Huokasin kai ääneen ja päätin yrittää keskittyä johonkin muuhun. Ajattelin sinua, Ihanaiseni ja välillä ajatukseni käväisivät työasioissa. Elämässäni oli nyt liian paljon keskeneräisiä ja ratkaisua vailla olevia asioita!

Alettiin kai vähitellen päästä ihan oikeasti lähtemään, sillä lentokoneen ovia suljettiin. Kaiuttimista kuului lentoemännän ääni ja mm. turvallisuusohjeita, joihin jokaisen matkustajan olisi syytä perehtyä varmuuden vuoksi. Sitten samalla rauhoiteltiin koneen olevan erittäin turvallinen jne. Ohjeet kerrottiin suomeksi ja englanniksi. Tämän lisäksi mm. happinaamareiden ja pelastusliivien käyttöä mahdollisessa hätätilanteessa näytettiin ja neuvottiin katossa roikkuvista monitoreista. Turvavyö piti kiinnittää nousun ajaksi. Radiolaitteet, kuten kännykkä piti sulkea, etteivät ne häiritsisi lentokoneen elektronisia laitteita. Minusta tuo kaikki tuntui vain turhalta hidastelulta. Eikö nyt vain voitaisi lähteä ilmaan! Hermoilin ja olin malttamaton lähdön suhteen.

Lopultakin kone alkoi hitaasti rullata pitkin kenttää. Minua jännitti miten nousu sujuisi. Minulla ei ollut juttuseuraa. Puhuminen olisi varmasti poistanut jännitystäni. Vieressäni istuvalla isolla ihmisellä oli kuulokkeet korvilla ja kyllästynyt ilme naamallaan. Hän ei varmaan juttelisi vieraan kanssa. Ihan varmasti suomalainen, päättelin hänestä!

Kuulin useiden ihmisten keskinäistä keskustelua. Yksi nähtävästi brittiläinen nuori mies puhui solkenaan jollekin nuorelle naiselle. Kiinnitin huomiota hänen jatkuvaan pulputtamiseen, jolla hän verbaalisesti hyökkäsi naisen kimppuun vaatien huomiota. Mies oli selvästi tyrkyllä naiselle. Hänellä oli kova tarve saada huomiota. Jotenkin hänen päälle käyvä käyttäytyminen ärsytti, vaikka se oli tietysti hänen ja naisen välinen asia, eikä kuulunut minulle. Mies oli mielestäni lapsellinen jatkuvasti pälpättäessä. Hän tarttui naisen lausumiin sanoihin ja toisteli niitä jotenkin ärsyttävän snobimaisella aksentilla. Toisaalta mies oli vielä aika nuori, ehkä myös hieman hermostunut ja yli-innokas. Sellaisiahan me miehet taidamme välillä olla, minäkin! Eihän oma flirttinikään ollut aina onnistunut edes sinun kanssa, Ihanaiseni.

Kuuntelin mieluummin kahden pikkupojan, mahdollisten veljesten ääniä ja naisen, joka oli varmaan heidän äiti. He puhuivat suomea ja pojat kyselivät tai puhuivat huomioistaan äidilleen, johon hän vastasi kiltillä äidillisellä tavalla.

Lähteminen tuntui kestävän ikuisuuden. Mikä siellä nyt maksaa, talla vaan pohjaan ja ilmaan! Pääsisin sitten ainakin tästä piinaavasta jännityksestä. Se ei kuitenkaan vielä päättyisi heti lennon jälkeen, vaan varmaankin hermoilisin myös oudolla Lontoon lentoasemalla yksikseni. Minun pitäisi löytää lentoasemalta juna-asemalle ja sieltä kohti Lontoon keskustaa veljesi asunnolle! Sitten saisin odotella vielä iltaan asti sinun kohtaamista ja mitä sitten tapahtuisi meidän suhteen. Kaikkein pahimmassa tapauksessa ja suurimmassa painajaisessani meille tulisi ero ja ajaisit minut yön selkään Lontoon kaduille. Tunsin henkeni salpautuvan kun mietin sitä ja miten ikävää olisi sellaisen tapahtuman jälkeen palata yksin takaisin kotiin Suomeen. Käteni käväisi kurkullani kuin tunnustellen pystyinkö enää hengittämään. En varmaan kestäisi eroamme, vaan hyppäisin Thames-jokeen tai alas jostain korkeasta rakennuksesta kovaan katuun halkaistakseni pääni. Jossain siellä suurkaupungin yön pimeydessä ja yksinäisyydessä ruumiini lojuisi, vereni ja aivoni vuotaisivat kylmälle, ehkä märälle kadulle. Sitten ajattelin äitiä, siskoani ja veljeäni, miltä heistä tuntuisi tuollaisen jälkeen. Puistatti, enkä halunnut enää ajatella tuollaista asiaa!

Lentokoneen rullaaminen pysähtyi. Varmaan kohta se olisi lähdössä vihdoinkin nousukiitoon! Lentäjä varmaan oli yhteydessä lennonjohtoon ja oli saamassa luvan aloittaa nousun. Katsahdin vieressäni olevaa tyyppiä. Hän sattui juuri silloin katsomaan minua naamallaan ilme, että älä yritäkään pyytää pitämään kiinni kädestäsi. Oli siis pakko pärjätä ihan yksin ajattelin ja nielaisin pelokkaana. Älkää luulko, että olisin ihan oikeasti istunut käsi kädessä yhdenkään karvaturvakkeen, eli miehen kanssa!

Kone alkoi vihdoinkin liikkua ja kiihdyttää vauhtiaan. Nyt oltiin ainakin ihan selvästi nousemassa. Siiven takana olevat siivekkeet olivat käännetty suoraksi siiven suuntaiseksi. Maassa rullatessa ne olivat käännetty alaspäin. Suhina koneen ulkopuolella voimistui voimistumistaan vauhdin lisääntyessä. Siipi heilui hieman nousukiidon aikana. Se huolestutti minua hetken, mutta sitten uskoin sen suunnitelleiden insinöörien osanneen asiansa ja siiven kestävän mitä sen pitikin.

Siivekkeet kääntyivät ja kone lähti hitaasti nousemaan irti maasta. Meni hetki huomata tai ymmärtää se, mutta jo aika nopeasti olimme runsaasti puiden latvojen yläpuolella. Kuulin pikkupoikien iloista hihkuntaa: "Nyt mennään vaan!" ja toisen pojan: "Äiti me noustaan!" Poikien vilpittömän iloiset ja pelottomat äänet saivat minut hymyilemään ja rentoutumaan. Turha ison miehen on pelätä lentämistä kun ei sitä pelkää pienemmätkään! Kone jatkoi nousuaan. Maa, puut, tiet ja rakennukset pienenivät, mutta erottuivat harvinaisen selkeästi korkealta. Kohta vain lisää noustessamme näin pieniä vaaleita pilviä jotka nekin kohta jäivät allemme. Nousimme vain ylemmäs ja yhtenäinen pilvimatto allamme peitti kohta maan. Hetken olimme ihan pilvessä, niin sanoakseni. Kunnes sininen taivas näkyi yläviistossa pilvien välistä. Lentokone tuntui saavuttaneen lentokorkeutensa ja lentäminen tuntui nyt tasaisemmalta. Minua ei enää jännittänyt niin paljon.

Nyt oli edessä vain odottelua. Katsoin ja kuuntelin muita koneessa olevia ihmisiä. Turvavyöt sai nyt irrottaa ja matkustamossa sai liikkua ainakin tarpeilleen vessaan. Tarjolla oli nyt myös syötävää ja juotavaa. Viittasin vain kädelläni ”no thanks!” lentoemännälle tarjoiluvaunuineen. Päätin olla syömättä ja juomatta, jotta vatsani ei menisi kuralle. Niin saattoi käydä kun oikein hermoilin. Säpsähdin muutaman kerran kun kone heilahti tai kallisteli kunnes tajusin kaiken kuuluvan normaaliin lentämiseen.

Ikuisuudelta tuntuneen tai ainakin hyvin pitkän ajan jälkeen allamme näkyi uskomattoman sininen meri, Pohjanmeri. Punanokkainen Norweigian lentokoneemme sai lentää pilvettömässä kirkkaassa auringonpaisteessa. Lentokoneen kapteeni toivotti meidät tervetulleiksi Englantiin, joka kuulemma häämötti jo edessämme. Saisimme nauttia epätavallisen selkeästä ja aurinkoisesta englantilaisesta säästä ja upeista näkymistä. Valitettavasti joutuisimme odottamaan ja kaartelemaan yläilmoissa hetken aikaa odottaessamme laskeutumisvuoroamme Gatwickin lentokentälle. ”Voi, ei!” Olisin halunnut päästä laskeutumaan ja maankamaralle saman tien upeista näkymistä huolimatta. Kaartelu ja koneen kallistelu ei tuntunut lainkaan hyvälle ja aloin taas hermoilemaan.

Lopulta oli kuitenkin meidän vuoro laskeutua. Maa alkoi lähestyä vähitellen. Seurasin sitä ja lentokoneen siiven käytöstä Siivekkeet kääntyivät alaspäin ja siipi heilui taas jonkin verran. Kaipa se kestää tätä menoa, vaikka heiluukin hieman. Tarkastin olisiko minkäänlaisia halkeamia ilmestynyt sen pintaan. Ajatukseni olivat typeriä jännityksen ja hermostumisen aikaan saamia. Muistin reippaat pikkupojat ja kuuntelin taas tarkemmin heidän keskustelua. Poikien mielestä kaikki oli hyvin jännään ja he eivät pelänneet lainkaan. Päätin rauhoittua, luottaa koneen tekniikkaan ja miehistön ammattitaitoon.

Oli helpotus päästä rullaamaan maankamaralla. Teki jo mieli päästä ulos koneesta lentoasemalle ja sieltä kohti rautatieasemaa. Hermostutti vähän edessä olevat asiat, mutta toisaalta oli hyvin paljon helpottuneempi olo yhden asian ollessa takanapäin. Lentokone kytkeytyi Gatwick lentoaseman South terminaaliin. Siitä oli kuulemma lyhyt matka sen kyljessä länsipuolella sijaitsevaan rautatieasemaan Gatwick Airport Stationille. Rautatieasemalla tarkoitukseni oli nousta junaan, joka veisi minut Victoria Stationille Westminsterin kaupunginosaan Lontoossa.

Kaiken kaikkiaan matka kesti lähtöineen ja perillä selvitysten kanssa noin kolme tuntia. Kello oli vasta kuitenkin vähän yli yhdeksän Lontoossa aamulla Suomen ja Englannin välisen kahden tunnin aikaeron takia. Minähän olin pölähtämässä suoraan aamiaispöytään! En ollut oikein ajatellut asiaa lentoa varatessani. Toisaalta minulla oli nyt aikaa hieman ihmetellä ja periaatteessa jonkin verran jopa eksyäkin matkalla Gatwickin lentokentältä veljesi luokse. Matkaa sinne oli vielä noin 50 kilonmetriä.

Seuraavaksi minun pitäisi löytää lentokentän kupeessa sijaitseva Gatwick Airport Station rautatieasema. Lentoaseman käytävät olivat kyllä tosi pitkiä ja kävelemistä riitti! Pidemmillä käytävillä oli eteenpäin vetävä liukumatto. Onneksi minulla oli vain pieni reppu olkapäällä. Kävelin reippaasti eteenpäin tarkkaillen mielenkiinnolla ympäristöä. Arvelin aseman löytyvän hieman ympärille töllisteltyäni, enkä uskonut tarvitsevani älypuhelintani avukseni navigoimaan sinne. Se oli kuitenkin hyvä olla mukana. Päätin soittaa veljellesi vasta ollessani junassa. Kävellessäni ihmettelin miten paljon erilaisia liikkeitä lentoasemalla oli. Sieltä löytyi vaatteita, kenkiä, laukkuja, naisten alusvaatteita, merkkivaatteita, ruokaa, kaviaaria, alkoholia mm. viskiä, elektroniikkaa, arpoja joiden palkintona oli unelma-auto. Näiden lisäksi oli kahviloita ja ravintoloita ja jonkinlainen pieni hotelli. Ihmisiä oli melko paljon, mutta tilaa oli runsaasti lentoaseman suurissa auloissa. Toisessa kerroksessa näytti olevan ravintoloita.

Huomasin kyltin: Railway Station. Kuljin kyltissä olleen nuolen suuntaan. Taisin löytää rautatieaseman, sillä kohta näin ison punertavan valomainoksen, jossa luvattiin matkan määränpäähäni Victoriaan kestävän vain puoli tuntia ja junia kulkevan joka viidentoista minuutin välein. Asemalle johtavia ovia reunusti keltainen leveähkö kehys tai pieli. Siitä vain eteenpäin. Kohta huomasinkin lattiaan laitetut eriväriset viivat, joissa luki mm. platforms 1-7, Assisted Travel, Airport & Exit, sekä violetti viiva Ticket Office, jota seurasin. Jossain kohtaa viiva erkani Self-service Tickets viivaksi, joka johdatti minut lippuautomaatille. Päätin kokeilla rohkeasti automaattia ja ostaa junalipun sieltä.

Junalippu kädessäni kuljin kohti platformeja, junalaitureita ja Gatwick’express, junaa, joka kulkisi pysähtymättä seuraavaan määränpäähäni. Edessäni oli portti, joka avautui lipullani. Ihmettelin keltaista kiekkoa laitteen päällä, mutta en ehtinyt tuumailla sitä kauan kun laite imaisi sormistani melkein repäisten lipun uumeniinsa, sylki sen ulos päältään ja avasi kaksiosaisen portin kolahtaen ja äkkinäisesti. Kiiruhdin portin ohi nopeasti. Huomasin ottaa myös lippuni takaisin koneelta. Kiireisiä ihmisiä tuntui olevan täällä enemmän kuin äskettäin lentoasemalla. Aseman kuulutukset kaikuivat, niistä oli vaikea saada selvää jatkuvan taustamelun ja kaiun takia. Oli aamu, ihmiset olivat menossa työhön.

Jouduin olemaan tarkkaavaisena uuden tuntemattoman paikan ja kielen takia. Osasin välttävästi englantia, ymmärsin sitä selkeästi puhuttuna ja kirjoitettuna. Oma puhumiseni oli kankeampaa erityisesti joidenkin sanojen lausumisen kanssa, johon suomalainen suuni ei tuntunut vääntyvän. Lontoon englanti kuulosti kuitenkin miellyttävältä korvissani, mukavammalta kuin venytetty jopa leuhka amerikan-englanti.

Puna, sinivalkoinen Gatwick’express juna oli juuri saapumassa jarrut metallisesti kirskuen suuntaamalleni platformille. Nousin junan toisen luokan vaunuun. Junassa olisi ollut ensimmäinen luokka, mutta olin tyytynyt taas tavanomaiseen lippua ostaessani. Mietin minkälaisessa ahtaudessa tämä matka sujuisi? Junassa oli melko runsaasti ihmisiä. Siitä huolimatta onnistuin saamaan istumapaikan junan ikkunan vierestä menosuuntaan nähden oikealta. Istuuduin helpottuneena. Kakkosluokka vaikutti ihan asialliselta ja siistiltä sekä tilavalta. Sain istua ihan rauhassa ilman vierustoveria junan kaksirivisellä istuimella. Tilanne ei varmaankaan muuttuisi, sillä juna ei pysähtyisi väliasemilla. Junan nytkähtäessä hissukseen liikkeelle soitin veljellesi. Kerroin olevani junassa, joka olisi noin puolen tunnin päästä perillä ilman viivytyksiä. Veljesi tiesi kertoa, että Gatwick’expressit olivat luotettavia aikataulunsa suhteen, toisenlaisia kuin Britannian yleisesti huonomaineiset muut junat.

Seurasin radanvarren maisemia junan ikkunasta. Niiden katsominen tuntui rauhoittavalta, olipahan jotain seurattavaa, joka pitäisi ajatukseni varsinkin tulevasta kurissa. Vaunu heilahteli puolelta toiselle, kuului rautapyörien kirskuntaa metallisia kiskoja vasten, kumin puristumisääntä vaunujen välistä. Juna oli varmaan vaihteessa ja vaihtoi rataa. Juna kiihdytti vähitellen vauhtiaan. Vastaan tuli valko-vihreä Southern-juna oikealta puoleltamme. Radan varrella näkyi puita peltoja tai niittyjä. Vasemmalla puolella oli tiheästi rakennettu asuinalue kaksikerroksisia tiilitaloja. Aurinko paistoi, sää suosi matkalaista.

Tuuli kohisi junan ympärillä ja nopeus tasaantui reippaaksi etenemisvauhdiksi. Nopeutta oli varmaan yli 120 km/h arvioin maiseman nopeahkosta vaihtumisesta. Äkkiä taas toinen vastaan tuleva juna suhahti ohi minun puoleiselta sivulta. Säpsähdin, sillä se tuli niin yllättäen huomaamattani. Tuntui kuin junat olisivat ohittaneet toisensa ihan vaunujen seinät toisiaan hipoen. Kohtaamisesta aiheutunut ilmanpaine piti myös aika kovaa ääntä. Tasasin hengitystäni ja pelkäsin muiden matkustajien pitävän minua toopena. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt minuun sen ihmeemmin huomiota.

Välillä taas ohitimme asemalaitureita ja katoksia pysähtymättä niiden kohdalla. Ihmiset odottivat siellä omaa junaansa. Tämä juna jatkoi kuitenkin vain eteenpäin kohti määränpäätä, eikä ollut heidän juna. Vauhtia, vauhtia lisää toivoin mielessäni ja halusin malttamattomana päästä perille ja tavata veljesi. Sinun tapaamista minun pitäisi odottaa vielä ties miten pitkään iltaan saakka. Tunnit varmaan matelisivat siinä välissä!

Redhillin jälkeen noin seitsemän minuuttia matkattuamme rata kaartoi loivasti oikealle, jonka jälkeen olimme lyhyessä tunnelissa. Tunnelissa junan ulkopuolinen kohina voimistui äänen kaikuessa tunnelin seinissä. Kohta olimme kuitenkin taas päivänvalossa ja näin toisella puolella junaa vasemmalla joitakin halleja. Merstham oli seuraava paikka noin yhdeksän minuuttia edettyämme. Sen kohdalla juna ylitti London Orbital Motorway moottoritien M25:n, joka on Lontoon ohikulkutie niin kuin Kehä I, Kehä II ja Kehä III Helsingissä, paitsi paljon useampikaistaisempi ja yleensä myös vilkkaampi liikenteeltään. Heti sen ylitettyämme alitimme vanhan näköisen korkean kivisen kaarisillan. Taas juna ajoi tunneliin, nyt paljon pidempään kuin aikaisempi. Tunneli alitti mäen ja M23 moottoritien. Tunnelin jälkeen kuljimme jonkin aikaa syvässä kuilussa taivasalla, kuin jossain kanjonissa. Radan ja kanjonin yllä oli muutama vanhan näköinen kivinen kaarisilta. Olimme Hooleyn kohdalla ja matkaan oli mennyt reilut 10 minuuttia. Olin siis ajallisesti matkustanut jo kolmanneksen matkasta. Matkaa luultavasti enemmänkin, sillä juna tuntui posottavan reipasta vauhtia eteenpäin. Arvioin vauhdiksi paikoin jopa noin 150 km/h.

Vastaantuleva juna säikäytti minut taas syöksyessä ihan ikkunan ja junan seinän vierestä oikealta puoleltani. Suhina vain kuului ja ilmanpaine löi junan kylkeen junien kohdatessa vauhdikkaasti toisensa. Puuh, ja vastaantuleva juna oli mennyt menojaan vastakkaiseen suuntaan! Sydämeni pomppoili rinnassani äskeisen aiheuttamasta säikähdyksestä, mutta myös matkan jännityksestä. Olin innoissani, mutta toisaalta myös häpeilin miten kokematon olinkaan matkustamisen suhteen. Naurahdin itsekseni. Minkälainen tyyppi olenkaan? Olen työssä kehittämässä yhtä innovatiivisimmista projekteista vuosikymmeniin. Onnistuessaan se on niin mullistava, että voidaan puhua toisen Nokian syntymisestä, ehkä jopa enemmästäkin. Siitä huolimatta olen nyt ensimmäistä kertaa ihan yksin matkustamassa ulkomailla ja jännitän sitä kuin pieni lapsi, ellen enemmän!

Purleyn kohdalla juna pujahti asemalaitureiden ja niiden katosten välistä puskien vain eteenpäin. Puoli minuuttia myöhemmin kiidimme seuraavan aseman laitureiden ohi, se oli Purley Oaks. Noin minuutin päästä juna saavutti South Croydonin, jossa havaitsin ensimmäisen korkeamman kerrostalon mäen päällä oikealla puolella.

Seurasin mielenkiinnolla junan ikkunasta radanvarrella olevia rakennuksia ja rakennelmia. Niiden tarkkailu sai mieleni pysymään suhteellisen rauhallisena ainakin jonkin aikaa. Sitten aloin miettiä minkälaisia ihmisiä täällä asuu? Minkälaisia huolia ja ihmiskohtaloita noiden seinien takana onkaan? Pakosta aloin miettimään tilannettamme. Tuskin sinä kuitenkaan antaisit minun matkustaa luoksesi Englantiin saakka vain todetaksesi suhteemme olevan loppu. Toisaalta voisit tehdä sen katkeruuttasi ja kostaaksesi minulle aiheuttamani mielipahan. Yritin analysoida tilannetta viileän rationaalisesti. Mietin lukuisia pitkiä keskustelujamme ja yritin etsiä sieltä viitteitä. Mielestäni emme olleet käsitelleet tämäntapaista tilannetta minkäänlaisella tasolla. Se oli toisaalta käsittämätöntä, sillä tuntui, että olimme jutelleet avoimesti kaikesta.

Ymmärsin ettet tietenkään hyväksynyt pettämistä suhteessamme. Ei minustakaan tuntuisi hyvältä kuulla sinun pettäneen minua. Olin jo tosi mustasukkainen lipevästä työkaveristasi, ranskalaisten viinien asiantuntijasta, BMW-miehestä. Samalla tunsin häpeilemätöntä iloa sen törpön päihittämisestä, tollo mikä tollo! Olisi ollut mukava vetää jätkää ihan kunnolla turpaan, mutta toisaalta käyttämäni metodi oli ollutkin sivistyneempi tapa nöyryyttää sitä keikaria. Ehkä kaikkein tehokkain! Ainakin sinä olit sen jälkeen kartellut tyypin seuraa.

Pohdin nyt kuitenkin syvällisemmin nykyistä eriskummallista tilannettamme. Sen oli aiheuttanut eromme aikainen syrjähyppyni. Teknisessä mielessä olimme silloin eronneet. Minulla oli viestisi puhelimessa, jossa totesit suhteemme olevan loppu. Toisaalta olin juuri ennen kohtalokasta tapahtumaa käynyt asunnollasi sovittelemassa välejämme. Olin jättänyt ovellesi kukkakimpun. Olisitpa silloin ollut paikalla ja avannut oven! Ehkä olisimme päässeet sopuun, eikä tällaista olisi tapahtunut!

Tunsin inhoa ja voimakasta vihaa syrjähypyn naista kohtaan. Miten olin saattanutkin sekaantua sellaiseen lutkaan! Oliko se ollut kaiken sen arvoista? Ei todellakaan! Puristin käteni nyrkkiin sitä ajatellessani. Teki mieli lyödä naista ensin suoraan kasvoille, jotta se iän ikuinen pälpätys ja arvostelu loppuisivat! Sen jälkeen löisin tai potkaisisin naista vatsaan, että läskit hyllyisivät! Tunsin veren kohahtavan suonissani ja puristin nyrkkiäni entistä tiukemmaksi äkillisen suuttumuksen jopa raivon vallassa, kunnes tajusin olevani junassa matkalla Lontooseen.

Puuskahdin varmaan selvästi ääneen herätessäni raivokkaasta mielikuvastani naisesta. Puistatti tajutessani ajatukseni väkivaltaisuus. Ajattelinko todellakin noin, mietin häkeltyneenä? Käyttäisinkö nyrkkejäni naista vastaan? Tunsin itseni vastenmieliseksi pedoksi! Raivoni naista kohtaan purkautui. Ei hän ansainnut pahoinpitelyä, vaikka oli asenteeltaan vastenmielinen. Siitä huolimatta hän tai yksikään nainen ei ansainnut väkivaltaa! Isäni oli ollut sen suhteen ehdoton opettaessaan sen veljelleni ja minulle.

Naisen asenne ja käytös olivat vastenmielisiä. Ulkonäöltään hän oli aika tavallinen rehevävartaloinen nainen. Olin pitänyt sitä jopa ihan hyvänä asiana. Olin ollut jonkin verran humalassa, mutta enemmänkin olin poissa tolaltani suhteemme kariutumisen takia. Olin välinpitämätön kun en saanut olla kanssasi, Ihanaiseni. Kaikki muu oli silloin saman tekevää. Siksi makasin ensimmäisen mahdollisen naisen kanssa välittämästä seurauksista tai mistään muustakaan. Panin naista monta kertaa yön aikana edestä ja takaa. Se oli ollut kovaa nussimista, pelkkää seksiä, joka ei sen jälkeen enää merkinnyt mitään. Nainen oli saanut haluamansa, kerrankin oikein kunnolla munaa, jota ei ollut kai saanut kunnolla nössöltä mieheltään!

Mietin naista. Oliko hän ansainnut kaiken tuon elämäänsä? Olisiko hän onnellisempi "oikean" miehen seurassa? Miksi hän oli kaikesta huolimatta yhdessä nössön miehensä kanssa? Vai olivatko kaikki miehet lopulta niitä nössöjä naisen silmissä? Ehkä hänen miehensä ei ollut loppujen lopuksi nössö muuta kuin naisensa silmissä. Luultavammin naisen suurin ongelma oli hänessä itsessään. Hänen asenteessaan ja käsityksissään kaikesta elämässä, joka peilautui sitten lopulta toisiin ihmisiin kuten hänen mieheensä. Nainen ei vain käsittänyt sitä itsekään. Hän eli vain omissa ympyröissään, kuplassaan etsien syitä tyytymättömyyteensä muualta aivan vääristä paikoista. Jos nainen olisi osannut avata mielensä uusille ajatuksille, hän olisi ehkä oivaltanut tilanteensa. Hän olisi lopettanut toisten syyttelyn ja arvostelun, pystynyt itse parantamaan elämäänsä saamalla siihen toivomaansa sisältöä ja merkitystä.

Tämän ajatukseni jälkeen en enää voinut vihata häntä. Olin jopa surullinen naisen puolesta ymmärtäessäni ettei hän itse välttämättä ymmärtäisi tilaansa. Kukaan ei voinut sitä sanoa hänelle, koska hän ei sitä uskoisi ja omaksuisi toisen suusta sanottua. Pystyin vain toivomaan parasta naiselle hänen elämäänsä. Vihani häntä kohtaan ei ollut oikeutettua, enkä sitä enää tuntenut. Olin yksin vastuussa teoistani ja minun piti kohdata sinut, Ihanaiseni. Kyllä, olin tehnyt syrjähypyn ja pettänyt sinua rakkaimpani. Olimme olleet yhä kiinni toisissamme, sinä olit minun ja minä sinun! Pystyin selittämään tekoni ainoastaan heikkoudellani. Pelkäsin menettäväni sinut, mutta en uskaltanut tai osannut kohdata sitä, vaan annoin periksi ja ajauduin välinpitämättömyyteen. Tekoni oli ollut vastuutonta. Nyt minun piti seistä selkä suorana tekojeni edessä ja tunnustaa vilpittömästi ne. Kaikki olisi nyt vain sinun käsissäsi, sinun ymmärryksen ja anteeksiannon, muutoin kaikki olisi väliltämme lopussa. En voinut muuta kuin hyväksyä sen, vaikka suhteemme mahdollinen loppuminen tuntui pahalta niin fyysisesti kehossani kuin mielessäni. Päätin olla kuitenkin tekemättä mitään tyhmää itselleni ja yrittää sinnitellä eteenpäin vaikka päivä päivältä äitini, siskoni ja veljeni takia, tapahtui sitten mitä tahansa.

