11. Luku
Laila Saari vilkaisi kalenteria, jossa oli joitakin enemmän tai vähemmän tärkeitä tapaamisia, lisäksi oli kertynyt joitakin ylitöistä tulleita lomapäiviä, kun hän oli joutunut tekemään jonkin verran ylimääräistä. Katsottuaan tarkemmin kalenteria, niin muutaman päivän irrottautuminen työkuvioista oli mahdollista. Mahdolliset tapaamiset hän yksinkertaisesti
peruisi tai delegoisi ne lähimmälle apurilleen, sen enempää asiaa miettimättä Laila tarttui puhelimeen ja kutsui Arto Suvannon luokseen, joka oli Lailan lähin apulainen.
Hetkeä myöhemmin Arto saapuikin Lailan luokse kahvikupit mukanaan.
"Miten osasitkaan ottaa kahvit mukaan?"
"Kokemus on opettanut sen minulle, nythän on kahvitauko."
Laila vilkaisi seinällä olevaa kelloa joka näytti puoli kahta.
"Kutsuit."
"Huomasin vasta nyt kalenteria selatessani, että minulla on joitakin tapaamisia loppuviikon ajan, voisitko sinä tuurata minua sen aikaa, kun olen poissa toimistolta?"
"Tjaa – aah, tämä tuli kyllä hieman puskasta, vallankin kun en ollut osannut varautua, tuota, tuota, ehkä se onnistuu jotenkin."
"Tiedätkö Arto, sinä olet tämän toimiston tukijalka."
"Tiedä tuota siitä."
"Älä yritä vähätellä yhtään siinä, minä kyllä muistan ja korvaan kyllä sinulle tämän, tavalla tai toisella."
"Katsotaan sitä sitten kun palaat reissusta." totesi Arto ja jatkoi.
"Mitä sinulla oli kalenterissa?"
"Peruskauraa, eli jokunen haastattelu, joiden pohjalta jutut lehteen, kyllä sinä tiedät nämä kuviot."
Kaksikko jutteli vielä hetken niitä näitä, tosin Arto olisi jutellut pidempäänkin, sillä Arto oli katsellut Lailaa sillä silmällä jo jonkin aikaa, saamatta kuitenkaan sen kummemmin vastakaikua silmäyksille.
Arton poistuttua Laila siirsi työpuhelut suoraan Arton kännykkään. Johannekselle Laila oli antanut oman numeronsa.
Laila mietti tulevaa reissua, ensiksi hän ajaisi Artun luokse hakemaan aineistoa, minkä jälkeen matka jatkuisi Kuopioon Johannes Toivon luokse. Samalla hetkellä kun Laila hekumoi Johanneksesta, niin Lailan kännykkä heräsi eloon. Soittaja oli kukapa muu kuin Johannes Toivo.
"Kuinka osaisikaan soittaa juuri tähän aikaan?"
"En kai soittanut sopimattomaan aikaan?" kysyi Johannes.
"Ei, ei, todellakaan, mm...päinvastoin, juuri oikeaan ja kreivin aikaan."
"Räpläätkö juttua koneelle vai mitä?"
"Mm räplään, mutta en tietokonetta...vaan vallan aivan muuta, osaatko edes kuvitella mitä?"
"Voin vain kuvitella."
"Tahdotko mielikuvituksen tueksi todellista näyttöä?" kysyi Laila ääni väristen.
"Mikä jottei, anna tulla."
"Odota hetki täältä tulee kuumaa huuma."
Laila levitti hieman jalkojaan, sormettaen samalla itseään.
"Mmm, miltä näyttää?" kysyi Laila tukahtuneella äänellä.
"Aah upealle huokaisi Johannes käheästi, toisesta päästä.
"Tätä herkkua on tarjolla parin päivän päästä, pidä sapelisi terässä" naurahti Laila kiusoitellen.
"Voit uskoa sen."
”Jonkin ajan kuluttua kun suurin ja kiihkein hekumallinen huuma oli hieman laantunut Laila kykeni kysymään.
"Onko sinun tutkimukset edistyneet yhtään?"
Itse asiassa hieman, lähetän sinulle aineistoa ja kenties hieman extraa myös."
"Onko yhtä kuumaa kuin minun?" Laila kysyi
"Mahdollisesti. Osaatko sanoa mihin aikaan olet tulossa?"
"Sitä en osaa sanoa, mutta ilmoitan siitä kyllä ja muista olla varovainen, nimittäin tämä juttu voi olla ruma."
"Voit olla huoleti, pidän kyllä huolen itsestäni."
"Minä uskon sen, mutta laita tulemaan videoviestiä ja tietoja siitä mitä olet saanut aikaan."
"Minä laitan, käyn vielä tänään tarkistamassa muutaman jutun." totesi Johannes ja sulki linjan sitten.
Laila sen sijaan poistui sosiaalitiloihin hieman siistiytymään, nuori viriili uros oli saanut hänet pois tolaltaan ja tekemään sellaista, mitä hän ei ollut koskaan aiemmin tehnyt, ei ainakaan työhuoneessa.
12. Luku Pankissa
Pankinjohtaja Samuel Jansson tutki Engel yhtiön laina-ajan pidennys hakemusta, sekä siihen lisättyä tukilaina hakemusta, joka oli tullut pankille jo joitakin viikkoja aiemmin, lisälainan ehtona oli Engel yhtiön lisäselvitykset yhtiön tilanteesta sekä liikevaihdosta, kuin myös tuottoennuste arvio seuraavan kolmen vuoden ajalta.
Perusteellisen selvityksen jälkeen lisälainalle ja laina-ajan pidennykselle ei ollut estettä.
Samuelin tutkiessa lainapapereita, toimiston ovelta kuului koputus.
"Niin, sisään"
"Simo Liljendal tahtoo tavata johtajan." totesi sisään astellut Tuija Kuokka.
"Liljendal?, mitä hän tahtoo?"
"En tiedä, vaikutti asian olevan tärkeä."
Samuel vilkaisi ranteessa olevaa kelloa, hänellä alkaisi palaveri puolen tunnin kuluttua Veijo Engelin kanssa.
"Sano, että minulla alkaa palaveri puolen tunnin kuluttua."
"Yritin kyllä...mutta hän oli kovin tärkeän oloinen ja onhan hän sentään..."
"Niin, niin, uusi valtuuston puheenjohtaja ja kaupungin merkkihenkilöitä, tiedetään. No kai minulla on hetki aikaa." totesi Samuel ja nousi ylös pöytänsä takaa.
Juuri kun pankinjohtaja oli menossa käytävään, niin käytävää pitkin asteli Simo Liljendal tyylikkääseen asuun sonnustautuneena.
"Mistä moinen kunnia?"
"Tulin tapaamaan sinua, liikeasioissa."
"Niin onhan tämä pankki. Pahoittelen, että minulla on hieman kiire, seuraava palaveri odottaa."
"Tiedän. Veijo Engelin kanssa tämän laina-asiasta."
Samuel katsoi miestä joka istui vastapäätä.
"Kuten mainitsin niin minulla on hieman kiire ja en oikein ymmärrä..."
Nyt puolestaan Simo Liljendal katseli pankinjohtajaa tarkkaavaisesti.
"Ihan vaan tiedoksi, että nyt on syytä kuunnella hyvin tarkasti, jos meinaat toimia tämän pankinjohtajana."
"En oikein ymmärrä? Enkä myöskään pidä keskustelun sävystä."
"Minulle on aivan sama pidätkö vai et, pääasia on, että kuuntelet. Missä sinulla on Veijo Engelin laina-ajan pidennys ja lisälaina hakemus?
"Tässä pöydällä, mutta mitä se tähän liittyy? Tämän pankin ja..."
"Pankin, jota sinä et johda, ellet tee niin kuin sanon, onko selvä?"
"Tuo..tuohan on uhkaus?"
"Niin on, pankki ja pankkivaltuusto ei myönnä Veijo Engelille lisälainaa eikä lainan pidennystä, onko selvä?"
Samuel nousi nyt pöytänsä takaa, otsa punoittaen.
"Mitä helvettiä?"
"Sitä vaan, että pankki ei jousta laina-asiassa. Sitä vastoin Liljendal yhtiö ostaa Engelin ja kuittaa tämän saatavat pois saman tien."
Samuel Jansson puristi kätensä nyrkkiin, kun nojasi työpöytään.
"Nurkanvaltaus siis, mutta miksi ihmeessä?"
"Juuri niin, kuten sanoit, Veijo Engelin firmalla nykymuotoisenaan ei ole tulevaisuutta, sen sijaan Liljendalin on, vaikka ja miten paljon."
"Sinä siis meinaat viedä yrittäjältä leivän suusta."
"Voit olla varma siitä, jopa leivänmurut tarpeen vaatiessa, joten tämä asia lienee loppuun käsitelty.
Samuel kirosi hiljaa ääneen.
"Mitä helvettiä minä sanon?"
"Fiksuna miehenä keksit kyllä jotain, kai sinä sen tiedät, yksinkertaisesti pankkivaltuusto ei pysty ottamaan riskejä, tässä asiassa."
Piru sinut periköön, tämän sinä vielä maksat kalliisti ajatteli Samuel Jansson.
Simo katseli pankinjohtaja Samuelin kiristyneitä kasvoja.
"Tämä asia lienee selvä?"
"Tuli kyllä oikein selväksi."
"Siinä tapauksessa minä voinkin poistua tästä, voit muuten panna pöydällä olevan nivaskan silppurista läpi saman tien."
"Nytkö?"
"Niin, sillä eihän niitä enää tarvita, vai miten on?"
Pankinjohtaja mietti hetken ennen kuin tarttui paperi pinoon ja pani paperit silpuksi.
"Oletko nyt tyytyväinen?"
"Tämän tyytyväisempi en voisi olla." totesi Simo ja poistui huoneesta.
Veijo Engel tuli Simo Liljendalia vastaan pankin aulassa.
"Oliko sinullakin palaveri pankinjohtajan kanssa?" kysyi Veijo huolettomasti.
"Minun asia oli pian hoidettu."totesi Simo lipevästi. "Pankinjohtajan juttusille sinäkin?"
"No joo, pientä palaverin poikasta oli tarkoitus."
"Aivan niin, aivan niin. Samuel tulee varmaan aika pian."
Veijo katseli Simon poistumista konttorista, jokin piirre Simossa oli mitä Veijo ei oikein sulattanut, olkoonkin, että Simo Liljendal oli onnistunut luomaan melkoisen liiketoiminnan yhdessä liikekumppaninsa Igor Aramenkon kanssa. Veijon katsellessa pankkiaulan sisustusta, paikalle saapui Samuel Jansson virallisen näköisenä.
"No niin terve, terve, mennään minun toimistooni, pahoittelen, että olen hieman myöhässä."
"No ei tässä olla jäniksen selässä. ”Tuija laittaisitko meille kahvit neuvotteluhuoneeseen, niin saadaan juoda kahvit. Niin peremmälle vaan, istuudu vaan."
Veijoa hieman ihmetytti pankinjohtajan ylenpalttinen makeilu, joka ei ollut ollenkaan Samuel Janssonin tapaista.
"Tahdotko, että juodaan kahvit ensin, vai käynkö suoraan asiaan?"
"Jos mentäisiin suoraan asiaan, niin päästäisiin asiassa eteenpäin, iltapäivällä on tulossa elementtikuorma Virosta."
Samuel Jansson katsoi hetken Veijo Engeliä, pyörittäen samalla kynää sormissaan.
"Oliko niissä lisäselvityksissä jotain korjattavaa?" kysyi Veijo lopulta.
"Ei, ei toki, paperit oli juuri kuten pitikin."
”No sitten ei kai muuta kuin nimiä alle vaan.”
Keskusteluun tuli nyt hetkellinen kiusallinen hiljaisuus, minkä Veijo huomasi.
"Johtaja on hyvä ja kakistaa ulos uutisen, jonka taidan tietää."
"Niin siitä sinun ja yhtiösi lisälainasta ja laina-ajan pidennyksestä. Kuten varmaan tiedät, niin pankkimaailmassa suhdanteet on huonot tällä hetkellä."
Veijo korjasi asentoa tuolissa, kasvolihasten kiristyessä.
"Yritätkö sinä sanoa, ettei se lisälaina ja maksuohjelman muutos ole mahdollinen? Sitäkö sinä siinä yrität änkyttää minulle? On tämäkin yksi saatana, kun iso mies ei saa saatana sanotuksi asioita kuin ne on. Mitä?"
Samuel korjasi asentoa ja suoristi sitten ylikorostuneen räikeätä kravattia.
"Niin kuten sanoin suhdanteet..."
"Hevon helvetin perseeseen suhdanteet, tuleeko sitä lainaa vai ei?"
"Siis tämä asia ei ole minun käsissä, eikä pankin asia, vaan pankkivaltuusto ja sijoittajat on sitä mieltä, että takuut ei riitä riskin ottamiseen, tällä hetkellä. Toki asiaa voidaan harkita uudelleen..."
Veijo Engel nousi ylös tuolista ja kumartui pankin johtajan puoleen kasvolihakset jännittyneinä.
"Paskat sinun uudelleen arvioinnista sanon minä. On se saatana perkele, kun rehelliseltä yrittäjältä viedään vittu leipä kourasta."
"Ymmärrän toki kiihtymyksen, mutta korostan tämä ei ole minun käsissä eikä myöskään pankin käsissä."
"Vitut minä sinun perkeleen pankista. Tiedätkö sinä saatanan nihilisti minkä oikein teit? Jumalauta erehdyt jos luulet asian jäävän tähän? Saat saatana antaa virallisen selvityksen hylkäämispäätökseen vaikuttavista seikoista kahden viikon kuluessa."
Samuel katsoi kysyvästi tuohtunutta Veijo Engeliä.
"Ei pankki voi tehdä sellaista, kuten varmaan tiedät, ne on salaista tietoa ja ei minulla ole sellaiseen valtuutuksia."
"Jumalauta, kyllä minä sinulle valtuudet näytän, kun tulen Monte Carlo haulikon kanssa käymään, onko selvä?" Ärähti Veijo ja marssi kohti ovea.
"Tuota, entä miten ne kahvit?…ne on varmasti...valmiit”
13.LUKU
Kello näytti lähes ilta kahdeksaa kun Laila pääsi Kajaanin keskustaan, josta oli vielä reilu kolmekymmentä kilometriä pienempää tietä. Reittiä jota tuskin kovin moni ajoi viikossa saati sitten päivässä. Surkeassa kunnossa oleva tie pani auton iskunvaimentimet koetuksella, kun tie halkoi lähes koskematonta korpimaisemaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna nyt oltiin suomi neidon neitseellisessä sylissä mitä maisemiin tuli.
Säännöllisin väliajoin Laila oli kironnut koko reissuun lähtöä, vaan ken leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön. Savukkeita oli palanut säännöllisin väliajoin.
Laila nollasi Trippimittarin, koska tiesi entuudestaan kuinka pitkä matka keskustasta oli hänen ja Artun mökille, jonka tosin hän oli luovuttanut Artulle nimellisestä summasta.
Parikymmentä kilometriä ennen määränpäätä Laila oli pysähtynyt ja soittanut Artulle. Ennen matkaan lähtöä Laila oli sentään varmistanut, että Arttu oli paikalla ja ettei tällä ollut hoitoa kesken. Saatuaan vakuuden asiasta Laila oli lähtenyt matkaan.
"Olen nyt parinkymmen kilometrin päässä mökiltä, kehtaatko laittaa saunan päälle ja kai sinulla on jotain syötävääkin?"
"Totta kai minulla on, jos salaa kaadetun hirven liha maistuu?"
"Pääasia, kunhan ei ole ohiammuttua jänistä, on meinaan sen verran nälkä, mites juomapuoli, vanhojen aikojen kunniaksi? En varannut muuta kuin muutaman kaljan ja kirkkaan putelin."
"Kyllä minulta sen verran löytyy, että yksi ilta saadaan vietetyksi rattoisasti."
"Hyvä homma sitten, mutta nähdään kohta."
Vajaa puoli tuntia myöhemmin Laila Saari saapui perille, viimeiset kolme kilometriä Laila oli tullut matelemalla kapeaa metsätietä pitkin.
"Pääsit sitten viimein perille?"
"Kuten näkyy, tiemestari ja kunnossapito väki on tainnut olla lomalla jonkin aikaa, oli meinaan niin surkeassa kunnossa tie."
"Kuka käski lähteä matkaan tuollaisella autolla, olisit vuokrannut citymaasturin."
"Enhän minä huomannut ja muistanut, että tänne on näin huono tie."
”No käyhän peremmälle, paikat sinä varmaan muistatkin. Sisällä on perunat kiehumassa ja paisti uunissa, niin ja jääkaapissa on olutta.”
Laila oli noussut autosta ja silmäili maisemaa, massiivi hirsinen mökki sopi luontoon kuin nenä päähän. Tonttia ympäröi tuuhea metsikkö. Terassilta oli suora näköyhteys erämaa lammelle, joka oli täysin tyyni. Laila otti vähäiset tavarat auton takakontista ja nosti ne terassille.
