Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Oman kädenoikeus osa-5
QR-Code dieser Seite

Oman kädenoikeus osa-5

21. Luku
Tiedonnälkäinen medialauma oli odottamassa Visaa, kun tämä saapui asemalle, järkyttävä uutinen, uudesta uhrista oli tullut Visalle jo ennen kuutta, näin ollen silpojan ansioluetteloon tuli viides uhri kuudesta. Ei siis ollut mikään järin suuri yllätys median kiinnostus asiaa kohtaan. Viimeistään tässä vaiheessa Visa tajusi sen, kuinka heikolla jäällä hän oli.

Jo jonkin aikaa oli käyty keskustelua virkavallan kyvyttömyydestä saada tekijä kiinni, vallankin kun tiedettiin asialla olevan kylmäverinen sarjamurhaaja. Tähän asti selitykset oli menneet jotenkin läpi, mutta ei enää.

Tuskin Visa oli ehtinyt ulos autosta, kun eteen työnnettiin mikrofonia oikein urakalla.
– Julkisuudessa on käyty keskustelua tavasta, jolla virkavalta tutkii silpomistapausta sekä poliisin kyvyttömyyttä ratkaista rikoskierrettä, miten kommentoitte tätä?
– Poliisi ei lähde arvioimaan tätä asiaa millään tapaa.
– Julkisuudessa on vaadittu teitä siirtymään sivuun tutkinnan johdosta, mitä sanotte tähän?
– Minä en lähde kommentoimaan tätä asia. Tutkinta etenee normaaliin tapaan, eikä tutkinnan johdonosalta ole tarvetta muutoksiin.
– Viisi uhria, on suuri määrä, kuinka kauan menee ennen kuin poliisilla on edes jotain käsitystä asiasta ja tekijästä.
– Poliisilla on vahva tutkintalinja, johon tutkinto painottuu, sen enempää asiasta tutkinnan tässä vaiheessa ei voida kertoa. Poliisi kyllä kertoo heti kun on kerrottavaa.

Sen sanottuaan Visa kiskoi itsensä lähes väkisin rakennuksen sisään. - Helvetti mikä hyeenalauma ulkona.
– Eikö se ollut odotettua. Suuriyleisö tahtoo tietää missä mennään ja mikä tilanne.
– Siitäkin huolimatta, hoitakaa kaikki toimittajat helvettiin ulko-ovelta.
– Ei taida onnistua, sananvapaus laki meinaan…
– Vitut! sanon minä.
– Ei kai tässä auta, lähdetään tutkimaan sitä paikkaa.
– Tekniikka siellä onkin jo paikalla.
– Hyvä juttu. Mennään, otetaan Otso mukaan.

Reilu tuntia myöhemmin Visa ja hänen apurinsa, sekä Otso seisoivat hieman kulahtaneen hotellin edustalla. Nimikyltin mainosvalo värähteli hieman, Ulko-oven hohdokkuus oli kaikonnut ajan saatteessa antiinkin sävyiseksi, sisällä oleva punertavan sävyinen matto oli miltei kulunut puhki. Aulassa ei asiakkaita näkynyt, tiskin takana ollut vastaanotto virkailija oli keskittynyt urheilusivujen lukemiseen,
Visa rykäisi huomiota herättävästi, jonka virkailija noteerasi. – Visa Koivu rikospoliisista…

– Voi kauheata, kaikki vieraat on pysyneet visusti huoneissaan ja minä...minä vannon, kukaan ei ole poistunut hotellista. Tämä on ihan hirveä tilanne…
– Rauhoittukaa! Missä huoneessa uhri on?

– Tätä käytävää suoraan ja sitten oikeaan.
– Kuka uhrin löysi?
– Kerros siivoaja Natalia Koljakov
Tapahtumapaikan läheisyyteen oli kerääntynyt virkavallan edustajia sekä hotellin omistaja Teija Hurma, sekä sitten paikalle kutsuttu kerrossiivoaja.
– Otso, jututa sinä kerrossiivoajaa, ja voisit kierrellä ja jututtaa muita asiakkaita.
– Tekö olette paikan johtaja?
– Kyllä, minä olen Teija Hurma…
– Visa Koivu rikospoliisin yksiköstä, hyvää päivää, ikävistä tapahtumista huolimatta.

Ikävä kyllä velvollisuuteni on jututtaa hieman, voimmeko mennä jonnekin…
– Voimme mennä minun toimistooni, siellä saamme olla rauhassa.
Hetkeä myöhemmin kaksikko istui varsin vaatimattoman oloisessa toimistossa, jonka seinillä riippui joitakin maalauksia. Työpöytänä toimi antiikkinen pöytä, jonka päällä oli pankkiirinlamppu.
– Tämä murheen täyttämä tapaus koskettaa kaikkia läsnäolevia hyvin syvältä ja olen antanut määräyksen pitää hotellin tämän päivän ajan suljettuna.
– Oikein hyvä. – Tunsitteko tai oliko uhri ennestään teille tuttu?
Nainen mietti hetken ennen kuin vastasi.
– Hän on käynyt muutamia kertoja aiemmin.
– Entä tuliko mies yksin vai jonkun toisen kanssa?
– Saamien tietojen mukaan, miehellä oli seuralainen mukana.
– Osaatteko kuvailla häntä tarkemmin?
– Ikävä kyllä, siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa, vuorossa oleva virkailija pystyy kertomaan siitä asiasta tarkemmin.
– Oliko mies varannut huoneen?
– Käsittääkseni sen oli varannut nainen.
– Kuinka pitkäksi aikaa huone oli varattu?
– Vko:n lopuksi
– Milloin tämä tapaus huomattiin?
– Tämä aamuna, siivoaja...Tämä kaikki on ihan liian... lian hirveää, anteeksi…
– Ei se mitään, voidaan toki keskustella toisella kertaa.
– Eikä mitä...Pärjään kyllä...
– Tunsitteko miehen seurassa ollutta naista?
– En, täysin outo.
– Teillä on valvontakamerat täällä?
– Ainoastaan aulan valvontakamera on toiminnassa, muut ovat rekvisiittana.
– Meidän on tutkittava valvontakameran kuva-aineisto.
– Minä toimitan sen teille.

Visa palasi takaisin tapahtumapaikalle, jossa oikeustieteellinen lääkäri Ella Haima tutki uhria, jonka jälkeen antoi raportin Visalle.
– Siittimen ja kivespussien pinnallisin peitinkalvo leikattu siististi. samoin siittimen ja häpyluun alueelle sijoittuva lig. fundiforme penis linko side ja lig. suspensorium penis ripustin side. Lig. fun-diforme myös siisti.
Visa keskeytti Ellan raportin teon lyhyeen. – Voisiko saman saada suomeksi eli selkokielellä.

– Äkkiseltään tutkittuna leikkausalue kauttaaltaan siisti, mikä viittaa taitavaan kirurgiaan, arviota tukee myös niukka verentulo haavasta. Arvioisin tekijän olevan taitava skapellin käyttäjä. Kuolinaika lienee reilu vuorokausi sitten. Tämän enempää en pysty sanomaan.

– Eikö mitään muuta? Voiko leikkauskohdasta nähdä kätisyyden.
– Ompeleiden suunnasta, voisi arvioida ehkä tekijän olevan vasenkätinen, koska ommeltensuunta on ollut vasemmalta oikealla. Toki tämä on pelkkää arviota.
– Entä muut näytteet?
– Kuten aiemmissa tapauksissa, niin tässäkään tutkintoaineistoa ei juurikaan olen, tekijä on tietoisesti varonut jättämästä jälkeen minkäänlaista tutkimusmateriaalia. Se mikä tässä tapauksessa poikkeaa aiemmista, niin on syytä epäillä uhrin olleen huumattu, ennen operaation alkua, se seikka varmistunee tutkimuksissa.

Visa katsoi kysyvästi Otsoa, joka oli saapunut paikalle.
– Selvisikö mitään?
– Tyttö oli tullut tekemään normaalisiivousta ja havainnut miehen vuoteella, huomattuaan tämän olleen kuollut, oli syöksynyt käytävään paniikissa, ja ilmoittanut asiasta vastaanottoon.
– Voidaanko tyttöä haastatella lisää?
– Haastattelu kannattaa tehdä myöhemmin, sillä asianomainen kärsii lievästä shokista.
– Käydään läpi valvontakameroiden kuva-aineisto, sekä tarkistetaan hotellissa olevien henkilöiden taustat, samoin työntekijöiden vuorolistat.
– Entä media?
– Ei kommentoida.

Kaikkien saatua tarkat ohjeet, väki hajaantui kukin omille tahoilleen, tekniikan jäädessä viimeistelemään kenttätutkimusta. Lisäksi paikalle jäi vielä partiota valvomaan järjestystä.

Visa palasi Otson kanssa asemalle, jossa oltiin varautuneita Visan pitämään yhteiseen palaveriin.
Kymmenkunta henkilöä oli kokoontunut Visan johdolla kokoushuoneeseen, jossa tunnelma oli kiristynyt. Osa työntekijöistä oli tehnyt pitkiä päiviä jutun kimpussa. Otso tarkkaili tilannetta ja miehistön olemusta, joka oli selvästi jännittynyt.

– Tilanne on tämä, kuten varmaan tiedätte, on tapahtunut viides veriteko ja tekijä on varmuudella sama henkilö, kuin neljässä aikaisemmassa jutussa. Tiedämme tapausten liittyvän toisiinsa ja kahdeksan ja puolen vuoden takaiseen tapahtumaan. – Tällainen ei voi jatkua, syyllinen on saatava kiinni ja vastaamaan teoistaan. Median terävin piikki kohdistuu minuun, ja minä pidän huolen, että te myös saatte oman osan siitä huomiosta.
Otso puuttui nyt keskusteluun. – Tilanne on kieltämättä hankala, lyödään faktat ja tiedossa olevat asiat yhteen. On eräs tutkintalinja, joka erottuu selvästi toisista, kyseisen tutkintalinjan kohdalla noudatettava matalaa profiilia, sillä kaikesta päätellen tekijä on poikkeuksellisen taitava.

Palaverin jälkeen Otso meni kahvihuoneeseen, jossa Nina istui itsekseen. – Miten meni?
– Oli siellä viides uhri, ja Visa käy kuumana kuin hellankoukku.
– Toimittajatko?
– Niin ja varmaan on muutakin.
– Visa on turhautunut, kun hänellä ei ole selvää kokonaiskuvaa.
– Onko meillä sitten?
– On. Itseasiassa, koko tapahtumaketju on loppusuoralla.
Otso katsoi kysyvästi Ninaa, tämän kaataessa kahvia molempien mukiin.
– Mitä tarkoitat?
– Mikäli yhtään aavistukseni pitää paikkansa, niin tekijä saa työnsä päätökseen aivan pian. Kyse on pikemmin siitä, ehditäänkö tekijä saada kiinni.
– Entä jos ei ehditä?
– Siinä tapauksessa tekijä voittaa ja pääsee kuin koira veräjästä. Emme voi tehdä muuta kuin odottaa, niin ja tehdä lisätutkimuksia.
– Visa käy tiheällä kammalla läpi hotelli Hurman tapahtumaa.
– Visa sotkeutuu omaan piipertelyynsä. Uskon totuuden olevan vallan toinen.
– Minkälainen?
– Käydään läpi hoitokotiin liittyviä seikkoja, uskon sen paikan liittyvän juttuun jollakin tavoin.
– Laukka ja Uuno saa ottaa Valviralta selvää hoitokodin toiminnasta. – Seija puolestaan voisi mennä sinne harjoittelijaksi.
– Oikeuslääkäri arveli tekijän olevan vasenkätinen.
– Se saattaa olla hyvinkin merkittävä tieto. Nina totesi hörpätessään kahvia. Otso katseli Nina, joka vaikutti hieman hermostuneelle. – Onko kaikki ok?
– On, tämä juttu vaan vanuu ja venyy, ja se ei koskaan tiedä hyvää.
– En oikein ymmärrä, mehän suurin piirtein tiedämme tekijän.
– Ai tiedämmekö? Jos tarkoitat, sitä Juliata, joka on potilaana Usko ja Toivo hoitokodissa, niin voit unohtaa sen tiedossa olevilla tosiseikoilla, etkä usko siihen itsekkään. Totuus on, näytöt eivät yksinkertaisesti riitä.
– Voi helvetti, kai nyt jokin ratkaisu löytyy. Noitui normaalisi tyynen rauhallinen Otso.
¬ – Löytyy toki...ajan kanssa.
– Metafora, jos silpoja on kostonhimoinen raiskattu nainen, ja raiskaajia oli kuusi, heistä yksi on enää jäljellä, nimittäin Auvo Huhta.
Nina katsoi nyt Otsoa, joka pyöritteli kuppia pöydällä.
– Mitä hänestä?
– Pitäisikö järjestää suojelu.

Nyt vuorostaan Nina pyöritti sytytintä pöydällä. – Kieltämättä siinä on puolensa, se varmistaisi Auvo Huhdan elossa pysymisen ja antaisi aikaa meille hankkia tarpeeksi todisteita, toisaalta se ei edistä asiaa mitenkään.
– Miten hitto, tekijä on saanut yhytettyä uhrinsa?
– Ihminen on tapojensa orja ja vanki. Muuta selitystä ei ole.
Otso katsoi Ninaa kysyvästi.
– Tarkoittaa mitä?
– Tekijä on tarkkaillut uhreja, ennen iskuja hyvin tarkkaan, tiennyt uhrien tavat, taustat, harrastukset, aivan kaiken.

22. Luku
Seijan ilmaantuminen uutena harjoittelijana aiheutti hämmennystä hoitokodissa, ja hetken aikaa koko henkilökunnalla oli pienimuotoista ohjelmaa, sillä uuden harjoittelijan tulo tiiviissä ja varsin suljetussa yhteisössä oli suuren luokan uutinen, ainakin potilaiden keskuudessa.

Myös Seijalle hoitokodin sisään astuminen, oli askel tuntemattomaan. Ensimmäiset pari päivää oli mennyt taloon tutustumisen merkeissä ja potilaiden luottamuksen voittamisessa.

Henkilökunnan neuvot ja keskustelut valoi kuitenkin uskoa Seijaan, kun tämä yritti saada kosketuksen epäluuloisiin ja arkoihin potilaisiin. Pikkuhiljaa Seijalle valkeni, kuinka raskaasta työstä loppujen lopuksi oli kyse. Miespotilaiden kohtaaminen oli oma luku sinänsä, vaikka Seija oli pukeutunut hoitokodin työvaatteisiin, aiheutti se levottomuutta miespuolisissa potilaissa, joista osa masturboi itseään Seijan nähden, innokkaimpien käydessä melkein kiinni.

Alkuun Seijan parina oli vakituinen työntekijä, eikä Seija saanut liikkua yksin. Vähän väliä Seija kokeili ranteessa olevaa turvaranneketta, jonka hän oli saanut ensimmäisenä. Sinällään Seijan tehtävä oli yksinkertainen, eli keskustella potilaiden kanssa ja auttaa yksinkertaisissa asioissa.

Aivan ensimmäisenä tehtävänä oli tutustua hoitokodin perehdyttämiskansioon, johon oli kirjattu tärkeimmät ja keskeisimmät kohdat, kuten hoitokodin pelastautumissuunnitelma, hoitokodin säännöt, sekä muut toimintaohjeet. Allekirjoitettuaan vaitiolosopimuksen, Seija pääsi tutustumaan tärkeimpään seikkaan, eli potilastietoihin. Jo ensimmäisen kansion luettua Seija tajusi kuinka rajua potilaiden elämä oli. Potilaskertomukset kattoivat ihmismielen ja psyykkisten ongelmien koko kirjon, sekä sen mihin ihminen pystyi, kun oli psyykkisesti sairas.

Alkupäivinä Seijaa hirvitti, ajoittain kuuluneet äänet, ulinasta kirkumisiin. Seijan mielestä poliisin ja etsiväntyö oli leikintekoa hoitokodissa tehtävään työhön. Toisaalta ainutlaatuinen tilaisuus tutustua ihmismielen salaisuuksiin.

Seija teki mieluusti muistiinpanoja vihkoon, johon hän oli saanut luvan, aina silloin, kun se oli mahdollista. Pikkuhiljaa hoitokodin potilaat ja tavat oli tulleet tutuiksi. Muutaman päivän jälkeen Seija ei pitänyt enää minään, jos potilas oli riisunut itsensä alastomaksi, tai tyydytti itseään, myös potilaiden kähmintä oli tullut tutuksi, joiden varalle Seija oli saanut omat toimintaohjeet.

Akuutilla osastolla Seija ei vielä ollut käynyt, sillä ylilääkäri Jullen mielestä, Seijan oli hyvä tutustua ensin taloon ja potilaisiin rauhassa.

Seijan oli määrä suorittaa tutkimuksia huomaamattomasti. Ensimmäinen seikka mihin Seija kiinnitti huomiota, oli ylilääkäri Julle, joka oli oikeakätinen. Juttelut henkilökunnan kanssa ei myöskään olleet tuoneet tutkimuksiin mitään uutta, henkilökunta oli hyvin motivoitunutta ja työpaikan ilmapiiri muutoinkin hyvä. Myös omavalvonta suunnitelma oli kunnossa.

Alkuun Seija teki normaalia päivävuoroa, mutta jonkin ajan kuluttua myös iltavuoroa, jotka olivat rauhallisempia kuin aamu ja päivävuorot, johtuen osaltaan potilaiden lääkityksestä. Iltavuorossa myös oli aikaa tutustua potilastietoihin paremmin.
– Eikö ole aika rankkoja juttuja taustalla? Kysyi hoitaja Johanna, Seijan lukiessa erään potilaan potilaskertomusta.
– On kyllä, mutta minkä takia, miksi?
– Jaa-aa, sen kun tietäisi, hyvin yleisesti taustalta löytyy jokin syy ja seuraus yhteys. Sen potilaan kohdalla, kaikki oli lähtenyt väärille raiteille. Ei saanut oikeanlaista kasvuympäristöä, Isä käytti hyväkseen, tyttö tulee raskaaksi isälleen, joka makasi tytön tämän ollessa vielä alaikäinen, tytölle tehdään abortti ja minä kuva vääristyy, josta seurauksena monenmoisia psyykkisiä ongelmia, sillä seurauksella, että potilas on huoneessa keskellä lattiaa ja pitelee räsynukkea, itse vaipuneena lapsen asteelle.
– Entä tämä?
– Lahjakas sairaanhoitaja, joka joutui raiskauksen uhriksi, tekijät pääsivät kuin koira veräjästä. Kun taas raiskatulle tuli posttraumaattisen kokemuksen myötä vakava skitsofrenia. Oireitten ja käytöksen vuoksi aika usein, kakkososastolla.

Seija sulki kansion ja pani se takaisin kaappiin. Ruokailu tuokiot ja yhteiset hetket oli Seijalle vaikeita, kun tiesi vieressä istuneen henkilön taustat, erityisesti sellaiset, jossa tiesi henkilön olevan murhaaja tai pedofiili. Läsnäolo tällaisten lähellä, oli äärimmäisen vaikeaa, vallankin kun oma lapsi oli kaksitoistavuotias.

– Millainen oli ylilääkäri Julle? Kysyi Seija Johannalta.
– Erittäin pätevä ja ansioitunut, monella eri sektorilla, monet hänen käyttämät hoitometodit, on käytössä myös muissa yksiköissä ympäri Suomen ja jopa ulkomaita myöten.
¬– Onko koskaan ollut mitään vaarallisia tilanteita?
– Aika ajoin, joita sitten käydään läpi yhteisissä palavereissa.
– Entä tekeekö hoitokoti yhteistyötä muiden laitosten kanssa, tai tuleeko muista laitoksista potilaita hoidettavaksi.
– Tulee toki, aina silloin tällöin esim, Risen, kanssa on hyvin paljon yhteistyötä.
– Rise?
– Niin Rikosseuraamus yksikön kanssa esim. vankien kohdalla. Tarvittaessa sitten myös sellaisten vankien kanssa, joiden hoito ei ole onnistunut esim. vankimielisairaalassa. Joskus potilaat hakeutuvat omaehtoisesti hoitoon, toisinaan sitten lähetteellä.

Samaan aikaan käytävästä kuului terävä kiljaisu, kun eräs potilaista oli nirhannut rannetta, löytämällään kammalla. Oli toimittava nopeasti, vahtimestarin ja muun henkilökunnan avustuksella potilas oli onnistuttu rauhoittumaan ja sitomaan ranteet siteisiin.
– Ruiske nopeasti tänne! karjaisi, eräs hoitajista, joka ruiskeen saatuaan pisti potilasta suoraan virttyneen paidan läpi käsivarteen. Tilanteen rauhoituttua, potilas siirrettiin välittömästi kakkososastolle, jossa hänet kiinnitettiin lepositeisiin.

Seija katseli touhua sivummalta hoitajien touhua, pahimmalta vältyttiin sillä kertaa. Johanna oli tullut Seijan viereen.
– Joskus tapahtuu tällaista, onneksi kuitenkin hyvin harvoin.
– Miten tämmöisissä asioissa toimitaan.
– Käydään henkilöstön kanssa asia läpi, ja tehdään tapahtuneesta asianmukainen ilmoitus. Oliko sinulla muuten tarkoitus suorittaa näyttökoe harjoittelujakson aikana?
– On kyllä, ja sitä pitäisi pikkuhiljaa alkaa tekemään.
– Onko sinulla tietoa, kenestä potilaasta sen tekisit?
– Ajattelin Julia Johanssonia.
– Juliasta ei olekaan kunnolla tietoa, voisit samalla tehdä hänestä yhteenvedon ja päivittää potilaskertomusta. Julia on hieman sulkeutunut, eikä avaudu niin helposti kuin monet muut. Oikeastaan voisit jutella asiasta ylilääkärin kanssa, kun palaa huomenna töihin.

23. Luku
Visa oli kutsunut ryhmän kasaan, antamaan tilanne tiedotusta. Paikalla oli myös Otso antamassa omaa lausuntoa. Visa odotti sen aikaa, kun kaikki oli asettuneet aloilleen.
– No niin, aloitetaan, mitä selvisi Hotelli Hurman valvonta kamerakuvista?
– Tummatukkainen nainen kirjautui sisään, mukanaan iso vihreä Samsonite niminen matkalaukku. Reilun tunnin päästä samainen nainen poistui mukanaan käsilaukku., tämän jälkeen naisesta ei jälkeäkään. Seuraava tapahtuma oli kello kaksikymmentäkolme viisitoista vaaleatukkainen nainen raahaa miestä mukanaan, joka sittemmin osoittautuu surmatuksi. Vaaleatukkaisesta naisesta ei jälkeäkään. Poistuneitten joukossa ei ainuttakaan naista.
– Otso! Entä siivoaja?
– Ei juuri ihmeempiä, ainoastaan sen mitä näki, kartoitettu taustaa, joitakin juttuja kontolla, lähinnä huumeista, sekä paritusringissä mukana.
– Jätetään toistaiseksi rauhaan.
– Entä Teija Hurme?
– Hotelli Hurmeen johtaja, Hotelli konkurssin partaalla, saanut rahoitusta, joltain liikemieheltä. Saattaa liittyä edellä mainittuun paritukseen ja sen toteuttamiseen.
– Ei liity tähän juttuun, jätetään rauhaan toistaiseksi.

Huoneeseen tuli täydellinen hiljaisuus, kun kaikki katselivat hetken toisiaan. Jopa Visa oli tällä kertaa tyynen rauhallinen.
– Kuinka voi olla mahdollista, että henkilö katoaa yllättäen, kuinka voi olla mahdollista henkilö, joka menee sisään ja hupsis ei löydykään enää sisältä. Voiko joku selittää moisen taikatempun.
Jälleen tuli syvä hiljaisuus, kun kaikki katseli toisiaan.
– Yksinkertaista rakas Watson. kuului takarivistä, jossa Nina istui.
– Sinä, mitä sinä täällä teet, sinulla ei ole mitään asiaa tänne.
– Päinvastoin ystävä hyvä, päinvastoin, halusit kuulla, miten on mahdollista, että henkilö katoaa. Minäpä kerron vaaleatukkainen nainen menee sisään, seuraavana aamuna kaljupäinen mies marssii ulos, vihreä laukku menee sisään ja ulos. Valvontakamerassa näkyy kuinka kaljupää kantaa samaa vihreää Samsonite laukkua ja vieläpä samassa kädessä.
– Entä kirurgin välineet? Niitä ei näkynyt? Miten neiti konsultti selittää sen.
– Pieni matkalaukku, iso matkalaukku. Pieni matkalaukku menee ison matkalaukun sisään. Välineistö hmm...Missäköhän se voisi olla? Ettei se vaan olisi ollut pienen matkalaukun sisällä.

Visan maailma mureni samalla hetkellä, kun tämä marssi ulos huoneesta. Nina oli tullut henkilöstön eteen. - Näyttää sille, että Visa voi hieman huonosti, joten annan puheenvuoron Otso Kontiolle. Nina nyökkäsi Otsolle, joka nousi seisomaan. - Niin kuten äsken Nina totesi, todellakin on syytä uskoa henkilön olevan transvestiitti, mikä on osaltaan vaikeuttanut tutkimuksia. Kuten Visa totesi, niin poliisilla on tietty johtolanka, johon nyt keskitytään.
– Tämän enempää asiasta ei ole kerrottavana, eiköhän jatketa hommia.
– No niin, miltä tuntuu olla ohjaimissa?
– No mikä jottei, mutta entä Visa?
– Todennäköisesti luikki johonkin koloon täynnä tulta ja tappuraa.
– Pitikö sinun melkein naulata Visa seinään kiinni.
– No sanotaanko, että oppii olemaan siivosti.
– Entä nyt?
– Odotetaan...odotetaan, tekijän skapelli janoaa verta, vielä yhden kerran...joten sitä odotellessa, juodaan kahvit.
– Tiedätkö, on sinulla kyllä helvetin kieroutunut huumorintaju.
– Tiedän.
– Onko Seijasta kuulunut mitään?
– On tutustunut hoitokodin toimintaan ja potilaisiin, ryhtyy tekemään ”näyttötyötä” eräästä hoitokodin potilaasta.
– Julia Johanssonista arvaten.
– Aivan oikein.

24. Luku
Seija oli päässyt hyvään vauhtiin. mitä tuli tutkimuksiin, erityiskiinnostuksen kohteena oli Julia Johansson, sillä Seija oli päässyt hoitaja Johannan kanssa tutustumaan osasto kakkosen toimintaan, joka oli tarkoitettu akuuteille potilaille. Osasto kaksi poikkesi jonkin verran ykkösosastosta, mm siinä, että hyvin monet potilaat olivat aika ajoin lepositeissä. Lisäksi henkilökunta piti tiukempaa kontrollia.
Osapotilaista sai nesteytystä ja lääkitystä suoraan suoneen.

Sisustukseltaan osasto kaksi oli huomattavasti vanhempaa rakennusta, kuin mitä ykkösosasto oli, seinät olivat tumman harmaata raakabetonia, missään ei näkynyt mattoja sen enempää kuin verhojakaan. Seijasta tuntui kuin hän olisi ollut jossakin kellaritiloissa, jonka tuuletus ei toiminut alkuunkaan. Homeenhaju sekoittui potilaiden alle laskemiin eritteisiin. Muodostaen täten sanoinkuvaamattoman löyhkän. Seijalla oli täysi työ pidätellä itseään.

Seijalla oli mahdollisuus seurata Julian toimintaa, joka yleensä istui vaaleassa yöpaidassa keskellä lattiaa, pitäen samalla kiinni rujonpuoleisesta mollamaijasta, joka oli Julialle erityisen tärkeä.
– Mitä arvelet potilaasta? kysyi Johanna, Seijan katsellessa Juliata.
– Hänhän on…
– Lähes liikkumaton, kuuluu taudin kuvaan.
– Tiedostaako hän ulkopuolista elämää?
– Vaikea sanoa, kun henkilö on tuossa tilanteessa.
– Miksi käsiin laitettu lapaset?
– Turvatoimi, ettei satu mitään.
– Onko hänellä taipumusta väkivaltaan?
– Ei onneksi, toisaalta hänessä on kieltämättä arvaamattomia piirteitä, tahdotko mennä sisään?
– En oikein tiedä…
– Höpsis, mene vaan, ethän sinä edes pysty muutoin tekemään opinnäytetehtävää.
– Se on kieltämättä totta. Hyvä on minä menen.
Johanna antoi vielä viimehetken neuvot, Nukkeen ei saanut koskea missään tilanteessa. Eikä kääntää selkää potilaalle. Seija piti mielessä Johannalta saadut neuvot, kun astui sisään huoneeseen tullen sitten Julian eteen, joka katseli tulijaa lasittunein silmin.
– Seija, uusi harjoittelija.

Minkäänlaista vastausta ei tullut, mikä ei sinällään ollut uutta, Julie katseli tulijaa, lasittunein silmin. Seija ei pystynyt katsomaan takaisin silmiin, sillä Julien silmistä näkyi pelko, ahdistus sekä arvaamattomuus.
– Onko nukellasi nimeä?
Jälleen oli hetken hiljaista kunnes…
– Äiti, etkö sinä tunnista omaa lapsenlastasi, Eveä. Miksi tulit? Minä olen sanonut monta kertaa, ettei sinun tarvitse tulla, minulla on täällä hyvä olla.
Samalla hetkellä Julia oli noussut ylös ja lähestyi Seijaa, joka vaistomaisesti otti pari askelta taaksepäin.
– Voi äiti, minä olen niin odottanut sinua.
Seijan kurkkua kuristi hieman, kun Julia lähestyi Seijaa, jonka toinen käsi oli taskussa, missä oli hälytysrannekkeen painike.
– Äiti saanko koskea, ihaniin hiuksiisi.
Seija empi hetken, kunnes sanoi.
– Saat.
Julia tuli ihan Seijan eteen. - Äiti hyvä, miten sinulla on noin kauniit hiukset, minulla aivan hirveät, minulla ei ole kampaa, en voi edes harjata hiuksiani.
– Äiti miksi minulla ei ole harjaa? Tiedätkö äiti, minä pääsen lomalle aina silloin tällöin, kun olen kiltisti. Seuraavan kerran tulen suoraan sinun luoksesi.
Seija tunsi, kuinka pelko hiipi hänen mieleensä väkisin.
– Voi äiti, kun sinä olet niin iloinen, tiedätkö, kuinka minä olen kaivannut sinua.
– Ei en minä ole sinun äitisi. Totesi Seija
Julia vetäytyi samalla hetkellä hieman kauemmaksi.
– Miksi äiti sanot noin, etkö enää rakasta minua, vaikka minä pidän sinusta huolen ja käyn sinun luonasi, Saatanan kusipää vittu, niin juuri, sitä sinä olet, hylkäät oman lapsesi. Helvetin narttu mene sinne mistä tulitkin, meuhkasi Julia silmät raivosta kiiluen. Samassa Julia lyyhistyi lattialle ja jäi siihen voihkimaan hetkeksi.

Seija katseli äänettömänä Juliaa, kunnes katsoi sitten parhaaksi poistua paikalta. Nähdessään kuinka Seija oli poistumassa. Julie puhkesi itkemään.
– Äiti älä mene, älä jätä minua yksin. Ei en tahdo olla yksin, Rakas äiti minua pelottaa, ne äänet ja kaikki. älä mene...ne...ne äänet...ja se kammottavan hirveä nauru.

Seija katsoi hetken lattialla nyyhkyttävää Juliata, ja palasi lattialla nyyhkyttävän Julien luo.
– Ei mitään hätää, minä tulen taas katsomaan sinua.
Sen sanottuaan Seija poistui huoneesta.
Johanna odotti Seijaa käytävässä. - Sehän meni yllättävän hyvin. Yleensä Julia on hyvin sulkeutunut.
– Miksi Julia puhui, jostain äidistä?
– Julian äiti kuoli tulipalossa, kun tyttö oli kahdenkymmenen kahden, ja oli silminnäkijänä tapauksessa.
– Eli Julialla on lukuisia posttraumaattisia kokemuksia.
– Niin.

Kaksikko palasi ykkösosastolle, jossa oli alkamassa jokapäiväinen hoitajien palaveri, jossa käytiin kuluneen päivän potilasasiat läpi, jotka kirjattiin sitten potilaskansioon.
– Miten meni Julian kanssa? – Tahdot kuulema tehdä opinnäytetyösi hänestä, oikein hyvä, Julia onkin oikein hyvä valinta opinnäytetyötä ajatellen. - Mitä havaintoja olet tehnyt?
– Vaikuttaa hyvin sulkeutuneelle, jäänyt tietylle tasolle.
– Entä tänään?
– En ollut hänen luonaan kovin kauan aikaa, kun oli ensimmäinen kohtaaminen…
– Miltä Julia sinusta vaikutti?
– Ahdistuneelta, pelokkaalta, jäänyt selvästi johonkin asiaan tai tapahtumaan kiinni, aivan kuin jokin prosessi olisi jäänyt kesken.
– Entä fyysinen kunto?
– Vaikea sanoa, en ole päässyt kunnolla tekemään havaintoja hänestä.
– Olen jutellut ylilääkäri Jullen kanssa, ja sinulla on nyt tunnukset potilastietoihin, niin voit merkitä havaintosi suoraan koneelle.



25. Luku
Otso istui kylpylähotelli Helmen terassilla yhdessä Ninan kanssa, nauttien samalla kahvista. Terassinkatosta roikkuvat tuulettimet piti lämpötilan jotakuinkin siedettävänä, vaikka iltapäivänaurinko kävi juuri terassin puolelle. Kaksikko sai olla jokseenkin rauhassa, joissakin pöydissä käytiin iloista puheensorinaa. Heistä pari pöytää taempana käytiin jo melko äänekästä keskustelua ja sen mitä Otso puheensorinasta tunnisti, niin asialla oli ulkomaisia turisteja. Mikä sinällään ei ollut ihme, sillä kylpylähotelli Helmi oli erityisesti turistiensuosiossa.
Nina puolestaan oli keskittynyt lehdenlukemiseen, polttaen aina välillä savukkeen.

Otso sen sijaan silmäili vähän väliä kelloa, joka roikkui seinustalla.
– Rauhoitu hyvä mies, kyllä se sieltä tulee, rauhoitteli Nina hermostunutta Otsoa.
– Kyllä minä se tiedän, tämä odottaminen vaan tuntuu niin typerälle.
– Kaikki aikanaan, älä hätäile.
– Tiedätkö muuten mihin Visa häipyi?
– Ei sitten minkäänlaista havaintoa, otti kai itseensä ja pakkasi laukun ja häippäsi jonnekin, kuinka niin?
– Ajattelin vaan, mikä teidän, jutussa hiertää alun alkaen.
– Liian pitkä tarina, mutta sanotaanko näin, että vahvoin epäilyksin Visan isä olisi sotkeutunut moneen ikävään juttuun, kuten isäni murhaan, jota ei koskaan tutkittu.
– No ohhoh. Nyt en kyllä sitten yhtään ihmettele mitään. Mutta entä, se susirajan juttu?
– Se taas liittyi erääseen tutkittavaan juttuun, jossa Visalla meni vellit ja mällit sekaisin. Eli hyppäsi väärään sänkyyn ja oli jutun avainhenkilön kanssa, liian intiimissä suhteessa, ja näin ollen ei ollut muuta vaihtoehtoa.
– Siitä syystä, sait sitten nikkeliä selkääsi?
– Hyvin paljon mahdollista.
– Etkö sitten mieti, saman toistuvan uudelleen.
– En sitten sekunnin vertaa, nimittäin jos on tarkoitettu niin käyvän, niin sitten on.

Väkeä oli kertynyt hieman enemmän ja tyhjiä pöytiä, ei enää ollut kuin muutama. Otson juuri soittaessa, pihaan kaartoi harmaa Toyota Yaris.
– Tulithan sinä viimein, Otso tässä melkein hyppi tasajalkaa, kun sinua ei näkynyt.
– Älä usko tuota, se nyt puhuu mitä sylki suuhun tuo.
Seija purskahti nauramaan kaksikon jutuille.
– Olisiko parasta mennä sisään?
– Voidaan mennä.
– Käy myös minulle.

Kolmikko suuntasi sopivan rauhalliseen paikkaan, mikä ei tuottanut ongelmia, kun suurin osa porukasta nautti virvokkeista terassilla. Osan ollessa kylpylän puolella.
– No minkämoista on ollut?
– Pitää olla tietyn luontoinen, voidakseen tehdä tuon tyylistä työtä, sanotaan meidän ammattista mitä hyvänsä, mutta kyllä tämä on vielä leikintekoa siihen työhön mitä siellä tehdään.
– No mitä sitten selvisi.
– Mikäli epäillään kuvassa ollutta naista, joka muuten on todella kyseisessä hoitolaitoksessa hoidettavana, niin sen teorian saa ampua saman tien alas, sillä kyseinen nainen on lapsentasolla, akuutilla osastolla, kuset ja paskat housussa, keskellä lattiaa, kuin pieni lapsi, joka pitelee nuhjaantunutta nukkea sylissään.
– Tarkoitatko, ettei kyseinen henkilö ole voinut mitenkään olla tekojen takana.
– Tarkoitan. Ensinnäkään, se ei pääse edes akuutilta osastolta pois, paitsi lyhyille lomille, toisekseen jos hän saisi veitsen käteensä, niin ensimmäinen ja viimein teko, olisi vetää itseltään kurkku ja ranteet auki.
– Onko noin?
– No on.

Otso otsalle kihosi hiki saman tien. – Se, se, sehän tarkoittaa viikon, tutkimustyön hukkaan valumista. Voi helvetin helvetti. Myös Nina oli mietteliäs.
– Ei luovuteta vielä, vaan pidetään johtolangasta edelleen kiinni. Menetkö vielä hoitokotiin?
– Ajattelin mennä.
– Siinä tapauksessa, koita saada selville lisätodisteita Juliasta sekä Jullesta.
– Miksi Jullesta, hänhän on ylilääkäri.
– Minä luulen ylilääkärin tietävän asioista enemmän, kuin mitä me tiedämme. Mitä taas Julle ei tiedä, minkä me taas tiedämme, ja....
– Hyvä on, uskon vähemmälläkin, helvetti, tässähän menee pää sekaisin, hitto tämähän on oikea oravanpyörä. Totesi Otso hermostuksissaan.
– Juuri niin, kuten koko juttukin ja nimenomaan siihen tekijä pyrkii, totesi nyt puolestaan. Nina.

Kolmikko istui hetken mietteisiin vaipuneena.
– Entä jos Julialla onkin kaksoissisar tai identtinen kaksonen jossakin? Seija tuumi.
– No se elementti tästä vielä puuttuu, ihan kuin tämä juttu ei olisi tarpeeksi mutkikas muutenkin.
– Koita saada Dna ja sormenjälki näytteet kummaltakin.

Nina oli hetken hiljaa ja tunnusteli kaulassa olevaa riipusta, jonka oli saanut isältään.
– Mitä se auttaa? Tekijä ei ole jättänyt jälkeen muuta kuin silvottuja uhreja, ei pienitäkään jälkeä.
– Ei, koska tietää kenttätutkimuksen menetelmät, mutta jos saadaan sormenjälki tai dna näytteet molemmilta, niin voidaan tunnistaa, onko Julia ja Julle yksi ja sama henkilö.
– Mikä saa sinut luulemaan, että olisivat?
– En tiedä, jotenkin on sellainen tunne. Totesi Nina mietteliään oloisena.
– Minun on lähdettävä iltavuoroon. Totesi Seija ja poistui paikalta.

Nina kävi hakemassa heille kahvit ja meni sen jälkeen tupakkapaikalle. Parinkymmenen metrin päässä oli lasten leikkipaikka, jossa reilu kymmenkunta lasta oli leikkimässä. Vanhempien vetäessä olutta terassilla. Samalla Otson puhelin heräsi eloon.
– Otso Kontio, niin onko varma, ai sinulla on tunne, että joku tarkkailee sinua. Ei, ei poliisi ei voi tarjota suojelua sinulle. Ai pelkäät silpojan iskevän kimppuusi, mistä moinen tunne?

Otso kuunteli hetken ja teki muistiinpanoja samalla, - Niin, tarkkaillut koko päivän, niinkö?
Jälleen kuului toisesta päästä kiihtyneen miehen ääni. - Hyvä on, katsotaan mitä voidaan tehdä, ai olet valmis antamaan lausunnon. Samalla Otso oli kirjoittanut tekstiä muistivihkoon, jonka ojensi Ninalle. Nina nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
– Hyvä on, partio tulee noutamaan sinua.
Puhelun päätyttyä Nina katsoi hetken Otsoa, joka oli huolestuneen näköinen. – Osaatko arvata kuka soitti?
– Saatan tietää, mutta kerro ihmeessä.
– Auvo Huhta, tahtoo poliisin suojelukseen ja on valmis antamaan lausuntoa.
– Niinkö. Sepäs mielenkiintoista, ilmeisesti Auvo poikaa alkanut pelottamaan.
– Ilmeisesti niin, koska tahtoo vielä poliisin suojelusta. Lupasin partion noutamaan, kuulustelu lienee paikallaan?
– Ehdottomasti, sinä voit hoitaa sen. Minulla on hieman muuta asiaa sillä välin. – Tahtoisin käydä kaikki edellä olleet tapaukset, kohta kohdalta läpi.
– Onnistuu, mutta en ymmärrä, kaikki on käyty läpi moneen kertaan.

Nina katsoi leikkiviä lapsia ja kosketti kaulassa riippuvaa korua. – Isällä oli tapana sanoa, jos eksyt tai kadotat jäljet, palaa takaisin jäljille, ja yritä uudelleen.
Otso katsoi nyt puolestaan Ninaa, jonka aivoituksista oli joskus vaikea saada selvää. – Tarkoittaa ikään kuin mitä?

Nina oli sytyttänyt jo kolmannen savukkeen. –Jokin asia on jäänyt huomaamatta. totesi Nina mietteliään oloisesti. – käydään läpi mitä tiedetään tapauksista.
– Olen pelkkänä korvana.
– Mikä yhdistää silpojaa ja murhattuja henkilöitä?
– Laivaristeily kahdeksan ja puoli vuotta sitten.
– Mitä laivalla tapahtui?
– Raiskaus. Josta ei tuomittu ketään, koska syyttäjä maksettiin hiljaiseksi.
– Tekijä? Surmattujen miesten kanssa poseeraava nuori nainen.
– Motiivi?
– Kosto, oikeutus kostoon, omankäden oikeus, kun virallinen taho ei tuominnut ketään.
– Tekotapa?
– Brutaali, alansa osaava. kirurgi, lääkäri...
– Miksi mitään johtolankaa ei löydy?
– Tekijä on taitava, ehkä tietoinen poliisin suorittamasta kenttätutkimuksesta.
– Kuka voi tietää rikos kenttätutkimus metodeista.
– Oikeus lääketietoinen henkilö. tutkija, lääkäri...kenttätutkija

Otso katsoi, kun Nina imi kiihtyneesti melkein loppuun palanutta savuketta. – No niin kakaise ulos mitä on mielessä.
– Selvitetään Jullen taustat ennen lääkäriksi pätevöitymistä, missä on tehnyt käytännön harjoittelun, kandina olleessaan,

Otso mietti Nina teoriaa, jossa kieltämättä oli vinha perä.
– Onko pakko tehdä asia näin vaikeaksi, jos Julle ja Julia on sama henkilö, niin eikö silloin voida mennä suoraan pidättämään, koska mehän tiedämme kuvassa olevan naisen henkilöllisyyden sekä sen, että kyseinen nainen raiskattiin laivalla.
– Periaatteessa voidaan mennä pidättämään todennäköisin perustein, mutta se ei hyödytä mitään, koska todisteet ja näytöt ei riitä syytteeseen asettamiseen asti, jolloin tekijä on vapautettava ja siirrettävä toiseen paikkaan saamaan hoitoa, eli käytännössä siitä ei olisi hyötyä, pitää olla enemmän näyttöä ja todisteita.

26. Luku
Nina tutki muistikortille tallennettuja tietoja, aiemmista tapauksista sekä vertaili uhreista otettuja kuvia, erityisesti oikeuslääkärin lausunnot tapauksista, oli hyvin merkittäviä. Nina askarrutti kuinka joidenkin tapausten kohdalla, verenvuodon tyrehdyttäminen oli tehty brutaalin amatöörimäisesti, kun taas joidenkin kohdalla hyvinkin ammattimaisesti.

Kuitenkin leikkaus viillot ja sukuelimien irti leikkaaminen oli kaikissa tapauksissa hyvin ammattimaista. Joissakin haavaompeleissa oli käytetty Dafilonia kun taas toisissa marketista saatavaa kalastussiimaa tai jopa tavallista karhunlankaa.

Yhdessäkään tapauksessa ei ollut jäänyt jäljen jälkeä. Ninasta koko silpomisjuttu tuntui käsittämättömälle kaikkine vivahteineen. Toisaalta tapauksissa oli taitava kirurgin leima ja toisaalta sitten brutaalimainen puoskarointi.
Ninasta tuntui kuin silpomisteoissa olisi ollut asialla kaksi eri henkilöä. Kliininen ja brutaali.

Nina mietti hetken ja otti sitten muistiinpano vihon esiin ja kirjoitti siihen ranskalaisin viivoin, asioita, jotka oli hyvä käydä läpi.
“Hoitokodin rahoituslähde toiminnan aloittamiseen, Julian lomien ajankohta suhteessa silpomistapauksiin.”

Tämän jälkeen Ninan huomio siirtyi seinällä oleviin muistilippuihin, jotka kaikki liittyivät tavalla tai toisella tapaukseen. Mitä enemmän juttua pohti, niin sitä suuremmaksi juttu kävi ja lappujen määrä seinällä kasvoi.
Nina luki vielä oikeuslääkärin lausunnot uudelleen läpi, ties kuinka monennen kerran.

Lääkärin lausunto:
Viitaten aiempiin lausuntoihin.
Yleistä: Uhrit surmattu äärimmäisen brutaalilla tavalla. Ulkoisia ruhjeita ei juurikaan näkyvissä, joitakin uhreja lukuun ottamatta, niissäkin tapauksissa ruhjeet rajoittuneet suppealle alueelle, ja ovat olleet stabiili ruhjeita, mikä viittaa sidontaan ja raajojen kiinnittämiseen. Uhrien elimistöstä ei havaittavissa toxsiinisia lisäaineita, korkeintaan huumaavia ja lamaannuttavia ainesosia. Mm: alkoholia sekä Oftan scopolaminia 2,25 mg/ml
Edellä mainituissa tapauksissa kirurginen toimenpide suoritettu ammattimaisesti, mikä osoittaa henkilön olevan tietoinen kirurgiasta sekä siihen liittyvistä seikoista. Toimenpide suoritettu ammattimaisesti, leikkausviillon suunnan olleen oikealta vasemmalle, mikä viittaa oikeakätisyyteen. Sitä vastoin verenvuodon tyrehdyttämisessä on käytetty menetelmiä, mitkä ei kuulu nykyaikaiseen kirurgiaan, tätä seikkaa puolestaan tukee kyseenalainen tekniikka sekä käytetyt materiaalit, joissa osassa käytetty Ethicon 4-0 prolenea, sekä sitten coats karhunlankaa ja Berkley NanoFil 0,163mm siimaa, sekä hiussuonien polttaminen sähköisesti. Yhtenäinen tekijä kaikissa tapauksissa on ommelten suunta, joka on vasemmalta oikealle, mikä viittaa mahdollisesti vasenkätiseen tekijään.
Yhteenveto: Loppu yhteenvetona voidaan otaksua asialla olleen kaksi eri henkilöä. Muita merkittäviä löydöksiä ja havaintoja ei käytettävissä.
Ella Haima
Oik..lääkäri

Vaikka Nina luki kuinka lääkärinlausuntoja, niin aineistosta ei löytynyt mitään uutta, joka olisi antanut lisävalaisua tutkimuksiin. Nina meni parvekkeelle, otettuaan ensin sakun mukaan jääkaapista. Oli pakko saada huurteinen, Nina pyöritteli hetken kännykkää, ennen kuin soitti Otsolle.
– Otso Kontio
– Nina, soitinko huonoon aikaan?
– Ei, et soittanut, ajattelin juuri ryhtyä laittamaan sapuskaa itselleni.
– Mitä jos säästän sinut siltä vaivalta, poikkea pitsalla ja kahvilla.
– Nytkö?
– Niin, vai oliko sinulla jotain suunnitelmia illaksi.
– Ei...ei toki, käy vallan mainiosti.
– Hyvä juttu, et kehtaa tuoda tullessasi niitä, kun minulla ei ole, mutta minulla on kyllä jotain muuta…
– Vai muuta sinulla olisi, no mikä jottei...totesi Otso, jonka mielikuvitus oli ottanut loikan päälle.


Olen siellä hetken kuluttua.
– Hyvä, mainiota.
Ninalla oli hyvin aikaa tutkia Seijan ja Laukan tutkimuspöytäkirjaa, joka koski Uskon ja Toivon ylilääkäri Julle Vuonnetta. Nina silmäili ensin nopeasti läpi pääkohdat ja sitten myöhemmin Otson kanssa tarkemmin. Nina ei voinut olla tuntematta pienimuotoista tyytyväisyyden tunnetta, sillä hänen teoriansa osoittautui oikeaksi, joiltakin osin ainakin. Oli siis hyvä syy raksauttaa toinenkin Saku auki, Otsoa odotellessa. Tuskin Nina oli ehtinyt juoda tölkkiä puoleenväliin, kun Otso saapui kantamusten kera Ninan luokse.
– Ei sinun nyt koko kauppaa olisi tarvinnut tuoda, muistaakseni puhe oli parista pitsasta, juomaa kyllä on omasta takaa, maistuisiko olut, lonkero, väkevä, kirkas…
– Oikeastaan voisin ottaa vaikka oluen.
– Pikkuhetki niin haen, minä otin pienen varaslähdön ja avasin tuossa pari tölkkiä.

Visa katseli Ninan kämppää, joka oli viihtyisän oloinen, viihtyisyyttä kyllä hieman häiritsi nyrkkeilysäkki huoneen nurkkauksessa.
– Saitko selville mitään erikoista, tutkimuspöytäkirjoista?
– On siellä joitakin merkittäviä kohtia, voidaan käydä niitä läpi, kun on otettu iltapalaa, niin vai odottaako vaimosi sinua?
– Ai mikä vaimo, mihinkä sitä nyt poikamiehellä kiire on.
– Siinä tapauksessa, sitten minä laitan saunan lämpenemään, niin voidaan kylpeä, niin jos tahdot. Otsoa huimasi Ninan käytös, niinpä oli syytä ottaa kunnon siivu Sakusta.

Nina oli siirtynyt keittiöön laittamaan astioita, kun Otso zoomaili vuoroin asuntoa ja vuoroin Ninaa, joka oli pukeutunut rennosti college housuihin ja väljään puseroon.
– Tarvitsetko apua? Voin tulla auttamaan.
– Ei tässä mitään, päästään aivan pian syömään, teen meille äkkiä vain salaatin, niin voidaan alkaa ottamaan.

Ei aikaakaan, kun pöytä oli katettu. - Hitsi jos olisin tiennyt, että tällä tavoin kaikki, niin olisin tullut aika päiviä sitten jo kyläilemään
– Älä muuta sano, mutta hyvä että nyt sitten.
– Mutta eiköhän oteta. Otatko olutta pitsan kanssa.
– No miksi ei, mutta sitten en ole ajokunnossa.
– Se ei ole ongelma, naurahti Nina.
– Siinä tapauksessa, eiköhän oteta sille.
– Hetkeä myöhemmin molemmat olivat kylläisiä. maukasta ateriaa täydensi huurteinen Saku ja kirkas vodka.
Nina korjasi äkkiä astiat pesukoneeseen, Otson avustaessa, jonka jälkeen kaksikko suuntasi olohuoneeseen.
– Mainitsit jotain tiedoista…
– Niin, tosiaan, tämä Uskon ja Toivon ylilääkäri on tosiaan opiskellut ensiksi sairaanhoitajaksi, jonka jälkeen erikoistunut ensin kirurgiaan ja myöhemmin psykiatriseen hoitotyöhön. Kirurgisen käytännön harjoittelujakson suorittanut oikeuslääkärin assistenttina.
– Lue tuo, totesi Nina
Otso luki Ninan näyttämän kohdan nopeasti läpi.

Erityistä: Henkilö osoittanut poikkeuksellista lahjakkuutta kirurgiassa mm: siten, että kykenee työskentelemään yhtä aikaa molemmilla käsillä. Mikä sinällään on varsin poikkeuksellista.
– Hitto vie, tämäpä melkoinen yllätys, tämähän tarkoittaa, että juttu on ratkaistu. Voidaan käydä pidättämässä tämä ylilääkäri.
– Ei hätäillä, ei pelästytetä saalista karkuun, mutta eiköhän työ kuviot riitä tältä päivältä.
– Olet oikeassa. Minä laitan meille saunan lämpenemään, voitaisiin ottaa kahvit, sillä aikaa kun sauna lämpenee.
– Minä voin laittaa tippumaan.

27. Luku
Auvo Huhdan otsalle kihosi kylmähiki, kun katsoi postin mukana tullutta kirjettä ja kirjeen mukana tulleita valokuvia, joiden sisältö oli enemmän kuin selvä, samoin kun kirjeessä ollut runoviesti, sekä valokuvat, joissa oli viisi irti leikattua penistä.
Viisi kautta kuus,
uhrit tuskasta huus.
Yksi viel jäljellä,
on kuolo myös hänellä.
Auvo ei tiennyt mitä tehdä, jos tekijä oli aiemmin ollut epäselvää, niin nyt se oli selvää

– Missä helvetissä se virkavalta viipyy. Kirosi Auvo itsekseen.
Hetkeä myöhemmin saapui virkavallan innokkaat edustajat. Auvo Huhta?
– Olen, minä olen valmis, olen jo pakannut hammasharjan ja muut henkilökohtaiset tavarat, lähdemmekö? Ai niin tämä kirje tuli eilen. Lienee hyvin tärkeä.
Vanhempi konstaapeli Mutru vilkaisi kirjettä ja mukana olleita kuvia.
– Mennään.
– Ilomielin, mikä teillä kesti niin kauan.

Reilun tunnin kuluttua Auvo Huhta oli asemalla odottamassa kuulusteluun pääsyä. Odotellessaan vuoroa Auvo silmäili aseman sisustaa, vastaanottoaula oli tavanomainen. lasiseinän takana työskenteli nuorempia konstaapeleita työn touhussa. Aulassa odotti pari muutakin odottamassa sisäänpääsyä. Auvo vilkaisi seinällä olevaa kelloa, joka osoitti hänen olleen jo hieman yli tunnin.
“On se saatana, kun ei edes sisään pääse, vaikka tunnustaa rikoksen.” Ajatteli Auvo
Hetkeä myöhemmin Otso tuli Auvon luokse. – Pahoittelut, että jouduit odottamaan hieman, mennään minun toimistooni.
– Kerro yksikin syy, miksi sinut pitäisi pidättää?
– Mi...mimi...minä olen tehnyt rikoksen.
– Minkä rikoksen?
– No se, sen kammottavan rikoksen kahdeksan ja puoli vuotta sitten.
– Niin mitä siitä sitten?
– No, se hullu silpoja riehuu vapaana…
– Pelkäät itsesi puolesta.
– Niin, vallankin kun sain postin mukana tämän.

Otso vilkaisi Auvon ojentamaa kirjettä. Kopiopaperille oli liimattu leikekirjaimista runo, jonka Otso luki ääneen. Auvon kuunnellessa kauhistuneena vierestä.
– Miten voit olla varma kirjeen olevan silpojalta?
– No lukeehan se runossa selvästi, se hullu tulee tappamaan minut.
– Kieltämättä se vaikuttaa todennäköiselle.
– Niin ja siitä syystä teidän on vangittava minut.
– Se on hieman vaikeampi juttu, kun rikosta ei ole näytetty toteen.
Auvo pyyhkäisi otsaa hermostuneena.

– No mutta, entä jos minä annan täydellisen lausunnon tapahtumien kulusta?
Nyt vuorostaan Otso sipaisi parransängen peittämää leukaa, sillä aamu oli venähtänyt hieman pitkään.
– Siinä tapauksessa asiaa voidaan tarkastella uudessa valossa. Vanhempi konstaapeli Laukka ottaa sinulta lausunnon vastaan hetken päästä. Kirje, jonka sait jää tutkittavaksi ja mahdollisesti todistusaineistoksi silpojaa varten. Ellei ole muuta, niin jää käytävään odottamaan, kunnes Laukka tulee hakemaan sinua.
– Niin mutta, entä poliisin suojelu tai vankeus...

Osto, joka oli pyöritellyt kynää koko keskustelun ajan, laski nyt kynän pöydälle.
– Katsotaan sitä sitten lausunnon jälkeen. Auvon poistuttua huoneesta Otso huokaisi raskaasti, koko aamu oli mennyt kohmelon piikkiin, ilta Ninan luona oli hieman venähtänyt. Ninalla ilta oli ollut vielä rankempi, sillä hän oli jäänyt huilaamaan Otson lähdettyä töihin. Otso tarttui puhelimeen ja naputteli siihen lyhyen viestin. Vastaus viestiin tuli saman tien.

“Ei helvetti, pakko saada mustaa kahvia” Ajatteli Otso ja marssi kahvihuoneeseen, jossa oli Konstaapeli Einari Nuutinen yhdessä Laukan kanssa.
– Hyvä kun nähtiin, minulla onkin asiaa sinulle. Totesi Einari
– Ai niinkö, no poikkea juttusilla, kun olen juonut kahvin.
– Missä Nina on? kun ei ole näkynyt, ettei tytöllä olisi vaan mennyt illanvietto myöhään?
– Kuka tietää.

Otso ei viitsinyt reagoida miesten juttuihin millään tavalla, vaan yritti säilyttää pokkansa parhaansa mukaan ja kääntyi Laukan puoleen. – Aulassa odottaa muuten sinua eräs henkilö, tahtoo antaa lausunnon, kun omatunto alkanut painamaan mieltä. Ota lausunto ja toimita se minulle, heti kun olet saanut ja henkilö kuitannut lausunnon.
– Sanoiko nimeä? kysyi Laukka
– Tunnet kyllä hänet. Auvo Huhta.
– Mitä Auvo nyt tahtoo tunnustaa, sehän kävi jo kuulusteluissa.
– Ilmeisesti haluaa täydentää aiempaa lausuntoa. Olisikohan tullut paskat housuun, kun sekopää silpoja riehuu vapaana.
– Varmaankin, ja kenellä ei olisi, kun tietää melko varmasti menettävän sukukalleudet jollekin psykopaatti sekopäälle.

Otso ei jaksanut pahemmin kommentoida vaan otti toisen kupin kahvia ja poistui sitten omaan huoneeseen. Einarin ja Laukan katsoessa tätä.
– Mikäs pomolla nyt? Kun oli noin hiljaisen oloinen?
– Jospa se olisi päässyt pukille. ja ilta vähän venähtänyt. Samaan aikaan Nina tuli huoneeseen.
– Onko kahvia
– Saattaa olla, ellei Otso juonut kaikkea.

Nina sai nippa nappa mukillisen pahimpaan hätään. Miehet katsoivat Ninan olemusta, joka ei sekään ollut aivan kaikkein virkein, miehet vilkaisivat toisiaan, jonka Nina huomasi.
–Tutkimuspöytä kirjojen kanssa meni hieman myöhään.
– Mitä meinaako hieman raukaista?
– No ettenkö sanoisi hieman?
– Taitaa olla liikkeellä, kun pomoakin taitaa raukaista hieman.
– Ai niinkö?
– Jaa-as, pitää vissiin lähteä ottamaan lausuntoa.
–Joo ja minun toimitettava Otsolle pöytäkirja.

Kaksikko poistui kahvihuoneesta, Moccamasterin ääni herätti Ninan ajatuksista, niinpä hän kaatoi toisen mukillisen kahvia, ja meni tupakkapaikalle. Juttuun oli tultava jokin ratkaisu. Sen aikaa hän vielä odottaisi, että saisi Dna- testit labrasta, koskien Jullea ja Juliata, sekä hoitokodin alkurahoitus selvitykset pankista.

Poltettuaan parit savukkeet kahvikupin kera, Nina tunsi olon hieman piristyneen, niinpä hän päätti poiketa Otson puheille.
Ninan ilmestyessä ovelle, Otso luki Einarin toimittama pöytäkirjaa. Kaksikko katsoi hetken toisiaan.
– Mitäs tänne?
– Kuten varmaan arvata saattaa ja näkee, niin olo on mitä on.
– Ei kai olossa mitään vikaa. Nina naurahti.
– Siitä eilisestä vielä...tuota…
– Niin, otetaan tänään iltana uudestaan. Nina ehätti toteamaan.
– Itse asiassa, sitä olin juuri sanomassa. Otso henkäisi hätääntyneesti.
– Sain muuten tiedot pankista.
– Oliko niissä jotain?
– Olipa hyvinkin. Hoitokoti Usko ja Toivo oli saanut varsin mukavan summan rahaa lahjoituksena toiminnan aloittamiseen.
– Selvisikö, lahjoittaja?
– Ikävä kyllä ei.
– Entä Dna-testi?
– Työn alla, Seija oli laittanut viestiä, jonka mukaan Jullelta oli jo saanut. Yrittää saada vielä tänään Julialta.
– Hyvä juttu.
Samalla Otso oli kaivanut esiin Auvo Huhdan antaman kirjeen ja ojensi sen sitten Ninalle, joka katsoi kysyvästi Otsoa.

– Auvo Huhta antoi sen jokin aika sitten, oli tullut kuulema postissa.
– Missä Auvo nyt on?
– Antamassa lausuntoa Laukalle, tahtoo pidätystuomiota.
– Mitä mieltä itse olet?
– Se on siinä ja tässä, riittääkö meillä aineistoa tarpeeksi.
– Sepä juuri, vaikka kuulema tunnustaa rikoksen, niin syyttäjä ja tuomioistuin voi katsoa tunnustuksen tapahtuneen hätävaran liioitteluna, jolloin se ei pätevä.
Nina vilkaisi Otson ojentamaa kirjekuorta ja luki lyhyen viestin läpi nopeasti.
– Vaikuttaa runosielulle tämä silpoja, niin on komea rivi mulkkuja, ettei paremmasta väliä.
– Minä olen vähän miettinyt tätä tilannetta, mitä sanot, jos annetaan pidätysmääräys Jullesta?
– Ehkä se on oikea ratkaisu tässä vaiheessa. Totesi Nina ja laski kuoren pöydälle.

28. Luku
Senja oli tehnyt omaa taustatyötä aktiivisesti samoin kuin “näyttökoetta”, näkemän perusteella Julia kärsi pahoin kaksijakoisesta persoonasta, johon oli vaikea saada kontaktia, tärkeimmän Seija oli kuitenkin saanut eli Julian Dna:n ja sormenjäljet. Dna:n saaminen oli helppoa, kun oli tarjonnut tikkukaramellin, kuin lapselle.

Ylilääkäriä sen sijaan ei ollut näkynyt muutamaan päivään, mikä ei suinkaan ollut uutta, koska Julle teki paljon konsultaatiota muihin hoitolaitoksiin. Sormenjäljet Seija oli saanut helposti, samoin kun Dna:n. Lisäksi Seija oli saanut lisätietoa Julian ”äiteestä”
– Tahtoisin haastatella vielä Juliata, vai voiko häntä haastatella
– Ikävä kyllä se ei onnistu, sillä Julia lähti parin kolmen päivän lomalle.
– Lomalle?
– Niin. ylilääkärin mielestä asiaan ei liity riskitekijöitä, lisäksi lomalle pääsystä tehdään aina riski lausunto ja arviointi.
– Saanko nähdä sen?
– Totta kai, mutta en ymmärrä…
– Ihan vaan opiskelun vuoksi.
– Se on Potilas kansiossa., voit lukea sieltä, minä menen antamaan päivälääkkeet, niin voit lukea sen sillä aikaa.
Johanna poistuttua jakamaan lääkkeitä. Seija tutki Julien potilas kansiota.

Riskikartoitus arvio:
Yksityiskohtaisen arvion mukaan ja hoito jakson aikana tehdyt havainnot vahvistavat käsityksen siitä, ettei potilaan anomaan lomaan sisälly merkittäviä riskitekijöitä. Näin ollen loman hylkäämiselle ei ole perustetta. Potilas voi pitää anomansa loman suunnitellusti, kuitenkin kontrolli sääntöä noudattaen, kontrolli säännöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä, säännöllistä yhteydenpitoa hoitavaan ylilääkäriin. Tämä lausunto ja arvio on laadittu yhteistyössä moniammatillisen henkilökunnan kanssa.

Julle Vuonne
Psyk.erik.lääkäri
Usko ja Toivo Hoitokodin ylilääkäri

Samalla Seijan kännykkään tuli viesti.
tulemme pidättämään ylilääkäriä, sinun kannattaa poistua mitä pikimmin.
Seija otti nopeasti kuvan ja laittoi kansion takaisin kaappiin. Minkä jälkeen Seija poistui toimistosta.

Käytävällä Seijaa vastaan tuli osaston hoitaja Helga.
– Tuota minulla olisi meno iltapäivällä, on tapaaminen opettajan kanssa.
– Eiköhän se järjesty, tietenkin olisi hyvä ilmoittaa aina hyvissä ajoin, mikäli tietää…
– En todellakaan tiennyt, ennen kuin sain juuri hetki sitten tiedon asiasta.
– Onneksi nyt meitä on normaali miehitys töissä, niin voit pitää loppupäivän vapaata ja hoitaa omia asioita. Sen sanottuaan Helga jatkoi matkaa.

Senja poistui mitä pikimmin hoitokodista, ja vasta porttien toisella puolen hän huokaisi syvään. Seija pysähtyi ensimmäiselle pysäkille, ja lähetti viestin Otsolle, ettei pidätyksellä ollut kiirettä, koska ylilääkäri oli konsultoimassa ja Julie oli lähtenyt puolestaan lomalle.
Seijan palattua asemalle marssi tämä ensimmäisenä kahvihuoneeseen, jossa oli Otso ja kumppanit koolla.
– Miten meni?
– Voit varmaan kuvitella, ja suosittelen tutustumaan, on kokemisen arvoinen kokemus.
– Juodaan kahvi rauhassa ja pidetään sitten palaveria minun huoneessani.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin Otso ja hänen tiiminsä istui Otson toimistossa, Nina mukaan lukien.
– Kuten varmaan tiedätte, tai olette havainneet, niin silpomisjuttu on edelleen kesken ja pahalta näyttää myös tilanne. Niinpä olemme päättäneet jättää vangitsemismääräyksen. Ylilääkäri Julle Vuonteesta ja Julia Johanssonista.
– Nina varmaan kertoo asiasta enemmän.

Kaikki kääntyi nyt Ninan puoleen, jonka pyöritti savukeaskia.
– Niin, meillä on kohtuullisesti todisteita kaksikkoa kohtaan ja on syytä epäillä kaksikkoa todennäköisinperustein osallisiksi silpomismurhiin. Ongelma on siinä riittääkö näytöt ja todisteet syyttäjälle ja tuomioistuimelle, vai kaatuuko ne syyntakeettomuuden vuoksi. Sen vuoksi on tärkeää tutkia kaikki mahdolliset rahoituskuviot, jotka koskee hoitokoti Usko ja Toivo, sekä sen lisäksi Julian “äiti” asioita.
– Lisäksi milloin Julian mainitsema “äiti” kuoli ja miten, Seijan arvokkaan taustatutkimuksen myötä “äiti” olisi kuollut tulipalossa.
Otso vilkaisi Ninaa, joka nyökkäsi. - Ellei ole muuta, niin jatketaan hommia, muuten kyseinen kaksikko on teillä tietämättömillä.
Otson viimeinen kommentti aiheutti vilkkaan keskustelun huoneessa.
– Saitko Laukka lausunnon Auvo Huhdalta
– Sain, hän oli oikein puhelias.
– Onko hän nyt missä?
– Tutkintovankeudessa.

Muiden poistuttua Otso ja Nina jäi hetkeksi kahden. Nina huomasi Otson mietteliään ilmeen.
– Mitä mietit.
– Mietin mikä kuvio tämä “äiti” hölynpöly muka on?
– Itse asiassa se voi olla hyvinkin merkittävä, nimittäin ensisijaiset todisteet tuskin riittävät tuomioistuimelle, mikäli ne kuitenkin riittävät niin hyvä. Mikäli ei riitä, niin pitää olla varasuunnitelma ja koska samasta asiaa ei voi vedota kahta kertaa, niin pitää olla jokin muu juttu, jota lähdetään ajamaan eteen päin, silloin tämä “äidin” tapaus voi olla hyvinkin merkittävä.
– Mitä tarkoitat, vai onko sinulla taas joku ihme visio mielessä?
– Ei mitään, varmaa ennen kuin saadaan, tai jos saadaan joitain todisteita, joita voidaan käyttää hyödyksi.
– Entä miten Auvo Huhta?
– Ellemme keksi mitään, niin on päästettävä vapaaksi.

29. Luku
Auvo Huhta oli kauhusta kankeana, kun kuuli vapautuvan tutkintovankeudesta, koska perusteita vangitsemiseen ei ollut. Korkeimman viranomaistahon päätöksellä Auvo oli saanut poikkeusluvan poliisin suojeluohjelmaan pääsystä, koska oli olemassa ilmeinen uhka tulla surmatuksi. Suojeluohjelman myötä Auvon majapaikaksi tuli erillinen valtion ylläpitämä asumisyksikkö, johon majoitettiin joko välillisesti tai välittömästi vaarassa olevat kansalaiset. Asumisyksikkö teki yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa. Julkisuudessa kyseisestä pilottiprojektista ei juuri tiedetty mitään.
Asuntoja varten oli kaavoitettu uusi asuntoalue, kohtuullisen matkan päähän kaupungista. Sinällään asunnot olivat uuden uutukaisia luhtitalo tyyppisiä rakennuksia, joita alueella oli neljä. Kussakin oli kymmenen asuntoa. Muutoinkin kaikkinensa asunnot olivat, kuin mitä tahansa asuntoja uudella asuinalueella. Asuntojen koot vaihteli aina yksiöstä kolmioon, jokaisessa asunnossa oli omat saunat. ja nettiyhteys vakiona. Auvon yksiö oli perimmäisen talon viimeinen päätyasunto, mikä sopi Auvolle oikein hyvin. Asunnon sisusta oli vaalean sävyinen.
Asukkailla oli mahdollisuus käydä hoitamassa omia henkilökohtaisia asioita kaksi kertaa viikossa valvotulla kyläkierros ajelulla, jossa oli mukana pari saattajaa. Oman turvallisuuden vuoksi asukkaiden tuli välttää alueen ulkopuolella liikkumista.
Vieraita sai käydä, kun ilmoitti siitä etukäteen.
Terveydenhuolto ja oma asiointi tapahtui saattajan kanssa. Kaikella tällä oli tarkoitus suojella uhan alla olevaa henkilöä. Pääsääntöisesti asukaskunta muodostui todistajista, jotka olivat todistajina isoissa jutuissa. Myös poliittiset pakolaiset ja maahanmuuttajat muodosti oman ryhmänsä.
Syystäkin Auvo Huhta nukkui yönsä hieman paremmin, uusi osoite oli ainakin sen aikaa, kun akuutti uhka menisi ohi, mikä käytännössä tarkoitti silpojamurhaajan kiinni saamista. Alueella oli vartiointi, muutoinkin asuinalue muistutti hieman avovankilaa.
Auvolle tämä oli enemmän kuin lottovoitto. Asukkailla oli mahdollisuus monenlaiseen harrastustoimintaan sekä aktiivisiin toimintoihin. Asuntojen kunnosta ja siisteydestä tuli jokaisen huolehtia itse, toki oli mahdollisuus ulkopuoliseen tukeen ja siivouspalveluiden käyttöön.
Auvo Huhta oli antanut täydellisen tunnustuksen, kahdeksan ja puoli vuotta aiemmin sattuneesta tapauksesta ja oli valmis oikeuden eteen, mikäli sellainen tulisi.

Auvo huokaisi syvään, vihdoinkin olo oli jotakuinkin levollinen, sillä silpojalla ei olisi mitään mahdollisuutta tulla alueelle. Mitä taas silpojaan tuli, niin Auvolla oli aavistus, kuka surmien takana oli.
– Se kuraperse huora ei ikinä pääsisi alueelle, ja Auvon lakimies sekä viranomaiset pitivät huolen siitä, että se pervo olisi lukkojen takana lopunikänsä.

30. Luku
Median kiinnostus asiaa kohtaan oli luonnollisesti suuri, joten seuraavan päivän, eräs uutista olikin laivalla tapahtuneen raiskauksen uudelleen esiin tuleminen.
Uutinen, ei ollut kaikkien mieleen, sillä taustaseikat uutisen takana oli murheellisia. Yleensä rauhallisuuden perikuva Otso, oli nyt hermostunut.
– Mitä hemmettiä me nyt, tehdään? – Uutinen on taatusti tavoittanut silpojankin.
– Aivan varmasti totesi Nina, joka katseli ulos ikkunasta.
– Miten sinä pystyt olemaan noin rauhallinen?
– Siksi, kun on olemassa asioita, jotka kulkevat omalla painollaan.
– Hemmetin media. Silpoja on varmaan saanut tiedon tapahtuneesta, ja piiloutuu entistä tiukemmin.
– Ei välttämättä, tämä tekijä ei ole sitä sorttia, minulla on tunne, että murhien tekijä tekee kaikkensa saadakseen hoidettua myös viimeisen uhrin, välittämättä seuraamuksista.
– Silloinhan se on täysin sairas yksilö.
– Sitä se on ollut jo aikoja sitten, kuten varmaan kaikki tietää. Toisaalta pitää muistaa kolikon toinen puoli.
Otso katsoi kysyvästi Nina. - Mitä tarkoitat?
– Mitä tekee ihminen, jolta on viety kaikki?
– Todennäköisesti tekee kaikkensa, saadakseen edes hitusen oikeutta, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.
– Juuri siitä syystä Auvon henki on edelleen uhattu. Toisaalta median mukaantulo avaa myös aivan uuden mahdollisuuden, jolloin tekijä saattaa tehdä seuraavan siirron ja tulee esiin piilopaikasta.
– Molemmat pääepäillyt on ties missä, oletko varma, ettei ole häipyneet maasta.
– Kieltämättä, se riski on olemassa, mutta en usko siihen, sillä tämä murhaaja ei ole sitä sorttia, päinvastoin.
– Mitä luulet tekijän miettivän tällä hetkellä.
– Todennäköisesti miettii, missä Auvo luuraa.
– Onko muuten Jullesta tai Juliasta kuulunut mitään?
– Ei vielä, toistaiseksi on pidetty matalaa profiilia, sillä jos media saa asiasta tiedon, niin silloin on helvetti irti.
Nina huokaisi syvään, mikään ei ollut niin turhauttavaa, kuin odottaa jonkun asian tapahtumista. Silpoja oli taitava piiloutumaan väkijoukkoon ja saattoi olla aivan kuka tahansa vastaantulija, jolla oli skapelli valmiina takin taskussa seuraavaan viiltoon.
– Tiedetäänkö “Äidin” kotiosoitetta?
– Et kai sinä usko moiseen hölynpölyyn, sehän on skitson ajatusmaailmasta, jolla tuskin on todellisuuspohjaa, edes rahtusen vertaa.
– Saatana! Noitui Nina turhautuneena.
Ensimmäistä kertaa Otso näki Ninan hermostuneena. - Joku muistaakseni puhui taannoin ketun esiin houkuttelusta. Mainitsi Otso
– Niin, entä sitten?
– Pitäisiköhän se toteuttaa?
– Kieltämättä siinä saattaisi olla ideaa, neuvotellaan Auvon kanssa siitä asiasta.
Samalla hetkellä Sirkka asteli toimistoon. – Tekniikan pojat toimittivat tämän lähetyksen, juuri hetki sitten.
Otso otti lähetyksen vastaan ja avasi sitten ison kuoren. Nina katseli vierestä, kun Otso luki kirjeen nopeasti läpi.
– Olit oikeassa Julle ja Julia, on yksi ja sama henkilö, aivan kuten sanoit.
– Hyvä, että se seikka sentään selvisi. – Lähdetään käymään Auvon luona ja katsotaan mitä mieltä se ajatuksesta on.
Reilun tunnin kuluttua kaksikko, oli Auvon luona, joka oli tullut aristellen avaamaan ovea.
– Te...te...tekö, mitä te vielä minusta tahdotte?
– Palvelusta
– Palvelusta?
– Niin, palvelus meille ja itsellesi, tai kasa multaa päällesi. – Ota tai jätä.
– Siis, hetkinen mitä helvettiä, mitä ihmeen palvelusta?
– Niin katsos, kun tämä silpoja, on hoitanut viisi sinun kaveriasi, ja elon laskuopin mukaan, sinä olet enää elossa...ainakin vielä, niin me on tultu siihen tulokseen, että se sekopää skapellin heiluttaja pitää houkutella esiin.
– Mitä se minuun liittyy?
– Sinä, olet koko jutun primus motor, sinun tehtäväsi on houkutella tämä veitsen heiluttaja esiin.
– Te...te...teidänhän piti suojella minua. Sehän tappaa minut.
– Paljon mahdollista, mutta sinulla on suuremmat mahdollisuudet selvitä hengissä, kun tottelet meitä, onko selvä, muussa tapauksessa me poistumme ja sinä poistut myös kongille, muiden liskojen pariin.
Auvo kuunteli silmät tapilla Ninan selvitystä.
– Tiedätkö Auvo mitä merkitsee olla liskojen kongilla, se merkitsee sitä, että vanhanliiton tyypit, pökkii sinua ihan samanlailla, kuin sinä ja sinun kaverisi pökitte sitä muijaa, siellä risteilyllä, se tyttö tosin pääsi yhdellä kertaa, mutta sinä et, jos kongille joudut. – Joten mieti ihan rauhassa saat kolmekymmentä sekuntia aikaa, miinus kaksikymmentä seitsemän, aika alkaa nyt. – yksi, kaaksi...kooool…
– Hetkinen, hetkinen! jumalauta...hyvä on, hyvä on. – Minä suostun.
– Mainiota, siten asia kunnossa, muuten ei kannata sitten alkaa leikkimään hengellä, hengellä leikkiminen se, se on vakava asia, Otso kertoo nyt sinulle, mitä sinun tulee tehdä.