Suu vapisten ja kyynelten puskiessa silmiini yritin käyttäytyä urhoollisesti junan lähestyessä Victoria Stationia, jossa tapaisin veljesi. Pyyhin nopeasti ja häpeissäni kyyneltipan silmästäni ja toivoin ettei kukaan olisi huomannut vetistelyäni. ”Käyttäydy nyt kuin mies!” – ”Vetistelee kuin akka!” ajattelin pilkallisesti itsestäni. Jännitti kohdata veljesikin. Miten hän suhtautuisi? Olitte varmaan liittoutuneet minua vastaan olittehan läheisiä sisaruksia. Olinkohan tehnyt virheen tullessani tänne Lontooseen?

Juna kulki nyt hiljaa ja nytkähteli taas sivuttain vaihteissa. Olimme ylittäneet huomaamattani Thames-joen ja saapumassa määränpäähäni. Junasta kuuluikin kuulutus, jonka mukaan olisimme kohta perillä. Aikaa tuntui kuluvan ennen kuin juna olisi oikealla laiturilla asemalla. Toisaalta se oli hyvä, sillä sain aikaa rauhoittua äskeisistä mietteistäni, eikä liikutukseni varmaankaan enää näkyisi naamaltani kohdatessani veljesi.

Lopulta kävelin ulos junasta asemalaiturille. Matkaan lentokentältä tänne oli kulunut aikaan noin 35 minuuttia. Autolla matkaan olisi moottoriteistä huolimatta kestänyt reippaasti yli tunnin, liikenteestä riippuen ehkä jopa kauemminkin. Juna oli siis erittäin hyvä valinta tälle matkalle!

Tallustelin eteenpäin hämilläni, en junalaiturin ihmispaljoudesta ja äänien kakofoniasta, vaan äskeisestä tunteestani. Olin kuin alaston tuntemattomien ja sitä paheksuvien ihmisten keskellä. Olin oudossa paikassa, vieraassa maassa, jonne minun ei ehkä olisi sittenkään pitänyt tulla! Vierailuni täällä ja luonasi ei välttämättä päättyisi onnellisesti! En pystyisi tekemään itse enää mitään, olin täysin armoillasi, Ihanaiseni.

Meni varmaan hetki kunnes sain jotenkuten koottua itseni. Suuntasin pois platformeilta kohti rautatieaseman aulaa. Jännitykseni ja hetkittäiset matkustamisen ja uuden näkemisen riemut olivat muuttuneet tappiomielialaksi, masennukseksi. Veljesi oli asemaan aulassa. Hän näytti iloiselta minut huomatessaan, tarttui käteeni ja puristi oikein kunnolla kätellessämme. Hän nauroi ja halasi minua kuin hyvää kaveriaan. Veljesi olemus ja vilpittömyys sai minut piristymään, sillä mitään liittoutumaan minua vastaan ei tuntunut olevan. Se oli ollut omia ajatuksiani.

Bryan tiedusteli heti matkan sujumista, vastasi sitten siihen itse, että varmaan ihan hyvin kun olin päässyt ehjänä perille. Ainakin fyysisesti mietin omassa mielessäni. Lontoo näyttää olevan ainakin tähän mennessä näkemäni perusteella hyvin toimiva sivistynyt kaupunki. Siihen veljesi siteerasi: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään, sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.” Se saataisiin varmaan vielä nähdä, mietin.

Veljesi tiedusteli oliko minulla nälkä. Aivan vieressämme asemalla oli Burger King, mutta se oli vielä kiinni, kello oli vasta vähän yli kymmenen aamulla. Matkani oli sujunut hyvin ilman viivästyksiä ja olin aikaisin perillä. Aseman Mc’Donalds oli auki, toisaalta veljesi asunto olisi vain puolen kilonmetrin päässä. Hän voisi tehdä siellä oikein kunnon englantilaisen aamiaisen. ”Sounds good to me!” ei muuta kuin veljesi asuntoa kohti!

Pääsimme ulos rautatieasemalta veljesi kulkiessa edelläni näyttäen tietä. Kuljimme Wilton Roadilla kohti Victoria Palacea, jossa oli teatteri. Rakennus oli vaaleahko vanhanaikainen rakennus, jossa oli pieni torni ja tornin kupolin päällä kultainen patsas. Taustalla näkyi korkea tummanharmaa tornitalo. Vanha rakennus oli jäämässä uusien modernien isojen lasipintaisten rakennusten väliin. Alueella oli vilskettä ja vipinää, sillä vasemmalla, länsipuolella oli rakenteilla uusi korkea lasinen tornitalo. Myös Victoria Stationin metroa uudistettiin ja rakennettiin juuri parhaillaan. Rakennustyöt lisäsivät jo muutoinkin vilkasta liikennettä ja ruuhkauttivat aika ajoin kadut melkein kaoottisiksi.

Ensisilmäykselläni havaitsin paikan arkkitehtuurin olevan aika sekavaa ja rakentamisen vapaata. Vanhemmat rakennukset olivat uusien isojen rakennusten välissä kuin puristuksessa. Yhtenäistä tyyliä ei näyttänyt olevan, vaan jokainen kiinteistö tuntui olevan omanlaisensa. Varsinkin uusimpien massiivisten lasipintaisten rakennusten tyyli ja kadulle luoma tunnelma oli hyvin päälle käyvää. Nämä lasipintaiset rakennukset olivat korkeita ja muodoiltaan erikoisia. Talouden tarpeet, raha tuntui sanelevan ympäristön tyylin. En pitänyt sitä välttämättä pelkästään huonona, sillä kaupunki kehittyi ja vastasi ehkä paremmin uusiin muuttuviin tarpeisiin.

Kuljimme Victoria Palacen ohi. Kadulla liikkui paljon ihmisiä ja autoja. Bongasin kadulta mm. pitkän punaisen haitaribussin, joita muistin nähneeni viimeksi pikkupoikana Helsingissä, tosin sinisenä. Näin Lontoon taksin, jotka kaikki eivät olleet enää perinteisen mustia, vaan saattoivat olla väritykseltään hyvinkin kirjavia. Myös punaisia kaksikerroksisia busseja oli runsaasti liikkeellä Victoria Streetillä, olimmehan lähellä rautatie-, metro- ja linja-autoasemaa Victoria Stationia. Muut autot olivat merkiltään hyvin tavanomaisia, paljon oli saksalaisia merkkejä volkkareita, audeja, bemareita ja myös mersuja. Liikenne piti kovaa pauhua. Tällaista oli siis Lontoon ytimessä, jossa veljesi asui!

Matkamme jatkui Victoria Streetiä pitkin. Ylitimme suojatietä Bressenden Pulevardin. Kadun reunassa suojatien alussa luki: ”look left.” Siispä katsoin vasemmalle ja näin siellä korkean noin 30-kerroksisen tumman tornitalon, joka oli näkynyt Victoria Palacen taustalla. Rakennus näytti korkealta ollessamme sen juurella. Taivutin niskaani ja yritin nähdä ylös. Suuni oli varmaan ammollaan kun yritin nähdä talon ylimmän kerroksen. Korkean talon vieressä oikealla oli matalampi noin kymmenen kerroksinen lasirakennus. Se oli erikoinen muotonsa puolesta. Lähestyimme rakennusta sen katutasoa koskettavan kärjen kohdalta. Katutasossa kiinni oleva kärki leveni ja nousi kaarena koko rakennuksen ylle muodostaen sen laajan lasisen katon. Rakennuksen seinät olivat myös kauttaaltaan lasia. Lasirakennuksen katutasossa oli liikkeitä: Accessorize, Hawes & Curtis, Molton Brown. Niiden jälkeen rakennuksen kaarevan kulman takana oli lasikatolla katettu kävelytie rakennuksen läpi, nimeltään Cathedral Walk. Kävelytien varrella oli lisää liikkeitä ja tie tuntui johtavan jonkinlaiselle sisäpihalle tai rakennuksen taakse.

Satuin vilkaisemaan kävelytien vastakkaiseen suuntaan yli Victoria Streetin, jossa näin Cathedral Piazza aukion takana suurehkon punatiilisen ja koristellun rakennuksen korkeine torneineen. Se oli Westminster Cathedral.

Matkamme jatkui suoraan Victoria Streetiä pitkin. Rakennuksen seinä jatkui taas samanlaisena lasisena ja lisää katutason liikkeitä oli edessämme mm. Goldsmiths, Monsoon, Topshop, Jones bootmaker, Zara jne. Rakennuksen seinä liikkeineen ja katu tuntui vain jatkuvan. Onneksi jalkakäytävä rakennuksen edustalla oli leveä ja siinä oli tilaa kulkea. Minun ei tarvinnut pelätä törmääväni vastaan kulkeviin ihmisiin ihmetellessäni katua, rakennuksia ja kaupunkia. Seuraavaksi ylitimme Palace Streetin, jonka kautta pääsisi Buckingham Palaceen. Vastakkaisella puolella Victoria Streetiä katu kulki talon alta Thirleby Road nimisenä.

Veljesi sanoi meidän olevan kohta perillä. Vielä pitäisi kulkea yhden isohkon rakennuksen ohi. ”Ei muuta kuin eteenpäin, sanoi mummo lumessa!” mietin ja jatkoimme kulkuamme Victoria Streetiä pitkin. Rakennus oli taas omalla tavallaan erikoinen. Sen ylemmät kerrokset olivat kiilamaisia ulokkeita katutason yläpuolella ilman minkäänlaisia pilareita maahan. Ikkunat olivat kapeita ja korkeita leveiden pielien reunustamia. Rakennuksessa oli noin viisitoista kerrosta. Veljesi asui tätä rakennusta seuraavassa rakennuksessa, joka oli yhtä korkea kuin tämä, mutta ainakin kadun suuntaan kapeampi ja julkisivultaan suoraviivaisempi. Rakennuksen vieressä oli vielä ainakin yksi korkeahko rakennus, jonka kyljessä luki mustalla vaalealla pinnalla Westminster City Hall. Veljesi taisi asua aika avainpaikalla kaupungin yhdessä arvokkaimmista osista, mietin mielessäni.

En ollut pohtinut tai huomannut kysyä sinulta minkälaisessa paikassa veljesi asui. Hyvin pian se selvisi kun havaitsin olevani rakennuksen hulppeassa kattohuoneistossa, penthousessa. Veljelläsi oli neljä makuuhuoneinen (4 bedroom) asunto Victoria Streetillä talon ylimmissä kerroksissa kahdessa erillisessä kerroksessa. Sen lisäksi hänellä oli oma yksityinen kattoterassi talon katolla.

Veljesi esitteli pintapuolisesti asuntoaan minulle. Eteisen oikealla puolella oli yksi makuuhuone. Se oli kooltaan verrattavissa tyypilliseen suomalaiseen keskikokoiseen makuuhuoneeseen. Ison sängyn lisäksi sinne ei mahtunut paljon muuta kuin pöytä ja tuoli. Makuuhuoneessa oli kuitenkin oma kylpyhuone ja vaatekaappeja. Sinä, Ihanaiseni käytit tätä huonetta. Vaatekaapin ovessa riippui vaatteesi, josta pelmahti tuttu parfyymisi tuoksu ohi kulkiessani. Tuoksusi johdatti välittömästi ajatukseni sinuun Ihanaiseni. Huokasin haikeana katsoessani tavaroitasi huoneessa ja olin harmissani kun en voinut heti tavata sinua. Minulla oli ikävä sinua!

Suoraan eteisen päässä oli toinen makuuhuone ja wc. Toinen makuuhuone oli suunnilleen edellisen kokoinen, mutta tässä huoneessa ei ollut omaa kylpyhuonetta. Tämä makuuhuone oli liukuoven kautta yhteydessä olohuoneeseen. Katsahdin ulos huoneen ikkunasta, mutta en nähnyt muuta kuin kadun toisella puolella melko lähellä olevan toisen talon ikkunallisen seinän. Mistään näköalasta ei siis voinut tämän huoneen kohdalla puhua. Veljesi lupasi tämän huoneen käyttööni, ellet sinä huolisi minua huoneesi. Hän kiusoitteli minua asialla, mutta ei jatkanut huomatessaan vakavuuteni. Minulla oli siihen syyni, sillä en ollut lainkaan varma suhteestamme. Minulla oli hyvin vieras olo veljesi asunnolla. Tuntui kuin olisi parempi lähteä pois ja antaa koko asian olla. Ei kai suhteemme enää voi jatkua kaiken tämän jälkeen. Olin epävarma kaikesta!

Kuljimme liukuoven kautta asunnon tilavaan olohuoneeseen. Sen oikealla seinustalla oli kaksi ikkunaa, joiden välissä oli jonkinlainen takka, tai tulisija. Siinä tuskin pystyi polttamaan ihan oikeita koivuklapeja, vaan tulisija toimisi kaasulla tai biopolttoaineella, en huomannut kysyä sitä.

Olohuoneessa oli iso tilava kaareva sohva, johon mahtui varmaan kymmenen ihmistä istumaan. Sohvan puoleinen osa olohuonetta oli yksikerroksinen, mutta olohuoneen takaosa oli kaksi kerroksinen lasiseinäinen tila. Sen nurkassa oli iso musta flyygeli. Tila jatkui samanlaisena korkeana ja avarana lasiseinäisenä ruokailutilaan, jossa oli iso ruokapöytä. Pöydän ääreen mahtuisi väljästi istumaan 10-henkilöä.

Kuljin tilassa ja katselin taas suu auki tilan kokoa ja korkeutta. Kokolasisista seinistä tulvi valoa ja näkymät kohti etelää olivat hulppeat. Kadun toisella puolella olevat talot olivat matalampia noin kuusi kerroksisia, joten täältä 14-kerroksesta näki hyvin Lontoon kattojen yli, mm. aikaisemmin katutasosta näkemäni Westminster Cathedralin korkean punatiilisen tornin.

Ruokailutilasta pöydän äärestä oli suora yhteys avonaiseen keittiöön. Avonainen lasikaiteinen yläkertaan ja kattoterassille johtava portaikko näkyi keittiöön ja ruokailutilaan. Tällä puolella portaat ja keittiön yläpuolinen katto tuntuivat olevan tyhjän päällä. Asunnossa oli monia moderneja arkkitehtonisia ratkaisuja, jotka herättivät kiinnostusta ja jopa ihmetystäkin miten rakenteet pysyivät kasassa. Veljesi kertoi keittiön katon ja portaiden nurkan roikkuvan seuraavan kerroksen eli koko rakennuksen vesikatosta.

Ruokailutilasta oli ovi parvekkeelle, jota en ollut huomannutkaan. Kävimme pikaisesti katsomassa näkymiä sieltä. Minua karmaisi avara tila lasikaiteineen, enkä halunnut mennä kauemmaksi ovelta, koska minua huippasi jo siellä. Veljesi nojaili sitä vastoin tottuneena kaiteeseen ja ihaili näkymiä, jotka olivat todellakin hulppeat kattojen yli etelään ja Thames-joelle. Liikenteen pauhu kuului kaikuvana kadulta korkeiden rakennusten välissä. Oven ollessa kiinni sisälle ei juuri kuulunut kadun ääniä, ainakaan häiritsevästi.

Käväisimme vielä asunnon toisessa kerroksessa. Sinne johtivat avoimet lasikaiteiset portaat eteisestä. Portaikosta näki keittiöön ja ruokailutilaan. Myös näkymä ulos ison kaksikerroksisen lasiseinän kautta oli hulppea. Portaikosta näkyi sama avara näkymä kuin ruokailutilasta, ehkä jopa parempi ollessamme hieman korkeammalla. Täältä oli hyvä ja turvallista katsella kaupunkia kattojen yli.

Toisessa kerroksessa oli vielä kaksi makuuhuonetta lisää ja kaiteella alakerran ruokailutilasta erotettu avoin tila, jota veljesi käytti työhuone/kirjastona. Sen erikoisuutena oli katosta toisesta päästä tangosta roikkuva kirjoituspöytä. Se ei tukeutunut lainkaan lattiaan. Pöytää pystyi myös kääntämään jonkin verran eri asentoon tangon ympäri. Näkymä kirjoituspöydän äärestä oli hieno. Siinä oli varmaan mukava työskennellä.

Kolmas makuuhuone oli alakerran makuuhuoneiden kokoinen. Neljäs makuuhuone oli suuri ns. master bedroom, jossa veljesi nukkui. Sen yhteydessä oli iso pukeutumistila vaatehyllyineen ja isohko kylpyhuone poreammeineen ja erillisine suihkuineen. Lopuksi oli kattoterassi tämän kerroksen päällä. Sinne päästiin portaikon kautta. Käväisimme portaiden yläpäässä katsomassa terassin erikoista kulkutietä. Se oli portaiden päältä syrjään liu-utettava lasikattoinen ja – seinäinen rakennelma. Sen ollessa sivussa portaikko avautui avotaivaan alle ja sieltä oli suora yhteys ulos kattoterassille. Tuota luukkua ei kannattanut unohtaa auki sateella, muutoin vesi pääsisi valumaan sisälle portaikon kautta.

Mietin myös mitenköhän kallis näin hulppea ja iso asunto mahtoi olla? Tietenkään en sitä tahdikkaana kysynyt suoraan veljeltäsi, eikä hänellä ollut tapana pöyhkeillä omaisuudellaan. Toisin oli ollut aikoinaan seurustellessani erään pohjanmaalaisen tytön kanssa. Käydessäni hänen vanhempiensa luona ensimmäistä kertaa kylässä, sain kuulla heidän rokokoo kalusteidensa arvon muiden arvoesineiden hintojen lisäksi. Se on kuitenkin jo nyt eri tarina, eikä liity sen enempää tähän.

Veljesi teki tuhtia englantilaista aamiaista, johon kuului paistettua pekonia, makkaraa, kananmunaa, herkkusieniä ja valkoisia papuja. Ensin keitettiin kuitenkin kunnollista suomalaista Juhla Mokka kahvia tutunnäköisellä meilläkin kotona olevalla Moccamasterilla. Uskalsin syödä ja juoda, sillä vatsani ei enää temppuillut matkustushermoilun päätyttyä perille päästyäni. Istuuduin keittiön liesisaarekkeen ääreen odottelemaan hieman myöhäisen aamiaisen valmistumista. Rasva ritisi pannulla, siemailimme tutun makuista kahvia ja jutustelimme kaikenlaista.

Keskustelumme sivusi jonkin verran meitä ja sinua Ihanaiseni. Veljesi mielestä olit järkyttynyt työni kautta syntyneestä ulkopuolisten kyttäämisestä ja ahdistelusta. Olitte jutelleet asiasta hieman, mutta et ollut kovin paljon puuttunut syrjähyppyyni. Veljesi painotti enemmänkin ulkopuolisten asioiden vaikutusta suhteeseemme ja syytti kyttääjiämme. He halusivat kaikenlaisilla keinoilla vaikuttaa meihin ja erityisesti minuun, jotta työni vaikeutuisi. Oli klassinen keino saada pariskunta riitelemään keskenään, jopa eroamaan. Kyllähän sellainen vaikuttaa keskittymiseen ja työhön! Veljesi rohkaisi minua sinun suhteen. Voisinpa uskoa siihen, Ihanaiseni! Mietin sitä toiveikkaana, mutta epävarmana siemaillessani kahvia.

Juttelimme avoimesti myös veljesi asioista. Ihmettelin miten tuollainen varakas maailman mies oli yhä sinkku? Eikö hänen olisi aika jo vakiintua? Se oli kai jonkin verran herkkä paikka veljellesi, sillä isänne oli painostanut häntä etsimään kunnon naisen ja sitoutumaan jo jonkin aikaa. Veljesi oli elänyt aikamoista playboy elämää Lontoossa, eikä se ollut isänne mieleen. Hän on hyvin perhekeskeinen mies, selvä klaanipäällikkö perheessänne. Ehkä vähän niin kuin oma isäni, mietin.

Englantilainen aamiainen oli todella tuhti! Rasvaiset liharuuat eivät olleet oikein mieleeni, sillä olin tottunut kevyempään aamiaiseen ja syömiseen muutenkin. Suosin lihan sijasta enemmänkin kalaa ja vihanneksia. Söin ns. punaista lihaa, eli nautaa ja sikaa aika harvoin enemmänkin broileria tai kalkkunaa, joskus harvemmin lammasta. Pavut olivat ihan järkyttävä kokemus! Minulla oli kuin tiiliskivi vatsassa. Jouduimme sulattelemaan ruokaa jonkin aikaa olohuoneen sohvalla.

Aika kului veljesi kanssa jutustellessa. Joimme siinä keskustelun ohessa pullollisen englantilaista olutta, josta minulla ei ollut kovin paljon kokemusta. Veljesi tarjosi Lontoolaista Thamesin rannalla olevan panimon Fuller’sin London Pride:a, joka etiketin mukaan on outstanding premium ale olutta. Sen väri oli hienostuneen kellertävän ruskeaa. Vaahto oli runsasta, vaaleaa ja melko pysyvää. Maku oli ainakin minulle hieman hapanta, ei kuitenkaan pahaa. Siitä huolimatta tämä voisi olla yksi suosikkiolueni tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Olon kevennyttyä lähdimme ulos tutustumaan lähitienooseen. Oli jo iltapäivä, joten katu sykki taas entistä kovemmasta liikenteestä ja päämäärätietoisista jalankulkijoista, töistään palaavista ihmisistä. Autojen ja varsinkin isojen kaksikerroksisten bussien ääni tuntui vahvistuvan ja kaikuvan korkeiden rakennusten seinissä. Oli moottoreiden voimistuvia kiihdytysääniä, tyyttäyksiä ja välillä jarrujen kirskuntaa. Olimme Lontoon valtasuonella parlamenttitalon (Houses of Parliament) ja Victoria Stationin yhdistävällä Victoria Streetillä. Nautin kaupungin pulssista jonka syke tarttui myös minuun. Busy, busy… pidin siitä, se ei ahdistanut minua lainkaan. Veljesi kulki edelläni, pysähtyi välillä esittelemään paikkoja.

Kuljimme Victoria Streetiä kohti itää, jossa sijaitsee Britannian hallintorakennuksia mm. parlamenttitalo, Houses of Parliament ja Big Ben kello. Moni luulee tornin olevan Big Ben, vaikka se onkin kellokoneiston nimi. Tornin nimi on Queen Elisabeth Tower. Emme olleet menossa kuitenkaan sinne.

Veljesi ehdotti, että hankkisin ensimmäiseksi Oystercardin, jonka avulla voisin liikkua kätevästi Lontoon julkisilla kulkuvälineillä. Se kelpaisi linja-autossa, metrossa ja junassa. Jonkin matkan päässä olikin kioski, Dales Newsagents josta sain hankittua sen. Samalla pääsin jutustelemaan muutaman englantilaisen lauseen myyjän kanssa. Suuni takelteli hieman joidenkin sanojen kanssa, mutta en antanut sen häiritä, eikä se häirinnyt muitakaan. Onhan Lontoossa paljon muualta tulleita ihmisiä. Jokainen puhuu Lontootaan omalla tavallaan.

Päätimme mennä Victoria Streetin varrella sijaitsevaan Albert pubiin, joten palasimme vähän matkaa takaisin päin kioskilta. Albert oli perinteinen viktoriaanisen ajan englantilainen pubi-ravintola 1800-luvulta. Rakennus oli ruskeankellertävä noin neljä kerroksinen tiilirakennus. Se oli jäänyt armottomasti uudempien ja korkeampien rakennusten puristukseen. Sen olemus huokui mennyttä vuosisatojen takaista aikaa, joka oli konkreettisesti hävinnyt ja sen monumentit olivat jäämässä aikamme jalkoihin. Uudet massiiviset tornitalot olivat valmiina polkemaan sen jalkoihinsa.

Arkkitehtuuri ja rakentaminen olivat täällä todellakin hyvin vapaata. Varsinkin pubin idän puoleinen tummanruskea kivipintainen rakennus oli suorastaan synkän ruma! Sen suunnittelijalta pitäisi ottaa lisenssi pois, tuumin näkemästäni ja astuessani sisälle pubiin, vaikka en ollutkaan erityisen innokas vanhan säilyttäjä. Aikansa kullakin, oli enemmänkin mottoni.

Sisustus vastasi ennakko-odotuksiani. Pubissa oli hyvin paljon ruskean sävyä. Pöydät, puiset tuolit ja baaritiski sekä hyllyt olivat ruskeaa puuta. Pehmustetut istuimet olivat taas hieman erisävyistä ruskeaa nahkaa. Ikkunat olivat koristeelliset ja antoivat valoa sisätilaan. Mikään pimeä, nuhruinen pikkutila ei ollut kyseessä. Vanhaksi rakennukseksi alakerta oli tilava.

Suuntasimme baaritiskille, jossa meitä tervehdittiin ystävällisesti ja jäätiin odottamaan tilaustamme. Se olisi olutta, mutta mitä? En ollut oikein oluen tuntija, varsinkaan brittioluiden. Halusin maistaa ja juoda mahdollisesti jonkun paikallisen panimon tuotetta. Pyysin rohkeasti jonkun englantilaisen panimon olutta, enkä odottanut veljesi suositusta. Minun oli heti päästävä kommunikoimaan paikallisten ihmisten kanssa ja saada suuni taipumaan Lontoon kielelle. Se ei ollut ylivoimaista, sillä perusenglanti oli helposti lausuttavaa ja ymmärrettävää. Slangi oli aivan käsittämätöntä, sitä ei kuitenkaan puhuttu asiakaspalvelussa.

Minulle suositeltiin Taylor Walkerin 1730 Special Pale Ale olutta hanasta. Otimme kumpikin sitä ja menimme istumaan vapaaseen pöytään. Olut oli tehty Westerhamin Kentissä. Pubissa alkoi olla jo aika vilkasta. Se tuntui olevan suosittu paikka ainakin iltapäivällä töiden jälkeen. Ihmisten puhe sekoittui puheensorinaksi, josta ei oikein erottanut kuin korkeintaan yksittäisiä sanoja. Kaikki tuntuivat puhuvan englantia, yhtään vierasmaalaista kieltä en kuullut korviini. Muutamia erikoisempia englantilaisia aksentteja mm. muutamalta ruskeaihoiselta, mustahiuksiselta mieheltä, jotka näyttivät intialaisilta tai sieltä päin tulleilta, ehkä pakistanilaisilta. He siemailivat oluitaan kuin kaikki muutkin ja olivat pukeutuneet hyvin tavallisesti, länsimaisesti. Eivätkä tuntuneet olevan muslimeja tai ainakaan kovin uskonnollisia kun olivat täällä julkisesti juomassa alkoholia.

Hetken aikaa istuttuamme ja toiset oluet ostettuamme huomasimme kaksi nuorehkoa naista. Naiset tuntuivat olevan hieman hukassa, molemmilla oli olutlasi kädessään. Veljesi, maailmanmies ja herrasmies kysyi neideiltä etsivätkö he vapaata istumapaikkaa? Neidit voisivat istua seuraamme. Naiset katsoivat toisiinsa kunnes varmaan rohkeampi heistä nyökkäsi myöntävästi. Toinen naisista oli pitkätukkainen vaaleahiuksinen nainen, joka vaikutti ujommalta ja hiljaisemmalta. Nousin ylös ja autoin hänet istumaan pöydän ääreen matkien veljesi kohteliasta käytöstä toisen tummatukkaisen nuoren naisen kanssa. Veljesi sai heti jutustelusta kiinni hänen kanssa. Nainen oli selvästi puheliaampi ja rohkeampi kuin toinen. Huomasin kuitenkin hänen puheestaan ettei hän välttämättä ollut paikallisia Lontoolaisia, vaan jostain muualta.

Katsoin vaaleahiuksista naista. Hän vältteli katsettani ja tavallaan piiloutui olutlasinsa taakse. Vaaleammassa naisessa oli hyvin paljon skandinaavisia piirteitä. Tiedustelin varovaisen kohteliaasti olivatko he paikallisia ”Londoner or just visiting here”. Nainen vastaili hyvin niukkasanaisesti, ”ei” tai ”kyllä”. Sitten kuulin naisten puhuvan keskenään muutaman sanan. ”Den mørkhårede mannen er kjekk.” Hämmästyin ymmärtäessäni sen, mutta veljesi ei ymmärtänyt sitä. Sanoin veljellesi suomeksi, että tummatukkainen nainen kehui häntä hyvännäköiseksi.

Veljesi oli yllättynyt kun minä toimin hänelle tulkkina. Naiset ihmettelivät suomenkieltämme, joka tuntui oudolta, mutta jotenkin tutulta. Vaaleahiuksinen nainen hämmästeli kun puhuin muutaman sanan huonoa, mutta ymmärrettävää norjaa muuntelemalla hieman ruotsia lisäämällä siihen enemmän painotusta, äätä ja yytä. Kysyin olisiko hän norjalainen: ”Er du norsk?” Vaaleahiuksinen nainen muuttui ujosta vapautuneemmaksi saadessaan puhua omaa äidinkieltään. Ruotsin ja norjan kielitaitoni oli kuitenkin rajallinen, mutta se sai veljesi ja tummatukkaisen naisen hetkeksi hiljaiseksi ihmettelemään jutusteluamme. Pääsin keskusteluyhteyteen naisen kanssa ruotsi-norja-englanti sekakielen avulla. Käytin englantia kun en osannut sanoa jotain ruotsi-norjallani. Ymmärsin harvinaisen hyvin naisen puhetta. Vähitellen vaaleahiuksinen nainen puhui rohkeammin myös englantia.

Naiset olivat tulleet tänään Lontooseen Oslosta. He olivat kierrelleet Lontoota ja katselleet kaikenlaista. Nyt oli kuitenkin väsymys ja nälkä tavoittanut heidät. Sen takia vaaleampi naisista oli ollut hiljaisempi. Veljesi tiedusteli naisten majoituksesta. Heillä oli huone, jonkin matkan päässä. Veljesi ehdotti, että söisimme jotain pubin yläkerrassa tai menisimme jonnekin muualle syömään kaikki neljä. Tummatukkainen nainen innostui siitä välittömästi, mutta joutui hieman suostuttelemaan vaaleampaa. Hän katsoi minua sinisillä silmillään ja suostui.

Päädyimme pubin yläkertaan, jossa oli onneksemme vielä tilaa. Tarjolla oli tietysti aitoa englantilaista pubiruokaa. Suosituimpana ruokalajina oli kai fish & ships kuorrutettua kalaa, perunoita ja herneitä. Tai sitten lihapihvi kastikkeella ja pudding. Naiset tilasivat kalaa, veljesi tilasi pihvin, minä tilasin Wagyu Burgerin luullessani sen olevan pieni. Pöytään tulikin tuhti hampurilainen, jonka sämpylän välissä oli pekonia, pihvi, juustoa ja vihanneksia. Sen lisäksi oli paistettuja sipulirenkaita ja ranskalaisia perunoita. Tilaamani ateria ei ollut mitenkään pieni, vaan valtava. Sain pinnistellä sen kanssa saadakseni sen alas suustani. Tietysti joimme taas lisää olutta ruuan yhteydessä. Olo oli hyvin uuvuttava tällaisen aterian jälkeen. Ei voinut muuta kuin vain istua hetken aikaa ruokaa sulatellen.

Tummatukkainen nainen alkoi olla hieman huppelissa, sillä hän alkoi olla aika tiiviisti kiinni veljessäsi ja hihitteli hänelle. Katsoin noiden kahden touhuja vaaleahiuksisen naisen kanssa. Hänestä heidän oli syytä vähitellen lähteä majapaikkaansa lepäämään. Hyvästelimme naiset pubin ulkopuolella ja lähdimme jatkamaan omaa Lontoon kiertuettamme veljesi kanssa vatsat täynnä ja raskaina pubin antimista. Ilta oli jo tummunut ja sain nähdä kaupungin valaistuksen. Liikenne ei näyttänyt vielä merkkiäkään hiljentymisestä, vaan oli aika vilkasta vieläkin.

Veljesi puhelin soi, soittaja olit sinä, Ihanaiseni. Tiedustelit veljeltäsi olinko päässyt perille, miten meillä meni ja, että tulisit aika myöhään. Ei se mitään, kyllä me pärjäisimme! Veljesi aikoi viedä minut johonkin yökerhoon tutustumaan Lontoolaiseen yöelämään. Kehotit meitä olemaan kiltisti! Ainahan me…

Päätimme lähteä Ministry of Sound yökerhoon Gaunt Streetille. Sinne pääsisi parhaiten bussilla. Kävelimme eteenpäin Victoria Streetiä noin minuutin verran New Scotland Yardin pysäkille. Jonkin aikaa odotettuamme nousimme bussiin. Pääsin käyttämään ensimmäisen kerran vähän aika sitten ostamaani Oystercardia. Painoin sen vain hetkeksi linja-autossa olevaan keltaista kiekkoa vasten ja matkani oli maksettu. Kätevä tapa! Samalla keltaisen kiekon merkitys selvisi minulle.

Nousimme linja-autosta London Collage of Comm pysäkillä noin 17 minuutin matkan jälkeen. Matka jatkui noin viiden minuutin kävelyllä kohti määränpäätä, joka oli enää noin 300 metrin päässä. Ulkona oli jonoa, jossa saimme jonottaa tovin aikaa ennen sisäänpääsyä. Jouduimme näyttämään henkilökorttia, sitä kysyttiin kaikilta. Minä näytin passiani, joka oli onneksi mukanani eikä veljesi asunnolla. Henkilötodistukset skannattiin ja tietomme klubilla käynnistä tallennettiin, se on nykyinen käytäntö kuulemma kaikkialla Lontoossa ja Englannissa suuremmissa paikoissa.

Sisällä oli aika paljon ihmisiä, melko nuorehkoja, ikäisiämme. Puheensorina ja musiikin jytke täytti tilan. Suuntasimme baariin ottamaan paukun. Valitsin tällä kertaa vahvempaa kuin olut, jotain viskiä muutamalla jää palalla. Hetken aikaa sitä nautiskeltuani minua kiinnosti tanssipaikka ja sieltä tuleva jytke. Halusin kokea sen äänentoiston. Olin ollut innoissani jo kotikaupungin Many Decades ravintolan soundeista. Nyt halusin tietää mitä isossa kaupungissa osataan. Veljesi halusi enemmänkin levähtää baarissa drinkin ääressä, niinpä jätin hänet sinne ja menin itsekseni tutustumaan tanssipaikkaan.

Tanssipaikka oli isohko hämärä tila, jota pyyhki katosta liikkuvat valonheittimet ja eriväriset laservalot. Niitä ohjailtiin musiikin mukaan vahvistamaan tunnelmaa. Yhdellä seinällä oli dj:lle varattu tila, jossa hyppi kaljupäinen mies musiikin tahtiin. Hänen takana oli kuvaruutu, jossa oli kaikenlaista liikettä ja videota. Lattia oli täynnä ihmisiä, katselin ja kuuntelin musiikkia hain itseäni tunnelmaan. Musiikki oli taukoamatonta. Jossain kohtaa sen tyyli muuttui hieman toisenlaiseksi, muuten se oli koko ajan rytmikästä ja tanssittavaa. Epäröin hetken ja tunsin kroppani jäykäksi. Se ei tuntunut olevan ollenkaan halukas rytmin vietäväksi, varmaan raskaan aterian ja oudon ympäristön takia. Kuljeskelin hitaasti ihmisten lomassa ja kuuntelin musiikkia. Näin vilaukselta ilmassa heiluvia käsiä ja vartaloiden liikkeitä valojen vilkkuessa ja pyyhkiessä edestakaisin tilassa.

Musiikki muuttui rauhallisemmaksi taustapimputukseksi. Ihmiset huusivat ”juhuu-uu, u!” ja vihelsivät. Selvästi haettiin musiikkiin toisenlaista vaihdetta, tämä oli jonkinlainen välivaihe, lepotila, jonka kautta mentiin taas uuteen rytmiin ja kovempaan jyskeeseen. Kuuntelin keskittyneesti ja odottaen. Sitten se alkoi varovaisella bassojytkeellä ja epämääräisellä tausta vonguteksella. Rytmi alkoi vähitellen kiinnostaa ja huomasin hytkyttäväni vartaloani. Odottamattani kaiuttimista kuului heleä naisääni. Siinä oli jotain surullista, mutta kiehtovaa. En tunnistanut artistia, enkä saanut täysin selvää laulun sanomasta. Jotain ”brightsideä”, valoisaa puolta laulaja oli huomannut ja pyysi lopuksi ”get us home!” Kotiin lähteminen ei tullut nyt mieleeni, vaan aloin vähitellen lämmetä ja olla rytmin vietävissä.

Basson jytke vain koveni. Pum-pum, pum but’ti bum! Kuului ympäriltäni. Ehkä hetki sitten juomani viski kilahti samalla päähäni, koska huomasin hyppiväni estoitta musiikin tahtiin muiden ihmisten seassa lattialla. Vähitellen basso vain mataloitui ja rytmi sen kuin tiheni. Miten matalle päästäisiinkään äänen säröilemättä? Tehoa riitti ja äänentoisto oli huippuluokkaa, olin haltioissani! Matala jytke kulki väristen kehoni läpi! Halusin lisää, halusin kuulla uusia soundeja! Musiikkia soittava dj näytti olevan töpinöissään myös pöytänsä takana. Hän viittoi ja heilui pystyin lukemaan hänen huuliltaan ”come on, come on…” jytkeen kohotessa kliimaksiinsa, huippuunsa! Butuum! Siinä se oli ja taas musiikki alkoi muuttua, tällä kertaa erittäin rytmikkääksi syvältä kaikuvalta kilinältä, josta alettiin taas uudelleen hakea vauhtia uuteen huippuun. Ihmiset kiljuivat taas!

Kehoni oli täydellä kauko-ohjauksella, sitä kuljetti nyt ympäröivä jytke! Annoin elämän ja kohtaloni viedä! Sillä hetkellä ei ajatella mitään, en edes sinua Ihanaiseni, vaikka olitkin tärkeintä elämässäni! Olin täysin vapaa! Se oli tässä kaikessa parasta! Samalla minulla oli uskomattoman voimakas tunne ja varmuus kaikesta. Tarvittaessa menisin nyt vaikka seinän läpi kovalla rytinällä! Lisää, lisää jyskettä… Pitikö tämä mennä kokemaan Lontooseen asti? Nähtävästi piti ja olin iloinen siitä!

En halunnut pois lattialta, vaan kuuntelin ja hytkyin musiikin tahtiin ties miten pitkään. Lopulta rakkoni ilmoitti, että kannattaa etsiä toilettia. Huomasin ihoni olevan hikinen. Oli ikävää jättää tanssilattia, kun samalla musiikki tuntui paranevan yhä vain mahtipontisemmaksi mäiskeeksi!

Vessan jälkeen hakeuduin baariin ja etsin veljesi. Hän ihmetteli mihin olin hävinnyt moneksi tunniksi, mutta muuten hänellä ei tuntunut olevan minua ikävä, sillä hänellä oli joku tummatukkainen, pitkähiuksinen, seksikäs nainen seurassaan. Maailman mies tuntuu osaavan, mietin. Veljesi esitteli minut naiselle siskonsa poikaystävänä. Jutustelin hetken aikaa veljesi ja hänen seuralaisensa kanssa. Veljesi tuntui viihtyvän baarissa mukavan seuran parissa, joten palasin taas lattialle kulautettuani yhden viskipaukun alas kurkustani.

Vasta lattialle mennessäni tajusin puhuneeni koko ajan sujuvasti englantia veljellesi ja hänen seurassa olleelle naiselle. Nainen oli pitänyt minua ulkonäköni perusteella aitona brittinä. Minulla oli punertava parransänki ja hieman pisamia käsivarsissani. Aksenttini oli kuitenkin paljastanut minut, eikä mennyt ihan täydestä, vaikka muuten puheeni oli sujunut takeltamatta. Aivoni uivat nähtävästi sopivasti alkoholiliemessä kun osasin puhua jännittämättä Lontoota. Olin todellakin aika voimakkaassa nousuhumalassa. Vähät siitä, halusin irrotella, enkä miettiä huomista, en edes meitä Ihanaiseni. Epävarmuus suhteestamme, pelkoni ja työstressini purkautuivat nyt estottomana bilettämisellä. Tämä oli loistava paikka siihen, pään nollaamiseen!

Jossain vaiheessa huomasin veljesi ja tummatukkaisen seksikkään naisen tanssilattialla. He etsivät minua ja olivat lähdössä pois. Lähdimme kolmistaan veljesi asunnolle taksilla. Istuskelimme jonkin aikaa kolmistaan olohuoneessa. Veljelläsi ja naisella tuntui olevan muuta mielessä, joten jäin kohta yksikseni olohuoneeseen odottamaan sinua, Ihanaiseni. Katsoin puhelimestani olinko saanut yhtään viestiä. Olin saanut sinulta jossain vaiheessa viestin, että tulisit myöhempään kuin ensin oli tarkoitus. Mitähän siellä nyt oli niin aikaa vievää, mietin ja odottelin kunnes väsymys selätti minut. Veljesi oli järjestänyt minulle nukkumapaikan olohuoneen viereiseen huoneeseen. Sammahdin kuitenkin sohvalle pitkän, jännittävän ja uuvuttavan päivän ja yön jälkeen.

Heräsin sohvalta joskus aamulla tai aamupäivällä. Joku oli laittanut tyynyn pääni alle ja viltin päälleni. Vessassa käydessäni huomasin peilistä punaista huulipunaa poskellani. Se oli sinun, Ihanaiseni olin siitä ihan varma, vaikka en ollut huomannut sinua yöllä. Tunsin pienehköä jyskytystä päässäni ja suuni oli kuiva. Se oli lievää krapulaa, kärsimys, joka piti maksaa eilisestä irrottelusta. Se oli ollut kuitenkin tämän kaiken arvoista! Etsin jotain juotavaa veljesi jääkaapista ja laahustin takaisin sohvalle.

Katsoin tokkurassa pöydällä maljakossa olevia kukkia, päivänkakkaroita. Otin yhden ja revin sen terälehtiä irti. ”Rakastaa, ei rakasta…” niinhän sanottiin niitä repiessä. Sitten tartuin juomapullooni ja aloin kääntelemään sen korkkia edestakaisin, auki, kiinni… ”Ei voi olla totta!” Olin keksinyt yllättäen ratkaisun projektin viimeiseen komponenttiin. Se oli niin yksinkertainen, että kyläseppäkin osaisi tehdä sen. Voiko se olla niin yksinkertaista? Kyllä se oli! Teki mieli pompata ylös ja huutaa kurkkusuorana heurekaa! En kuitenkaan tehnyt niin krapulan ja sen takia etten halunnut herättää muita.

Innoissani en ollut huomannut lähestyneitä kahta jalkaparia, jotka nyt yllättäen näin katsoessani lattiaa. Nuo jalat tunsin! Nostin katsettani, siinä olit sinä, Ihanaiseni, edessäni! Saman tien hyppäsit syliini ja rutistit vartaloasi vartaloani vasten. Tunsin ihanan tuoksusi, lämpimän ihosi ihoani vasten. Suusi suukotteli minua suulle ja kasvoilleni niin innokkaasti ettei siitä tuntunut tulevan loppua. Jos eilen illalla olin luullut olevani vapaa, nyt tiesin olleeni silloin eksyksissä. Siinä syleilyssäsi tajusin tulleeni vihdoin kotiin luoksesi. Kuin kaksi puuttuvaa palaa olisi vihdoinkin löytynyt ja loksahtaneet paikoilleen! Se oli varmaan maailman paras hetki! Liikutuin niin, että kyyneleet pukkasivat silmiini. Niin niiskutit sinäkin poskeani ja kaulaani vasten puristaessa entistä lujemmin minua. Tajusin miten ikävä minulla oli ollut sinua. Olin saanut kestää sitä melkein kaksi kuukautta, kuinka raskasta aikaa se oli ollut ilman sinua!

”Tajuatko miten hassun näköistä tuohusi on kun revit kukkaa ja pyörittelet pulloja?” sanoit niiskuttaen ja sitten iloisesti hymyillen odottaen jonkinlaista selitystä siihen. Kerroin innoissani ratkaisseeni työongelman. Siitä huolimatta työasiat saivat nyt odottaa, sinä olit paljon tärkeämpi. Olit selvästi myös ikävöinyt minua, et halunnut päästää minusta irti. Tiesin suuni haisevan vanhalle viinalle, häpeilin sitä. Sinä et nyt kuitenkaan välittänyt siitä. Mielestäsi oli hyvä kun meillä oli ollut hauskaa veljesi kanssa. Kuiskuttelit korvaani ja hihittelit. Kohta seurasin sinua huoneeseesi. Varoittelit pitämästä kovasti ääntä ettei veljesi kuulisi. Minä tuumin hänellä olevan varmaan mielenkiintoisempaa tekemistä kuin kuunnella meitä.

Katsoin ihania silmiäsi. Silmäsi loistivat, suorastaan tuikkivat katsoessasi minua ja hymyillessäsi. Voi miten kaunis oletkaan! Ihmettelin voiko tämä kaikki olla totta, sinä olet siinä edessäni, Ihanaiseni ja katsot minua noin! Mitä olen tehnyt, ansaitakseni kaiken tämän? Hymyilit, flirttailit silmilläsi, mutristelit huuliasi ollen sen näköinen, että voisin jatkaa ihasteluvaiheesta vähitellen eteenpäin… Olit selvästi halukas ja malttamaton eromme aikaisen etäisyyden jälkeen. Minä olin ajatellut hieman pidempää kaavaa ja kiusoitella sinut hulluuden partaalle. Laskin katseeni sinun vyötäröä pitkin uumallesi jolle olit kietonut aamutakkisi vyön tiukasti kiinni. Avasin sen solmun ja aamutakin paljastaen vartalosi sen sisältä. Nostin aamutakin olkapäiltäsi ja sinä annoit sen liukua käsivarsiltasi alas lattialle. Aamutakin alla ei ollut muuta kuin sinun kaunis vartalosi.

Sipaisin vatsaasi, kylkeäsi ja lantiotasi. Huomasin rintasi nännien kovettuneen ja pullottavan terhakkaana. Katsoin sinua vielä silmiin. Silmäsi tuikkivat ja katsoit myös minua hyvin tarkkaan, vartalosi värisi. Se ei ollut vilunväreitä, vaan himon väreitä. Sinä odotit minua ja halusit minua niin kuin ensimmäisillä kerroillamme. Välillämme oli nyt tuota odotusta, jännitystä ja halua mitä silloinkin oli ollut. Kosketin sormellani huulesi vasemmalla puolella olevaa luomea. ”Yksi.” sanoin. Sitten laskin sormeani alaspäin koskettaen sillä leukaasi ja kaulaasi toisen luomesi kohdalla: ”Kaksi.” Sinä naurahdit sillä taisit tietää mihin tämä kohta johtaisi. Istuuduit sängylle ja minä kosketin sormellani kolmatta luomea vatsassasi: ”Kolme.” Olin polvillani vieressäsi, pidin molemmilla käsillä kiinni kyljistäsi uumastasi, suutelin kolmatta luomeasi. Nauroit, heilautit päätäsi ja hiuksiasi. Katsoin sinua ja hymyilin. Sinulla oli erikoinen ilme kasvoillasi purressasi alahuultasi. Kävit makaamaan selällesi sänkyyn niin, että jalkasi olivat sängyn ulkopuolella lattialla. Työnsin haarasi erilleen, kumarruin ja suutelin neljättä luomeasi: ”Neljä.” – ”Ei enää matematiikkaa!” huokaisit kun pääni oli haarojesi välissä. Punertava parransänkeni ja kieleni koskettivat herkkää aluettasi. Haroit hiuksiani ja tartuit niistä tiukasti kiinni molemmilla käsilläsi.

Ensi kokemukseni ja tunnelmani kanssasi Lontoossa olivat siis erittäin miellyttäviä. Se päivä jäi pysyvästi mieleeni monesta syystä. Loikoilimme sylikkäin sängyssä ja juttelimme kaikenlaista. Puhuimme selväksi eromme aikaisen syrjähyppyni. Se oli nyt käsitelty ja taakse jätetty asia. Oli paljon keskusteltavaan kun emme olleet nähneet toisiamme vähään aikaan. Olimme viestitelleet toisillemme melkein joka päivä, mutta se oli ollut enimmäkseen aika arkisista aiheista kuten kissastasi Matskusta ja säästä. ”Miten muuten Matsku? Kuka sitä hoitaa?” säpsähdit. ”Siskoni.” rauhoittelin sinua.

Lopulta nälkä pakotti meidät keittiöön etsimään syötävää. Teimme jonkinlaista ateriaa veljesi jääkaapista löytämistämme antimista. Onneksi siellä oli myös vihanneksia eikä vain rasvaisia lihavalmisteita. Brittiläinen ruoka tuntui liian raskaalta minullekin, olinhan tottunut syömään enemmän kala ja vihannes ruokia. Veljesi seuralainen tummatukkainen, seksikäs nainen oli lähdössä. Yritimme houkutella häntä seuraamme, mutta hän kiirehti pois. Katsoessani naisen silmiin näin sellaista mikä sai minut pitämään veljestäsi hieman vähemmän jopa melkein suuttumaan hänelle. Nainen oli surullinen ja kateellinen meille kahdelle kun meillä oli toisemme. Tunsin myötätuntoa naista kohtaan. Hän ei ollut mikään jakorasia seksikkäästä olemuksestaan huolimatta, vaan ihminen, joka etsi toista ihmistä vierelleen. Veljesi oli ollut nähtävästi väärä henkilö siihen. Kerroit veljelläsi olleen tuollaisia yövieraita aika useita vierailusi aikana.

Olin itse tehnyt varmaan samanlaista muutaman kerran ollessani nuorempi. Miehellä on tarpeensa lingota siemeniään, mutta luulisi veljesi olevan jo liian vanha tuollaiseen. Kyllä hänen ja minunkin ymmärtämättömyyden poikuusvuodet olivat jo takana! Päätin olla hiljaa asiasta, ehkä en olisi oikea henkilö tuomitsemaan juuri omien töppäysteni takia. Suretti vain naisen puolesta.

Kohta myös veljesi oli lähdössä jonnekin. Hän tervehti meitä nopeasti mennessään, eikä kertonut minne oli menossa. Jäimme kahdestaan veljesi asunnolle. Ihmettelimme veljesi käytöstä, sillä yleensä hän ei ole tuollainen.

Päätimme lähteä ulos katsomaan Lontoon nähtävyyksiä. Valinnan varaa oli yllin kyllin, olimmehan Lontoon sydämessä Westminsterissä. Victoria Street alkoi tuntua jo tutulta. Päätimme edetä kävellen kohti Thamesia ja Westminsterin siltaa. Kuljimme ohi vanhan Albert-pubin, jossa tapasimme eilen illalla veljesi kanssa kaksi norjalaista naista. Vaaleahiuksinen nainen oli ollut mukava. Mitenköhän tytöillä meni nyt? Tummatukkaisella saattoi olla tällä hetkellä kova kankkunen. Huomasit kun myhäilin pubin kohdalla. ”Taisitte käväistä tuolla eilen veljeni kanssa?” Tunnustin ja kerroin myös tapaamistamme norjalaisneidoista. Pelleilit olevasi mustasukkainen. Siihen ei ollut mitään syytä.

Noin kilonmetrin matkan Victoria Streetin varrella oli vain tylsännäköisiä valtion hallintorakennuksia. Siinä kohtaa matka ja käveleminen tuntuivat pitkän yksitoikkoiselta kunnes huomasin televisiossa usein näytetyn kohteen kadun päässä kaukana horisontissa. Se oli London Eyen suuri polkupyörän vannetta muistuttava näköalapaikka Thamesin rannalla. Sen suuri kehä ja kehässä kiinni olevat kapselit näkyivät tänne saakka. Sieltä olisi varmaan hyvät näkymät Lontoon yli. Sinäkään et ollut käynyt vielä siellä, joten päätimme suunnata sinne, vaikka matkaa olikin aika paljon ainakin kävellen taitettavaksi. Olisimme voineet ottaa taksin tai mennä sinne bussilla ainakin Westminsterin sillalle saakka. Päätimme kuitenkin kävellä rauhalliseen tahtiin eteenpäin käsi kädessä sään suosiessa sitä. Määränpää ei tuntunut olevan nyt tärkeintä, vaan yhdessä olo. Kulkumme keskeytyikin yllättävän usein halailuumme tai suukotteluun. Jotkut ihmiset katsoivat meitä iloisesti hymyillen kuin olisimme juuri rakastuneita. Ehkä olimmekin juuri rakastuneet jo toisen kerran. Sitä se varmaan oli sydämeni pomppailu rinnassani, eikä vain pelkkää huojentumista asioiden ratkettua onnellisesti.

Kohta tylsät näkymät muuttuivat kun edessämme oikealla oli Westminster Abbey. Sen kupeessa oli pienempi kirkko St Margaret’s Church. Näkyviin tuli myös Big Ben ja Queen Elisabeth Tower Thames-joen ja Westminsterin sillan kupeessa. Olimme saapuneet Parliament Squarelle, parlamenttitalon vieressä olevalle nurmikkoisella aukiolle. Siellä oli patsaita mm. Nelson Mandelan ja Winston Churchillin muiden muassa. Aukion laidassa kadun toisella puolella Big Beniä oli erikoisen näköinen uudisrakennus, josta muistin nähneeni joskus ohjelman televisiosta. Se oli Portcullis House tehtaan mallinen mustapiippuinen hallintorakennus.

Lähestyessämme sitä tunsimme kolean tuulen puhaltavan Westminsterin sillalta ja Thames-joelta päin. Päätimme muuttaa suunnitelmaamme ja mennä vaikka metrolla toiseen näköalapaikkaan Shardiin, Thamesin eteläpuolella Southwarkissa. Shard on Lontoon korkein rakennus, yli 300 metriä korkea. Sieltä pitäisi olla vielä paremmat näkymät kuin London Eyesta.

Westminsterin metroasema oli Portcullis Housen kohdalla. Ei muuta kuin sinne! Näytimme vain Oystercardejamme metroaseman portilla ja pääsimme sisään. Olit jo aikaisemmin ollut tällä asemalla, joten tiesit minne piti mennä. Se olikin ihan hyvä! Ihmisiä tuntui olevan täällä ihan tarpeeksi, vaikka ei ollut ruuhka-aika. Välillä tuntui, että olemme heidän jaloissa. Liukuportaissa seisoimme ohjeen mukaisesti portaikon oikeassa reunassa, jotta kiireisemmät ihmiset pääsivät vasemmalta ohitsemme.

Jouduimme menemään metroaseman alemmalle tasolle kahden liukuportaan ja portaikon kautta ennen kuin saavutimme Jubilee Linen platformin, eli laiturin. Se oli moderni junanlaituri, jossa raiteet ja metrojuna oli erotettu lasiseinällä ja liukuovilla. Laiturin muut seinät oli päällystetty metallisilla reikälevyillä. Seinässä oli iso punainen pyöreä sinisellä poikkiviivalla varustettu underground-kyltti, jossa poikkiviivan kohdalla luki aseman nimi Westminster. Ihmettelin hetken aikaa seinissä olevia vaakasuuntaisia palkkeja tai kiskoja, kunnes oivalsin niiden olevan ihmisille nojaamista varten. Emme ehtineet katsella paikkoja kovin pitkään kun kuului kuulutus, jonka mukaan seuraava määränpäähämme, eli London Bridge Stationille menevä metrojuna tulisi minuutin kuluttua.