"Mainitsit, että jääkaapissa olisi kylmää olutta, oikeastaan voit viedä nuo kylmään ja tuoda oluet meille, vai onko liikaa vaadittu?"
Arttu katsoi Lailaa joka istui terassilla olleeseen karvapäällysteiseen tuoliin."
"On siinä kahden karvan hyvä olla vastakkain." Totesi Arttu leikillään.
"Anteeksi vain, mutta minä olen posliini." Totesi Laila jäämättä yhtään huonommaksi.
"Mikä hitto sinut muuten tänne toi? Puhuit jostain vanhasta jutusta ja aineistosta. Mikä juttu se oikein on?"
Laila katseli tyyntä lammen pintaa jossa pikkukalat hyppivät sinne tänne.
"Enkö minä siitä kertonut puhelimessa? Eräs nuoritoimittaja ryhtyi tekemään juttua kyseisestä tapauksesta, uskoen jutun olevan vuosisadan juttu."
Arttu katsoi Lailaa joka ryysti kunnon siivun karjalaa, samalla sytyttäen savukkeen, Artun tehdessä samoin.
"Sinä uskot siihen, niinkö?"
"Miksi en uskoisi, nuori ja tarmokas."
"Entä muuten millainen?"
"Hah! Oletko utelias? Kykenevä ja viriili nuori mies joka panee parastaan milloin missäkin."
"Pitäisikö minun olla kateellinen?" kysyi Arttu siemaisten olutta.
"Mitä mieltä itse olet?" totesi Laila ja nosti hieman hametta.
Arttu vilkaisi Lailan sääriä, jotka oli yllättävän hyvän näköiset ollakseen reilu viisikymppisen sääret.
No miten sinun hoidot, onko ollut ketään?"
"Totta hemmetissä on ollut, en minä mikään munkki ole."
"Ajattelin, ettei sinusta on tullut eunukkia." kujersi Laila.
"Ilmeisesti tahdot tietää onko tullut vai eikö ole tullut?"
Laila sammutti savukkeen ja otti uuden kulauksen tölkistä.
"Kuka tietää, vaikka tahtoisinkin, jahka kun olemme ensin työstäneet tuon pullon ensin, no onko ollut hoitoa?"
Arttu vilkaisi Lailaa alta kulmain.
"On tässä eräs hoito käynyt, entisiä työkavereita."
Lailan kiinnostus heräsi oitis ja tämä tarkensi katsetta Arttuun.
"Kai tällä hoidolla on nimikin vai onko peräti Glory Hole?"
"Mitä hittoa se sinulle kuuluu, vai oletko niin saamarin utelias?"
"Kieltämättä hiukan, sitä paitsi tiedäthän sinä toimittajat, vai etkö uskalla tunnustaa?"
"Pöh, miksi muka en uskaltaisi, hän, hän oli minun alaisia."
Laila siveli toisella jalalla Artun jalkaa, seuraten samalla reaktiota, joka tulikin yllättävän nopeasti.
"Ja se nimi oli?"
"Hemmetti sinun kanssa, no se on eräs Nina Mäkipää, jos välttämättä tahdot tietää sen."
"Nina Mäkipää, ei sano mitään, tai hetkinen, eikös siitä ollut jotain juttua, että joku sen niminen olisi haavoittunut jonkun paskajutun yhteydessä."
"Sama henkilö."
"Kyttä siis kuten sinäkin."
"Pahuksenmoinen kyttä olikin, jäi pois kuvioista jokin aika sitten, tekee nykyään hommia omaan laskuun."
14.Luku
Johannes saapui palvelutalo illankajoon katsomaan Aira Luotoa, joka oli odottanut Johanneksen saapumista aamusta asti. Elämän suuria pieniä iloja Airalle oli päästä ulos hieman jaloittelemaan, vaikkakin rollaattorin avustuksella.
Palvelu illankajo sijaitsi varsin viihtyisällä paikalla, ja piha-aluetta ympäröi vehreä puisto, jossa asukkaiden oli hyvä käyskennellä ja viihtyä, kukin omien voimavarojen mukaan. Johannekselle Airan ulkoiluttaminen oli pieni vaiva siitä mitä Aira mahdollisesti kertoisi.
Useimmat tahot kuvitteli Aira Luodon dementoituneesta vanhukseksi, vaikka totuus oli kokonaan toisenlainen, juuri siitä syystä monikaan ei uskonut sanaakaan Aira Luodon sanomisista, ei edes virkavalta.
Johannekselle tilanne oli kokonaan toinen, sillä hän oli oppinut kantapään kautta, kuinka tärkeää oli pitää tuntoaistit hereillä. Sillä pienistä tiedon pisaroista saattoi tulla ties kuinka iso tiedonlähde, jos niikseen oli.
Tällä kertaa Johannes oli saattanut Aira Luodon puiston keskelle, jossa sijaitsi viihtyisä huvimaja, missä oli hyvä hetki levähtää hieman. Kokemuksesta Johannes tiesi, ettei ollut syytä kiirehtiä kysymysten kanssa, vaikka sellaisia oli ja pyöri mielessä ties kuinka paljon.
Parempi oli mieluummin antaa naisen itse kertoa, kuin olla liian utelias.
"Miksi oikein tulit uudelleen?"
"Mehän sovimme, pari päivää sitten, että tulisin katsomaan sinua."
"Mikäli toistat edelleen olevasi minun siskoni poika, niin voit unohtaa sen asian. Sinulla oli kuitenkin jotain kysyttävää?"
Johannes mietti hetken olisiko sittenkin paras mennä suoraan asiaan.
"Niin on, tunnetko kuvan henkilöä?"Kysyi Johannes.
Nainen katseli hetken Johanneksen näyttämää kuvaa, jota Aira katsoi tarkkaan, jonka jälkeen vaipui hetkeksi mietteisiin, katsoen lopulta Johannesta suoraan silmiin.
"Kasvoissa on jotakin tuttua, miksi olet niin kovin kiinnostunut kuvan henkilöstä? Onko hän sinun nuorikkosi?"
Johannes katseli hetken naista, miettien samalla vastausta.
"Ei, ei ole, hän on minun siskoni, jota olen tullut etsimään, vietin näet muutamia vuosia ulkomailla."
Aira Luoto vilkaisi Johannesta, joka yritti pitää naaman peruslukemilla.
"Siinä tapauksessa en voi auttaa, sillä kyseinen henkilö katosi muutamia vuosia sitten, mikäli muistan oikein, jopa itse virkavalta kyseli samasta tytöstä."
"Osaatko kertoa asiasta tarkemmin?"
"Sinähän vallan utelias olet?"
Aira katsoi jälleen Johannesta joka puolestaan katseli edessä aukeavaa nurmikkoa.
"Onko sinulla tupakkia, hoitohenkilökunta ei näet mielellään katso kun minä poltan. Minä näet en saisi polttaa savukettakaan, mutta minulle on sama lähdenkö minä tästä maailmasta päivää ennen tai myöhemmin, kun lähtö on edessä kuitenkin."
Johannes kaivoi taskusta sinisen Pall Mall askin ja tarjosi siitä savukkeen naiselle.
"Kerro ensin, miksi tahdot tietää kuvan henkilöstä?"
"Kerroinhan minä, että olen hänen veljensä."
"Luuletko, että minä uskon tuota sepustusta? Ehei, minä en ole eilisen teeren tyttö, vaikka muisti saattaa pätkiä hieman. Mutta olkoon syysi mikä tahansa niin hyvä on, kerron sen mitä muistan."
" Se riittää vallan mainiosti."
"Kuuntelehan siis, niin mikä muuten on kuvan tytön nimi?"
"Taina, Taina Minkkinen, niin?"
Arja imaisi henkosen alkaen samalla rykimään voimakkaasti.
"Pahuksen lääkärit nämä vie hengen." Ähisi Aira hetken, kunnes kohtaus meni ohi,
"Niin tämä mainitsemasi Taina kävi melko säännöllisesti luonamme, Niin meillä, minulla ja miehelläni oli aikoinaan syrjäytyneille ja riippuvuudesta kärsiville sellainen päiväkeskus, jossa he saivat käydä syömässä. Toiminta tuolloin oli epävirallista ja kokonaan toisentyyppistä kuin nykyisin."
Jälleen uusi yskänkohtaus sai otteen Airasta ja tämä joutui haukkomaan henkeä hetken.
"Tuolla hmmngg...minun hngg...taskussa...hnngg on astma piippuu...tarvit...hnngg...sen sitä heti hnggg.."
Johannes sujautti nopeasti käden naisen takin taskuun ja poimi sieltä Ventoline piipun, pannen sitten piipun naisen kasvoille, joka hengitti muutaman kerran syvään.
Kohtauksen mentyä ohi Aira jatkoi.
”Taina tai Tanaksi, me häntä kutsuimme silloin, kävin usein nauttimassa ateriapalvelusta, oikein mukava tyttö, surullista vaan, että oli joutunut tai ajautunut liian huonoon seuraan. Muistan hämärästi, että Tainan seurana oli eräs toinen tyttö, jonka nimeä en nyt muista.
Oliko joku Seija Holma?"
Johannes kuunteli tarkkaan mitä Aira jutteli, keskeyttämättä naisen kertomusta.
"Viimeisen kerran kun näin Tainan, hän antoi minulle pienen laatikon ja lupasi tulla noutamaan sen myöhemmin, tai jos sattuisi jotain niin laatikon hakisi jokin muu henkilö."
Johannes kuunteli tarkkaan, hitto hän oli ollut oikeassa nainen tiesi asiasta paljon enemmän jopa mahdollisesti enemmän kuin virkavalta konsanaan.
"Kerroit laatikosta, onko se vielä sinun hallussa?"
"Tietenkin on, huoneessani, miksi ei olisi, olinhan luvannut Tanalle säilyttää sitä kunnes joku tulisi sitä noutamaan."
"Tietääkö kukaan muu laatikon olemassaolosta?"
"Ei tietenkään, kun Taina kielsi ehdottomasti, ettei siitä saanut kertoa kenellekään. Itse asiassa olisi helpotus, kun joku tulisi noutamaan sitä, voisitko sinä nuorenamiehenä ottaa sen mukaasi, sillä sen laatikon kohtalo on painanut minun mieltä."
Johannes katseli kuinka Aira vaipui mietteisiin ja tämän poskelle vierähti kyynel.
"Katoamisen jälkeen Tainasta kirjoitettiin niukasti ja tapaus painui unholaan hyvin nopeasti. Totuus on Taina oli hyvä tyttö, joka onnettomuudekseen oli joutunut huonoon ja epämääräiseen ympäristöön."
"Tutkittiinko katoamista mitenkään?" kysyi Johannes tietämättömän oloisena.
"Tapausta hn..gg tutkittiin jonkin aikaa, kunnes tutkimukset lopetettiin tuloksettomana, melko pian. Joidenkin hhnngg...saanko vielä sitä piippua. Niin joidenkin tietojen mukaan katoamista tutkittiin jopa murha juttuna."
Keskusteluun tuli hiljaisuus, Johannes näki kuinka Aira oli uupunut keskustelusta.
Tahdotko, että palaamme takaisin?"
"Voi kiitos, tahtoisinkin levätä hieman, kiitos sinulle nuori mies, vaikka oletkin umpisurkea näyttelijä ja valehtelija, sillä hnngg..et sinä ole Tainan veli, mutta ei sillä ole merkitystä, sillä tiedän, hnngg, että osaat toimia juuri kuten pitääkin."
Hetken päästä kaksikko oli palannut takaisin hoitokotiin. Airan pyynnöstä Johannes saattoi naisen tämän huoneistoon. Aira huomasi Johanneksen levottoman olon.
"Tahtoisin huilata hieman, se Tainan antama laatikko on vaatekaapissa olevassa matkalaukussa, itse asiassa siinä laukussa on koko Tainan maallinen omaisuus, jonka hän jätti jälkeensä, voit ottaa sen mukaasi. Yhdellä ehdolla."
"Mikä se ehto on?"
"Ehto on, että osaat toimia oikealla tavalla, siten että totuus tulee esiin ja tekijä saada edesvastuuseen."
Johannes jäi ovelle miettimään Airan viimeisiä sanoja.
"Uskot siis, että Tainan katoamiseen liittyy rikos?"
"Minulla on ja on ollut koko ajan sellainen tunne, mutta nyt tahtoisin levätä hetken."
"Minä tulen taas tapaamaan sinua."
"Turha sinun on juksata minua, sitä paitsi olet todella surkea siinä, tiedät vallan hyvin, kuten minäkin, me emme enää tapaa toisiamme."
Johannes katsoi hetken iäkästä naista, joka paneutui maaten sängylle ja poistui sitten huoneesta, mukanaan naiselta saama kirjattava pieni matkalaukku.
15. Luku
Kohtuullisen maittavan aterian jälkeen kaksikko oli mennyt ihailemaan ilta-auringon laskua mökin terassille. Arttu oli kattanut jälkiruoan, joka oli tosin nestepitoinen, sillä pöydällä oli avattuna Lailan mukanaan tuoma Tapio, sekä Artun kaapista puolikas Four Rose Bourbon, mikä oli Artun lempijuoma. Laila ei pystynyt irrottamaan katsetta peilityynen lammen pinnasta. Molempia painoi raukeus varsin tukevan aterian jälkeen, sekä sen jälkeen suoritettu lyhyt, mutta sitäkin kiihkeämpi pyhä toimitus.
Arttu hykerteli mielessään sillä hän oli laittanut melan heilumaan, kuten vanhaan hyvään aikaan, Lailan ulistessa varsin äänekkäästi, mistä sinällään ei ollut haittaa, sillä lähimpään naapuriin oli lähes viisi kilometriä, pientä kinttupolkua, pitkin Kainuun korpea.
"Noh? Mitä tykkäsit? "kysyi Arttu
"Ai mitä, mistä?"
"Ranskalaisesta pikapuikosta."
"Jaa siitä, no pano kuin pano, vai sulanko haluat siitä hyvästä? olihan se kuin ennen vanhaan konsanaan."
"Mitä sanot nymfo, otetaanko uusinta?" kysyi Arttu saman tien ja riisui pyyhkeen ympäriltään.
"Panehan se sapeli nyt välillä tuppeen ja kaada meille lisää juomaa, katsotaan myöhemmin, vieläkö vanhuksessa on ytyä."
Arttu tarttui pulloon ja kaatoi siitä sitten uudet lasilliset heille.
"Mitä sanoitko sinä minua vanhukseksi? Kyllä minä sinulle narttu näytän." ähkäisi Arttu ja nosti Lailan syliinsä."
"Jos käytäisiin saunassa kuitenkin ensin ja katsotaan sitten sen jälkeen."
Arttu kannatteli edelleen ja kantoi sitten Lailan saunaan, missä tuoreen vastan tuoksu otti heidät vastaan. Seuraavien minuuttien ajan saunasta kuului iloinen vastan läiske, muutaman minuutin kuluttua Laila tuli ensin ja pulahti lampeen uimaan, hetkeä myöhemmin Arttu teki samoin. Kaksikko uiskenteli hetken, kun Arttu tuli Lailan luokse ja tunkeutui sitten vedessä naisen sisään. Laila ei pahemmin vastustellut vaan tarttui mieheen kiinni.
Alkukantainen rituaali kesti tällä kertaa hieman kauemmin, kunnes Laila vetäytyi miehestä. Palattuaan takaisin terassille Laila kaatoi molemmille uudet lasilliset.
"Mitä sinä oikein tarkoitit sillä, että minun pitäisi antaa jotain aineistoa jostain hemmetin vanhasta jutusta, niinkö?"
"Niin, sinähän olit silloin mukana tutkimuksissa, vai etkö muka muista?"
Arttu siemaisi lasista kunnon siivun.
"Olin, olin, mutta kai sinä tiedät, että minä en voi antaa virallista aineistoa sinulle, sitä paitsi ei minulla ole sellaista aineistoa."
"Sattumalta olen perillä sinun metodeista ja tiedän, että teit kaikista tutkimista tapauksista omat muistiinpanot itsellesi, joten turha yrittää." Totesi Lailla, samalla tämän puhelin heräsi eloon.
Laila vilkaisi puhelimeen tullutta whats app viestiä ja naurahti hieman kun katsoi juuri tullutta video viestiä, videon sisältö oli juuri sitä itseään.
Arttu katsoi vierestä kun Lailan posket punehtuivat hieman.
"Mikä se nyt niin naurattaa?"
"Katso itse."
Arttu katsoi video viestiä jossa Johannes tumputti itseään hotellihuoneessa.
"Tämäkö se on se sinun toimittajan ketale?"kysyi Arttu
"Oletko kateellinen, hän nuori ja villi ori, eikä häviä yhtään sinulle."
"Tälläkö sinä panetat itseäsi?"
"Miksi ei, emmehän me enää olla yhdessä, sitä paitsi älä väitä, on sinullakin ollut hoitoja täällä, turha väittää vastaan."
Arttu ei viitsinyt vastata vaan tyytyi sytyttämään savukkeen.
"Se mitä halusit on sisällä kirjoituslipaston ylälaatikossa, voit hakea sen sieltä."
Keskusteluun tuli hetken hiljaisuus, jonka Laila huomasi.
"Onko hän minkälainen?"
"Ai panohommissa?"
"No vaikka niissä sitten?"
"Ei mitenkään erikoinen, tyypillinen nuori, malttamaton ja liian nopea." totesi Laila ja poistui sisälle hakemaan ruskeata kirjekuorta.
Naisen mentyä sisään Arttu kirosi hiljaa mielessään. Kuinka idiootti hän oli ollutkaan. Lailan palattua takaisin kirjekuoren kanssa. Arttu vilkaisi Lailaa, joka oli ottanut suhteellisen paksun paperinipun esiin sekä muistitikun.
Laila silmäili muistiinpanoja sekä paperiarkkeja, joita oli kaikestaan liki kolmekymmentä liuskaa.
"Tässäkö on kaikki?"
"Kaikki mitä minulla on."
Laila luki tottuneen nopeasti läpi muistiinpanot, joissa ei sinällään ollut kovin kummoista, muutamaa seikkaa lukuun ottamatta.
"Näiden muistiinpanojen mukaan on sattunut kolme samantyylistä tapausta, ja jokaisen tapauksen tutkinta oli lopetettu melko nopeasti."
Arttu seurasi Lailan lukemista, siemaisten välillä terävää.
"Hetkinen, siis mitä hittoa? Tämän mukaan kaikissa tapauksissa on ollut yksi ja sama tutkinnanjohtaja, miten se on mahdollista? Onko se edes normaali käytäntö?"
Arttu sammutti savukkeen ja katsoi hetken Lailan ilmettä, joka oli hämmentynyt.
"Ei sen pitäisi ollakaan, eikä sen pitäisi olla periaatteessa edes mahdollista. Kolmanneksi ei todellakaan. Älä katso minua noin hölmistyneenä, minä olin yhtä äimänä kuin sinäkin nyt."
Laila ei ollut uskoa näkemäänsä, vaan luki paperit nopeasti uudelleen läpi
"Eihän tämä voi olla mahdollista?"
"Siinä olet oikeassa ja koko juttu on täysin hanurista"
"Siksikö vetäydyit jutusta?"
"Osittain siksi juuri."
"Toisin sanoen haistoit palaneen käryä tapausten yhteydessä."
"Juuri niin."
"Kaikki tapaukset jäi sitten auki, koska tutkimuksia ei haluttu jatkaa, kenties tutkinnanjohtajan toimesta?"
Arttu vilkaisi naista, jonka katse oli tarkentunut paperien lukemiseen.
"Sinä sanoit sen, minä en ota kantaa siihen asiaan."
"Voi helvetin anusreikä, tämähän tarkoittaa sitä, että juttu saattaa olla paljon rumempi, kuin odottaa saattoi."
16. luku
Johannes palasi takaisin hotellille, tutkimaan Aira Luodolta saamaa matkalaukkua. Laukusta paljastui sekalainen määrä lipukkeita ja lappuja sekä pieni rasia, jossa oli joitakin valokuvia sekä punakantinen muistivihko, lähempi tarkastelu osoitti vihkon olevan eräänlainen päiväkirja. Monet kirjoitukset vaikuttivat olevan kirjoitettu melko sekavassa mielentilassa, tai Tainan ollessa kyseessä niin mitä ilmeisemmin aineissa.
Johannes pani muistikirjan sivuun ja keskittyi valokuviin, jotka oli pienessä rasiassa. Muutamissa kuvissa Taina oli ollut ihan pikkuinen tyttö, sekä sitten teini-ikäisenä joidenkin miesten seurassa, esiintyen paljastavasti ja rohkeasti. Kuvista saattoi päätellä, että Tainan lapsuus oli kaikkea muuta kuin ruusuinen.
Eräs kuva herätti eritoten Johanneksen huomion, kuvan jossa Taina oli yhdessä toisen tytön kanssa, epäilemättä kuvan toinen tyttö saattoi olla Seija Holma.
Erityisesti kuvan teksti oli sitäkin merkittävämpi, sillä tekstissä luki for ever, sydämen sisään kirjoitettuna. Johannes laski kuvan sängyn päälle.
Johannes mietitytti erityisesti, missä Seija Holma mahtoi asua, vai olisiko ollenkaan enää elossa.
Ainoa josta tietoa saattoi löytää oli kirkkoherran virasto tai sitten maistraatti, joka oli muuttunut väestörekisteri keskukseksi.
Johanneksen miettiessä tilannetta, tämän puhelin heräsi eloon, viesti oli lyhyt mutta sitäkin ytimekkäämpi.
"Tulen parin tunnin kuluttua kaupunkiin, missä hotellissa olet?"
Johannes näpytteli nopeasti vastauksen. Uusi viesti saapui saman tien
"Onko sapelisi kunnossa?"
Johannes näpytteli vastauksen saman tien"Sapelini on aina kunnossa"
Mies vilkaisi kelloa, joka näytti puoli kolmea iltapäivällä. Johannes pani purkamassa tavarat takaisin matkalaukkuun.
Johanneksella oli hyvin aikaa käydä kirkkoherranvirastossa ja tarvittaessa väestörekisterikeskuksessa.
Puoli tuntia myöhemmin Johannes poistui kirkkoherran toimistosta tyhjin käsin, eikä väestörekisterikeskuksesta herunut yhtään sen enempää tietoa.
Kummassakin paikassa vedottiin yksinkertaiseen muotoseikkaan, nimittäin siihen ettei Johannes ollut viranomainen eikä sen puoleen viranomaisten lupaakaan.
Johannes sytytti savukkeen turhautuneena. Jutun tutkimus ei ollut edistynyt yhtään sen kummemmin.
Ainoa seikka minkä Johannes tiesi, että jotain outoa asioissa oli, ja sen oudon nimi oli. Miksi tutkimukset oli loppuneet ikään kuin kesken, vallankin kun kyse oli ollut henkirikoksista.
Toisaalta mahdolliset silminnäkijät oli vaitonaisia tapahtumien kulusta, koska kertominen olisi todennäköisesti tiennyt ennen aikaista siirtymistä oikosääristen valtakuntaan.
"Voi helvetin helvetti!" kirosi mies itsekseen, samalla kun sammutti savukkeen maahan.
Johanneksen ei auttanut muuta kuin palata takaisin hotellille tyhjin käsin. Aikaa Lailan saapumiseen oli reilu tunti joten oli hyvää aikaa käydä suihkussa ja valmistautua Lailan vastaanottamiseen.
Kohottaakseen olotilaa ja kuntoa Johannes katseli muutaman tumputus pätkän netistä. Tunti ja vartti kului yllättävän nopeasti.
Tuskin mies oli ehtinyt pukeutua kun huoneen ovelle koputettiin. Johannes asteli ovelle ja avasi oven koputtajalle. Oven takana seisoi Laila hehkeänä kuten aina.
Johannes silmäili naisen olemusta, joka tihkui naisellista himoa ja erotiikkaa, tiukat farkut suorastaan imi Johanneksen katsetta puoleensa.
"Peremmälle, minä voin ottaa laukkusi?"
Laila katseli Johannesta, joka oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan ja kuluneisiin farkkuihin, nuoren kollin näkeminen miellytti Lailaa, joka astui nopeasti sisään.
"Onko sinulla on jotain juotavaa?" kysyi Laila
"Totta ihmeessä minulla on, saako olla kirkasta vai olutta, siideriä, lonkeroa"
"Olut riittää näin alkuun."
"Menemmekö, ensin syömään vai onko kenties jotain muuta mielessä."
"Jätetään se myöhemmäksi sillä itse asiassa minulla on mielessä jotain muuta ja tiedät kyllä mitä" Laila kujersi ja siveli Johanneksen etumusta.
Seuraava vajaa tunti kaksikolta meni hotellin vuoteessa, vasta pahimman kiihkon sammuttua kaksikko pääsi vihdoin aterioimaan.
Johannes vei Lailan kiinalaiseen, jossa tarjolla oli sapuskaa moneen eri makuun. Ruokailun lomassa kaksikko kävi läpi Johanneksen tutkimuksia, sekä Lailan vierailua Arttu luona Kainuussa.
"Onko selvinnyt minkä verran?"kysyi Laila
"Jonkin verran mutta ei mitään järisyttävää vielä, kerron tarkemmin kun päästään takaisin hotellille."
"Syödään nyt kuitenkin ensin, ja eiköhän oteta lasilliset ennen hotellihuoneeseen paluuta."
"Voidaan ottaa vaikka useampi, itse asiassa hotellin yhteydessä on ihan mukavan oloinen drinkki baari."
Kaksikko palasi maittavan aterian jälkeen takaisin hotellille ja baarin puolelle. Johannes tilasi heille gini tonicit.
"Niin mitä olet saanut selville?" kysyi Laila
"Tiesitkö, että täällä toimi epävirallinen päiväkeskus päihde ja huumeriippuvaisille?"
"Aivan uusi tieto minulle, mitä sitten?"
"Sitä vaan, että Taina Minkkinen oli käynyt aika usein kyseisessä paikassa, yhdessä jonkun ystävättären kanssa. On syytä uskoa, että tämä ystävätär oli Tainan kumppani."
"Tarkoitatko, että he olivat lesbopari?"
"Juuri niin. Lisäksi jututin erästä taksi kuskia, joka muisteli murhaillan tapahtumia.
Taksimiehen mukaan, joka on muuten Elmer Keino, niin hän muisteli, että kyseisenä iltana kulmakatu ykkösessä oli ollut pirskeet, joiden aikana oli kuulunut melko äänekästä riitelyä, jota oli kestänyt jonkin aikaa. Riidan päätyttyä oli tullut täysin hiljaista, minkä jälkeen asunnosta oli alkanut tulemaan savua."
"No onhan tuossa jo jotakin sentään, entä mitä muuta?" kysyi Laila
Johannes siemaisi lasista hieman ennenkin jatkoi.
”Sain selville, että kyseistä päiväkeskusta oli pitänyt vanhempi pariskunta, toiminta oli loppunut kun mies oli kuollut ja leski ei enää jaksanut pyörittää toimintaa."
"Niin, entä sitten, mitä sitten tapahtui?"
"Sain tietää että leski asuu illan kajo nimisessä seniori palvelutalossa. No minä menin tapaamaan ja sain kun sainkin naiselta Tainan jättämän matkalaukun joka on minulla tällä hetkellä hotellihuoneessa." totesi Johannes
Laila vilkaisi Johanneksen lähes tyhjää lasia.
"Juodaan nämä tyhjäksi ja mennään katsomaan sitä salkkua."
Kaksikko palasi melko pian takaisin hotellihuoneeseen, jossa Laila teki uudet juomat. Johanneksen kaivaessa esiin sillä aikaa esiin Aira Luodolta saamasta matkalaukusta kaikki mitä laukussa oli. Laila katseli sekalaista kirjoitusta. Paperi lappujen jälkeen oli vuorossa mustakantinen vihko.
"Epäilemättä jonkinasteinen päiväkirja, luulisin?"
"Epäilemättä niin, oletko käynyt läpi?"
"En ole vielä, sen tarkemmin, olen vasta tutustunut." totesi Johannes ja jatkoi.
"Oliko sinulla työmatka Kainuuseen?"
"Tietyllä tavalla joo, mutta katsopas tätä paperi nivaskaa, siinä pikkaisen muistinpanoja tapauksiin liittyen."
Johannes katseli epäuskoinen ilme kasvoilla kun Laila ojensi kolmekymmentä sivuisen nivaskan muistiinpanoja.
"Mitä papereita ne on? Miten ihmeessä olet saanut nämä ja keneltä?"
"Lue aineisto ensin läpi, niin tiedät sitten. Minulla on omat keinoni ja mitä siihen keneltä sain, niin sanotaanko, että läheiseltä ystävältä, joka oli hyvin lähellä kyseisiä tapahtumia."
Johannes ei ollut uskoa silmiä kun silmäili nivaskaa läpi ja vihelsi hiljaa. "Hitto soikoon, tiedätkö tästä aineistosta on iso apu minun tutkimukselle. Miten voin korvata kaiken tämän?"
"Emmeköhän keksi jotain. vastasi Laila.
17. Luku
Igor istui Simon toimistossa vakavan oloisena. Simo huomasi Igorin vakavan ilmeen, kun tämä katseli käsiinsä.
”Mikä toveria vaivaa? ei luulisi olevan ainakaan aihetta." totesi Simo
”Minä en tykkää tästä. Sergei Goljakov olla yksi hiton huijari"
Nyt puolestaan Simon ilme tiukkeni.
"Mitä tarkoitat? Kakista ulos."
"Sergei myy meille huonoa tavaraa, ja se ei ole hyvä, kadulle päästyään moni kuolee, ei hyvä."
Simo Liljendal hörähti nauramaan äänekkäästi Igorin ajatuksille.
"Mikä, sinua huvittaa?" kysyi Igor
"Sinun juttusi, en olisi uskonut sinusta, että sinä ensimmäisenä alat asiaa arvioimaan ja arvosteleman. Ainahan niitä kuolee yliannostukseen, on aine sitten mitä tahansa, sitä paitsi ketä kiinostaa aineiden käyttäjien kuolemat? Ei ketään. Sitä paitsi sinähän puhut kuin asia olisi sinulle henkilökohtainen."
Igor kohotti hieman katse ja katsoi merkittävällä tavalla Simoa silmiin.
"Niin se onkin minulle." totesi Igor vakavana.
'Tietenkin me ostamme Sergeiltä aineen, koska se on edullisempaa hänellä, kuin monella muulla."
"Siksi halvempi kun huono aine."
"Tietenkin, hyvää ei saa halvalla, ei edes aineita. Mutta kyse onkin siitä että meille jää parempi myyntikate."
"Siitä huolimatta meidän ei pitäisi..."
Simo tiukensi katsetta ja tämän kasvolihakset kiristyi hieman.
"Mitä sinä yrität sanoa? Meinaatko muka lähteä ulos näistä jutuista? Jos edes kuvittelet sellaista niin erehdyt. Näistä kuvioista ei poistuta niin vaan, ellet halua sitten lähteä FSB:n päämajaan. Onko selvä?" sanoi Simo tiukasti
Igor mietti tilannetta ja arvioi samalla Simoa mietteliäästi.
”En ole miettinyt sellaista"
"Paras on kun et edes mieti sellaista asiaa. Onko kaikki valmiina kun Sergei Goljakov saapuu tänään paikalle. Muistat kai sen, että pidämme lehdistötilaisuuden kello kuusitoista kaupungintalon juhlasalissa, ja sinä olet mukana vastaamassa toimittajien kysymyksiin."
Igor levitti käsiään hyväksymisen merkiksi.
"Mikä siinä sitten auttaa, minä tulen. Jollei muuta niin minä palaan katsomaa töiden etenemistä"
"Pää pystyy toveri hyvä ja pois synkät ajatukset mielistä."
Igor kohautti olkapäitään ja nousi samalla tuolista.
"Minä yritän."
Simo katsoi miehen lähtöä mietteliään oloisena, koskaan aiemmin Igor ei ollut tuollainen. Pahimmassa tapauksessa tuo ääliö saattoi pilata hänen hyvät orastava bisnekset, joihin osana liittyi Sergei Goljakovin vierailu.
Vierailun aikataulusta Simolla ei ollut kovin tarkkaa tietoa, ainoastaan se, että oli lehdistötilaisuus, sekä vierailu tuotantolaitokseen sekä loppuhuipentumana kauppakirjan allekirjoitus.
Sergei Goljakovin saapuminen aiheutti jonkin verran toimenpiteitä Liljendalin yhtiön toimitiloissa. Aiemmin tehty Engel yhtiön kaappaus oli onnistunut paremmin kuin hyvin. Sergei Goljakovin kanssa tehty kauppasopimus takasi Liljendal yhtiölle varman ja vakaan tavaratoimituksen.
Engel yhtiön valtaus taas oli osa Simo Liljendalin ajamaa projektia, jolla luoda seutukunnalle uusia työpaikkoja ja lisätä seutukunnan elinkeinoelämää.
Kaupungin fossiili valtuusto jyrät oli tulevaan kehitysprojektiin enemmän kuin tyytyväisiä.
Kaupungin talolle oli kokoontunut tavallista enemmän väkeä kuin normaalisti, tilaisuudesta erikoisen teki erityisesti median läsnäolo, joiden edustajia oli paikalle saapunut arviolta parikymmentä henkeä. Heidän joukossaan oli myös Laila Saari ja Johannes Toivo.
Tilaisuuden alku oli viivästynyt jonkin verran, koska Sergei Goljakovin tulo viivästyi runsaalla tunnilla.
Lopulta tilaisuus pääsi kuitenkin alkamaan, kun kaikki oli saapuneet paikalle. Tilaisuuden juontaja kaupunginjohtaja Pauli Harju alusti tilaisuuden ja antoi puheenvuoron Simo Liljendalille.
"Arvoisat vieraat ja kaupunkilaiset, pahoittelut ensiksi tilaisuuden viivästymisestä, mutta eikö se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa?! Ilokseni voin ilmoittaa juuri allekirjoitetusta kauppasopimuksesta toveri Sergei Goljakovin kanssa."
Simo piti tietoisesti pienen tauon, kun salissa puhkesi suosio-osoitusten aalto, kameroiden salamavalot välkehtivät hetken. Simo osoitti Sergeitä, joka nousi ylös raikuvien suosionosoitusten saattamana.
"Hetki sitten allekirjoitettu sopimus takaa uusia työpaikkoja lähitulevaisuudessa, joko välillisesti tai välittömästi, sekä edesauttaa seutukunnan Pk-yrityksiä ja talouselämää merkittävästi."
Jälleen seurasi suosio-osoitusten vyöry, kun Simo piti taukoa puheessaan.
"Pitemmittä puheitta annan puheenvuoron Sergei Goljakoville."
Jyhkeä partasuinen mies nousi seisomaan yhdessä Igor Armenkon kanssa ja tervehti salissa olevia leipälapion kokoisella kädellä. Tämän jälkeen salissa kuului hetki Venäjän kieltä, jonka Igor suomensi. Puheessa Sergei kertoi sopimuksesta ja sen tärkeydestä maiden väliselle yhteistyölle ja liike-elämälle.
Puheen jälkeen seurasi taas taputusten vyöry. Puheiden ja suosio-osoitusten jälkeen medialla oli mahdollisuus tehdä kysymyksiä.
"Tiia Halinen seutukunnan sanomista. Kysymys Simo Liljendalille. Voitteko kertoa juuri tehdyn sopimuksen yksityiskohdista tarkemmin?"
"Tosiaankin juuri allekirjoitettu sopimus takaa rakennusteräs raaka-aine saannin Venäjältä ja mahdollistaa tuotanto volyymin kasvun merkittävällä tavalla." totesi Simo
"Heikki Happonen Savon Kulmasta. Kuinka merkittävästä liikevaihdollisesti suuresta summasta on kyse?"
"Kuten toimittaja varsin tietää niin, tarkkoja summia ei voida antaa, mutta kyse on merkittävästä summasta."
"Laila Saari Uutistoivosta. Käsittääkseni kyseinen kauppasopimus oli voimassa Veijo Engelin kanssa, ostiko Liljendal Engel yhtiön ulos markkinoilta?"
Saliin laskeutui täysi hiljaisuus.
"Toimittaja on tehnyt kotiläksynsä hyvin. Liljendal ja Engel väliseen kauppaan ei sisälly sen suurempaa dramatiikkaa, vaan kysymys on normaalista liike-elämän lain alaisuudesta."
Samalla hetkellä salin perältä kuului huomautus. "Eli häikäilemättömästä nurkan valtauksesta."
Huomautuksen jälkeen saliin syntyi melko äänekäs puheensorina, jota erityisesti Sergei Goljakov ihmetteli. Simo antoi huomaamattoman merkin Pauli Harjulle.
"Jollei ole enempää kysymyksiä, niin tilaisuus on päättynyt." totesi Pauli Harju naama punaisena.
Sieltä täältä nousi vielä käsiä ylös mutta turhaan, sillä kolmikko oli poistunut salista.
Johannes vilkaisi Lailaa, joka oli yhtä hämmentynyt kuin muutkin.
"Sinuna ottaisin selvää kuka oli tuo huomautuksen kertoja, sillä hän saattaa tietää jotakin hyvin merkittävää."
"Voit uskoa että otan."
Viisitoista minuuttia myöhemmin kaksikko keskusteli kaupungintalon aulassa.
"Osaatko yhtään arvata, kuka huomautuksen tekijä oli?" kysyi Johannes
"Ettei vain olisi ollut Veijo Engel." totesi Laila
"Mistä hitosta sinä sen tiedät?"
”Naisen vainua, ja se vainuaa myös, että munaa saattaa olla pian tarjolla."
"Mistä arvasit, joten eiköhän mennä hotellille."
"Jos käytäisiin ensin tuolla?"
"Ai invavessassa?" kysyi Johannes
"Niin, mitä ihmeellistä siinä on?" Naurahti Laila, kun kaksikko pujahti invavessaan.”
Kymmenen minuuttia myöhemmin kaksikko palasi hotellille, jossa meno jatkui.
18. Luku
Johannes katseli Lailaa anovan näköisesti, kun tämä pakkasi tavaroita matkalaukkuun. Pari vuorokautta oli mennyt leppoisasti aineistoon tutustumisen merkeissä.
"Onko sinun tosiaan lähdettävä tänään?"
"Tiedät hyvin, että en voi olla pitempään, vaikka mieli tekisi, toimistolla odotetaan jo minua."
"Entä jatko?" kysyi Johannes.
"Emmeköhän keksi jotain. Kauanko meinaat vielä olla täällä."
"Ajattelin tämän viikon loppuun, teen vielä muutaman tarkistuksen ja palaan sitten."
"Minä jätän nämä muistiinpanot sinulle, minulla on kopiot niistä itselläni, ole helvetin varovainen tutkimusten kanssa, ja muista laittaa raportit minulle joka päivä."
"Suotta hermoilet, mutta minä laitan."
Laila sulki matkalaukun tarkistaen, että kaikki oli mukana.
"Sinuna minä jututtaisin ensimmäisenä Veijo Engeliä."
"Itse asiassa ajattelin juuri ottaa yhteyttä häneen, josko ottaisi minut vastaan."
"Ilmoita minulle kun saat yhteyden ja muutenkin."
"Ilman muuta."
Johannes tarttui matkalaukkuun ja kantoi sen sitten Lailan autolle.
"Nähdään ori."
"Jep tiikeri."
Johannes katsoi kun Laila kiihdytti Audi A kuutosta matkaan. Vasta kun perävalot oli hävinneet palasi hän huoneeseen. Huoneeseen päästyä Johannes tarttui puhelimeen ja soitti Veijo Engelille, joka ei kuitenkaan vastannut. Johannes mietti hetken jättääkö viestiä vai ei, päätyen lopulta päätökseen olla jättämättä.
Seuraavana oli vuorossa Lailan tuoman aineistoon tutustuminen. Aineistoa oli kolmenkymmenen sivun verran. Johannes luki huolellisesti aineiston läpi. Silmiinpistävää oli joidenkin keskushenkilöiden siirtyminen sivuun tutkimusten alkuvaiheessa, kuten Reijo Kankkusen eläkkeelle siirtyminen. Lisäksi suurta hämmennystä aiheutti tutkimusten verkkainen aloitus ja niiden nopea päättyminen.
Varsinainen yllätys Johannekselle oli saman tutkintojohtajan johtaminen eri tapauksissa. Aiemmat Johanneksen taustatutkimukset oli pitäneet paikkaansa. Murha tapauksia oli ollut kaksi ennen Taina Miettisen tapausta, ja kaikissa tapauksissa oli tiettyjä yhteneväisiä seikkoja.
Artun muistiinpanoissa oli mainintoja Simo Liljendalista sekä hänen apurista Igor Armenkosta.
Arttu itse oli siirtynyt toisiin tehtäviin melko aikaisessa vaiheessa, Johannes luki Artun muistiinpanoa.
...kun saavuimme paikalle, palokunta oli varmistamassa palopaikkaa, huomionarvoista oli varmuusketjun paikallaan olo. Paikka oli palanut melko perusteellisesti, siellä täällä oli palaneita vaatekasoja. Lisäksi paloportaille johtava paloluukku oli hieman raollaan.
Tarkempien tutkimusten mukaan lämpö oli vääristänyt hieman paloluukkua. Talon ulkopuolisista jäljistä oli mahdoton saada mitään tarkempaa selvyyttä.
Johannes pani Artun muistiin panot hetkeksi syrjään ja meni sitten tupakki paikalle vetämään savut. Suurin ja merkittävin kysymys oli saman tutkinta johtajan toimiminen kaikissa tapauksissa.
Vedettyään savut rauhassa Johannes palasi takaisin aineiston pariin, muistettuaan ensin erään pienellä kirjoitetun merkinnän.
...käy huomenna jututtamassa Seija Holmaa.
Johannes mietti hetken asiaa, merkinnän mukaan Artun siis piti käydä Senja Holman luona, kuitenkaan missään siitä ei ollut varmaa merkintää.
Hiton kiharainen juttu. Oli siis aika ottaa selvää, mikä mies oikein oli Simo Liljendal, sen enempää miettimättä Johannes tarttui puhelimeen ja soitti Simo Liljendalin sihteerille.
Hetkeen ei kuulunut mitään muuta kuin puuduttavan yksitoikkoista musiikkia, kunnes kuului teko pirteän naisen ääni.
”Liljendal yhtiöt oy, kuinka voin olla avuksi”
”Johannes Toivo Uusitoivo lehdestä, tahtoisin varata haastatteluajan toimitusjohtaja Simo Liljendalin kanssa.”
”Ikävä kyllä, johtaja on kovin varattu, tällä hetkellä, mutta voin tarkistaa kalenterista mahdollista aikaa, pieni hetki.”
Hetkeen ei kuulunut mitään muuta kuin tutuksi tullutta musiikkia, jonka Johannes melkein osasi jo ulkoa.
”Johtaja Liljendalilla olisi seuraava vajaa tunnin pituinen aika ylihuomenna kello kolmetoista viisitoista, tahdotko varata kyseisen ajan?”
”Mielelläni kiitos.”
”Saanko nimenne uudelleen, niin vahvistan ajanvarauksen teille.”
”Johannes Toivo uusi sanoma.
”Mainiota, sinulle on tehty ajanvaraus, ja siitä tulee vahvistus numeroosi.”
”Kiitos ja hyvää päivän jatkoa.”tyytyi Johannes toteamaan ja sulki puhelimen.
19. Luku
Johannes katseli Artun kirjoittamaa viestiä. Lapulla oli merkintä Seija Holma hoitokoti Liisan piha. Sen enempää miettimättä Johannes ryhtyi selvittämään kyseistä hoitokotia, joka sijaitsi jonkin matkan päässä. Johannes tarttui puhelimeen ja soitti hoitokotiin, josta kerrottiin Seija Holman olevan asukkaana, sen jälkeen kun Johannes oli kertonut olleen Seija Holman hyvä ystävä.
Hoitaja linjan toisessa päässä lupasi tarkistaa asian, ottaisiko Seija Holma häntä vastaan.
Johanneksen ei auttanut muu kuin jäädä odottamaan puhelinsoittoa, mikä itse asiassa tuli yllättävän nopeasti.
"Johannes Toivo."
"Anu Antikainen hoitokoti Liisan pihasta, hyvää päivää, juttelimme tuossa hetkeä aiemmin. Minä tarkistin asiaa asianomaiselta henkilöltä ja asianomainen henkilö ei tahdo tavata ketään. Näin ollen en voi auttaa asiassa tämän enempää. Kuulemiin."
Johannes ei ollut saanut edes suun vuoroa, kun puhelu oli katkennut. Asia oli kuitenkin tullut selväksi Seija Holma ei jostain syystä tahtonut ottaa vierailijoita vastaan.
Harmistuksen vallassa Johannes kirjasi muistiin käydyn puhelinkeskustelun. Seija Holman tapaaminen olisi ollut äärettömän tärkeä asia. Ainoa henkilö, josta saattoi saada jotain irti, oli Simo Liljendal.
Hetken mietittyään Johannes tarttui puhelimeen ja otti yhteyttä uudelleen varsin tuohtuneeseen Veijo Engeliin, joka oli lähdössä kesämökille. Lyhyen mutta ytimekkään puhelun päätteeksi Johannes onnistui sopimaan pikaisen tapaamisen, ennen kuin Veijo lähtisi mökille.
Tapaamispaikaksi sovittiin läheinen huoltoasema. Johannes oli saapunut paikalle ennen Engeliä, joka oli hieman myöhässä.
"Laita lompakkosi takaisin, minä tarjoan." totesi Johannes
"Olet siis lehtimies, mistä lehdestä?"
"Uusi toivo."
"Tosiaankin, minä näinkin sinut kaupungin talolla sinut, mutta miksi tämä tapaaminen?"
Johannes katsoi hetken Veijon uurteisia kasvoja, joista näkyi eletyn elämän merkit.
"Ehdotin tapaamista siksi kun otit varsin raskaasti kaupungintalolla sattuneen tapauksen. Mitä tiedät Simo Liljendalista ja tämän bisneksistä?"
"Vai sillä lailla?, siitä miehestä kannattaa olla helvetin kaukana, ellei tahdo ehdoin tahdoin ongelmia itselleen."
"Voitko tarkentaa?”
"Voin, sillä ehdolla että saan nähtäväksi koko aineiston, ennen kuin julkaiset haastattelun."
"Onnistuu."
Veijo Engel aloitti kertomuksen.
"...sitä minä olen ajatellut, kuinka joku hemmetin polkupyörä tuotanto on lyönyt niin hyvin leiville, että toimintaa on pitänyt laajentaa, vallankin näinä aikoina."
"Tarkoitatko, että mainitsemasi nurkanvaltaus liittyy asiaan?"
"Aivan varmasti, lyön vaikka vetoa siitä."
"Mitä sitten tapahtui?"
"Ai mitä tapahtui, hitto kaikki oli neuvoteltu pankin kanssa valmiiksi, ainoastaan nimet papereista uupui. Mutta miksi olet noin utelias? Oletko joku alibin rikostoimittaja?" Kysyi nyt Veijo kasvolihakset jännittyneinä.
"En toki, en ole, ainoastaan utelias lehtimies. Mitä tiedät Simo Liljendalista ja tämän liiketoimista?"
"En kovinkaan paljoa, ainoastaan epämääräisiä huhuja..."
Samalla hetkellä kahvioon saapui kolmen miehen ryhmä.
"Minun on poistuttava ja kehotan sinua tekemään samoin, minulla ei ole mitään sanottavaa." Totesi Veijo ja poistui saman tien, Johanneksen jäädessä niille aloilleen.
Kolmikko oli asettunut siten, että kolmikolla oli näköyhteys Johannekseen.
Veijo Engelin äkillinen käytöksen muuttuminen liittyi varmasti paikalle tulleeseen kolmikkoon.
20. Luku
Johannes poistui kahvilasta, kolmikon seuratessa poistumista. Poistuessaan ulos Johannes huomasi lasisen ulko-oven kautta, kuinka yksi kolmikon jäsenistä seurasi häntä. Johannes ei antanut sen asian häiritä itseään, vaan suuntasi kulkunsa autolleen näennäisen tyynesti.
Pöytään jääneistä kaksikosta vanhempi tarttui oitis kännykkään. Hetkeen linjan päästä ei kuulunut mitään.
"Keijo perkele! Mitä mies? Sinusta ei ole kuulunut hetkeen yhtään mitään."
"Ei olisi nytkään, mutta ajattelin alkaa soittelemaan, nimittäin se hemmetin etukeno Engel jutteli juuri, jonkun vitun lehtimiehen kanssa."
"Lehtimiehen? Miksi ihmeessä?"
"Sitä minäkin ihmettelin."
"Niin mitä sitten? Kyllähän joku saa puhua toimittajan kanssa."
"Saa toki, paitsi että tämä hiton toimittaja on tehnyt vähän kyselyitä sinne sun tänne ja on kuuleman mukaan tiedustellut Seija Holma nimistä naikkosta ja jotain Taina Minkkisen nimistä henkilöä."
"Hitto oletko aivan varma?"
"Aivan saatanan sata varma ja ainoa sen niminen henkilö jonka tiedän, kuoli aikapäiviä sitten." totesi Keijo
"Vieläkö se toimittaja on siellä"
"Lähti hetki sitten. Laitoin Tempe Teuvon seuraamaan."
"Hemmetin hyvin toimittu, poikkea konttorilla, niin tehdään vähän rätinkiä."
"Mitä tehdään"
"Ilmoita Teuvolle, että pysyy tyypin jäljillä, vuorotelkaa tarvittaessa, korvaan kyllä vaivannäkönne."
Sen sanottuaan tuli hiljaisuus.
"No mitä pomo sanoi?"
"Käski pysyä tyypin kannoilla. Soita Teuvolle ja ilmoita, ettei kadota sitä tyyppiä silmistään, sillä aikaa kun minä käyn hoitamassa omia bisneksiä."
Sen sanottuaan Keijo poistui omille asioille, jotka Raimo kyllä tiesi. Keijo palasi reilun puolen tunnin kuluttua takaisin, onnellisen oloisena...
"Oliko Pirkon piirakka lämpöinen?"
"No jaa, tai oikeastaan, mitäs luulisit? Sinä sait hoidetuksi sen jutun?"
"Sain, kuin sainkin, sitä vaan mietin, miksi juttu on pomolle niin tärkeä?
"Parempi kun et mieti yhtään mitään, on meinaan paljon helpompi hengittää, kun ei mieti liikoja."
Samalla hetkellä Keijon puhelin heräsi eloon.
"Niin...ai on majoittunut hotelliin, pysyt tietenkin kannoilla ja seuraat sitä tyyppiä. Raimo tulee päästämään sinut parin tunnin kuluttua."
