Jekkujei kylässä
Mauttomat kynsipoliisit
Tässä sitä vihdoinkin oltiin, ihka uudessa eteisessä. Ovenraosta sisään vilahtaessa olen jo pahalla päällä. Silmiä kirvelee tuo edessö oleva, kamalan näköinen kenkärivi. Kaikki ihmiskengät, nokat samaan suuntiin. Ei, ei, ei, miten kamalaa. Tämä peli ei kyllä vetele! Otan hieman vauhtia ja potkaisen, fiuuuuuuuuuuuuuuuu! Vielä tosta, ba-tam ja tosta bu-tum! Kas noin, perheen kaikki kengät mukkelis makkelis. -Soon nuin, hi hi, hii! Nyt näyttää hyvältä. Oitis hiusteni väri sädehtii punaistakin punaisempaa väriä. Hiuksistani näkee milloin olen todella tulisella ja pahalla tuulella. Siis oma, ihana itseni. Olen kasvanut jo niin isoksi, että on minun aikani etsiä oma ihmispieni, jolla varmistan tulevaisuuteni Jekkulandiassa. Siellä pitää osata määrätyt Jekkusäännöt. Jos en ole päässyt jekuttamaan muutamaan hetkeen, hiusteni väri muuttuu oranssista keltaiseen, ja lopulta tylsän ruskeaksi. Suupieleni venyvät siihen rumaan hymyn tapaiseen, josta tulee sotkuinen ja outo olo. Jekkujeistako tylsä? -No, ei sitten ikinä semmoista päivää! Tässä kodissa asuu pieni tyttö. Tytöllä on satukirjassa tarina meistä Jekuista, mutta hän ei ole siihen tutustunut, niin Jekkulandian Kuningas on sanonut. Se on hyvä merkki. Jekkulandian Kuninkaalla on pitkä lista kaikista lapsista, jotka eivät ole tutustuneet Jekkuihin. Tuo lista on paljon pitempi ja tarkempi, kuin sillä tylsällä punatakkisella, Joulupartapukilla. Toivottavasti tässä talossa ei ole semmoista pitkäkyntistä, pitkähäntäistä kotimaukujaa. Ne otukset ovat ihan mau-, mau-, mauttoman maukuvia, kamalia kynsipoliiseja. Jekkuvihollisia. Hyh, hyh, hyi sentään! Jekkulandian Kuningas on sanonut, että kaikkia pitkäkyntisiä on syytä varoa.
Hiippaileva Jekkujei
Ihmisten joukossa pitkäkyntisiä on paljon. Odotellessa sisäoven avautumista mietin mielessäni, mitä kaikkea jekkukivaa keksinkään tässä perheessä. Ovi narahtaa, ja aukeaa. Sieltä juoksee kaksi nuuskuhirviötä kovalla vauhdilla kohti minua. Apua! Viime tipassa sukellan naulakossa olevan pitkän takin suojaan, joten ne eivät huomaa minua. Minä en haise, vaikka ne kuinka nuuhkuttavat nenillään. Me jekut olemme hajuttomia, kiäh, kiäh. Onneksi niillä on kova tarve ulos. Kuulen läheltäni ääniä ja kurkatessa huomaan, että perheen iso ihmisaikuinen laittaa kenkiä järjestykseen kysyen.
-Reeta, miksi kengät ovat sikinsokin? Oletko taas illalla kokeillut kenkiä, ja jättänyt ne hyrskyn myrskyn? Kukaan ei vastaa isonaiselle. Jekkujeille tuo hiljaisuus on kuin makiaa karamellia. Täällä taitaa asua sopiva lapsi. Ulko-ovi jää sopivasti raolleen, joten pääsen tutkimaan taloa ihan hissun kissun. Hiippailen seinänviertä pitkin, hieman jo horjuen. Jekkuvoimani alkavat olla lopuillaan. Ompas kumman hiljaista. Onko tässä talossa ihmislasta ollenkaan? Tahdon heti panna jekkupuuskan päälle, että saan voimani takaisin. Yhtäkkiä kuuluu hurjaa ryminää, eteinen tömisee ja matot rullautuvat. Nuo kaksi kotihirviötä juosta vilistävät eteistä pitkin, melkein törmäten minuun. Väistän sivulle ja kuuluu pamaus. Huoneen ovi paukahtaa kiinni, ja olen sen sisäpuolella. Turvassa, hah hah. Hyppään lähimpään peitonkulmaan kiinni ja käsivoimin nousen sängylle. Mikä ihana näky. Ai ai ai. Sängyssä uinailee juuri sopivan kokoinen, uusi kaveri minulle. Olen intoa pullollaan. Tämän ihmispienen kanssa teemme hauskoja asioita. Se on varmaa. Raaputan hiuksiani ja päätän, että on parempi tutustua ihan heti.
Ihmisaikuiset eivät näe
Vetäisen peitonkulmasta ja kutitan tyttöä. Kuti kuti kut, kuti kuti kut. Ihmispieni heräilee ja hieraisee silmiään. Nousee istumaan, katsoo minua ja hieraisee vielä kerran silmiään.
-Näenkö minä totta, vai näenkö minä unta? Kuka sinä olet? Ihmispieni kysyy.
-Minä olen Jekkujei. Minä olen sinun paras kaverisi. Arvaappa mitä se tarkoittaa?
-Noh, sanoo tyttö ja jatkaa. Miten voi olla paras kaveri, vaikka ei edes tunne toista, kysyy ihmispieni.
-Se tarkoittaa, että kukaan muu ei näe minua, eikö ole jännää? Minä olen sinulle näkyvä ja muille en ole. Minua ei näe ihmisaikuiset, eikä muut ihmispienet. Vain sinä pystyt näkemään ja kuulemaan minut.Minä valitsin sinut. Sinä olet minulle tärkein ihmispieni ja sinä tarvitset ystävän. Eikö niin ihmispieni? Onko vähän siistiä, mitä ihmispieni?
-Joo. Oikeestiko? Minä olen Reeta, ekä ole ihmispieni, olen iso. Olen 5 vuotta. Minä olen äidin oma enkeli. Onko sinulla äitiä? Missä sinun perhe on? Oletko sinä tyttö vai poika? Tyttö kyselee innoissaan.
-Ei, minulla ei ole äitiä. Minä en tarvitse äitiä. Saan itse päättää mitä teen, ja se on hienoa. Saan myös päättää kuka olen. Missään tapauksessa en ole tyttö enkä poika, olen Jekkujei. Minä olen kaikki mitä haluan olla. Minä olen lastenhuoneen Kunkku ja teen justiin niin kuin minä haluan. Ja kuuleppas kuuleppas, sinä et ikinä ole rinkeli, eikös kaikilla rinkeleillä ole siivet? Sinähän olet ihmispieni. Mitäs ihanaa puppupuuroa täällä on syöty? Kerro lisää, minäkin voin maistaa sitä puuroa, tästä Jekkujei tykkää.
Rinkelilapsi säpsähtää
-Äiti sanoo, että minä olen hänen enkelinsä. Enkö muka olekaan? Olen kuitenkin äidin lapsienkeli. Äiti sanoo, että ystäviä ei ole koskaan liikaa. Eikä minua haittaa vaikka olet tyttöpoika tai vaikka sadun sammakkoprinssi, mutta älä sano enkeleitä rinkeliksi. Oletko sinä sitten semmonen näkymätön apulainen, niinku Pelle Pelottomallakin on se valo?
-Hetkinen hetkinen rinkelilapsi, anteeksi ihmispieni, minä en ole tyttöpoika! Minä olen Jekkujei ja se on kaikki mitä haluan olla. Me Jekut ihmettelemme teidän tyttöpoika-juttuja. Teillä on tyttöjen näköisiä poikia, poikien näkösiä tyttöjä ja se on teille ihmisille kauhea ongelma. Me Jekut olemme sitä mitä haluamme, ja minä olen toistaiseksi vain Jekkujei. Ymmärsitkö? Sitäpaitsi minä en ole mikään pallovalo, minä olen pikemminkin palo! Jekkupalo! Älä enää ikinä sano minua valoksi. Hmm, taidan kuitenkin pitää tyylistäsi. Sinusta saisi hyvän Jekkulaisen sanon, ja isken tytölle silmää. Tyttö hieman säpsähtää, joten muutan hiukan äänensävyäni. -Hupsista sentään, kuulehan ihmispieni, Riitako se nimi oli? Tiedätkö, että osa kotieläimistänne näkee minut, en vaan tiedä ketkä. Ja kun hiukseni ovat punaiset, liikun leijailemalla. Päristelen minne haluan ja kun olen tosi iloinen, minä irvinauran. Yksikään kotihirviö ei saa minua kiinni, kun olen punaisessa voimassani. Kun hiusteni väri on keltainen tai ruskea, silloin olen tylsistynyt ja suruissani. Olen liian heikko edes leijailemaan. Katson tyttöä silmiin ja huudahdan. No ei sitten ikinä semmoista päivää! Ei ainakaan sinun kanssasi, eihän Riita?
Polkupyöräsilmät
Päätän jatkaa odottamatta vastausta. -Minulla on sinulle ehdotus. Mutta ennen sitä, kerroppa minulle, onko täällä kodissasi semmosta toisenlaista kotihirviötä? Sitä, sitä, semmoista joka kiehnää, kieroilee ja killittää niillä polkupyöräsilmillään ja maukuu ja maukuu ja maukuu?
-Jos tarkoitat kissaa, niin ei vielä. Äiti ja isä ovat luvanneet että, sitten kun minä täytän seuraavan vuotta, minä saan oman kissan. Eikö olekin kivaa Jekkujei? Ja kuule Jekkujei, minä en ole Riita vaan Reeta! Älä sano minua Riitaksi!
Minä olen kauhuissani tytön puheista, hiukseni ovat aivan pystyssä! -Ei! Ei ! Ei! Älä missään tapauksessa ota sitä maukujaa. Ne haisevat, niistä irtoaa karvoja ja, ja, ja, ne syövät tämmöisen pienen Jekun! Ihan kuin niitä riihiäkin, niitä pitkähäntäisiä nenän heiluttajia. Tiedäthän, niitä jotka asuu koloissa ja syövät juustoa. Ethän halua, että minut syödään, ethän RiitaReeta? Eikun Reeta, kyselen hädissäni, ja näytän tytölle surullisimman irvistykseni.
-En! Tarkoitat varmaan hiiriä? Hirveen kauheen kamalaa! Syökö ne oikeasti sinutkin?
-Syövät! Mjau! Tosta noin vaan, sanon ja nielaisen äänekkäästi.
Maumau-kieli
Sipsutan Reetan viereen, katson häntä suoraan silmiin. -Tehdäänkö parhaan kaverin sopimus Reeta?
-Joo, tehdään vaan. Mikä se on, tyttö kysyy.
-Jos et ikinä pyydä kotiisi maukujaa, niin minä autan sinua kaikissa tylsissä, vaikeissa ja tyhmissä tehtävissä. Ja, ja, jos sinä teet tai sanot, mitä minä sinulle kuiskutan, meistä tulee parhaimmat kaverit. Tämä tehoaa vain parhaiden kaverien kesken. Jos sinä et tee niinkuin minä sanon, minusta tulee sinullekin näkymätön ja parhaan kaverin sopimus loppuu. Minä katoan. Humpsista vaan.Ymmärsitkö?
-Joo, Reeta ymmärtää, tyttö nyökkää. Tehdään vain. Kättä päälle! Reeta ei ota kissaa! Tyttö julistaa juhlavasti. Jekkujei on Reetan paras kaveri, ja Reeta on Jekkujein paras kaveri. Niinkö, tyttö kysyy.
-Just niin, minä vastaan ja virnuilen. -Minä en haise, minusta ei irtoa karvapalloja. Ja, ja, ja minä en raavi Reetaa, en syö riihiä, enkä puhu maumau-kieltä. Minä puhun Reetan kieltä, sanon ja irvistän hymyn tapaisen. Niin minä astuin pienen Reetan elämään.
Lentävä poksumurolautanen
Sovimme, että tästä lähtien Reetan hiuksia ei saa laittaa kiinni. Ei palmikoille, ei poninhännälle, eikä nutturoille. Ne olisi joka päivä oltava auki. Silloin minä voin kulkea Reetan olkapäillä, parhaan kaverin mukana. Reeta suostui siihenkin.. Myhäilin hiljaa ja mietiskelin, että olipas helppo tämänkertainen jekkutapaus.
Reeta kuulemma käy tarhassa. Se on joku kamalaa kouluntapainen, jossa opitaan ja opetellaan hyviä tapoja. Jak, minua oksetti Reetan kertoma. Turhia kaikki. Huh, miten näitä ihmispieniä oikeen kohdellaan, minua vielä puistattaa ajatuskin.
Tein Reetalle testin heti aamiaispöydässä, ennen tarhaan menoa. Kuiskutin Reetalle että, älä syö kaikkia nuita poksuvia ja pomppivia muroja. Jätä minullekin vähäsen.
Ja Reeta totteli. Reeta viivytteli ja viivytteli. Voi miten ihmisäiti jaksoi kovasti ihmetellä mokomaa pientä juttua. Hyvä energia, juuri sitä mitä minä kaipasinkin. Kysyin Reetalta, tarviiko hän minun apuani? Reeta nyökkäsi. Fiuuuu-uuuu, kräks, ritz, poks ja bling bling ja liri liri! Kaadoin koko poksumurolautasen lattialle. Mikä ihana poksumurojen rapina ja maidon lirinä, jota säesti rikkoutuneen lautasen kilinä. Mahtiaamu! Minä kihelmöin ilosta ja tuuletin punertuvaa hiuspehkoani haroen.
Äiti hermostuu ja huutaa, Reeta itkee ja ulisee. -Enkä kaatanu, se oli Jekkujei!
Kuiskutin Reetan korvaan. -Älä välitä Reeta, minä tiedän että se et ollut sinä. Oij oij, Jekkujeille sattui vahinko, eikä äitisi näe minua.
Tästä hyvästä pieni halaus oli paikallaan, sillä tunsin kuinka punainen väri oli palannut hiuksiini. Tästä Jekkujei kyllä tykkää ihan kympillä. Muistutin Reetaa hänen hiuksistaan ja niistä nousi toinen poru talossa. Minullako tylsä ihmislapsi? Ei sitten ikinä semmoista päivää! Päätän päästää Reetan ensimmäisenä päivänä hiukan helpommalla. Irvinauran itsekseni. Tämä on ollut hyvä tutustumistapa. Hyvä minä!
Jekkukammottava iltarukous
Illalla Reeta kysyy, missä minä aion nukkua. Kerron nukkuvani hänen kanssaan, mutta tarvitsen ihan oman tyynyn. Reeta hoitaa tyynyasian mallikkaasti. Maarittelee, koventaa ääntä ja lopuksi itkee ja puhisee käsipuuhkassa.
Tuosta minä tykkään. Minä olen tankattu tälle päivälle niin hyvällä Jekkuenergialla, ettei mitään rajaa. Reetan äiti heltyy ja Reeta saa vierastyynyn. Ehtona on, että tyyny palautetaan seuraavana päivänä takaisin vaatekomeroon. Ei muuten palauteta, päätin minä. Mutta sitä en tietenkään ihmislapselle sanonut.Piiloudun tyynyjen väliin, kun
Reetan äiti tulee peittelemään tytön. He lukevat yhdessä jekkukammottavan iltarukouksen. Huh, minua oikein puistattaa moinen lempeily, ja pukkasen Reetaa tyynyjen välistä. Äiti laulaa Reetalle iltalaulun. Reeta luettelee ällöttävän nimilistan,
kenelle kaikille hän toivoo hyvää ja lähettää sydämiä. Tönäisin Reetaa uudestaan, että lopettaisi. Reetan äiti kyselee, että mikäs se on tuo Jekkujei? Onko tarhaan tullut uusi kaveri vai onko ne niitä isän jekkuja? Tönäisen taas Reetaa ja supatan. -Hyyyssh, älä paljasta parasta kaveriasi, täähän on meidän yhteinen salaisuus. Hipihiljaa, hyss, hipihiljaa, hysshyss. Reeta hiukan empien vastaa, että ei hän tiedä, hänen piti vaan saada toivoa kaikille rakkaille hyvää ja kaikki isän jekuthan on kivoja.
Pakko myöntää, että tässä kohtaa Jekkujein piti nielaista. Onneksi hiukseni olivat vielä punaiset, joten rykäisin ja ryhdistäydyin pian. Siispä pöh ja pöh! Hiukset sopivan punaisena pääsen omalle tyynylleni. Äiti ja Reeta toivottelevat hyvät yöt ja ovi menee kiinni.
-Hyvää yötä Jekkujei, Reeta kuiskaa. Vastaan Reetalle silmää iskien. -Niin on, Jekkuilu on työtä!
Tikkuelämää
Kun Reeta on nukahtanut, liitelen kellotaululle ja siirtelen viisareita. Mikä kumma se semmonen elämä on, että pitää elää viisareiden armolla. Jekkulandiassa ei moisia komentelijoita ole ollenkaan. Kyllä ihmiset on hassuja, mietiskelen. Kehyksen sisällä pari tikkua, jotka määräävät heidän elämäänsä. Eikö aurinko ole sitä varten? Niin meillä Jekkulandiassa eletään ja tästä lähtien myös täällä. Ei sitten ikinä tikkuaikaelämää! Se ei sovi Jekkujeille. Elämän täytyy olla ihmisenä aika laatikkomaista. Onneksi en syntynyt yhdeksikään heistä. Mietin vielä ennen nukahtamista sitä, miten hyvä tuuri minulla kävi, kun löysin tämän Reetan. Olen seuraavana aamuna todella väsynyt. Reetan äiti tulee oven taakse herättelemään Reetaa, vetäisen tyttöä hiuksista ja sanon että: -Hei, odota. Jekkujei tahtoo ensin herätä kunnolla. Niin sitten Reetakin. Kikatamme ja kutittelimme toisiamme. Kuulemme äidin hermostuneen äänen kysyvän. -Reeta, onko vaatteet jo päällä?
-Joo. Reeta vastaa, vaikka olemme edelleen sängyssä ja leikimme tyynysotaa.
Tämähän vaikuttaa lupaavalta päivältä. Tyttö lukee suoraan ajatukseni. Hihkun ilosta ja hiukseni muuttuvat astetta punaisemmiksi. Aamukivalle tulee piste, kun Reetan äiti avaa oven ja karjaisee. Ree-ta! Nyt töpinäksi! Supatan Reetalle. -Katso, kello on rikki. Koko aamu on jo pilalla. Näytä nyt, pidätkö minusta ja polkaise jalkaa. Sanoppa äidille jotain. Kuulen Reetan ihanan kiukuttelun ja näen äidin epäuskoisen ja surkean naaman. Hiusteni väri alkoi väri muuttua tulipunaiseksi. Oloni on todella mahtava. Ai että. Jekkujeiko tylsä? Ei sitten ikinä semmoista päivää!
Leikitään siistimistä
Huomaan, että perheenäiti menettää kohta hermonsa. Hyppään Reetan olkapäälle ja sanon. -Nyt riittää. Minä näen että Reeta pitää minusta.
Samalla Reetan kiukkuilme lopahtaa. Reeta hypähtää äitinsä kaulaan ja sanoo aika kamalat sanat. -Anteeksi,äiti rakas, minä rakastan sinua ja Jek..Reeta nielaisee loput sanasta ja jatkaa. -On nyt loppu. Punaisen pörröni seasta huomaan, kuinka äidin kasvot pehmenevät Reetan sanoista ja minua se sieppasee suunnattomasti. Vai olen minä loppu? Päätän tuohtuneena panna tänään hiukan enemmän tuulemaan. Äiti menee toiseen huoneeseen ja Reeta kääntyy minua kohti. -Nyt Reetalle jää paha mieli koko päiväksi. Olipas sekamykkeröinen aamu. Jekkujei nyt hiljaa! Tai mee pois! Nyt Reeta pukee, ja sitte Reeta siivoo. Auta Reetaa tai Reeta ei tottele enää sinua, eikä ole sun paras kaveri! Hui, nyt on tosi kyseessä, joten päätän auttaa tyttöä. En halua uudestaan taivasalle, etsimään uutta ihmispientä. Yäk, siivoaminen maistuu pahalta. Melkein oksenan. Vatsaa vääntää ja mieleni on todella sekaisin. Siivotessa huomaan, että hiusteni väri alkaa haalistua. Apua! Oranssi väri pilkottaa. Heitän Reetaa tyynyllä, jos saisin tytön vielä riehaantumaan. Ei, auttanut.-Hyi Jekkujei! Minä siivoan nyt, tyttö ilmoitti ja jatkoi tomerana. Hyvä on Reeta, ajattelin. Leikitään nyt siistimistä, ettei tuu lähtöpasseja. Kohta minä taas määrään kuka täällä on lastenhuoneen Kunkku.
Loksuvat leuat
Mielestäni Reeta on kummallisella tuulella. Ilmoitan Reetalle, että minä en lähde tarhakouluun, vai mikä se on? Minulla on vatsa ja pää kipeänä siivoamisesta. Aion levätä, kun tuli huhkittua niin kovasti. Oikeasti, olen tosi väsynyt ja voimaton. Reeta ymmärtää. Hyvä, sillä näin minä saan tutkiskella ja kiertää koko talon.Kun talon ihmiset ovat poistuneet, pääsen tutkimusmatkalle. Sipsuttelen hiljalleen olohuoneeseen. Voi vimpurainen, blumbs ja mäiskis! Kompastun johonkin ja nuo typerät kotihirviöt alkavat haukkua. Leuat loksuvat, hau hau hau! Hypähdän sohvalle. Kamala meteli. Ymmärrän kyllä Jekkuhuudon ja itkun, mutta mitä ihmettä tommonen louskuttaminen on? Tästä en tykkää. Tähän ei liity mitään Jekkuilua. Heitän sohvatyynyillä molempia. Tsuh! Hiljaa, huudan. Karvakuonot säikähtävät. Hyppäävät ilmaan. Samassa ne tulevat uhkaavasti suoraan minua kohti. Karvakuonot pysähtyvät ja näyttävät tuiman näköisenä hampaitaan. Murrrrrrrrrrrrrrrrrrr, murrrrrrrrrr!
-Apua! Kamalat elukat! Heitän heille Reetan pallon sohvalta ja samalla juoksen tytön huoneen ovea kohti.
Lepattavat posket
Vetäisen oven kiinni, juuri ennen kuin ne kotihirviöt ehtivät raadella minut. Niin ne kuulemma tekee, olen kuullut. Kotihirviöt eivät siedä meitä Jekkuja. Kotihirviöistä kamalin on se maukuva! Se on niin ovelan näköinen ja vikkelä. Edellisestä paikasta lähdin juuri semmoisen kotimaukujan takia. Se oli onneksi yöt ulkona, mutta heti aamulla se tuli oven taakse kiehnäämään. Häntää kieputellen maukui niin lujaa, että talonväki laski sen sisään. Hyi! Sen opin jo Jekkulandiassa, että nämä haukkuvat kotihirviöt eivät ole niin nopeita, eivätkä ovelia kuin nuo maukujat. Onneksi Reetalla ei ole semmoista. Odotan, odotan ja kyllästymiseen asti odotan. Vihdoin loppuu haukunta ja pitkän ajan kuluttua kuulen kotihirviöiden kuorsaavan.
Raotan ovea ja kurkistan varovasti. Siinä ne molemmat typeryydet makaavat oven suussa, muka vahtimassa. Kuonot maassa, molempien posket lepattavat kuorsausten tahdissa. Hah hah. Minua jopa naurattaa.
Irvinaurua
Hiukseni ovat jo ruskean laikukkaat. Nämä tylsät hetket eivät ole minua varten. Hiippailen käytävää pitkin. Postilaatikko kolahtaa ja lattialle tipahtaa sanomalehti. Karvaturvat säntäävät pystyyn. Kaikki tassut sikin sokin ne säntäävät vauhdilla postiluukulle. Pakenen äkkiä pois alta, huuuuiiij! Hirveä, hirveä haukkuminen ja murina vauhdittaa menoa. Juuri ja juuri saan hiuksistani sen verran liitovoimaa, jotta pääsen lähimmälle keittiön pöydälle. Mitäs nyt? Mitä ihmettä nyt keksin? Raavin päätäni ja laitan hiukseni sormen ympärille. Sillä tavalla Jekut selviävät ensi hätään kiperistä paikoista. Katselen pöydällä lojuvia esineitä. On haarukkaa, kuminauhaa, leipäpussia, kahvikuppia, lusikkaa, maustepussia ja vaikka mitä. Aikamoisen kiva sotku, tuumaan. Aaahaa! Nyt välähti. Rakennan pöytätarvikkeista itselleni miettimiskeinun. . Venytän kuminauhan haarukan ja lusikan välille. Tyhjennän suola-ja pippurisirottimet ja laitan ruokailuvälineet niihin. Siinä välissä alan syvämiestiskellä. Me Jekut tarvitsemme keinun tuomaa energiaa, jos on tosi hankala tilanne. Nyt on semmoinen. Keinun, otan lisää vauhtia ja keinun. Irvinauran sieltä molemmille hirviöille ja odotan, odotan ja odotan. Vihdoin karvahousut ymmärtävät, että en minä haukkumalla katoa. Keinuessa mietin miten pääsen alas, sillä tunnen kuinka hiusteni väri on valahtanut jo tylsän kellertäviksi. Katselen ympärilleni ja mietin. Hmmm. -Änkyrän känkyrät! Siinähän se on. Yksi ainoa maustepussi. Se riittää. Muistin yhtäkkiä mitä Jekkulandiassa on opetettu. Kotihirviöt eivät siedä pippureita, mutta pippurin avulla saa kiperiin tilanteisiin nopeasti vauhtia.
-Ähäskutti! Hä hää, sanon ja osoitan pippuripussilla noita kahta kotihirviötä.-Jekkujei ratkaisee kaiken.
Pippuripelkoiset hurttasaurukset
Ripottelen pussin sisällön lattialle, aivan kotihirviöiden eteen. Kotihirviöt aivastelevat vuoron perään. Aivastusroiskeita lentää ympäri taloa ja samalla ne ottavat askeleita takaperin. Aivastelevat. Haukkuvat. Peruuttavat ja aivastelevat, kaiken aikaa. Otan pussin päistä kiinni ja hyppään sen avulla lattialle. Jii-haa, ihankuin olisin laskuvarjohyppääjä. Haukkumiset saan, mutta pippurin teho saa molemmat hurttasaurukset pysymään kaukana. Minä johdan hurttasauruksia 1-0. Ihan rauhallisesti, ehkä vähän härnätenkin illistelen ohimennessäni hirviöille. Kuljen pussi päässäni ihan hissun kissun Reetan huoneeseen. Jekkujeit eivät ole pippuripelkoisia.
Paiskaan Reetan huoneen oven kiinni. Ajankuluksi viihdytän itseäni, kokeilemalla nuken eri vaatteita. Lopulta kyllästyn ja väsyneenä raahaudun sänkyyn. Omalle tyynylleni. Olin juuri makeassa unessa, kun kuulen Reetan tulevan äitinsä kanssa. Ihanaa. Tahdonkin oitis punaiset hiukseni takaisin, ajattelen haukotellen. Reeta tulee huoneeseen ja sanoo. -Moi Jekkujei, oliko sulla ikävä Reetaa? Reetalla oli ikävä Jekkujeita. Tarhassa oli tosi tylsää. Kaverit ei uskonu että sä asut mun kanssa. Ne nauro. Reetalle tuli paha mieli.
Jekkujeilla on tylsää
Miksi sulla on Reetan barbin vaatteet päällä?
-Reeta, Jekkujeilla oli tylsää ilman sinua. Me Jekut ollaan niin rohkeita, että voidaan olla vaikka kenen vaatteissa. Minä hiukan huvitin itseäni. Vaihdan heti omat vaatteet takaisin. Älä Reeta välitä, vaikka kaverit eivät uskoneet sinua. Kyllä ne sitte viimeistään uskoo, kun yksi Jekku pääsee heille asumaan. Minä vien heidän toiveensa perille. Sinä Reeta, olet Jekkujein paras kaveri ja kaveria autetaan aina. Eikö niin, Reeta?
- Nii-iin, Reeta vastaa.
-Haluatko että näytän sinulle jotakin ihmeellistä, kysyn Reeetalta. Lähtisitkö Reeta mukaani? Yritän piristää Reetaa.
- Kiva, että osaat jo sanoa minua Reetaksi. Mitä sinä nyt meinaat Jekkujei? Reetan täytyy ensin syödä,muuten äiti taas suuttuu.
-Ei suutu. Me ehdimme ennen ruokaa takaisin. Lähdetään jo, vastaan.
-Apua, Jekkujei! Oletko nähnyt päätäsi? Se on haalean keltainen. Värjäsitkö päivällä tukan, Jekkujei värjäsitkö?
-En Reeta, en värjännyt. Hiukseni muuttuvat, ihan itsestään, kun Jekkujeilla oli niin kova ikävä Reetaa.
-Voi Jekkujei, Reeta sanoo.
-Jos nyt lähdet mukaani, saat nähdä kuinka hienon hännän minä saan, sitten kun minä olen tarpeeksi iso. Häntäni on kauniimpi kuin noiden kotihirviöiden..
-No jos Reeta sitte lähtee. Mutta kiirehditään Jekkujei, ennenkuin äiti ehtii huutaa syömään.
Jekkutanssi
Otan Reetan kirjahyllystä satukirjan, jonka nimi on Jekkujei kylässä ja sanon: -Älä kysele mitään. Tee justiinsa niinku Jekkujei sanoo ja olemme nopeammin takaisin täällä. -Ensin laitetaan kengät vääriin jalkoihin. Ja sitten aloitetaan Jekkutanssi ja se onnistuu vain väärillä jaloilla. Niin me Reetan kanssa aloitimme JEKKUTANSSIN, näin se menee:
Oli kerran
ompa vieläkin
Jekku pieni tää
Se on usein
jopa sielläkin
mis et sitä nää
Se tulee ihan salaa
ja korvaas kuiskuttaa
Se kaulasta sua halaa
ja sitten supattaa
Älä ole kiltti
ole tuhma ain
Jekun oma piltti
on uhma voimakkain
Lyö jalka maahan
ja polkaise näin
Jekkuilla saahan
ja olla ärräpäin
Jekku sua rakastaa
jos vähän kiukkaset
Ehkä sua onnistaa
jos heität rukkaset
Siis ole tänään Jekku
ole Jekku näin
Jekun kanssa leikitään
suupieli alaspäin.
Huonoa, huonoa päivää
Hupsista heijaa, fiii, faa, fiii,faa! Pikainen pyörre vei meitä molempia.
Bu tumbs, tumbs! Muksahdiamme molemmat pehmoiselle alustalle.
-Reeta Reeta, tervetuloa Jekkulandiaan, sanon. -Eikö ole ihanan vihaisen näköisiä olentoja?
-Jekkujei. A-pu-a! Reetaa pelottaa, mitä me täällä tehdään? Miten me tänne tultiin? Missä Reetan koti? Reeta tahtoo kotiin. Y-hyy, Jekkujei, vie heti Reeta kotiin, y-hyy.
-SEIS! Reeta, lopeta! Katso, minä olen sinun kanssasi. Minä näytän sinulle mihin minä muutan, kun olen kerännyt riittävän monta kertaa tulipunaisen tukan.
Minulta puuttuu vielä viisi Jekkua, niin pääsen kotiin pysyvästi ja saan häntäni.
Siihen asti Jekun on pakko asua ihmispienten luona. Katso Reeta, eikö ole isoilla Jekuilla hienot hännät?
-Hyi Jekkujei, miksi karkki on vihainen? Miksi sienikin on vihainen? Eikö täällä kukaan naura?
-Ei Reeta, täällä ei naureta, muuten me sairastumme ja silloin meidän täytyy syödä laastaria, muuten me emme parane. Käydään tervehtimässä Kuningas Jekkua. Sitten lähdetään Reetan kotiin, jookosta Reetta? Annapas kävellä, hopsatihopsan.
-Huonoa päivää, Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne, tulin näyttämään keneltä minä saan hiuksiini voiman. Tässä minun paras kaverini, Reeta-niminen ihmispieni.
-Huonoa, huonoa päivää, Kuningas sanoo. -Sinullapas onkin pikkuinen ihmispieni tällä kertaa. Osaako noin pieni jekkuhommia ollenkaan, kuningas kysyy.
-Höh! Minä olen Reeta! Ja minä olen jo viisi vuotta, Reeta sanoo ja näyttää toisen käden sormiaan. Reeta jatkaa kovemmalla äänellä.-En ole enää noin pieni! Sano heti iso, sillä minä olen iso! Katso! Reeta kurkoittaa varpaillaan ylemmäs.
Kuninkaan silmät pyöristyy silminnähden Reetan äänensävystä. -Vai ihmisiso, on sinulla ainakin ikääsi nähden jo aikamoiset äänensävyt. Haluaisitko muuttaa tänne Jekkulandiaan, meillä olisi käyttöä tuommoisen äänen haltialle?
Puuhampaat ja kissankarvasukat
-Ee-een! Reeta tahtoo omaan kotiin! Jekkujeiiiiii, sä sanoit että käydään vaan täällä. Nyt lähdetään jo. Reeta jatkaa, mutta Kuningas Jekku keskeyttää hänet.
-Kuules Jekkujei. Jospa nyt poikkeuksellisesti menisit tämän ihmispienen kanssa katsomaan minkälaista on meidän puutarhassa. Näyttäisit mitä kaikkea siellä kasvaakaan, hän ei varmasti ole nähnyt samanlaista puutarhaa koskaan.