31. Luku
Viranomaisten yritykset tavoitella Jullea, ei olleet tuoneet toivottua tulosta, sillä Julle oli onnistunut karttamaan lainkouraa jo toista kuukautta. Myös Julia oli hävinnyt taivaan tuuliin, minkä vuoksi hoitolaitoksen vastaava johtaja oli tehnyt asiasta viranomaisilmoituksen.

Nina puolestaan oli poistunut hoitamaan muita juttuja, tosin olisi käytettävissä heti kun jotakin ilmaantui. Otsolla ja kumppaneilla riitti tutkittavaa muiden tapausten parissa aivan riittävästi.
Monen mielestä silpoja oli saanut tehtävän päätökseen ja tutkinta oli siirtynyt enemmänkin passiiviseen tutkintaan, jolloin juttua pidettiin taustalla auki, pääpainon ollessa kuitenkin toisaalla.

Myös Auvo Huhta oli leipääntynyt olemaan aloillaan uudessa asunnossa. Pienintäkään uhkatekijää ei ollut näköpiirissä. Oli kulunut kolme viikkoa siitä, kun Auvo oli käynyt kantakapakassa, jossa kaksi kertaa kuukaudessa pidettiin biljardi kilpailut. Auvolta mittelöt oli jääneet muutamaan otteeseen välistä, mutta ei jäisi tänä iltana, sillä kyydin ja saattajan hän oli jo varannut aikoja sitten. Auvon turvallisuudesta huolehti pari siviiliasuista nuorempaa konstaapelia, jotka olivat Auvon läheisyydessä koko illan, aina siihen hetkeen saakka, kun Auvo tuli reissusta takaisin.

Syystäkin Auvo oli varsin hyvän tuulinen, muutama mallaspirtelö oli kummasti piristänyt Auvon päivää. Suunnitelman mukaan Auvoa tultaisiin hakemaan puoli kahdeksan maissa.
Tasan puoli kahdeksan nuorempi konstaapeli Anu Skyttä koputti Auvon ovelle, joka tuli saman tien avaamaan ovea.
– Ollaanko täällä valmiita?
– Tämän valmiimpi ei voi olla totesi Auvo, joka oli pukeutunut parhaimpiinsa.
– Sanokaa mitä sanotte, mutta minä luulen, tänään on minun iltani.
– Järki sitten kuitenkin päässä, eikä mitään hölmöyksiä, taikka häkki heiluu, kotiinlähtö aika on sitten kaksikymmentä neljä, onko selvä, totesi puolestaan Pekka Perälä.

Auvon kasvot kiristyi ja otsasuonet sykkivät entistä kiivaammin, Perälän toteamus ei miellyttänyt Auvoa lainkaan. “On se nyt perkele, ettei aikuinen mies saa pitää huolta omista asioistaan, toisaalta turnaus oli ohi siihen mennessä.”
– Tehän sen päätätte.
– Niin päätämme, ja suosittelen olemaan asiallisesti, taikka reissu tyssää, ennen kuin on kunnolla alkanutkaan.

Tunnelma Pallot koloon räkälässä oli tavanomainen, eli kännisten sönkötystä, josta ei saanut mitään selvää, siellä täällä notkui kapakan vakionaikkoset, ilmaisen paukun toivossa. Auvo tunnisti kyllä heidät, vartijoina toimivat kytät ei. Auvo tiesi naikkosten maineen, joilta ei saisi yhtään mitään, paitsi korkeintaan hemmetinmoisen sitkeän sukupuolitaudin. Kapakan takaosa oli puolestaan pyhitetty varsinaiseen toimintaan, eli otteluun, sekä sivistyneeseen ryyppäämiseen, mikäli sellaista käsitettä suomalainen nyt ymmärsi.

Sisustukseltaan kapakka oli kuten niin monet muutkin kapakat, hämärä, savuinen liisteriset pöydät ja vielä liisterisemmät lattiat. Juomien anniskelusta vastasi pari elähtänyttä naikkosta, jotka oli kätkeneet pakkelikerroksen alle pahimmat rypyt. Yleisestä järjestyksestä vastasi testosteroni Heikki, joka oli vetänyt mömmöjä huuleen, kuin kaurapuuroa aamupalalla.

Anu Skyttä vilkuili sinne tänne, tarkistaakseen tilannetta. Kun taas pöydissä istuvat asiakkaat katselivat harottavin silmin kolmikkoa, joista kahdesta näki kauas, että he olivat oman mukavuus olotilan ulkopuolella. Auvo oli heti sisään päästyään marssinut tiskille hakemaan juomaa, joka oli viskipaukku. Illan turneessa nestemäisen dopingin käyttö oli enemmän kuin sallittua, jopa hyvin suotavaa, ainakin kapakan omistajan mielestä.

– Milloin teidän se ottelu alkaa?
– Sitten, kun porukka on tarpeeksi pätkässä, viimeistään kello kaksikymmentäyksi. Pelikaavio on selvä, hävinnyt tippuu ja menettää osallistumismaksun, joka on viisitoista euroa, tänään pelaajia näyttää olevan parikymmentä. Pelaajaparit arvotaan.
– Tehän pelaatte uhkapeliä, rahasta.
– Ajanvietettä korkeintaan, hupipeliä, jos se närästää kovin, niin aina mahdollisuus mennä pihalle, tai sitten humalaisten pariin, niin ja ties vaikka silpoja on tuolla noiden kapakka naikkosten joukossa.

Anu Skytän silmät laajeni kauhusta. - Ei kai se nyt niin tyhmä ole?
– Ei sitä tiedä, teinä olisin joka tapauksessa varuillani, totesi Auvo
Samassa kaksikon luokse saapui Pekka Perälä, joka oli tehnyt oman kierroksen kapakassa.
– Alue on varmistettu.
“Jessus, mitä vellihousuja”
– Kannattaisi, vielä tarkistaa naisten vessa.

Anu katsoi vuoroin Pekkaa ja sitten Auvoa, jonka ilme oli peruslukemilla. Pekka puolestaan antoi huomaamattoman merkin Anulle, joka poistui saman tien tutkimaan vessaa.
Auvo oli löytänyt mielestään hyvän paikan, josta oli hyvä seurata tapahtumien kulkua. Hetkeä myöhemmin Auvoa lähestyi vajaa viisikymppinen kapakkalintu Rosita, tutummin Rosa. Rosan Auvo tunsi jo vuosien takaa.

– Tulitko pelaamaan? Varo Gunnaria, ja Lindaa molemmat ovat hurjassa iskussa, ja Linda uhkasi kuohita sinut viimekertaisen tapauksen jälkeen. Auvo kuunteli Rosan juttuja hetken, ja antoi sitten tälle sen vertaa hintaa, jolla Rosa sai drinksun itselleen.

Naisen poistuttua Pekka kääntyi Auvon puoleen.
– Siis mikä juttu toi oli, kuka, mitä, missä, milloin.?
– Rauhoitu hyvä mies, ettei tule paskat housuun. - Näetkö tuo naikkosen tuolla, se on Linda, on ottanut kuulema itseensä viimekertaisen jutun, kun en hoidellut hommia loppuun, vaikka alun perin oli puhe, eli tein oharit.
– Entä Gunnar?
– Gunnar taas puolestaan kuvittelee olevansa, seutukunnan paras pelimies, mitä pelaamiseen tulee, ei oikein kestä häviötä.

Samalla hetkellä helisi kello merkiksi pelin alkamisesta. Auvo huitaisi kurkkuun kolmannen viskipaukun, yleensä Auvo oli aloittanut kahdella, mutta tämä ilta oli erityinen siinä mielessä, ettei voitto ollut pääasia, vaan pikemmin hauskanpito.

Pekka ja Anu seurasivat pelin kulkua, ja sitä kuinka pelaajista yksi toisensa jälkeen putosi pois. Auvon peli oli käynnistynyt hieman takkuilevasti, joka melko pian kuitenkin vakiintui sille tasolle, joka Auvolla oli. Auvon onneksi hänen ei tarvinnut kohdata Gunnaria, sillä se olisi merkinnyt isoja harmeja. Auvon mustahetki koitti seuraavassa pelivuorossa, kun Lotta “Lotris” Aro pudotti Auvon pois pelistä, aivan liian aikaisin Auvon tehtyä karmean virheen.
– Voihan vinetto. sadatteli Auvo ääneen, sinne meni viisitoista euroa.
– Entä nyt sitten?
– Kyllä tämä riittää, lähdetään menemään. Totesi Auvo

Auvo oli varannut kotiin pullon Four rose bourbonia, joka oli juuri oikea seuralainen tähän hetkeen.
Paluumatka sujui hiljaisissa tunnelmissa.
Paremmalla pelillä potti olisi ollut voitettavissa.
– Saatana! Tiedättekö paremmalla pelillä, pelit olisi jatkuneet, mutta tänään avauspeli ei toiminut ollenkaan intti Auvo, ties kuinka monennen kerran.
– Joo joo...kuului etupenkiltä stereona.

Jonkin ajan kuluttua Auvo saattajineen saapui Auvon kämpän eteen. Hyvässä nousu humalatilassa oleva Auvo kompuroi ulos autosta.
– Pärjäätkö? kysyi Anu
– Joo joo.

32. Luku
Kaikille meille on annettu rajallinen määrä aikaa, toisille enemmän, kun taas toisille hieman vähemmän. Auvo Huhdan kohdalla vähemmän, sillä sisään päästyään Auvolta katkesi aika ja tietoisuus päähän kohdistuneeseen iskuun, oli vain musta pimeys. Viimein muistikuvanjäänne tietoisuuden rajamailta, oli käkättävä nauru, sama nauru, joka oli syöpynyt Auvo Huhdan sisälle. Käkättävä nauru, joka usein oli herättänyt hänet keskellä yötä.

Seuraava merkittävä asia, jonka Auvo havainnoi, oli kylmää valoa hohtavat valaisimet katossa, oli täysin hiljaista, Auvo koitti nousta, mutta turhaan sillä, tiukat lepositeet piti hänet tiukasti aloillaan. Auvo käänsi päätä sen verran, kuin pystyi, ympäröivä miljöö muistutti leikkaussalia.

Vaikka Auvo kuinka taisteli unta vastaan, niin uni vei voiton, ja jälleen käkättävä naru kantautui korvin, vai kantautuiko sittenkään.
Seuraavan kerran kun Auvo heräsi, niin ympärillä tapahtui jotain.
– Tervetuloa elämään, ainakin hetkeksi vielä. Kuului ääni jostain.
Samalla lavitsa, jolla Auvo makasi kohosi hieman, tämän jälkeen Auvon eteen ilmestyi hahmo, joka oli liiankin tuttu miehelle. Auvo katseli hahmoa kauhistunut ilme kasvoilla.
– Katseesta päätellen tunnistat minut, varmaan oikein hyvin.
– Mies yritti huutaa, turhaan, sillä suukapulla vaimensi miehen äänen varsin tehokkaasti.
– Niin. kuten sanotaan. - Hauska tappaa vanha tuttu, pitää nyt paikkansa enemmän kuin hyvin paikkaansa.
– Jälleen kuului epämääräistä ääntelyä. Niinpä nainen poisti suukapulan miehensuusta.
– Saatanan huora, tai mikä lienee seko transu oletkaan, mitä vielä odotat, tee tekosi, kuten olet tehnyt viidelle muulle uhrille ennen minua.
– Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä. - Patientia est virtus humana eli kärsivällisyys on ihmisen hyve.
– Tiedän että odotat noutajaa, mutta odota aivan pieni hetki, sillä ennen kuoleman koittamista, tahdon meidän muistelevan hieman historiaa, sillä jos ei tunne historiaa, ei tiedä eläneensä.

Auvo kuunteli ja tempoili itseään vapaaksi, turhaan lepositeet piti tiukasti aloillaan.
– Voisimme hieman katsoa kuvia, jotta muistot palautuisivat mieleen, valokuvia on kiva katsella, niin minä olen lainannut sinun ja ystäviesi kuva - aineistoa, josta olen nyt sitten koostanut pienen esityksen.

Ensimmäinen kuva oli Helsingin satamasta, kuvassa näkyi risteilijäalus. - Muistathan nämä kuvat, nämä ovat kaikki siltä risteilyltä. Te pojat olitte hyvin vallattomia, kuten varmaan muistat, Rene Salmi ja sinä, te olitte hyvin, hyvin tuhmia. Muistat varmasti, kuinka ystäväsi pitivät minua aloillaan, kun sinä pumppasit minua käkättävän naurun säestyksellä. Se oli hyvin, hyvin rumasti tehty, tiedätkö se jätti arven minuun. Hyvin syvän arven. Julia otti sen hyvin raskaasti sen. Samassa Jullen ilme ja olemus muuttui.
– Äiti, otti sen hyvin raskaasti, kun kerroin sen hänelle, tiedätkö mikä oli pahinta, se vitun homepillu narttu huusi ja sätti minua huoraksi. Voitko kuvitella oma äiti. – Äiti, jonka pitäisi pitää huolta ja rakastaa omaa lastaan, huutaa ja huorittelee…se sattuu…
– SUUTUIN, yritin selittää, – Ei, ei en minä tahtonut, – ei, ei, ei se ollut minun vikani. Turhaan, äiti kiskoi minua tukasta ja repi vaatteeni, sain remmiä. – Äitini oli hyvin vihainen...sätti, haukkui...kuulen vieläkin äidin äänen, kuinka hän karjui, huusi, pahoinpiteli. – Äiti oli hyvin vihainen.
– Tiedätkö mitä oli kuulla, saatanan huora, tuollaisen huoranko olen maailmaan synnyttänyt, tiesinhän minä, millaisen vitun huoran synnytin, saatanan äpärän huora, syntymättä olisi saanut jäädä. Ihan oikein tuollaiselle lutkalle, kun raiskasivat.
Auvo kuunteli ja kiemurteli ja vääntelehti epätoivon vallassa.

–Tiedätkö miltä tuntuu, kun oma äiti haukkuu huoraksi, ja hakkaa, hakkaa. – Makasin lattialla, nousin, tartuin pöydällä olevaan sytkäriin, sytytin äidin hameenhelman palamaan...Katselin kyynelten läpi, kuinka äiti paloi iloisesti silmieni edessä, kuulin kuinka äiti huusi tuskasta, kuinka sileä iho paloi karrelle, palanneen lihan tuoksu, miten ihanalta se kaikki tuntuikaan. Viimein näky oli, kun äiti hymyili minulle kauniisti, en ole unohtanut sitä…äidillä oli huomattava omaisuus… luulin saavani vapauden…siitä käkättävästä nartusta, nartusta, jota vihasin, sain tuskan, tuskan, joka on alati seuranani.
Auvo katseli kuinka Jullen olemus muuttui äärilaidasta toiseen.
– Saatana psykopaatti skitso! Painu helvettiin!

Julle oli tullut Auvon viereen.
– Kaikki aikanaan, sillä noutaja on tulossa. Sinä Auvo saat näyttää tietä...
– Niin kuten varmaan tiedät paluuta ei ole, tehtyjä tekoja ei saa tekemättömäksi, voi ainoastaan rukoilla, lunastaa ja sovittaa tehdyt tekonsa.
– Sinun kohdallasi Auvo Huhta, verelläsi ja ruumiillasi, aivan kuten kaverisikin on lunastaneet.
– Helvetin sekopää! Jos meinaat viedä vehkeeni, niin tee se sitten.
– Totta tosiaan, sen minä teen, mutta ei hätäillä, sillä minun on tehtävä valmisteluja. totesi Julle ja poistui huoneesta.

Auvo katseli diaesitystä ja kuunteli samalla taustalta kuuluvaa käkättävää naurua. Auvolla ei ollut mitään käsitystä, kuinka kauan hän oli ollut siinä, eikä myöskään käsitystä missä hän oikein oli. Oikeastaan kaikki oli menettänyt merkityksen. Omituisinta asiassa oli, ettei hän enää rimpuillut, vaan makasi rauhallisesti aloillaan, noutaja oli tulossa hakemaan ja kuoleman läheisyys rauhoitti häntä. Kaikki ulkoiset seikat, ympäristö oli menettänyt merkityksen. Oli aikaa ajatella, elettyä elämää ja lunastaa tehdyt teot, kuin myös tekemättömät. Koskaan, koko elämänsä aikana Auvo Huhta ei ollut niin levollinen ja rauhallinen kuin nyt. Auvo olisi toivonut sen tunteen jatkuvan vielä pitkään.

Tunne ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Julle oli tullut uudelleen huoneeseen, tällä kertaa instrumenttien kera.
– Niin tämän toimenpide näkyy myös viranomaisille kameran välityksellä ja ymmärrettävistä syistä vielä suorana lähetyksenä, joten uusintakohtauksia ei voida ottaa, sinun osasi on helpoin, sillä sinulla ei ole repliikkejä. Aivan hetken kuluttua aloitamme. – Ennen kuin aloitan, niin toivon sinun ymmärtävän tekosi merkityksen ja sen mitä tuskaa se on aiheuttanut, maallinen oikeus ei toteutunut, joten omankäden oikeus toteutukoon.

33. Luku
Otso ei voinut uskoa nuorempien konstaapeleiden selvitystä, kuinka kaikki oli tapahtunut. Varmana pidetty turvatalo, ei ollutkaan turvallinen, kaikkien mieltä painoi yksinkertainen kysymys, kuinka kaikki oli voinut tapahtua. Silpoja oli saanut kuudennen uhrin. Poliisin toimista huolimatta, tapahtunutta ei pystytty välttämään.

Myös Nina oli tullut, heti tiedon saatuaan takaisin asemalle. Syystäkin kaikkien ajatukset olivat alavireisiä. Virkavallasta oli yhdessä hetkessä tehty koko valtakunnan vitsi.
Otso sadatteli tilannetta ties jo monennettako kertaa.
– Turhaa sadatella, tämä tiedettiin ja oli vain ajan kysymys, milloin se tapahtui.
– Kuinka ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Miten?
– Kuten ollut puhetta, tekijä on taitava.
– Mitä luulet tapahtuvan?
– Ai mitä, Auvo Huhta menettää peniksen ohella henkensä.
– Samalla hetkellä Otson kännykkään tuli tekstiviesti, jonka Otso luki useaan otteeseen.
– Mitä helvettiä!?
Nina katsoi Otsoa, kun tämä hieroi vuoroin leukaa ja vuoroin otsaa.
– Mitä nyt, huonoja uutisiako?
– Lue itse, mitä tämä oikein tarkoittaa?
Nina luki viestin läpi pariin otteeseen.
– Ymmärrätkö sinä tästä nyt yhtään mitään?
– Pelkään pahoin, joudumme todistamaan suorana lähetyksenä silpojan työtä.
– Otson teki pahaa. Senkö psykopaatin jotain makaaberia esitystä?
– Juuri niin.
– Miksi ihmeessä? Saattaa kyllä jäädä seuraamatta.
– Ehkä kuitenkin kannattaisi, sillä minä luulen, silpoja jutun ratkeavan viimeinkin.
– Eihän tässä ole mitään järkeä. Miksi silpoja nyt ottaa yhteyttä, kun aiemmin ei minkäänlaista johtolankaa.
– Kieltämättä hieman erikoista, mutta luulen senkin asian ratkeavan aivan pian. Milloin sen lähetyksen muuten piti alkaa?
– Reilun puolen tunnin kuluttua, kuinka niin
– Auvo Huhta saattaa olla edelleen elossa.
– Mitä sitten vielä mietitään, komennetaan tekniikkaa selvittämään mistä viesti tuli.
– Lienee turhaa, tekijä ei ole niin tyhmä.
– No mitä hittoa sitten.
– Odotetaan, kokoonnutaan yhteen katsomaan lähetystä.

Samaan aikaan toisaalla, Julle saneli epikriisiä koneelle.
Status: Perusterve 54 vuotias mieshenkilö, jolla todettu hyperaktiivista seksuaalista kanssa käyttäytymistä, usean eri henkilön kanssa, mistä seurauksena erityyppiset sukupuolitaudit, lisäksi henkilö kärsii akuutista Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, joten suoritetaan Penektomia toimenpide. Jossa potilaalta poistetaan kivekset sekä penis. Toimenpide aloitetaan tekemällä ensin pysyvä kastraatio, jossa potilaalta poistetaan molemmat kivekset, jonka jälkeen on vuorossa siittimen ja paisuvaiskudoksen poisto. Jälkihoitona ommellaan verisuonet verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa. Potilas käyttäytynyt levottomasti, jonka vuoksi potilaalle annettu injektio pistoksena serenasea.

Julle katseli seinällä olevaa kelloa, joka näytti olevan varttia vaille neljäntoista. Julle tarkisti ja kävi läpi tarvittavan välineistön, todeten kaiken olleen juuri niin kuin pitikin. Tarkistuksen jälkeen Julle avasi nettiyhteyden.

– No niin, kaikki on varmaan tietoisia viidestä silpomistapauksesta ja siitä, kuka niiden takana oikein on. Voin kertoa, minä olen silpomistapausten takana, tosin apunani on ollut Julia, joka on minun sivupersoonani, joka on kehittynyt prosessin aikana, koska sairastan vakavaa skitsofreniaa. Moni varmaan ihmettelee, miksi kaikki nämä makaaberi teot, itse asiassa ihmettelisin kyllä minäkin, sillä ihmetteleminen on luonnollinen reaktio sille mitä ihminen ei voi käsittää.

– Jotta näin brutaaleja tekoja, voisi edes vähääkään ymmärtää, niin pitää tietää taustat. Joten menkäämme ajassa kahdeksan ja puoli vuotta taaksepäin. Tuolloin hilpeä, miesjoukko raiskasi Julia nimisen henkilön, joka ei edes ollut tyttö vaan tytöksi pukeutunut mies. Nämä iloiset veijarit, joita oli kuusi, ovat juuri niitä, jotka on sovittaneet tekonsa kuolemalla. Tosin kuudes odottaa vielä operaation toimeenpanoa. Tein tapauksesta rikosilmoituksen, tuloksena ainoastaan ylenkatsominen ja halventava käytös.

Rikosilmoitus ei koskaan edennyt syyteasteelle. Jolloin omankäden oikeus astui esiin, jokainen voi kohdallaan miettiä, kuka oli lopulta syyllinen koko tapahtumaketjuun.
– Tiedän, moni teistä ihmettelee, miksi kaikki tämä ja onko tämä jokin anteeksipyyntö, tunnustus kenties. Tämä on kaikkea sitä, mutta ennen kaikkea tarkoitus on herättää ajattelemaan suvaitsevuutta, ymmärtämystä, yksilön vapautta, koskemattomuutta omaan vartaloon, sekä niitä seurauksia, kun maallinen oikeus ei toteudu, vaan esiin nousee omankäden oikeus.
– Tämä on tunnustus siinä mielessä, että saisitte tietää miten ja miksi, koska jollen toimisi näin niin kaikki jäisi teidän omien arvausten varaan.
– Halusin myös osoittaa, että lähes täydellinen rikos on mahdollista. Eriasia on, pystyykö ihminen sitten elämään oman synkän historian kanssa. Mutta itse asiaan, eli itse operaatioon. Ikävä kyllä en pysty operaation aikana kertomaan mitä tapahtuu, joten kuva saa kertoa senkin edestä.

– Tärkein asia vielä, operaation jälkeen vetäydyn toimistooni. Ennen lopullista loppua, toimitan Otso Kontiolle osoitteen jatkotoimenpiteitä varten.
– De jure locuta est, eli oikeus on puhunut.
Selonteon jälkeen Julle siirtyi Auvo Huhdan luokse, ja tarttui sitten Scapelliin…

Aseman kerhohuoneessa oli täysin hiljaista, osa katsojista oli poistunut, kun ei pystyneet katsomaan brutaalia näytöstä, joka kaikessa vastenmielisyydessään ylitti kaiken inhimillisyyden normit. Huoneeseen ei jäänyt kuin Nina ja Otso, sekä pari muuta henkilöä.
Reilu tunnin pätkä päättyi metallisen aputason päällä oleviin verisiin instrumentteihin sekä selkäpiitä raastavaan naurun käkätykseen.
– Todellakin, De jure locuta est, eli oikeus on puhunut, totesi Nina lakoniseen sävyyn.

34. Luku
Otso oli saanut Jullen tekstiviestin, jossa oli ollut ainoastaan osoite mistä ruumiit tuli noutaa. Ruumiit siksi, koska kaikki tiesivät myös Jullen tehneen jotain itselleen.

Asemalla oli poikkeuksen hiljaista, kaikki olivat onnellisia, tapaus oli vihdoin selvitetty, mutta ilmassa leijui liian paljon kysymyksiä, joihin ei löytynyt vastauksia, lisäksi tapa, jolla tapaus selvisi ei tyydyttänyt kaikkia.
– Tiesitkö sinä tämän? Kysyi Otso Ninalta
– En varmasti, tosin pieni aavistus kyllä oli jotain tämän suuntaisesta.
– Yksinkertainen kysymys. – Miksi?
– Sitä emme voi tietää, emmekä saa koskaan tietää. – On paljon asioita mitä kuolevainen ei voi tietää ja tämä asia sekä tapahtumaketju kuuluu siihen. – Arvioita ja spekulointia voidaan jatkaa loputtomin.
– Oikeusjärjestelmän mukaan jonkun pitää olla syyllinen, eli kuka se on?
Nina mietti hetken ja sytytti savukkeen palamaan.
– Niin...syyllinen…syyllinen on ihminen...

Tarinan loppu

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS