15. Luku
Otso kontio luki tutkimusraporttia, joka oli saatu valmiiksi, asia oli juuri niin kuin Nina oli sen päätellyt olevan. Kyse oli todella raiskaustapauksesta, joka oli sattunut risteilyaluksella Helsinki -Tukholma välillä kahdeksan ja puoli vuotta sitten.
Lisäksi tutkijat oli selvittäneet matkustajaluettelon, sekä rikosilmoituksen, jonka matkustaja oli tehnyt, tutkijoilla oli selvätieto matkustajista ja risteilynkulusta. Otso hykerteli tyytyväisenä, tekijä oli selvillä, ja myös muut henkilöt tiedettiin.
Samaan aikaan Nina marssi toimistoon, missä Otso luki parhaillaan tutkimustuloksia, Ninan ilmestyminen, tuli kuin tilauksesta.
– Seija toi pöytäkirjan, jossa oli tutkimustulokset risteilystä ja sen kulusta, matkustajaluettelosta, sekä tiedot valokuvissa esiintyneistä henkilöistä, asia on juuri niin kuin ounastelitkin, ilmoitanko Visalle?
Nina tunsi hienoista onnistumisen riemua, mutta ei antanut sen näkyä.
– Älä pidä kiirettä sen kanssa. Tahdon kuulustella henkilöitä ensin, ja saada se nainen myöskin kuultavaksi. Lisäksi vielä sen syyttäjän, joka teki päätöksen jättää syyttämättä.
– Hemmetti, tästä tulee rumasavotta. Huokasi Otso raskaasti.
– Se on ollut sitä jo kauan, mutta kyllä tämä vielä selviää.
– Eiköhän tämä riitä tältä päivältä. Nina tyytyi toteamaan. Samalla kun tämän puhelin pirisi.
Nina vilkaisi näyttöä, jossa luku tuntematon. Yleensä Nina ei vastannut sellaisiin puheluihin, mutta tämä oli poikkeustapaus, sillä hän tunsi soittajan, tai sen verran mitä salaperäisen äänestä saattoi päätellä,
– Nina.
Toisesta päästä ei hetkeen kuulunut mitään, kunnes tuntematon ääni kantautui Ninan korviin,
– Olisihan se pitänyt arvata, kerran kyttä, aina kyttä!
– Ei pidä paikkaansa! Kivahti Nina
– Ei sen ole väliä, kuului ääni toisesta päästä. Ääni, jonka Nina tunnisti missä ja milloin tahansa.
– Jatkat edelleen työskentelyä virkatoimituksessa.
– Ainoastaan kokemusasiantuntijana, miksi muuten yleensä soitat? – Olet oikeassa, ehkä minun ei pitäisi soittaa niin usein sinulle, osaat pitää huolen itsestäsi ilman minuakin, tuumi salaperäinen ääni.
– Soitan sinulle varoittaakseni sinua, mitä mahdollisesti on tapahtumassa. – Tapasin näet vanhan ystäväsi Visa Koivun, yhdessä erään toisen henkilön kanssa, hotelli Osterissa, keskustelivat kiivaasti, – Jutuissa esiintyi tiuhaan sinun nimesi, ja ettei esillä oleva juttu saanut vuotaa, eli paskaan olet taas astunut. – Juttua ei muuten kannattaisi tutkia kovin tarkkaan.
– Kuka luulet oikein olevasi, teletietoja ei ole vielä, mutta sekin päivä koittaa, jolloin löydän sinut.
– Tärkeintä on, että pysyt ehjänä ja terveenä, ja olet varovainen, sillä sinun isäsi toivoi minun pitävän sinusta huolta.
Nina terästi kuuloaan, mutta ei kuullut mitään.
– Haloo, oletko vielä linjoilla. Saatana kivahti Nina ja iski nyrkillä pöytään.
– Ongelmiako?
– Ei mitään erikoista, eräs tuntematon vaan soittelee aika ajoin.
– Tahdotko, että jäljitetään puhelu?
– Ei tarvitse, pärjään kyllä. Lähde sinä vaan kotiin, minä jään vielä hetkesi.
16. Luku
Nina tutki tutkimus pöytäkirjoja hyvin tarkkaavaisesti tehden samalla omia muistiinpanoja. Nina oli valmistautunut tulevaan keskusteluun nauttimalla muutaman kupin kahvia, ja useammalla savukkeella. Nina mietti hetken, millainen kuulustelusta saattoi tulla, sillä kuulusteltava oli tahtonut mukaan asianajajan, mikä ei koskaan tiennyt hyvää, itse kuulustelusta saattoi tulla melkoinen kädenvääntö, mikäli kuulusteltava niin tahtoi. Auvo Huhta saapui paikalle täsmällisesti yhdessä asianajaja Henri Legistumin kanssa.
– Nina Mäkipää hyvää päivää.
– Koska kaikki on paikalla, niin voimme kai aloittaa.
– Ennen kuin aloitamme, päämieheni tahtoo kuulla hänelle kuuluvat oikeudet, sekä lausuman jota esitutkinta koskee.
”Helvetin persereikä, hetikö tämä alkoi. Hyvä on, luetaan siis ydinkohdat läpi”. Luettuaan Auvo Huhdalle, hänelle kuuluvat oikeudet sekä lausuman mitä esitutkinta koskee, Nina ojensi pöytäkirjan, ensin Henrille joka, puolestaan ojensi paperin päämiehelleen. Auvo allekirjoitti paperin neuvoteltua ensin juristin kanssa.
– Esitutkina koskee 8.10.2011 tapahtunutta risteilyä, sekä kyseisen matkanaikana tapahtunutta raiskaustapaus epäillystä.
Auvo kuunteli vaitonaisena yhdessä juristin kanssa Ninan selvitystä.
– Kertokaa omin sanoin mitä risteilyn aikana tapahtui?
Huoneeseen laskeutui pahaenteinen hiljaisuus. Kun kaksikko piti neuvottelua hetken.
– Päämieheni kieltäytyy kertomasta asioiden kulkua, koska ei mielestään koe olevansa tilivelvollinen risteilyn yksityiskohdista.
– Risteilyn jälkeen eräs tyttö teki rikosilmoituksen, Syyttäjä jätti asian viemistä eteenpäin ja asia ei mennyt käräjäoikeuteen asti, miksi?
Jälleen käytiin kahden välistä palaveria.
“Voi saatana, ei tämä kyllä tällä tavoin etene yhtään” Nina ajatteli.
– Päämies, ei tiedä sellaisesta asiasta mitään, ja pitää epäloogisena seikkana käydä vuosien takaisia asioita läpi.
– Asia on hyvinkin merkittävä, jotta saadaan mahdollisimman paljon tietoa tekijästä, joka tappaa ensin ja silpoo sen jälkeen, tai silpoo ensin, jonka jälkeen uhri kuolee verenhukkaan. – Jotta edustamasi päämies ymmärtää tilanteen, niin tilanne on vakava, nimittäin on syytä epäillä, että tekijä ei lopeta tekojaan, ennen kuin, koko kuusihenkinen seurue on kuollut.
Auvo kohotti nyt katsettaan ja katsoi Nina suoraan silmiin, joissa ei näkynyt säälin häivähdystä.
– Esikuulustelussa pidetään kymmenenminuutin tauko, kehotan teitä neuvottelemaan tilanteen vakavuuden vuoksi.
Nina poistui hermo savuille, kaksikon jäädessä huoneeseen. “Helvetti! että pitää olla idiootteja olemassa”.
Ninan poistuttua alkoi kiivas keskustelu.
– Minunko pitäisi muka kertoa kaikki mitä tiedän, niinkö?
– Parasta olisi, nimittäin poliisilla on tutkimusaineistoa aivan kylliksi. Siksi toisekseen poliisi ei ole kiinnostunut siitä mitä te teitte sille naiselle, vaan he yrittävät saada tekijän kiinni. – Tilanne on tämä, raiskausasia avataan uudelleen, ja sinä joudut kongille, tiedätkö muuten mitä raiskaajille sattuu kongilla. – Tai sitten kuljet vapaana, kunnes tekijä tulee ja listii sinut.
– Entä jos, tunnustan, niin saanko silloin suojelun?
– Kenties, voi hyvällä tuurilla onnistua.
Nina palasi melko tarkalleen tasan kymmenen minuutin kuluttua. Mukanaan sininen kansio.
– No niin, olemmeko valmiit jatkamaan?
– Kyllä olemme, ja olemme käyneet keskustelua asian tiimoilta. – Päämies on valmis kertomaan kaiken sen tiedon, mikä hänellä, tietyin edellytyksin.
“Ahaa oli lehmänkauppojen aika siis”
– Pääsääntöisesti viranomainen, ei suostu lehmän kauppoihin, en ainakaan minä, toki asioista voidaan neuvotella.
– Mikäli asia tulee uudelleen oikeuden käsiteltäväksi, niin päämies tahtoo viranomaissuojelun silloin itselleen.
– Sellaisesta asiasta, minä en pysty neuvottelemaan, muuta kuin kirjaamaan, asianomaisen olleen halukas yhteistyöhön. – Mutta jatketaan.
– Kuka on kuvassa esiintyvä nainen?
Juuri kun Henri oli sanomassa jotain, niin Auvo avasi keskustelun.
– Hän on nimeltään Julia Johansson, tai sen nimiseksi hän tuolloin esitteli.
– Entä mitä tapahtui reissun aikana?
– Olimme porukalla laivan yökerhossa, ja Reni Salmi huomasi erään tyttöporukan, Julia oli eräs joukon tytöistä, no seurue hajaantui yön mittaan. Osa meistä oli mennyt jo hytteihin, kun Reni tuli Julian kanssa hyttiin. Me päätimme pitää sen muijan kanssa hieman hauskaa.
– Entä sen jälkeen? Satamaan päästyä Julia teki rikosilmoituksen?
– Ei siitä mitään tullut, meille kenellekään, asia ei mennyt käsittelyyn asti, kun vanhemmat maksoi syyttäjän hiljaiseksi.
– Entä kuulitko, kuulitteko Juliasta jälkeenpäin mitään?
– Emme kerrassaan mitään, käsittääkseni joutui psykiatriselle osastolle, osittain syyteharkinta kaatui asianomaisen henkilön mielenterveydellisiin seikkoihin.
– Tiedätkö kuka vanhemmista maksoi syyttäjän hiljaiseksi?
Huoneeseen tuli nyt hiljaista.
– Päämieheni, ei ole pakko vastata kysymykseen.
– Ei, ei, kyllä minä voin vastata, minä en tiedä varmasti, eräs joka olisi saattanut tehdä niin, olisi voinut ollut Niilo Norpan isä Lauri Norppa.
– Kiitos tästä, minulla ei ole muuta kysyttävää, esitutkinta keskustelu oli tässä, mikäli tulee jotain, niin otamme yhteyttä sitten sinuun. –Tulostan tämän pöytäkirjan, allekirjoitusta varten. – Odottakaa aivan pieni hetki, niin käyn noutamassa paperit.
Nina poistui käytävään, ja tuli sitten paperien kanssa takaisin. – Kas siinä sinun kappaleesi, ja sinun sekä minun.
Käytyään pöytäkirjan läpi, Auvo Huhta allekirjoitti paperit yhdessä Henri Legistumin kanssa. – Ai niin tosiaan, voit noutaa puhelimesi vastaanotosta, sekä poistattaa valvontapannan jalastasi, sillä sille ei enää ole tarvetta.
– Hei, teidän pitää vangita minut, tutkintovankeuteen...
– Siihen ei ole perusteita.
– Niin, mutta, entä jos hän tulee...
Nina katsoi miestä silmiin. – Siinä tapauksessa risti kätesi, jotta löydämme hänet, ennen kuin hän löytää sinut.
Auvon otsalle ilmaantui ylimääräisiä hikipisaroita, kun poistui huoneesta. Nina sen sijaan marssi suoraan kahvihuoneeseen, jossa Otso ja kumppanit nauttivat päiväkahvista.
– No miten meni?
– Saatiin tietoon juuri se mikä pitikin, Auvo Huhta avautui, pienen suostuttelun jälkeen, katsotaan porukalla kohta jatkokuvioita.
Pöydällä oleva keksilautanen näytti suorastaan houkuttelevan herkulliselle. Laukka huomasi Ninan katseen. – Voi siitä ottaa ihan reilusti. Samassa Ninan käsi kävi. – No sait nyt ylipuhuttua.
Toiset purskahtivat nauruun Ninan toteamukselle.
– Niin millaista ajattelit? Kysyi Otso viimein.
– Joku saa jututtaa Lauri Norppaa.
– Norppaa!!? Hänhän on konstaapeli.
– Sitä en tiennyt, no ei se mitään, konstaapeli tahi ei, niin kutsutaan esitukintaan, kuka ottaa hoitaakseen.
Kaikkien katse kääntyi Otsoon. Nina huomasi tämän. – Kävisi muuten, mutta Otso ja minä jututamme Julia Johanssonia.
– Kuka hän on?
– Kenties vahvin silpojaehdokas. Nina totesi lakonisesti.
Kahvitilassa kuului yhteinen vihellys.
– Jos ajattelette, jutun olevan ohi, niin minun on tuotettava teille pienoinen pettymys, sillä jutun ratkaisu ei ole vielä lähelläkään. – Seija ja Uuno, jututtaisitteko te Lauria?
– Sopii, paskajuttu vaan, että on poliisi.
– Älkää antako sen hämätä, samanlainen se on kuin muutkin. Ennen esikuulustelua, selvittäkää, onko miehen kaapissa luurankoja, enkä nyt tarkoita pukukaappia.
Otso ja muut katselivat Ninaa, joka nautti kahvia ja antoi ohjeita samalla. Kaikki olivat yhtä mieltä Ninan persoonasta ja tämän tavasta toimia. – Sanokaa vaan reilusti, jos tällainen järjestely ei käy.
Kaikki nyökyttelivät päätä hyväksymisen merkiksi. Ninan mukana olo, oli antanut työrauhan Otsolle ja tämän tiimille.
– Entä Visa? ja hänen hännystelijänsä.
– Osto voi antaa hänelle selonteon Auvo Huhdan esitutkinnasta, ja antaa sille tästä kopion.
– Siitäkös vasta äläkkä syntyy, sehän repii pelihousunsa.
– Ei olisi ensimmäinen kerta, kun pelihousut repeävät.
17. Luku
Visan oli vaikea sulattaa tietoa, jonka Otso hänelle kertoi, saati pöytäkirjasta, jota Visa silmäili naama punaisena.
– Tekijän nimi on siis tiedossa, oikein hyvä juttu, mutta miten, kuinka...kuka?
– Sanotaanko minä ja minun tiimini.
– Erinomaista työtä, yksin sinä ja tiimisi?
– Saatoin saada konsultointi apua eräältä henkilöltä, jonka nimeä en nyt muista.
– Nina Mäkipääkö?
– Hmm...saattoi olla.
Visan sormet puristuivat tiukasti nyrkkiin ja otsasuonet sykkivät jonkin verran. Joka tapauksessa hyvää työtä, käsittääkseni Nina on ulkopuolinen konsultti, miten hän on mukana jutussa?
– Sitä sinun pitää varmaan kysyä häneltä itseltään. - Kutsunko hänet tulemaan?
– Ei tarvitse! Minä huolehdin asiasta itse henkilökohtaisesti, ellei ole muuta, niin minä jatkaisin mieluusti töitä.
Otso Kontio tiesi kyllä, milloin on aika poistua paikalta. Otso kääntyi sijoillaan ja samalla Visan työpöydällä ollut kynäteline putosi lattialle. – No voi helvetti, olen minäkin kömpelö, kirosi Otso ja kumartui poimimaan lattialle pudonneita tavaroita. – No niin siinä onkin kaikki, toivottavasti mitään ei rikkoutunut.
Otson poistuttua, Visa rikkoi ensin muutaman kynän ja sadatteli tapahtunutta. Helvetti tämä oli vihoviimeinen niitti sen kirotun nartun arkkuun.
– Henry. kuului toisesta päästä
– Visa, nyt otti ohraleipä, se narttu sai puristettua tunnustuksen irti esitutkinnassa, ja ei siinä kaikki, se sai vielä tekijän nimen selville.
– Se muija siis oli kuulustelijana. Voi helvetin helvetti!
– Etkö sinä helvetti sitä tiennyt?
– Mistä hitosta, minä sen olisin tiennyt.
– Siitä, nartusta on päästävä. Vaahtosi Visa
– Ilmoita SM1:n ja kerro tilanne, tällä kertaa, se narttu kuolee.
– Muuten vakipanosi Marketta Juntti pääsee avopuolelle, parin viikon päästä.
– Pitäisikö, meidän muuten tavata?
– Milloin?
– Mahdollisimman pian.
– Tänä iltana, Punaisessa lyhdyssä.
– Sielläkö, sehän on yökerho, jossa esiintyy strippareita?
– Mitä sitten? Voi siellä käydä vaikka kirkkoherra.
– Hyvä on, mihin aikaan?
– Kahdenkymmenenkahden jälkeen.
– Hyvä nähdään siellä.
Visa mietti ja muisteli entisiä aikoja, Arttu Karmaa, sekä monia muita henkilöitä. Ninan kanssa sukset oli menneet eri laduille jo aikaa sitten. Kun Nina oli saanut vihiä isänsä kuolemasta, joka oli tapahtunut vähintäänkin, epämääräisissä olosuhteissa. Puoliääneen lausuttu ja vaiettu totuus oli, asialla olleen poliisin erikoisosasto, jota kukaan ei kuitenkaan pystynyt tai tahtonut todistaa.
Ninan isän kuolema, erään huumeoperaation yhteydessä, oli ikävän valitettava, mutta väistämätön. Mahdolliset silminnäkijät oli vaiennettu, joko rahan tai nikkelin avulla, ja oman osuutensa tulisi saamaan myös Nina aikanaan.
“Helvetti, jos minä selviän tästä paskasta jotenkin, niin minä jään eläkkeelle, tai siirryn muihin hommiin.”
Visa tiesi, että aika oli kortilla, sillä ehkä kaikkea ei olisi vielä menetetty, jos hänen onnistuisi napata tekijä Ninan ja Otson nenän edestä. Hänen tuurillaan tietenkin jokin peruspartio nappaisi tekijän ja toimittaisi jutun Otsolle, ja hänen virkauransa olisi siinä.
18.Luku
Otso katseli Ninan kanssa Usko ja Toivo hoitokotia, joka muistutti erehdyttävästi käytöstä poistettua koulua tai kasarmia, joka oli parhaat päivät nähnyt aikoja sitten, sieltä täältä osasta rappausta oli tippunut maahan ja sammal koristi joskus punaisena ollutta tiilikattoa. Tonttia ympäröi kivimuuri, Maalia hilseilevä portti narisi ilkeästi auetessaan sähköisesti. Ensi kuvitelma palautti mieleen B-luokan kauhuelokuvien pahuutta uhkuvat rakennukset, jossa joku kahjo tiedemies teki omia julmia, sadistisia kokeita.
– Karsea paikka, eihän tällaisessa voi kukaan olla hoidossa.
– Tuskin ovatkaan, ainakaan vapaaehtoisesti.
Otso parkkeerasi auton vieraspaikalle, muutaman työntekijän auto oli siellä täällä, ympäri parkkipaikkaa. Nina katseli tonttia ja aluetta, jota kiviaita ympäröi. Jykevän rakennuksen ympärillä oli muutamia pienempiä rakennuksia. Uteliaita silmäpareja näkyi ikkunoista, joissa ei ollut verhoja lainkaan.
– On täällä ainakin jotain elämää.
– Näyttää olevan.
– Mennäänkö?
Kaksikko asteli kohti pää ovia, joka oli lukossa, Nina painoi ajan patinoimaa ovikellon
painiketta, hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes kuului narisevan oven merkkiääni.
– Tunnelmaan ja paikkaan sopiva merkkiääni, ei mikään pimpom, Viisasteli Otso
Sisällä heitä oli vastassa itäsaksalaista moukarinaista muistuttava hoitaja, jolla oli näköä ja kokoa.
– Meillä oli tapaaminen Julle Vuonteen kanssa.
– Odottakaa tässä, minä käyn ilmoittamassa, urahti nainen, ja kääntyi kannoillaan.
– Hetken päästä kaksikkoa tuli hakemaan hintelä hoikka hieman naismainen kaljupäinen mies.
– Julle Vuonne
– Otso Kontio
– Nina Mäkipää
Nopean esittelyn jälkeen Julle johdatti kaksikon rakennuksen sisuksiin, Kaksikko silmäili ohimennen sisutusta, joka oli pelkistetyn karu. Mukaan seurueeseen liittyi vastassa ollut naismörssäri, jonka nimi oli Sylvia, ja toimi hoitokodin vahtimestarina.
– Sylvia, voi palata omiin askareisiin, uskon, että pärjäämme kyllä. Nina ja Otso katseli naisen poistumista.
– Sylvia on usein mukana kierroksella, vallankin vieraiden mukana. Osa potilaista ahdistuu tuntemattomista henkilöistä, joka saattaa ilmetä eri tavoin. Tahdotteko tutustua hoitolaitokseen ensin?
– Aivan miten, sinulle helpompi.
– Voidaan tehdä pieni tutustumiskierros ensin, niin tämä on päärakennus, rakennuksessa on kolme kerrosta, sekä sitten alakerta. Tämä puoli on A-osasto, rakennuksen päästä pääsee, B - osastolle, joka on tarkoitettu akuuteille potilaille,
Nina ja Otso kuunteli tarkkaan Jullen selostusta.
– Täällä meillä on yhteinen tila, johon kokoonnumme yhteisöpalaverin, sekä muun toiminnan merkeissä, ja tässä on sitten ruokasali, johon kokoonnumme yhteisen ruokailun merkeissä, toki potilaan voinnin mukaan.
– Anteeksi keskeytys. Onko täällä hoitohenkilökunta paikalla aina.
– Kyllä. Usko ja Toivo hoitolaitos on ympärivuorokautinen hoitokoti.
Samalla hetkellä jostain kuului, naisen terävä hysteerinen kiljaisu. Julle vilkaisi kaksion reaktiota, mutta sellaista ei tapahtunut.
– Potilailla, on erityyppisiä vaikeuksia.
– Minkä pituisia hoitojaksot yleensä ovat?
– Hoitojaksojen pituudet vaihtelevat huomattavasti, keskimäärin muutamasta kuukaudesta, jopa useisiin vuosiin.
Julle johdatti kaksikon käytävän päässä olevan oven luokse, ja näppäili sitten koodin, jolloin ovi aukeni.
– No niin, nyt tulimme akuutinosaston puolelle, jossa nimenomaan hoidamme akuutteja potilaita ja heidän oireitaan.
Kiviseinät kaikuivat potilaiden valituksesta ja ulinoista. Siellä täällä näkyi potilaita, jotka muistuttivat enemmän tai vähemmän zombieta, vahvan lääkityksen vuoksi.
– Kuten varmaan huomaatte, avuntarve on todella akuutti.
– Minne tämä käytävä johtaa?
– Kylmiöön, tahdotteko nähdä?
– Kiitos, mutta ei ole tarpeen, ehätti Otso toteamaan, - Tällä osastolla ilmeisesti ei ole yhteisruokailua.
– Ei, täällä ateria tarjoillaan potilaille, ja vaikeissa tilanteissa suoraan suoneen. Tahdotteko vielä katsella jotain.
– Kiitos tämä riittää mainiosti, miten valvotte potilaita?
– Meillä on kameravalvonta käytössä.
Nähtyään tarpeeksi kolmikko palasi Jullen toimistoon, joka oli käytännöllinen, seinillä riippui esitteitä ja tauluja, sekä sitten massiivinen suurikomero. Julle huomasi kuinka Otso katseli kaapistoa.
– Asiakirjakaapisto. Istuutukaa, voidaan juoda kahvit hetken kuluttua.
Kaksikko istuutui hieman kuluneisiin tuoleihin.
– Käsittääkseni tahdotte keskustella, mielenterveyden liittymistä sekä vaikutusta ihmisen väkivaltaiseen ja aggressiivisen käytökseen, mikäli olen oikein ymmärtänyt? Jutteli Julle naismaisella sävyllä.
Osto vilkaisi merkittävästi Ninan suuntaan.
– Niin lähinnä sitä, kun ihminen kokee jonkin traumaattisen kokemuksen, niin muuttaako kokemus henkilöä, ja jos muuttaa niin minkä verran?
– Se on hyvin yksilöllistä, joillakin kokemus voi olla hyvinkin radikaali ja tällöin sen vaikutus saattaa olla hyvinkin voimakas, toisilla sitten lievempi...
– Voiko persoona muuttua, siten että henkilö on valmis jopa veritekoihin.
– Kyllä se on täysin mahdollista, esim. tiedetään tapauksia, jossa kiusattu on ottanut oikeuden omiin käsiin, kun ei ole saanut oikeutta muutoin, jolloin tilanne voi kärjistyä julmiin veritekoihin.
– Koskeeko sama myös esim. raiskausten kohdalla, vaikka niin, että raiskatuksi tullut henkilö ryhtyy veritekoihin ja riistää uhrilta esim. falloksen, tai ottaa muutoin käyttöön omankäden oikeuden.
Julle mietti hetken, ennen kuin vastasi.
– On täysin mahdollista. Raiskaus sinällään on yksi vallanpidon menetelmistä, jolla pyritään riistämään yksilön vapaus ja koskemattomuus, sekä alistamaan uhri tekijänvaltaan. – Falloksen riistäminen symboloi tekijän vallanpitovälineen riistoa, ja tätä kautta vallan menetystä.
– Toki taustalla voi olla sairaalloinen riippuvuus henkilöstä, jolloin henkilöllä
on sairaalloinen riippuvuus ja addiktio tiettyyn henkilöön, ja on riistänyt falloksen “voitonmerkiksi” itselleen sekä ikään kuin oikeuden kyseiseen henkilöön…
Kaksikko kuunteli tarkkaavaisesti Jullen selontekoa, samaan aikaan Sylvi tuli kahvitarjottimen kanssa toimistoon.
– No niin, jospa otettaisiin sitten.
– Hmm, kuinka yleistä esim. transvestiiteilla on sairastua mielenterveysongelmiin?
– Se on hyvin suuri, toki oireet ovat yksilöllisiä.
– Pääseekö potilaat tietyin väliajoin pienelle lomalle?
– Osalle potilaista pieniloma on mahdollista, riippuen toki monesta tekijästä, lomalle pääsyssä kartoitamme potilaan, sen hetkisen tilanteen, sekä teemme riskiarviokartoituksen aina tapauskohtaisesti.
– Valvooko jokin tietty taho toimintaa?
– Pääsääntöisesti valvonta toimii omasuunnitelman mukaan, toki Valvira sitten omalta osaltaan.
Nina oli silmäillyt toimistoa ja vuoroin Jullea.
– Kuten varmaan tiedätte, niin me edustamme virkavaltaa ja meidän on tiedusteltava hieman asioita.
– Kaikin mokomin.
– Onko potilaissanne Julia Johansson nimistä naista?
Julle mietti hetken, Julia...Julia Johansson. Kyllä meillä on, onko hän syyllistynyt, johonkin rikokseen?
– Tutkinnon tässä vaiheessa, ei pystytä kertomaan asiasta sen enempää. Totesi nyt puolestaan Otso.
– Mikä on arvionne kyseisestä henkilöstä.
– Ikävä kyllä, en voi kertoa potilaan terveydestä enkä hänen tilastaan sen enempää.
– Aivan.
– Entä onko mahdollista saada nähdä hänen potilastietojaan?
– Ikävä kyllä sekään ei ole mahdollista, muutoin kuin käräjäoikeuden tuomarin päätöksellä.
– Entä voimmeko nähdä tämän hetkisen omavalvonta suunnitelman?
– Totta kai. Vastasi Julle naismaisella äänensävyllä.
– Onko mahdollista saada kopiota tästä?
– Ikävä kyllä, se ei ole mahdollista, lukea läpi kyllä voitte.
– Aivan, tyytyi Nina toteamaan.
– Kuinka sitä pystyy irtautumaan näin raskaasta ja haastavasta työstä? Kysyi Otso ohimennen
– No jokaisella on omat keinonsa, itselläni se on harrastajateatteritoiminta, kalastus.
– Ahaa, siitä varmasti on myös hyötyä.
– Itselle ainakin.
Nina vilkaisi kelloa, jonka Julle huomasi.
– Meillä ei nyt ole tämän enempää mielessä tällä erää, joten kiitos kahvista ja konsultaatiosta, me poistumme, niin pääset jatkamaan arvokasta työtä.
– Kiitoksia käynnistä, ja toivottavasti minusta oli jotain apua…ja mikäli tulee jotain kysyttävää, niin sopii tulla juttelemaan uudelleen
– Oli todellakin, kiitoksia, me palaamme uudelleen, mikäli siihen on tarvetta.
– Oikein hyvä, Sylvia tulee saattamaan teitä
Kaksikko palasi autolle. – Mitä mieltä lääkäristä.?
– Vaikutti asiallisen oloiselta, tosin hieman imelän naismainen.
– Pitäisikö hommata oikeudenpäätös tutkia Julia Johanssonin potilaskansiota?
– Se on eräs vaihtoehto, mutta en usko, sen juurikaan muuttavan tilannetta suuntaan tai toiseen.
– Oikeus pakkokeinon käyttämiseen on häviävän pieni, koska edellyttää oikeuden päätöstä, ja sitä lienee turha hakea, näillä näytöillä.
– Mitä voidaan sitten tehdä?
Nina oli sytyttänyt tupakan palamaan, miettien samalla tilannetta.
– Kieltämättä tilanne on haastava, vahva todennäköinen epäilty tekijä on suljetulla osastolla tarkan valvonnan alaisuudessa.
– Sinä luit läpi omavalvonta suunnitelman, oliko siinä mitään erikoista.
– Eipä juuri, itseasiassa, oli hyvinkin tarkkaan laadittu, ellei jopa ylikorostuneen tarkasti. Tuumasi Otso.
– Tarkoitatko liioitellun tarkasti?
– Kieltämättä, se kävi mielessä.
19. Luku
Visa katseli tarkkaan Sirkan huoliteltua olemusta, kun tämä oli tullut toimistoon kehityskeskustelua varten. Sinällään koko asia, ei napannut Sirkkaa millään tavoin pikemmin päinvastoin. Visa oli puolestaan yhtä hymyä, Sirkan läsnäolosta.
– Vallan mainiota, että molempien aikataulut täsmäsivät, niin järjestyi tällainen kahdenkeskinen tapaaminen. - Oletko viihtynyt nykyisessä virassa?
– Oikein hyvin, ilmapiiri on kaikin puolin hyvä. Ei valittamista.
– Entä Otson alaisena?
– Ei mitään valittamista, ainakaan minulla.
Visa tarkkaili naista tämän istuessa vastapäätä. – Tiedätkö minä olen seurannut sinun toimintaasi, ja sinulla on huikea urakehitys edellytykset.
– Ai niinkö, naurahti Sirkka nyt leikillisesti, (tietoisena kyllä tuon tyylisestä paskanjauhamisesta, joita jotkut limanuljaskat suustaan päästi.)
– Kyllä, kyllä.
– Se varmaan edellyttäisi, itseni kouluttamista jonkin verran.
– No sanotaanko muutama luentopäivä silloin tällöin, joita sitten mentori arvioi ja tarkastelee.
– Ahaa, voisihan sitä vaikka harkita.
– Vallan mainiota, minä lisään asian tänne sinun tietoihisi.
Sirkka kumartui hieman miehen puoleen, niin että mies huomasi varmasti tämän poven. - Milloin tällaisia koulutuspäiviä olisi sitten tarjolla?
– Minä tarkistan ja ilmoitan heti kun saan tietää. Oikeastaan mehän voisimme keskustella aiheesta lisää, vaikka joku ilta viinilasin äärellä?
– Aivan vallan hyvin. Totesi Sirkka nojaten samalla Visan työpöytään.
– Oliko vielä jotain muuta?
– Hrm...niin ei tässä kai sitten muuta, änkytti Visa
Sirkkaa huvitti miehen käytös. “Kyllä miehet ovat sitten vitun tyhmiä ja yksinkertaisia.” Ajatteli Sirkka palatessaan takaisin kahvihuoneeseen. Jossa Otso ja Nina oli juomassa kahvia.
– No miten kävi?
– Visa kuvittelee itsestään liikoja.
– Se ei nyt ole uutta.
– Saitko muuten otetuksi mikrofonin? kysyi Nina
– Sain, itse asiassa se oli helppo nakki, mutta mikä tarkoitus sillä mikillä oli.
– Se nilkki, yrittää junailla jotain minun päänimenoksi, mutta ei tule kyllä onnistumaan. Totesi Nina. – Visalla ja Legistumilla, on tapaaminen illalla punaisessa lyhdyssä.
Otso katsoi Ninaa mietteliään oloisena, – Siis mitä ihmettä on oikein tekeillä?
– Pahoin pelkään tutkinnanjohtajan pelaavan asioita toiseen pussiin.
– Selvisikö muuten sieltä Usko ja Toivo hoitokodista mitään?
– Ei juurikaan mitään maata mullistavaa, mahdollinen tekijä on niiden kirjoilla, mutta papereita ei pääse lukemaan, ilman pakkotoimenpide päätöstä, mikä taas vaatisi oikeudenpäätöstä tutkia kyseisen henkilön papereita, ja pelkään pahoin, ettei sitä saada näillä näytöillä.
– Eräs keino voisi tulla kyseeseen, mutta siinä on omat riskinsä. Nimittäin jos joku pääsisi hoitokodin sisään tutkimaan ja samalla nuuskimaan hieman touhua.
Otso ja Sirkku katseli Ninaa tarkasti, joka hörppäsi samalla mustaa kahvia.
– Se kyllä voisi tulla kyseeseen, järkeili Otso. – vaan kuka sinne sitten menisi?
– Se täytyisi porukalla miettiä. – Ainakin pitäisi vielä jututtaa sitä johtavaa lääkäriä, ja kysyä häneltä voisiko Juliata altistaa ärsykkeille ja tarkkailla Juliata samalla esitettyihin ärsykkeisiin, mikäli ei pystytä muuten jututtamaan.
– Miksi niin?
– Julia saattaa olla avaintekijä koko jutussa.
– Oikeastaan sinä Sirkka ja Laukka voisitte hieman tarkistaa sen Johtavan lääkärin taustoja, olisiko siellä jotain.
Nina otti toisen kupin kahvia, ja meni ulos, oli pakko saada nikotiinia. Otson seuratessa perästä.
– Tiedätkö, minulla on tunne, että tämä hemmetin juttu ei ratkea ollenkaan.
– Ratkeaa toki, mutta mihin suuntaan, niin sitä ei tiedä kukaan.
– Fakta on tämä, jos Julia on tekijä, niin hänet pitäisi saada oikeuden eteen.
– Jossa hänet todettaisiin henkisesti syyntakeettomaksi, jatkoi Otso
– Siinä tapauksessa, on aivan sama, onko hän nykyisessä hoitolaitoksessa, jos taas oikeus laitos katsoo hänen syyllistyneen tekoihin, niin hän joutuisi vankimielisairaalaan, eli käytännössä sama asia mutta eri osoite.
– Todennäköisesti juttu ei edes menisi oikeusasteeseen.
Nina sytytti toisen tupakan palamaan. – Voihan perse reikä! mikä juttu.
Otso potkaisi turhautuneena, maassa olevaa kiveä, – Niin olettaen tekijän olevan Julia Johansson? mikä sekään ei ole täysin varmaa.
– Mikä sitten neuvoksi?
– Paras olisi, jos saisi tekijän verekseltään kiinni, mikä saattaa olla vaikeaa.
20.Luku
Yökerho Onnenhelmen edustalle oli kertynyt jonoa, vaikka kello ei ollut vielä kymmentä, syy tungokseen, oli yökerhon avautuminen, sitten uusitun remontin jälkeen. Remontin yhteydessä, entinen tyyli sai väistyä, uuden ilmeen tieltä. Uudella tyylillä pyrittiin saamaan nuorekasta trendikästä asiakaskuntaa. Niilo Norppa mielsi itsensä kuuluvan yökerhon nykyiseen linjaan ja tyyliin, yhdessä muiden nuorten kanssa. Tosin hieman harmaantuneet hiukset kertoivat vallan aivan muuta.
Liikenteeseen lähtöä Norppa oli miettinyt moneen otteeseen, vallankin kun silpoja oli edelleen vapaana. Pelon voi voittaa ainoastaan kohtaamalla, oli joku todennut Norpalle, sen enempää enää asiaa miettimättä, Norppa oli lähtenyt viihteelle pippurisumute mukana. Onnenhelmeen oli saapunut muitakin onnenonkijoita kuin Norppa, joka oli kuin norppa vedessä. Mahdollinen uhkatekijä ei tullut enää mieleen muutaman terävänjälkeen, sen sijaan ympärillä parveilevat nuoret pikku ritsat sitäkin enemmän. Norppa kokeili pikkutakin sivutaskuja, joissa toisessa oli pippurisumute ja toisessa Oftan scopolamin silmätippoja, joille oli silloin tällöin käyttöä, kuten aikoinaan eräällä risteilyllä. Äänenkäyttö ja hälinä lisääntyi, sitä mukaa mitä pitemmälle ilta ehti. Norpan katse haki mahdollista kohdetta, turhaan, kaikilla mahdollisilla ehdokkailla oli joko omat kumppanit mukana, tai sitten muuten tiukkapipoisia nutipäitä. Norppa seurasi sivummalta, kun porukkaa valui sinne tänne, karaokelaulujen säestämänä. Juuri kun Norppa mietti poistumista, niin olan takaa kuului.
– Mitä sitä mietitään ja murehditaan? Vaimon pienuutta ja lasten vähyyttä?
– Ei kumpaakaan, kun ei ole.
– Juomasi näyttää olevan aika vähissä, totesi vaaleatukkainen nainen, joka vaikutti jollain tavalla tutulle.
– Olemmeko ennestään tuttuja?
– En usko ja muistaisin kyllä, liversi nainen, lonkero lasia pyöritellen.
Hyvässä nousuhumala vaiheessa oleva Norppa katseli naisen rintavarustusta, jossa kaksi kirsikkaa kuulsi vaalean puseron läpi. Nainen huomasi miehen tuijotuksen, mutta ei välittänyt.
– Luomut ne ovat, ja jos et usko niin voit kokeilla.
Norppa otti huikan ja nuolaisi huuliaan.
– En kyllä usko, ilman kokeilematta.
– Siinä ne, sen kun kokeilet. Totesi nainen, ja kumartui hieman lähemmäksi miestä, joka tarttui toiseen rintaan.
– Jukolauta, onpa kiinteä rinta, tekisi ihan mieli lipaista.
– Vai lipaista, katsotaan nyt, kujersi nainen.
Norppa oli ehtinyt kumota lasin tyhjäksi. Naisen tehdessä samoin.
– Vieläkö?
– Voisi kai sitä vielä yhden ottaa. Nainen totesi ja nousi ylös. – Minä voin käydä hakemassa meille vielä yhdet.
Naisen poistuessa Norppa hykerteli tyytyväisenä, seuraavaa naisen juomaa hän terästäisi, hyväksi havaitulla silmätipoilla, jotka toimivat poikkeuksetta aina, “Tänään hän saisi naista” Samalla nainen palasi takaisin.
– No niin, eiköhän oteta tälle illalle. Nainen totesi.
– Niin minä olen Norppa
– Misu, nainen totesi.
– Vai misu. hyvä on.
– Onko misulla jotain mielessä?
– Kenties? Entä itse, mikä sai tulemaan?
– Himo?
– Himo?
– Niin, luomulihan himo. virnisti Norppa naiselle.
– Vai sillä lailla, no napataan juomat hissuksiin huuleen ja lähdetään menemään.
Kaksikko rupatteli hetken niitä näitä, tosin Norppa alkoi näyttämään väsymisen merkkejä. Tuskin mies oli ehtinyt juoda mallaspirtelöä loppuun, kun unten erämaa kutsui. Hetkeä myöhemmin paikalle saapui parimetrinen poke.
– Kaverisi on siinä pisteessä, että pitäisi lähteä uinumaan.
– Joo, jos autat meidät ulos ja taksiin, niin pärjään kyllä.
Poke tarttui kokeneesti mieheen ja raahasi miehen ulkona odottavaan taksiin. Puolituntia myöhemmin kaksikko oli hotelli Hurman pääovien luona. Työlään urakan päätteeksi nainen onnistui saamaan tiedottomassa tilassa olevan miehen huoneeseen, kahden nukuttavaan sänkyyn, jonka päälle oli asetettu suojapressu. Norpan maatessa vuoteella, nainen oli vaihtanut asunsa kertakäyttöisiin sairaalavarusteisiin, jonka jälkeen oli muiden välineiden vuoro, jotka oli olleet ruskeassa matkalaukussa.
– Ikävää, ettet tuntenut minua, sillä hotelli Hurma on sinulle turma. Nainen pani kumikäsineet käteensä ja riisui sitten miehen alastomaksi, jonka jälkeen kaivoi Pro-med skapelin, sekä muut tarvittavat instrumentit pienestä matkalaukusta.
Määrätietoisen tehokkaasti nainen suoritti kirurgisen toimenpiteen, leikkaushaavan, nainen ompeli tottuneesti kiinni, jota nainen oli harjoitellut vuosia. Nainen mietti hetken tilannetta, oli toden näköistä Norpan menehtyminen verenhukkaan ja shokkireaktioon, toisaalta oli mahdollista sekin, että Norppa heräsi kipuihin, johon kaikki kiinnittäisivät huomion.
Nainen ei viitsinyt ottaa turhia riskejä, vaan kaivoi laukusta vielä yhden ruiskeen, jonka nainen pisti Norpan oikeaan käteen.
– No niin sinun kohdaltasi juttu oli tässä, tervemenoa helvettiin.
Brutaalin ja kaunistelemattoman toimenpiteen jälkeen nainen suoritti jälleen huolellisen jälkien siivoamisen. Verta oli jonkin verran lakanoissa sekä sängyssä, naisen yrityksistä huolimatta, Nainen jäi ihailemaan lopputulosta sekä fallosta, joka oli lasipurkissa, jossa oli keittosuolaliuosta, aamulla hän poistuisi aivan normaalisti, Norpan jäädessä uinumaan.
Aamun ensi säteet tunkeutuivat huoneeseen sataneljä kuusi. Auringon säteisiin heräsi myös misuksi itseään kutsunut nainen. Norppa vainaan maatessa sängyllä. Nainen tarkisti vielä kerran alueen, niin että mahdollisia jälkiä ei näkyisi ja vaihtoi toiset vaatteet ylle isommasta vihreästä laukusta ja laittoi sitten ruskean laukun vihreän sisään, poistuen sitten huoneesta. Huonetta ei tarvinnut siivota sinä päivänä vaan seuraavana, sillä huone oli varattu pariksi yöksi.