Ei pidä pelästyttää ihmispientä, ettei meistä leviä kauhutarinoita. Jekkuja ei tarvitse pelätä, me emme ole ihmisrosvoja. Me vain jekutamme. Se on meidän luonteessa ja siinä olemme parhaita.
Reeta lopetti nyyhkimisen, kuivasi silmänsä ja otti minua kädestä kiinni ja oli vaatimassa. -No Jekkujei, kuulitko mitä Kuningas Jekku sanoi? Vie heti Reeta sinne puutarhaan.
Minä näytin Reetalle, mitä mahtavassa Jekkulandian puutarhassa kasvaa.
-Näetkös Reeta, tässä kasvatetaan puuhampaita. Teillä semmoisia sanotaan tekohampaiksi, nehän tehdään. Meillä ne on puusta, sillä niitä on kiva kasvattaa ja vaihdella niiden väriä puiden mukaan.
-Apua, onko sinullakin Jekkujei puuhampaat? Reeta kysyy kauhuissaan.
-Älä pelästy Reeta, meillä kaikilla Jekuilla on puuhampaat, me olemme semmoisia. Sanon. Tässä kasvaa kissankarvasukkia, sillä ne ovat Jekkuvarpaille sopivan lämpöiset talvella. Tuolla on meidän ihmeellinen limupuu. Se osaa täyttää oksille laitetut tyhjät pullot automaattisesti. -Onko sinulla Reeta jano? Kysyn.
-On, on kauhea jano, saako Reeta itse valita mitä Reeta tahtoo juoda?
-Saat toki. Kaikissa juomissa löytyy hampaille tehokkaita happoja, sanoin naureskellen, ja jatkoin. -Yksi limu ei ole vaarallista. Reeta juo limunsa ja kierrämme koko puutarhan. Lopulta on aika palata kotiin, sillä Jekkuoppilaat eivät saa oleskella Jekkulandiassa millään alueella liian kauan. Jekkuoppilaat tarvitsevat Jekkupassin ja sitä minulla ei vielä ollut.
Kotiin suupielet alaspäin
Reeta muisti Jekkutanssin, joten otin tyttöä kädestä kiinni ja niin aloitimme Jekkutanssin. Tällä kertaa väärinpäin, että pääsemme takaisin sinne, mistä tulimmekin. Muuten saatamme joutua ties mihin ja tämä ihmispieni jää minulle. Sitä itkua ja hammastenkiristystä ei jaksaisi kuunnella. Oma Jekku-ura kaatuisi siihen. Ei sitten ikinä semmoista päivää! Mutta nyt Reeta, mennään:
Alaspäin suupieli
leikitään kanssa Jekun
näin Jekku ole
Jekku tänään ole siis
rukkaset heität jos
onnistaa sua ehkä
kiukkaset vähän jos
rakastaa sua Jekku
ärräpäin olla ja
saahan jekkuilla
näin polkaise ja
maahan jalka lyö
voimakkain uhma on
piltti oma Jekun
ain tuhma ole
kiltti ole beibi älä
supattaa sitten ja
halaa sua kaulasta se
kuiskuttaa korvaas ja
salaa ihan tulee se
nää sitä et mis
sielläkin aina usein on se
tää pieni Jekku
vieläkin on ja kerran oli.
Olenko poikatyttöJekku
TÖMBS! TUMBS! Siihen satukirjan päälle tömähdimme molemmat. Reeta ensin ja minä sitten. Reetalta pääsi syvä, helpottunut huokaus.
Oven takaa kuului jo hiukan kireä äidin ääni. -Reeta, mikset vastaa, miksi ovi on lukossa? Mikä on Reeta, onko kenties tarhassa ollut kinaa?
Reetalla ja minulla meni hetki, ennen kuin saimme karistettua matkasuhinat korvista ja päästä. Äidin ääni on jo huolestunut. - Reeta rakas, tule syömään ja kerro äidille onko jokin hätänä. Isällä on sinulle yllätys, kun isä tulee kotiin. Tule kultaseni pian, että ehdit syödä ennen sitä. Minä en ehtinyt sanoa yhtikäs mitään, kun Reeta juosta paukauttaa huoneestaan ulos, ja läiskäyttää oven kiinni.
-Johan on menoa, tuumasin. Eikö Jekkulandiassa käynti näyttänyt yhtään hidastavan Reetaa. Mistä kummasta nämä ihmispienet saavat energiansa, ihmettelin. Työnnän sormet korviini ja hyppään Reetan sängylle pötkölleni. Nyt en jaksa kuunnella oven takaa kuuluvaa mairittelua. En enää väsyneenä tiedä onko minusta tulossa tyttö vai poika vai olenko poikatyttöJekku? Sillä hetkellä olen ihan mitä muut sanovat, koska Jekkuvoimani ovat aivan loppu. Haluan nukahtaa.Tuskin ehdin torkahtaa, kun kuulen jotain mieltä järkyttävää. Puistelen päätäni ja mietin, onko tämä unta, vai olenko hereillä? Osaavatko nuo tapaamaani kaksi kotihirviötä maukua?
Jekkujei vapisee
Työnnän korvan kiinni oveen ja yritän tarkentaa kuuloani. Tässä on nyt jotakin, mitä en Jekkujein mielessäni millään ymmärrä. Kurkistan oven raosta ja salaman nopeasti jokin musta terävä, kapeakärkinen vilahtaa oven rakoon. Ehdin juuri ja juuri sulkea oven. Se on kissakynsijä! Se pahin maumau-hirviö. Huolestun ja mietin, mitä ihmettä se täällä tekee? Kuka sen tänne on käskenyt? Toivottavasti se on vain eksynyt. Kurkkaan oven raosta uudestaan. Nyt näen selkeästi ison kotimaukujan häijyt, keltaiset neonsilmät. Ja mitä tekee Reeta? Lepertelee ja silittelee sitä otusta haltioissaan? Apua! Nyt ovat hyvät jekut kalliit, ja jostakin pitäisi saada voimaa että pääsisin liitoon. Painun Reetan tyynyn alle piiloon. Jonkin ajan kuluttua Reeta tulee huoneeseen, joten karjaisen lujaa. Ovi kiinni Reeta, heti! Reeta sulkee oven ja jatkan ohjeita Reetalle:
-Vie se peto heti pois! Se- se- se- se-sehän syö Jekkujein.
-Ei-ei, Jekkujei! Äiti sanoi, että se on Reetan kissa. Isä on hakenut sen kissojen löytötalosta, sillä ei ole omaa kotia. Nyt on. Se on Reetan kissa. Minä annan sille nimeksi Bambi.
Vapisen tyynyn kulmalla ja tämän nähtyään Reetan ääni pehmenee:
-Reeta lupaa pitää huoneen oven aina kiinni, ettei Bambi pääse tänne. Eikä Bambi muutenkaan söisi sinua, löytökissat ovat kaikki kilttejä. Älä pelkää Jekkujei. Reeta suojelee sinua Bambilta. Jekkujei, kuuletko? Reeta on iso, Reeta osaa suojella.
-Mutta jos se sit-sit-sit-sittenkin pääsee tänne, änkytän hiukan peloissani.
Reetan äänensävy muuttuu komentevaksi. -Älä intä Jekkujei! Usko Reetaa!
-Miksi tuo kotihirviö ei jäänyt sinne löytäjien taloon, kysyn, vai mikä talo se on? Eikö siellä ole noita hirviöitä enemmänkin. Ei se viihdy täällä yksin, sillä ei ole täällä kavereita. Kovennan ääntäni. -Nuo, nuo, nuo toisen merkkiset hirviösaurukset syö sen! Ihan varmasti! Usko Reeta! Reeta, lähetä se heti takaisin sinne mistä se tulikin!
Kynsikäs piiloutuu sängyn alle
-Nyt Reeta suuttuu Jekkujei! Ole hiljaa! Miksi sinä sitten tulit meille, vaikka sinulla on jo Jekkulandiassa oma paikka? Kuka sinut meille toi? Reetan äänensävy on niin tiukka, että nyt on puhuttava suu puhtaaksi.
-Minun täytyy olla ihmispienten kaverina jonkin aikaa. Opettelemassa Jekkulandian tavoille. Muuten en ikinä saa aikuisJekun häntää. En punaista aikuislettiä, enkä saa Jekkupassia, jolla pääsen milloin vaan Jekkulandian puutarhajuhliin. Kai sinä muistat miten ihanaa siellä oli? Enkä koskaan saa esiintyä Kuningas Jekulle. Mutta, jos lupaat ettei tuo kynsihirviö tule minun lähelleni, nukun vielä yhden yön täällä ja sitten muutan pois. Ai että sen sanominen maistui pahalta, nyt ei irvinaurata, vaan illistyttäää. Jokaisesta jekusta saan lisää väriä ja se näkyy hiuksissani. Mutta ensi yönä tahdon vielä näyttää sinulle, mitä sinun lelusi tekevät aina öisin. Sinä olet poikkeustapaus, yleensä me emme näytä lelujen touhuja kenellekään. Jotenkin, jotenkin, tätä on nyt todella vaikea sanoa, mutta sinä Reeta, sinä olet poikkeus. Jotenkin kummallisesti kiva, onko se ollenkaan niin hyvä sana, riittääkö se sinulle? Minua jo huimaa tuonkin sanominen. En voi sanoa parempaa, muuten minun voimani ehtyvät kokonaan. Lelutanssin haluan sinulle näyttää, haluatko nähdä sen, Reeta?
-Joo. Jekkujei, sä olet maailman paras Jekkuilija. Reeta tahtoo tietenkin nähdä sen. Leikkiikö Reetan barbikin?
-Kaikki ne leikkivät Reeta, mutta älä laske sitä Barbaraa tänne, ethän?
-Jekkujei! Ei Bambi ole Barbara. Bambi on Bambi ja Bambi on Reetan oma kissa. Ei Reeta laske. Sitten kun olet muuttanut, huomenna pois, tyttö nyyhkäisee, minne sinä menet? Reetalle tulee sinua ikävä.
-Jekkujei etsii uuden ihmispienen.Semmoisen, jolla ei ole yhtään Barbaraa, haen sen tästä läheltä. Tuletko Reeta joskus katsomaan minua? Tuletko? Muistatko Jekkutanssin sanat?
-Tulen tulen, tietysti tulen! Kyllä minä Jekkutanssin sanat muistan. Reetalla on hyvä muisti. Mitä ihmettä nyt tapahtuu???? Ovi avautuu ja siellä on Reetan äiti, joka puhuu ja pälpättää, avaten oven kokonaan.
-HUIII!Huudan kauhusta. Tuo kamala, iljettävä, kynsikäs, maumau-Barbababa,
Bambula, Bimbo, mikä olikaan, livahti ovenraosta sängyn alle ja sinne se jäi...HUIIII! Nyt Jekkujeitä pelottaa, oikeesti! Tunnen kuinka voimani uupuvat pelon vallitessa. Toivottavasti en jää karvakynnen kanssa kaksistaan Reetan huoneeseen.
Vaikea hengittää
Reetan äiti puuhastelee ja patistee Reetaa yöpuulle. Minä odotan kauhuissani, milloin se kynsikäs syö minut. Pelottaa vietävästi! Reetan ovi on koko loppuillan auki, mutta Barbara pysyy hiiren hiljaa sängyn alla. Seinän ja sängyn välistä sihahtaa. -Mjauu, jos hiiskahdatkin minusta, hyppään sänkyyn oitis ja syön sinut! Mjiaow, ymmärrätkö kiusankappale? Miu.miu.
-Ym-ym-ym-ymmärrän, vastasin. Kuka auttaisi Jekkujeitä, olin todella pahassa pulassa? Mitä kynsihirviö aikoo? Raapia minut hengiltä? Heitellä pitkin lattiaa, ja lopulta iskeä minuun hampaansa. Se on nyt Jekkujein loppu lähellä. En ikinä enää pääse Jekkulandiaan. Tämä on Jekkuelämäni pelottavin paikka. Vapisen edelleen, eikä Reeta huomaa ollenkaan. Reeta höpsötti äidin lukiessa iltasatua, mutta nukahti jo ennen kuin äiti lähti huoneesta. Samassa rontti Barbara hypähti sänkyyn. Liisti minut kynnellään seinää vasten. -Mjaa olet kuulemma lähdössä, hyvä niin. Etpä kuitenkaa livistä, ennen kuin olet hyvittänyt jekkusi ja tehnyt 3 hyvää työtä. Tämä perhe pitää palauttaa tasapainoon. Katsos, me kissat olemme perheen tasapainottajia, maukuja sanoo, viilaillen kynsiään ja sukien viiksiään. -Kaikin puolin katsottuna, sinun seurasi ei ole ollut hyväksi. Koirat kertoivat miten olet kiusannut tätä perhettä, nyt on siis sinun vuoro toimia toisin. Mjiaow! Ymmärsitkö, senkin ketale? Maukuja irvistää ja painaa viilattua kynttään masuuni. Minun on vaikea hengittää.
Viimeinen keino
Yritän epätoivoisesti viimeistä keinoa ja huudan.-Reeta, Reeta! Herää! Auta! Jekkujei on pulassa! Kotihirviö kius... Samassa hirviö läppäsee tassun suuni eteen, ja tökkäsee terävällä kynnellä rintaani sanoen. - Mjauu, en laske sinua, ennenkuin olet antanut lupauksen. Ja muista, tämä lupaus on pidettävä, muuten kutsun kaikki kulmien kissat perääsi ja kiinniottaja saa syödä sinut suihinsa. Jos tottelet, säästän henkesi.
Ompa kamala hirviökatti, ajattelin. Mutta minun ei auttanut muuta, kuin kuunnella ehdot. Voi miten veteläksi tunsinkaan itseni. Ensimmäiseksi, minun on kerrottava Reetalle, että se kiukuttelija ei olekaan Reeta. Vaan minä, Jekkujei. Toiseksi minun täytyy sanoa, että Reeta on siistimmän näköinen, kun antaa äidin laittaa hiukset aamuisin. Kolmanneksi, kun yöllinen leluesitys on ohitse, minun täytyy siivota Reetan huone.
-Ja minä, kissa jatkoi. -Olen itsekin lelujen mukana, saatan jopa pyörittää sinua ,joten turha yrittää mitään muuta.
-Minä, Jekkujei, kautta Jekkulandian, lupaan ja vannon. Tunsin oloni kurjaksi.
Lelut alkoivat jo tanssia ja tunsin kuinka hiukseni alkoivat olla aivan likaisen hailakat.
Ikuinen punapää
Kun Barbaran silmä välttää ja Barbara kääntää päänsä, nippasen Reetaa varpaasta ja kuiskaan. -Reeta herää! Ei vastausta. Reeta nukkuu kuin tukki. Umpiunessa.
Niimpä me kissan kanssa tanssimme. Kissa nimesi tanssin jekutteluista vapauttavaksi yötanssiksi. Olin hieman järkyttynyt, kun ei tarvinnut keksiä mitään jekkua ja siltikin tunsin tanssin voimistavan itseäni. Mitä kummaa tämä on? Tätä ei Jekkukoulussa oltu opeteltu. Tanssi antoi voimaa, joten jaksan laittaa kaikki lelut siistiin järjestykseen. Hirviökatin läsnäolo ja mulkoilu vauhdittavat siivoamista. Aamulla olen tosi väsynyt. Kissan avatessa toista silmäänsä, nousin oitis reippaasti ja tunnustin Reetalle kaikki mitä olin tehnyt väärin. Sanon kuten lupasin, että syy jekkuiluun ei ole Reetassa eikä kenessäkään muussa. Vain minussa ja jekkusäännöissä.
-Ihana Jekkujei, nyt Reeta ymmärtää. Miksi sinun pitää olla tuommoinen,kysyy Reeta.
-Katsos kun, on syntynyt Jekkukansalaiseksi, niin sitä omaa Jekun luonteenkin. Meillä on semmoinen jokaisella. Ainoa mikä muuttaa meitä vähän kiltimmäksi on se, kun pääsemme lopullisesti pois teidän ihmisten luota, omaan Jekkumaailmaan, siellä voimme olla ikuisesti punapäitä, eikä meidän tarvitse pelätä että voimamme enää ehtyvät.
Pökerryttävät pusut
Yhtäkkiä Reeta huudahtaa. -Nyt muistan uneni. Tiedätkö, Jekkujei, minä näin unta, että kaikki minun leluni tanssivat. Sinäkin tanssit Bambin kanssa, voi Jekkujei, se oli ihana uni. Olisipa se totta. Reeta sanoo ja hymyilee unesta onnellisena.
-Niin Reeta, se oli ihana uni, sanon hiljaisesti. Barbarasi on luvannut lähteä minua saattelemaan.
-Mjiaorrrr, olen Bambi, kotimaukuja murisee. Reeta kertoo Bambin viestin minulle, sillä Reeta ei tiedä, että Jekut ymmärtävät kissan maumau-kieltä. Se on ensimmäinen eläinkieli, joka pitää osata. Muuten meitä olisi paljon vähemmän ja minä esimerkiksi olisin jo tuon Bambin mausssa, uuuh.
-Heipä hei Reeta, sanon. -Ole aina oma itsesi. Rakasta itseäsi ihmisenä. Olet erikoisella tavalla Jekkukansan suosiossa. Olet aika mukava ihmistytöksi. Sinun äitisi taitaa olla oikeassa, kyllä sinä taidat olla ihan oikea tyttöenkeli.
Kissa vinkkaa minulle lähtömerkin. Hyppään kissan niskaan, sillä voimani ovat tipotiessään. En ole siitä pahoillani, sillä tiedän että olen pian entistäkin punaisempi ja pontevampi.
-Reeta tykkää Jekkujeista. Tässä lähtöpusut, smak smak, Reeta sanoo ja paiskautti pusut, josta hämmennyn kovasti.
Ikinä ennen ei Jekkujei ole saanu mistään tuota pussia, puspus, pusua. Outo olo vyöryy ylleni ja minua hiukan pyörryttää. Pusuista vielä pökerryksissä tarraan kotimaukujan karvoihin tiukemmin kiinni. Lähdemme matkaan.
No ei sitten ikinä semmoista päivää
Kissa kuljettaa minut lähimmälle bussipysäkille. Busseissa matkustaa aina sopivia lapsia, joilta jekut saavat välittömästi hiuksiinsa punaisen värin, ja voimat ehtyvät. Bussi tuleekin saman tien. Lupaan kertoa Jekkulandian Kuninkaalle, että Reetan kotona ei tarvita enää yhtään jekkua. -Listaan pitää laittaa siitä merkintä! Bambi tarkentaa ja muistuttaa syövänsä seuraavan Jekun, jo ennen kuin, se on ehtinyt koskea ensimmäiseenkään kenkään. -Näin on! Bambi sanoo ja nuolaisee viiksiään.
Hyppään bussiin. Mitä ihanaa näenkään? Juuri sopivan oloinen pikkupoika istuu ikkunapaikalla. Naama mutrulla. Minua kihelmöi heti. Kiipeän pojan olkapäälle ja näytän ikkunasta kissalle voiton merkkiä. Pojalle kuiskaan. -Kuule, äitisi taisi ottaa sinun bussilippusi? Eihän se semmonen vetele, pyydä heti oma lippusi! Ihmisaikuiset luulee, että te pienet ette osaa yhtikäs mitään. Ette edes säilyttää pientä lippua. Sipisupi sup. Poika rääkäisee kaikin voimin, ja ihana meteli valtaa koko bussin. Uusi punainen voima humahtaa hiuksiini. Tästä on hyvä jatkaa. Luuletteko, että lopetan jekuttelun? No ei sitten ikinä semmoista päivää! Minulla on monia kavereita, jotka mielellään piipahtavat kylässä.
Oletko koskaan kuullut Hemmo Häiriköstä, Velho Valehtelijasta, Pissi Piiparista, Lätty Läiskijästä tai Hiisi Haahuilijasta?
Ja kuuleppas, oletko huomannut että isällä ja äidillä on välillä olkapäällään Noita Nuhtelija? Ai, ai, mitenkäs semmoisen saa karkoitettua? Missä sinä asutkaan?