Metrojuna saapui ajallaan jarrut hieman kirskuen ja paineilman pihistessä lasiseinämän takana. Juna pysähtyi tarkalleen lasiseinämän liukuovien kohdalle. Tuskin ehdin ihmetellä miten ne tuon tekevät ja saavat ovet sattumaan samalle kohdalle, kun molemmat ovet sekä lasiseinämän, että sen takana oleva junan ovi kolahtivat auki. Nousimme saman tien nopeasti vaunuun ja istuuduimme oven lähellä oleville vapaille istuimille.

Emme ehtineet istua siinä pitkään, sillä noin viiden minuutin kuluttua olimme määränpäässämme London Bridge Stationilla. Siellä ollessani vasta oivalsin tehneeni juuri äsken elämäni ensimmäisen metromatkani. Sinä naureskelit ja ihmettelit sitä. Minkälaisessa kuplassa olenkaan elänyt tähänastisen elämäni? Kieltämättä olen tainnut viettää aikaani aikalailla samoissa ympyröissä. Ilman sinua ja välillämme tapahtuneita asioita en olisi varmaan täällä Lontoossakaan. Katsoit minua hellästi seisoessamme keskellä metroaseman laituria ja suutelit minua. ”Voi sinua!” sanoit kiusoitellen. Rutistin sinut syliini ja suutelin sinua oikein pitkään ja kunnolla. Kuulimme jonkun kiireisen ohikulkijan huudahtavan meille: ”Get a room!” Nauroimme vain hänen peräänsä niin kuin vastarakastunut pariskunta.

Shardin näköalapaikalta näimme pitkälle Lontoon yli hyvän kirkkaan sään ansiosta. Sieltä oli helppo tunnistaa Lontoon tunnettuja rakennuksia, ikoneita jotka olivat tuttuja ulkomuodoiltaan minullekin enimmäkseen television kautta. Westminsterin rakennukset kuten Houses of Parliament, parlamenttitalo ja sen kyljessä oleva Big Ben olivat jo hyvinkin tuttuja ulkopuolelta. Olimme juuri kulkeneet niiden ohi. Muita minulle entuudestaan ainakin televisiosta tuttuja olivat Thamesin ylittävä kahden tason silta: Tower Bridge. Se oli ulkonäöltään keskiaikaisen näköinen, mutta oli todellisuudessa rakennettu 1800-luvun loppupuolella. Se ei ollut myöskään kivisilta, vaan sen runko oli terästä ja sen tornit olivat vain vuorattu kivellä. Sillan pohjoispuolella oli Towerin linna, joka oli aito keskiaikainen rakennus. Siitä hieman länteen oli City of London kuuluisine korkeine rakennuksineen. Siellä oli mm. minun mielestä lasisen dildon näköinen tornitalo, jonka nimen kerroit olevan Gherkin. Dildosta mainitessani olimme kohta taas kiinni toisissamme. Kuhertelumme ihastutti, mutta myös tuntui ärsyttävän toisia ihmisiä, vaikka muuten Lontoossa tuntui saavan olla ihan omassa rauhassa muiden ihmisten kiinnittämättä huomiota.

Lontoon Cityä katsoessamme sait päähäsi, että minun pitää tavata isäsi. Halusit soittaa hänelle ja sopia tapaamisen. Ajattelin, että tapaisin isäsi joskus muutaman päivän sisällä. Sinä kuitenkin selitit minulle innoissasi, että tapaisimme hänet dildorakennuksen, eli Gherkinin luona! Meidän piti kiirehtiä sinne! Vatsani väänteli ja kouri inhottavasti kuullessani sen. Jotenkin jännitin isäsi tapaamista, varsinkin kun se tapahtui näin äkkiä valmistautumatta. Mielikuva isästäsi oli muodostunut aikaisemmin hänestä puhumasi perusteella. Olit ylistänyt häntä niin, että hän oli minulle suurmies korkealla jalustalla. Olit niin innoissasi etten voinut mitenkään keplotella irti tapaamisesta. Minun piti olla taas vain urhea ja näytellä rauhallista. Se ei onnistunut ainakaan sinun kanssa. Huomasit heti jännittyneisyyteni vetäytymisestäni omaan itseeni hiljaisuudestani, vähäsanaisuudestani.

Rauhoittelit minua isäsi suhteen kävellessämme kadulla kohti London Bridgen Bus Stationia, eli linja-autoasemaa. Pääsisimme tällä kertaa kaikkein parhaiten määränpäähämme, tai ainakin kohtuullisen kävelymatkan päähän siitä linja-autolla. Nousimme linja-autoon numero 149, joka kulki kohti Edmonton Greeniä. Auto kulki ainakin nimeltään kuuluisan London Bridgen kautta yli Thamesin. Tosin nykyinen London Bridge ei ollut kovin kummoinen ainakaan ulkomuodoltaan, eikä kovin vanha, sillä se otettiin käyttöön 1973. Sitä edeltävä samalla paikalla ollut aikaisempi London Bridge vajosi toiselta rannalta ja jouduttiin korvaamaan uudella. Aikaisempi silta myytiin Amerikkaan Arizonaan Lake Havasu Cityyn, jossa se sijaitsee nykyään. Joskus huomattavasti näyttävämpi ja kuuluisampi Tower Bridge sotketaan London Bridgeen.

Parinkymmenen minuutin jälkeen nousimme pois linja-autosta Threadneedle Streetillä. Sieltä jatkoimme matkaamme jalan kohti Gherkiniä eli virallisesti 30 St Mary Axea. Olimme Cityssä, sen huomasi korkeimmista moderneista rakennuksista ja tummapukuisista miehistä sekä jakkupukuisista naisista kaduilla. Tämä oli Lontoon ja yksi maailman finanssielämän sykkivistä keskuksista. Gherkin löytyi helposti ja se näkyi Great St Helen’sin päästä sen katuja reunustavien talojen välistä. Vajaan viiden minuutin päästä olimme rakennuksen juurella.

Sen erikoisuus tuli oikeastaan kaikkein parhaiten esille näin lähellä. Rakennuksen pinta koostuu salmiakkimaisista lasilevyistä, jotka kiersivät rakennusta ja suippenevat sen huipussa. Valo heijastui mielenkiintoisesti rakennuksen pinnasta ja näistä lasilevyistä. Ulkopinnassa oli alhaalla kolmiomaisia aukkoja, joista pääsi kulkemaan rakennukseen. Näitä aukkoja oli ympäri rakennusta niin, että rakennuksen uloin lasikuori näytti tukeutuvan maahan ja katuun terävillä kulmillaan.

Rakennus ei ollut erikoisen näköinen vain ulkopuolelta. Sisäpuolella kerrokset ja ulkoseinän rakenteet oli kuin väännetty. Kierteisyys näkyi hyvin rakenteissa ja näytti mielenkiintoisen erikoiselta. En ehtinyt ihmetellä rakenteita kovin pitkää, sillä sinä ohjasit meitä päättäväisesti kohti hissiä ja sitä kautta kohti rakennuksen yläkerrassa olevaa Searcys ravintolaa, jossa isäsi odotti meitä. Hississä muistin taas jännittää katsoessani seinässä kerrosta osoittavan numeron kasvavan ja lähestyvän numeroa 39.

Kohta olimmekin hienossa pikkubaarissa, josta näkyi jo sisälle tullessa hulppeat näkymät Lontoon yli. Rakennuksen lasinen ulkoseinä kaartui sisäänpäin tämän kerroksen korkeudella. Emme olleet vielä kuitenkaan kaikkein ylimmässä kerroksessa, jossa rakennuksen katto kaartui lasisena kupolina ravintolatilan ylle.

Baaritiskin äärellä istui raamikas, ei kuitenkaan lihava, vaan enemmänkin ikäisekseen hyvin jäntevä vanhempi tyylikäs herrasmies. Hän oli isäsi. Huomasin hänen olevan melko pitkä kun halasitte toisianne sillä sinä hävisit aikalailla häneen syliinsä. Esittelit minut isällesi. Hän katsoi minua päästä jalkoihin ja oli epäilyttävän hiljainen. Olit neuvonut minua odottamaan isäsi kättelyä, en saanut suin päin heti ensimmäiseksi tarjota kättäni hänelle. Hän olisi tulkinnut sen epäkohteliaisuutena ja repinyt mielellään käteni irti olkapäätäni myöten. Ainakin fyysisen olemuksensa puolesta uskoin isäsi hyvin pystyvän siihen. Hän todellakin näytti hyvin arveluttavalta totisen näköisenä. Baretti vain päähän ja maastopuku ylle niin hän menisi hyvin muukalaislegioonalaisesta.

Jatko ei mennyt niin kuin toivoin tai odotin, sillä isäsi alkoi arvostella minua. Hän tiedusteli, minkälainen mies vain liehittelee täällä Lontoossa hänen tytärtään, eikä hoida keskeneräistä työtään, jonka seisahtumisesta hän oli kuullut veljeltäsi. Velvollisuudet ensin ja sitten huvi, jos sittenkään kun kyseessä oli kuitenkin hänen ainoa rakas tyttärensä. Olinkohan oikein sopiva mies hänen tyttärelleen? Tunsin kuinka hiki pukkasi selästäni ja valui pitkin selkärankaani miettiessäni miten tässä nyt näin kävi ennen kuin edes ehdin sanoa sanaakaan. Veljesi oli suhtautunut minuun aivan toisella tavalla jo heti alusta. Mitä isäsi luuli oikein olevansa, mietin jo harmistuneena? Tiesin isäsi hyväksynnän minulle ja suhteellemme olevan erittäin tärkeää sinulle. Ilman sitä suhteemme kuihtuisi lopulta pois.

”Kaikella kunnioituksella sir, eikö tuo ole vähän liian julmaa?” yritin muotoilla harmistustani yllättävästä käänteestä mahdollisimman diplomaattisiksi sanoiksi. Yllätyksekseni isäsi alkoi nauraa ääni röhisten ja sinä nauroit heleää naurua hänen vieressä. Olitte jujuttaneet minua todella kunnolla! ”Olisit nähnyt ilmeesi!” nauroit ja suukotit minua ystävällisesti poskelleni. ”Vai niin!” sanoi sinulle muka vähän loukkaantuneena. Isälläsi oli tapana jekuttaa ihmisiä. Nyt hymyillessään hänen olemuksensa oli aivan toinen ystävällinen ja lämminhenkinen. Hän oli kuullut sinulta minusta vain pelkkää hyvää. Hän oli myös havainnut tyttärensä, sinun olevan hyvin rakastunut minuun. Nähtyään minut hän oli aika luottavaisin mielin suhteeni, niin hyvin kuin vain isänä voi olla tyttärensä miehestä.

Isäsi mielestä meidän tuli juhlistaa hetkeä syömällä Gherkinissä. Hän oli jo kysynyt ja varannut pöydän meille. ”Ei”, ei siis tullut kuuloon! Kohta nautimme ravintolan pyöreän pöydän ääressä hulppean näköalan äärellä hyvää ja monipuolista ruokaa. Ateria koostui useista erikoisen näköisistä annoksista, joissa oli kalaa, lihaa ja erilaisia vihanneksia. Sain miettiä jonkin verran miten saisin syötyä annoksen mahdollisimman siististi. Juomaksi isäsi tilasi meille kokeneena siihen sopivaa viiniä. Tarjoilu oli viimeisen päälle ystävällistä. Viiniä kaadettiin lisää lasiin, jopa salaattikastike kaadettiin annoksen päälle, kuten halusimme. Tarjoilija oli juuri sopivasti paikalla tarvittaessa, eikä häntä tarvinnut viittoa epätoivoisesti paikalle. Tällaista ravintolakokemusta en ollut kokenut missään Suomessa. Keskustelumme sujui mukavan leppoisasti. Isäsi oli todellinen maailmanmies, kuten veljesikin.

Vatsat sopivasti täynnä ja mielet iloisina hyvin sujuneen isäsi tapaamisen ja muutenkin mukavan ravintolaillan jälkeen suuntasimme takaisin veljesi asunnolle illan jo pimetessä. Kävelimme Monumentin metroasemalle, jossa nousimme District Linen junaan. Noin kahdentoista minuutin kuluttua olimme Victoria Underground Stationilla, metroasemalla Westminsterissä lähellä veljesi asuntoa ja Victoria Streetiä.

Veljesi ei ollut kotona. Soitit hänelle, mutta hän ei vastannut. Laitoit viestin, jossa ihmettelit missä hän on? Hän oli ottamassa neuvoa-antavia jossain lähipubissa, ei kuulemma mitään hätää! Saimme olla siis kahdestaan veljesi asunnolla. Muistin, että minun piti soittaa pomolleni työasioista. Puhelimeni akku oli loppunut, enkä ollut muistanut ottaa sen laturia mukaan englantilaiseen pistorasiaan sopivasta adapterista puhumattakaan. Onneksi sinulla oli samanlainen puhelin kuin minulla ja tarvittavat laitteet mukana. Kytkiessäni puhelimeni verkkovirtaan sain melkein heti viestin. Mökin jätevesipuhdistamo oli lähettänyt minulle viestin lokasäiliön lähestyvästä tyhjennystarpeesta. Nauroit siitä, että eikö kukaan muu ollut kaivannut minua koko aikana Lontoossa ollessani Suomesta kuin mökkimme jätevesipuhdistamo? Vähissä tuntuivat olevan ystäväni!

Varoittelin sinua, että tämänpäiväinen kiusaamiskiintiöni alkaa olla täynnä. Neidin olisi syytä pitää varansa kanssani, etten suuttuisi… ”Lupaat vaan!” jatkoit vain leikkiä. Kohta juoksentelimme peräkkäin kuin lapset ympäri veljesi asuntoa. Kikattelit äänekkäästi kun sain sinut kiinni. Syleilimme taas kiihkeästi toisiamme.

