Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
QR-Code dieser Seite

Turvapaikka Hot


Ahmed pinnisteli raivon ja väsymyksen vallassa, kun veitsi upposi hiljalleen syvemmälle mieheen. Korinaa, huohotusta. Maantie oli autio ja avara, toisenpuolen sitä peitti pimeä kuusikko ja toisella puolella kulki junarata. Jäätävä pakkanen tuntui syövän äänet luoden hiljaisuuden, joka painoi hartioita.
Ahmed katsoi miehen kuolinkoureeseen vääntyneitä kasvonpiirteitä ja silmiä joiden nurkasta valui kyynel elämän hiipiessä niistä pois. Hän työnsi aseen syvemmälle, kahvaan saakka. Kylmä ja kova katu värjäytyi hiljalleen punaiseksi.

Ne silmät, ne näyttivät samanlaisilta kuin hänen isällä. Ainoa muisto Ahmedilla isästä oli hänen syntymäpäivältä. Se päivä alkoi hyvin, kaikki hymyilivät ja kotona oli leikkisä ilmapiiri. Äiti oli valmistanut juhla-aterian ja kun Ahmed avasi isältä saamansa lahjan hän oli niin onnellinen ja ylpeä. Paketista löytyi armeijan molemminpuolin teroitettu puukko, se oli hieman kulunut, mutta se kädessä Ahmed tunsi olevansa täynnä voimaa.Isän silmät loistivat, hän nousi tuoliltaan ja halasi poikaansa voimakkaasti, " Sinä olet nyt mies, mutta muista, miehen mitta on oikeudenmukaisuus. Älä ikinä käytä asetta viatonta vastaan".

Yhtäkkiä jyrisi, kuin maanjäristys. Ilma sakeni pölystä, joka tunkeutui Ahmedin kurkkuun ja korvissa alkoi soimaan korkea ulina; hän tunsi tukehtuvansa. Isän loistavat silmät avautuivat suuriksi, kuin lautaset ja olivat täynnä kauhua. Toinen järistys ja pamaus. Ulkoa kuului kirkumista. Savua, tulta, kolahduksia... Isän silmät sulkeutuivat kun hän romahti maahan elottomana. Ahmed kompuroi sortuneiden seinien välistä ulos saadakseen ilmaa. Taivaan yli kiisi kaksi kolmion muotoista esinettä niin nopeasti, että niiden jättämä jylisevä ärjyntä seurasi sekunteja perässä. Ahmed katsoi kotiaan ja kyläänsä, useat rakennukset olivat romahtaneet ja paloivat. Elottomia ruumiita siellä täällä. Kaaos. Ahmed putosi polvilleen ja laittoi kätensä kasvojensa suojaksi. Hänen olkapäilleen laskeutui kädet, ne pitelivät vahvasti kiinni lohduttaen, " He maksavat vielä, meidän päivä koittaa... Saatanan USA! Perkeleen kätyreitä kaikki länsimaat!", mies raivosi.

Ahmed veti molemminpuolin teroitetun veitsen ulos miehen rinnasta. Puukko loisti kuunvalossa ja näytti kuin jonkin pedon kulmahampaalta, terä alkoi välkkyä sinistä valoa. Hän pudotti aseensa jäätyneeseen katuun. Poliisit tarttuivat ranteista kiinni, mutta eivät piesseet, kiinniotto oli melkein lempeä. Hänet istutettiin poliisiauton koppiin raudoitettuna ja ovi pamahti kiinni. Ahmed istui karulla penkillä heiluen kopin mukana auton kiitäessä eteenpäin. Ahmed lyyhistyi lattialle, laski päänsä ja kuiskasi, " ... Allahu Akbar", ja itki.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Turvapaikka 2016-03-18 12:57:29 T. Henrik Lahtonen
Arvosana 
 
3.5
Arvostellut: T. Henrik Lahtonen    March 18, 2016

Ajankohtainen aihe!

Jatka ihmeessä kirjoittamista! Lyhytproosa sopii sinulle. Oletko ajatellut novellikokoelmaa? Pienkustantamot ovat alkaneet viimein lämmetä niille.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Turvapaikka 2016-01-12 09:19:49 TöppöJ
Arvosana 
 
N/A
Arvostellut: TöppöJ    January 12, 2016

Moi! Tää on ensimmäinen kirjotus minkä uskaltauduin julkaisemaan. Mietin että ehkä siitä tuli vähän turhan rankka, brutaali?
Olisin todella kiitollinen palautteesta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS