Nainen vedessä Hot

1.Luku
Keijo ”Luikki” Kaarna katseli pöydän vastapuolella istuvaa naista kiinnostuneena, kun tämä latoi ruskeasta kirjekuoresta pöydälle neljä viiden sadan euron seteliä.

Mies sujautti nopeasti rahat takaisin ruskeaan kirjekuoreen vilkaisten sitten hätäisesti ympärilleen, varmistaakseen ettei kun nähnyt toimenpidettä.

-Sinä siis epäilet miehesi pettävän sinua?
-Minulla on ennakkoaavistus siitä, ja toivon että sinä otat asiasta selvää

-Miksi jos saan kysyä?
- Ikävä kyllä et saa, sanotaanko, että minulla on omat syyni.
-Mistä tunnen miehesi ?
- Lähetän kuvan hänestä ja joitakin taustatietoja, sopiiko?
-Sopii minulle, mies tyytyi toteamaan.
-Loppusumma tulee sitten kun olet saanut jutun selväksi.
-All right.

Nainen nousi pöydästä ja sipsutti sitten korot kopisten ulko-ovelle. Mies zoomasi naisen kimmoisaa takamusta.

"Hmm ihan naitavan oloinen vosu. Persekin oikea siemenimuri”

Keijo ei pitänyt kiirettä, eikä siihen ollut syytä. Viikko sitten hän oli ollut oikeudenistunnossa, saaden vuoden ehdollisen vankeus tuomion törkeästä petoksesta. Korvauksia tuli maksettavaksi vajaa kolmetuhatta euroa, ja aikaa asian hoitoon oli annettu tasan kuukausi. Kyseisen paskajutun takia hänen oli ollut pakko ottaa vastaan varjostuskeikka, jollaisia hän oli tehnyt aiemminkin.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut kuriiri keikka Latviasta, mikä ei sinällään houkuttanut sillä se olisi tiennyt kaman hakua Latviasta ja toimittamista kotimaan jälleenmyyjille, joten oli parempi heittää varjostuskeikka kuin pähkähullu keikka, josta narahtaisi alta aika yksikön.

Sen mitä hän varjostettavasta tiesi, niin henkilön nimi oli Jaakko Valin liikemies, jolla oli monta rautaa tulessa, ja jotka välttämättä ei sietäneet päivänvaloa.

Naisen poistuttua Keijo suuntasi kulkunsa autolle, joka oli muinaisjäänne ajalta kuokka ja kirves. Hän oli hommannut auton eräältä hemmolta, joka oli huumeveloissa liivijengiläisille. Autosta Keijo oli heittänyt satkun verran. Vaikka hemmo vetosi tarvitsevansa viisisataa velan maksuun.

Keijo palasi asunnolleen käytyään tapaamassa ensin vanhaa ystäväänsä Kauko Kylmä Tervoa, tiedustellessaan aikoinaan mistä tämä oli kylmä nimen saanut. Mies oli urahtanut että oli saanut aikoinaan kun oli pistänyt erään tyypin kylmäksi, lomalla ollessaan. Sen koommin Keijo ei liiemmin viitsinyt udella jonninjoutavia asioita. Kokemuksesta Keijo tiesi, että kylmältä saisi hankituksi kättä pidemmän, ikään kuin henkivakuudeksi.
Mervi Valiin tämä oli törmännyt netin kautta, kun oli laittanut ilmoituksen työkeikka osastolle, jossa hän tarjosi palveluksiaan työhön kuin työhön.

3

Mervi Valin oli ottanut yhteyttä ja he oli sopineet ajan tapaamiseen.

— Jumalauta! Mitä helvettiä minun verestävät silmät näkeekään, sinunhan pitäisi olla lusimassa, ihmetteli Kauko Keijon nähdessään.
—Niin pitäisi vaan toisin kävi.
—Noh miten sitten kävi
—Paskat, ei yhtään mitenkään, tiedäthän sinä nämä kuviot, pieni muistutus, hyi hyi paha poika tyyliin, ole nyt kunnolla seuraavat pari vuotta niin tämä on sillä selvä.
—No just joo, mitä suunnitelmissa?
—Ei pirumpia, eräs eukko teki diilin eräästä toimeksiannosta, ja itse asiassa sen takia poikkesin luoksesi.
—Sori minulla on kakku odottamassa, joten en pysty jeesaan.
—En tarkoita sellaista apua, vaan tulin tiedustelemaan semmoista, että löytyykö sinulta vielä kulmarautoja?

Kylmä Kalle terästi nyt katsettaan.

—Kuka semmoista visertänyt?
—Pikkulinnut kulmilla laulaa, ei vainen, kyllä sinä minut tiedät, samoin kun minä sinut.
—Hmm saattaa olla tai sitten ei.

Keijo huokaisi raskaasti, sillä hän tiesi kyllä mitä Kalle tarkoitti.

—No niin kakista ulos mitä haluat.
—Sinä tiedät kyllä, että luukussa istuminen käy lompakon ja perseen päälle pahimmassa tapauksessa.
—Ihan tarpeeksi hyvin. Minun on sanottava, ettei minulla ole irrottaa kuin kolme ja puoli satkua.
—Veli hyvä, se on kovin vähän, ikävä kyllä minulla ei ole kulmarautoja enää.
—Älä viitsi jauhaa paskaa, hyvä on viisi satkua, eikä yhtään enempää.
—Oikeastaan kun muistelen tarkemmin, niin minulla voi olla jotakin.
—Arvasihan minä sen, voiko niitä ”rautoja” vilkaista.
—Mennään tuonne kellariin.

Keijo seurasi Kallea, kun tämä johdatti heidät pieneen maakellariin. Miehet astuivat varaston oloiseen huoneeseen, jossa hyllyt notkuivat erinäisiä tavaroita.

—Jumalauta, ja kehtaa mies vielä sanoa, ettei muka ole. Sinähän saatana meinasit kusettaa minua.

Kylmä Kalle vilkaisi tuimasti Keijoa, joka nyt vasta huomasi ettei vitsi aivan mennyt perille.

—Kannattaa miettiä, mitä suustaan ulos päästää Kalle tuumasi avatessaan erään laatikon. Laatikosta ilmaantui esiin yhdeksän millinen Clock.
—Älä nyt toki ota henkilökohtaisesti, kunhan veistelin hätäili Keijo. Katsellen samalla Kallen nostamia rautoja.
—Tuossa noita nyt joitakin on mistä valita. Kelpaako kolmeviisiseiska?
—Kyllä pienempikin riittää, ei sinulla satu olemaan revolveria, vaikka ysimillistä Sigsaugeria?
—Sitä ei löydy, mutta kelpaako Smit&Wesson?
—Kelpaa, kyllä sillä muutaman rotan ilmoilta päästää.


4

—Tiedät varmaan kuviot?
—Ystävä hyvä, miksi minua luulet?
—Luotan siihen.

Miehet paiskasivat kättä kaupat tehtyään. Ulos mennessään Keijo ei voinut olla kysymättä.
—Milloin lähdet istunnolle?
—Reilun kuukauden päästä pitäisi mennä, poikkea katsomassa.
—Aivan varmasti, ja jaksamisia, muista rasvata paikat kunnolla.
—Tiedätkö mitä?
—Noh?
—Haista sinä Keitsi pitkä, sanonko minkä…
—Anna olla, ei tarvitse, kunhan vitsailin.

Saatuaan asiat hoidetuksi Keijo palasi kämpilleen, joka sijaitsi kaupungin laitamilla, alueella sijaitsi kaupungin omistamia vuokra-asuntoja, sekä päiväkoti. Alueen eittämättä vaikuttavimmat persoonat oli sinne sijoitetut mamut, jotka kulkivat pitkin katuja päivästä päivään. Aina silloin tällöin joku suvakki oli tullut mamu namun luota naama Mairena, kuin hangon keksissä konsanaan. Keijoa tämä ei sen pahemmin häirinnyt, sillä jokainen sai olla niin kuin oli, ja tehdä niin kuin teki, kunhan pysyi omissa oloissaan.

Keijo oli oppinut siihen että oma apu paras apu, ja parempi huolehtia omista asioistaan. Kurniva maha ilmoitti olemassa olostaan, niinpä oli turvauduttava eilisen pitsan jämiin ja aamulla keitettyyn kahviin,joka oli melko aromikasta jäätyään kahvipannun pohjalle seisomaan.

Aterioinnin jälkeen oli hyvä aikaa tutkia tarkemmin hetki sitten hankittua kulmarautaa, joka tuntui melko kelpo pelille, aseen lisäksi hän oli ostanut kolmisen sataa patruunaa myös, millä määrällä Keijo uskoi pärjäävänsä rottajahdissa.

Mies vilkaisi kirje pinoa, joka odotti aukaisemista, kirjeet oli tulleet jo joitakin aikoja sitten, Keijoa ei napannut pätkääkään aukaista niitä, sillä hän tiesi kyllä mitä kirjeet sisälsi, laskuja ja karhukirjeitä pääasiassa.

Luottotiedot tämä oli menettänyt aikoja sitten, erinäisten onnettomien olosuhteiden vuoksi. Lisäksi taloudelliseen ahdinkoon syynä oli kahdeksankymmenen tuhannen saatavat eri yhteyksistä, jotka tältä oli pimitetty. Keijon sisuksissa kiehui kun hän ajatteli asioita tarkemmin.

Katseltuaan aikansa kirjepinoa poimi hän kirjeen jonka päällä luki oikeusrekisterikeskus, avaten sen sitten. Kirjeen sisältö oli karun yksinkertainen. ”Teille on käräjäoikeuden päätöksellä määrätty kahdentuhannen kahdeksansadan euron korvaus valtiolle.”

—Saatanan vittu, tämäkin saatana vielä. Kirosi Keijo mielessään. Miehen ärtymykseen oli perustellut syynsä, sillä kuusi kuukautta aiemmin, hän oli joutunut maksamaan kahdeksantoista tuhannen euron perintöveron verottajalle, mitä varten hän oli joutunut ottamaan pankista lainaa parikymmentä tonnia.

Keijoa vitutti sen verran, että hän otti Smith&Wessonin käteensä ja pani rullaan yhden patruunan, mennen sen jälkeen baarikaapille, josta tämä poimi viskipullon mukaansa, mennen tämän jälkeen parvekkeelle istumaan. Hetken mietittyään Keijo kiskaisi kunnon siivuun edessä olleesta pullosta, viski lämmitti kurkkua kummasti. Mies siveli revolverin pintaa, se tuntui kylmältä.


5

Tuskin ensimmäinen naukku oli ehtinyt mahaan asti, kun mies otti toisen kulauksen, tällä kertaa vielä isomman, tämän jälkeen mies sulki pullon ja pani sen sitten pöydälle, tarttuen nyt vuorostaan revolveriin. Mies siveli ja piti sitä kuin vauvaa sylissä pyöräyttäen sitten tämän rullaa muutaman kerran.

—Elämä ei ole ongelma, vaan ihminen tekee siitä ongelman, sinä olet ratkaisu ongelmiini, puheli Keijo itsekseen, pidellen aseen piippua ohimollaan.
—Äh vittu! Jos tästä maailmasta pitää lähteä, niin lähdetään ainakin iloisin mielin saatana soikoon, tarttuen samalla pulloon ottaen sitten vielä kunnon tujauksen.

Mies pani piipun uudelleen, ja sulki silmänsä, painaen sitten liipaisimesta, kuului ainoastaan metallinen kilahdus kun iskuri löi tyhjään pesään. Keijo ei ollut uskoa tapahtunutta, vaan päätti kokeilla uudelleen.

Pyöräytettyään rullaa uudelleen mies kohotti aseen ohimolleen, sulkien sitten silmänsä. Juuri kun hän oli painamassa liipaisimesta, niin ovikello pärinä herätti miehen todellisuuteen. Mies kuunteli hetken pärinää, kunnes väsyi sen pärinään, Keijo nousi tuolista hieman huojuen, vaappuen sitten oven suuntaan, laittaen ensin aseen lipaston laatikkoon.

—Sinä miten sinä nyt tänne?
—Ajattelin tuoda tämän kansion, mistä oli puhetta.

Keijo katseli tulijaa, joka oli Mervi Valin, sinertävässä jakkupuvussa, naisen yllä oleva toppi korosti tämän muotoja silmiä hivelevällä tavalla.

—Tulinko sopimattomaan aikaan?
—Ei ollenkaan, päinvastoin, peremmälle, pahoittelen hieman sotkua.
—Ei tuo haittaa mitään. Nainen totesi
—Tuota maistuuko lasillinen?
—Ai tähän aikaan päivästä.
—Eihän ajassa mitään vikaa ole.
—No eipä niin kai, voisin ottaa, mitä sinulta löytyy?
—Perussettiä, vodkaa, viskiä rommia, brandya, ouzoa.
—Voisin ottaa lasin ouzoa.

”Hitto tuossa on nainen joka tietää mitä tahtoo” Ajatteli Keijo kaataessaan ouzoa lasiin.

—Etkö itse aio ottaa?
—Minä taidan pitäytyä viskissä, mies sanoi virnistäen. Missä muuten miehesi on?
—Teki lähtöä Tallinnaan, sano menevänsä hotelliin täksi yöksi, varmaan kai panemaan jonkun huoran persettä.
—Kumpi hyötyy erosta enemmän?
—Ei kumpikaan, tai en ainakaan minä.

Saatuaan ensimmäiset paukut napatuksi, mies kaatoi toisen lasin naiselle, joka ilmiselvästi oli nyt vapautuneempi.

—Tässä on pieni ongelma, minä olen autolla liikkeellä, sopersi nainen jonkin ajan kuluttua.
—Se nyt ei ole ongelma eikä mikään, makuuhuoneessa on leveä vuode, ja minä voin nukkua tässä sohvalla. Keijo tuumasi.
6

2. Luku

Jaakko Valin kihisi kiukusta, tavaran jonka olisi pitänyt saapua jo pari päivää aiemmin, ei ollut tullut, mistä syystä jälleenmyyjät oli tämän kimpussa. Lukuisten soittamisten jälkeen hän oli saanut tietää että tavara oli tullissa, eikä inahtaisi ilman centtiä senttiäkään, ellei ”tariffi” maksua suoritettaisi.

Tämä taas tiesi ongelmia Jaakon liiketoimille, kun tavara ei liikkunut. Hän oli saanut hetkeä aiemmin tiedon,että hänen pitäisi itse tulla henkilökohtaisesti lunastamaan tulliin juuttunut lasti, tosin sitä ennen oli löydettävä jostain yhdeksäntuhatta kahisevaa jollain ilveellä. Jaakon luotto limitti paikallisille välittäjälle, oli tullut täyteen. Joten heidän apuun ei voinut turvautua.

Jaakko huokaisi raskaasti päivän saldo oli yhtä kuin plus miinus nolla. Kirpputori kassaan oli kilahtanut tasan kolmekymmentäviisi euroa, kun eräs vanha mummo oli ostanut arabian astian.

Tosin ei Jaakko kovin isoja summia odottanutkaan, sillä tämän pyörittämä kirpputori pulju oli ainoastaan kulissi suuremmalle bisnekselle.

Jaakko puntaroi tilannetta, jostain oli saatava kahisevaa ja pian, jotta saisi lunastetuksi tavaran tullista. Oikeastaan ainut jonka puoleen hän voisi kääntyä oli, Tuomas Kuitti, läpimätä lantakasa ja koronkiskuri.

—Mitä mies, sinusta ei ole kuulunutkaan vähään aikaan mitään, luulin jo että olet siirtynyt pilvenreunalle. Kuitti totesi ensimmäisenä Jaakon soittaessa.
—Ei sentään ihan vielä, aloin soittelemaan sopiakseni hieman bisneksistä, onnistuuko?
—Totta kai, bisnekset onnistuu aina, milloin tavataan.
—Onnistuuko tänään?
—Ohoh, taitaakin olla isot bisnekset kiikarissa?
—No jonkinmoiset.
—Mimmoisista summista puhutaan?
—Vähän reilusta kymppitonnista.

Keskusteluun tuli hetken hiljaisuus, mikä Jaakosta tuntui kestävän ikuisuuden.

—Niin oletko siellä vielä?
—Olen, otin vaan nitron suuhuni, moinen summa vaatii hieman järjestelyä, kuten varmaan tiedät.
—Ja paskat, moinen summa on taskurahoja sinulle.
—Ei todellakaan ole, no minä katson mitä voin tehdä, sopiiko tänään kello kaksikymmentä, Cafe Mocassa.
—Käy minulle. Tuumasi Jaakko

Liiketoiminta Tuomas Kuitin kanssa oli varmasti vihoviimeinen oljen korsi mihin tarttua, vaan ei auttanut. Hän oli kuullut tarpeeksi juttuja kyseisestä tyypistä, ja tämän perintä tavoista, mikäli maksupuoli venyi yli sovitun ajan. Kerran aiemmin hän oli joutunut turvautumaan Kuitin palveluihin, sillä erää hän oli onnistunut takaisinmaksussa sovitulla tavalla.

Asiassa oli tosin pieni mutta, nimittäin hintaa ei tippuisi, ellei olisi jotain takuuta takaisin maksusta, tai käypää vaihto/myynti arvoa, millä maksun voisi suorittaa. Jaakko mietti tilannetta, ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kirjoittaa paperi Kuitille, jonka mukaan tämän puoliso Mervi suorittaisi tarvittaessa summan takaisinmaksun.


7
—Leena! Tuletko tänne! Mies huusi kuuluvasti.
Hetkeä myöhemmin sivuhuoneesta verhojen takaa ilmestyi laihan puoleinen silmälasipäinen ikäneito Jaakon luokse.
—Niin, kutsuitte.
—Tuota, minä joudun lähtemään Tallinnaan, ja olen siellä muutaman päivän, minä jätän puodin sinun vastuullesi, tiedät mitä tehdä? Minä siirrän avaamattomat laatikot varastoon, niin sinun ei tarvitse huolehtia niistä sitten, onko selvä?

Nainen nyökkäsi hyväksymisen merkiksi.

—Johtaja voi olla aivan huoleti, minä huolehdin liikkeestä kyllä.
—Tiedätkö olet korvaamaton.
—Älkäähän nyt johtaja hyvä, sanoi nainen punastellen.
—Sulkeeko Leena ovet, minun täytyy lähteä asioille, ja Leenakin voi pitää loppupäivän vapaata.
—Tuletteko vielä huomenna?
—Lähden heti aamusta Tallinnaan. Tämän sanottuaan mies ryhtyi lastaamaan kiinniolleita laatikoita sivuhuoneeseen.

Reilu puolituntia myöhemmin Jaakko oli saanut laatikot siirretyksi. Jaakko oli vannottanut ettei kukaan saisi mennä koskemaan laatikoihin, joissa oli pesuaine pulveria, ja joka oli tarkoitettu eräälle tukkuostajalle. Saatuaan kaiken valmiiksi Jaakko oli poistunut. Mennen sitten suoraan kotiin, jossa Mervi oli laittanut aterian valmiiksi.

—Minun on lähdettävä huomenna Tallinnaan, olen siellä muutaman päivän.
—Sen kun menet, mitäpä minulle sinun menemisesi kuuluu. Oli Mervi tyytynyt urahtamaan melko hyytävään äänensävyyn.

Mikä sinällään ei ollut uutta, he oli olleet reilu kymmenen vuotta yhdessä, ja nyt suhde oli tullut siihen pisteeseen, ettei millään ollut merkitystä.
”Saatanan munahaukka kiljukaula, vielä jonain päivänä perkele opit, ettei minulle ole vittuilemista.” Ajatteli Jaakko itsekseen.

—Minä pakkaan kamat, ja menen hotelliin yöksi.
—Ihan vitun sama minulle, sen kun menet polkemaan jonkun huoran persettä. Mervi totesi tyynesti.
”Luuletko sinä helvetin aivoton palli naama, että minä jäisin huonommaksi.” Ajatteli puolestaan Mervi, nousten sitten pöydästä, ottaen sitten takkinsa naulakosta ja painui sitten ulos talosta.

—Saatanan vitun narttu! Home pillu korppu, tänne ei muuten ole enää asiaa, kuulitko saatana?!

Jaakko ei koskaan saanut vastausta sillä Mervi oli ehtinyt poistua asunnosta. Mies kiskaisi käteen sattuneen Nuutajärven lasikannun ulko-oven seinään niin että tämä meni pirstaleiksi.

Hetken kiukuteltuaan Jaakko oli rauhoittunut sen verran, että oli saanut pakatuksi tärkeimmät tavaransa. Ensiksi hän tapaisi Tuomas Kuitin Cafe Mocassa.

Kahvila Cafe Mocca oli kaupungin kuumimpia trendi paikkoja, jossa hinnat oli sen mukaisia. Kahvilaan kokoontui sen seutukunnan silmäätekevät ja ”hottikset” jotka kuvittelivat itsestään aivan liikaa. Jaakko oli mennyt erääseen syvennykseen, missä saisi olla täysin rauhassa, kahvilan sisustus toi mieleen itämaisen tunnelman, jossa oli mahdollisuus nauttia eri kahvilaaduista laidasta laitaan.


8

Kuten kaikki muutkin pintaliitäjät, niin Jaakkokin yritti antaa itsestään paremman kuvan kuin todellisuudessa oli aihetta. Jaakko oli ehtinyt istua reilun kymmenisen minuuttia, ennen kuin Tuomo Kuitti oli tullut paikalle kahden saattajan saattamana.

—Noinko on mennyt tiukalle, että pitää olla oikein saattajat mukana?
—Voi veli hyvä, elämme levottomia aikoja, koskaan ei voi olla liian varma.
—Totta kyllä.
—Kuten tiedät aika on rahaa, ja minun aikani on varsin kallista, joten menemmekö suoraan asiaan,vai tahdotko jauhaa mieluummin paskaa?
—Sinulla rautainen tyyli hallussa, mennään asiaan.

Tuomo näytti merkin toiselle karjuista, joka ojensi mustan Cavalet attaseasalkun tälle. Mies avasi sen tottuneesti pöydälle ja kaivoi sieltä muutaman paperin Jaakolle luettavaksi.

—Tämä on sinulle varmasti tuttua, eli tässä on nämä sopimuspaperit, käy ne lävitse ihan rauhassa ja mikäli kaikki on mielestäsi kunnossa, niin ei muuta kuin nimet paperiin sitten.

Jaakko luki sopimus paperit lävitse, ikään kuin muodon vuoksi. —Hyvältä näyttää, tosin tästä puuttuu pari kohtaa.

—Niistä meidän pitää hieman, niin paljonko tarvitsitkaan?
—Kaksitoista tuhatta.
—Ikävä kyllä, minimi summa mitä voin myöntää on viisitoista tonnia.
—Entä takasin maksu?
—Se on hyvin käyttäjä ystävällinen eli kahdenkymmenen viiden prossan korolla ensimmäisenä kahden viikon aikana. Mikä jälkeen viiskyt prossaa kahden viikon jälkeen.
—Jumalauta! Sehän on suorastaan rosv…
—Tsyt! Mikäli et muista, niin olen hyvin herkkä hipiäinen, ja saatan ottaa itseeni moisesta syytöksestä, ja se ei ole ollenkaan hyvä asia.
—Entä vakuudet?
—Tämän suuruinen luotto edellyttää tiettyjä vakuuksia, sinulla varmaan on vakuudet kunnossa asian suhteen.
—Puolisoni Mervi toimii vakuutena.

Tuomas Kuitti mietti hetken tilannetta, ennen kuin vastasi.

—Hmm, aika erikoinen järjestely, mutta uskoisin sen järjestyvän, täysin valtuuksin ilmeisesti?
—Luonnollisesti. Tyytyi Jaakko toteamaan.
—Siinä tapauksessa, ei muuta kuin nimiä sitten alle.

Allekirjoitettuaan sopimus paperit Tuomo ojensi hieman pienemmän salkun Jaakolle.

—Uskoakseni pystyt suoriutumaan maksuohjelmasta..
—Se ei tuota minkään asteista ongelmaa.
—Oikein hyvä, siinä tapauksessa voitaneen nauttia makoisat Caffe Latet sopimuksen kunniaksi.

Juotuaan sen paikan ylpeydet Kuitti oli poistunut Jaakon jäädessä istumaan hetkeksi, miestä hieman hirvitti moisen summan lainaaminen kaupungin pahimmalta koronkiskurilta.




3. Luku

Kohmelosta herääminen oli aina yhtä työlästä ja iän myötä entistäkin työläämpää, eikä oloa yhtään helpottanut ulkoa kantautunut kaivinkoneen kauhan kirskunta. Keijo vilkaisi hätäisesti ympärilleen, huomaten vieressään olleen naisen, joka nukkui täysin tiedottomana perse pystyssä. Sinällään näyssä ei ollut mitään vikaa, Keijo sujautti kätensä naisen jalkoväliin, tuntien sitten hienoista kosteutta naisen sylissä, mikä riitti todisteeksi siitä, että tämä oli naiputellut yön pikku tunteina.

Nainen ynähti jotakin miehen koskettaessa tämän lievästi turvonnutta vittua. ”Voi saatana tämäkin vielä, toivottavasti nainen käytti saatana ehkäisyä.”

Keijo kokosi vointinsa viimeiset rippeet, ponnistautuen sitten ylös sängystä, oli saatava korjaus sarjaa ja pian. Miehen suureksi iloksi pöytään jääneessä viskipullossa oli juomaa sen verran, että pahin tuska ainakin helpotti. Seuraavaksi mies marssi jääkaapille ja otti meetvurstin pökäleestä kunnon palan, seuraavaksi oli salaisen smootin vuoro, johon kuului pari rikottua kananmunaa, sekä sokeria minkä mies kiskaisi huuleen yhdellä kulauksella.

Mies ihasteli peiton alta paljastanutta kiinteän muodokasta persettä, joka oli kuin tarjottimella, puolijäykkä kyrpä heräsi heti eloon, kun mies nuuhkaisi naisen tiukkaa aukkoa. ”Hmm saatana, pitäisiköhän testata millainen siemenimuri tuon eukon perse mahtaa olla.”

Mies kiskoi teräsmies bokserit jalkaansa ja meni parvekkeelle kiskomaan pakolliset henkoset, ennen kuin palaisi varsinaiseen asiaan, niin mikäli eukko sattuisi olemaan anteliaalla päällä. Keijo herätteli naista ja tämän siemenimuria lämpöiseksi ennen varsinaista yhdyntää, jostain kumman syystä kunnon krapula pano teki gutaa.

Saatuaan aamu jumpan suoritetuksi Mervi oli ryhtynyt valmistamaan aamupalaa Keijolle, joka loikoili kaikkensa antaneena vuoteella. Rasvaisen pekonin tuoksu herätti miehen todellisuuteen ja tämän oli pakko mennä parvekkeelle vetämään happea.

Mervi oli loihtinut todellisen courmee aterian Keijon jääkapista löytyneistä aineksista, oli pekonia, kananmunaa, paahdettua leipää ja mustaa vahvaa kahvia.

—Mihin aikaan miehesi lähtee?
—Muistaakseni heti aamupäivästä, kuinka niin?
—Niin aikaisin?
—Niin, onko se ongelma?
—Toivotaan ettei ole, en ehdi saada lippuja näin pian.
—No voi hitto, varjostusko ei onnitukkaan?
—Onnistuu toki, teettää hieman enemmän hommia vaan.
—Siitähän minä maksan. Nainen totesi hymyilen.
—Siitä puheen ollen, oliko äskeinen osa palkkiota?
—Sanotaanko että se oli hyvän miehenlisä.

Keijon itsetunto nousi suoraan potenssiin kaksi.


26

Naisen ryhtyessä pukeutumaan, Keijo tuli tämän taakse ja painoi naisen vasten sänkyä, polkaisten sitten vielä kertaalleen naista, jonka lämmin kone lähti heti käyntiin. Aktin jälkeen nainen kääntyi katsomaan miestä.

—Mistä moinen tuli mieleen?
—Aamupala oli todella herkullista, mutta jälkiruoka puuttui. Tyytyi Keijo toteamaan virnistäen samalla.
—Mitä aiot tehdä? Nainen kysäisi
—Vaaraan matka lipun iltapäivään, tiedätkö mihin miehesi majoittuu?
—Muistaakseni Hotel Bern.

Naisen poistuttua Keijo ryhtyi heti toimeen, ja varasi matkalipun kuusitoista kolmekymmentä lähtevään M/S Star alukseen, matka kestäisi parisen tuntia

Mies oli saanut naiselta kaikki olennaisimmat tiedot varjostettavasta, ja hänellä olisi hyvin aikaa tutustua aineistoon aluksen kahvilassa. Samalla Keijon mieliin palautui tämän nuoruusvuosien reissaamiset, jotka oli olleet melkoisia orgioita.

Keijo pakkasi mielestään tärkeimmät tavarat mukaan, kulmarauta oli syytä viedä varmaan paikkaan jemmaan. Pakatessaan tavaroita mies mietti Mervin käytöstä ja lähinnä sitä, kuinka helposti tämä oli suonut miehelle antejaan. Naisen kertomaan hyvän miehen lisään Keijo ei uskonut, sillä siihen hän oli aivan liian kokenut kehäkettu. Naisen käytökseen oli ainoastaan yksi syy, ja se syy oli varmistaa, että mies todella tekee toimeksiannon loppuun.

Mies vilkaisi kelloa, joka näytti kolmeatoista viittätoista, satamassa tuli olla viimeistään kello viisitoista. Nyt oli toimittava ja tilattava kyyti.

Ei aikaakaan, kun tätä tultiin hakemaan. Hakija oli Keijon tuttu, jota tämä oli käyttänyt erinäisissä pikku jutuissa.

—Mitä sälli, ei olla nähtykään, kuin sitten viimeksi.
—Eipä tuota pirumpia, entä itse? Mitä juttua se oikein oli, kun kulmilla puhuivat sinun joutuneen istunnolle.
—Äh ei se mitään erikoista ollut, kytät ja rottalauma yritti usuttaa meikäläisen istunnolle, mutta toisin kävi, ja haukkasivat ison kasan paskaa. Mistä sinä muuten semmoisia kuulit?
—No, linnut laulaa.
—Joo, ja vasikat ammuu.
—Niinpä, mihin heitän?
—Jos kehtaat heittää satamaan, niin olisin vitun kiitollinen. Voit muuten kertoa niille linnuille, että kannattaa miettiä mitä ilmoille visertää.

Reilu tuntia myöhemmin Keijo istui laivan kahviossa, nauttien kahvikupista ja lasillisesta konjakkia, tuskin tämä oli konjakkilasiin ehtinyt koskea, kun tämän seuraan liittyi noin hieman yli kolmekymppinen seuralainen.

Keijo katseli hetken tulijaa, tietäen kyllä mikä tämä oli.
—Sinä tarjota juoma? Nainen lirkutti.

Mies mietti hetken, hyvä on. —Odota tässä, käyn hakemassa oluen.

Naisen istuessa pöytään, Keijo kävi hakemassa pari olutta.
—Oletko liikematkalla? Sinä tahto seura?
—Olen, saattaa olla tai sitten en.
—Minä ola hyvä tyttö, ja mina olla puhdas.
—Uskon sen kyllä, tyytyi Keijo toteamaan.
—Sinä ensi kerta Talinna?
—Olen käynyt muutaman kerran.
—Sinula ola hoteli?
—On kyllä.
—Tahto minut sine?
—Anna korttisi, niin saatan ottaa yhteyttä sinuun.

Ilolintu kaivoi käyntikorttinsa esiin ja ojensi sen sitten miehelle. —Täsä ola minu korti, voit soita minule koska tahansa. Keijo pyöritteli hetken naisen antamaa käyntikorttia.

—Vai miss Luna, no mikäpä siinä. Totesi mies ja pani kortin sitten taskuunsa, poistuen sitten kahvilasta. Tuskin Keijo oli päätään ehtinyt kääntää kun Luna istui jo erään toisen pönäkän miehen seurassa, joka levitteli auliisti nahkaista lompsaansa, naisen vilauttaessa omaa posliini koloaan.

Keijo oli siirtynyt hieman syrjempään tutkimaan Merviltä saatua kansiota, kansiossa oli muutamia papereita sekä jokunen valokuva. Mies tutkaili kuvia tarkemmin, joissa ei ollut sinällään mitään ihmeellistä.

Ainoa huomiota herättävä seikka, joka kuvista pisti silmään oli miehen melko kookas klyyvari, mikä helpotti tämän tunnistamista.

Tutustuttuaan mielestään tarpeeksi aineistoon, mies pani paperit takaisin kassiin. Samaan aikaan naapuri pöydästä kuului äänekästä elämöintiä, kun pöytäseurueen kesken tuli värikäs keskustelu.

Keijo vilkaisi sivusta tilannetta, poistuen sitten laivan kannelle ihailemaan laivan satamaan saapumista. Edellisellä kerralla Tallinnassa käydessään, hän oli tavannut Galinan, jonka kanssa tämä oli viettänyt laatuaikaa. Sen mitä hän Galinasta sai irti, oli se että tämä omisti ruokaravintolan, mutta teki sivutöinään myös pientä privaatti keikkaa.

Lähtöpäivänään Keijo oli yrittänyt etsiä kyseistä ravintolaa, mutta tuloksetta. Tällä kertaa hänelle saattaisi jäädä aikaa etsiä kyseistä ravintolaa uudelleen, niin mikäli sellainen olisi olemassa. Aluksen saapuminen satamaan sai aikaan väen ryntäyksen sisään tulo aulaan. Vanhana kehä kettuna Keijo odotteli kaikessa rauhassa hieman sivummalla. Osalle matkustajista risteily oli käynyt kunnon päälle, niinpä osa joutui vetämään hieman happea, ennen poistumistaan.

Viisitoista minuuttia myöhemmin Keijo katseli sopivaa taksia itselleen, matkaa hotelliin oli sen verran että tämä ei viitsinyt lähteä kävelemään.

—Tarvitsetko kyytiä?

Keijo vilkaisi taakseen ja huomasi erään pimeän taksin joka oli seurannut häntä. Ei epäilystäkään, kyse oli epäilemättä ”pimeästä taksista”

—Riippuu siitä paljonko maksaa?
—Kyyti hyvin halpa, ei maksa paljon.
—Okei, siinä tapauksessa.