Illemmalla rakasteltuamme menimme kattoterassille katsomaan sieltä avautuvia näkymiä. Siellä minäkin uskalsin nojata vieressäsi kaiteeseen, sillä kaiteen takana oli vielä kaistale kattoa, eikä suoraa seinämää ja pudotusta alas maahan kadulle. Tuuli hieman, ilma tuntui aika kylmältä. Kiedoin käteni ympärillesi ja lämmitin sinua vartalollani. ”Ehkä minun pitäisi lopettaa kutsumasta sinua enää neidiksi.” puhelin kuin ohimennen. Halusin, että menisimme kihloihin ja ostaisimme sormukset täältä Lontoosta. Luulisi täältä jostain löytyvän meille sopivat… Voisimme pitää häät vaikka kesällä Suomessa… En pystynyt puhumaan enempää, sillä jännitin vastaustasi niin, että loput sanat eivät tahtoneet kuulua ja vain huuleni liikkuivat tyhjää. Olit odottanut kosintaani ja päättänyt kosia itse, jos mitään ei olisi tapahtunut. Harmittelit kun veljesi ei ollut paikalla, etkä voinut kertoa ilouutista. Ihmettelit hänen käytöstä?

Suhteemme oli nyt varmaan intohimoisempi kuin koskaan! Olimme rakastelleet mielettömän ihanasti lukemattomia kertoja Lontoossa ollessamme. Pariisin sanotaan olevan rakkauden kaupunki… Olisinkohan enää elossa siellä, jos Lontoo oli jo tällainen, mietin itsekseni. En olisi aikaisemmin uskonut voivani olla näin syvällä tunteiden viemänä ja rakastunut toiseen ihmiseen, sinuun Ihanaiseni. Olin varma, että tunne oli molemminpuolista. Olimme erottamattomat, olimme toisissamme kiinni niin henkisesti kuin fyysisesti. En suoraan sanottuna voinut pitää näppejäni erossa sinusta!

Halusin sinua aina vain lisää ja lisää, uudestaan ja uudestaan. Sinäkin tunnuit olevan kyltymätön. Olimme seksipetoja, intohimon riivaamia ihmisiä! Miten ihanaa se olikaan! Sinä olit huume, jonka koukkuun olin tiukasti, irtipääsemättömästi jäänyt, Ihanaiseni. Kaikki mielessäni ja sydämessäni kohdistui vain sinuun Ihanaiseni. Elämässäni ei ollut mitään muuta, enkä muuta kaivannutkaan kuin vain sinut, Ihanaiseni. Ihana, täydellinen Ihanaiseni, sinä olit siinä vierelläni. Sain katsoa ja ihastella sinua silmieni täydeltä ja niin myös tein. Halusin muistaa sinut ja näkemäni aina niin pitkään kuin vain elän!

Makasimme vierekkäin sängyssä ja vain katsoimme toisiamme. Ei ollut tarvetta puhua mitään sillä hetkellä. Katse kertoi kaiken toiselle. Kosketit leukaani ja silitit lyhyttä partaani poskellani. Hellä kätesi hyväili minua. Kosketin uuman kylkeäsi ja lantiotasi, mutta sinä ohjasit käteni pois. Halusit minun vain makaavan paikallaan selällään sängyssä, tekemättä mitään. Sinä halusit olla ohjaksissa ja määrätä tapahtumien kulun. Silitit kädelläsi rintaani, vartaloani. Tiesin minne kätesi lopulta ohjautuu. Kohta se hyväilikin hellästi alapäätäni, johon reagoin välittömästi kovalla seisokilla. Ihmettelin miten tällainen tunne ja suoranainen himo ovat mahdollisia! Olit tarttunut kädelläsi kovana kankena pystyssä sojottavaan elimeeni ja liikutit sitä ylös alas runkkaavin, kuin lypsävin liikkein.

Nousit hajareisin päälleni ja ohjasit elimeni saman tien sisääsi. Tunsin jo tutuksi tulleen, mutta silti aina niin ihanalta tuntuvan kostean, lämpimän pimppasi kaluni ympärillä, sekä vartalosi painon alapäätäni vasten. Olit hetken aikaa ihan liikkumatta, tunnustelit. Niin minäkin nautin vain saadessani olla taas sisälläsi. Katsoin sinua, kasvojasi. Silmäsi olivat kiinni, hiuksesi olivat valahtaneet osittain kasvoillesi ja suusi vääntyi päästämään äännähdyksen alkaessasi liikuttamaan hitaasti alapäätäsi edestakaisin. Hitaasti, kaikkia alapään tuntemuksia tunnustellen ja niistä nauttien liikutit lantiotasi edestakaisin. Rutistit silmäkulmiasi, mutristelit suutasi ja huuliasi, ääntelehdit hiljaa päästäen sitten pienen puhalluksen huuliesi välistä. Avasit silmäsi ja katsoit kirkkain silmin silmiini. Hymyilit nautinnollista hymyä alkaessasi samalla nopeuttamaan liikkeitäsi. Minä vain seurasin lumoutuneena silmät suurina kauneuttasi siinä päälläni ja nautin myös jokaisesta pienestäkin liikkeestäsi.

Liikuit nopeammin ja hieroit samalla hieman pyörivin liikkein alapäätäsi alapäätäni vasten. Jossain vaiheessa nousit pystympään asentoon ja melkein jopa hypit selkä suorana päälläni. Liikkeesi oli voimakasta, tunsin reisiesi lihakset supistumassa omiani vasten. Sänky hytkyi ja tärisi sinun pomppiessa päälläni. Hiuksesi sojottivat miten sattuivat, välillä ne peittivät kasvosi kokonaan, välillä nyökäytit pääsi liikkeellä ne taakse selkääsi. Nautin näkemästäni ja tuntemastani. Voihkit hiljaa jatkaen nopearytmistä liikettäsi, kunnes ulvahdit kovaäänisesti ja lysähdit makaamaan päälleni.

Huohotit kaulaani vasten. Tunsin rintasi nännit ja lämpimän vartalosi, sekä painosi päälläni vartaloani vasten. "uu, u… uuh!" kuului pieni ääni suustasi tuntiessani samalla supistuksia vieläkin kovana sojottavan kaluni ympärillä pimpsastasi. Kohta suukottelit kaulaani ja aloit taas hitaasti liikuttaa alapäätäsi minua vasten. Näykit suullasi ja hampaillasi korvanlehteäni, joka sai aikaan erikoisia, ihania värähdyksiäni kehoni läpi. Niin herkkä paikka se oli minulla! Tungit kielesi korvaani ja nuolit, sekä näykit korvalehteäni. Tuntui erikoiselta kun kuulin hengityksesi kuin se olisi ollut pääni sisällä aivoissani. Ihanat värähdykset kulkivat päästä jalkoihini saakka sinun tehdessä noin. Jatkoit sitä, makasit tiukasti päälläni ja samalla aloit taas liikuttaa edestakaisin lantiotasi. Kaiken mielettömän mielihyvätuntemuksen ja himon keskeltä sain jotenkin puuskutettua ääneen tulevani kohta. "Se on tarkoituskin!" sinä kuiskasit korvaani niin seksikkäästi, että tulin melkein saman tien erittäin voimakkaan orgasmin ja siemensyöksyn kanssa! Laukeamiseni oli niin voimakasta, että kehoni kouristeli allasi ja kasvoni vääristyivät kuin tuskasta. Jouduin ihan pitämään kiinni lantiostasi kun tuntui, että tipahdat pois päältäni. Sinä luulit minun saaneen jonkinlaisen kohtauksen. Ei se ollut sitä! Se oli superhyvä, mielettömän voimakas orgasmi! Ehkä voimakkain jonka olin koskaan kokenut!

Tämän ja kaiken muun päivän aikana yhdessä kokemamme jälkeen olimme niin väsyneitä, että vain nukahdimme vierekkäin. Siinä me nyt olimme, kaksi ihmistä sylikkäin kiinni toisissamme pienen pienenä mitättömänä pisteenä, jos sitäkään koko valtavassa maailmankaikkeudessa, Britanniassa, Englannissa, Lontoossa, veljesi asunnossa, makuuhuoneessa, sängyssä… ja se oli koko meidän maailma!
Siinä maailmassamme, pisteessä oli syntynyt jotain, josta me kumpikaan emme vielä tienneet mitään…

Aamulla herätessäni minulla oli hutera olo. Se ei johtunut alkoholista, vaan ihan toisenlaisesta huumeesta. Olimme rakastelleet niin usein ja intohimoisesti, että energiavarani vaativat pikaista uudelleen latausta! Sinä nukuit vielä sikeästi, menin siis hiljaa sen enempää häiritsemättä keittiöön laittamaan meille jotain aamiaiseksi.

Ensimmäisenä piti saada suomalaista kahvia. Sitten kunnollinen continental, eli mannermaalainen aamiainen, ei mitään raskasta ja tuhtia perinteistä brittiaamiaista! Siinä keittiössä puuhaillessani säpsähdin kun kuulin iloisen tummatukkaisen naisen tervehtivän minua portaikon lasikaiteen takaa. Luulin olevani ihan omassa rauhassa laittamassa aamiaista. Nuorehko tummatukkainen nainen tuli reippaasti keittiön oviaukolle. Katsoin hetken häntä silmät tapillaan, sillä nainen oli aika vähäpukeinen ja tuntui olevan pukeutumisensa suhteen aika estoton. Hänellä oli yllään vain vaalea t-paita, jonka läpi kuulsi ja näkyi strategiset naiselliset muodot rintojen nännejä myöten. T-paita oli myös aika lyhyt, joten reisien lisäksi sen helman alta vilahtivat myös naisen pikkuhousut. Nainen oli varmaan taas joku veljesi lukemattomista yöseuralaisista. Hän ei ollut sama surullisennäköisenä lähtenyt seksipakkaus.

Huomasin jotain tuttua tässä naisessa. ”Var du på puben en kveld?” kysyin naiselta, sillä hän muistutti toista norjalaisista, jotka olimme tavanneet veljesi kanssa Albert-pubissa tässä lähellä. ”Hvor er din venn?” Naisen vaaleahiuksinen, sinisilmäinen ystävä oli mennyt hotelliin ja tämä rohkelikko, seikkailija-nainen oli päätynyt veljesi luokse tänne. Se ei tuntunut ihmeelliseltä veljesi tuntien. Juttelin naisen kanssa huonolla ruotsi-norjallani ja loput englanniksi. Tein aamiaista hänen istuessa keittiönsaarekkeen ääressä. Veljelläsi taisi olla kankkunen ja hän nukkui sitä pois.

Sinä Ihanaiseni keskeytit kuitenkin yllättäen jutustelumme tullen keittiöön talon emännän tapaan. ”Eiköhän veljelläni ole yläkerrassa sinulle aamutakki päälle laitettavaksi!” sanoit tuimasti ja erittäin vakuuttavasti sekä ruotsiksi, että varmuudeksi myös englanniksi. Tummatukkaisen naisen hymy hyytyi kerralla, koska käytöksesi oli niin yllättävä. Se yllätti oikeastaan minutkin, sillä silloin näin yhtäläisyyden luonteessasi isäsi päättäväisen olemuksen kanssa. Olit päättäväinen ja hallitseva! Olit kuin sihisevä kissa, joka olisi tarvittaessa valmis repimään kilpailijansa, vaikka tässä ei ollut ihan siitä kysymys. Ihmettelin hiljaa mielessäni yllättävää käytöstäsi. Vaikka olinkin kiinnittänyt huomiota vieraan naisen naisellisiin muotoihin, en ollut ajatellut mitään sen enempää. Sinun Ihanaiseni olisi siis aivan turha olla mustasukkainen minusta, jos tämä nyt oli sitä. Minusta siihen oli ainakin viitteitä, en tiennyt vielä ihan varmasti.

Naisen lähdettyä tilanne palautui normaaliksi, sinä lepyit taas ihanaksi Ihanaisekseni. Nainen jäi yläkertaan veljesi luokse. Hän ei varmaan uskaltanut enää tulla luoksemme sinun takia. Meidän kuhertelumme jatkui ja äskeinen välikohtaus unohtui minulta nopeasti.

Ostimme kihlasormukset niin kuin olimme suunnitelleet. Illalla esittelimme niitä veljellesi, joka oli alkanut olla myös taas oma normaali miellyttävä herrasmies. Tummatukkainen norjalaisnainen oli poissa. Hänen kohtalo oli ollut varmaan vähän samanlainen kuin edellistenkin naisten. He vain hävisivät aamun ja päivän koittaessa veljesi asunnosta ja elämästä. En jaksanut nyt oikein ajatella sitä, koska olin onnellinen meidän suhteestamme ja rakastunut sinuun Ihanaiseni. Päähäni ei todellakaan mahtunut juuri muita ajatuksia kuin sinä, sinä, Ihanaiseni… ihana, Ihanaiseni!

Vietimme vielä muutaman päivän Lontoossa lähinnä tutustuen kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Lontoossa oli todellakin paljon kaikkea mielenkiintoista. Veljesi oli ollut oikeassa todetessaan saapuessani: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään.” Niin mielenkiintoinen kaupunki se oli ja paljon mielenkiintoista jäi vielä läpikäymättä. Tänne halusin tulla toisenkin kerran!

Meidän piti kuitenkin pikimmiten lähteä Suomeen hoitamaan työasioitani. Veljesi lähti myös mukaamme hoitamaan etujani työprojektin suhteen. Hän oli nyt vielä tarkempi ja vaativampi niiden suhteen kun olimme kohta samaa sukua. Perheellänne oli todellakin tiukka klaani ympärillään. Kyllähän meilläkin toisiamme autettiin, mutta tämä oli vielä jotain enemmän. Isäsi oli tiukka klaanijohtaja, muttei ihan sellainen kuin aluksi olit pelotellut.

Lentokoneen noustessa katsoin sen ikkunasta kun Lontoo ja Englanti jäivät vähitellen taaksemme. Maa allamme näkyi enää vain pieninä tilkkuina ja kohta ei enää sitäkään. Silmäkulmani kostuivat pakostakin kun muistelin mitä kaikkea olin ja olimme kokeneet siellä. Minulla oli ikävä ja haikea olo. En ollut rakastunut vain sinuun Ihanaiseni, olin rakastunut myös tuohon taakse jäävään maahan, Englantiin ja sen verrattomaan pääkaupunkiin Lontooseen. Vielä hetki sitten en olisi sitä uskonut! En ollut enää sama mies palatessani sieltä Koti-Suomeen.