Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
QR-Code dieser Seite

13 Uusi


Lyhyt pätkä uutta tarinaa mitä olen kirjoittanut..



” aikani on koittanut. Pääsisin viimein ulos. ” Olin niin innoissani etten pystynyt pukemaan sitä sanoiksi. Otin askeleen, sitten toisen. Hiljalleen kipusin pienet kierreportaat ylös ovelleni. Ovi numero 13, ovi jonka takana olin asunut ja elänyt niin kauan. Ovi mikä ei enää kauaa pitäisi minua sisällään.
Väänsin oven kahvasta ja siitä kuului ärsyttävää natinaa. Se on kai oven tapa muistuttaa kuinka vanha hän itse on, koska en voisi sitä itse muistaa. Kolea ja kostea ilma virtasi sisään, ilma jota en ole tuntenut niin pitkään aikaan. Ilma oli sumuista, mutta turvallista. Niin kuin pimeys joka joutuu väistymään valon edestä, sumussa oleva myrkky oli haihtunut, niin kuin laskinkin. Olin piilossa juuri oikean ajan, täydellistä.
Koloani ympäröivä pieni kaupunki oli muuttunut melkein kokonaan metsäksi. Puiden lehdet olivat kauniin oranssin ja keltaisen värisiä, mikä lisäsi vähän kontrastia ennen kokonaan betonin väriseen ympäristöön. Ihmisten jälki katoaa hetki hetkeltä yhä enemmän, ja pian meistä ei olisi paljon jäljellä. Ehkä se on hyvä ihmisille niin kuin minä, ihmisille ketkä tykkäävät rakentaa uudelleen. Nyt olisi oiva hetki käydä tutkimassa. Ehkä löydän muita, tai en, mutta sen tiesin, että maailma jonka tunsin kauan aikaa sitten, on poissa, ikuisesti
Sytytin tupakan ja lähdin kävelemään. Autoni oli ottanut mallia muusta maailmasta ja rapistunut toimintakelvottomaksi, mutta jalkani toimivat hyvin, joten en valittanut. Katsoessani ylös huomaan taivaan pimenevän. Aurinko on laskenut, joten tarvitsen paikan missä nukkua. Olen aina unelmoinut katolla nukkumisesta. Istuin vanhempieni katolla kun olin lapsi, enkä ikinä lakannut hämmästelemästä kuinka paljon voit nähdä niin ylhäältä. En ole lapsi enää, mutta ajattelin, että nyt olisi aika toteuttaa yksi isoimmista ja hölmöimmistä lapsuuden unelmista mitä minulla ikinä oli.
Kävelin sisään isoon kauppakeskukseen, samaan keskukseen missä vietin niin monta päivää aikoinaan. Nyt se vain tuntui aavemaiselta ja liian hiljaiselta. Missään ei ole ketään, mutta en luovu ajatuksesta, että törmäisin vielä johonkin. Kävellessäni kauppojen läpi miljoonat muistot valtaavat mieleni, ihan kuin näkisin maailman vielä sellaisena kuin se oli. Kaipaan itkeviä lapsiperheitä, pikaruokaa ja outoja puheenaiheita mitä täältä yleensä otin mukaani. Nyt ostoslistassani on jotain muuta, tikkaat, ruokaa, taskulamppu, ja spray maalia. Ideana oli mennä ostoskeskuksen katolle ja kirjoittaa maalilla ” apua ” teksti kattoon, ja toivoa parasta. Ei ehkä paras suunnitelma, mutta se sai kelvata.
Yhtäkkiä kuulin kolahduksen, mutta kun katsoin taaksepäin en nähnyt ketään. ” HALOO! Onko siellä joku?” Huusin. Nyt jos joskus kaipaisin juttuseuraa. Lähdin kävelemään suuntaan josta kuulin kolauksen. Liikuin varovasti, koska en halunnut pelästyttää sitä kuka tuolla nyt kolisteleekaan. Osoitan taskulampun pimeään nurkkaan ja ihmetyksekseni huomaan, että minua pelottelikin koira eikä ihminen. Menin kyykkyyn ja kutsuin koiraa minua päin.

Ylläpidon palaute

 
13 2018-09-13 17:53:13 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    September 13, 2018
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka miikael123!

Varoitan jo ennalta, että en pidä liian lyhyistä pätkistä, joten tulen arvostelemaan Sinua siitä :) Älä kuitenkaan loukkaannu.

Tässä on kenties hieman kliseinen, mutta hyvin mielenkiintoinen ja helposti miellettävä miljöö. Kerrot maisemasta vähän, mutta tarpeeksi. Erityisesti kuvaat autioitumisen ja rapistumisen erinomaisesti.

Aloitan vähän nillittämällä. Kirjoita samalla aikamuodolla.
"” aikani on koittanut. Pääsisin viimein ulos. ” Olin niin innoissani etten pystynyt pukemaan sitä sanoiksi."
Eli tuo ensimmäinen on, tulisi olla oli, sillä kirjoitat imperfektissä, niin älä vaihda preesensiin.
Ja toinen esimerkki samasta:
"Väänsin oven kahvasta ja siitä kuului ärsyttävää natinaa. Se on kai oven tapa muistuttaa kuinka vanha hän itse...".
Eli tuo "Se on kai..." tulisi olla "Se oli kai...". Tarkkana näissä. Lisäksi konjunktiot, kuten kuinka, tulee lähtökohtaisesti aina pilkuttaa, sillä ne erottavat virkkeen lauseet toisistaan. Eli "...muistuttaa, kuinka...".
Ja vielä yksi esimerkki:
"Ihmisten jälki katoaa...", "Ihmisten jälki katosi...".

Kaunokirjallisessa tekstissä numerot kirjoitetaan yleensä auki, eli kolmetoista, ei 13.

Mieti ilmaisut tarkkaan, ja käytä oikeita konjunktioita. Lue kirjoittamaasi itsellesi ääneen, jos se suinkin on mahdollista, niin tiettyjä pikkujuttuja kuulee.
"Ehkä se on hyvä ihmisille niin kuin minä, ihmisille ketkä tykkäävät rakentaa uudelleen."
Ajatukseni:
"Ehkä se on hyvä ihmisille, kuten minä, ihmisille, jotka tykkäävät uudelleenrakentaa.".
Ja muista pilkut ennen konjunktioita :)

Tuo HALOO on mielestäni liioittelua. Pelkkä Haloo ja !-merkki riittää. Siitä selviää, että henkilö huutaa.

Kirjoita yksinkertaisesti. Menin kyykkyyn = kyykistyin :)

Tässä hieman harmittaa se, että ei tiedä henkilön taustoja, juonesta ei ole käytännössä mitään tietoa ja maailman historia on täysin yössä lukijalle. Ja koska pätkä on niin toivottoman lyhyt, niin tähän ei sinänsä pääse juurikaan kiinni.

Ajatusta tässä kuitenkin on. Sinulla on kyky kirjoittaa ja luoda miljöö. Juonesta en osaa sanoa mitään, mutta se käy jo alussa selväksi. Väritä kieltä hieman ja mieti, että mikä ilmaus sopii mihinkin parhaiten. Älä tyydy siihen, mitä olet ensimmäisenä saanut paperille.

Hyvää työtä! Jatka ankarasti!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS