Ihanainen osa 1 (kokonaan) Hot

Voi kun olit ihana, kun näin sinut kulkevan ohitseni ensi kertaa kesällä sinä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kuviollisessa mekossa helmat liehuen. Olit kuin toinen kirkas, lämmin aurinko kävellessäsi niin etten heti ensisilmäykselläni enää voinut kääntää silmiäni pois sinusta. Ahnaasti silmäni tarkkailivat olemustasi ja liikkeitäsi. Halusin nähdä ja tallentaa muistiini kaikki sinusta ja tuosta yllättävästä hetkestä. Samalla pelkäsin tuijottavani liikaa ja sinun huomaavan sen. Pelkäsin idiootin leimaa ennen kuin edes tiesin ihastuksestani sen enempää kuin, että olet lumoava ilmestys!
Mieleni sakkasi tyhjää miten voisin lähestyä sinua, kaunista olentoa ilman, että pelästytän sinut heti pois kömpelöine tapoineni. Pystyin vain katsomaan kaukaa ja avuttomana sinun kauneutta ja jokaisen osan ihanuutta: Hiuksia, kasvoja, vartaloa ja sääriä. Olet naisellinen pakkaus, joka tekisi mieli ottaa heti lämpimään ja tiukkaan syleilyyn. Minä hullu, enhän tiedä sinusta mitään muuta kuin, että olet niin ihana!
Äkkiä sinä kuitenkin käännyit ja kuljet suoraan minua kohti! Paniikissa katseeni painui lattiaan, mutta en voinut olla katsomatta sinua ja vain olla niin hurmaantuneena olemuksestasi. Minun oli pakko nähdä sinua lisää, vaikka tunnuin käyttäytyväni kuin mielipuoli! Sinä varmaan huomasit minut saman tien. Katsoit minua pitkään ja suoraan silmiin. Pelkäsin, että et pidä oudosta käytöksestäni tai tunnun muuten vastenmieliseltä. Vieläkin vain katsoit suoraan silmiini ja kävelit kohti. Aloin oudoksua mitä oli tapahtumassa. Olinko sekaisin, vai mitä? Koko tapahtuma tuntui aivan oudolta unelta. En tiennyt missä olin, en nähnyt muuta kuin sinut, en kuullut mitään.

Sitten sinä pyyhälsit ohitseni tuulen lailla helmat heiluen. Tunsin ihan oikeasti ilmavirran ja sen jälkeen ihanan parfyymisi hurmaavan tuoksun. Oli niin epätodellista ja hurmaavaa kuin olisin ollut humalassa, mutta kuitenkin paljon parempaa. Selittämätöntä! Käännyin ja katsoin taakseni sinuun selkääsi, ihastelin vartaloasi. Kun käsittämättömästi hiljensit vauhtiasi ja käännyit katsomaan minua. Olin niin ihmeissäni kun näin vielä kauniin hymyilevän suusi ja katseesi, joka katsoi suoraan minuun. Olin aivan henkisesti riisuttu sen kauneuden edessä! Hyvä kun jaksoin pysyä kasassa ja pystyin jatkamaan sitä päivää. Siitä lähtien päiväni ovatkin olleet kuin unta. Kunpa kohtaisimme vielä uudestaan!
Se päivä, kun näin sinut ja varsinkin loppupäivä oli sekava. Kelasin mieltäni kuin videokameran otosta uudelleen ja uudelleen muistellen mitä näin ja koin. Onneksi minulla on hyvä näkömuisti ja muistan halutessani hyvinkin tarkasti näkemiäni asioita. Tämä hyvin erikoiselta tuntunut tapaus jäi varsinkin mieleeni. Tämä oli vain paljon parempaa kuin mikään hd tai muukaan nykyinen tekniikka. Muistin hyvin tarkkaan ilmanväreen paljaalla käsivarrellani sinun kävellessä reippaan päättäväisesti ohitseni, ja sen jälkeen välittömästi aistimani ihanan huumaava tuoksu parfyymistäsi. Sain vähän väliä voimakkaita reaktioita alapäässäni kun muistelin uudestaan ja uudestaan hetkellisen läsnäolosi aiheuttamaa hurmaa ja huumaa. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan totaalinen tunne intohimoa sinua kohtaan!

Olin aivan ihmeissäni reaktiostani? Miten voimakkaasti koinkaan tuon täysin tuntemattoman ennen näkemättömän naisen satunnaisen ja odottamattoman kohtaamisen? En ole edes romantikko, joka odottaisi kokevansa jotain tuollaista. Olen enemmänkin se kliseinen tavallinen mies. No, ehkä vielä kuitenkin aika nuori, mutta en enää ihan poikanenkaan. Sellaisessa dynaamisessa iässä oleva, joka ei ole vielä ihan vakiinnuttanut asemaansa uraputkessa ja ihan löytänyt paikkaansa tässä maailmassa. Kuitenkin sellainen, jolla on vielä kaikki ovet avoinna varsinkin kun löytää sen mihin kannattaa ja haluaa panostaa. Nyt ainakin tiedän haluavani panostaa juuri sinuun, jos enää ikinä näen sinua!

Ajattelin ja ajattelin sinua, muistelin mitä ihanaa näinkään. Naisellisen olemuksen ja vartalon josta kiinnostuin, mutta sytyin itse tilanteeseen ja miten sinä reagoit minuun ja käyttäydyit. Sinä teit tapaamisestamme suurta ja maagista, kuin itse jumalat olisivat päättäneet meidän yhteisen kohtalon alkaneen juuri tuona hetkenä, juuri tuolla tavalla! En voinut uskoa tapahtunutta! Jos olisin uneksija, se voisi ollakin pelkkää satua. Ei, olenhan minä varmaan jonkinlainen ajattelija, mutta en uneksija. Olen enemmänkin sellainen järkeilijä vähän ehkä insinöörimäinen tylsimys, joka havaitsee ongelman ja sitten ratkaisee sen parhaiten käytettävissä olevien resurssien mukaan mahdollisimman taloudellisesti. Voisinko lähestyä tätä ns. ongelmaa insinöörimäisen teknisen viileästi. Ajatus nauratti minua heti. Miten lapsellista oli ajatella tuollaista asiaa ongelmana kun selvästikin tähtiin oli kirjoitettu meidän yhteys! Päätin ainoastaan, että siitä lähtien kutsuisin sinua ainakin mielessäni ”ihanaisena”. Se kuulosti niin viisaalta oivallukselta sillä siinä oli kaikki mitä tiesin sinusta: ihana ja naisellinen nainen, siis Ihanainen. Sinä olet minun Ihanainen, niin oli varmaan päätetty taivasta myöten!

Sitten ajatukseni muuttuivat masentavimmiksi. Mitä, jos en enää näe sinua koskaan? Oliko se vain sittenkin jonkinlainen satunnainen häivähdys? Ei, eihän se voinut olla! Jotain suurempaa tässä on nyt takana! Pysy nyt vain tolkkuna! Ajattele vaikka sittenkin insinöörimäisesti miten selvität tätä ja pääset tavoitteeseen, joka ehdottomasti on päästä juttelemaan ja tutustumaan, ehkä jopa enemmänkin sinun Ihanaiseni kanssa. Aah! Voi, päästäni ei tullut yhtään järkevää ajatusta, ainakaan yläpäästä. Alapääni sen sijaan nyökytteli innoissaan pystyssä sinun ajattelusta, että minua oikein välillä säälitti olemukseni. Minkälainen onneton runkku minä olenkaan! Toisaalta pääsisin kyllä tästä typerästä piinasta ja ajatuksesta kun laskisin hieman omin avuin paineitani. Tai ainakin oloni helpottuisi hieman. Sehän oli vain tavallinen nainen, jonka näkemisen koin turhan dramaattisesti. Vähättelin ja puolustelin tilannetta. Moitin itseäni surkeaksi moukaksi kun noin kehtasinkin loata sinut, mielettömän ihanan naisen, oman Ihanaiseni! Häpesin itseäni miten saatoin tahrata tuon erityisen kohtaamisen merkityksen! Lopulta minun oli annettava itselleni rauha ja yrittää ajatella jotain muuta. Minulle jäi kaihoisa toivo, että jotain vielä tapahtuisi. Näkisin vielä edes kerran sinut Ihanaiseni. Minulle riittäisi kun vain näkisin sinut vielä edes yhden kerran… jos en voi tutustua sinuun, tai sinulla on jo joku. Voi ei tätä elämän kurjuutta! Vielä hetki sitten minulla oli vielä ihan tavallisen tylsä elämä! Nyt sekin on hukassa ja olen niin hukassa ilman sinua… Ihanaistani!

Seuraava päivä oli myös sekava, mutta jotenkin enemmän hallussani. Kiitos työpäivän jouduin kuitenkin enemmän keskittymään työhöni kuin ajattelemaan pää pilvessä sinua Ihanaistani. Onneksi olen putkiaivo, joka osaa ajatella vain yhtä asiaa kerralla niin kuin naiset väittävät miehistä. Työssäni pitää olla läsnä niin fyysisesti ja kuin henkisesti, siten sain sen avulla tauon mystisestä tapaamisestani ja tunteestani tällä hetkellä täysin tuntemattomaan Ihanaiseeni. Toisaalta minulla on vankka tunne, että tapaamme vielä toiste eikä tämä ole suinkaan vielä ole tässä. Toisaalta toivoin, että kaikki olisi vain ohimenevää, pelkkä typerä ihastus. Silloin pääsisin varmaan henkisesti helpommalla ja koko tapaus unohtuisi kuitenkin lopulta jossain vaiheessa. Se tuntuikin kuitenkin tässä vaiheessa hyvin haikealta ja lohduttomalta vaihtoehdolta.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kohtalon käsi puuttui vielä tapahtumiin. Menin samaan paikkaan missä olin tavannut sinut Ihanaiseni. Se oli isohko kauppakeskus, jossa silloin tällöin kävin ostoksilla. Olin ruokaostoksilla hakemassa jotain jääkaapin täytteeksi. Epäilin kuitenkin ettei ruoka nyt vähään aikaan taida maistua, eikä sen tekeminen jaksaisi kiinnostaa. Korkeintaan viskaan jotain valmisruokaa mikroon, lämmitän sen ja popsin sen kupuuni. Toivoin kyllä näkeväni sinut, mutta tietenkään en nähnyt sinua. Käytävillä ja kaupassa oli vain muutama ihminen. Kaikilla tuntui olevan vain omat asiat ja kiireet mielessä. Ei mitään kiinnostavaa. Olihan kello jo aika paljon. Työssä oli venähtänyt tänään normaalia pidempään kaikenlaisissa tapaamisissa ja palavereissa. Toisaalta se oli hyvä asia, sillä mieleni sai hieman aikaa ajatella jotain muutakin. On nimittäin aika raskasta pyöritellä jatkuvasti jotain asiaa mielessään oli se miten rakasta ja ihanaa tahansa. Niin rakkaushan ei ole välttämättä aina vain ihanaa! Ehkä en voi mennä tässä asiassa ihan niin pitkälle. Sitä paitsi mitä minä oikeastaan tiedän koko rakkaudesta, puuskahdin itselleni melkein ääneen purkkihyllyn kohdalla lapatessani säilykepurkkeja ostoskoriini. Havahduin siinä hieman itsekeskustelustani ja päätin ryhdistäytyä. Minkälainen tollo minä olenkaan! Hairahdun mokomasta asiasta ja pohdin sen pohtimalla puhki mielessäni niin kuin se sitten johtaisi johonkin. Taisi sisäinen insinööri vuorostaan alkaa nousta esiin naurahdin mielessäni ja vilkuilin samalla katsooko joku minua hieman kieroon, jos satun käyttäytymään oudosti. Ketään ei siinä mielessä onneksi näkynyt. Ei näkynyt sinuakaan, ihastustani ihanaa naisellista Ihanaista. Joten ehkä on parempi antaa asian olla, päätin! Ei mennyt pitkään kun taas ajatukseni kääntyi sinuun Ihanaiseen. Samperi! Ajattelin mielessäni. Lopulta kävelin kohti kassaa retuuttaen ostoskoriani ilmeettömänä ja mieli tyhjänä varmaan niin kuin muillakin muutamilla kaupassa olleilla ihmisillä. Ehkä heilläkin on samanlaisia ongelmia kuin minulla, siksi meillä kaikilla on naamat ilmeettöminä. Sitä se on! Päättelin ja hauskuutin mieltäni sillä ajatuksella.

Äkkiä tilanne muuttui! Kassalle tullessani näin mitä olin odottanut ja toisaalta myös pelännyt. Ihanainen, sinä olit juuri menossa kassalle ostoksiesi kanssa. Sinä olet täällä! Ei ole totta! Miksi sinun pitääkin olla täällä juuri nyt! Ei olisi pitänyt tulla tänne sittenkään! Mieleni täytti ilo ja täyspaniikki. Olin iloinen nähdessäni sinut ihastukseni, mutta toisaalta ehkä enemmän kauhuissani. Kauhuissani, koska tiesin, että jos nyt olen pelkuri enkä tee minkäänlaista lähentymisyritystä niin asia pyörisi vielä enemmän mielessäni enkä saisi siltä rauhaa pitkään aikaan. Tavallaan kirosin mielessäni, että toiveeni vielä edes nähdä sinut Ihalaiseni tapahtui. Miksi sen piti tapahtua juuri nyt kun en ole yhtään valmistautunut, ajattelin tyhmänä.

Isävainaa sanoi minulle monta kertaa eläessään, että älä poika leiki vaan tartu tilaisuuteen ja tee hommasi kunnolla. Hän tarkoitti kylläkin työtä, mutta tuo tuli nyt mieleen ja toisaalta tämä tilanne voidaan nähdä myös jonkinlaisena projektina, jonka aika on nyt. Ilman mitään sen parempaa toimintasuunnitelmaa kiiruhdin sinun Ihanaiseni kannoille samalle kassalle. Olin päättänyt pelata upporikasta tai rutiköyhää. Oli parempi tulla nyt saman tien oikein kunnolla nöyryytetyksi ja naurunalaiseksi kuin vain antaa asian olla. Touhutessani ja kiirehtiessäni kannoillesi kiilasin samalla huomaamattani yhden plösön, joka sitten tönäisi oikein kunnolla minua persuksille ostoskärryllä. Onneksi en kuitenkaan kaatunut, vaan horjahdin kylläkin ihan näyttävästi niin, että oli kuin olisin loikannut taaksesi. Se ei välttämättä antanut oikein hyvää ensivaikutelmaa. Säpsähdit ja katsoit nopeasti taaksesi. Olit yllättyneen ja hämillisen näköinen katsoessasi minua. Minä olin varmaan ihan tyhmän ja pöllähtäneen näköinen. Oli kuin minut olisi heitetty siihen viereesi. Automaattisesti hymyilin sinulle ”pieni hetki” -tyylisen hymyn. Käännyin katsomaan minkälaisen rekan alle olin jäänyt kolhittavaksi.

Huomaamattani kiilaamani kaveri oli sellainen iso poika. Sellainen kiltin näköinen iso kokoinen tyyppi, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään ja hoitaa yleensä omia juttujaan, mutta vääryyttä kärsiessään tappaisi vaikka koko kylän, jos ei saisi siihen hyvitystä. Turvauduin diplomatiaan, sillä halusin säilyttää paikkani sinun lähellä. Se oli minulle primääriasia juuri sillä hetkellä. Tällä kaverilla taas taisi olla tärkeintä päästä nopeasti kotiin ruokapakettien kanssa tietokoneen tai television ääreen. ”Sorry! Tunnen neidin me ollaan samaa porukkaa. Eihän sua haittaa, jos satuin vähän etuilemaan?” Kaveri mörähti ja nyökkäsi merkkinä että ei, kaikki oli ok ja perääntyi hieman ostoskärryineen. Diplomatiani toimi tällä rintamalla, niin olin hieman odottanutkin. Pelkäsin olleeni liian omahyväinen sinua kohtaan kun väitin jollekin tuntevani sinut. Mieleeni ei siinä vaiheessa onneksi pälkähtänyt vaihtoehtoa, että kiilaamani plösö olisi ollut tuttusi tai jopa poikakaverisi. Yök, ei kai nyt sentään! Sorry vaan kaveri, ihan kaikella kunnioituksella, mutta ette kyllä sopisi toisillenne! Sinä, Ihalaiseni sovit vain minulle. Me olemme varmaan luotuja toisillemme!

Naamalleni ilmestyi eräänlainen edustushymyni, jota joudun joskus käyttämään työssänikin asiakkaille. Ei tietenkään liian mairea, vaan sellainen kaikki on hyvin, tältä mieheltä voisi uskaltaa ostaa vaikka käytetyn auton käteisellä torin laidassa. Siinä tarkkailin tilannetta ja käytöstäsi vieläkin ilman mitään hyvää toimintasuunnitelmaa. Havaitsin, että puheeni ei ollut kiusannut sinua. Puuhailit siinä ostoksiesi kanssa ja pakkailit niitä muovipussiin sitä mukaa kun kassaneiti piippaili niitä koneensa ohi. Minä seisoin siinä muutaman askeleen päässä sinusta ja riiputin painavaa ostoskoriani. Katselin sinua ja liikkeitäsi. Sinulla oli kiva tumma puolihihainen pusero ylläsi ja kuviollinen polvipituinen löysähelmainen hame. Erityisen mielelläni katselin vartalon myötäistä puseroasi, joka ei peitellyt mukavannäköisiä naisellisia muotojasi. Kaikki oli hyvin kohdallaan. Ihastelin liikkeitäsi, vaikka tuollainen tehokkuus tavaroiden pakkauksessa merkitsisi, että en saisi ihastella sinua enää kovin pitkään vaan olisit kohta pois. Taas siinä kääntyillessäsi katsoin selkääsi niskasta alaspäin ja uumaasi, joka sitten alaspäin jatkui ihanan sopivan pyöreänä lantiona ja takapuolena. Noin minäkin olisin sen piirtänyt, jos olisin ollut suunnittelijasi tai luojasi, hauskuutin itseäni mielessäni.

Huomasin hameen napin hameesi takana vyötärölläsi ja sen alla olevan vetoketjun. Voi vitsi kun voisin avata tuon ja laskea hameesi lattialle… ei tietenkään tässä ja nyt havahduin. Jouduin kamppailemaan kovasti järjettömän voimakkaan mielihaluni kanssa. Saisinpa edes koskea kädelläni vyötäröäsi tai laittaa käteni edes hetkeksi takapuolellesi. Mielikuvassani siirryin lähellesi, tarttuisin oikealla kädelläni sinua vyötärön kyljestä kiinni heti lantion yläpuolelta ja vetäisin sinut tiukasti omaa kylkeäni vasten. Sitten tuntisin parfyymisi tuoksun. Nuuhkaisisin sitä lisää. Siitä ja sinusta humaltuneena suukottelisin niskaasi ja korvaasi josta hiuksesi olivat valahtaneet hieman sivuun. Antaisin käteni valahtaa vartaloasi pitkin alas vyötäröltäsi takapuoleesi, jota hyväilisin pehmeästi kämmentäni pyörittämällä hameesi kankaan pinnalla. Tuntisin pakarasi hameesi lävitse ja kehosi lämmön kylkeäni vasten. Sitten erkaantuisin ja katsoisin vain ihaillen sinua ja silmiäsi.

Enemmänkin varmaan saisin turpaani ja minut pidätettäisiin seksuaalisesta päälle karkauksesta! Ryhdistäydy nyt hyvä mies! Ajattelin ja puhuin mielessäni itselleni niin kuin isäni oli aina puhunut ojentaessaan minua. Se puhe loppui yleensä lauseeseen: ”Mikset voi olla enemmän kuin veljesi, etkä tuollainen haihattelija taiteilijasielu!” Niissä puheissa oli yleensä aina voimakasta mustavalkoisuutta, sillä isäni mielestä oli vain kyllä tai ei. Ehkä oli lauseena aivan käsittämätön. Ihmiset, jotka eivät osanneet ilmaista mielipidettään selvästi puolesta tai vastaan olivat typeryksiä tai välinpitämättömiä loisia jopa sosiaalipummeja, vapaamatkustajia. Hän nimitti tätä itse mielessään luomaansa ihmisryhmää taiteilijoiksi, apurahoilla eläviksi paskan tekijöiksi! ”Jos, edes pystyivät aina edes siihenkään! Kaljan kittaajia ja huorien perässä kulkijoita ne olivat!” Tässä vaiheessa yleensä huomattavasti liberaalimpi äitini puuttui väittelyyn, jos sen kuuli. Yleensä kuuli, sillä isäni oli kovaääninen pauhatessaan elämänviisauksia ja -ohjeita.

Hidastit tahtiasi ja katsoit minua samalla tavalla kuin eilen kun tapasimme sattumalta. Tajusin vasta siinä vaiheessa etten ollut sanonut sinulle vielä mitään, vaan elänyt tapahtumia vain omassa päässäni. ”Moi, ollaan taidettu nähdä aikaisemmin…” yritin jutustelemalla päästä kontaktiin. ”Mmm!” nyökkäilit ja hymyilit. ”Aika paljon ostoksia sulla. Taitaa olla iso perhe?” Hyvä, hyvä ajattelin sanoessani sen! Että osaan olla tyhmä! Olisin voinut yhtä hyvin sanoa: ”Käytkö täällä usein? Seukkaatko vakituisesti, vai mitä?” Sitten olisinkin varmaan voinut ehdottaa vaikka kahville menoa läheiseen kuppilaan… Teki mieli vaipua lattian läpi autohalliin tai kellariin saman tien. Yllätyksekseni rupesitkin juttelemaan, etkä välittänyt vaikka selvästi olin jotenkin tyrkyllä. Huomasit sen ihan varmasti. ”Ostan yleensä useamman päivän safkat kerralla itelleni ja Matille, omalle Matskulleni.” No niin, siinä se nyt sitten oli! Puukkoa vaan suoraan rintaan! Arvasinhan ethän sinä voi olla sinkku! Totta kai, Matti! Ihan jopa lempinimellä Matsku! Tuon kuulleessani jalkani olivat hyytelöä, oli vaikea pysyä pystyssä saati saada ilmaa. Teki mieli ryömiä jonnekin vain kuolemaan! Yritin peitellä pettymystäni ylläpitämällä hymyäni, vaikka kasvoni ja huuleni tuntuivat raskailta kannattelemaan iloista ilmettä. Reklamoin ihan varmasti taivaaseen tai jumalille kuka tai ketkä ikinä ovatkin tästä vastuussa ja ovat suunnitelleet tämän katalan ansan minulle! . Ei pientä ihmistä saa käsitellä näin! Olin kuin sosialisti hakemassa ihmisten kannatusta pitämällä puhetta pienten ja heikoimpien ihmisten puolesta. Tämä ei voi jäädä tähän, tuumasin anarkistisena mielessäni!

Havahduin kun ravistelit raksupussia kädessäsi. Siinä näkyi kisumirrin kuva punaiseksi lakattujen kynsiesi välistä. ”Tässä on Matskuni ostokset.” Olin varmaan todella huvittavan näköinen, sillä puhkesit melkein nauruun katsoessasi minua. Olinkin varmaan aikamoinen tupsahdus kun ensin säntäsin perääsi, käyttäydyin kuin mikäkin maailman mies tilanne hallussa, toisaalta vaikutin olevan ihan pilvessä, sitten olin täysi juntti, lyöty, pettynyt poikapolo… Miten mies voikaan kestää tuollaista tunnekaruselliä tällaisella röykytyksellä? ”Kissa!” sanoin vahingossa ääneen. ”Niin.” vastasit ovelan jopa omahyväisen oloisena. Oivalsin ansainneeni kepposesi se oli kuin naarasleijonan varoittava murahdus urokselle. Mikään ei ole itsestään selvää sinun kanssasi joutuisin varmasti mielenpainiin kanssasi tutustuessani sinuun. Ymmärsin samalla sinun avaavan oven minulle ja toivottavan tervetuloa, jos luulet pärjääväsi. Se oli kuin bensaa liekkeihin! Aivoilla leikittely oli minun parhaimpia puolia! Nehän kuulemma ovatkin ihmisen tärkeimmät sukupuolielimet ja niitä pitäisi kutkutella ihan ensiksi. Sinä kutkuttelit minun mieltäni alusta alkaen. Olit mystisen oloinen olio, joka oli valinnut juuri minut huomionsa kohteeksi. Olit huumannut minut. Olin rukoilisijasirkka, jonka päivät olisi kohta luetut kun parittelun jälkeen söisit minut. Karkeammin ilmaistuna: pallini oli heti alusta lähtien sinun kätesi puristuksessa. Niin mukavalta kuin se oikeana tilanteena on, en tainnut hallita tätä juttua lainkaan missään vaiheessa. Eikö miehen pitäisi viedä ja naisen vikistä? Vai onko se jo menneen maailman juttuja? Ainakin olin mennyttä kalua… siis miestä. Päiväni oli luetut!

Ihastelin sinua nyt ihan avoimesti sinun pakatessasi ostoksiasi. Olin paljastunut aikeeni, oli turha yrittää olla sen coolimpi. Sinä olit helposti nähnyt lävitseni. Homma ei ollut enää läheskään hallussani. Olin kuin Kreikka talouskriisissä velkojien armoilla. Oli siis turha yrittää heiluttaa panderolleja ja tehdä vastarintaa. Ihailin liikkeitäsi, miten hiuksesi valahtivat kasvoillesi kurottautuessasi ottamaan tavaroitasi. Kurotit ylettääksesi muutamaan sivuun joutuneeseen tavaraan. ”uuh!” puuskahdit siinä, nousit ja katsoit iloisesti hymyillen minua. Hiuksesi kehystivät kasvojasi kun katsoit minua ja punaiset huulesi olivat puuskahduksesi jäljeltä supussa kuin olisit suutelemassa. Miten aistikkaat huulesi olivat ja miten kauniisti kasvosi kirkastuivat hymyillessäni minulle. Lipaisin varmaan tahtomattani kielelläni huuliani ja sinä huomasit sen. Pelasit taitavasti tätä peliä, jossa olinkin yllättäen se kokemattomampi puolisko. Olihan minulla ollut useampia naisia pedissäni, mutta tällaista flirttiä jo heti alussa tai oikeastaan missään vaiheessa en ollut kokenut.

Olin niin lumoissasi etten oikein muistanut missä olin, kunnes kuulin kimakan nuoren kassaneidin äänen: ”Herra on hyvä, eikä nostele tavaroitaan siihen muovisuojukselle. Ne tippuvat kohta kassakoneelle tai syliini! Laittakaa ne hihnalle!” Olin huomaamattani nostellut omia ostoksiani kassan edessä olevalle muovisuojukselle. Olin niin kauko-ohjauksella ja omissa haaveissani sinun vuoksi! ”Ei oteta tästä nyt mitään ongelmaa!” yritin selittää neidille, joka nuoresta noin kahdenkympin iästään huolimatta tuntui ainakin sillä hetkellä vanhalta eläkepäivää odottavalta tantalta. Sellaiselta, joka on istunut koko ikänsä kaupan kassana ja on katkeroitunut työhönsä ja luuseri mieheensä. Vastaukseni ja hidasteluni, joka johtui siitä, että en ollut täysin tässä reaalimaailmassa sinun ansiosta, sai neidin tiukentamaan otteitaan: ”Jos ette heti tottele, joudun kutsumaan vartijan paikalle!” Tässä oli jo tarpeeksi draamaan, joten tottelin äkäistä kassaneitiä. Takanani ollut plösö katsoi myös arvostellen toimiani. Tuollaisen tollon kanssa tässä menee nyt pitkään - ilme naamallaan. ”…etkä pääse syömään keksejäsi tai pitsaasi” ajattelin mielessäni. ”Pääset kyllä leventämään vyötäröäsi vielä” ajattelin ärsyyntyneenä.

Pelastit tilanteen: ”Voin auttaa pakkaamaan ostoksiasi!” Olin siitä mielissäni, ja hieman yllättynyt. Yleensä tuntematon nainen ei ole heti noin avulias. Ainakaan minä en ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista. Sinä olitkin kaikin puolin ihan toista luokkaa! Kiittelin avustasi. Tilanne palautui vähitellen haltuuni. Ihmettelin ja harmittelin äskeistä melkein välikohtaukseksi purkautunutta tilannetta kassaneidin ja takana vuoroaan odottavan plösön kanssa. Testosteronitasoni taitaa olla aika korkealle mietiskelin. ”Joo, kyllä sun pitäisi päästä jo naimaan oikein kunnolla! Katso nyt tuota muijaa. Eihän tuollaisia ole… eikö tekisi mieli… ihu, ihu, ihu…” kuin pieni punainen sarvipäinen hännällinen piru olisi kuiskutellut korvaani olkapäältäni. Huokasin varmaan ääneen, en kuitenkaan sanonut ääneen: ”Nyt turvat tukkoon molemmilta!” Miltä molemmilta? No, tietysti siltä toiselta tyypiltä, jolla on siivet ja, joka on se hyvä henki! Se joka alkaa kohta leperrellä jotain siirappista! Kaikki alkoi sujua normaalisti. Katsoin välillä sinua ja minulle tuli olo kuin olisimme olleet pariskunta jo jonkin aikaa. Siinä oma rakas emäntä pakkaa ostoksia kun maksan niitä… Nauroit heleästi näyttäessäsi kahta isoa porkkanapussia. ”Sulla taitaa olla kani kotona tai taidat vaan pitää porkkanoista!” – ”Jotain sellaista…” naureskelin myös. Olin epähuomiossa ostanut monta kiloa porkkanoita, vaikka en niin niistä pidäkään, eikä minulla ole kania tai yhtään lemmikkiä. Asun ihan yksikseni.

Päätimme laittaa minunkin ostokset sinun ostoskärryyn. Työntelin kärryjä kohti pysäköintialuetta, jossa sinulla oli myös auto niin kuin minullakin. Kävelit siinä vierelläni, juteltiin niitä näitä, puhetta riitti yleensä se kääntyi johonkin hauskaan letkautukseeni, joka huvitti ja nauratti sinua. Minusta oli kiva kuula heleä naurusi ja katsoa sinua. Kerran tartuit kiinni ostoskorista ja kumarruit eteenpäin nauramaan jutulleni. Minusta oli kiva katsoa kun kumarruit naureskellen, hiuksesi valahtivat taas alas. Vilkaisin selkääsi ja kapenevaa uumaasi sekä ainakin minusta niin täydellisellä kaarella uumasta levenevää lantiotasi ja takapuoltasi. Mikähän tuon kaaren matemaattinen kaava on… harhauduin ajattelemaan insinöörimäisesti. Se on varmaan tosi kauniin näköinen kaava paperilla. Pöhkö… kaava! Tuhahdin itselleni. Taidan olla auttamattoman syvästi ihastunut sinuun ellen rakastunut jo nyt.

Sinulla oli sellainen pikkuinen valkoinen kauppakassi lähempänä kaupan ovea kuin minun autoni. Veimme ensin ostoksiasi sinne. ”Audi A1! Tälläkö sinä ajelet? Saksalaista tekniikkaa ja insinööriosaamista!” Sanoin näin, koska huomasin, että sinulla oli samanmerkkinen ajoneuvo kuin minulla. Tosin minulla oli isompi A4 Quattro ja musta. En varsinaisesti ollut kovin kiinnostunut autoista, enkä uskonut naistenkaan olevan kovin innoissaan niistä. Periaatteessa minulle riitti kun autolla pääsi paikasta A paikkaan B ja takaisin tai sitten paikkaan C… Tehoa voisi tietysti olla. Autossa ja tietokoneessa sitä ei koskaan ole liikaa.

Katsoin hieman tarkemmin kauppakassina käyttämääsi kulkupeliä. Siinä oli vähän maavaraa, suhteellisen isot vanteet ja renkaat. Myös renkaat olivat matalaprofiiliset. Lokasuojissa ei ollut paljon tilaa renkaan ja pellin välissä. Jo tämä yleensä kertoo amatöörillekin, että autossa on jäykkä jousitus ja sellaistahan ei ole yleensä tavallisessa perheautossa tai kauppakassissa. Auton ulkonäkö oli sporttinen. Auto oli varmasti sinun tyyliä! Sitten huomasin auton takaluukussa kirjaimet ABT. Sama kirjain yhdistelmä luki myös auton sivupeilissä. Auton kyljessä alareunassa takana luki vielä Quattro. Huomasit kiinnostukseni autoosi. Sinulla oli pojat on poikia katse ja hymy. Nyt se löysi uuden kiinnostavan leikkikalun ja ihastelee sitä. Todellakin olin kuin lapsi karkkikaupassa: upea nainen, jolla oli vielä upea auto! ”Ahdettu 2,0 litrainen turbo, josta on puristettu hieman lisää tehoja! Sen takia kyljissä lukee ABT!” Yllättävää! Olet viimeisen päälle naisellinen ja huoliteltu nainen. Nyt paljastit puolen, joka liitetään yleensä vain miehiin. Miehethän yleensä kerskailevat autollaan ja tehoilla. Se ei haitannut minua. ”Mulla on useampi broidi, jotka kaikki ovat autohulluja. Oikeastaan koko perhe on aina kiinnostunut autoista. Isä keräilee mersuja ja yksi broidi on täys-saabisti. Vartuin sellaisessa perheessä ainoana tyttönä.” Ok, ajattelin. Täytyy varmaan olla pätäkkää perheellä, jos oikein keräillään autoja, tuli mieleeni.

Ehdotit minulle pientä cruisailua autollasi kun kerta vaikutin niin kiinnostuneelta siitä, ellei olisi muita kiireitä. Sinulle minulla olisi aina aikaa. Voisin varata vaikka kaikki tunnit, minuutit ja sekunnit sinulle loppuelämääni saakka! Tämäkin oli minulle ihan uutta. Koskaan aikaisemmin yksikään nainen ei ole pyytänyt minua cruisailemaan kanssaan. Sinun kanssa se ja tällainen perinteisten roolien vaihtaminen tuntui menevän ihan luontevasti. Miehisyyteni ei kärsinyt, että sinä halusit viedä ja minä kai sitten vain vikisisin. Heittäisin vain ostokseni oman autoni tavaratilaan ja sitten mentäisiin.

Ajoit siihen autoni lähelle. Pumppasit autosi kaasua muutaman kerran niin, että auton takapäästä kuului möreän rämäkkä pakoääni. Sen möreä ääni kieli, että pellin alla moottorissa taisi todellakin olla tehoa ja heppoja valmiina laukkaamaan. Samalla kuin hoputit minua, että kyytiin nyt sieltä! Mitä siellä oikein lusmuillaan? Hyppäsin nopeasti kyytiin viereesi istumaan. Siinä me nyt istuttiin intiimisti pienen autosi sisällä. Tilaa ei ollut ylenpalttisesti, mutta parempi niin pääsin lähemmäksi sinua. Ihana parfyymin tuoksusi tuntui hyvin auton sisällä. Katsoin syliisi, hamettasi, polviasi ja jalkojasi kun istuit siinä autossa vieressäni. Turvavyö meni kivasti toiselta olkapäältä rintojesi päältä alas penkkien väliin.

Ajoit maltillisesti pois kaupan pysäköintialueelta ja kaupungin katuja pitkin kunnes olimme lähellä moottoritielle vievää ramppia. Seisahduimme vielä risteykseen punaisiin liikennevaloihin. Siinä valoissa seisominen loi tunteen kuin ralli olisi kohta alkamassa. Hymyilit katsoessasi minua. Emme olleet puhuneet mitään vähään aikaan. Tilanne oli jännitystä ja odotusta täynnä. Kiristin vaivihkaa turvavyötäni kun leikittelit vielä painamalla muutaman kerran rytmikkäästi auton kaasua. Pakoääni pärähti muutaman kerran. Mietin mitähän tässä vielä tapahtuisi? Myönnän olleeni ennakkoluuloinen naisen ollessa auton puikoissa vastaamassa hallintalaitteista. Mieluusti olisin itse ollut siinä kipparina ottamassa vastuun auton vauhdista ja menosta. Luotin kyllä sinuun. Varmasti tunnet autosi ja osaat asiasi. Tuskin olet aineissa ja harkintakykysi ei petä. Tiesin nimittäin aikaisemmasta, että harkintakyky voi pettää nopean ja tehokkaan menopelin puikoissa on se sitten auto tai moottoripyörä.

Pohdiskeluni loppui siihen kun liikennevalo muuttui meille vihreäksi. Käännyit moottoritielle johtavalle tielle ja rampille. Väylä oli vapaa. Tallasit pedaljin pohjaan, moottori ärähti ja varmaan kaikki neljä pyörää ulahtivat hakien pitoa asfaltista. Kroppani painautui istuinta vasten. Uskomaton voima painoi meidät istuimiin ja auto tuntui vain kulkevan nopeammin ja nopeammin! Rampilla ja moottoritiellä oli tilaa, pääsimme sinne turhia hidastelematta. Kierroslukumittarin tausta oli punainen ja mittarilukema näytti pitkälti yli 130 km/h tunnissa jo siinä vaiheessa, sen ehdin vilkaista sivusilmälläni kun ihmettelin miten nopeasti maisema alkoi muuttua.

Moottori mörisi voimaa uhkuen. Sinä et antanut sille kuitenkaan vielä lepoa, vaan vaadit lisää suorituskykyä ja nopeutta… ja sitähän tuli kun käskytettiin! Kylmät väreet kulkivat kehossani ja silmäni seisoivat varmaan päässäni kun istuin siinä kyydissäsi auton kiitäessä moottoritien ohituskaistalla. Nopeutta oli reilusti yli 200 km/h kun kiidimme pikku Audillasi eteenpäin. Muutamat moottoritiellä olleet autot ohitettiin rivakasti. Tunne oli outo kun samaan suuntaan kulkevat huomattavasti hitaammat autot tuntuivat tulevan meitä vastaan vasemmalla kaistalla väärältä puolelta meitä, vaikka niilläkin oli varmaan 120 km/h nopeutta.

Seuraavasta rampista oli tulossa aika monta autoa moottoritielle. Aloit hiljentää autosi nopeutta, sillä tällä nopeudella oli vaarana ajaa ohituskaistalle mahdollisesti äkisti siirtyvää toista autoa perään. Olin siitä ehkä jopa helpottunut. Adrenaliinilataus äskeisestä pyrähdyksestä oli aivan mieletön! Katsoin sinua sydän vieläkin läpättäen. ”Huh, mitä menoa!” pystyin vain tokaisemaan. Paluun autolleni kauppakeskuksen pysäköintialueelle ajoit ihan tavallisesti. Normaali moottoritienopeus tuntui nyt tosi hitaalta, tuntui kuin pitäisi avata auton ovi ja potkia siihen lisää vauhtia. Niin nopeasti vauhtisokeus iskee.

Enpä olisi uskonut kokevani tällaista yhdenkään naisen seurassa! Kaahailusta syntynyt adrenaliiniryöppy sai minut haluamaan sinua entistä enemmän. Miten mahdottomaksi tämä voi vielä mennä? Palattuamme autoni luokse sovimme tapaavamme ensi perjantaina uudehkossa Neliapila-ravintolassa. Se oli kuulemma hieno menomesta, jota kannatti käydä tsekkaamassa. Hyvästellessäni sinua tartuin kädellä niskastasi ja suutelin sinua suoraan suulle intohimoisesti. Olin niin täpinöissäni äskeisestä tempauksesta, etten pystynyt ajattelemaan tekojani. Se ei sinua haitannut, vaan vastasit suudelmaani. Katsoi sinua silmiin. Voi ihme mikä olento! Taidan olla unessa. Toivottavasti kukaan ei herätä minua juuri nyt!

Olin onnellinen tapahtumien saamasta käänteestä. Olin pelannut upporikasta tai rutiköyhää peliä sinusta ja tähän mennessä peli oli sujunut kaiken kaikkiaan hyvin monista kömmähdyksistä huolimatta. Leijuin niin korkealla, että jalkani tuskin koskettivat enää maata. Ajattelin melkein koko ajan sinua. Välillä mielessäni käväisi pelko. Mitä minulla olisi sinulle? Miksi olisit kiinnostunut minusta? Varmaan kohta huomaat minun olevan ihan pelkkä tavis? Nyt tapahtumat sinun suhteen oli lähtenyt kuitenkin niin hyvin liikkeellä, että olin itsekin taipuvaisempi uskomaan enemmän kaiken sujuvan hyvin ja asioiden kehittyvän vielä mieluisasti tavatessani sinut perjantaina sovitussa paikassa.

Muutamat vuorokaudet ennen perjantaita sujuivat tahmeasti. Töissä oli hieman helpompaa, mutta keskittymiseni kärsi sielläkin. Työkaverini ja varmasti tosi mulkvisti yksikköpomo huomasivat työpanokseni olevan olematonta. Muutamat vähäiset asiakaskontaktit sujuivat kyllä hyvin, olin niissä mukana henkisesti varmaan aika lailla yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Se johtui taas siitä, että tunnen yhtiön tuotteet varmaan melkein parhaiten koko firmasta muutamaa muuta henkilöä lukuun ottamatta.

Perjantaipäivä, varsinkin iltapäivä oli pahin. Katselin vähän väliä kelloa ja hermoilin. Vatsa tuntui oudolta. En uskaltanut syödä kovin paljon, koska pelkäsin vatsan sisällön olevan niin juoksevaa tavaraa, ettei se pysy sisälläni ja joudun koko ajan juoksemaan vessassa. Onneksi työssä on joustava työaika ja pystyin hyvin lähtemään jo kahden maissa kotiin. Tutkin netistä minkälainen paikka Neliapila on. Se olikin epävirallinen, mutta paljon käytetty nimitys uuden Flower Tower rakennuksen raflalle. Oikeasti ravintolan nimi oli Many Decades. Flower Towerilla ei ollut mitään tekemistä kukkien kanssa muuten kuin, että rakennuksen pohjamuoto saattoi näyttää kukalta tai neliapilalta. Siitä epävirallinen, mutta paljon käytetty nimitys oli tullut. Neliapila viittasi myös siihen, että rakennuksessa olevassa tanssi- tai enemmänkin bailausravintolassa saattoi kuulemma hyvinkin käydä säkä eli flaksi. Ravintolan pääteemana oli soittaa eri vuosikymmenten musiikkia, lähinnä englanninkielistä poppia, rockia ja discoa eri saleissa. Retrosalissa soitettiin kasarimusaa ja sen sisustustyyli pyrki jäljittelemään mahdollisimman paljon 80-luvun tyyliä. Toisissa saleissa mentiin aina vuosikymmen eteenpäin. Oli ysäri musiikkia soittava sali ja millenium sali, jota tosin käytettiin myös tämän päivän bailausmusan soittamiseen.

Tuo oli varmaankin mielenkiintoinen paikka! Olin hermostunut siitäkin syystä, etten ollut käynyt viime aikoina kovinkaan usein tuollaisissa paikoissa. Työmatkoilla olin tietysti ollut hotellien yhteydessä olevissa juottoloissa. Siellä tarjottiin ja juotettiin silloin tällöin firman asiakkaita. Minun ei tarvinnut kovin usein olla näissä tilaisuuksissa. Joskus minutkin haluttiin sinne edustamaan yhtiötä. Pomon oma poika oli siellä yleensä ja veti aika tanakasti väkeviä. Jossain vaiheessa iltaa jutustelu meni sitten sellaiseksi, että jouduin kuuntelemaan kun hän ölötti kovaan ääneen: ”Kato nyt totakin muijaa! Mitkä meijerit… tota kyllä panisin perseeseen… hei, nyt täytyy löytyä vaikka maksullisia horoja!” Oli aika nolo paikka kun tuo paskiainen kävi tarjoamassa munaansa yhden hyvän asiakkaan rouvalle. Sitä yritettiin selitellä huumorilla, mutta ei sellaista sikailua voinut peitellä. Pakko oli myöhemmin pyydellä anteeksi ja pahoitella tilannetta.

Viimeiset tunnit ennen ravintolaan lähtöä olivat todella tuskaisia. Sekunnit tuntuivat juuttuneen kellotauluun kiinni. Kohta katsoessani kelloa oli aikaa kulunut vasta muutaman minuutin siitä kun viimeksi katsoin. Aika näyttää olevan suhteellista, niinhän Einstein oli todennut. Tätä se nyt sitten on! Katsoin televisiota ja videoita, olin netissä. Silti en pystynyt keskittymään mihinkään. Ajattelin sinua ja välillä vain makailin sohvalla muna pystyssä. Uskomaton stondis totesin, mutten tehnyt sen kummempaa. Tilanne oli toisaalta naurattava, mutta samalla todella piinaava. Yritin myös nukkua, mutta siitä ei ainakaan tullut mitään. Lopulta oli aika käydä suihkussa ja pukeutua. Paikat olivat puhtaat, naama siistitty, ei sänkeä, hampaat pesty, vähän dödöä… Pukeuduin siisteihin housuihin, rentoon kauluspaitaan ja takkiin. Näillä nyt mennään, eiköhän kelpaa… tanssikengät vielä jalkoihin.

Flower Tower oli kaupungin uusia rakennuksia. Se oli keskustassa lähellä rantaa vanhalla sataman varastomaalla. Se oli arkkitehtonisesti erikoinen rakennus. Sen pystyin amatöörinäkin sanomaan. Pällistelin rakennusta noustessani taksista ja taivutin niskaani nähdäkseni rakennuksen yläosaan saakka. Rakennusta kutsuttiin torniksi, vaikka maailmalla se olisi ollut hyvin matala rakennus. Meilläpäin se taas erottui muista rakennuksista, siksi sen rakentamisesta tuohon oli väitelty pitkään kaupungin valtuustossa ja mediassa. Lopulta pääoma otti voiton ja se päätettiin rakentaa ihan sen työllistävän ja sen myötä positiivisen talousvaikutuksen odotuksen myötä. Minulla ei ollut mitään rakennusta vastaan. Paikkahan oli paljon parempi kuin aikoinaan joutomaana! Metallia ja lasia oli paljon rakennuksen ulkopinnassa. Erikoisinta oli varmaan rakennuksen muoto. Siinä ei ollut yhtään ulkokulmaa, kaikki oli kaarevaa, paitsi sisäkulmat joissa pienemmät ulkokaaret tapasivat sisemmän isomman keskikaaren. Rakennuksen pohjamuoto oli kuin lapsen piirtämä yksinkertainen nelilehtinen kukka. Keskellä oli isompi ympyrä ja sen reunoilla oli neljä pienempää ympyrää symmetrisesti. Alaosasta isompi keskiympyrä oli avoin. Se oli kuin avonainen katos, jonne pääsi kaikilta sivuilta, neljästä eri kohdasta pienempien ympyröiden, terälehtien välistä. Periaatteessa rakennuksen läpi pystyi kulkemaan kuka tahansa nousemalla muutamat portaat pienempien pyörylöiden välistä, kävelemällä rakennuksen keskustan poikki ja sitten taas laskeutumalla portaat alas joltain toiselta sivustalta rakennusta.

Rakennuksen reunoissa olevat neljä pienempää pyörylää siis kannattelivat koko kompleksia. Keskiosan sisäänkäyntitilan valaistusta kuulemma voitiin muuttaa tilanteen ja tunnelman mukaan. Pimeällä illalla valaistus saattoi loistaa vihreän, keltaisen tai jopa punaisen sävyisenä loisteena. Mahtoi rakennus vaikuttaa silloin kuin lihansyöjäkasvilta pohdin… tai hornankattilalta kun bailaamisen meno oli saavuttamassa kliimaksin… Tässä ei ollut vielä kuitenkaan kaikki. Rakennuksen ulkopinnassa ei ollut juurikaan pystysuoraa pintaa, vaan seinä kallistui koko pituudeltaan hieman ulospäin. Katolla oli erikoisennäköisiä metallisia ulokkeita riippumassa seinän ulkopuolelle tehden vaikutelman kuin rakennus olisikin kukkakimppu. Keskellä rakennuksen kattoa oli korkea masto, jota käytettiin tiedonsiirtomastona sen korkeuden takia. Pimeällä mastossa palavat merkkivalot loivat varmaan lisää rakennukselle magiaa. Vaikutuin rakennuksesta jo sen ulkopuolella. Tunsin olevani maalaisena ensimmäistä kertaa kaupungissa. Oli mielenkiintoista päästä sisälle kokemaan lisää.

Many Decadesiin kuljettiin rakennuksen keskiosan kautta yhden pienemmän pyörylän, rakennuksen tukijalan tai terälehden kautta. Siellä olikin ovet avoinna, tervetulokyltit paikoillaan ja rotevan oloinen bodari sisäänheittäjänä. Kohtelu oli ystävällistä: ”Herra on tulossa meille? Tervetuloa sisään. Peremmällä teidät otetaan vastaan ja ohjataan eteenpäin.” Sisällä palvelu jatkui kohteliaana, mutta ei kuitenkaan lipevänä, päälle käyvänä herrottelusta huolimatta. Siinä oli kuin brittiläisen sir puhetavan matkintaa, ja varmaan tarkoituksella olikin. Ravintolassa oli siis suunnitelmallisesti omaksuttu oma tyyli pieniä yksityiskohtia myöten erikoisesta hyvin erottuvasta rakennuksesta lähtien. Ainakin mielenkiintoni oli onnistuttu herättämään jo heti alussa. Ravintolan sisääntuloaulassa suositeltiin alkuun alakerran pikkupubia tai sitten kerrosta ylempänä olevaa Club 80’:siä. Siellä kuulemma lämmiteltiin suosituimpien kasarihittien tai niiden remixien parissa. Myöhemmin illalla pääsisi kulkemaan halutessa ravintolan muissakin saleissa ja clubeissa kun ne avattaisiin ihmisten alkaessa tulla suuremmalla joukolla paikalle. Juomatarjoilua löytyisi tasapuolisesti ja laajalla kirjolla kummastakin nyt auki olevasta paikasta. Valitsin seuraavan kerroksen kasarimestan. Minut ohjattiin sinne ja pyydettiin kohteliaasti maksamaan sisäänpääsymaksu, jonka jälkeen voisin sitten liikkua jossain vaiheessa koko ravintolan alueella kattoterassia myöten. Kuulosti hyvältä!

Kasariklubilla lämmiteltiin jo soittamalla aikakauden musiikkia. Jo ovelta kuulin jämäkän basson ja kitaran vingutuksen. Billy Idolin kappale Mony Mony soi kun kävelin sisälle. Taustalla kuului: ”I love you Mony mo-mo-mony…yeah, yeah, yeah… come on, come… Feel all right, I said yeah, yeah…” Katsahdin ympärille Salissa oli jonkin verran väkeä. Voisi olla noin sadankin ihmisen verran. Oli vaikeaa arvioida, koska tila oli aika iso keskelle sijoitetun tanssilattian ja hieman sivulle sijoitettujen istumapaikkojen sekä baarin kanssa. Musiikin äänentoisto oli voimakasta. Idolin Mony Mony kappaleen kitaran vongutus kuului salin kaiuttimista vakuuttavasti. Silmäilin sinua Ihanaista olisitko siellä jossain?. En nähnyt sinua. No, eipä hätiä mitiä… Sovimme tapaamisemme aika vapaamuotoisesti. Tavataan jossain vaiheessa iltaa. Vähän tietenki jännitti, jos teet sittenkin oharit. Olinhan aika päälle käyvä jo heti alussa. Ei siis olisi mikään ihme, jos niin sattuisi käymään. Vatsaani kouristi kuitenkin ajatus siitä. Parempi suunnistaa aluksi kohti baaria.

Kotona ollessani en ollut juonut mitään alkoholipitoista, ns. pohjia ennen ravintolaan lähtöä. En ole oikein innokas alkoholin käyttäjä varsinkaan kotona. Itse asiassa olen kotioloissa käytännön absolutisti. En halua sekoittaa ajatuksiani siellä. En tarvitse alkoholin rentouttavaa vaikutusta kotona, harvemmin mikään asia painaa niin. Jonkun asian painaessa mieltäni päätän vain miettiä sitä tarkemmin seuraavana päivänä ja käyn nukkumaan. Eihän asioita pysty useinkaan yön pikkutunneilla ratkaisemaan, vielä huonommin seuraavana päivänä väsyneenä. Nyt olin hermostunut ja epävarma tapaanko sinua sittenkään? Alkaisiko minua sittenkin jänistää, vaikka tulisit paikalle. Parasta oli siis mennä baarin ostamaan yksi paukku siinä sinua odottaessa.

Baarissa asiakas haastettiin tekstillä: ”Tilaa mitä vaan, me teemme sen tai saat lähinnä sitä vastaavan juoman ja sen hinnan verran vielä rahaa itsellesi.” Reunaehtoina oli, että tuotteet oli saatavina kotimaasta yleisestä myynnistä. Tuntuvat olevan aika itsevarmoja taidoistaan. Odottavat varmaan ihmisten koittelevan jollain erikoisilla juomilla? Päätin kokeilla aivan yksinkertaista. Olin juonut niitä opiskeluaikanani opiskelukaupungin yhdessä ravintolassa. Pyysin baarimikolta rommikolan. ”Hyvä on siis rommikola. Laitetaanko Bagardia herra?” ”Ei, laitetaan Cabanaa ja Pepsi Colaa. Pepsi tavallista sokeripitoista ei missään tapauksessa Pepsi Maxia.” ”Hyvä on herra! Katsotaan pystymmekö täyttämään toiveenne?” Onnistuihan se! Sainpahan maistella taas opiskeluaikani juomia. Se toi vuosien takaisia asioita mieleeni. En halunnut ajatella niitä nyt sen enempää. Päätin etsiä istumapaikan, kuunnella musiikkia ja katsella bailaavia ihmisiä. Heitä oli alkanut vähitellen tulla lisää. Vieläkään en nähnyt sinua Ihanaiseni kuitenkaan missään.

Istuskelin pöydän ääressä siemaillen juomaani. Tilasin toisen samanlaisen. Kasariaikakauden starojen musiikkia soitettiin: Michael Jackson, Phil Collins, Bonnie Tyler, Foreigner, Bon Jovi, Alphaville, Kim Wilde, Queen, Whitney Houston, Tina Turner ja Taylor Dayne, joka kävi kehottamassa rytmikkään musiikin kera: Tell it to my heart. Flashdancen what a feeling ja kipaleen Lady in red… aloin jo turhautumaan. Näinhän tässä aina käy. Tunnelma alkoi olla alamaissa. Kello ei nyt vielä ollut kovin paljon. Kaikkia ravintolan clubeja ei vielä ollut avattu. Tämä clubi alkoi olla aika täynnä. Päätin kierrellä ja katsoa vähän tarkemmin löytäisinkö sinut jostain.

Sitten näin sinut tulevan sisään saliin. Vau! Ei lady in red, vaan enemmänkin lady in blue, deep blue. Siinä sinä olit syvänsinisessä polvipituisessa mekossa. Mekko oli hihaton olkapääsi olivat paljaat. Mekon helma leveni hieman, mutta ei paljon. Vyötärölläsi oli koriste, joka tiukensi mekon vyötärösi kohdalta ja laskosti nätisti mekkoasi. Elegance oli sana, mikä tuli mieleen nähdessäni sinut. Hiuksesi oli sidottu pääsi päälle ja taakse. Nyt kaulasi, kasvosi ja korvasi tulivat kauniisti enemmän esille. Huh, huh miten kaunis olet! Sitten huomasin kanssasi tulleen jonkun miehen. Mies oli pukeutunut hyvin retrohenkisesti. Hänellä oli siniset farkut, kauluspaita, kapea nahkakravatti, joka oli löysästi kaulassa, harmaa raidallinen olkatopattu takki. Hänellä oli jopa tuuhea takaa pitkä tukka. Mietin mikähän jätkä tämä on? Olin kyllä harmissani hänestä ja päätin ottaa asiasta saman tien selvän! Olin selvästi jo nyt heti alkuun mustasukkainen sinusta.

Vaikutit jotenkin hermostuneelta ja katselit ympärillesi. Et ollut vielä huomannut minua. ”Iltaa neiti!” sanoi kohteliaasti, peitin hämmennykseni seuralaisestasi ja etten ollut siitä oikein mielissään. Toisaalta mitäpä tässä teet: vapaa maa! Sinä hymyilit aidon iloisesti nähdessäsi minut ja hermostunut käytöksesi oli poissa. Olin hieman hämilläni. ”Me olemme etsineet sinua vaikka mistä Nikon kanssa! Pelkäsin ettet tulekaan.” ”Minkä ihmeen Nikon?” mietin? Tämän jätkänkö ajattelin mielessäni. ”Voi tämäkö tässä on sinun körmysi!” taivasteli Niko pehmeällä liioitellulla, suoraan sanottuna homppeli äänellä. En osaa kuvailla sitä sen kummemmin. Ei millään pahalla Niko! Hänellä oli outo ilme kasvoillaan, ranne taivutettuna leukansa alla. Hän katseli minua vielä sormi pystyssä ja sanoi: ”Ei paha, ei yhtään paha!” ja tökkösi sormellaan minua olkapäähän. ”Kyllä tuon pitää olla kunnon mies! Hyvä valinta!” hän sanoi sinulle. Minä katsoin touhua silmät selällään ja varmaan suu auki. Sitten alkoi soimaan Pointer Sistersin kappale I’m so excited. Niko alkoi kiljumaan korkealla äänellä ja huusi: ”Ei voi olla totta, pakko päästä lavalle!” Sitten hän katosi muiden bailaajien joukkoon. Jäin siihen kanssasi. Olit niin kaunis, etten voinut muuta kuin todeta laulun tahtiin: ”I’m so excited, and I just can’t hide it, I’m about to lose control and I think I like it.” Kohta olimme myös me pomppimassa muiden ihmisten seassa tanssilattialla. Lattialla salin äänentoiston teho ja laatu tuli todenteolla esille. Tunsin varmaan myös suurta helpotusta kun tulit ja tajusin sinunkin etsineen minua. Varmaan myös rommi alkoi vaikuttaa ja ihana nousuhumala bailaamisen ja sinun kanssa oli edessä! Sinäkin liikuit musiikin tahtiin mielettömän kiihkeästi. Taisit tuntea samanlaista riemua ja halua irrotella oikein kunnolla.

Heräsin syvästä mustasta tajuttomuudesta. Ensi tuntemuksia oli kehoni valitukset. Ne tulivat mieleeni kuin tietokoneen pienet tekstilipukkeet ruudulle ongelmista. Nämä olivat vain todellisia, sellaisia joita ei vain voinut kuitata painamalla ok nappia. Niska oli jäykkä ja todella kipeä! Olin nukahtanut tai enemmänkin varmaan sammunut selälleni niin, että pääni rötkötti patjan reunalla. Uuh! Päässäni jyskytti ja suhisi. Se oli selvää krapulaa. Suuta kuivasi ja suu maistui suoraan sanottuna paskalta. Vanha viina maistui siellä. Palelutti, silti iho oli kylmän nihkeän hien peitossa. Se ja oksettava heikko olo viittasi krapulaan ja matalaan verensokeriin. Olo oli kokonaisuudessaan todella heikko. Katselin ympärilleni vetäessäni peittoa päälleni. Pään liikuttamineen tuntui pahalta. Jyskytys vain jatkui ja jatkui. Sinua ei näkynyt huoneessa. Ihmettelin missä olet?

Filmini oli katkennut jossain vaiheessa, enkä muistanut täysin loppuillan tai paremminkin varmaan aamuyön tapahtumia. Tiesin olevani sinun luona. Olimme viettäneet mukavan illan uudessa mielenkiintoisessa ravintolassa. Korvissani soi välillä vieläkin kova bassojytke, ja monien ihmisten yhtäaikainen puheensorina. Olimme käyneet yhdessä läpi kaikki ravintolan eri salit. Paikka oli tosi mieletön bailausmesta!

Pääni vain oli nyt liian sekaisin kovasta bailaamisesta. Olinkohan jo liian vanha tällaiseen? Kroppani mielestä kai olin. Muistelin sinua miten elegance olit eilen. Olit myös iloa ja energiaa. Taisin olla rakastunut sinuun, varsinkin viime yön kiihkeän yhteyden jälkeen… Silloin sinä ilmestyit iloisena huoneen ovelle. ”Huh, täällä näyttää olevan mies talossa…” nauroit ystävällisesti ”…ainakin ummehtuneesta ilmasta päätellen.” Painotit sanaa MIES, joten olit varmaan tyytyväinen, sanoisinko suoritukseeni, tai enemmänkin suorituksiini. Niitä oli nimittäin yön aikana useampia…

Ihmettelin energisyyttäsi. Siinä sinä hehkui kauneutta ja energiaa minun pelätessä kuolevani krapulaan ja alhaiseen verensokeriin. Jaksoin kuitenkin ihailla sinua tummassa aamutakissa, jonka vyön olit kietonut tiukasti vartalosi ympärille. Kaunis, naisellinen lantiosi korostui siinä. Nousin ylös istumaan sängyssä, vaikka olo oli hutera, huone heilui päässäni, mutta aika nopeasti oloni tasoittui. Istuit viereeni sängyn laidalle, katsoit minua tarkkaan ja nyt totisena. Kosketit rintaani, sitten kaulaani ja annoit suukon poskelleni. Halasimme posket poskia vasten. Sinä tuoksui ihanan naiselliselta ja puhtaalta siinä syleilyssäni. Miten ihmeessä jaksat ja ehdit mietin… minua hävetti oma tilani. Inhosin tätä krapulaista, sairasta ja heikkoa olotilaa varsinkin nyt! Tämän takia en yleensä käytä alkoholia, sillä minun vaihtoehtoihin ei kuulu vain paria kaljaa, vaan hana on auki kunnes jalat pettää alta ja taju pakenee päästä. Alkoholi vie estoni lopulta kokonaan. Jossain vaiheessa ei ole enää jäljellä yhtään stop-merkkiä, vaan go, go, go fiilis…!

Huomasit olotilani. Ehdotit krapularyyppyä. Sen ajatteleminen sai palan kurkkuuni. Oivalsit ettei sitä kannattaisi kokeilla minulle. Se hyvä minussa kuitenkin on, että juomarilluttelu päättyy yleensä yhteen iltaan kun en enää millään pysty juomaan lisää. Kerran nuorempana yritin sitä väkisin kun kaverini olivat tietäväisiä ja ehdottivat olon loivennusta: ”Sillä se lähtee millä on tullutkin!” hoitokeinolla. Vastenmielinen pakkojuominen päättyi silloin valtaavaan oksenteluun ja entistä huonompaan tilaan. Mietit miten voisit auttaa oloani. Sokerilla, ensin sokerilla! Muutama sokeripala suuhun ja kun niistä tulisi hieman energiaa, sitten suihkuun ja varovasti lisää energiaa sokerista tai ruuasta.

Sokeriboottaus ja lämmin suihku auttoivat oloani. Annoin lämpimän suihkun hieroa kipeää jäykkää niskaani. Ajattelin suihkussa sinua ja viime yön touhujamme. Humalatilani teki tuntemuksistani hieman etäisiä. Inhosin sitä! Meillä oli ollut kuitenkin alussa paljon suudelmia, hyväilyjä ja vartalomme olivat olleet tiukasti toisia vasten. Sitten jossain vaiheessa päädyimme sinun asuntoosi. Vaatteet riisuttiin matkalla eteisestä makuuhuoneeseesi niin, että niistä jäi vaatevana lattialle. Sängyn reunalle päästyämme olimme alasti lukuun ottamatta korkokenkiäsi. ”Ei ole aikaa enää riisua niitä!” huohotin sinulle kun hyväilit kovana sojottavaa kaluani ja pallejani kädelläsi. Suutelimme koko ajan kieleni oli suussasi tunnustelemassa paikkoja. Sinun kielesi oli myös aktiivisena maistelemassa suutani. Esileikkien aika oli ohi! Työnsin sinut hellästi, mutta päättäväisesti selälleen sänkyysi. Levitin haarasi, kokeilin kädelläni alapäätäsi kuin varmistaakseni kaiken olevan kunnossa. Kaikki oli kunnossa. Alapääsi oli kostea. Olit todellakin valmis! Olimme molemmat valmiita!

Makasit siinä edessäni selällään sängyssäsi haarat levällään. Minä olin vielä polvillani jalkojesi välissä. Rintasi ja rintakehäsi nousivat kiihkeän voimakkaan hengityksesi tahdissa. Katseesi oli kiinnittynyt jäykkänä sojottavaan kaluuni, jonka ohjasin haarojen väliisi kohti huvipuistoasi, leikkikenttääni. Point of return oli ns. saavutettu. Se tarkoitti, ettei mikään enää saisi minua perääntymään. Olin fokusoitunut sinuun ja siihen yhteen sillä hetkellä maailman tärkeimpään, kauniimpaan asiaan… saisitte ampua vaikka kuulan päähäni! Minua ei kiinnostaisi, minua kiinnosti vain se…

Kova kaluni liukui sisällesi erittäin helposti niin kostea ja valmis olit ottamaan sen vastaan. Liikuttelin sitä ja vartaloani ensin varovasti kuin tunnustellen sisälläsi. Se oli aivan turhaa. Tämä paikka oli odottanut minua aivan selvästi hyvin kiihkeästi. Lisäsin siis vauhtiani ja edestakaista liikettä. Purit ylähampaillasi alahuultasi, silmäsi olivat nyt kiinni. Keskityit selvästi tuntemuksiin mitä sojottava kapineeni oli sinulle tarjoamassa…

Kehosi vavahteli välillä allani. Äännähtelit, minä huohotin liikuttaessa lantiotani ja elintäni sinua vasten. Mielihyvän tuntemukset levisivät alapäästäni aivoihini. Ihmisen suurimpiin sukupuolielimiin, todellakin! Olit ihana! Tuntiessani naisellisen pehmeyden allani ja nähdessäni miten nautit puuhastelustani päälläsi ja sisälläsi. Rintasi ja kovina sojottavat nännisi heiluivat työntöjeni tahtiin. Oli pakko hieman nuolaista yhtä. Et ollut kuitenkaan niin kiinnostunut siitä. Halusit enemmänkin vain munaani kovaan ja kiihkeään tahtiin. Siitä ei ollut pelkoa kunnes toinen käännekohta, josta ei voinut perääntyä saavutettiin. Tunsin siemensyöksyn ja voimakkaan orgasmin lähestyvän. Lauetessani löit kengän korot selkääni ja reisiesi pihtiotteella puristit lantioni lantiotasi vasten. Orgasmini oli mielettömän voimakas! Tuntui ettei nesteen pumppaaminen sisääsi palleistani loppuisi koskaan. Vavahtelin voimakkaan orgasmin vallassa. Pian rukoilijasirkkanaaras, jonka tiukoissa pihtisaksissa olin, katkaisisi pääni ja söisi minut! Mietin ollessani haarojesi ja reisiesi välissä vieläkin tiukassa puristuksessa.

Hymy suussa muistelin ensimmäistä kertaamme lämpimässä suihkussa kun taivuttelin varovasti jäykkää kipeää niskaani ja yritin saada sen paremmaksi lämpimän veden avulla. Heikotti vieläkin, mutta oloni oli kuitenkin vähitellen paranemassa. Lämpimän suihkun jälkeen tunsin oloni kylmäksi. Selvähän se kun suihkussa lämmennyt keho alkoi luovuttaa lämpöä kesäkaudesta ja lämpimästä säästä huolimatta kylmempään ilmaan. Tämä on hyvä konsti kuumalla säällä. Ei missään tapauksessa kannata läträtä kehoaan kylmällä suihkuvedellä ainakaan koko ajan. Lopuksi kannattaa ottaa lämmin suihku ja lämmittää kroppa sillä tai saunalla. Sen jälkeen keho alkaa luovuttaa lämpöä ilmaan, koska se on kuitenkin lämpimämpi ja se tuntuu kropassa miellyttävänä viileytenä. Nyt se ei toiminut kun kärsin energiavajauksesta ja krapulasta.

Sinä näytit naisellisen huolehtimisesi. Toit minulle vaaleanpunaisen kylpytakkisi ja tarjosit sitä minulle lämmittämään. Tarjosit myös itseäsi lämmittämään vartalollasi minua, mutta huomasit itsekin, että se ei nyt riitä. Poika parka oli lopen uupunut eilisestä juhlimisesta ja rakastelusta! Tarvittiin välillä tankkausta. Siinä minä istuin vaaleanpunainen aamutakkisi päälläni ruokapöydän ääressä kuin mikäkin outo hyypiö. Sinä naureskelit iloisesti kikatellen näkemääsi. Minä esitin ilmeilläni olevani mukamas loukkaantunut pilkastasi, mutta naureskelin sitten kanssasi. Ihailin kauneuttasi, asennettasi, fiksuuttasi nainen ja kaikkea sinussa, kun istuit vastapäätä minua nojaten kyynärpäillä pöytään kahvikuppi käsissäsi suusi edessä. Puhuit, katsoit minua ja leikittelit jaloillasi jalkojeni kanssa pöydän alla.

Katselin touhuamistasi siinä lähelläni keittiössäsi kun olimme syöneet ja juoneet kahvia. Oloni oli tullut paremmaksi, krapula ja pään jyskytys oli hellittämässä. Kehoni toiminta (tai ns. väliaikainen toimintahäiriö) ei ollut enää koko ajan haittaamassa mieltäni. Jaksoin taas keskittyä täysillä sinuun. Yritin autella sinua astioiden ja tavaroiden järjestelyssä, mutta et oikein huolinut apuani. Huomasin sinun olevan hyvin tarkka järjestyksen suhteen. Se sama pikkutarkkuus näkyi myös muussa olemuksessasi ja varsinkin pukeutumisessasi. Siihen olin heti ensimmäiseksi kiinnittänyt sinussa huomiota. Selvästi mietit miten pukeudut ja miten se sopisi juuri sinulle. Ulkonäkösi ja antamasi vaikutelma oli sinulle tärkeää. En minäkään mikään nuhruinen lökäpöksy ollut. Vaatteeni pitivät olla ehjiä ja puhtaita ja tietysti myös mukavia. Se oli tietysti ihan selvää jo työn takia, jossa tapasin yrityksen asiakkaita silloin tällöin työtilanteen mukaan. Pääosin olin tarkka tavaroideni järjestyksestä ainakin niin, että tiesin mistä tarvittaessa löytäisin ne. Joskus asuntoni pölykoirat pääsivät juoksentelemaan vapaasti ympäri huoneiden lattioita, mutta kohta nekin olivat ojennuksessa pölypussissa kun imuroin ne pois.

Mietin haluatko omaa rauhaa ja olla itseksesi. Olisiko minun jo aika lähteä kotiini? Et halunnut minusta vielä eroon, niin kuin en minäkään sinusta. Oleilimme kahdestaan asunnollasi. Tai ei aivan, kissasi Matsku oli siellä, mutta se katsoi paremmaksi olla omissa oloissaan ja korkeintaan sähisi minulle jos satuin olemaan sen lähellä. Me taas olimme suurimman osan aikaa kiinni toisissamme. Välillä oltiin vain sylikkäin tai vierekkäin, katsottiin muka televisiota, vaikka ainakaan minä en pystynyt keskittymään siihen lainkaan. Mitä kiinnostavaa sieltä nyt voisi tulla? Oliko koskaan tullutkaan? Se on ihan turha laite! Suukoteltiin, rakasteltiin ja puhuttiin. Miten helppoa sinun kanssa kaikki oli! Tuntui kerrankin, että toinen ihminen ymmärtäisi minua juuri niin kuin tarkoitin. Sinulle ei tarvinnut selitellä mitään. Olimme ns. samalla aaltopituudella ja pystyimme juttelemaan vaikka mistä aiheesta. Ainakin niin minusta tuntui silloin.

Arki koittaa kuitenkin joskus. Kävin työssä ja vapaalla tapailin sinua. Meillä meni hyvin yhdessä. Työssä ei mennyt niin hyvin, en oikein pystynyt enää antamaan siihen sitä samaa panostusta kuin aikaisemmin. Keskittymiskykyni ja varsinkaan kiinnostukseni ei vain kerta kaikkiaan riittänyt tasapuolisesti kumpaankin. Tunsin kai jonkinlaista leipääntymistä työhöni ja minua kai harmitti kun tunnuin jumittuneeni asemaani. Mulkvisti yksikköpomoni oli pääpomon veli ja todellinen jarru uralleni. Hän huomasi heti muutoksen ja uhkaili puhuttelulla veljensä luona. En oikein jaksanut välittää. Ainahan voisin hakeutua johonkin toiseen paikkaan työhön. Varmaan pääsisinkin, mutta kyseessä oli muutakin. Oli alkamassa mielenkiintoinen uusi projekti, jossa minun aloitteilla ja ideoilla oli aika paljon jalansijaa. Projekti oli vakavasti otettava, jos sen rahoitus onnistuisi. Yksikköpomo käytti juuri tätä asiaa, eli rahaa projektia ja minua vastaan.

Me taas nautimme toistemme seurasta. Ihasteltuani aikani sinun reisiä ja takapuolta tajusin, että varmaankin harrastat pyöräilyä. Tuskin muuten noin kauniita muotoja saa kuin treenaamalla ja ajamalla! Kohta oltiinkin sitten yhteisellä pyörälenkillä. Minulla oli ns. hybridi, joka tarkoittaa, että pyörä on yhdistelmä jonkin tyyppistä maastopyörää, mutta siinä on myös huomioitu katupyöräilyssä tarvittavia asioita. Sen lisäksi pyörässäni oli kahvavaihteet. Vaihteet vaihtuivat vain kahvaa kääntämällä jompaankumpaan suuntaan halutun vaihteen mukaan. Pyörän sai kiihdytettyä nopeasti, kun nopea vaihteenvaihto tarjosi sopivan kokoisen rattaan ja välityksen polkimille ja jaloille. Sinulla oli hyvä aito kilpapyörä. Se oli erittäin kevyt, kapearenkainen ja siinä oli enemmän rattaita, siis enemmän myös vaihteita.

En tietenkään malttanut olla kiusaamatta sinua ja haastoin sinut ajamaan mahdollisimman kovaa. Jos sinä veit autolla ajaessamme, niin nyt minä päätin viedä sinua. Katsotaan miten paljon kilpailuhenkeä sinusta löytyisi, vai luovuttaisitko heti kun piti vähän nähdä fyysistä vaivaa? Aikamme normaalisti poljettuamme ja tavallaan kuin hieman verryteltyämme aloitin kisaamisen loivassa ylämäessä. Se oli taktikointia, sillä minulla oli saman tien oikea sopivan vetävä vaihde tällaiseen paikkaan kun sinä jouduit vielä hakemaan pienempää ja kevyempää vaihdetta kiihdyttämiseen. Naureskelin ja lisäsin haastetta: ”Helppoa se oli autolla vain painaa kaasua, mutta mitenkäs nyt pyörällä?” Leikittelyni ja härnäämiseni tuntuivat tepsivän, sillä huomasin sinun lisäävän vauhtia nousemalla seisomaan polkiessasi mäkeä ylös. Reisissäsi näytti todellakin olevan voimaa ja tekniikkasi tarttua kiinni tiukasti pyörän tankoon ja käyttää koko vartaloasi voiman tuottamiseen oli kokemuksen ja runsaan harjoituksen hiomaa. Minun olisi siis syytä itsekin lisätä nopeasti vauhtiani, jos aikoisin pärjätä sinulle eikä vain jäädä ihastelemaan vartalosi sujuvaa, kaunista rytmikästä liikettä. Ei muuta kuin isompaa vaihdetta tasaiseen tahtiin, jotta jalkalihaksillani olisi sopiva vastus ja pyörä myös kiihtyisi tehokkaan nopeasti.

Saavutin ylämäen harjan nopeasti. Sinä olit vielä mielestäni turvallisen matkan päässä minusta. Maasto ei vain oikein suosinut minua ja pyörääni. Mäen jälkeen tuli pitkä loiva alamäki, joka jatkui pitkänä tasaisena suorana. Se lupaili vaikeuksia minulle, vaikka minulla olikin varmaan enemmän lihasmassaa kuin sinulla. Toisaalta minulla oli myös painoa enemmän niin itsessäni kuin pyörässänikin, joka ei ollut kevyen kevyt kilpapyörä. Hyvin nopeasti olin vaihtanut isoimmalle vaihteelle ja alamäessä polkeminen ei enää kannattanut. Vauhtia ei enää tulisi lisää, jalkani liikkuivat jo nyt niin nopeasti kuin pystyivät. Olisin kohta vain maitohapolla. Tein kaikkeni, jotta ilmanvastus olisi mahdollisimman pieni laskin ylävartaloni ohjaustankoa vasten, kädet tiukasti kylkiini ja jalat myös tiukasti pyörän runkoa vasten. Tuuli humisi korvissani. Kuulin pyörän renkaiden äänen takanani. Olit siis jo saavuttanut minut. Yritin vielä leikata mahdollisimman tarkasti alamäen loivassa kaarteessa saadakseni kaiken pienen hyödyn siitäkin.

Tasaisen suoran alkaessa sinä poljit ohitseni pienen naurahduksen saattelemana. Se oli kuin vastahaaste minulle. Tätä ei voisi nyt enää lopettaa ihan helpolla. Pakko antaa kaikkensa ja polkea suurimmalla vaihteella täysillä, jotta pysyisin vauhdissasi. Sinulla oli nyt kaikki edut puolellasi. Kilpapyörän keveys ja suurempi välitys, joka sai pyörän kulkemaan kovempaa vähemmällä voimalla. Osasit huomioida myös ilmanvastuksen ja pysyttelit hyvin kumarassa asennossa. Minä jouduin myös turvautumaan kaikkiin näihin pienen pieniin konsteihin. Rääkkäsin lihakseni äärirajoille ja silti aloin jäämään sinulle auttamatta vähitellen. Sitten maasto alkoikin taas suosia minua. Edessä oli jyrkkä mäki, joka jatkui sitten loivempana mutta pitkänä. Teit aivan oikein ajoit kovalla vahdilla mäkeen ja vaihdoit asteittain pienemmälle, mutta et liian pienelle jolloin polkeminen olisi mennyt tehottomaksi. Nousit ylös ja käytit vartaloasi käsivarsien ja selkälihaksien kanssa voiman saamiseen polkimille. Sinulla oli vaikeuksia saada ja löytää sopiva vaihde noin jyrkässä mäessä ja vauhtisi hyytyi. Minä tietysti käytin sitä hyväksi ja ohitin sinut. Mäen loiventuessa sinä aloit taas saavuttaa minua. Taas pyöräsi renkaiden ääni alkoi kuulua korvissani takaani. ”Luovutatko?” huusin tai pikemminkin kimitin, niin kovasti rääkki otti jo henkeeni. ”Joo!” kuului myös puuskuttava ääni takaani. Pysähdyimme ja kun saimme taas hengityksemme kulkemaan, sovimme tasapelistä. ”Ai, ai!” lihakseni oli maitohapolla. ”Tilataanko taksi?” Sinä yönä ainakin nukutti hyvin. Nukuimme vierekkäin sikeästi kuin kaksi pientä kilttiä lapsosta.

Aikaa kului, kesä vaihtui syksyyn. Vettä tuntui satavan päivittäin. Työskentelyni työpaikalla oli alavireistä. Tunnelma siellä oli kireä. Käväisin muutaman kerran pääpomon juttusilla, mutta en yksikköpomon luulemasta syystä. Keskustelut koskivat uutta projektia. Pääpomo oli guru omalla alallaan. Sen lisäksi hän oli tarkkasilmäinen ihmistuntija, kaikin puolin miellyttävä persoona. Hänessä oli jonkinlaista samanlaista kyläpäällikkömäistä olemusta kuin isässäni oli ollut, mutta hän osasi ilmaista itseään aivan toisella tavalla kuin oma isäukko. Hänellä oli toisenlainen näkemys asioihin. ”Insinöörissä on parhaillaan ripaus taiteilijaa. Kuka tahansa tavallinen insinööri saa tarvittavat tiedot. Hyvä insinööri osaa soveltaa niitä ja keksii uusia sovelluksia.” – ”Niin, että joku ekonomipelle torppaa ne heti alkuun! Vai?” Olin aika rohkea puheissani ja hän piti siitä. ”Häh, häh!” hän naurahti rähäkällä äänellä. ”Tiedän, että sua jurppii oman projektisi tyssääminen, mutta se on sen verran iso hanke, että siinä pitää olla rahat siististi pinossa ennen kuin sitä voi jatkaa!” Juteltiin vähän kaikesta muustakin, kuten siitä, että en oikein ollut nyt työssä kiinni. Sovittiin, että pidän vuosilomani nyt syksyllä. Se oli kai ihan hyvä asia. Olisi aikaa vähän mietiskellä kaikkia asioita mitä oli tapahtunut viime aikoina.

Meillä oli ensimmäinen suurempi erimielisyys, en sanoisi riita. Minusta sinä olit vähän liian tarkka joka asian suhteen. Yritin saada sinulle rennompaa asennetta. Impulsiivisesti otin ketsuppipullon ja roiskutin siitä ketsuppia paidallesi rinnoillesi. Missään tapauksessa ei ollut tarkoitus aloittaa mitään ruokasotaa, koska ruualla leikkiminen tai muutenkin sen pois heittäminen tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. Varsinkin eläinperäisen ruuan, oli se sitten naudan, possun, kanan lihaa tai vaikkapa kalaa. Tosin nämä ruuat kyllä maistuvat minulle, mutta yritän pitää mielessäni niiden alkuperänä olevan elävän olennon. Sinä kai tulkitsit tekoni pahemmaksi mitä se oli tarkoitettu. Vaihdoimme siinä hieman mielipiteitä sinun rynnätessä pesemään paitaasi ja vaihtamaan puhtaan sotketun tilalle. Minä satuin mainitsemaan havainnostani sinun ehkä liiallisesta siisteydestä ja varsinkin tavaroiden järjestyksestä. Sanoin ymmärtäväni ettet halua minua kääntelemään tavaroitasi eri asentoon omassa asunnossa. Ihmettelin myös miksi meidän piti olla aina sinun luona? Asuntoni ei ollut juurikaan asuntoasi pienempi tai huonompi.

Hyvä! Menimme siis välillä minun asunnolleni. Rauha palasi taas ja typerä välikohtaus unohtui. Emme olleet juurikaan ehtineet asettua kun ovikello soi. Ovella oli anarkisti pikkusiskoni. Hän oleskeli välillä minun luona kun oli riidellyt äitimme kanssa. Asunnossani oli tilaa ja minä jaksoin ehkä kaikkein parhaiten sietää hänen oikkujaan. Ainakin paremmin kuin nykyään täydeksi natsiksi ryhtynyt isoveljeni, jolla oli vaimo ja kaksi lasta, kaksi poikaa kahdeksan ja kymmenen. Olin siis myös setä. Siskoni lompsi sisään sen kummemmin tervetulotoivotusta odottamatta vihreässä maiharitakissa ja – kengissä. Pukeutuminen viittasi siihen, että hän oli tällä kertaa enemmänkin äärivasemmistolainen. Välillä hän oli taas enemmänkin luonnon ja ylitsevuotavan suvaitsevuuden vihreä, tai sitten punavihreä. Pääasia tuntui olevan, että oltiin idealisteja ääripäätä myöten, ainakin minä koin hänen näkemyksensä niin. Hieman hirvitti mitä tästä vielä koittaisi sinun ja siskoni tapaamisesta. Eihän siinä mennyt esittelyäni enempää aikaa kun siskoni hyökkäsi sinua, pääomaa vastaan esittämällä aika kovia väitteitä. Sinä talousalan ihmisenä jouduit vastaamaan kaikkiin globalisaation ja rikkaiden aiheuttamiin epäkohtiin maailmassa niin kuin olisit niistä vastuusta. Yritin toppuutella siskoani käyttäytymään vähän paremmin, mutta sinä huitaisit kädellä asian olevan hallussa ja, että: ”häivy!”

Kahdessa naisessa taisi olla minulle liikaa vastusta. Päätin mennä lähikauppaa hankkimaan hieman jääkaapin täydennystä. Nähtäväksi jää kumpi naisista olisi vielä asunnolla palatessani, vai olisiko kumpikaan. Palatessani asunnolleni yllätyin kun siellä oli kaksi sopuisasti keskenään keskustelevaa ja hihittävää naista. Pällistelin sitä hölmistyneenä, kauppakassien riippuessa kummallakin puolilla käsistäni. ”Mene pois siitä kasseinesi!” minulle huikattiin ja perästäni kuului naurun hihitystä kun suuntasin keittiöön. ”Johan on!” taivastelin päätä pyörittäen. Parasta alkaa ruuan laittoon! Tuonne on turha mennä vähään aikaan arvosteltavaksi. Olohuoneen hihitys jatkui, se kieli siskoni paljastavan kaikenlaisia juttuja minusta.

Meni muutama päivä. Oleskelimme yleensä illalla sinun asunnolla. Sinä olit päivisin työssäsi, minulla oli lomaa. Kävin yksin pyöräilemässä päivällä ja olin asunnollani yleensä tietokoneen äärellä. Joskus koko päivä meni tietokoneen äärellä kun ulkona satoi vain vettä. Mietin työssä ideoimaani projektia. Se oli mielenkiintoinen, mutta olisiko se niin kiinnostava, että jäisin nykyiseen työpaikkaani. Yhtä hyvin voin alkaa tekemään jotain muuta. Yrityksen pääpomo oli kuitenkin sellainen persoona, joka sai minut jäämään ainakin toistaiseksi työpaikkaani. Pitäisin nyt pois minulle kertyneet lomat ja sitten asiaa arvioitaisiin uudelleen.

Illalla yleensä kävelin luoksesi. Vietimme yleensä vapaan, illan ja yön sinun luonasi. Sitten yhtenä iltana, hieman tavallista myöhempään näin työkaverin, pomon pojan erään pubin ulkopuolella hoipertelemassa kännissä. Tietysti hän huomasi minut ja puhe kääntyi ”siitä mistä puute” aiheeseen. Tällä kertaa hänen juttunsa kuitenkin saivat korvani kuuntelemaan entistä herkemmin. Hän kehuskeli muutama kuukausi sitten olleen tekemisissä erään hyvännäköisen hutsun kanssa. Hänen kuvailunsa sopi liian hyvin sinuun. ”Sillä muijalla oli luomi huulen vasemmalla puolella, toinen oli kaulassa, kolmas vatsassa… ja arvaa mitä!... Neljäs oli lähellä pimpsaa! Häh, häh!” Paskaläjä nauroi. Menetin malttini siinä silmänräpäyksessä. Tartuin paskaläjää kaulasta, painoin hänet isoa kaupan mainosikkunaa vasten täydellä voimalla. Lasi rytisi hänen selän takana, mutta ei rikkoutunut, sillä se oli turvalasia. Persläpi, paskaläjä oli ihmeissään, ei oikein käsittänyt mitä tapahtui. Teki mieli lyödä turpaan, mutta paskasaavi oli jo niin pihalla tästä maailmasta, ettei se enää tointanut mitään. Sontiainen tippui muutenkin ja valui alas ikkunaa pitkin kadulle kun päästin otteeni irti hänen kurkusta.

Minun kiukkuni ei kuitenkaan laantunut kun tulin luoksesi. Huomasit heti minut nähdessäsi, että kaikki ei ollut hyvin. Tivasin sinulta tietoja asiasta. Mainitessani kadulla juuri tapaamani paskaläjän ilmeesi meni vakavaksi ja synkäksi. Et suostunut kertomaan hänestä tai siitä, että hän tiesi luomistasi mitään. Raivosin huutamalla ja haukkumalla sinua muutamilla ikävillä sanoilla. Lopuksi vetäisin kädelläni eteisen hyllyn päällä olleen ison lasilautasen ja sen päällä olleet tavarat kädelläni lattialle, niin että ainakin lautanen särkyi parketille. Olin vitutusta ja raivoa täynnä! Eniten oikeastaan harmitti, ettet edes kunnolla yrittänyt selittää mitään. Pamautin oven kiinni perässäni niin kovaa, että se tuntui lähtevän karmeineen irti seinästä! Tämä taisi olla sitten tässä! Kohta mennessäni ja kulkiessani asuntoani kohti minua kadutti tekoni. Harmitti malttini menettäminen ja kun näin sinut todellakin pelkäävän minua varsinkin kun särjin esineitä.

Menin kotiini, yritin saada sinut puhelimeen. Lähettelin viestejä. Lopulta sain sinulta viestin: ”Jätä minut rauhaan. Juttumme on ohi!” Niin, kai sitten tuumin heittäessäni puhelimen kädestäni jonnekin. Olisi pitänyt jo alusta pitäen tajuta, että kaikki oli liian hyvää ollakseen pysyvää! Nyt oltiin sitten rutiköyhiä, game over! Vitutti sen verran paljon, että piti potkaista paria eteen sattunutta huonekalua, myös makuuhuoneeni ovi sai osansa. Se oli rakenteeltaan niin huttua, että jalkani meni melkein läpi siitä. Jouduin kaivelemaan sitä irti ovesta, ehkä se antoi minulle hieman aikaa rauhoittua. Olin liian tulisieluinen ja äkkiarvaamaton! Tiesinhän minä sen, mutta mitä ihmettä ihminen tai mies luonteelleen voi? Tunnustan ihan oikeasti itkeneeni oikein kunnolla, niin pahalta tilanne tuntui. Lopulta ajattelin kaiken olevan kai sittenkin paremmin näin. Sinä olit kaikesta huolimatta sellainen nainen, joka ansaitsi paljon parempaa, ei tällaista räyhääjä ja muutenkin itsetunnotonta luuseria. Ilta tummui ja pimeys peitti asuntoni, nukahdin ja nukuin yön jotenkuten silloin tällöin heräten. Aamulla väsytti, eikä huvittanut nousta ylös. Sitten luonto kutsui pöntölle lirittämään…

Enpä olisi hetki sitten uskonut viettäväni lomaani yksin tällaisessa tilanteessa. En yrittänyt viestitellä sinulle mitään, ymmärsin sen vain nyt pahentavan tilannetta. Tänään oli siis ensimmäinen päivä ilman sinua… voi, itku! Mikään arkinen askarteluni ei enää tuntunut tärkeältä. En jaksanut lähteä mihinkään, en tehdä mitään, olin vain. Kummallista miten aikakin tuntui taas pysähtyneen. Olin kuin kovasta vauhdissa kaarteessa sivuun lentänyt. Hetki sitten menin vielä kovalla vauhdilla eteenpäin. Sitten äkkiä olinkin ulkona tieltä, ojassa, josta en päässyt liikkumaan mihinkään. Ollaan nyt sitten siellä ojassa! Mietin pomon pojan, paskaläjän puheita ja sinun reaktiotasi asiaan. Miten saatoit olla tuollaisen paskaläjän kanssa tekemisissä? Se tuntui tosi oudolta!

Makailin sohvalla ja heittelin jostain löytämääni palloa seinää vasten. Pomp, pomp kuului yksitoikkoinen pompotus pallon osuessa seinään. Jossain vaiheessa naapurin puolelta kuului kolinaa ja epäselvää huutoa, jossa kai uhkailtiin tappaa ja jotain… Annoin naapurin olla rauhassa. Join paljon kahvia, en syönyt oikein mitään, ei maistunut. Pitkän piinaavan päivän jälkeen ilta tummui taas ja nukahdin. Nukuin yön vähän paremmin, enkä nähnyt mitään unia.

Seuraavana päivänä, siis toisena päivänä ilman sinua Ihanaiseni siskoni tuli käymään. ”Mitä vittua tää meinaa!” sain kuulla heti ensimmäiseksi häneltä. Hän oli saanut tietää mitä oli tapahtunut. ”Miten sä oot tyrinyt tällä kertaa?” huutaminen jatkui. ”Sisään vaan ja tervetuloa!” vastasin. Siskoni piti sinusta ja höykytti minua. Hänen mielestä kaikki oli minun syytä kun suhteemme kariutui. ”Nyt sä jätkä ostat kukkakimpun tai oikeastaan jotain vielä parempaa… ja meet sinne naises luo polvillas pyytelee anteeks. Tajuut sä pallopää?” Oliko siskoni nyt vielä alkanut parisuhdeterapeutiksikin? Tämä ei nyt kuitenkaan tuntunut ihan puolueettomalta, miksi minä olen se paha tyyppi? ”Miehet yleensä ovat!” siskoni tiesi sanoa.

Siskoni saattoi olla oikeassa. Peseydyin ja siistiydyin. Illemmalla kävin ostamassa kukkakimpun ja kävelin asunnollesi. Soittelin asuntosi ovikelloa, mutta et tullut avaamaan. Yritin viestitellä sinulle. Ei mitään. Laitoin kukkakimpun oveen ja lähdin kävelemään pois. Ei tehnyt mieli mennä kotiin. Päätin mennä pubiin hörppäämään muutaman. Lasillisen ääressä istuessani seuraani istahti Niko, jonka tapasin sinun seurassa Many Decades ravintolassa. Hän käyttäytyi tällä kertaa hieman tavallisemmin. Kyseli kuulumisia ja mitä meille kuuluisi. Kerroin mitä oli tapahtunut. Niko oli tuntenut sinut, Ihanaiseni jo aika pitkän aikaa. Te olitte olleet kuulemma samalla luokalla. Hän kertoi sinun etsineen aika pitkään sopivaa kaveria itsellesi ja että olit ollut hyvin kiintynyt minuun. Se oli nyt varmaan kuitenkin ohi, päättelin. ”Ei muuta kuin lykkyä jatkoon!” Niko toivotti lähtiessään.

”Tuliks ikävä ku homppeli kaveri läks?” kuulin ivallisen äänen sivusta purkkaa jauhavalta naiselta. ”Jotain varmaan sellaista.” vastasin. ”Tarjooks vaikka bissen?” Nainen oli asenteeltaan vastenmielinen. Jostain syystä minua ei nyt kiinnostanut edes sekään. Voisin ihan hyvin kaataa kuppia aikani kuluksi yksin tai sitten tuon kanssa. Sain kuulla naiselta miten paskoja kaikki miehet olivat. Hänen oma mies oli sellainen hoivamies, joka iski hänet silloin kun hän oli ollut heikoimmillaan edellisen suhteen päätyttyä. Nyökkäilin ja hörppäilin juomaa vähitellen kiihtyvään tahtiin. Naisen mies oli sellainen nössö, ainakin naisen mielestä. Minä annoin muijan vain pälättää juttujaan. Sanavarastoni oli rajoitettu sillä hetkellä todella vähäiseksi. Käytössäni oli vain ”mmm!” Jos sitäkään voi sanaksi lukea. Aikansa läpätettyään nainen alkoi lähennellä. Hänen käsi käväisi haarojeni välissä. Päädyimme asunnolleni. Minulle oli kaikki samantekevää. Teknisessä mielessä olin vapaa mies, sinkku. Siitä oli sinun viestisi vielä puhelimessani.

Oli virhe ottaa pubissa tapaamani nainen mukaani asuntooni, siinäkin mielessä, että puheen pulputus jatkui taas aamulla. Sain taas kuulla miten kamalaa naisella oli. Kaikki olivat paskoja ja syyllisiä naisen ongelmiin. Hänessä itsessä ei ollut mitään vikaa. Heittämällä hänet ulos lisäsin yhden mieskusipään hänen listaansa. Lähtiessään tuo prinsessa käytti v-sanaa aika hanakasti ja piti aikamoista ryskettä. Varmaan tulee naapureiden kanssa puhetta lisääntyneestä kolinasta ja häiriöstä yhtiökokouksessa…

Tuntui ettei tällainen meno enää kuulunut aikuiselle miehelle. Opiskeluaikanani minulla oli ollut samanlaisia ongelmia. Opiskelu oli luisunut hetkeksi sivuraiteelle kun en jaksanut keskittyä siihen, vaan mielessäni oli enemmänkin bailaaminen. Olin extreemisti, äärimmäisyyksiin saakka menevä ihminen. Se oli jossain tapauksissa hyvä piirre, silloin kun ei pitänyt antaa periksi, ei voinut luovuttaa. Se oli huono piirre kun keskityin vain yhteen asiaan, enkä välittänyt mistään muusta. Bailaaminen meni välillä yli rillutteluksi tämän piirteeni takia. Onneksi minulla oli huono viinapää niin kuin isoisällä. Tulin sairaaksi paljosta viinasta, enkä pystynyt jatkamaan juomista vuorokautta pidempää. ”Sillä miehellä oli huono viinapää!” muistelen mummon, joskus sanoneen ukista. Ukki kuoli sodassa, joten en koskaan tavannut häntä. Päätin lähteä perheemme yhteiselle kesämökille. Siellä metsän keskellä järvenrannalla olisi nyt syksyllä kaunista ja rauhallista kunhan ei sataisi paljon vettä.

Mökille päästyäni lämmitin rantasaunan. Rannan tuntumassa oleva sauna, siitä jonkin matkan päässä oleva aitta ja muutama muu pikkuinen talousrakennus oli isäni aikoinaan rakentamia hirsirakennuksia. Hieman kauempana oli uudempi hirsirakenteinen mökki, jonka natsiveljeni ja minä rakensimme. Isoveljelläni oli rakennusalan yritys, joten rakennuspuuhat kuuluivat hänelle isän jälkeen. Muistelin miten mukavaa puuhaa oli olla rakentamassa broidin kanssa mökkiä. Enhän minä siitä niin paljon mitään ymmärtänyt, mutta broidi oli selittänyt kärsivällisesti miten hommat tehdään ja näyttänyt esimerkkiä. Siitä hommasta minulla oli hyvä muistikuva hänestä. Jostain syystä hän taas nykyään käyttäytyy kuin pikkunatsi, jota pitäisi survaista turpaan!

Vilvoittelin löylyn jälkeen saunan terassilla ja ihailin järvimaisemaa. Järvenpinta oli tyyni. Jostain vastarannan suunnalta kuului yksinäisen joutsenen kaipuuta kiljuva ääni. Lintu parka, missä on sen kumppani? Illan vielä hämärtyessä iso appelsiinin värinen täysikuu nousi vastarannan puiden latvojen takaa taivaalle. Mitäs se siellä piileskeli? Oli aika laittaa mökki käyttökuntoon, tehdä iltapalaa ja mennä nukkumaan. Huomenna voisin hieman järjestellä paikkoja täällä. Tekeminen saa varmaan ajatukseni pysymään jotenkin kasassa. Vaikka käyttäydyinkin jo urheammin, en ollut unohtanut sinua Ihanaiseni. Katsoi kuvaasi kännykästäni. Silmäni kastuivat, vaikka yritin olla itkemättä. Laitoin vielä yhden viestin sinulle. Se olisi sitten viimeiseni, en enää häiritsisi sinua. Kaikkea hyvää, sinulle rakas!

Seuraavana päivänä olin haravoimassa lehtiä mökin edustalta. Siellä kasvoi komeita vaahteroita, joissa oli nyt syksyllä värikkäitä lehtiä. Ilmassa oli erityinen syksyn tuoksu varsinkin kun maata hieman pöyhensi vaikka haravalla. Monta päivää kestäneet sateet olivat loppuneet eilen illalla. Ilma oli selvästi vähitellen viilenemässä. Pidin syksystä ja kun se vähitellen muuttui talveksi. Ensilumen sataminen oli myös mukavaa aikaa. Oli jotenkin seesteisempi olo olla täällä maalla luonnon keskellä. Kesken ajatusteni huomasin jonkin vaalean auton liikkuvan tännepäin. Auton vaalea katto vilahteli puiden välistä. Saattoi se olla menossa naapuriinkin... Ei, kyllä se oli tulossa tänne, se ohitti jo naapurin risteyksen, tai sitten se ajoi harhaan... Sydämeni jyskytti toivosta! Voisiko se olla… ei varmaan! KYLLÄ SE OLI! Se oli valkoinen pikkuinen Audi! Se olit sinä Ihanaiseni!

Olin niin riemuissani nähdessäni sinut, kunnes huomasin itkusi. Mitä oli tapahtunut, ihmettelin? Nyyhkytit, että olit viestini jälkeen myöhemmin huomannut ulkona hälytysvalojen vilkkuvalot ja paljon ihmisiä niiden luona. Joku mies oli jäänyt linja-auton alle ravintolan edustalla. Pelkäsit minulle tapahtuneen jotain pahaa. Olit mennyt katsomaan, mutta se ei ollutkaan ollut minä. Sitten olit yrittänyt soittaa ja viestitellä minulle, mutta et ollut saanut yhteyttä. Puhelimeni akku oli varmaan huomaamattani loppunut, enkä ollut huomannut ladata sitä. Olit soittanut myös siskolleni ja kysellyt tietäisikö hän mitään minusta. ”Olin niin peloissani, että sinulle olisi tapahtunut jotain!” nyyhkytit sylissäni ja koko vartalosi tärisi. ”Neiti hyvä, kaikki on taas hyvin! Saanko ehdottaa pientä hemmottelua, syömistä ja loikoilua mökissäni takan edustalla!” – ”Joo!” niiskutit. Sinusta oli mukavaa kun olin olevinaan kuin brittiläinen hovimestari viimeisen päälle kohteliaana. Se oli meidän keskinäistä leikkiä ja flirttiä, jota toiset eivät aina ymmärtäneet, eikä tarvinnutkaan.

Syötiin, juteltiin ja lämmiteltiin takkatulen edessä. Kerroit kaiken paskasta pomon pojasta, jonka olit tavannut juuri ennen minua. ”Jätkä oli tosi sika!” kerroit. ”Onneksi se oli niin humalassa, että lopulta sammui!” – ”Toisaalta sammuinhan minäkin sinun luona… tavallaan.” – ”Joo, mutta sinä olit mukava… ja olit vaan väsynyt.” Pomon poika oli todellakin paska juoppo! Toisaalta säälittävää! Hänellä olisi ollut paljon enemmän kaikenlaisia mahdollisuuksia elämässään mitä toisilla ei ollut, silti hän oli tuollainen nautintojen perään hakeutuja. Toisaalta se piirrehän meissä on kaikissa… Ei oikein voinut tuomita, kun ei tiedä ihan kaikkea.

Minä olin niin iloinen, suorastaan onnellinen kun sinä, oma Ihanaiseni olit siinä sylissäni ja juttelimme taas pitkästä aikaa. Oli niin paljon asiaa puhuttavana toisillemme. Miten olin kaivannut sinua!

Seuraavana päivänä pihaan ajoi taas auto. Se oli äitini auto, mutta ratissa oli anarkisti, nykyään perheneuvoja siskoni ja hänen vieressä istui natsi-broidini. Liberaali-äitini istui takana. Mitähän nyt oli tapahtunut? Tällaista lähetystöä ei näe kovin usein. Outoa oli, että se oli liikkeellä äitini autolla. Missä oli broidin Volvo-maasturi ja perhe? Isoveljeni nousi ensimmäisenä autosta ja huusi saman tien nähdessään sinut: ”Hyvinhän velipojalla on täällä asiat!” Oli outoa nähdä broidi noin iloisena ja kohteliaana. Mitä natsi-broidille oli tapahtunut? Outo siskoni taas hyppi ja nauroi katsoessaan sinua. Hän oli iloinen kun me olimme yhdessä. Olit valloittanut siskoni sydämen ja kohta varmaan koko lapsuudenperheeni. Minulla ei siis olisi kohta ketään puolestapuhujaan riitatilanteessa kun kaikki olisivat sinun puolella, mietin. Äitini ihmetteli pihansotkua ennen kuin muka huomasi sinut, mutta tervehti sinua kuitenkin iloisen kohteliaana. Se oli äitini tapa, koko ajan hän oli kuitenkin vilkuillut salaa ja tarkkaillut meitä. Hän oli mielissään meistä.

Broidin kanssa jutellessa selvisi, että hän oli eronnut. Paska juttu, totesin veljelleni samalla mukamas lyödessäni häntä nyrkillä käsivarteen. Broidi ei ollut niinkään pahoillaan siitä, sillä oli ollut toisaalta helpotus päästä vuosien piinasta ja tappelusta. Lapsien tilanne arvelutti, mutta exän kanssa oli päästy sopuun heistä. Jospa asiat järjestyisivät jotenkin heidän suhteen? Isoveli oli päättänyt pitää heistä huolen ja tehdä kaikkensa heidän eteen. Uskoin sen, sellainen oli veljeni parhaimmillaan. Jutustelu lopetettiin veljesten väliseen näytösotteluun, jossa mukamas muksimme toisiamme. Äiti oli mukana taivastelemassa: ”Mikä ihme noita poikia riivaa? Taas ovat tappelemassa… lapsesta lähtien se on ollut tuota!”

Sisko taas kertoi minulle jossain vaiheessa, että lähtee opiskelemaan jonnekin yliopistoon. Sinä olit saanut hänet ajattelemaan asioita laajemmassa perspektiivissä. Ei ollut vain mustaa ja valkoista, ei aina ollut selvää asioiden vastakkaisuutta, ei ollut vain hyvää ja pahaa. Oli myös harmaa alue, saattoi olla myös paljon värejä… sisko selitti minulle. Hän oli päättänyt oman suuntansa kun yksi hänen entinen koulukaveri oli liittynyt johonkin epämääräiseen skinhead-jengiin ihastuttuaan sen johtajaan muutama ilta sitten. Hän oli tajunnut, että naiset olivat tuollaisissa porukoissa vain miesten leikkikaluja. Jos jostain löytyisi mahdollisuus vaikuttaa, se olisi kuitenkin vanha kunnon demokratia. Siinä ei vaan riittänyt, että ilmaistaisiin silloin tällöin mielipide äänestämällä jotain. Piti ymmärtää asioita laajemmin ja pidemmälle kuin yhden äänestyksen, vaalikauden tai yhden ehdokkaan mielipiteen ja puheenperusteella. Siskoni oli taas asiallaan, paasaamassa tulisieluisena… Hänestä saattaa tulla vaikka mitä oppiessaan koko ajan paremmaksi ilmaisemaan asioita ja saadessaan ihmiset kuuntelemaan, mietin.

Äiti muisteli meidän isää, miestään istuessamme mökin tuvassa pöydän ääressä illalla. Ihmettelimme miten äiti oli kestänyt isää, hänhän oli sellainen yksioikoinen mies? Äitimme naurahti: ”Ei se ollut aina sellainen. Se oli hauska mies, oikein mukava kaikin tavoin. Teille tenaville sen pitikin olla tiukkana. Se oli varmaan silloin aikoinaan sellainen tapakin kasvattaa lapsia…” Ehdotin maljaa isän muistolle. ”Kyläpäällikölle!” huudahdimme lasien kolahtaessa yhteen skoolatessa. Sitähän isämme oli meille ollut.

Työni suhteen päätin irtisanoutua lomani jälkeen nykyisestä työstäni. Edessä olisi ollut varmaan mielenkiintoinen uusi projekti, jossa minulla olisi saattanut olla oma tärkeä osa, tai sitten ei. Sota ei yhtä miestä kaipaa, eikä yksi mies sotaa! Voisin pitää jonkin aikaa luppoaikaa ja miettiä mitä haluan tehdä jatkossa. Voisin myös hieman autella broidiani siirtämään hänen rakennusliikeyritystoimintaa näkyvämmäksi nettiin. Hyvät, selkeät sivustot ovat tärkeitä yritykselle kuin yritykselle.

Myöhemmin illalla makasimme molemmat kyljekkäin sängyllä, naamat vastakkain mökin pikkukammarissa. Jutustelimme hiljaa keskenämme ja katsoimme toisiamme. Sinä pidit perheestäni ja he näyttivät pitävän sinusta. Minä taas olin aivan hulluna sinuun! Suukotin sinua suulle… ihana, ihana, ihana, rakas Ihanaiseni!