21. Luku
Simo Liljendal naputti hermostuneena työpöydän pintaa. Igor katseli Simon hermostunutta olemusta.
"Onko ongelmia?"
Simo mulkaisi Igoria ja tarttui samalla pöydällä olevaan lasiin.
"On, mutta ei ylitsepääsemättömiä, mitä tekisit ei toivotulle henkilölle?"
"Yksinkertaisesti raivasin kyseisen henkilön pois tieltä."
"Samaa ajattelin itsekin. Minulla on sinulle tehtävä."
Nyt puolestaan Igor katsoi Simoa ja tarttui lasiin.
"Millainen tehtävä?"
"Saat ottaa yhteyttä tähän henkilöön, sovi tapaaminen mitä pikimmin."
"Kuka hän on?"
"Sinun ei tarvitse tietää sitä, tosin voin kertoa, kyseinen henkilö on erikoistunut erikoisoperaatioihin."
"Onko tällä henkilöllä nimikin?"
Simo nousi ylös ja katseli toimiston ikkunasta tehdashallia jossa työskenteli muutamia haalareihin pukeutuneita työntekijöitä. "Onko ollut ongelmia kentällä?"
"Ei minkäänlaisia." totesi Igor
"Tuomas Torppo."
Myös Igor oli noussut ylös tuolista ja katseli seinällä olevaa kalenteria. Johon oli punaisella ruksilla merkattu päivämäärää.
"Sergei Goljakovin lasti tulee viikon päästä."
"Kai minä sen tiedän!" Ärähti Simo.
Igor katseli hermostunutta Simoa, joka käveli edes takaisin toimistoa.
"Haluatko, että otan selvää siitä tyypistä?"
Samalla hetkellä toimistoon asteli Simo Liljendalin sihteeri.
"Niin..."
"Tulin muistuttamaan johtajaa siitä lehtimiehen haastattelusta."
"Ai niin mistä haastattelusta?..."
"Johannes Toivo niminen toimittaja pyysi haastteluaikaa johtajan kanssa."
"No voi hemmetti. Hyvä kun ilmoitit. Siihen tapaamiseen saattaa tulla muutos, milloin sen piti olla?"
"Ylihuomenna."
Simo vilkaisi kalenteria ja sitten Igoria joka nojasi työpöytään. Simo nyökkäsi hieman Igorin suuntaan, joka poistui saman tien.
”Oliko vielä jotain muuta?”
”Ainoastaan muutama allekirjoitettavat paperi.”
”Voit jättää ne siihen pöydälle, käyn ne läpi.”
22.LUKU
Igor oli soittanut Tuomas Torpolle, pitkällisen neuvottelun tuloksena, Tuomas Torppo oli luvannut saapua samana iltana. Kohtaamispaikaksi oli sovittu hotelli Vuoksi laiva, joka kaikessa vaatimattomuudessaan oli oivallinen paikka kohtaamiselle. Paikka joka ei herättänyt sinällään mitään ihmeempää huomiota, ohikulkevissa ihmisissä.
Sen mitä Igor tiesi Tuomaksesta, niin tämä oli erikoistunut erikoistehtäviin. Erikoisosaston henkilö kun oli.
"No saitko kiinni henkilön?" kysyi Simo
"Sain, tulee tänä iltana kaupunkiin, sovimme tapaamispaikaksi hotelli Vuoksi laivan. Menetkö yksin?"
"Mainiota, en tietenkään, sinä tulet mukaan."
”Mitä minä siellä teen?"
"Saat olla henkisenä tukena? Jos tulee jotain ongelmia."totesi Simo
"Onko sitten odotettavissa?"
"En usko, mutta ei sitä koskaan tiedä?" totesi Simo viimein.
Igorin poistuttua toimistosta Simon muistiin palautui joitakin vuosia aiemmin sattunut ampumistapaus, jossa tutkimusten yhteydessä oli ollut maininta Tuomas Torposta, kun tämä oli onnistunut nappaamaan erään pommivyöllä varustetun itsemurhaajan piiritystilanteessa. Suitsutusta Torpolle oli tullut joka suunnalta. Pahaksi onnekseen suitsutus oli muuttunut yläpäässä keltaiseksi nesteeksi, joten keltaisen nesteen ja peliongelman vuoksi Tuomas oli ryhtynyt käyttämään taitojaan laidasta laitaan ja sellaiselle, jolla oli tarpeeksi valuuttaa.
Riippumatta siitä millainen toimeksianto oli kyseessä.
Tasan kello kaksikymmentä hopeanvärinen BMV kolme kahdeksantoista I ilmaantui satamaan. Simo katseli vuoksilaivan kannelta yhdessä Igorin kanssa.
"Tuolta taitaa miehemme tulla"
"Siltä hieman vaikuttaa. Eiköhän mennä vierasta vastaan."totesi Simo.
Hetken kuluttua kolmikko seisoi yhdessä laiturin päässä. Nopean esittelyn jälkeen kolmikko suuntasi kulkunsa hotellilaivaan.
"Pahoitteluni tämän nopean toiminnan ja aikataulun johdosta."
Tuomas keskeytti kabinetin tarkastelun hetkeksi.
"Ei haittaa minua, olen tottunut nopeaan toimintaan. Sen sijaan joudun hieman nostamaan hintaa alkuperäisestä." totesi Tuomas
"Tietenkin sehän on selvä ja hinta tässä asiassa ei ole tärkein asia, vaan pääasia, että asia hoituu pois päiväjärjestyksestä."
Igor oli vetäytynyt hieman syrjemmälle pöydästä, jättäen kaksikon keskustelemaan toimeksiannosta. Igorin mielestä asiassa oli monia seikkoja, joista hän ei pitänyt.
Tuomas vilkaisi syrjäsilmällä Igoria, joka seisoi oven suussa.
"Entä hän? Voimmeko aloittaa neuvottelut, hänen läsnä ollessaan?"
"Totta kai Igor on minun luotto miehiäni. Toki jos sinua häiritsee niin..."
"Ikävä kyllä häiritsee, joten jos mitenkään mahdollista niin neuvottelen mieluummin kahden."
Igor mulkaisi tuimasti Tuomasta, joka oli pukeutunut tummaan pukuun. Simo vinkkasi Igorille, joka ymmärsi oitis, mitä Simo oikein tarkoitti.
"Voit mennä ulos savukkeelle, huikkaan sitten kun voit tulla takaisin. Ennen poistumista voit antaa tuolta kaapista meille pullon viskiä ja pari lasillista. Niin kai sinulle viski maistuu?"
"Ei ole ollut tapana sylkeä lasiin, joten kiitoksia kovasti."
Igor oli kaivanut pari lasia ja pullon Four rose Bourbonia, minkä jälkeen poistunut laivan kannelle.
"No niin nyt voimme kai aloittaa neuvottelut?"
"Olet varma, ettei meitä kuunnella?"
"Ei todellakaan, olemme ainoat henkilöt tällä aluksella, joten voit olla aivan huoleti siitä."
Tuomas vilkaisi hetken ympärilleen, ennen kuin aloitti.
"Viisitoista tonnia, puolet ensin ja loppu tehtävän jälkeen, käteisenä onko selvä?" totesi Tuomas
"Tähän asti kyllä"
"Sitten varsinaiseen asiaan, eli kuka, kenet pitäisi minun hoidella pois kuvioista."
"Ei mitenkään merkittävä, ainoasta eräs liian utelias lehtitoimittaja, joka leikkii Sherlock Holmesia."totesi Simo
"Vai toimittaja, hmm..."
"Niin, onko se ongelma?"
"Hah...ei todellakaan, vaikka olisi itse paavi. Onko sinulla kuvaa henkilöstä, entä suunnitelmaa kuinka tahdot asian hoituvan"
Simo näytti Johanneksen kuvan kännykästä."
"Hänet siis pitäisi raivata pois tieltä? Entä suunnitelma?"
Simo vilkaisi muodon vuoksi ympärilleen ennen kuin aloitti. Tuomas kuunteli tarkkaan Simon ehdottamaa suunnitelmaa."
"Ymmärsinkö oikein, sinä ilmoitat henkilölle, että tulee tiettyyn paikkaan, jossa minä olen odottamassa."
"Juuri niin."
Tuomas vilkaisi pöydällä olevaa pulloa, Simo ymmärsi vihjeen ja kaatoi lisää viskiä.
"Eräs pieni juttu, tahtoisin nähdä kyseisen paikan etukäteen, että tiedän valmistautua."
"Totta kai onnistuu, apulaiseni Igor voi viedä meidät sinne vaikka saman tien."
Igor oli juuri sammuttanut kolmannen savukkeen, kun Simo viittoili jykevää miestä takaisin.
"Onko teidän palaveri on ohi?"
"Ei meillä sen kummempaa palaveria ollut, mitä nyt käytiin hieman asioita läpi, mutta kuulehan, nyt on semmoinen tilanne, että me kolme lähdemme katsomaan sitä paikkaa ja sinä saat viedä meidät sinne." totesi Simo
Igor katsoi hetken Tuomasta, joka pälyili edestakaisin, liikkuen samalla hermostuneesti. Simo sen sijaan vaikutti näennäisen rauhalliselle.
"Käyn hakemassa auton avaimet sekä uuden tupakka-askin, sen hetken saatte joudutte odottamaan."
Tuomas katsoi Igorin poistumista aluksen uumeniin.
"Menetkö takuuseen hänestä?"
"Ai Igorista? Menen! Hän on minun oikea käteni, kuinka niin?"
Keskusteluun tuli hetken hiljaisuus, jonka Tuomas lopulta katkaisi.
"Ei kenties mitään. Minä en muuten pidä epämiellyttävistä yllätyksistä."totesi nyt Tuomas
"Ei pelkoa sellaisesta, sillä sellaisia ei tule."
Samalla hetkellä Igor palasi kaksikon luokse.
"Eiköhän mennä sitten."
Kaksikko asettui auton takapenkille. Tuomas katseli ohi vilistäviä maisemia ja mietti tulevaa tehtävää.
"Millainen paikka se on?
"Sopivan syrjäinen, täkäläinen matkailunähtävyys, kirkasvetisen lammen rannalla sijaitsee keittokatos, katoksesta noin kahdeksan sadan metrin päässä on näköalatorni." totesi Simo
"Entä mahdolliset uteliaat."
"Heistä ei pelkoa, Igor pitää siitä huolen, vai mitä?"
Igor nyökkäsi hieman vaivaantuneen oloisena.
"Hyvä juttu sitten, muuten onko tästä vielä pitkä matka?"
"Vajaa pari kilometriä."
Vajaan viiden minuutin jälkeen Igor parkkeerasi auton tyhjälle parkkipaikalle.
"Lähdetään tekemään pieni kävelylenkki, se paikka sijaitsee reilun kilometrin päässä tästä. Seurataan tuota polkua se johtaa suoraan kodalle."totesi Simo
Tuomas sadatteli tilannetta, yleensä keikat oli hieman toisen tyyppisessä miljöössä kuin mitä edessä oleva keikka. Kävelyretken hän lisäisi kyllä laskuun.
Puolen tunnin kävelyn jälkeen kolmikko saapui lammen rantaan ja sen rannalla sijaitsevalle kodalle.
Tuomas silmäili oitis ympärilleen, paikka oli kuin tehty täydelliselle operaatioille.
"Missä se näkötorni on?"
"Tuolla, tästä kun katsot, niin saatat nähdä siitä vähäsen."
Tuomas siirtyi Simon viereen ja katsoi Simon osoittamaan suuntaan.
"Hyvä juttu, odottakaa tässä, käyn vilkaisemassa sitä paikkaa hieman tarkemmin."
Kaksikko jäi seuraamaan kun Tuomas painui metsän siimekseen. Igor katsoi Simoa.
"Kakista jumalauta ulos mitä mietit?"ärähti Simo
"Minä en pidä tästä, mistä lähtien olet alkanut teettämään likaiset hommat muilla?"
Nyt puolestaan Simo vilkaisi tuimasti apulaistaan.
”Mitä helvettiä vihjailet? Kakista saatana ulos, jos on jotain sanomista."
"Yleensä sinä olet itse hoitanut semmoiset asiat itse."
"Kuulehan vajakki, jätä sellaisten miettiminen muille, sillä sinun aivokapasiteetti ei riitä sellaisten asioiden miettimiseen. Toisekseen, ilman minua sinä pakoilisit FSB:tä ja olisit niitä karussa, ellet satu muistamaan, joten sinuna minä olisin hyvin hiljaa, onko selvä?"
"Olet aivan oikeassa, tämä tilanne vaan hermostuttaa minua."
Simo kirosi itsekseen. Helvetin hurskastelija, paraskin sanomaan, kun kontollaan oli puolenkymmenen poliitikon salamurha ja muiden ei toivottujen henkilöiden.
"Ota tuosta, niin tulet paremmalle tuulelle."
"Jos luulet, että minä kosken tuohon paskaan pitkällä tikullakaan, niin erehdyt. Muuten mikä takaa ettei tuo ala kiristämään meitä?"kysyi nyt Igor
"Älä huolehdi siitä, minulla on vakuus siihen."
"Ai niin mikä ja millainen?"
"Yhdeksän milliä"
"Yhdeksän milliä?"
”Niin yhdeksän milliä nikkeliä."
Igor sytytti savukkeen ja potki maata samalla. Samalla hetkellä pusikosta alkoi kuulumaan vaimeaa rasahduksia, kun Tuomas palasi takaisin."
Kaksikko katseli hetken Tuomasta, joka veti pari syvempää henkäystä.
"Voidaan palata, ilmoitan yksityiskohdista puhelimitse."
23. luku
Johannes Toivon miellekartan laadinnan keskeytti puhelimen vaativa pirinä, jonka hälytysääni iski tajuntaan korvia vihlovasti. Mies vilkaisi näyttöä, jossa luki tuntematon numero. Johannes meinasi vastata saman tien mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin ja kytki kaiuttimen päälle, ennen kuin vastasi puhelimeen.
"Johannes Toivo?"
"Toimittaja Johannes Toivo?"
"Minä olen"
"Kiinnostaako eräs merkittävä vinkki, eräästä kadonneesta henkilöstä?"
"Vinkit kiinnostaa aina, vallankin riippuen vinkistä ja kadonneesta henkilöstä."
"Kyse olisi eräästä tytöstä, joka katosi maisemista yli kolmekymmentä vuotta sitten."
Keskusteluun tuli nyt hetken tauko, kunnes Johannes jatkoi.
"Onko tällä henkilöllä nimeä?"
"Taina Minkkinen. Sanooko mitään?"
"Ei isommin, kuinka niin?" totesi Johannes
"Vinkkini koskee häntä. Kiinnostaako?"
"Saattaa hyvinkin olla, mitä sitten tiedät kyseisestä henkilöstä?"
"En mielelläni juttele siitä puhelimessa, mikäli olet kiinnostunut ja tahdot tietää asiasta tarkemmin, niin lähetän sinulle koordinaatit, missä tapaamme tänään kello kuusitoista reikä, reikä, onko selvä?"
"Asia on harvinaisen selvä."
Soittaja sulki saman tien puhelimen. Johannes katsoi hetken näyttöä typertyneenä oloisena, sillä puhelu oli ollut perin omituinen. Jokin sisäinen ääni varoitti Johannesta, toisaalta toimittajan tärkein ominaisuus oli olla utelias, olipa tiedossa sitten mitä tahansa. Kokemuksesta Johannes oli nauhoittanut puhelinkeskustelun. Lailan vannottamat ohjeet
mielessä Johannes lähetti oitis äänitallenteen Lailalle. Pahimmassa tapauksessa ääninäyte toimisi todistuskappaleena ja tallennettuna dokumenttina kaiken varalta.
Johanneksen olo oli kuin nuorella kollilla, tämän ensi treffeillä. Samassa pöydällä ollut kännykkä heräsi eloon. Soittoäänestä Johannes tunnisti soittajan.
"Niin, ai mitä teen? Odotan viestiä soittajalta. Totta kai menen. Tiedän saattaa olla vitun moinen ansa. Saitko ääniviestin?"
"Sain ja kuuntelin sen pikaisesti. Kehotan olemaan tarkkana, laita saamasi viesti ja kohtauspaikan sijainnit heti minulle, onko selvä?" totesi Laila
"Tietenkin laitan, sehän on selvä. Ai mitä olen tehnyt? Tutkinut aineistoa, toivottavasti tapaamisesta selviää jotain. Ai miksi kysyt onko minulla työpuhelin ja oma puhelin mukana, tietenkin on."
"Soita minulle työpuhelimesta ja pidä se auki kokoajan."
"Miksi minun niin pitäisi tehdä?"
"Siksi, että tämän sinun parhaaksesi ja että minulla on epämääräinen tunne..."
"Kyllä minä tiedän sinun tunteesi ja taidan tietää missä se on, nimittäin pöksyissäsi."totesi Johannes leikkisästi.
"Ole sinä siinä nyt kanssa, milloin tulet panemaan sapelillasi?"
"Ajattelin tulla viikonloppuna."
"Hyvä juttu, piirakkani odottaakin sinun sapeliasi. Ai niin ja vielä eräs juttu muista piilottaa se työpuhelin, niin ettei sitä löydetä, varmuuden vuoksi. Soita minulle iltasella ja kerro sitten miten tapaaminen sujui."
"Tietenkin soitan, älä huolehdi suotta, kyllä minä pärjään."totesi Johannes
"En minä sitä epäilekään. Minun on nyt lopetettava nyt, kasa käsikirjoituksia odottaa hemmetti pöydänkulmalla."
Laila sulki linjan. Johannes katseli hetken kännykkää mietteliään oloisena. Mitä ihmettä hänelle nyt olisi sattumassa, samantyyppisiä juttuja oli mahtunut hänen uralleen lukemattomia. Ainoastaan kerran häntä oli hetken kylämännyt, silloin hän oli mennyt haastattelemaan erästä psyykkisesti oireilevaa asunnotonta henkilöä, joka oli tullut kirveen kanssa häntä vastaan. Tilanne oli kuitenkin rauhoittunut puhumalla.
Johannes poimi uuden pienen muistikirjan esiin, johon hän merkitsi ranskalaisin viivoin joukon kysymyksiä, joita hän aikoi tiedustella.
Samalla hetkellä, kännykkä heräsi eloon ja näyttöön ilmestyi uusi viesti sanoma. Johannes aukaisi viestin ja luki sen nopeasti läpi. Viestissä oli selvät koordinaatit kohdasta, jossa tapaaminen oli.
Luettuaan viestin läpi Johannes lähetti saman tekstiviestin Laila Saaren kännykkään, jonka kuittaus tuli saman tien.
Mies vilkaisi kelloa, oli reilu tunti aikaa mennä tapaamispaikkaan, nopea vilkaisu Google mappiin kertoi, että matkaan menisi viisikymmentä minuuttia, oli siis toimittava melko ripeästi.
Johannes pakkasi nopeasti vain tärkeimmät tarvikkeet. Matka tapaamispisteeseen taittui rivakasti, perille päästyä Johannes huomasi katoksessa istuvan miehen. Johannes saneli lyhyen sanoman kännykkään, ennen kuin nousi autosta.
"Johannes Toivo?" Kysyi Igor
"Olen, mutta miten sinä tiedät?"
"Minulla on tietolähteeni."
"Sinulla oli jotain kerrottavaa. Vai kuinka?"
"Tosiaan, mutta istuhan ensin."
"Sopiiko että nauhoitan haastattelun?" kysyi Johannes
"Sopii minulle."
Johannes kaivoi esiin pienen nauhurin ja käynnisti sen.
"Aloitetaanko?"
"Aloitetaan."totesi Igor ja laittoi kädet niskansa taakse.
Samalla hetkellä kajahti laukaus ja Johanneksen silmien väliin ilmestyi ylimääräinen siisti reikä.
Igor katseli Johanneksen lasittunutta ilmettä kun tämä oli kaatunut taaksepäin laukauksen voimasta. Igorin vatsaa kouraisi ja tämä antoi ylen katoksen lattialle.
Keräten hetken itseään Igor teki juuri siten kuin oli pyydetty. Johanneksen nauhurin hän pitäisi itsellään, jollei Simo tai Tuomas sitä erikseen kysyisi.
Puoli tuntia myöhemmin Igor oli saanut kaiken siivotuksi, varoen jättämästä jälkiä,
mies poistui sovittuun kohtaamispisteeseen.
Tuntia myöhemmin kolmikko istui kanava laiva luotsin kannen alla. Simo hykerteli tyytyväisyydestä ja Tuomaksen nauttiessa juomasta, jonka Igor oli tälle kaatanut.
Simo sen sijaan oli pannut kuubalaisen sikarin palamaan, siemailen välillä bourbonia.
"Kyllä ammattimies on aina ammattimies, vai mitä Igor?"
Igor hymyili väkinäisesti ja kohotti sitten maljaa Tuomakselle.
"Totta, se oli mestarilaukaus."
"Tuo nyt on perussettiä. Käsittääkseni teillä on vielä jotain minulle" totesi Tuomas
"Aivan niin, Igor anna se salkku tänne, jonka toit konttorilta.
Igor ojensi salkun Simolle, joka ojensi puolestaan Tuomakselle.
"Tarkoitit varmaan tätä." Simo sanoi ja ojensi salkun Tuomakselle.
"Viisitoista tonnia kuten sovittiin."
"Niin me sovittiin. Ymmärrettävistä syistä johtuen, lähden jatkamaan matkaa mahdollisimman pian.
"Totta kai ilman muuta, lähdetkö saman tien?" kysyi Simo
"Ajattelin lähteä saman tien, sillä uudet projektit odottavat."
Simo joi lasin tyhjäksi ja nousi tuolista, ja saattoi Tuomaksen takaisin satamalaiturille.
"Oli ilo työskennellä ammattimiehen kanssa."
"Mikäli tulee jotain ongelmia, niin tiedätte mihin ottaa yhteyttä." Totesi Tuomo ja kätteli sitten molemmat miehet.
Tuomon poistuttua Igor vilkaisi Simoa, joka hykerteli tyytyväisyydestä.
"Minä en pidä tästä."
"Mikä hemmetti sinua nyppii, homma on hoidossa ja se hemmetin toimittaja on suorasääristen valtakunnassa."
"Siitä huolimatta, minä en pidä tästä, jostain syystä tuossa tyypissä on jotain, joka saa minun karvat pystyyn. Onko varmaa, että se viisitoista tonnia riittää?"
"Tarkoitatko kiristämistä?"
"Sitäkin, mutta pahimmassa tapauksessa, henkikultaa, meinaan vaan, onko varmaa, ettei tuo tyyppi delaa todistajia?" kysy Igor
"Hitto se on kyllä totta, mutta en oikein usko, paras kuitenkin tehdä jonkinasteinen henkivakuutus kaiken varalle."
"Jolla ei ole paskapaperin arvoa edes, siinä vaiheessa, kun henki on lähtenyt."
Simo kirosi mielessään saatanan venakko, oikea vitun ilon pilaaja. Pahinta kaikessa oli, että Igorin ote oli alkanut lipsumaan viime aikoina. Mikäli tilanne jatkuisi samanlaisena, niin vaihtoehtoja ei ollut.
"Helvetti sinua, mikä hitto sinua vaivaa, bisnekset luistavat, ei luulisi olevan valittamista, mitä?"
”Sergei toimittaa paskakamaa, jossain vaiheessa homma kusee omille reisille ja kaman myynti tippuu, se taas tietää ongelmia Sergein kanssa."
”Simo imaisi voimakkaasti sikaria, kieltämättä Igor oli oikeassa.
"Eiköhän lähdetä, ei tämä tässä taivastelemalla parane."
24. Luku
Lailan käsikirjoitusten lukeminen keskeytyi dramaattisesti, kun tämän omasta puhelimesta kuului terävä laukaus, nainen sieppasi samassa puhelimen lähelleen, jossa kaiutin toiminto oli aktivoituna.
Tämän jälkeen tuli täydellinen hiljaisuus. Lailan suusta purkautui tuskainen parahdus, kun nainen purskahti itkuun. Naisen kädessä ollut puhelin tipahti lattialle.
Nainen vapisi kauttaaltaan hysteerisenä. Ei ollut epäilystäkään, mitä puhelimesta kuulunut ääni tarkoitti. Hänen pahimmat epäilykset oli osoittautuneet toteen.
Kuin sumussa Laila näppäili lyhyen viestin kännykkään, ei mennyt kuin hetki, kun Lailan toimistoon tämän lähin apuri Arto Kuja.
"Mitä hittoa sinulle on tapahtunut?"
"Ei kerrassaan mitään, ei mitään."
"Minä tunnen sinut, eli nyt sanot mitä on tapahtunut?"
"Hyvä on, on tapahtunut aivan kauheita, pelkään pahoin, että Johannekselle on sattunut jotain."
"Ai niin kuin mitä?"
"En tiedä, tiedän vaan, että jotain on kamalaa tapahtunut."
”Mitä nyt tapahtuu, mitä aiot tehdä?" Kysyi Arto
"En tiedä, en tosiaan tiedä, paitsi sen, että lähden huomenna Kuopioon. Sinä saat hoitaa toimistoa sen aikaa, kun olen poissa." Nyyhkytti Laila tuskaisesti.
"Kauanko sitten aiot olla."
"En osaa sanoa varmasti, ehkä pari päivää."
"Onko jotain erikoista, mikä minun pitäisi ottaa huomioon."
"Ei mitään erikoista, perusjuttuja. Kyllä sinä tiedät."
Arto Kujan poistuttua Laila alkoi keräämään tavaroita laukkuun, oli käytävä vielä kotona hakemassa vaihtovaatteet mukaan. Pahimman tunne kuohun laannuttua Laila kykeni ajattelemaan hieman tarkemmin. Johannes oli päässyt liian lähelle jotain, joka oli liian kuuma peruna taskussa ja piikki takapuolessa.
Laila ei tiennyt mitä tehdä, niinpä ainoa, joka saattaisi auttaa häntä tässä tilanteessa oli Arttu. Sen kummemmin miettimättä asiaa Laila näppäili Artun numeron.
"Sinä! Mikä sinut nyt sai soittamaan? No mikä nyt on?" Kysyi Arttu, kun vaistosi Lailan äänestä, että jokin asia on vinossa.
"Johannekselle on sattunut jotain."
"Ai sinun toyboylle?"
"Saatanan paska. Sinulla ei ole yhtään myötätuntoa, ei edes vainajasta"
"Mitä helvettiä, sinä tarkoitat?"
"Pelkään että Johannes on kuollut."
"Sori typeryyteni, mutta en käsitä kuinka voin olla avuksi?"
"Saat hilata pallisi Kuopioon mitä pikemmin ja otat sen hoitosi mukaan."
"Hoidon? Minkä hiton hoidon?" kysyi Arttu
"No sen Mäkipään horatsun, vai mikä sen naikkosen nimi nyt olikaan?"
"Ai Nina Mäkipään, miksi ihmeessä?"
"No ettekö te työskennellyt jonkin aikaa yhdessä?"
"Nina oli alaiseni, mutta mihin sinä häntä tarvitset? Nina on etevä tutkija, mutta hän ei enää ole mukana kuvioissa, toisekseen sinun jutuista päätelleen epäilet, että tapaukseen liittyy rikos, niinkö?"
"Minä en epäile, vaan minä tiedän."
"Miten voit olla varma siitä?" kysyi Arttu
"Kuuntele tämä ensin."
Laila pani ääniviestin pyörimään, ääninauhalta kuului selvästi ensin puhetta ja keskustelu oli päättynyt vaimeaan laukaukseen, joka kuitenkin erottui selvästi. Arttu kirosi ääneen.
"No mitä ajattelet?"
"No voi helvetin helvetti. Saatat olla oikeassa, mutta jos Johannes on kuollut ja asiaan liittyy rikosta, niin keskusrikospoliisi ryhtyy tutkimaan juttua."
"Juuri siitä syystä, sinä saat tulla sen naikkosesi kanssa Kuopioon."
"Voin yrittää puhua ympäri sitä, mutta en ole ollenkaan varma, että suostuuko tulemaan, ei ole oltu viime aikoina tekemisissä. Mutta miksi ihmeessä et itse soita sille?"
"Sinä tunnet sen paremmin, en minä."
"Hyvä on, minä voin yrittää ja ilmoitan sinulle sitten, mutta en lupaa mitään."
"Ei tarvitsekaan, riittää kun hoidat asiasi."totesi Laila
"Minä soitan sinulle hetken päästä."
Laila lopetti puhelun saman tien ja ryhtyi pakkaamaan vaihtovaatteita matkalaukkuun. Pakkaamisen ohessa Laila ehti ottaa pari voileipää kahvin kanssa, joka oli tosin keskeytynyt Artun soittoon.
"No miten kävi?"
"Ei onnistu. Ei sitten mitenkään, Nina ei suostu työskentelemään kanssani."
"Mitä helvettiä? Eikö hän ole sinun vakiohoitosi"
"Hän oli, ei ole enää."
"No mitä se sitten sanoi?"
"Ei kuulema tee enää sellaisia hommia, mutta ainahan sinä voit itse koittaa houkutella."
Laila kirosi äänekkäästi, yritys saada Arttu mukaan tutkimuksiin oli epäonnistunut surkeasti. Oli siis tehtävä kuten Arttu oli kehottanut, eli soittaa Nina Mäkipäälle suoraan.
Laila näpytteli Artulta saamaan numeroon, sen enempää miettimättä. Kesti hetken ennen kuin viesti nauhoite lähti pyörimään.
"Nina, en ole juuri nyt tavoitettavasi, jos olet lehtimyyjä niin voit painua helvettiin, jos olet muu kaupustelija niin voit painua sinne minne aurinko ei paista. Mikäli olet kuta kuitenkin järkevä ja tolkun ihminen, niin voit jättää viestisi äänimerkin jälkeen. Jolloin saatan ottaa sinuun yhteyttä."
"Laila Saari tässä hei. Sain numerosi Arttu Karmalta. Yritin tavoitella sinua erään tärkeän jutun tiimoilta. Voisitko soittaa, asia on hyvin tärkeä."
Laila saari saapui virkavallan järjestämään info tilaisuuteen jossa tutkinnanjohtaja Jouko Heikura, hikoili mediaedustajien tiedotus info tilaisuudessa.
”...Niin kuten sanoin me viranomaiset teemme kaikkemme, että saamme tekijän kiinni."
"Eräiden tietojen mukaan tekotavassa olisi käytetty suurikalpeista kivääriä. Miten kommentoitte tätä?"
"Tutkinnallisista syistä en voi ottaa kantaa tapauksen yksityiskohtiin."
"Onko viranomaisilla mitään käsitystä, mitä on tapahtunut?"
"Viranomaisilla on joitakin tutkinta suuntia, joita ryhdymme tarkistamaan."
"Laila Saari uusi toivo, toimituksesta. Tietojen mukaan vainaja oli tutkinut erästä vanhaa tapausta, voiko olla mahdollista, että henkilö olisi päässyt kyllin lähelle jotakuta tahoa"
"Kuten sanoin viranomaiset ei ota kantaa tapauksen yksityiskohtiin."
Tutkinnanjohtajan Heikuran kommentti ei yllättänyt Lailaa, joka tiesi entuudestaan sen, että viranomaisilta oli turha tiedustella yhtään mitään. Samoin Laila tiesi, että Suomessa laki oli kaikille sama, eri asia oli sitten, miten lakia tulkittiin.
Toimittajan uralla Laila oli törmännyt usein erääseen ikävään ilmiöön, jossa totuuden esiin tuojat ja puhujat oli ajettu ahtaalle, viranomaisten toimesta, joten se siitä tasa-arvosta. Pahinta asiassa oli, että moista toimintaa harjoitettiin virkanimikkeen suojissa. Heikuran hiillostaminen jatkui vielä muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen median suurin uteliaisuus oli tyydytetty en kommentoi kommenteilla.
Media poistui kutakuinkin tyytymättömänä, virkavallan infotilaisuudet mediaa varten oli juuri tämän tyylistä farssia, joilla ei ollut mitään muuta merkitystä kuin korkeintaan kiillottaa virkavallan kiiltokuvaa julkisessa mediassa.
Lailan kiirehtiminen infotilaisuuteen oli ollut täysin turhaa. Virallista kanavaa pitkin oli turha odottaa mitään merkittävää tulosta. Lailan onneksi hän oli ollut tarpeeksi kauan alalla, että oli ehtinyt haalia verkostoon oikeita henkilöitä, joilta oli mahdollista saada tietoon jotain sellaista mitä viralliset kanavat ei tarjonneet.
Eräs tällainen henkilö, jolta saattoi saada "epävirallista" tietoa oli paikallisessa poliisi voimissa toiminut vanhempi konstaapeli Koljonen. Sen enempää miettimättä Laila näppäili Koljosen prepaid liittymän numeron.
"Sinä, sinusta ei ole kuulunutkaan vähään aikaan mitään."
"No ei sinustakaan, on pitänyt hieman kiiruusta. Vaan mitäpä sinulle?" kysyi Laila
"Mitäpä minulle, yhtä ja sitä samaa. Vaan mikä sai sinut nyt ottamaan yhteyttä minuun? Ei, ei älä kerro, minä tiedän. Haluat tietää jotain siitä ammutusta uhrista, joka oli surmattu suurikaliberisella aseella." totesi Koljonen
"Mistä tiedät, että surma-ase on ollut suurikaliberinen?"
"Sen nyt näki jopa sokea Reetakin. Ampumahaavasta haavasta päätellen patruunana on ollut mahdollisesti Lapuan magnum.338"
"Hitto soikoon, oletko aivan varma?"
"No näinhän minä, toisekseen joku taisi mainita siitä jo tapahtuma paikalla tehdyissä tutkimuksissa. Mutta mitä sinulle muuta?"
"Tulin poikkeamaan kaupungissa ja ajattelin soitella, onko sinulla illaksi mitään suunnitelmia? Vai pitääkö eukkosi sinut tiukasti ohjaksissa?"
"No ei taatusti pidä, mitä ajattelit?" kysyi Koljonen
"Ajattelin, että miten olisi, jos muisteltaisiin hieman menneitä hyviä aikoja.."
"Kuulostaa hyvälle, vanhassa paikassako?"
"Niin, eikös se ole ihan kelpo paikka?"
"On, on, sopiiko jo tänään vaikka puoli kymmenen maissa, järjestän itseni päivystykseen tänä iltana."
"Sopii vallan mainiosti."
Kaksikko jatkoi vielä hetken mitättömyyksien latelua, kunnes Laila lopetti puhelun. Puhelun päätyttyä Laila kaivoi Ninan puhelin numeron esiin.
"Mäkipää"
"Laila Saari sain numerosi Arttu Karmalta, asiani koskee erästä varsin ikävää ja surullista tapahtumaa, johon toivoin saavani selvyyden." totesi Laila ja kertoi nopeasti, mitä oli tapahtunut.
"Vai niin,ikävä kyllä olen lopettanut sen tyyppiset hommat, niin ja Arttu soittikin minulle aivan tuossa hetki sitten. Mainitsi, että sinä olit kysellyt minua."
"Ai niinkö, siinä tapauksessa sinä tiedät hieman taustoja."
"Joitakin asioita kyllä. Kuten kerroin, niin joudun kieltäytymään toimesta, sillä olen vetäytynyt syrjään moisista kuvioista."
"Sinun on syytä tietää eräs pieni seikka, nimittäin henkilö oli surmattu mahdollisesti Lapuan magnum.338 patruunalla."
Keskusteluun tuli nyt hetken hiljaisuus.
"Onko tuo varma tieto?"
"On, tai ainakin luotettavasta tietolähteestä, muuttaako se tilanteen?"
"Ehkäpä, kenties." totesi Nina.
Jälleen tuli painostava hiljaisuus.
"Hyvä on, minä otan tehtävän vastaan ja tulen sinne."
jatkuu
