Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
QR-Code dieser Seite

M 22

M 22




1 Luku.

Emerson Watt tunsi kuinka Stuff ryömi hänen jalkojensa juureen. Koira nojasi koko painollaan pohkeisiin pöydän alla.
Miehen korviin upposi hiljaisella äänellä soiva Sibeliuksen The Food Nymph, hänen klikatessaan auki sähköpostiaan. Olikohan ulkona jyrähtänyt ukkonen? hän pohti koiran käytöstä. Ukkosen lähestyessä Stuff kävi levottomaksi ja pyrki aina mahdollisimman lähelle isäntäänsä.

- Mitä helvettiä tämä on? Emerson kirosi ääneen lukiessaan viimeistä viestiä, jossa kylmästi todettiin operaation olevan hänen kohdaltaan ohitse.
- Toukokuussa otettujen kokeiden analyysissa on selvinnyt sinulla olevan geneettinen alttius allergisoitua M 22: n erikoisruokavaliolle. Ymmärrät riskin, jota emme voi ottaa. Tiedän tämän olevan sinulle suuri pettymys. Mikäli haluat keskustella asiasta perusteellisemmin, olen varannut ajan aiheen käsittelyyn elokuun kolmas päivä, heti klo 8.00 aamulla. Ilmoita, ellei ajankohta sinulle käy. T: GL.
- Saakeli sentään. Mistä tämä nyt tuli? Mikä allergia muka? Olen syönyt erikoispöperöä jo lähes neljä vuotta ilman oireen poikastakaan ja nyt olen muka allergikko, Emerson repi stereokuulokkeet korviltaan, nakaten ne sohvalle. Hän tiedosti kyllä vaitiolovelvollisuutensa M 22:n suhteen, mutta nyt sillä ei ollut väliä. Tuo sähköpostiviesti vaati vastauksen pikaisesti, tai ainakin hän itse vaati. Näppäimistö rapisteli sormien alla tiedonhalua esiin.
- Mikä tämä juttu on? Haluaako joku minut syrjään, vai mistä tämä tuli? Allergiasta ei ole mitään havaintoa, vaikka olen elänyt noilla erikoissafkoilla kohta neljä vuotta. Sanokaa suoraan, jos haluatte minusta eroon, älkääkä keksikö mitään paskajuttuja allergioista, Emerson klikkasi viestin matkaan. Samassa hän kuuli kaukaisen jyrinän. Stuff ynähti pöydän alla hiljaa.

Ensin se kuulosti kaukaiselta ukkoselta, mutta äänen jatkuessa ja voimistuessa tasaisesti, Emerson vakuuttui kyseessä olevan jotain muuta. Entisenä hävittäjälentäjänä hän tunnisti äänen hetkessä. F16, se sen täytyi olla, mutta mitä se täällä lenteli? Eihän täällä vuoristossa ollut lentokenttiä ainakaan tuhannen mailin säteellä.
Samassa talo tuntui tärähtävän kahden hävittäjän kiitäessä yli muutaman kymmenen metrin korkeudessa. Mies ponnahti pöytänsä äärestä ja kiirehti ulos, siepaten eteisen seinällä roikkuneen kiikarin mukaansa. Kaksi F16 hävittäjää kaartoi jo horisontissa takaisin ja nostamatta korkeuttaan jylisivät jälleen talon yli. Koneet kaartoivat ylös ennen kauempana siintävää vuorenrinnettä ja kääntyivät jälleen.
- Mitä hittoa ne täältä hakevat? pohti Emerson ehkä parin sekunnin verran ja loikki takaisin sisätiloihin.
- Radio, onhan minulla radio, mies puhisi ääneen, siepatessaan sohvalta kuulokkeet. Sormet lensivät jälleen tietokoneen näppäimillä, ja kohta räsähti kuulokkeisiin tuttu kohina ja sen myötä myös puheääni.
- ….kohde löytynyt. näyttää syöksyneen jyrkkään rinteeseen ja auranneen metsää satojen metrien matkalta.
- OK, Fd Freddy. Pystytkö tunnistamaan kohteen?
- Fd Freddy. En voi tunnistaa. Näyttää isolta ja ilmeisen ehjältä maahansyöksystä huolimatta, mutta en pysty sanomaan mikä se on. Vaikuttaisi olevan tulessa. Savuaa kauttaaltaan.
- Ok Freddy. Entä Fd Elliot? muita havaintoja?
- Fd Elliot. Ei muita. Kuittaan.
- Saatteko kuvattua lämpökameralla, näkyykö eloonjääneitä?
- OK. Fd Freddy kuittaa. Kuvataan alue.

Pienen hiljaisuuden jälkeen ääni palasi.
- Fd Freddy on kuvannut alueen, eikä havaintoja eloonjääneistä. Hämmästyttävää on palavan kohteen lämpötila. Kohde savuaa kauttaaltaan aivan kuin olisi tulessa, mutta lämpökameran mukaan se on jääkylmä.
- Hyvä Freddy ja Elliot. Ei siis havaintoja elollisista olennoista. Tallentakaa paikkatieto ja pudottakaa radiosondi mahdollisimman lähelle kohdetta. Voitte palata tukikohtaan.
- Fd Freddy kuittaa.
- Fd Elliot kuittaa.

Radio vaikeni. Emerson Watt kiirehti takaisin ulos ja suuntasi kiikarinsa vielä kertaalleen kaukana kaartaviin hävittäjiin. Koneet näyttivät nyt lentävän lähes siivenkärjet toisissaan kiinni kohotessaan jyrkkää vuorenrinnettä vasten korkeuksiin. Siniset liekit turbiinien jättöaukoissa loistivat vasten tummaa rinnettä. Samassa näkyviin lävähti avautuva laskuvarjo, joka kannatteli pudotettua sondia. Tuolla oli jotain mielenkiintoista, ja Emerson oli nyt aitiopaikalla.

Emerson Watt oli asunut tällä syrjäisellä vuoristoseudulla jo yli kaksi vuotta lähes täysin eristyksissä. Lukuun ottamatta neljännesvuosittain tehtäviä seuranta ja terveystestejä, hän oli viettänyt aikaansa ihmiskontakteja vailla. Yksin asuminen oli saanut aikaan sen, että hän oli alkanut puhua itselleen, silloin, kun Stuff ei ollut juttutuulella tai muuten ei halunnut osallistua keskusteluun.

- Onhan se lähdettävä katsomaan, mitä tuolta oikein löytyy. Mielenkiintoista joka tapauksessa, koska kahdella hävittäjällä piti käydä tutkimassa, mutisi Emerson työntäessään mönkijää ulos tallista. Kelloa vilkaistessaan hän totesi ehtivänsä hyvinkin käydä päivänvalon aikana tuon vuorenrinteen seudun katsastamassa. Matkaa olisi selvästi alle kymmenen mailin. Jotakuinkin kuusi taitaa riittää, mies arveli. Pääosin matka kulkisi pitkin notkelmassa olevan järven rantaa ja sinne oli muodostunut lukemattomien kalareissujen myötä helposti ajettava polunpohja.

Vuorta kohti ajaessaan Emerson pohti tilannetta.
- Jotain lentävää sinne on pudonnut, ja lyhytsanainen radioviestintä saattaa merkitä vain sitä, että julkisuus asialle ei välttämättä ole hyväksi. Ehkä joku uuden tyypin sotilaslaite on sinne mätkähtänyt.

Radiosondin jättäminen tarkoitti vain yhtä asiaa. Kohteen luo tultaisiin käymään. Kysymys kuului, milloin se tapahtuisi? Virallista ajotietä paikalle ei ole, joten ilmateitse tänne tultaisiin, ja lähin ajateltavissa oleva paikka olisi tuntien helikopterilennon päässä. Emerson päätteli aikaa olevan tämän loppupäivän verran. Lentolaitteessa on radiotietojen mukaan ollut miehistöä, joten viivyttely ei tulisi kysymykseen. Paikalle tultaisiin varmasti ensitilassa, mutta hän ehtisi itse sinne joka tapauksessa paljon aikaisemmin. Mikäli siellä joku kuitenkin olisi hengissä, niin apua tarvittiin mahdollisimman nopeasti.

Ajaessaan rantapuiden lomassa, hän tapahtuneesta huolimatta ei voinut olla ihailematta järvimaisemaa. Kristallinkirkas vesi heijasteli turkoosin sävyjä ja loihti mieleen ne järven vantterat taimenet, joiden parissa Emersonilla oli kulunut päivä, jos toinenkin.

- Nythän voin kalastaa jo syödäksenikin niitä. Minuthan hyllytetään projektista, joten saan heittää ruokavaliolle hyvästit, päätteli Emerson päristellessään kohti järven takarantaa ja edessä siintävää vuorenkuvetta.
Vajaata tuntia myöhemmin mies pysäytti mönkijän matalan, kirkasvetisen joenuoman ääreen. vuorenrinne lähti kohoamaan joen toiselta puolen, ja tänne asti oli nähtävissä rinteellä savuava kohde, jonka yläpuolella oli metsäiseen rinteeseen avautunut silpoutuneiden puiden reunustama ura. Ensivaikutelmalta se olisi voinut olla suuren lentokoneen runko ilman siipiä, mutta muoto ei täsmännyt. Kohteen alarinteen suuntaan osoittava pää oli ainakin näkyviltä osin sileä ja puolipallon muotoinen. Siinä ei ollut lentokoneelle tyypillisiä ikkunoita. Puolipallo päättyi selkeään reunukseen, jonka jälkeen varsinainen runko-osa jatkui kapeampana, lähes rungon puoliväliin asti jokseenkin tasapaksuna lieriönä. Loppuosa rungosta kapeni säännöllisen muotoisena kartiona, joka päättyi lopulta teräväksi piikiksi. Koko hökötys oli kauempaa arvioituna jotakuinkin neljän- viidenkymmenen metrin mittainen ja paksuudeltaan varmaankin lähemmäs kymmentä metriä.

Emerson tarkasteli noin parinsadan metrin päässä olevaa laitetta kiikarilla pohtien samalla, voisiko kohteen lähelle mennä. Ulkonäkö ei antanut käsitystä siitä, mikä laite voisi olla kysymyksessä ja olisiko kohde mahdollisesti radioaktiivinen. Voisiko se olla ydinkäyttöinen? Olihan joskus suunniteltu jopa ydinkäyttöistä lentokonetta, mutta siitä piti luopua, koska reaktorin säteilysuojaus olisi painanut aivan liikaa ja ilman riittävää suojausta lentäjät olisivat menehtyneet säteilyyn. Maahan syöksynyt avaruusasema se ei voinut olla. Rakenne näytti aivan liian massiiviselta.

- Olipa tuo mikä hyvänsä, onhan sitä käytävä katsomassa lähempää, Emerson päätti ja ajoi mönkijänsä joenuoman yli. Rinne alkoi lähes vesirajasta ja oli niin jyrkkä, ettei ajamalla siitä mentäisi. Lähtiessään nousemaan ylöspäin, mies kuuli takaansa loiskuvaa ääntä ja kääntyi katsomaan. Stuff laukkasi iloisena joen yli.
- Hyvä tyttö. Mennäänpä yhdessä katsomaan mitä meille on tänne nakattu.

Kylmyys tuntui parinkymmenen metrin päähän vuoreen syöksyneestä laitteesta, ja se sai Emersonin pysähtymään. Kohteen pinta näytti olevan kauttaaltaan valkoisen kuuran peitossa, ja se sai miehen mietteliääksi.
- Miksi se on noin kylmä? Ei tuo tulessa voi olla, ei täällä savu haise. Kylmyydestä johtuvaa sumua ja kosteuden tiivistymistä, sitä sen täytyy olla. Jos se olisi syöksynyt avaruudesta, niin senhän pitäisi olla pikemminkin kuuma. Mikä hitto tämä on? Tavallinen lentokone se ei ainakaan ole. Ikkunoita, tai ovia ei näytä olevan lainkaan. Voiko se sittenkin olla vain joku jääkomeetta? Tuon verran säilynyt sulamatta, mutta miksi se ei ole sitten hajonnut? Murusina sen kaiketi pitäisi olla, jos se jäätä olisi.

Pinnan muoto hämmästytti myös, sillä se toi mieleen järven hiekkapohjille muotoutuvat kuviot. Kuurainen pinta kuvioitui matalien uurteiden ja harjanteiden verkostona.

- Ehkä se sittenkin on jäätä ja sulaminen on muokannut pintaa, päätteli Emerson. Miestä harmitti, ettei mukaan tullut otettua kameraa.
- Tuo kun tuosta sulaa, niin kuva olisi hyvänä muistona. Toisaalta ei siinä yön aikana ehtisi paljokaan tapahtumaan. Tulenpa huomenna takaisin kameran kanssa.

Lähempää tutustumista kohteeseen saattoi haitata myös ajatus siitä, mahtoiko se kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta olla vaarallinen. Voiko tuo vaalea höyry sisältää myös myrkyllisiä aineita tai oliko kohde ehkä radioaktiivinen. Sen asian varmistamiseen hänellä ei valmiuksia ollut, joten ehkä ei ollut viisasta jäädä oleskelemaan paikalle pidemmäksi ajaksi.

- Tänne tulee varmasti joku tutkimaan hävittäjien tekemää löytöä. Niillä tulijoilla on varmasti tarvittavat laitteet. Viimeistään huomenna täällä jo vilisee porukkaa, ja silloin myös me Stuffe tullaan paikalle, vai mitä? Emerson rupatteli koiralleen.


2 - Luku


Kotona Emerson haki ensimmäiseksi ulkorakennuksesta koiralle muonaa. Liiterin varastokomerossa hän säilytti muutamaa koiranruokasäkkiä Stuffin tarpeisiin. Itse hän oli jo vuosien ajan ravinnut olemustaan M22 erikoismuonilla. Tyhjiöpakattu, ravintosisällöltään ihanteellinen kestoruoka, jonka kahdestakymmenestä kahdesta makuvivahteesta sai valita mieleisensä niinkin yksinkertaisesti kuin painamalla pakkauksen etiketissä olevaa maustekuvaketta.

Emerson istui tietokoneensa ääreen mutustellen suoraan avatusta pakkauksesta vihertävän ruskeaa levyä, jonka piti maistua pepperonipizzalta. Yllättävän lähelle maku pääsikin tavoitetta, joskin tulos olisi ollut vielä osuvampi, mikäli kulinaarituote olisi kiertänyt mikrouunin kautta.

Napattuaan tietokoneensa auki, hän havaitsi saapuneen sähköpostin. GL oli vastannut Emersonin aiemmin lähettämään postaukseen.

- Valitettavasti asia on juuri niin kuin kerroin. Sinun toukokuisista kokeistasi on selvinnyt geenimuunnos, joka löytyy pähkinä- ja kananmuna-allergikoilta. Vaikka et ole saanutkaan oireita aikaisemmin, sinun kannattaa lopettaa välittömästi M22 ruokavalioon kuuluvien tuotteiden nauttiminen. Asiantuntijoiden mukaan jokin yksittäinen tekijä, vaikkapa stressi voi laukaista allergisuuden. Toivottavasti voit muilta osin jatkaa testiohjelmaa. Kaikki esiin tuleva uusi tieto on tässä vaiheessa todella arvokasta.

Sanoma jatkui vielä, mutta sen aihepiiri ei jaksanut sisällöllään enää kiinnostaa.

- Vai pitäisi lopettaa tämän murkinan mussutus välittömästi. Hitto, eihän minulla täällä ole mitään muuta syötävää, ellen ala käymään Stuffin kupilla, Emerson ähkäisi.

Niin, Stuff? Oliko tuo allergiajuttu pelkkää peittoa todelliselle syylle, joka saattoi olla koira. Hänen piti olla täysin eristyksessä, ja ehkä koira katsottiin jonkinlaiseksi seuralaiseksi, joka rikkoi testiohjelman käytäntöjä. Koira, jonka Emerson oli nimennyt Stuffiksi, oli ilmestynyt parisen viikkoa hänen täällä olonsa alettua.
Ilmeisesti Stuff oli paikan entisen omistajan metsästyskaveri, koska ulkorakennuksesta löytyi pino koiranruokasäkkejä. Mitään puhetta ei koirasta koskaan noussut esiin paikan kauppatilaisuudessa, eikä muutoinkaan. Koiran ilmestyminen oli täysi yllätys Emersonille, eikä hän siitä mitään ilmoitusta, tai numeroa ollut tehnyt.
Koirahan saattoi häipyä aivan yhtä nopeasti kuin oli paikalle ilmestynytkin. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, ja Stuff nimen saanut karvakuono oli jäänyt Emersonin seuraksi.


Testiohjelman jatkamisen ehdotus jäi vielä mietityttämään. Toisaalta, hän oli allekirjoittanut sitoumuksen testin loppuunsaattamisesta, mikäli terveydelliset syyt eivät sitä estäisi. Eikö tämä juuri ollut terveydellinen syy. Vaikka tuo ruokavalion noudattaminen oli vain yksi kohta pitkässä ohjelmassa, joka muutoin alkoi olla jo kääntymässä loppupuoliskolleen. Fyysisen rasituksen sieto ja siitä palautumisen kyky oli kuulunut alkupuolen osioon. Psyykkisen kuormituksen sietämisessä tämä yksin olemisen vaihe oli kääntöpuoli sille kahden vuoden tiiviille yhdessäololle, joka testiryhmän jäsenillä jo oli takana. Alkuperäisestä kuudenkymmenen tarkoin valitun jäsenen ryhmästä oli kaksi vuotta sitten ollut jäljellä enää yhdeksäntoista, eikä Emerson tiennyt sen jälkeen tapahtuneesta ryhmän mahdollisesta pienenemisestä.
Pitkä ja monitahoinen testiohjelma tuntui karsivan tehokkaasti joukkoa, jonka lopulliseksi määräksi oli alun perin kerrottu jäävän vain kymmenesosa alkuperäisestä testiryhmästä.

Jokainen osallistuja oli tiennyt alusta alkaen mahdolliseksi ryhmästä putoamisen mitä moninaisimmista syistä, ja siihen ajatukseen oli ollut pakko sopeutua. Kuten siihenkin, ettei pudottamisen syytä koskaan ilmoitettaisi.

- Ehkä minulla sitten on se geenimuunnos, mies tuumi ja katsoi Stuffia kysyvästi: - Mitä sinä arvelet? Stuff ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi vastata, joten mies vaihtoi puheenaihetta.
- Pitäisikö minun sitten jatkaa? Huomenna olisi taas pukupäivä ja…, Emerson keskeytti lauseen oivaltaessaan uuden näkökulman.
- Niinpä, puku! Tietenkin! Sen avullahan voin mennä tutkimaan sitä rinteellä rojottavaa möykkyä. Puvussahan on säteilysuojaus, sen kanssa voin huoletta mennä katselemaan lähempää ja ehkä siitä saa jonkinlaisen näkemyksen lähietäisyydeltä.

Emerson innostui ajatuksesta siinä määrin, että kiipesi välittömästi rakennuksen yläkerrokseen ja siellä olevaan varustehuoneeksi muutettuun entiseen makuuhuoneeseen. Huoneen nurkassa seisoi valkoinen puku, jonka harteilla kiilteli kullanvärissä heijasteleva pleksikupuinen kypärä. Avaruuspuku, sen olisi kuka tahansa heti oivaltanut, nähdessään kokonaisuuden. Se todella oli kyseessä, uusinta tekniikkaa oleva avaruuspuku, jota testiryhmäläiset joutuivat käyttämään säännöllisesti osana omaa testiään. Samalla pukua testattiin sen teknisten ominaisuuksien ja käyttösoveltuvuuden selvittämiseksi. Tällä kertaa Emerson tunsi jo palavaa halua päästä käyttämään pukuaan, mutta huomiseen olisi odotettava.

- Toivottavasti ei vielä huomenna tule ketään tutkimaan sitä murikkaa. Olisi mukava päästä aivan kaikessa rauhassa sen kimppuun, Emerson aavisti, että mahdollinen tutkijaryhmä eristäisi alueen, eikä sinne sen jälkeen olisi helppo päästä. Olisi mielenkiintoista olla ensimmäinen paikalla ja ottamassa lähikuvia maahan syöksyneestä kohteesta. Oli se sitten komeetta tai jotain muuta.

Hieman ennen auringonlaskua tuo toive kariutui. Jostakin kaukaa alkoi kuulua helikopterin säkätys. Kone ei tullut näkyviin, vaan lähestyi vuorten suunnasta ja laskeutui jonnekin sinne, missä Emerson oli käynyt aiemmin iltapäivällä. Pian ääniä kuului lisää. Ensimmäinen kopteri oli ollut pienempi, mutta nyt ainakin kaksi raskasta helikopteria kuului saapuvan samalla paikalle.

Auringon laskettua ja hämärän tiivistyessä yön pimeydeksi, hiljaisuuden puhkaisi uusi vaimeampi ääni. Käynnistettyjen aggregaattien vieno puksutus kantautui järven yli, ja valonkajo paljasti kaukana siintävän vuorenrinteen.

Emerson istui päärakennuksen kuistilla katsellen kajastavaa valoa. Täältä asti ei hyvälläkään kiikarilla näkisi juuri mitään, mutta huomenna hän kävisi tuolla. Ainakin yrittäisi käydä, vaikka mitä luultavimmin paikka olisi silloin jo eristetty eikä ulkopuolisia päästettäisi lähellekään. Ajatus avaruuspukuun pukeutumisesta sai myös jäädä. Paikalle saapuneella joukolla olisi taatusti käytettävissä kaikki mahdolliset mittalaitteet, Avaruuspuku aiheuttaisi taatusti enemmän kysymyksiä kuin Emerson oli valmis kohtaamaan.
Ilta alkoi käydä viileäksi, ja mies päätti mennä sisään. Vaikka elettiin keskikesää, täällä vuoristossa yöt osasivat olla todella kylmiä. Korkeammalla saattoi vielä näin kesäkuussa esiintyä yöpakkasia, mutta ainakaan tässä järven tuntumassa niitä ei ennen syyskuuta ollut odotettavissa.

-----------

Polkua sulkevaa muovinauha ei olisi voinut jäädä huomaamatta vaikka olisi kulkenut silmät kiinni. Metsästä yli polun oli vedetty kolminkertainen nauhoitus punavalkoista leveää sulkunauhaa, jossa komeili kirkkaan sininen ”US:ARMY” teksti noin puolen metrin välein. Asian varmistamiseksi seisoi nauhan takana taisteluvarusteissaan maastopukuinen sotilas, joka teki selväksi sulutuksen merkityksen.

- Asiattomilta pääsy kielletty, urahti asettaan huolettoman näköisesti ojentava mies.

Emerson, joka oli pysähtynyt mönkijällään nauhan toiselle puolen, sammutti moottorin voidakseen keskustella, vastasi sotilaan murahteluun.
- Hyvää huomenta vaan sinullekin. Oikeastaan, kun asia nyt tuli puheeksi, niin olen jokseenkin samaa mieltä. Kuinka pian te olette lähdössä täältä? Nämä ovat minun maitani ja te täällä olette asiattomasti. Kerätkää nauhanne ja päästäkää minut arvioimaan metsälle syntyneet vauriot. Siellä on kaatunut paljon puuta ja joku saa maksaa siitä.

Sotilas näytti menevän hieman hämmentyneeksi, mutta pysyi edelleen kannassaan.
- Tämä on armeijan sulkema alue, sulkulinjan sisäpuolelle ei ulkopuolisilla ole asiaa.

Emerson oli valmistautunut jo ennakolta tilanteeseen, eikä vielä aikonut antaa periksi.
- Minä tiedän kyllä mitä siellä on. Kävin eilen paikalla ja näin sen maahan syöksyneen möhkäleen. Se ei näytä miltään lentokoneelta, eikä edes sotilaalliselta objektilta. Ei edes avaruusromulta. Pikemminkin avaruudesta syöksyneeltä komeetan kappaleelta, ilmeisesti osa jääkomeettaa, joka ei sulanut ilmakehässä. Ja jollei se ole armeijan tekosia, niin lain mukaan maahan pudonneet meteorit ovat maanomistajan omaisuutta.
Oikeastaan Emersonilla ei ollut käsitystä, oliko asia juuri niin, mutta luultavasti sotilas ei tietäisi tästä lainkohdasta häntä enempää.

Sotilas näytti entistä epävarmemmalta ja tarttui olkapäällään nököttävään radiopuhelimeen.
- Täällä on joku äijä, joka sanoo olevansa maanomistaja. On käynyt eilen katsomassa sitä kohdetta ja sanoo omistavansa sen.
Radiopuhelimesta särähti vastaus, jonka Emersonkin hyvin kuuli.
- Käske sen odottaa. Tulen sinne heti!
- Selvä on sir. Vartiomies käänsi jälleen katseensa Emersoniin ja totesi kuivasti.
- Odottakaa siinä. Luuntnantti Henderson tulee itse paikalle.

Luutnantti Henderson oli pitkä ja hoikka ja jotenkin kasvoiltaan hieman surumielisen näköinen, mutta ulkonäkö taisi pettää, sillä miehen ääni oli määrätietoisen tiukka ja vaativa.
- Mikä mies? Alue on suljettu sivullisilta. Armeija tekee omaa tutkimustaan, eikä ulkopuolisia häiritsijöitä täällä tarvita. Kääntäkää moponne ja painukaa sinne, mistä tulittekin. Kun saamme työmme tehdyksi, niin retkeilkää sitten niin paljon kuin huvittaa. Nyt painutte tiehenne, tai annan pidättää teidät haitanteosta.

Emerson hymyili itsekseen. Toisaalta tilanne oli kääntymässä koomiseksi, mutta samalla hän nautti siitäkin, että sai pitkästä aikaa olla kontaktissa ihmisten kanssa. Hän kaivoi paitansa rintataskusta henkilökortin ja ojensi sen nauhan yli kapteenille. Henderson otti puoli askelta taaksepäin ja kohensi ryhtiään. Samalla kasvojen surumielisen väsähtäneeltä näyttänyt ilme terävöityi.
- Herra eversti! Onko tämä Nasan projekti? Me emme tienneet. Pyydän anteeksi sir.., Henderson heilutteli kättään nauhan ja vartiomiehen suuntaan.

Emerson viittasi väheksyvästi.
- Annetaan olla. Ei, tämä ei ole Nasan projekti. Minä todella asun täällä ja omistan nämä maat, Watt veti alkuperäistä peitetarinaa.
- Nasalla ei ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa, mutta mielelläni olisin mukana ja näkemässä mitä siellä rinteellä oikein lepää.
- No niin korpraali. Mitä te vielä odotatte? Avatkaa sulku, että eversti Watt pääsee sisäpuolelle, luutnantti Henderson komensi sotilasta.

3 - Luku


- Ei, emme ole havainneet minkäänlaista säteilyä, eivätkä mittaukset ole myöskään osoittaneet myrkyllisiä kaasuja erittyvän tuosta kohteesta, luutnantti Henderson vastasi Emersonin esittämään kysymykseen.
- Niin, kävin tässä illalla katsomassa havaittuani niiden Vaiperien merkitsevän paikkaa, mutta varovaisuussyistä en lähestynyt, vaan päätin odottaa paikalle tulevia. Arvelin, keitä tahansa tänne tuleekin, heillä on varmasti valmius jos tarvitaan suojautumista säteily-, tai kaasuvaaran vuoksi, totesi Emerson.
- Varovaisuus varmaan on paikallaan tällaisten kanssa. Eihän näistä voi tietää, mitä niissä piilee.

Emerson katseli nyt lähietäisyydeltä edellisillan näkyä. Mittasuhteiltaan hänen eilinen arvionsa lienee melkoisen oikeaan osunut, vaikka kohteen läpimitta saattoi olla pienempi kuin mihin hän kauempaa arvellen oli päätynyt. Kylmyyttä huokuva massa ei enää höyrynnyt, eikä ollut enää vaaleanharmaan kuuran peittämä, mutta muodot olivat edelleen samat. Pintarakenne näytti olevan kiiltävän lasimaista kuin jää, mutta tummaa, lähes mustaa. Auringon paisteessa sen pinnan alla kimalteli ohuita, pieniä sauvamaisia kiteitä.

- Onko mitään käsitystä, mikä se on? Emerson uteli ja sai vastaukseksi pään pudistuksen.
- Ei mitään. emme vielä pysty sanomaan edes sitä, onko se rakennettu jossakin vai onko se itsestään muovautunut tuollaiseksi. Tuo alaspäin osoittava valtava kuulapää on niin symmetrinen, että voisi luulla sitä tarkoituksella tehdyksi, mutta muutoin rakenne näyttää aivan muulta. muodot pinnassa muistuttavat järven hiekkapohjakuvioita ja saattavat olla syntyneitä sulamisen myötä.
- Siis onko se jäätä, tai jotain sen tapaista?
- Ei se ainakaan jäätä ole. Emme ole pystyneet murtamaan siitä muruakaan mekaanisesti, emmekä saa sitä sulamaan asetyleeniliekilläkään.
- Entäs nämä? Emerson ositti massiivisen ”kuulapään” suoran säännöllistä reunusta, jossa kuula erottui noin kahden jalan korkuisena laajentumana erikoisen muotoisesta rungosta. Reunus oli koko suoralta osaltaan parin tuuman mittaisten tasakokoisten reikien muodostamaa kennomaista rakennetta. Nuo reiät olivat poikkipinnaltaan kaarevia, kuunsirpin muotoisia ja silmämääräisesti ne noudattivat rungossa olevien kuvioiden muotoja. Voiko tämä olla sattumalta syntynyttä?
- Niin, sitä emme voi tietää, emmekä siksi voi sulkea mitään vaihtoehtoa pois. Näytteitä emme ole saaneet, mutta kuvia olemme lähettäneet eri asiantuntijoille. Koko möykky on niin massiivinen, ettemme mahda sille mitään näillä mukanamme olevilla varusteilla. Luultavasti se on niin painava, että se joudutaan pilkkomaan osiksi jollakin keinoin, ehkä räjäyttämällä, elleivät siihen mitkään menetelmät muutoin pure. Tuollaisena sitä ei kyllä pysty millään täältä kuljettamaan. Hyvä on, jos saamme sellaista kalustoa tänne, että voimme vetää tuon rinteeltä alas. Muuten, maistuisiko herra everstille kahvi? tuolla alhaalla on varmaan kanttiini toiminnassa.
- Jo toki. Eiköhän me näin kahden kesken unohdeta nuo tittelit. minä olen täällä vain uteliaana naapurina, joten sano vaan Emerson.
- Sehän sopii sir. Minä olen Henry. Henry Henderson.

Kahvi todella maistui, sillä edellisestä kupillisesta oli ehtinyt vierähtää ainakin pari vuotta. Emerson mainitsikin siitä kapteenille, joka ei malttanut peittää hämmästystään.

- Pari vuotta? Miksi moinen paussi?
- Olen osa Nasan tutkimusprojektia, jota on vedetty tiukkojen ehtojen puitteissa jo nelisen vuotta, mutta nyt voin livetä käytännöistä. Joudun jättämään homman kesken allergiasyistä.
- Tutkimusprojekti, joka on kestänyt yli kaksi vuotta? On helppo arvata sen liittyvän jollakin tavoin avaruuslentoihin, ehkä siihen julkisuuteen nousseeseen miehitettyyn Mars-lentoon?
- Tuohon en ota mitään kantaa. Salassapitosäännökset estävät kommentoimasta puoleen tai toiseen.
- Mutta tuo murikka ei siis liity millään tavalla asiaan?
- Ei minun tietääkseni ainakaan, Emerson vakuutti.
- Me jatkamme omaa hommaamme, jos tuosta jotain saataisiin selville. Yksinkertainen juttu ei todellakaan ole. Jotain näytteitä siitä on irti otettava, ennen kuin pioneerit tulevat lohkomaan pakettia pienempiin osiin. Lähdetkö vielä rinteelle katselemaan avaruudenihmettä?
- Totta kai, Emerson vastasi, vaikka muisti hyvin projektiohjelman edellyttävän tälle päivälle puvun käyttöä. Toki Nasassa tiedettäisiin hänen luistavan ohjelmasta, sillä puku oli suorassa yhteydessä Nasan tietokoneisiin.
Hänet oli hyllytetty ohjelmasta, joten pienen lipsumisen hän voi hyvällä omallatunnolla sallia itselleen.


Kotiin palattuaan Emerson päätti pukeutua avaruuspukuunsa ja viettää loppupäivän ennakko-ohjelman mukaan. Huipputekninen puku sisälsi teknisen älykkyyden lisäksi robotiikkaa, joka tuki puvun käyttäjän liikkumista, tehden siitä jopa nautinnollisen kevyttä ja helppoa.

Illalla ennen nukkumaan käyntiä hän riisui puvun. Kahdeksan tunnin yhtäjaksoinen käyttötavoite oli saavutettu tällekin päivälle. Avatessaan sähköpostinsa, hän saattoi todeta, ettei GL ollut kommentoinut poikkeuksellista käyttöajankohtaa millään tavalla. Tieto siitä kuitenkin oli varmasti projektin johdossa. Vaikka hän oli täällä tavallaan eristykseen suljettuna, oli jatkuva kontrolli kuitenkin olemassa. Tietokone oli suoraan kytköksissä Nasaan, eikä yksikään näppäimen lyönti jäänyt siellä havaitsematta. Mikään surffailu yleisessä verkossa ei ollut sallittua, ja yrityskin siihen suuntaan katkaisisi yhteyden lisäksi asiaan liittyvältä kokelaalta mahdollisuuden jatkaa ohjelmaa.


4 - Luku

Oli lähes pimeää, kun Emerson Watt heräsi ja vilkaisi kelloa. Vuorokauden kolmas tunti oli juuri täyttymässä, ja heräämiseen tähän aikaan oli olemassa syy. Hän oli varma siitä, että jokin ääni oli aiheuttanut havahtumisen, joten hän jäi liikkumattomana kuuntelemaan.
Ääni kuului jälleen, ja se tuli alakerrasta.
Stuffin hiljainen, lyhyt haukahdus kuin kevyt yskähdys.

Emerson muisteli, mitä tilan myynyt mies oli kertonut yöllisistä vierailuista:
- Muutaman kerran tässä vuosikymmenen aikana on karhu pyrkinyt yöllä ulkorakennukseen. Ne vainuavat jos liiteriin jättää jotain syötävää. Minulla roikkui siellä vuorikauriin ruho, ja karhujen nokkaan se kai tuoksui vastustamattomasti. Muutaman kerran ovat yrittäneet repiä ovia hajalle päästäkseen saaliinjaolle. Kyllä ne lähtevät, kun rojauttaa tuosta kuistilta pari kertaa kiväärillä ilmaan. Kohti ei ole vielä tarvinnut paukauttaa.

Tilansa myydessään oli ukko jättänyt metsästysaseensa uudelle omistajalle, ja siinä se komeili yhä takan yläpuolella sijoitettuna leveään vaahteralankkuun. Olihan Emerson sitä tutkinut kiinnostuneena, sillä aiempaa kokemusta tuollaisesta pulttilukkoisesta ei hänellä ollut. Sotilasaseissa pulttilukkoja taisi olla vain tarkka-ampujilla. Ase oli omalla tavallaan jopa kaunis. Järeästä kaliiberistaan huolimatta se oli siron näköinen ja hyvin viimeisteltyä työtä.
Hieman hämmästelyä miehessä aiheutti se, että ase oli alkuperämaaltaan ilmeisesti japanilainen, eikä Emersonilla ollut aiempaa tietoa japanilaisvalmisteisista metsästysaseista. Mitä ilmeisimmin kuitenkin patruunapesän päälle stanssattu ohutpiirtoinen teksti SAKO viittasi Japaniin.
Eteisen komerosta löytyivät aseen patruunat, ja pienen sommittelun jälkeen täysi lipas naksahti paikoilleen. Ulkona oli öisin melkoisen viileää, joten Emerson pukeutui nopeasti Nasan harmaaseen umpihaalariin. Vielä tehokas käsivalaisin matkaan ja mies oli valmiina karhujahtiin. Olisihan se kiinnostavaa nähdä yksi vuoriston suurpedoista lähietäisyydeltä.

Emersonin mielenkiinto sammahti samalla hetkellä, kun hän astui aamutossuissaan kuistille. Yön pimeydestä johtuen hän näki ulkorakennuksen oven olevan auki ja oviaukossa läikehtivän himmeän oranssin hehkun. ”Tulipalo” oli ensimmäinen mieleen syttynyt ajatus ja mies laski kiväärin nojaamaan ovenpieltä, rynnätessään kuistin toiseen päähän. Siellä oli seinään ripustettuna kahdentoistapaunan jauhesammutin. Sammutin valmiina kädessään Emerson juoksi yli pihan kohti avointa varaston ovea. Varasto oli kuitenkin täysin pimeä. palosta ei tietoakaan. Ei edes savun hajua. Joku haju kuitenkin ilmassa tuntui, ja se ei oikein sopinut tähän varastoon. Varastossa oli vain joitakin piha- ja puutarhakalusteita, sekä koiranruokasäkit. Haju, tai oikeammin tuoksu oli jotenkin miellyttävästi makeahko, kuin aniksen, tai laventelin. Samantyyppinen, muttei vastannut kumpaakaan, eikä Emerson pystynyt tunnistamaan sitä. Varmaa oli kuitenkin, ettei hän sitä aiemmin ollut täällä havainnut.

Stuff oli livahtanut ulos ja seisoi nyt muutaman metrin päässä oviaukosta ja murisi hiljaa. Emerson päätteli varastossa olevan jotain, tai joku, joka ei sinne kuuluisi. hän kääntyi takaisin kuistille sammutin yhä valmiina kädessään. Kuistilla hän vaihtoi sammuttimen takaisin kivääriin ja käsivalaisimeen. Aseen pulttilukko liukui lähes pehmeästi miehen vetäessä patruunan pesään. Tässä vaiheessa hän tajusi, ettei tiennyt aseesta oikeastaan mitään. Olisi pitänyt tutustua ennakolta sen toimintaan. Nyt hän ei tiennyt, meneekö varmistin päälle asetta viritettäessä, vai pitikö se tehdä erikseen. Pakko olisi käyttää valoa, vaikka se veisi hetkeksi pimeännäkökykyä.
Varmistimen salvan edessä oli stanssattu pieni piste, joka peittyi salpaa eteenpäin työntäessä.
- Hitto, eihän tämä tullut yhtään selkeämmäksi. Mitä tuo tarkoittaa? Onko varmistin päällä, kun piste näkyy, vai onko se pois? Mistä sen voi päätellä? mies mutisi hämillään. Kokeilemaan ei oikein tehnyt mieli käydä, mutta, entä jos tulee kiire ja ase ei ole valmiina. Entisenä sotilaana hän tiesi, ettei tiukassa paikassa saattanut olla aikaa ylimääräisiin testeihin.
- Pitäisi perhana soikoon kieltää japanilaisilta kaikkinainen aseiden rakentelu, kun eivät kerran ymmärrä vipulukkojen päälle, hän ähisi edelleen itsekseen.

Edessä oli kuitenkin asia, joka piti tarkistaa, eikä tuo salvan liikuttaminen sentään veisi kuin sekunnin murto-osan aikaa. Hän lähestyisi ovea ja sytyttäisi valon jo kauempana. Se, mitä varastossa oli, ei varmaan niin nopeasti pystyisi vasten kirkasta valoa hyökkäämään, ettei siinä ehdi napsauttamaan varmistimen asentoa.

Kirkkaassa valokeilassa varastohuone näytti aivan normaalilta. Työkalut olivat seinällä ja pihakalusteet kokoon taitettuina edelleen omilla paikoillaan. Paperiset säkit, joiden Emerson tiesi sisältävän puuhiiltä näyttivät muutoin olevan myös asiallisesti, mutta niiden päällä olevat koiranruokasäkit näyttivät siltä, että niitä oli käpälöity. Ainakin se päällimmäinen, josta hän viimeksi kävi Stuffille hakemassa muroja, oli avattuna. Joku siis oli käynyt sitä penkomassa, ja Stuffin käytöksestä päätellen tuo joku oli edelleen varastossa. Mutta mikä? Mitä täällä vuoristossa saattoi olla? Ehkä pesukarhu, tai opossumi. Voisiko se olla puuma, tai karhunpentu? Mikäli rosvo oli yhä tuolla sisällä, ei se voinut olla täysikasvuinen karhu, sellainen ei sopisi piiloon tuonne, tuskin puumakaan, joten ehkä sitten se pesukarhu.

- No niin. Tuleppa esiin sieltä, tai Stuff tulee hakemaan, ja se saattaa tehdä pikkuisen kipeää, Emerson sanoi leppoisasti, pitäen kuitenkin aseen suunnattuna varastoon päin. Mitään ei tapahtunut, ja Stuff vilkaisi Emersonia kuin odottaen käskyä.
- Okei pikkuinen. Sait mahdollisuutesi ja nyt on Stuffin vuoro.
- Stuff, nouda! Emerson antoi koiralle luvan. Koiran liikkeistä mies jo päätteli, ettei kyseessä sittenkään ollut pesukarhu. Stuff eteni hitaasti ja tarkkaillen kohti säkkipinoa. Sen kuono nousi ja laski lähes rytmikkäästi, vainua etsien. Tuliko tuo tuoksu siitä tunkeutujasta, mikä se voisi olla? Majava? Emerson oivalsi äkkiä. Eikö majavasta sanottu sen tuoksuvan miellyttävästi myskille? Jostakin nousi tuollainen mielikuva, muttei Emerson pystynyt muistamaan varmasti, missä asian oli kuullut, tai lukenut. Jos se oli majava, niin se voisi olla koiralle vaarallinen.
Uhattuna se saattaisi käyttää hampaitaan nopeasti ja tehokkaasti.
- Stuff! Takaisin! Mies komensi, ja koira pysähtyi paikkaan, josta se luultavasti jo näki säkkipinon takana mahdollisesti piileskelevän otuksen.

Samassa säkkien takaa kohosi ääni, joka muistutti puhetta, mutta Emerson ei tunnistanut siitä sanaakaan. Silti hän jotenkin tiesi ymmärtävänsä sitä:

-Voitko auttaa minua? ääni tuntui kysyvän.
- Tule esiin, kuka oletkin, Emerson komensi lähes sotilaallisella äänellä.
Säkkipinon takaa alkoi näkyä liikettä ja esiin nousi olento, jollaista mies ei koskaan aiemmin ollut nähnyt. Hoikat, suhteettoman pitkiltä näyttävät raajat kannattelivat jotenkin sammakkomaista keskivartaloa, josta erottui paksun kaulan kannattelema litistettyä palloa muistuttava pää. Suuret tummat, pyöreät silmät lisäsivät sammakkomaista vaikutelmaa, eikä sitä vähentänyt se asukokonaisuuskaan, jolla tuo olento oli verhottu. Vihreä ja kiiltävä vartalonmukainen tiukka asuste olisi käynyt olennon ihosta, ellei ranteitten ja nilkkojen kohdalla olisi puvusta erottunut metallinkiiltoiset paksuhkot mansetit. Hoikkien käsivarsien kämmenosasta näytti lähtevän melkoinen nippu kapeita ja pitkiä sormia.

Näky oli niin yllättävä, että Emerson unohti pitelevänsä kädessään mahdollisesti varmistamatonta asetta.

- Mitä hittoa! pääsi miehen huulilta. - Mikä hemmetin öttiäinen sinä olet?
- Minä olen Yarrmei. Voitko auttaa minua?
- Tämän täytyy olla unta, ajatteli Emerson. – Tai sitten minä olen tullut hulluksi. Seonnut viimein näissä testeissä ja kuvittelen nyt näkeväni ufoukkoja ympärilläni.
- Mikä sinä olet? Mistä sinä tulet ja miksi minä tiedän mitä sanot, vaikken ymmärrä puheestasi sanaakaan?
- Nimeni on Yarrmei ja tulen paikasta nimeltä Voharr. Ymmärrät minua koska puhun mesnakieltä. Mesna on universumin alkukieli ja pohjautuu suurelta osin telepatiaan. Voitko auttaa minua?
- No, katsotaan. Minkälaista apua kaipaat? Emerson tiedusteli.
- Minun pitää päästä lämpimään. Aivan ensimmäiseksi minun on päästävä lämpimämpään. Toiseksi, minulla on nälkä.


5 Luku

- Mitähän minä sinulle tarjoaisin? Emerson kysyi, vaikka pikemminkin pohti asiaa itselleen. Lueteltuaan joukon M22 ruokavalion makuja.
- Mikään noista ei tunnu pienimmässäkään määrin tutulta, joten tee sinä päätös puolestani, Yarrmei vastasi.
- Ehkä taimen voissa paistetuilla kasviksilla kävisi, Emerson päätti ja painoi ravintopakkauksen maustekuvaketta. – Nyt vain herkku hetkeksi mikroon ja annos on valmis nautittavaksi.

Yarrmei istui pöydän ääressä ja irrotteli pieniä palasia lämpimästä taimenateriasta, joka todella tuoksui herkulliselta, vaikka ei ulkonäöltään ollut juuri vihertävänharmaata pesusientä maukkaamman näköinen.

- Maistuuko ruoka? Emerson kysyi.
- Meneehän tämäkin, vaikka se kuivaruoka jota olin maistelemassa sinun yllättäessä oli kyllä maukkaampaa. Voisinko saada sitä?
- Sehän on Stuffin, siis tuon koiran muonaa. Jos siitä tykkäsit enemmän, niin kyllä Stuff varmasti mielellään vaihtaa annoksia kanssasi. Odota pikku hetki, niin käyn tuosta eteisen komerosta hakemassa niitä muroja.

Katsellessaan omituisen vieraansa napostelua, tämän noukkiessa lautaselta koiranruokanappuloita pitkillä sormillaan, Emerson kysyi:
- Sinä liityt jollakin tavalla siihen taivaalta pudonneeseen murikkaan?
- Niin.
- Jos osun oikeaan, se ei ole maahan syöksynyt komeetan kappale, vaan avaruusalus?
- Niin.
- Minä olen aivan sekaisin hämmästyksestä. Voisitko hieman selventää tilannetta ja kertoa, mitä tapahtui?
- Niin…., joku häiriö jäähdytysjärjestelmässä. En edes ehtinyt havaita sitä, kun pelastuskapseli vei minua jo kohti lähintä elinkelpoiseksi linkitettyä planeettaa.
- Et ollut siis matkalla tänne? Emerson kysyi, vaikka tajusi jo ettei niin tainnut olla.
- Niin, en ollut. Tämä planeetta ei ole paikkoja, joita pidetään olosuhteiltaan sellaisina, että ne voisivat olla liittoutuman jäseniä. Täällä täytyy olla joitakin vanhoja majakkapisteitä, joita on sijoitettu hengissä pysymisen edellytykset täyttäviin kohteisiin. Pelastuskapseleissa on suuntimalaitteet, jotka hakevat lähimmän kelvollisen paikan ja ohjaavat kapselin sinne.
- Olet siis tavallaan haaksirikkoinen?
- Niin. Niinkin voidaan sanoa.
- Kuinka sitten tästä eteenpäin? Emerson halusi tietää.
- Aluksi ajattelin, että minun on löydettävä tältä planeetalta joku majakkalinkki. Niistä pääsee ottamaan yhteyden ja voi kutsua pelastuspartion. Puhuit kuitenkin taivaalta pudonneesta avaruusaluksesta. Minun on päästävä ensimmäiseksi katsomaan, kuinka se on selvinnyt maahansyöksystä. Ehkä sen yhteyslaitteisto vielä toimii. Se olisi helpoin tapa kutsua apua.

Se saattoi hyvinkin olla mahdollista. Ainakin päällisin puolin avaruuslaite näytti säilyneen vaurioitta, ja se sai Emersonin miettimään aluksen lujaa rakennetta.
- Mistä materiaalista se oikein on rakennettu? Niiltä osin kuin sitä pääsin katselemaan, näytti se selvinneen naarmuitta. Laite on kuitenkin syöksynyt pitkin vuoren rinnettä käsittämättömän pitkän matkan, kyntänyt kivikkoiseen maaperään metrien syvyistä uraa puita kaataen ja kivenjärkäleitä kääntäen.
- Kyseessä on eräänlainen liukoinen mineraali, joka on saostettu kiteiseen muotoon aluksen rungon ympärille. Se on äärimmäisiin olosuhteisiin erinomaisesti sopiva materiaali keveytensä ja kestävyytensä vuoksi. Enempää en oikein siitä osaa kertoa. Voitko auttaa minua pääsemään sen luo?
- Totta kai, Emerson lupasi enempää asiaa miettimättä. – Odotetaan aamun valkenemista. Siihen menee vielä jokunen tunti, joten voimme hyvin käyttää sen ajan keskustelemiseen. Olet hyvin kiinnostava vieras ja koska oma avaruuslentoni ei mennyt odotuksien mukaan, haluaisin kuulla omista matkoistasi.
- Mistä haluat tietää ensiksi?
- Tuo aluksesi kiinnostaa. Se poikkeaa aivan valtavasti meidän käyttämistämme.
- Se on eräänlainen yleismalli, jota käytetään monenlaisiin matkoihin. Joskus, kuten nyt pelkkiin sopeutumislentoihin ja toisinaan jopa rahtitarkoituksiin. Käytössä yleisesti monilla planeetoilla suorituskykynsä ja joustavan muunneltavuutensa vuoksi.
- Kuinka nopea se on? Kuinka lähelle valonnopeutta se pystyy pääsemään?
- Nyt en täysin ymmärrä kysymyksesi tarkoitusta. Sen nopeutta ei ole määritetty, eikä sitä taida pystyä vertaamaan valon nopeuteen.
- Tarkoitan sitä, kuinka nopeasti se pystyy liikennöimään kahden kohteen välillä. Kuinka paljon aikaa kuluu johonkin tiettyyn, vaikka kahden planeetan väliseen matkaan?
- Ahaa, nyt ymmärrän. Sitä ei pysty määrittämään, sillä matka tehdään ajassa.
- Niin, mutta missä ajassa? Sitä minä tavoittelen.
- Aivan. Alus ei kuluta aikaa. Voisi sanoa sen kulkevan ajannopeudella.
- Tarkoitatko, ettei se todella kuluta aikaa? Se on siis samaan aikaan perillä, kun se lähtee matkaan?
- Näin periaatteessa. Tosin on siinä pieni viive kiihdytys ja hidastusvaiheessa. Se ei kuitenkaan ole merkittävä itse matkan kannalta.
- Mutta eihän se ole mahdollista. Eihän mikään voi kulkea valoa nopeammin, Epäili Emerson.
- Käsite on tietysti suhteellinen.
- Kuinka niin?
- Oletetaan avaruusaluksen kulkevan tasan valonnopeudella ja sen sisällä pilotti astuu askeleen menosuuntaan. Eikö hän silloin kulje valoa nopeammin?
- Silti. Ajannopeus tuntuu käsitteenä vain todella käsittämättömältä.


6 -Luku


Emersonilla olisi ollut vielä paljonkin kysyttävää, mutta tilanteen katkaisi työpöydällä henkiin heräävä tietokone. Ruudulle ilmestyneistä kasvoista saattoi nähdä G.L:n heränneen kesken uniensa.

- Oletkin näemmä hereillä. Sepä erinomaisen hyvä, G.L totesi ja jatkoi.
- Mitä helvettiä siellä tapahtuu? Onko sinulla mitään havaintoa? Laivaston väki operoi niillä seuduin jotain erinomaisen outoa. Amiraali Steller on ollut Pentagoniin yhteydessä ja sieltä herätettiin minut. Avaruudesta on syöksynyt maahan jotain kummallista ja nyt on täysi härdelli päällä. Pentagon suunnittelee kohteen tuhoamista ydinkärjellä. Odota, käännän sinulle sieltä tulevaa kuvaa. Valmistaudu evakuointiin. Laivaston porukka pitää kohdetta vaarallisena.

Samassa kuvaruutu välähti pieneksi hetkeksi pimeäksi ja sitten alkoi näkyä selvää kuvaa vuorenrinteellä lojuvasta kohteesta. Kameran eteen astui luutnantti Henderson, jonka kasvoilla oli vakava ilme.
- Me emme tiedä, mikä se on, Henderson aloitti.
- Aluksi oletimme sen olevan osa jotain komeettaa ja sitä tutkittiin sellaisena. Nyt on alkanut vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseessä on elävä olio, sillä sen todettu hengittävän. Emme uskalla edes arvailla, mikä se on. Joku avaruusvalas, joka on ilmeisesti heräämässä. Pentagonissa valmistaudutaan pahimman varalle ja siellä valmistaudutaan tuhoamaan olio ennen kuin se ehtii virota.

Emerson tuijotti ruudulla näkyvää sähellystä. Porukkaa juoksi edestakaisin valkoisissa suojahaalareissaan ja hengityssuojissaan. Taustalla lojui avaruudesta syöksynyt kohde kirkkaitten valonheittimien keskittämässä valomeressä. Helikopterin säkätys oli välillä peittää Hendersonin äänen.
- Me saamme paikan evakuoiduksi neljässä tunnissa, arveli Henderson. Sen jälkeen kohde on tuhottavissa meidän puolestamme.

Emerson seurasi ruudulta tulevaa lähetystä henkeään pidätellen.
- Kuuletko minua G.L? hän kysyi.
- Kuulolla ollaan, ääni vastasi samalla, kun kuvaruudun välittämä näkymä himmeni ja tilalle nousivat G.L:n väsyneen näköiset kasvot.
- Kyseessä ei ole mikään avaruusolio, vaan paljon kiinnostavampi kohde. Se on avaruusalus, eikä sitä missään tapauksessa saa tuhota. Nyt on ensisijaisen tärkeää estää suunniteltu tuhoisku.
- Avaruusalus? Mitä sinä oikein höpötät? Oletko juonut?
- Tämä kuulostaa taatusti uskomattomalta, mutta näin asia on, Emerson vakuutti.
- Miten voit olla varma? Oletko nähnyt sen? G.L tiedusteli uteliaana.
- Olen. Olin ensimmäisenä paikalla, tai siis sen jälkeen, kun ne Viperit kävivät merkitsemässä sen. Lisäksi tapasin aluksen pilotin hetki sitten ja hän on nyt täällä luonani.
- Venäläinen. Onko se venäläinen avaruusalus?
- Ei todellakaan ole. Kyseessä on aurinkokunnan ulkopuolelta tuleva avaruuslaite. En ole vielä ehtinyt keskustella niin pitkälle pilotin kanssa, että tietäisin mistä kaukaa hän on.
- Keskustella? Osaako hän englantia?
- Ei sentään. Hän kommunikoi mesnalla. universaalilla alkukielellä.
- Ja sinä olet jossakin opiskellut tätä mesnaa? Kuule, minä ymmärrän sinua ottavan päähän sen Mars-projektin kariutuminen kohdallasi, mutta en ymmärrä, mitä sinä luulet voittavasi tällaisella vedätyksellä.
- Tämä ei ole mitään vedätystä. Minä pyydän sen pilotin, niin hän saa itse kertoa, Emerson sanoi ja viittasi kädellään Yarrmeita tulemaan vierelleen tietokoneen kameran eteen.

Hämmästynyt ilme G.L:n kasvoilla ei todellakaan ollut peiteltävissä.

- Sinä siis olet ulkoavaruudesta saapunut aluksella, joka nyt on meidän armeijamme tutkittavana? G.L kysyi.
Yarrmei katseli kuvaruutua ja välillä Emersonia, eikä sanonut mitään.

- Kerro hänelle, kuka olet ja kuinka jouduit tänne, Emerson hoputti.
Yarrmei aloitti sanaryöpyllä, jota Emerson ei pystynyt ymmärtämään.
- Puhu sitä samaa kieltä, jota minulle puhuit, Emerson pyysi.
- Mesnaa? Sitähän minä puhuin.
- Mitä siellä pelleillään. Mitä siansaksaa tuo pelle mokeltaa? Minä en ymmärtänyt sanaakaan, G.L ärisi.
- En minäkään siitä, mitä pilotti sinulle puhui. Kun hän puhuu minulle, tajuan puheen, vaikka kieli on täysin käsittämätöntä.
- Mitä olet keksinyt, tai kuka tuossa naamiaisasussa onkaan, niin leikki loppuu tähän. Alkakaa valmistautua evakuointiin. Siellä paikalla oleva laivaston upseeri, taisi olla Henderson, sanoo noutavansa sinut, tai siis nyt teidät samalla kun itse lähtee. Pääsette kopterikyydillä pois sieltä hyvissä ajoin.

Emeroson pohti tilannetta nopeasti. Hän selosti tapahtumien tulevan kulun Yarrmeille.
- Ei sitä saa tuhota. Ei missään tapauksessa, Yarrmei älähti.
- Näyttää siltä, ettemme pysty estämään. Meillä on nelisen tuntia aikaa tehdä jotain asialle. Pitää yrittää saada luutnantti Henderson estämään tuhotyö. Meidän on lähdettävä putoamispaikalle. Emerson päätti.
- Miksi he haluavat tuhota sen?
- Paikalla olevat laivaston asiantuntijat uskovat aluksesi olevan elävä olento, joka on saapunut jostakin avaruudesta. Pelkäävät nyt, mitä se mahdollisesti saa aikaiseksi, jos se pystyy virkoamaan. Nämä asiantuntijat ovat havainneet sen hengittävän.
- Hengittävän. Mahtavaa, sitten se ei ole vaurioitunut niin pahoin kuin pelkäsin, sen syöksyttyä planeettanne pinnalle.
- Lopettakaa heti tuo pelleily, G.L ärähti kaiuttimen kautta.
- Miksi hän ei ymmärrä puhettasi, vaikka minä sen tajuan? Emesron kysyi Yarrmeilta.
- Mesna perustuu suuresti telepatiaan, eikä se välity ilman suoraa henkilökohtaista yhteyttä.
- Hengittääkö se aluksesi oikeasti? Onko se elävä?
- Kyllä se tavallaan hengittää. Ei se silti ole mikään eläin, tai elävä. Vaikuttaa siltä, että sen toiminnoista on ainakin osa tallella. On hyvin mahdollista, että sen yhteyslaitteet toimivat, joten minun on päästävä sinne.
- Se varmaan järjestyy helposti. Pukeudun hieman paremmin, niin voimme lähteä pikapuoliin. Ehkä saamme Hendersonin perumaan sen aiotun iskun, kun kerromme mistä on kysymys, Emerson oli jo melkein unohtanut G.L:n, joka yhä oli avoimen yhteyden päässä. G.L oli vakaasti päätynyt siihen että, Emerson oli löytänyt itselleen apurin, jonka myötävaikutuksella veti jotakin omaa avaruusoliopeliään.
- Kapteeni Watt! Teillä ei ole aikaa pelleilyyn. Alkakaa välittömästi valmistautua tulevaan evakuointiinne, G.L oli vaihtanut tuttavallisen puhetyylin kovaan virkakieleen, jolla yritti havahduttaa Emersonin tilanteeseen. Homma ei kuitenkaan edennyt toivotulla tavalla, sillä oli vain se vaikutus, että Emerson katkaisi yhteyden painamalla tietokoneen sammuksiin.

- Lähdetään pikapuoliin sinne avaruuslaivallesi. Laittelen vain lämpimämpää päälleni, Emerson lausui Yarrmeille.

- Se ei vain onnistu nyt. Meidän pitää odottaa päivän nousuun asti.
- Miksi ei onnistu? Minulla on ajoneuvo, jolla olemme perillä alle puolen tunnin.
- Tällä planeetalla on yöllä liian kylmää. En pysty selviytymään kovin pitkää aikaa noin kylmässä. Juuri siksi minä etsinkin suojaa nähdessäni nämä rakennelmat.
- Olethan sinä selvinnyt jo yhden yön aikaisemminkin, Emerson päätteli.
- Yksi yö pelastuskapselissa. Se ei pysty pitämään lämpöä kauempaa.
- Laitetaan sinulle lämpimästi päälle, niin kyllä tarkenet.
- Ei se ole niin yksinkertaista. Minun kehoni ei tuota lämpöä, joten en pysy lämpimänä kovin pitkää aikaa. Mikäli alukseni lämmitys ei toimi, niin toimintakykyni menee ja joudun horrostilaan, tai jäädyn.
- Tarkoitatko olevasi vaihtolämpöinen?
- Se kai on lähimmäs osuva määritelmä.

Yllättävä ongelma sai Emersonin hämilleen ja pohtimaan vaihtoehtoja, joita enää ei montaa tainnut olla jäljellä. Hetki sitten hän oli kuullut Hendersonin ilmoittavan evakointiajan olevan nelisen tuntia, eikä enää päivän lämmettyä aika riittäisi pelastamaan Yarrmein avaruusalusta. Vaikka laite olisikin vaurioitunut pahasti maahansyöksyssä, niin siinä olisi taatusti kiinnostavaa tekniikkaa ja sitä kautta tutkittavaa niin Nasan kuin sotateollisuuden asiantuntijoille. Toinen asia oli sitten se, miksi Yarrmein alus hengitti? Oliko se sittenkin jokin avaruusratsu, tai jopa jonkinlainen koneen ja elollisen yhdistelmä? Osittain elävä, osittain kone?

- Miksi se hengittää? Emerson kysyi.
- Ei se hengitä. Tai siis, kyllä tavallaan. Se erottaa ilmasta typpeä. Koko haaksirikko aiheutui alukseni jäähdytysjärjestelmän poikkeuksellisesta toiminnasta. Ilmeisesti matkareittini varrella jonkin auringon coronapurkaus on sattunut aivan täsmälleen yhtäaikaisesti matkasiirtymän kanssa. Nestetyppeen perustuva jäähdytystoiminta käynnistyi, mutta ei pysynyt säädössään, vaan koko alus jäähtyi aivan liikaa. Pelastuskapseli on toiminut siksi, etten olisi jäätynyt alukseni mukana. Typpivarantojen täyttämisen alkaminen viittaa siihen että, aluksen autonominen kunnostusjärjestelmä on toiminnassa ja se korjaa itsensä.
- Sekö pystyy automaattisesti korjaamaan vikansa? Emerson ihmetteli.
- Tietenkin. Olisihan aivan mahdotonta kouluttaa kaikki pilotit myös huolto ja korjauskyvyiltään niin osaaviksi. Luultavasti sen vikatila on jo poistunut, koska se valmistautuu matkakuntoon täyttämällä typpivarastonsa. Pääsen varmasti jatkamaan matkaa heti, kun typpimäärä on riittävällä tasolla.
- Niin, jos vain ehdit ajoissa alukseesi ja lähtemään maapallolta. Kun paikalla oleva porukka on saatu evakuoitua, aluksesi räjäytetään ydinkärjellä atomeiksi. Siihen on aikaa enää nelisen tuntia. Auringon nousun jälkeen ei paikalla ole muuta kuin radioaktiivinen monttu.
- Ei! niin ei saa missään tapauksessa käydä. Meidän on pakko estää se. Ydinräjäytys laukaisisi kaikki aluksen neutronireaktorit ja siitä syntyisi aivan kammottava tuho. Se täytyy saada estettyä, vaikka sitten jäätyisin matkalla, niin meidän täytyy lähteä heti sinne. Yarrmei hätääntyi selvästi tajutessaan edessä olevan uhkan.
- Ok. Pakataan sinulle niin paksulti vaatetta, ettet ehdi jäätyä matkalla. meillä menee vain…, tai hetkinen. miksen heti tullut ajatelleeksi. Minullahan on avaruuspuku ja siinä on oma lämmönsäätötoiminto. Puetaan sinut siihen, niin päästään heti matkaan, Emerson keksi tilanteeseen toimivan ratkaisun.
- Tosin olet kyllä pienikokoinen siihen, mutta keksimme siihen ongelmaan jotakin.


7 -Luku

Emerson pujotti avaruuspuvun kenkäosaan pyöreät muovipurkit, joiden avulla sai tuet Yarrmein jalkojen alle ja samalla riittävästi pituutta avaruusolennolle. Yarrmei käveli kokeeksi puvun kanssa ja hämmästeli samalla.
- Tämähän toimii yllättävän kevyesti, vaikka näyttää todella kömpelöltä.
- Näillä puvuilla on liikettä avustava toiminto, joka helpottaa puvun kanssa työskentelyä ja liikkumista. Puvun lämmönsäätö pitää lämpötilan aina sopivana. Jäähdyttää kuumalla ja lämmittää kylmällä. Nyt ei muuta kuin lähdetään matkaan mahdollisimman pian.

Emersonin noutaessa mönkijää ulkorakennuksesta, hän katseli avaruusaluksen putoamispaikan suuntaan. valonheittäjät valaisivat vuoren rinteen ja etäältä kantautui helikopterin säkättävä ääni. Evakuointi tuntui olevan täydessä käynnissä. Heillä olisi vielä hyvästi aikaa ehtiä estämään tuhoisku.

Mesna oli todella erikoinen kieli, sillä Emerson pystyi keskustelemaan Yarrmein kanssa matkan aikana, vaikka ääni ei kantanutkaan moottorin pörinän ja avaruuspuvun eristeiden lävitse.

Yarrmei ihmetteli avaruuspuvun osuutta Emersonin vaatevalikoimassa.

- Olin osa ryhmää, jota koulutetaan ensimmäistä marslentoa varten. Emerson sanoi ja kertoi sitten osuudestaan koeohjelmassa ja siitä, kun tuli hylätyksi koulutuksen ollessa jo loppusuoralla.
- Olivat löytävinään minulta ruoka-aineallergian ja siksi minut syrjäytettiin ohjelmasta. Kyllä se nyt tietysti harmittaa, kun en itse ole havainnut mitään allergiaan viittaavaa. Joku geenimuunnos on kuitenkin löytynyt ja se altistaa erikoisruokavalion sapuskoille. Ainakin tutkijoiden mukaan.
- En nyt aivan täysin ymmärrä, mistä siinä on oikein kysymys, mutta mehän olemme niin erilaisia ettei kaikkea voi käsittää. Ymmärrän mitä tarkoitat allergialla, mutta en ole joutunut ilmiön kanssa koskaan tekemisiin.

Emerson ei vastannut. He olivat saapuneet paikalle, jossa kulkureitin sulkivat armeijan muovinauhat. Vartiomiestä ei näkynyt ja Emerson hieman ihmetteli sitä. Vartiomieshän oli yleensä se, joka viimeiseksi kutsuttaisiin pois asemapaikaltaan. Hän kiersi sulkunauhat ja jatkoi matkaa. Ehkä vartijaa tarvittiin kipeämmin evakuoinnissa, kuin syrjäisellä ja asumattomalla seudulla yöaikaan estämässä satunnaisten kulkijoiden osumista paikalle.

Valonheittäjät valaisivat rinteellä olevaa valtaisankokoista kohdetta, mutta aggregaattien puputusta lukuun ottamatta paikka vaikutti kovin autiolta ja hylätyltä.

- Kummallista. Hendersonin puheitten mukaan paikan tyhjentämiseen menisi nelisen tuntia, eikä siitä ole kulunut vielä tuntiakaan. Täällä ei kuitenkaan näy enää ristinsieluakaan. Evakuointi on onnistunut huomattavasti Hendersonin arveluja nopeammin, Emerson pohti ääneen ja oivalsi sitten samassa.
- GL ei näyttänyt minulle suoraa tilannekuvaa, vaan jonkun taltioinnin. Nyt on aivan mahdoton tietää, kuinka pian kohteeseen isketään. meidän lienee viisainta lähteä kiireen vilkkaa niin kauas kuin vielä ehdimme.
- Ei. Alukseni näyttää selvinneen erinomaisessa kunnossa, ja meidän on käytävä katsomassa sen kunto lähempää. Ehkä onnistun kytkemään hätämajakan päälle ja sitten voimme häipyä. Jos signaali lähtee, niin minut tullaan pelastamaan. Siihen menee vain pieni hetki, kai meillä siihen aikaa on? Yarrmei esitti oman mielipiteensä.
- En tiedä, onko meillä aikaa sellaiseen.
- Se vie vain hetken ja se on todella tärkeää. Mikäli alukseni tuhotaan, niin joudun etsimään planeetalle sijoitetuista hätämajakoista jonkun ja se saattaa kestää pitkäänkin.
- Kuinka sinä ylipäätään pystyt löytämään sellaisen?
- Minulla on kädessäni ohjausranneke joka pystyy paikantamaan majakan lähettämää pulssia. Pitää vain osua riittävän lähelle.
- Siinä tapauksessa meidän kannattaa valita se vaihtoehto. Voi olla niin, että ydinkärjet on jo laukaistu matkaan, Emerson sanoi.
-
Yarrmei oli kuitenkin jo matkalla kohti kulkuvälinettään. Hän oli tehnyt päätöksen ja Emersonin oli vain tyytyminen siihen, sekä päätettävä itse, jäisikö Yarrmein seuraan. Vaihtoehto olisi hypätä mönkijän satulaan ja jättää avaruusolento selviytymään omin neuvoin. Ei se mikään vaihtoehto ollut. Emerson ryntäsi tavoittamaan jo rinteellä kapuavaa Yarrmeita.

Näin pimeään aikaan kirkkaitten valonheittäjien valokeilassa kylpevä aluksen pinnan pienet sauvamaiset kiteet näyttivät kimaltavan paljon sinisemmässä sävyssä. Emersonin mustin mukaan kiteet olivat olleet pikemminkin kultaan vivahtavan värisiä.

Yarrmein puvun sisällä leimahti oranssinvärinen valo ja se sai Emersonin muistamaan valon varastohuoneessa ennen Yarrmein löytymistä. Tuosta valosta hänen oli pitänyt kysyä, mutta se oli jäänyt kaiken tohinan keskellä tekemättä. Valo näytti jopa hohtavan avaruuspuvun hansikkaan läpi, vaikka materiaalin piti pysäyttää jopa radioaktiivinen säteily.

Yarrmei kosketti kädellään aluksen lasimaista pintaa, ja se alkoi väreillä. Emersonin mieleen nousi näkemys pesualtaan häränsilmästä, kun väreilevä pinta pyörähti ja sen keskelle ilmestyi pyöreä aukko. Yarrmei astui viivyttelemättä aluksen sisällä hohtavaan siniseen hämärään. Sisällä Yarrmei kääntyi ja viittasi Emersonia mukaansa. Astuessaan sisään, hän huomasi Stuffin pujahtavan samalla hetkellä tuohon omituiseen sinisyyteen. Vilkaistessaan vielä ulkomaailmaan, hän havaitsi kaukana horisontin yläpuolella kaksi vilkkuvaa valopistettä. Hänen ei tarvinnut tuhlata aikaa miettiäkseen mitä nuo pisteet merkitsivät. Siellä lensivät kaksi laivaston F 16 konetta siipiensä alla ydinkärjellä varustetut ohjukset. He eivät enää ehtisi riittävän kauas. Eivät olisi ehtineet, vaikka olisivat kääntyneet takaisin heti havaitessaan paikan jo tyhjennetyksi.


8-Luku



Kaksi hävittäjää syöksyi kohti tuhottavaksi määrättyä kohdetta siivenkärjet lähes kiinni toisissaan. Mahtavasti jylisten ne ylittivät avaruusaluksen niin matalalla, että Emerson pelkäsi niiden törmäävän siihen. Lentäjät halusivat saada tilannekuvan kohteestaan ja mitä luultavimmin kuvasivat sen viimeistä kertaa kokonaisena. Emerson ehti nähdä siipien alla ohjukset, joilla isku tapahtuisi. Koneet kaartaisivat takaisin ja saattaisivat tehtävänsä päätökseen. Kyse oli enää minuuteista. Parista, kolmesta, korkeintaan viidestä.
Yarrmei yritti riuhtoa avaruuspukua päältään ja lausahti:
- Tule auttamaan. En pysty käyttämään laitteistoa nämä päällä.

Emerson mietti kannattaisiko kertoa tilanteen toivottomuus Yarrmeille ja tyytyi auttamaan tämän asusteista sanomatta mitään.

Yarrmei suorastaan heittäytyi arviolta pöytätennispöydän kokoisen paneelin eteen ja alkoi nopeasti painella paneelissa olevia puolipalloja, joita näytti olevan satoja ja kaikki täysin samannäköisiä, sijoitettuina epämääräisennäköisiin muodostelmiin. Aina Yarrmein näppäillessä pallukkaa, se välähti hetken kirkkaan oranssina ja hiipui sitten nopeasti. Jääden kuitenkin palamaan himmeänä, ilmaisten näin tulleensa painetuksi.

Yarrmei osoitti Emersonille paneelin takana pitkässä rivissä seisovia, noin neljän metrin korkuisia, munan muotoisia esineitä. Kolmen kyljessä oli samanlainen häränsilmää muistuttava aukko, joka oli hetki sitten avautunut Yarrmein aluksen kylkeen.
- Nopeasti sisään, Yarrmei hoputti.
Emerson oivalsi, mitä Yarrmei ajoi nyt takaa. Noiden täytyi olla niitä pelastuskapseleita. Ehkä vielä sittenkin oli mahdollisuus. Ehkä avaruusalus pystyi sinkoamaan ne riittävän kauas ja riittävän ajoissa.

- Stuff tulee minun mukaani, hän sai hihkaistua ja säntäsi paneelipöydän ohi kohti jättiläismunaa, jonka kuori sulkeutui saumattomasti heti, kun hän ja Stuff olivat päässeet sisään.
Sama sininen valo loisti myös täällä, mutta ei näyttänyt valaisevan muuta kuin Stuffin ja Emersonin hahmot. kapselin sisäpuoli oli pehmeää ja poimullista materiaalia, joka imi valon täydellisesti. Ainakin hetken vaikutti siltä, mutta samassa silmiä vihlova valkeus tuntui tunkevan kapseliin.
- Emme ehtineet, Ajatus välähti Emersonin mieleen ja hän jäi odottamaan lopullista rysäystä. Sitä ei kuitenkaan kuulunut ja mies jäi miettimään tuokion ajaksi. Näinkö se kävi. Helposti ja kivuttomasti? Hän oli vaistomaisesti puristanut silmänsä kiinni, eikä uskaltanut avata niitä, vaikka häikäisevä valo oli ollut vain hetkellinen välähdys. Tunnustellessaan itseään käsillään, hän totesi ainakin tuntevansa itsensä olevan olemassa. Stuffin ynähdys sai viimein Emersonin avaamaan silmänsä. Aukko oli jälleen ilmestynyt munankuoreen ja Yarrmei askarteli taas paneelinsa kimpussa.
- Mitä oikein tapahtui? Emerson uteli.
- Kestikö tämä laitteesi ydiniskun?
- Tuskin tämä sitä olisi kestänyt, mutta ehdimme juuri täpärästi alta pois.
- Mutta kuinka? Minä luulin tuon olevan se pelastuskapseli ja se oli ainut mahdollisuus.
- Onhan se sitäkin. Se on samalla myös matkakapseli. Kun aluksen nopeus ylittää lähdössä sen mainitsemasi valonnopeuden, valotiivistymä aiheuttaa niin kirkkaan välähdyksen, että se sokeuttaa, jollei suojaudu. Matkustaja joutuu suojautumaan tuohon valosuojattuun kapseliin, jolloin valosta vain murto-osa pääsee tunkeutumaan suojauksen lävitse.
- Selvisimme siis ajoissa pois sieltä. Aluksesi on siis toimintakuntoinen, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Missähän me siis mahdamme olla tällä hetkellä, Emerson kysyi ja kömpi vasta nyt ulos kapselin sisäpuolelta.
- Katsotaan, tunnistatko paikan, Yarrmei hymähti ja näppäili hetken puolipalloja. Sinisessä valossa hehkuvaan seinään näytti ilmestyvän jälleen häränsilmä.

Näkymä sai Emerson Wattin haukkomaan henkeään. Taustalla musta yötaivas, jolla kimmelsi muutama tähti ja etualalla hohti kirkkaan oranssina planeetta josta ei voinut erehtyä. Mars kaikessa karuudessaan ja komeudessaan oli henkeä salpaava näky.

- Mitä tämä on? Eihän tuo voi olla aito. Tämä on joku trikki, Tuo ei voi olla Mars, vai onko se?
- No, sehän se on. Minusta tuntui että olit pettynyt siitä, kun jäit ulos teidän Mars ohjelmasta. Sinulla on nyt avaruuspuku ja mahdollisuus. Tahdotko käyttää sen?
- Siis tarkoitatko, että voisin? Siis että on mahdollista käydä tuolla?
- Niin, jos haluat. Minä en tiedä, miksi joku tahtoo mennä tuollaiseen elottomaan paikkaan, kun on mahdollista käydä paikoissa, joissa elämä ja kulttuuri kukoistavat. Jos sinä haluat käydä tuolla, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Sano vain mihin kohtaan haluat.
- Eihän tämä voi olla totta. Olimme vain hetki sitten vuorenrinteellä maassa ja nyt muka lähestymme Marsia. Tähän on vain kaksi mahdollista selitystä.
- Ja ne ovat?
- Joko minä olen tullut hulluksi, mikä lienee luultavammin totuus, tai sitten emme selvinneet siitä pommituksesta. Ja joku ihmisen henki, tai sielu, tai jokin semmoinen haahuilee nyt sekopäänä.
- Tuohon et usko itsekään.
- No, en niin, mutta en parempaakaan keksi. Mehän emme voi olla näin lähellä Marsia. Nopeimmatkin alukset taittavat matkaa vuosia ja me muka vain vilahdimme silmänräpäyksessä tänne.
- Taisin joskus mainita sinulle, ettei aika ole suhteessa matkan pituuteen.
- Pakkohan sen on olla.
- Tavallaan olet oikeassa, vaikka olet myös väärässä. Saatoin olla hieman epämääräinen ilmaisussani siitä, kuinka alukseni suhtautuu ajan ja matkan tila-avaruuteen. Aluksen sisällä ei käytännössä aika kulu matkan taittuessa riittävällä nopeudella. Jos otetaan lähtökohde, niin siellä ei aika pysähdy, joten lähteminen ja palaaminen eivät tietenkään tapahdu samassa aikajanassa aluksella ja lähtöpaikassa.
- Olen aivan pihalla. pakko myöntää. tarkoitatko että voit lähteä kotiplaneetaltasi ja palata vaikka varttitunnin kuluttua, mutta planeetalla on aikaa saattanut kulua paljon enemmän? vaikkapa kymmenen tuntia.
- Kymmenen vuotta, tai sata vuotta. Sillä ei ole isompaa merkitystä, paitsi se, että varttitunti, niin kuin sen täällä käsitätte tuntuu pitkältä ajalta. Ei kai kukaan ole niin pitkään voinut olla poissa.
- Etkö sinäkään, vaikka olet tehnyt haaksirikon maahan, ja nyt kurvailet Marsin tuntumassa?
- Tämä tietysti on poikkeustapaus, ja tokihan vierailut muille planeetoille ottavat aikansa, mutta sitä ei pidä sekoitella matkalla kuluvaan aikaan, koska matkalla ei aika kulu. Pysytään nyt kuitenkin asiassa. Haluatko käydä tuolla?
- No, totta hitossa haluan. Katuisin loppuikäni, jollen kävisi nyt.
- Sanotko paikan, vai päätänkö sen puolestasi?
- Oikeastaan voisin tehdä samalla jättijekun avaruushallinnolle, jos vain löydämme toimivan Mars-luotaimen.

Yarrmei askarteli hetken puolipalloillaan ja sanoi sitten:
- Siellä on neljä kohdetta, jotka lähettävät signaalia. Pari aivan minimaalisen heikkoa ja kaksi, joilta tulee voimakkaampaa.


9 -Luku


- Mitä helvettiä te siellä oikein puuhailitte? karjui GL naama punaisena.
- Teidän piti käydä noutamassa eversti Watt ja hänen mahdollinen vieraansa turvallisesti pois ennen iskua.
- Kapteeni Henderson ilmoitti, ettei talossa ollut enää ketään ja hän luonnollisesti oletti Wattin poistuneen oma-aloitteisesti, amiraali Jerry Thomson puolusteli alaistaan.
- Eikä pieneen mieleenkään tullut ajatusta varmistaa asiaa. Mainitsin kyllä eversti Wattille tulossa olevan iskun ja hän vastusti ajatusta. Noiden ilmakuvien perusteella, jotka F16:set ottivat ennen iskua, voi päätellä Wattin ajaneen mönkijällään aivan päinvastaiseen suuntaan. Jokiuoman reunalla näkyy ajopeli.
- Mitä ihmettä hän sinne olisi mennyt, jos oli tietoinen tulevasta? Paremmassa turvassa hän olisi ollut, vaikka olisi jäänyt kotiinsa. Kohdepaikalta on kuitenkin matkaa talolle useampikin maili. Kyllähän räjähdyksen paineaalto ikkunat talosta on paiskannut sisään, mutta vankka hirsirakennus tuskin hajosi.
- Ehkä hän käsitti väärin evakuoinnin ja oletti hänen kohdallaan sen tapahtuvan juuri sieltä, mutta uskon hänen pyrkineen estämään kohteen tuhoamisen.
- Miksi, ja kuinka hän olisi sen pystynyt estämään? halusi amiraali tietää.
- Watt uskoi kohteen olevan ulkoavaruudesta saapunut avaruusalus. Niin hän ainakin minulle väitti, GL paljasti panttaamaansa tietoa.
- Eikä hitossa! Tuota en kyllä niele aivan kakistelematta, amiraali Thomson urahti ja jatkoi.
- Kai niin edistyksellinen laite, joka pystyisi matkaamaan aurinkokuntien välillä, osaisi myös hieman sievemmin laskeutua. Meidän parhaat asiantuntijamme tutkivat sitä, mutta kukaan ei pitänyt sitä teknisenä laitteena. Siinä ei näkynyt mitään rakennettuun viittaavaa, ei saumakohtia, ei ruuveja, tai niittejä. Eikä mitään minkäänlaiseen voimanlähteeseen viittaavaa. Vaikea sitä on eläväksi olennoksi uskoa, mutta se oli alkanut aivan selvästi hengittää sisään ja ulos, joten Pentagonin kanssa suoritetun neuvottelun perusteella se päätettiin tuhota niin täydellisesti, ettei eläviä mikro-organismejakaan jäisi jäljelle. Siksi päätettiin käyttää ydinasetta.
- Niinpä ja samalla tuhositte yhden parhaista miehistäni, sekä todennäköisesti myös miljardiluokan Mars-projektimme.
- Pahoittelumme tietysti eversti Wattin puolesta, mutta kukaan ei osannut varautua hänen liikkeisiinsä. Ja mitä tulee mainittuun projektiin, niin ei tämän tarvitse siihen vaikuttaa millään lailla.
- Vai ei tarvitse. Kun tieto leviää julkisuuteen, niin homma menee taatusti jäihin vuosikymmeniksi, GL jyrähti.
- Niin, jos leviää. Meillä ei ole mitään aikomusta julkistaa asiaa. Te voitte tehdä Wattin kanssa kuinka tahdotte, mutta eikö olisi yksinkertaisinta vain ilmoittaa hänet kadonneeksi, tai menehtyneeksi jossakin tavanomaisessa onnettomuudessa? Itse iskusta vielä sen verran, että se näyttää paikalta otettujen kuvien perusteella olevan täydellinen menestys. Kohde tuhoutui niin perusteellisesti, ettei siitä näyttäisi jääneen jäljelle yhtään mitään.

GL näytti siltä, kuin tulossa olisi ollut jo megatonniluokan räjähdys. Hän veti syvään henkeä ja kenraalin naama alkoi olla enemmän sinipunaisen, kuin tummanpunaisen sävyissä.
Amiraali Thomson valmistautui ottamaan raivokohtauksen vastaan, mutta sitä ei kuulunutkaan. Kenraali GL:n työhuoneen ovelta kuului napakka koputus, ovi avautui samassa. Huoneeseen astui pieni, lihava mies, jonka katse käväisi nopeasti amiraalissa, mutta suuntautui sitten GL:n räjähdysvalmiiseen olemukseen. Mikäli huoneeseen astunut mies havaitsi tilanteen, se ei näyttänyt yhtään hillitsevän hänen innostustaan.

- Anteeksi keskeytys, mutta meillä on todella merkityksellinen tilanne päällä. Meillä on CZT-Cur, Pieni mies suorastaan huudahti koodisanoman tunnuksen.
- CZT-Cur! Ja te olette varmoja? GL:n kasvojen väri luopui sinisyyden sävystään yhtä nopeasti kuin oli siihen syttynytkin.
- Äärimmäisen merkittävä poikkeustilanne? Mihin se liittyy? GL ei näyttänyt välittävän huoneessa olevasta amiraali Thomsonista, vaikka koodikielestä päätellen juuri saatu tieto ei ollut tarkoitettu yleiseen jakeluun.
- Datan mukaan tunnistamattoman kohteen liikkeeseen, huoneeseen tulleen pikkumiehen vastaus sen sijaan pyrki välttämään aivan suoraa ilmaisua.
- Voiko se olla joku Curiosityn omia toimintoja, tai laitteita? Tuulenpyörre joka nostaa pölypatsaan, tai pyörittelee laskuvarjon osaa? GL halusi varmistaa.
- Kuvamateriaalin käsittely on vielä kesken, mutta data viittaa meidän mielestämme siihen, että siellä tapahtuu jotain kummallista. Siellä liikkuu jotain, josta emme tiedä vielä. Pojat sanoivat saavansa kuvat näkyville noin puolessa tunnissa. Ehkä haluatte olla silloin paikalla, pikkumies ilmoitti GL: lle ja katsoi edelleen tiukasti amiraalin suuntaa. Nyt GL vihdoin reagoi vieraan läsnäoloon.
- Meidän palaverimme päättyy nyt tähän. Palaan asiaan mahdollisimman pian. Meillä on nyt tässä eräänlainen poikkeustilanne, joten kiitän käynnistänne amiraali Thomson. Arvostan sitä, että henkilökohtaisesti kävitte kertomassa tilannenäkemyksenne. Otan yhteyttä tuonnempana ja katsotaan silloin sitä ehdottamaanne ratkaisua lähemmin. Sihteerini opastaa teidät rakennuksesta, GL päätti palaverin ja kumartui sisäpuhelimen ääreen.
- Neiti Randford, tulisitteko tänne.
- Neiti Randford opastaa teidät tästä labyrintistä ihmisten ilmoille, GL lausahti hymyillen amiraalille.


10 Luku

Valvomossa oli täysi hässäkkä päällä GL:n ja häntä noutamaan tulleen miehen astuessa sisään. Huoneessa oli tusinan verran miehiä, jotka eivät touhultaan juuri kiinnittäneet huomiota saapujiin. Osa miehistä pujotteli kiireisenä tarkkaamopöytien lomassa, toisten hakatessa tietokoneidensa näppäimistöjä niin, että näppäimistöjen rätinä tuntui peittävän muut äänet. Tietokoneiden näyttöruudulla välähtelevä pikselimössö ponnahti seinäkokoiselle jättinäytölle ja kaikkien päät kääntyivät kuin narusta vetäisten kohti uutta näkymää. Seinäkokoinen ruutu toisti pikkuruutujen näytön välkkyvinä, erivärisinä suunnikkaina. Jokseenkin näytön keskellä värimosaiikki eli oudossa liikkeessä. Epämääräisen muotoinen suunnikkaiden joukko vaelsi hitaasti näytöllä muiden paikallaan välähtelevien punaruskeasävyisten värikuvioiden joukossa.
Kaikki tuntuivat pidättävän hengitystään.

- Eikö tuosta nyt parempaa kuvaa saa? GL urahti vieressään seisovalle pikkumiehelle, vaikka hyvin tiesi, että Marsista tuleva kuvamateriaali oli aluksi juuri tuota bittipuuroa, jonka järjestäytyminen vaati ohjelmallista käsittelyä ennen kuvaksi muodostumista.
- Taitaa vielä tovin kestää, vastasi mies.

Samassa ensimmäiset välkkyvät suunnikkaat kiinteytyivät teräväpiirtoisiksi kuvaosiksi, jotka esittivät naapuriplaneetan karua pintaa. Kiihtyvällä tahdilla kuvapalat selkeytyivät ja alkoivat muodostaa palapelimäisesti yhdistyvää kokonaisuutta. Viimeisenä alkoi muotoaan hakea tuo liikkuva kuvaosio. Pääväriksi asettautui valkoinen ja pian kuvassa liikkui selvästi NASAn viimeisimpään avaruuspukumalliin sonnustautunut objekti. Kuva ei sentään ollut liikkuvaa videokuvaa, vaan neljän sekunnin välein napattuja yksittäisotoksia, joissa liikkuva kohde hypähti nykäyksittäin kohti kameraa.

- Mitä helvetin pelleilyä tämä on? Hakkeroiko joku meitä, vai onko tämä joku myöhästynyt aprillijuttu? kirosi GL äreänä.
- Tuohon en osaa vastata, yksi tietokoneeltaan noussut mies vastasi.
- Hakkeroinnin ei pitäisi olla mahdollista, sillä yhteys on koodattu ja hakkerin pitäisi löytää ja murtaa koodi. Silti ainoa selitys on se, että joku on todella päässyt signaaliin kiinni ja häiriköi nyt oikein kunnolla.
- Mikä teidän nimenne on? Voitteko zoomata kohteen suuremmaksi? GL kyseli.
- Ron Malta herra kenraali. Kuva näyttää ainakin tekniseltä kannalta katsottuna tulevan Curiosityltä ja aikaviiveestä ja luotaimen lähettimen ominaisuuksista johtuen kameran zoomaamisesta ei ole hyötyä, mutta voin suurentaa kuvaa. Laatu heikkenee suurennoksessa, mutta katsotaan mitä voin tehdä, mies vastasi ja alkoi naputtaa näppäimistöä koneeltaan.

Valkoinen avaruuspuku näytöllä kasvoi ja puvun vasemman olkavarren NASA symboli alkoi erottua, tosin muuttuen samalla suttuisemmaksi. Symbolin alapuolella erottui merkintä, jota GL oli hakenut ja nyt yritti saada selvää noiden merkkien koostumuksesta.

- Saako tuota yhtään terävämmäksi? GL kysyi.
- Onko siinä lukema 033 vai 038? Pystyykö kukaan sanomaan? hän halusi tietää.
- Vaikea sanoa, mutta siinä on jotain muutakin, Ron Malta totesi yrittäen terävöittää katsettaan.
- Se on luultavasti 033, tai 038 ja lisäksi kauttamerkintä ja lukema M22, GL vahvisti ja kumartui lähimmän sisäpuhelimen ääreen. Puhelin tuuttasi hälytysääntä kohtalaisen pitkään ja sitten hengästyneen oloinen neiti Randfordin ääni vastasi.
- Niin?
- Hyvä. Saitte siis amiraali Thomsonin jo saatettua ulos. Katsotteko mahdollisimman nopeasti, kenelle kuuluvat M22 operaation puvut 33 ja 38? GL tiedusteli.
- Pieni hetki, neiti Randfordin ääni hymähti ja pienen hetken kuluttua sisäpuhelimen kaiuttimesta kantautui jälleen sama ääni.
- Kolmekymmentä kolme on Mart Collertin käytössä ja kolmekymmentä kahdeksan Emerson Wattin.
- Hitto sitä miestä. M22: sta putoaminen kävi näköjään liian rankaksi ja Watt on hakkeroinut meidän ohjelmistoamme. Watt on ottanut isoja riskejä uraansa ajatellen, vaikkei sillä nyt enää hänen kannaltaan ole merkitystä, GL kirosi ja tuijotti suurelle näytölle, jossa puheena oleva henkilö asteli lähemmäs kameraa ja vilkutti kädellään.
- No, jo on miehellä otsaa, ihmetteli Ron Malta vierestä. Kaikki huoneessa olijat tuijottivat näyttöruutua äänettömästi. Jättipäätteellä kullanvärejä peilaava avaruuskypärän visiiri heijasti pinnallaan Mars-maisemaa, eikä sen sisäpuolelle voinut nähdä.
- Kuinka tuo on mahdollista? Miten hitossa tällä tasolla ei pystytä suojaamaan signaaliliikennettä hakkereilta? GL puhisi.
- En ymmärrä. Minä en ymmärrä tätä lainkaan. Hakkerin pääseminen ohjelmaan on täysin mahdotonta, Malta vakuutti, vaikka äänessä häivähti epävarmuus.
- Vai mahdotonta. Katso nyt itse. Noin mahdotonta se on, vai oletko sitä mieltä, että Watt on tällä hetkellä Marsissa, vaikka aamuyöstä vielä oli maapallolla tanakasti, urahteli kenraali.



Kierrettyään Curiosityn kameran kuvaussektorille, Emerson Watt alkoi astella lähemmäs Mars-luotainta. Tietenkään hän ei voinut olla varma, kuvaako kamera parhaillaan, vaikka Yarrmei oli havainnut luotaimen lähettävän yhtenäistä viestiä.
Vasta aivan kosketusetäisyydellä hän saattoi havaita pienen punaisen ledin palavan ja siitä päätellen kamera oli toiminnassa.

Hän otti muutaman askeleen takaisinpäin ja poimi karheasta somerikosta joitakin kivenkappaleita ja kaivoi avaruuspuvun reisitaskusta hopeanvärisen muovipussin, johon pudotteli näyttävästi noita erilaisia kivinäytteitä. Sulki sitten pussin sulkulistan ja kirjoitti mustalla merkkiliidulla paksut kirjaimet hopeanväriseen pintaan. Näytti sitten kameralle lähietäisyydeltä tekstin ” Kivinäytteitä Mars planeetalta”.

Hetken mielijohteesta hän nosteli muutaman kookkaan laattakiven yhden suuremman, noin reilun puolimetriä korkean lohkareen päälle muistomerkiksi käynnistään.

Emerson katseli ympärilleen. Hän oli kierrellyt nyt punaisen planeetan pinnalla parisen tuntia, ja näky piti häntä tiukasti lumoissaan. Punaisenruskeita vuoria ja lähes kullanruskeita hiekkadyynejä kohosi kauempana. Tässä Curiosityn lähimaastossa oli paljasta kivikkoista rakkaa, joka sekin oli erinomaisen kirjavasti värikylläistä.
Hän olisi varmasti viihtynyt tällä kiehtovalla paikalla lähes loputtomasti, elleivät nuo kauempana olevat vuoren rinteet olisi alkanut kätkeytyä ruosteenruskeaan sumuun. Aluksi Emerson oli ymmällään sumun esiintymisestä Marsissa, kunnes oivalsi todellisen syyn. Se ei ollut sumua, eikä pilveä, vaan sen täytyi olla hiekkaa. Tuulen lennättämää hiekkaa ja se tiesi äkillistä säätilan muutosta täällä. Myrsky Marsissa ei ollut mikään pikkujuttu, sen olivat luotaimien välittämät tiedot paljastaneet jo aikoja sitten.
Vielä ei tuuli tuntunut siinä, missä Emerson seisoi, mutta hän päätteli olevan varminta lähteä siirtymään kohti avaruusalusta ja sen hän tekikin välittömästi. Hän oli arviolta vielä parinsadan metrin päässä kohteestaan, kun ensimmäinen puhuri ennätti paikalle. Se oli vähällä kaataa iskiessään takaapäin selkään ja sen nostattama hiekkapilvi alkoi kätkeä valtavankokoista avaruusalusta sisäänsä. Curiosity hävisi näkyvistä välittömästi, koska oli pieni ja matalalla. Emerson yritti hahmottaa suunnan tuulen suunnan mukaan vielä jotakuinkin näkyvissä olevaan avaruusalukseen ja jatkoi tarpomista.
Tuuli puhalsi jotakuinkin suoraan takaapäin ja antoi vielä lisävauhtia matkaan, mutta parissa minuutissa pöllyävä hiekka peitti aluksen näkymättömiin.


11 Luku

Nasan Mars-tarkkaamossa oli epäuskoinen tunnelma. Hetki sitten Curiosityn välittämä kuva oli näyttänyt, kuinka hiekkamyrsky nielaisi NASAn valkoisen avaruuspuvun. Tarkkaamossa koko miehistö oli alkanut seurata tilannetta, ja hiljainen ihmetyksen mumina oli ainoa ääni tilassa. Kotvasen kuluttua GL äännähti hämillään:
- Mistä Watt tuon hiekkamyrskyn tuohon kehitteli? Oliko pelkkä temppu se, että hän olisi jäänyt ohjusiskun uhriksi, ja nyt äijä nauraa partaansa jossakin.
- Tämä on täysin käsittämätöntä, totesi paikalle kävellyt Ron Malta.
- Niin tuntuu olevan, myönsi myös GL.
- Tarkoitan sitä, että lähetys todella näyttää tulevan Marsista. Planeettaa kiertävä luotain vahvistaa juuri tuolla alueella nousseen hiekkamyrskyn.
- Yritätkö nyt väittää Wattin olevan oikeasti Marsissa? ärähti kenraali.
- En todellakaan. Sanoin vain tämän olevan käsittämätöntä. En osaa sanoa, voiko joku taitava hakkeri liittää kuvan Curiosityltä tulevan lähetyksen päälle niin, että se näyttäisi noin aidolta, mutta varmaa on, ettei tuo tuolla voi olla todellista.
- Kai se on ilmiselvää, että joku sitä tekee parhaillaan, ja kaikki merkit näyttävät viittaavan Emerson Wattiin, mutta pystyisikö hän tähän yksin, GL pohti ja tuntui oivaltavan jotakin. Hän veti lähimmän sisäpuhelimen eteensä ja näppäili nelinumeroisen sarjan. Kun puheluun vastattiin, kenraali esitti kysymyksen suoraan, esittelemättä itseään.
- Muistatko oliko Emerson Wattilla joku siinä testiryhmässä, siis joku sellainen, jolla olisi ollut tavallista kiinteämpi yhteys häneen.
- Garl? oli koko vastaus lyhyydessään.
- Niin, John. Sinähän vedit sitä psykopuolta siinä ryhmätestissä.
- Odotapas, kun muistelen. Taisipa olla, jollen aivan väärin muista, niin se pieni nainen, jolla oli itämaisen tuntuinen nimi. Pieni hetki niin kaivan sen luettelosta. Joopa joo, tässähän tämä taitaakin olla. Jinkeo Takeno tietokonenero, joka ei selvinnyt ryhmäkuormituksesta ja alkoi saada paniikkikohtauksia.
- Kiitos John. Tämä täsmää ja selventää asiaa, GL kiitti ja sulki linjan, vaikka ehti kuulla vielä Johnin utelevan mistä oli kysymys.
- No, mitä nyt arvelet? Tietokonenero ja Watt, siinäpä mysteeriin ratkaisu, GL totesi Ron Maltalle, ja kääntyi jälleen sisäpuhelimen puoleen.
- Neiti Randford. Laita joku asialle ja etsimään M 22 ohjelmasta pudonnutta Jinkeo Takenoa.
- Hyvä on, Entä sitten, kun henkilö löytyy?
- Noudetaan välittömästi tänne. Haluan kuulla, mitä Jinkeo on puuhaillut viimeaikoina.
- Ok. Hoidetaan, kuului kaiuttimesta neiti Randfordin ääni vailla pienintäkään hämmästelyn vivahdusta. Aivan kuin kysymys olisi ollut kahvinkeiton tasoisesta arkipäivän asiasta.
- Kiitos neiti Randford. Kuinka pärjäisinkään ilman teidän ammattitaitoanne, GL lausahti ja katkaisi puhelun näppäilläkseen uuden numeron. Jälleen jättäen itsensä esittelemättä, hän urahti puhelimeen.
- Kerro lisää tästä Takenosta.
- Kuten sanoin, tietokonenero ja matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakas. Hän olisi ollut ihanteellinen älynsä ja fysiikkansa puolesta tavoitteisiimme. Myönnän pettyneeni ettei hän selvinnyt testijaksosta. Pienestä koostaan huolimatta hän selvisi fyysisestä rasituksesta ihmeteltävän helposti. Hänellä on huippu-urheilijan fysiikka ja erinomainen palautumiskyky. Miksi Takeno sinua nyt kiinnostaa?
- Meillä on ongelma yhteydessä Mars-luotain Curiosityyn. Joku hakkeroi sitä ja nyt etsimme sopivaa ehdokasta.
- Joku muu: En usko Jinkeo Takenon olevan asialla.
- Miksi et? GL heitti.
- Hän on aivan liian älykäs ryhtyäkseen pelleilemään tuollaisen kanssa. Hän varmaan pystyisi, jos se on mahdollista, mutta ei ryhtyisi pelkän seikkailuhalun vuoksi. Pelissä pitäisi olla aivan toisenlaiset panokset.
- Entä kosto. Katkeruus siitä, että putosi pelistä?
- Ei, En näe sitä mahdolliseksi. Kuten sanoin, hän on aivan liian älykäs hautoakseen tuollaista.


Sisäpuhelin piippasi ja GL reagoi.

- Odota hetki John. Neiti Randfordilla on jotain.
- Löysimme Jinkeo Takanon Vegasista, neiti Randford ilmoitti.
- Mitä hän siellä tekee? kysymys karkasi GL:n huulilta harkitsematta.
- Ilmeisesti pelaa, koska asuu kasinolla,
- Onko kukaan jo lähtenyt?
- Ei, epäröinti heijastu neiti Randfordin äänessä. – Oletin asialla olevan kiire ja otin yhteyden paikalliseen CIA:n toimistoon. Sieltä lähtee kolme miestä ja he tuovat Takenon tänne.
- Olette uskomaton neiti Randford. Olenko koskaan sanonut, etten pärjäisi ilman teitä?
- Onhan siitä tainnut joskus olla puhetta, kuului vastaus virallisen monotonisella äänellä.

GL palautti yhteyden Johniin ja jatkoi keskeytynyttä asiaa.

- Takeno on tavoitettu ja häntä ollaan tuomassa tänne. Kuunnellaan, mitä kerrottavaa hänellä on, ja selvitellään asiayhteyksiä. Minusta tuntuu John, että saatatpa yllättyä. Jotenkin minulla on sellainen kutina, että Watt ja Takano ovat tehneet yhteistyötä.
- Onko kutina niin voimakasta, että olet valmis lyömään viskipullosta vetoa? John halusi tietää.
- Jos skottilaisesta puhut, niin käy.


12 Luku


Emerson pysähtyi vaikka käsitti, ettei pitäisi. Suunta saattaisi mennä sekaisin pienenkin epäröinnin vuoksi. Hän pakotti itsensä jatkamaan, näkyvyys oli käytännössä olematon. Hiekkamyrskyssä saattoi juuri ja juuri erottaa ojennetun kätensä sormet, mutta siitä eteenpäin vain ruskeanpunaista pölyä ja hämärää.
Vain muutama epäröivä askel, ja hän oli kompastua johonkin kivenmurikkaan. Kääntäen selkänsä jälleen tuuleen Emerson lähti liikkeelle. Hitaasti jaloilla tunnustellen matka eteni, mutta hänellä oli vahva tunne siitä, että suunta oli jo kadotettu. Noin puoli tuntia kuljettuaan hän tiesi eksyneensä. Sokkona ei pysty kulkemaan suoraan, sen hän kyllä tiesi, mutta paikalleen jääminenkään ei olisi ollut vaihtoehtona yhtään parempi. Hiekkamyrsky Marsissa voi kestää jopa viikkoja, eikä hän voisi jäädä odottelemaan sen loppumista. Oli pakko ollut yrittää Yarrmein alukselle, ja hän oli epäonnistunut. Hiekkamyrskyssä hän ei pystyisi sitä löytämään ja luultavasti oli jo kulkenut sen ohi.
Pitäisikö nyt kääntyä ja lähteä puskemaan tuulta vasten? Entä, jos tuulen suunta olikin vaihtunut? Voisiko hän löytää alukselle kävelemällä edestakaisin? Todennäköisesti hän vain kuluttaisi voimiaan, ja avaruuspuvun happikapasiteettia nopeammin. Oliko parempi vain jäädä odottamaan tuulen mahdollista laantumista.
Emerson uskoi olevansa lähempänä avaruusalusta kuin lähtiessään pyrkimään sitä kohti. Myrsky saattaisi hetkittäin laantua sen verran, että aluksen hahmo erottuisi. Pitäisi vain osata katsoa oikeaan suuntaan, eikä hänellä ollut hajuakaan mikä se olisi. Otettuaan puolenkymmentä lyhyttä askelta vastatuuleen, hän törmäsi johonkin, jonka hän tunnisti pienen tutkiskelun jälkeen. Curiosity! Hän oli kävellyt myötätuuleen ja silti kulkenut täyden ympyrän, tai sitten mönkijä on liikkunut. Se sai virtansa erikoisparistosta, eikä näin ollen tarvinnut auringon valoa. Oliko se liikkunut? Kyllä, siltä vaikutti, sillä mönkijä nytkähti taas ja kääntyi sitten jonkin verran ja jatkoi etenemistään.

Tuuli tuntui yhä voimistuvan ja myrsky keräsi itseensä aina vain enemmän hiekkapölyä ja jopa karkeampaa kiviainesta. Suojaa täällä oli aivan turha etsiä. Satunnaisesti voi joku suurempi kivenlohkare löytyä, mutta ei suojaksi riittävän kokoista, sen Emerson muisti aiemmin näkemänsä perusteella.
Curiosity liikkui koko ajan hiljalleen ja oli jälleen päässyt näkymättömiin. Suojaksi myrskyä vastaan se ei riittäisi, eikä sen seuraaminen tainnut olla hyvä vaihtoehto. Mönkijä veisi vain luultavasti yhä kauemmas Yarrmein alukselta. Se oli kohde, joka hänen täytyisi löytää, mutta ainakin nyt aluksen löytyminen tuntui mahdottomalta. Myrskyn laantumisesta ei vaikuttanut olevan pienintäkään merkkiä.
Yllättäen maisema välähti lähes kirkkaan vaaleanpunaiseksi.
- Salama! Oliko se salama, ajatus iskeytyi tajuntaan. Emersonilla ei ollut aiempaa tietoa Marsin myrskyihin liittyvästä salamoinnista, mutta miksipä ei. Saattoihan tuulessa kiitävä hiekka ja pöly aikaansaada staattista sähköä, joka purkautui salamointina.

Samassa toinen, vielä pelottavampi ajatus iskeytyi mieleen.
Lähtikö Yarrmei? Oliko välähdys sittenkin se valotiivistymä, joka avaruusaluksen lähtöön liittyi?
Entäpä, jos niin oli? Mikä mahtoi olla avaruusmatkaajan käsitys moraalista ja vastuusta? Päättikö Yarrmei vain lähteä, koska ei enää nähnyt häntä? Ajatukset sinkoilivat epätoivoisina, kunnes jälleen kirkas välähdys valaisi hämärän myrskyn.
- Siis sittenkin salama, Emerson huojentui.
- Voisinko salaman valossa saada havainnon avaruusaluksen rungosta? hän mietti, ja jäi odottamaan uutta välähdystä, joka tulikin kotvasen kuluttua. Sitä seurasi kolmas ja vielä lisääkin. Emerson tajusi välähdysten tulevan säännöllisin väliajoin, joten oli luultavaa, ettei kyse sittenkään ollut salamoinnista. Yarrmei lähetti valomerkkejä, mutta hiekkamyrsky hajotti valon niin, ettei sen suuntaa pystynyt hahmottamaan.


13 Luku

Kuvayhteys mönkijään oli kadonnut, ja se oli toki odotettuakin. Mars-luotaimen automatiikka suojasi kameraa hiekkapuhallukselta ja katkaisi kuvauksen kääntäen samalla linssipinnan piiloon. Samalla automatiikka kytki mönkijän hitaaseen kiertoliikkeeseen, jolloin se ajoi hidasta vauhtia laajaa ympyrää, estäen näin hiekkakinokseen juuttumisen.
Myrsky Marsissa saattoi kestää päivien, jopa viikkojen ajan eikä GL nähnyt aiheelliseksi jäädä odottelemaan sitä tarkkaamoon.
Hän palasi omaan työhuoneeseensa ja alkoi käydä lävitse sitä videomateriaalia, joka oli kuvattu laivaston ilmaiskun suorittaneilta koneilta.
Tuhottava kohde näkyi valonheittimien valossa kaukaa selkeänä, mutta koneiden lähestyessä niiden nopeuden suhde kuvausmatkaan muuttui ja kuva kävi sumeammaksi kohteen lähestyessä. Jokirannassa erottui selvästi mönkijä, joka ei Thomsonilta saadun tiedon mukaan ollut siinä heidän poistuessaan paikalta. Mönkijä näytti samanlaiselta kuin Wattin käytössä ollut.
Laivaston Viperit olivat kuvanneet kohteen suorittaen ylilennon. Koneet olivat kääntyneet ja tehneet uuden lähestymisen ja laukaisseet ohjuksensa. Kuvatallenne näytti vielä ohjusten laukaisun tapahtuvan, jonka jälkeen koneet kääntyivät ja kaartoivat vuorenhuippujen taa. Ydinräjähdyksen kirkas valoilmiö ylivalotti kuvan hetkellisesti täysin valkoiseksi leimahdukseksi, johon katosivat kaikki kuvassa näkyneet yksityiskohdat.
Kuvan palatessa koneet ottivat jo rajusti lisää korkeutta ja kiersivät lähes kahdenkymmenen tuhannen jalan korkeudessa kohteen yli kuvaten vaaleanharmaata kraatteria, joka oli ilmestynyt tuhotun kohteen paikalle. Korkealta kuvattu filmi toisti alapuolisen maiseman tarkkapiirtoisena. Aluetta valaisseet valonheittimet olivat kadonneet, silti räjähdysmontun himmeä jälkihehku riitti tuomaan riittävästi valoa, jotta täydellinen tuho oli helposti havaittavissa. Kaikki armeijan paikalle jättämä materiaali, mukaan lukien molemmat merikonttiparakit, olivat levinneet maastoon, eikä jokiuoman reunalla näkynyt mönkijästä merkkiäkään. Uoman reunamilta tosin näytti nousevan höyryävää usvaa, jonka ydinräjähdyksen aiheuttama kuumuus nostatti. Se saattoi riittää peittämään GL:n etsimän kohteen näkyviltä, tai sitten paineaalto oli heittänyt ajolaitteenkin jonnekin kauemmas.
Hämmästyttävin seikka oli kuitenkin se, kuinka täydellisesti iskun varsinainen kohde oli tuhoutunut. Huolimatta siitä, että se oli vaikuttanut erittäin lujalta, eikä siihen Hendersonin lausuman mukaan pystytty saamaan naarmuakaan edes timanttileikkurilla se näytti haihtuneen ydinräjähdyksen kuumuudessa olemattomiin. Oli joku asia, joka vaivasi GL:n mieltä, mutta hän ei saanut siihen otetta. Ehkä kyseessä oli Emerson Wattin kohtalo, tai joku hänen sanomansa asia. Oli joku juttu, joka tuntui pyrkivän ajatuksista esiin, mutta ei onnistunut nousemaan pintaan.

GL pyöritti kuvatallenteita näytöllään yhä uudelleen ja uudelleen, mutta mieltä kaivertava asia ei selkiintynyt. Joitakin tunteja myöhemmin oveen koputettiin. Neiti Randford kurkisti huoneeseen ja ilmoitti:
- Jinkeo Takano on täällä. Haluatteko ottaa hänet vastaan heti?
- Kyllä ehdottomasti. Kysykää haluaako hän jotain.., kahvia, teetä, jotain purtavaa, ja toimittakaa tänne.
- Selvä on, vastasi neiti Randford.
- Kiitos. Muuten neiti Randford voitteko hankkia minulle helikopterikyydin? Voisin lähteä käväisemään siellä laivaston operaatiopaikalla.
- Hoituu, neiti Randford hymähti.

Jinkeo Takano astui huoneeseen kolmen pukumiehen saattamana. Jäyhäilmeiset, lähes kehonrakentajatyypeiltä näyttävät miehet saivat tilanteen näyttämään jollakin tavalla koomiselta, sillä heidän saatettavansa oli pienikokoinen ja erittäin hoikka, ja jonka itämainen ulkonäkö korosti tehokkaasti siron hentoa vaikutelmaa. Pieni hymynkare välähti GL:n toisessa suupielessä silmänräpäyksen ajan, ennen kuin hän lausahti.

- Herrat voivat poistua.

Yksi miehistä liikahti askeleen eteenpäin ja ojensi kädessään pitelemiään esineitä GL:ää kohti.

- Neiti Takenon tietokone ja puhelin. Nehän meidän piti myös tuoda? äänensävy oli jämerä, mutta samalla kysyvä.
- Aivan. Jättäkää siihen pöydälle, GL totesi ja suuntasi seuraavaksi katseensa suoraan Jinkeo Takenoon.
- Emerson Watt, hän totesi ja sai Takenon hetkeksi hämilleen.
- Mitä hänestä?
- Tehän tunnette Wattin?
- No, kyllä tavallaan. Hän on siinä koulutusryhmässä, josta minut pudotettiin pois.
- Josta teidät molemmat pudotettiin, GL tarkensi.
- Ai, sitä en tiennytkään. Uskoin hänen menevän koulutuksen loppuun helposti. Takeno vaikutti aidosti olevan hämmästynyt.
- Minä taas uskon teidän olleen hyvinkin tietoinen asiasta ja uskon teidän ja Emerson Wattin puuhailleen hieman omianne tämän Mars ohjelman tiimoilta.
- Siis mitä? Minut haetaan hotellihuoneestani ja roudataan tänne kuuntelemaan jotain arvoituksia. Minulle kerrottiin vain, että asia on tärkeä ja liittyy projektiin, jossa olen ollut mukana. Oletin että pudottamiseni syyt on todettu vääriksi ja pääsen takaisin ohjelmaan. Mistä nyt on kysymys?
- Kysymys on siitä, että Mars-luotaimen viestiä on hakkeroitu ja vääristetty. Koska viesti liittyy vahvasti Emerson Wattiin, ja teillä on tietääksemme ollut läheisempi suhde Wattin kanssa ja te olette kykenevä sabotoimaan Marsista tulevaa viestiliikennettä, on meillä syytä olettaa…, GL ei saanut jatkettua lausetta loppuun, Jinkeon kivahtaessa.
- Mitä tarkoittaa läheisempi suhde? Jos te tarkoitatte meillä olleen jotain vipinää Wattin kanssa, niin olettepa pahasti vikaraiteella.
- Turha sitä on kieltää, GL hymähti. – Meillä on taltioinnit kaikista ryhmätesteistä ja ne löytyvät siitäkin ryhmästä, jossa te Wattin kanssa olitta.
- No, katsokaa sitten ne taltiointinne, niin näette, mikä totuus on. Ryhmässä oli yksi tyyppi, joka pyrki jatkuvasti ärsyttämään minua vihjailemalla ja koskettelemalla. Watt huomasi sen ja puuttui jonkun kerran asiaan, mutta se ei vaikuttanut miehen käytökseen. Viimein minulta paloi pinna ja vedin hemmoa lättyyn sen verran hyvin, että minut heitettiin pihalle. Siinä ovat suurin piirtein ne vipinät minun ja Wattin välillä.
- Kiistätte siis toimineenne Wattin kanssa näiden Mars-luotaimen viestien muokkaamiseksi? GL vaikutti todella hämmästyneeltä.
- Minulla ei ole mitään tekemistä tuollaisen kanssa.
- Tehän olette kuitenkin ekspertti tietokoneasioissa? GL totesi.
- Jotain saatan osatakin, mutta tuskin pääsisin kiinni tuollaiseen, vaikka haluaisin, Takeno myönsi.
- Näytän nyt jotakin erikoista ja voitte sitten kommentoida asiaa, GL sanoi ja käänsi hieman työpöydällään olevaa näyttöä, jotta Jinkeo pääsi paremmin katsomaan. GL näppäili hetken ja kuvaruutuun ilmestyi Mars-näkymä, jossa valkoiseen avaruuspukuun pukeutunut hahmo ponnahteli kuvien vaihtuessa lähemmäs kameraa.
- Onko tuo…? Takeno kuiskasi.
- Emerson Watt. Puku on numerokoodin mukaan Wattin, joten hän lienee kuvassakin. Pleksin lävitse ei kasvoja voi nähdä, koska se on muokattu heijastavaksi ulkoapäin katsottaessa. GL huomasi itsekin kuiskaavansa. Takeno ojensi kätensä näppäimistölle ja pysäytti loikkivan kuvan. Hetken katsottuaan kuvan yksityiskohtia hän totesi tyynesti.
- Minä sanoisin kuvan olevan aito.
- Siinä tapauksessa minä sanoisin teidän tietävän, ettei se ole, GL murahti.
- Kuinka niin?
- Matka Marsiin kestää lyhyimmilläänkin yli neljä kuukautta. Tällä hetkellä Marsin asema maahan on sellainen, että tuohon matkaan tarvittaisiin yli puoli vuotta, ja minä puhuin Emerson Wattin kanssa viime yönä. Silloin hän oli kyllä tanakasti maan pinnalla.
- Ja sekö todistaa minun tietävän kuvan epäaidoksi? Takeno tivasi.
- Se todistaa, ettei Emerson Watt voi olla Marsissa, kuten kuvasta voisi päätellä.
- En väitä mitään siitä, missä hän mahtaa olla. Totean vain, ettei kuvaa ole manipuloitu. Olen tehnyt paljon erilaisia kuvankäsittelyjuttuja, ja voin vakuuttaa, että täydellistä suoritusta ei ole vielä onnistuttu tekemään. Aina jää jotain, jonka pystyy huomaamaan jotakuinkin helposti. Valon suunta, varjot, heijastukset, tai perspektiivit ja mittasuhteet. Aina jää jotain, eikä tuossa kuvassa näyttäisi olevan sellaisia poikkeavuuksia havaittavissa. Väittäisin, ettei kuvaa ole käsitelty ainakaan niin, että siihen olisi lisätty mitään. Mielestäni kuvaa ei ole siis muokattu ja ainut mahdollisuus mielestäni on se, että se on kuvattu jossakin muualla ja sillä on korvattu alkuperäinen otos. Minua on turha yrittää sotkea tähän mukaan. Jos homma on noin tehty, niin se on toteutettu tämän talon sisältä päin.
- Neiti Takeno, Te puhutte nyt paskaa. Te olette sekaantunut tähän juttuun ja minä tiedän sen aivan varmasti. Voisin näyttää teille tallenteen viime yöltä, jossa te esiinnytte Emerson Wattin kanssa. Tosin olette pukeutunut johonkin avaruuspelleasuun ja mökellätte käsittämätöntä siansaksaa. Muka jotain avaruuskieltä, jota vain Watt ymmärtää. Mitkä teidän tavoitteenne oikein ovat, sitä ei järjellä voi ymmärtää. Toisaalta käsittämättömältä tuntuu sekin, kuinka ehditte sieltä erämaasta takaisin Vegasiin niin nopeasti. Tai ehkä te ette todellisuudessa edes ollutkaan siellä, vaan hoiditte homman jotenkin niiden ylivertaisten tietokonetaitojenne avulla, GL totesi ja tunsi samalla jotain jonka voi tulkita jopa voitonriemuksi.
- No, näyttäkääpä se tallenteenne. Tämähän alkaa käydä kiinnostavaksi.

GL kumartui päätteensä ääreen ja alkoi selailla tallennettuja tiedostoja. Löydettyään hakemansa videon ja siitä esiin ottamansa kohtauksen, jossa Emerson Watt tuo nähtäville sen omalaatuisen pukupellen, jonka sökellyksestä ei mitään tolkkua pystynyt ottamaan.
Tavattuaan Jinkeo Takenon, hän oli oivaltanut tämän todella pienikokoisen naisen sopivan mittasuhteiltaan juuri tuon nähdyn naamiaisasun sisällöksi.

GL näytti vieraalleen kuvatallenteen keskustelusta Emerson Wattin kanssa. Tallenteessa esiintyi Wattin seurassa yllättävä hahmo, jonka Watt väitti olevan jonkun avaruuslaitteen pilotti. Olemukseltaan poikkeuksellinen hahmo äänteli oudolla kielellä, joka tuntui asultaan olevan täysin johdonmukaisuutta vailla ja vaikutti lähinnä erilaisten äännähdysten ja kurkkuäänien sekamelskalta. Tallenteella Watt kuitenkin väitti ymmärtävänsä sitä. Vaikka samalla paljasti, ettei kuitenkaan osannut tulkita puhujan GL:lle suuntaamaa sanomaa.
Tallenteelta paljastui muutakin, jotain sellaista joka sai Takenon mietteliäänä toteamaan.

- Te olette kusessa. Todella pahassa kusessa. Nyt minä ymmärrän, miksi ette minun sijastani kuulustele Wattia. Te pamautitte atomeiksi tuon kuvatallenteella esitetyn kohteen ja samalla Emerson Wattin ja tuon toisen, jonka Watt väitti olevan avaruusaluksen pilotti.
- Älkää nyt alkako vedellä omia johtopäätöksiänne, kun ette tiedä asian taustoja, urahti GL.
- No, kertokaapa miksi minut piti hakea? Miksi täällä ei istu tuo Watt? Tai minäpä kerron sen itse. Wattista ei ole jäljellä kuin sininen savuhaituva aamutuulessa, joten häntä ei voi enää puhuttaa.
- Neiti Takeno. Älkää alkako maalailla omia mielikuvianne asiassa. On toki myönnettävä, ettemme ole tavoittaneet Wattia tuon äsken näkemänne keskustelun jälkeen, mutta on aivan perusteetonta rakennella sen vuoksi mitään kauhuskenaarioita. Sitä paitsi minun ei tarvinne muistuttaa teitä vaitiolovelvollisuudestanne. Se sitoo teitä niin kauan, kunnes Mars-lento on käynnistynyt. Huolimatta siitä, ettette te enää ole ohjelmassa mukana.


14 Luku


Käsitettyään salamoinnin todennäköisen aiheuttajan, Emerson oivalsi pian myös tavan selvittää valon tulosuunta. Hän ojensi kätensä eteenpäin kämmenosa ylös taivutettuna. Suunta, jossa puvun kämmenosan silhuetti erottui kirkkaampaa taustaa vasten, oli myös luultavimmin valolähteen suunta. Hän lähti hitaasti kävelemään viistosti vastaan puhaltavaa tuulta päin käsivarsi eteen ojennettuna.
Kuljettuaan arviolta kymmenisen minuuttia, käsi osui johonkin suureen ja kovaan. Emerson huokasi syvään. Hän oli löytänyt etsimänsä.

Hiekkaa varisi avaruusaluksen lattiapinnalle Emersonin päästyä sisään ja alkaessa riisua avaruuspukuaan. Hän katseli ruosteenpunaista kerrosta lattialla, kuin pohtien pitäisikö hänen pyytää harja ja rikkalapio, ja käydä siivoamaan. Yarrmei oivalsi miestä askarruttavan seikan ja totesi.
- Se ei ole ongelma. Ei toivottu materiaali saadaan kyllä poistettua automaattisesti.
- Hyvä. Mietin kyllä, onko mahdollista ottaa se mukaan? Emerson paljasti ajatustaan.
- Otin kyllä joitakin kivinäytteitä, mutta tuo hiekkakin saattaisi olla mielenkiintoista.
- Aivan vapaasti. Se ei kuitenkaan voi jäädä tuohon, sillä lähtöhetkellä tässä tilassa ei saa olla mitään irtonaista.
- Eipä tuota kovin paljoa ole. Millä minä saan tuon hiekan talteen? Sinulla ei varmaan ole täällä harjaa ja rikkalapiota?
- Ei taida sellaisia olla. Voi olla parasta käyttää automaattista poistoa. Jos hiekkaa haluat ottaa mukaan, taitaa olla yksinkertaisinta käydä hakemassa sitä ulkoa, Yarrmei totesi ja viittasi yhä avoimena näkyvää aukkoa aluksen seinämässä.
- Miten tuo ovisysteemi pelaa? Se on auki, mutta hiekkaa ei tule sisään, eikä täältä karkaa ilmanpaine.
- Niin, se ei itse asiassa ole aukko, vaan telesiirtymäikkuna. Se toimii, aivan kuin siitä kulkisi suoraan kävellen, mutta todellisuudessa siirtyminen tapahtuu teleportaation kautta.
- Hämmästyttävää, Emerson totesi.
- Vedä vaan puku takaisin päällesi ja käy hakemassa hiekkaa, jos sitä haluat. Sinun ei tarvitse poistua yhtään kauemmas, sillä hiekka kinostuu tuohon alusta vasten.

Emerson veti avaruuspukunsa takaisin päälleen ja kaivoi sen reisitaskusta uuden näytepussin. Hän astui takaisin Marsin myrskyyn ja koukattuaan pussiinsa annoksen punaruskeaa hiekkaa, palasi takaisin sisäpuolelle.
Oikeastaan hänellä ei ollut valmista ajatusta siitä, mitä noilla näytteillä tekisi, mutta mukaan hän halusi jotain, joka selkeästi todistaisi hänen käyneen Marsissa.

Puku oli jälleen riisuttu ja lisää hiekkaa oli varissut lattialle. Yarrmei näppäili jälleen jotain ohjauspöydän luona ja lattia alkoi väristä, samalla hiekanjyvät näyttivät imeytyvän lattian sisään. Parissa sekunnissa lattia oli jälleen kiiltävän puhdas.
Stuff inahti hiljaa. Emerson arveli ensin koiran säikähtäneen värisevää lattiaa, mutta oivalsi heti, että kyseessä oli jotain aivan muuta. Kello alkoi osoitella sitä aikaa, kun Stuff normaaliaamuina livahti ulos tarpeilleen. Täällä homma ei olisikaan niin yksinkertaisesti hoidettavissa. Hän kertoi uudesta ongelmasta Yarrmeille, joka jäi hetkeksi pohtimaan tilannetta.

- Juttuhan on niin, ettei täällä ole sellaisia saniteettitiloja lainkaan. Niitä ei tarvitse, sillä täällä ei oleskella kuin matkan aikana, ja siinä ei ehdi hätä tulemaan. Pitäisikö meidän palata?
- Kai se on pakko. Ei se voi sisällekään tehdä, joten jos mahdollista, niin lähdetään kotia kohti.
Jos se käy yhtä nopeasti kuin tulo, niin eipä juuri huomaa poissa olleensa.
- Aika on suhteellinen käsite, Yarrmei totesi ja jatkoi.
- Vaikka me emme käytä matkaan aikaa, niin silti aika kuluu omaa tahtiaan.
- Ok. En taida aivan kärryillä olla, mutta palataan takaisin, kai osaamme takaisin lähtöseudulle?
- Siinä ei ole ongelmaa.

Emerson sulkeutui Yarrmein osoittamaan munanmuotoiseen kapseliin Stuffin kanssa. Silmänräpäystä ja kirkasta välähdystä myöhemmin hän katseli hämmästyneenä teleportaatioaukon kautta tuttua, joskin myös muuttunutta näkymää.
Talo, joka oli tullut hänelle hyvin tutuksi, näytti täysin ränsistyneeltä. Ikkunat olivat säpäleinä ja ulko-ovi oli kadonnut täysin. Katon liuskekivirakenne näytti kokeneen maajäristyksen. Kiviliuskeet puuttuivat suurelta osin ja loputkin sojottivat sekavassa muodostelmassa ruoteitten päällä. lautarakenteinen ulkorakennus oli vain kaoottinen lautakasa, josta kurkisteli kattopeltien rutistuneita jäänteitä.
- Kuinka kauan olimme poissa? Emerson kysyi hämmästyneenä. Hän muisti Yarrmein vain hetki aiemmin lausuman toteamuksen ajan suhteellisuudesta.
- Näin lyhyillä matkoilla aurinkokunnan sisällä, ei isoja poikkeamia ehdi syntymään siinä ajassa joka kuluu ja siinä, joka ei kulu. Me olemme luultavasti vielä samassa vuorokaudessa. jolloin lähdimme.
- Kuinka tämä sitten on mahdollista? Täällähän on käynyt täysi tuho. Kaikki on hajalla ja lähes maan tasalle levinneenä. Aivan kuin hirmumyrskyn…, samassa hän tajusi, mistä oli kysymys.
- Ne räjäyttivät sen ydinpommin. Muuten tämä ei ole mahdollista, Ydinräjähdyksen paineaalto on iskenyt tänne asti ja tuhonnut kaiken. Onkohan meidän turvallista olla täällä? Mikä mahtaa säteilyn taso olla tällä paikalla?
- Meillä ei ole mitään hätää. Alukseni kestää kyllä säteilykuorman, vaikka se olisi kuinka iso.
- Mutta tuo…, Emerson oli mainitsemaisillaan avoimen näkymän teleportaatioaukon kautta, mutta mieleen tuli avaruuspuku ja sen varusteet, joten lause jäi kesken. Avaruuspukuhan suojasi ja siinä oli myös mittalaitteet säteilyn varalle.
- Puvun kanssa minä voin mennä ulos ja mitata säteilytason, hän päätteli.

Pian hän seisoi avaruuspuku yllään ulkona tutulla paikalla, omalla pihallaan. Hämmästykseen hän totesi, ettei säteilytaso poikennut juurikaan normaalista taustasäteilyn määrästä. Oli ilmeistä, ettei radioaktiivinen laskeuma ollut kulkeutunut tähän suuntaan. Ympäristö olisi niiltä osin turvallinen myös Stuffille, jonka piti päästä asioilleen.

Koirakin näytti hämmästelevän tapahtunutta muutosta pienen aikaa, mutta ilmeisesti luonnolliset tarpeet kutsuivat sitä voimakkaammin ja se jolkotteli entisen ulkorakennuksen nurkalle asioilleen.
Emerson itse asteli päärakennuksen oviaukosta sisään ja alkoi etsiä Duffille aamumurkinaa. Eteisen komerossa ollut koiranruokasäkki löytyi ehyenä joten yksi asia asettui uomaansa. Sisällä rakennuksessa tuho ei ollut niin suuri kuin olisi voinut olettaa. Seinät olivat pystyssä ja kalusteet jotakuinkin kuosissaan. Rikkoutuneista ikkunoista paiskautunut paineaalto tosin oli lakaissut kaiken irtaimen pitkin huoneitten lattioita ja lasinsirpaleet narskuivat jaloissa ja niitä näytti kimaltelevan myös seinäpintoihin iskeytyneinä. Joitakin astioita oli pudonnut kaapeista lattialle ja rikkoutunut, mutta pääsääntöisesti sisätilat olivat säilyneet vankassa hirsirakennuksessa jokseenkin kohtuullisesti.
Operaatio M22:n erikoisruokia oli hyvin säilyneenä kaapeissa yllin kyllin, mutta rakennuksen sähköjärjestelmä ei toiminut, joten ateriatarvikkeiden valmistaminen syötävään kuntoon ei aivan kädenkäänteessä tulisi onnistumaan. Yarrmei saattoi syödä Stuffin kanssa samaa ruokaa, mutta Emerson vieroksui ajatusta omalla kohdallaan.
Tosin edellisestä ateriasta alkoi jo olla aikaa, ja tarjolla olevia vaihtoehtoja ei liiaksi ollut. Toki hän voisi tehdä nuotion ja kuumentaa ateriapaukkauksen sisällön tulen avulla ja niin hän päätti tehdäkin.

Yarrmei ja Stuff narskuttelivat tyytyväisen näköisinä omia annoksiaan. Emerson sai nuotiollaan valmistettua oman annoksensa syöntivalmiiksi ja pureskeli ruokaansa sen näköisenä, ettei luonnontulella kuumennettu mikroateria suinkaan täysin vastannut kulinaariseen toiveeseen.

- Tämä näyttää siltä, ettei me tänne enää voida jäädä asumaan, Emerson totesi Stuffille.
- Täältä on vain hitonmoinen matka ihmisten ilmoille, ja yhteydet täältä ovat poikki, kun tuo sähköjärjestelmä on tuhoutunut. Samoin varmasti on käynyt sen mönkijän, joka jäi sinne jokivarteen. Olisihan se ollut pirunmoinen homma ajaa rytkyttää sillä satojen mailien matka, mutta kävellen se on vielä satoja kertoja haastavampi.
- Mitäpä jos hyppäätte minun kyytiini? Yarrmei ehdotti.
- Meinaatko, että voisit heittää meidät jonkin kaupungin tuntumaan?
- Ajattelin kyllä hieman kauemmas. Voharr ei ole lainkaan hassumpi paikka.


15 Luku

Jinkea Takeno katseli tutkivasti GL:ää. Kenraali näytti nyt muuttuneen todella väsyneen näköiseksi. Suuttumus siitä, että hänet oli pakkokeinoin raahattu tänne NASA:n päämajaan, alkoi laantua, ja hänen alkoi käydä miestä hieman sääliksi.

- Kuinka aiotte nyt edetä tässä? Minulla ei todellakaan ole osaa, eikä arpaa tähän juttuun. Teillä taitaa riittää ongelmaa, jonka olette aivan omatoimisesti aikaan saaneet. Tuskin te minua täällä tarvitsette, joten olisiko mahdollista saada sama palvelu, jolla minut tänne tuotiin, käänteisenä. Eli pikainen kyyti takaisin Vegasiin, enkä panisi pahakseni pientä korvausta aiheutetusta haitasta.
- Ehkä olette oikeassa, ainakin osittain, GL suostui myöntämään.
- Meidän asiantuntijamme tutkivat kuitenkin tuon tietokoneenne ja puhelimenne. Sen ajan vielä pidättelen teitä. Mikäli niistä ei löydy tukea oletuksillemme, niin teidät palautetaan niin sanotusti lähtöruutuun.
Valitettavasti meillä ei ole tarjota mitään erikoista ajankuluksi. Voin pyytää jonkun henkilön oppaaksenne, ja tutustuttamaan teitä taloon ja sen toimintaan.

- Voisitteko te itse toimia oppaana? Jinkeo tiedusteli.
- Muuten kyllä, mutta taidanpa kuitenkin lähteä käymään aivan toisaalla. Etsin teille oppaan, joka pitää hyvän huolen ja esittelee talon mahdollisimman perusteellisesti.
- Te aiotte lähteä katsomaan sitä paikkaa, jossa Watt viimeksi oli, Jinkeo Takeno päätteli.
- Saanko lähteä mukaan?
- Se ei ole mahdollista, GL totesi.
- Miksei ole? On mahdollista raahata minut hotellihuoneestani Vegasista tänne ihan noin vain, mutta ei ole mahdollista ottaa minua mukaan paikkaan, jossa minun väitetään sabotoineen teidän Mars-viestejänne.
- Jo pelkkä lento kestää parisen tuntia suuntaansa, eivätkä olot perillä välttämättä ole lainkaan siedettävät. Siellä saattaa olla isotkin säteilymäärät. Ottakaa huomioon, että siellä käytettiin ydinasetta.
- Niin taisitte käyttää Hiroshimassa ja Nagasakissakin, neiti Takeno huomautti, viitaten ilmeisen selvästi omaan syntyperäänsä. Huomautus ei näyttänyt tekevän vaikutusta kenraaliin.
- Niitä on turha vetää tähän, hän vain murahti.
- No hyvä. Joka tapauksessa minä tahdon lähteä mukaan, intti Jinkeo.
- Olkoon, GL myöntyi mietittyään hetken
- Teidät on sotkettu tähän mukaan, joten jos kerran välttämättä tahdotte, niin etsitään sopivat suojavarusteet teillekin. Ehdimme paikalle vielä valoisaan aikaan, mutta pimeä ehtii kyllä tulla ennen paluutamme. Te tarvitsette varmaan jonkinlaisen majoituksen, sillä tuskin ehditte takaisin sinne Vegasiin ennen huomista. Meillä löytyy kyllä täältäkin vierashuoneita, joskaan ne eivät mitään Vegasin hotellihuoneita vastaa. Jos sellainen käy, niin varataan teille huone.
- Se sopii. Te olette kuitenkin kiinnostuneita tietokoneeni sisällöstä, joten en luultavasti pääsisi kuitenkaan lähtemään ennen kuin se on tutkittu? Jinkeo Takeno päätteli.


-----------

Kenraalin ja Jinkeon lisäksi seurueeseen kuului kopteria lentävä kapteeni Lukas Mauer ja kaksi Nasan turvallisuuspalvelun henkilöä, Paula Holt ja Philippe Noveaun.
Kopterin laskeuduttua räjähdyspaineaallon vaurioittaman rakennusryhmän pihapiiriin, saattoivat siinä matkanneet todeta helpottuneena paikan säästyneen ydinlaskeuman vaikutuksilta. Matkaa räjähdyspaikalle linnuntietäkin reilusti yli viisi mailia, mutta paineaallon vaikutus näytti olevan hämmästyttävän raju.

Sitäkin hämmästyttävämpi oli seikka, joka osui paikalle saapuneiden silmiin lähes välittömästi. Pihalla savusi nuotion jäänteet.

- Mitä hittoa? Tuohan näyttää aivan nuotiolta. Voiko se olla ydinräjähdyksen sytyttämä? GL hämmästeli.
- Ei. Paineaalto olisi sen heittänyt hajalle, kuten kaiken muunkin täällä, Paula Holt päätteli.
- Eli, joku on sen sytyttänyt räjähdyksen jälkeen. Eikä täällä ole ketään muuta kuin Watt, ei lähimaillakaan. Hän on siis selvinnyt paukusta, GL totesi selvästi helpottuneena.
- Olipa hyvä, että tulimme. Watt saattaa olla loukkaantunut, mutta ainakin hengissä. Luultavasti löydämme hänet tuolta sisältä, hän jatkoi ja suuntasi kohti rakennuksen oviaukkoa.

Päästyään sisäpuolelle, hän ei voinut olla hämmästelemättä siellä vallitsevaa sekasortoa. Lasin sirpaleita oli kaikkialla. Niitä oli lattialla, pöydillä, jopa seiniin kiinni iskeytyneinä. Kaikenlaista hajonnutta puunsälää oli ympäriinsä, huonekalujen kappaleita, rikkoutuneita astioita ja tietokoneosia. Ainoat, jotka selvästi poikkesivat tästä kaaoksesta, olivat ne kaksi hopeanväristä pussia vankan lankkupöydän päällä. Toisen pussin kyljessä näytti olevan mustalla tussilla kirjoitettu teksti, jonka GL tiesi tunnistavansa, jo ennen kuin ehti sen lukea.
Teksti ”Kivinäytteitä Mars planeetalta”, oli hänelle hyvinkin tuttu. Hän otti pussit käteensä ja punnitsi niitä hetken.

- Tämä nyt vahvistaa sen pluffin, jonka Watt jostakin käsittämättömästä syystä päätti suorittaa, hän päätteli ääneen.
- Sillä, kuinka hän sen teki ja miksi, ei olennaista merkitystä lie, mutta olisi mielenkiintoista tietää syyt jotka siihen johtivat, hän vielä jatkoi.
- Ainakin tämän luulisi viimeistään vakuuttavan teidät siitä, ettei minulla ole mitään tekoa asian kanssa, kenraalin perässä rakennukseen varovasti astellut Jinkeo totesi.
- Kivinäytteitä Marsista, GL murahti nostaessaan toista pussia. Punnittuaan sitä hetken kädessään, hän avasi pussin ja kaatoi sisällön pöydälle lasinsirpaleiden ja muun roinan päälle.
- Tai sitten vain kivinäytteitä jostakin rantahiekasta, hän jatkoi kaataessaan toisen pussin sisältämän ruosteen punaisen hiekan kivien päälle.

Jinkeo kumartui katsomaan pöydällä olevaa kasaa lähemmin ja kaivoi sormellaan esiin hiekasta pilkistäneen litteän, epäsäännöllisenpisaran muotoisen läpikuultavan sinivihreän kiven.
- Kaunis, hän sanoi pidellen kämmenellään noin reilun tuuman mittaista löytöään.
- Onkohan tämä lasia? Tai kenties joku ikivanha intiaanikoru? hän pohti ojentaen kättään kenraalia kohti.

GL poimi esineen käteensä ja tutki sitä vasten iltataivaan valoa.

- Näyttää kyllä lasilta. pinta on hioutunut himmeäksi, mutta valo kulkee lävitse, joten ehkä olet oikeassa. Tämä saattaa olla joku vanhan korun osa.
- Saanko pitää sen muistona tästä matkasta? Jinkeo tiedusteli.
- Kyllä se käy vallan mainiosti, GL hymähti.

Emerson Wattia ei löytynyt rakennuksesta, eikä huonoon kuntoon menneistä ulkorakennuksistakaan. Hänen käyttämänsä avaruuspuku löytyi yläkerroksen varastohuoneesta täysin käyttökuntoisena, eikä siinä näkynyt merkkiäkään räjähdyspaineaallon mukanaan tuomista vaurioista.
GL päätteli Wattin suojautuneen pukuun tajutessaan, ettei tullutkaan evakuoiduksi. Jossakin suojassa hänen on kuitenkin täytynyt olla, sillä rakennuksen sisällä oleva tuho olisi kohdannut täällä myös puvun ja sen sisällä olleen miehen.
Watt oli siis puvun kunnosta päätellen selvinnyt hyvin ja ilmeisesti lähtenyt omatoimisesti poistumaan paikalta välttääkseen mahdollisesti paikalle leviävän radioaktiivisen laskeuman.

GL pyysi Mauerin ja Noveaun siirtämään rakennuksesta kopteriin ne Nasan tietokonejäämät, jotka vain löytyivät, sekä tietenkin avaruuspuvun. Vaikka arvelikin itsekseen, ettei tänne osuisi ulkopuolisia kulkijoita, mutta varma oli varmaa, ja tietokoneista saattaisi olla vielä
kaivettavissa jotakin sellaista, joka olisi hyvinkin salassa pidettävää.
Seuraavana päivänä neiti Takeno palasi Vegasiin.


--------

Kolmisen viikkoa myöhemmin Jinkeon noustessa Macaolaisen kasinon black jack pöydästä, hän oli juuri hävinnyt kahdessa edellisessä pelissä lähes yhdeksäntuhatta dollaria yhteensä. Hän sulki nyrkkiinsä kaulassaan valkokultaisessa ketjussa riippuvan lasimaisen kirkkaaksi hiotun sinisen kiven, joka myös oli kehystetty valkokultaan.
- Tuurini tuntuu kääntyneen, tai sitten amulettini on menettänyt voimansa. Taidanpa lopettaa tältä illalta, hän hymyili hieman surumielisen näköisesti ja nyökkäsi pöytäseurueelleen noustessaan.

Todellisuudessa amuletti ei ollut pettänyt, eikä hänen tuurinsa ollut kääntynyt. Jinkeo oli hävinnyt tietoisesti antaakseen kuvan pelkän tuurin varassa pelaavasta. Illan mittaan hän oli kasvattanut voittopottiaan pikkuhiljaa, Ja nyt hän oli hävinnyt lähes kaiken. Aikaisempien iltojen voittojen ansiosta hänellä oli varaa hävitä sen verran, ettei tuuri näyttäisi luonnottoman hyvältä. Hän kyllä tiesi, ettei kasinoilla oikein tykätty pelaajista, jotka vaikuttivat voittavan aivan liian helposti. Luultavasti hän olisi matemaattisen lahjakkuutensa, ja erinomaisen riskiarviokykynsä perusteella voinut napata kerran, tai pari todellisen Jackpotin, mutta ei ehkä sen jälkeen olisi kovin toivottu asiakas isoilla peliareenoilla.
Hän halusi antaa itsestään kuvan pelaajana, joka onnen, varovaisuuden ja taikauskonkin avulla onnistui satunnaisesti voittamaan.

- Näemme jälleen huomisiltana? pelipöytää hoitava isokokoinen ja tummaihoinen mies totesi kysyvästi.
- Tuskinpa vain Rafael. Saatan lähteä huomenna katsomaan tätiäni Japaniin. Mutta takuulla näemme joskus myöhemmin taas, Jinkeo totesi ja väläytti nopean hymyn Rafaelin suuntaan.

Amuletti tosiaankin: sitä hän oli alkanut käyttää näkyvästi, sillä pelaajia yleensä näytti kannustavan usko rouva Fortunan ja erilaisten rituaalien apuun suosiollisten tapahtumien edesauttamiseksi.
Kivi tuossa amuletissa oli omalla tavallaan erityisen sopiva taikakalun osaksi, sillä se oli osoittautunut aivan muuksi kuin hän oli itse arvellut. Se ei suinkaan ollut lasia, johon ensimmäiset arvelut olivat suuntautuneet, vaan materiaalia joka oli todella hämmästyttänyt korusepän, joka oli sen kiillottanut ja kiinnittänyt valkokultaan.

- Ei. Ei se ole lasia, oli koruseppä ilmoittanut asiakkaalleen, tämän tullessa noutamaan valmista korua.
- Ei todellakaan lasia, vaan aivan jotain muuta. En ole koskaan ennen törmännyt siniseen meripihkaan. Enkä tiedä kenenkään muunkaan tehneen havaintoa siitä. Todella ihmeellistä, sillä aine on lasinkirkasta muutoin, mutta siinä näyttäisi olevan pieni muutaman millimetrin mittainen samentuma lähes keskellä. Ja näyttäisi siltä, että tuossa pienessä täplässä saattaa olla pienen pieni fossiili. Täyttä varmuutta asiaan en voi antaa, koska tuo samentuma estää selkeän näköhavainnon. Kyseessä voi olla vain joku meripihkaan jäänyt pikkuroska. Kai se fossiili sekin tavallaan olisi.
Sininen meripihka! kyseessä on äärimmäinen harvinaisuus ja jos sitä on enemmänkin, niin se on taatusti arvokasta. Todella arvokasta. Tiedättekö mistä tuo pala on kotoisin? koruseppä oli vuodattanut julki hämmästystään.

Jinkeo ei sanonut mitään korukiven löytöpaikasta, vaan pyöritti hieman päätään vastaukseksi heitettyyn kysymykseen.
Monesti tuon tapahtuman jälkeen Jinkeo oli miettinyt Emerson Wattia. Oliko mies huomannut oudon sinisen kiven noukkiessaan hiekan näytepussiin? Liittyikö tuo pussillinen hiekkaa siihen samaan peliin, jonka mies oli aloittanut. ”Kivinäytteisiin” hän oli kirjoittanut merkkitekstin, miksi ei hiekkapussiin? Ja miksi yleensäkin Watt oli nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä koko peliin? Jollakin keinolla Watt oli onnistunut linkittämään itsensä Marsista tuleviin kuviin, mutta miksi? Miksi ihmeessä mies halusi tehdä tuollaista, eihän kukaan tulisi ikinä uskomaan hänen todella olleen siellä?
Kysymyksiä, joita Jinkeo tiesi muidenkin pohtivan. Ilmeisesti mies oli seonnut koulutuksen kestäessä. Ehkä eristyksissä olo oli yksinkertaisesti vain ollut liikaa ja henkinen tasapaino päässyt järkkymään. Siinäpä saattoi olla selkein ja yksinkertaisin selitys koko asiaan, mutta sekään ei selittäisi sitä, kuinka homma oli ollut teknisesti mahdollista toteuttaa.

----------

Näitä samansuuntaisia ajatuksia oli todella viljelty myös Nasan Mars-projektia johtavien henkilöiden mielissä ja keskusteluissa. Nyt oli kuitenkin ilmaantunut uutta hämmästelyn aihetta. Viimeisimmät kuvakoosteet Marsista, jotka Curiosity oli lähettänyt, paljasti myrskyn laantuneen ja samalla niistä paljastui uutta ihmeteltävää.
Mars-luotaimen ottamassa lähikuvassa näkyi loivan kivikkoisen kumpareen laidalla osittain hiekkaan uponneena Mars-projektiin osallistuneille erittäin tuttu näky. Pyöreä, muovinen puolen gallonan purkki, jollaisiin pakattiin ne erikoisateriat, joita projektiin koulutettavat käyttivät. Eivätkä erikoisuudet vielä siihen päättyneet. Hiekasta, aivan muovipurkin läheltä pilkisti toinen yhtä tuttu esine. Musta rasvaliitukynä, joka oli tarkoitettu näytepussien otsikointiin.
Kaksi esinettä Marsissa, vaikka se ei mitenkään ollut mahdollista. Kumpikaan esine ei voinut olla kahta vuotta vanhempi, koska ensimmäiset niistä oli valmistettu pari vuotta sitten.
- Tähän on vain yksi mahdollinen selitys, GL tuhahti kiukkuisesti.
- Watt jatkaa pelleilyään.
- Se paljastuu aivan kohta, Ron Malta tuumi.
- Olemme lähettäneet ohjauskäskyn Curiocitylle ja sen pitäisi noukkia tuo esine lähempää tarkastelua varten. Kestää pienen aikaa ennen kuin viesti on perillä ja toisen mokoman sitten, kunnes näemme kuvassa mitä tapahtuu.

Lähes puoli tuntia myöhemmin kuvassa näkyi mekaaninen käsivarsi, joka hitaasti ojentui kohti muovipurkin reunaa ja pikkuhiljaa hivuttautui lähemmäs ja viimein puristi pihtimäisen otteensa muovipurkin avonaiseen reunaan.

- Ei helvetti, pääsi GL:n suusta.
- Entäs tuo kynä, voiko senkin noukkia, kenraali ähkäisi epäuskoisena. Nyt kului huomattavasti enemmän aikaa, mutta vihdoin kamera zoomasi lähikuvaa mainitusta kohteesta, ja lähikuva antoi yhä lisää mietittävää. Kynä sojotti ruosteenpunaisessa hiekassa, josta erottui värikkäitä pikkukiviä, jotka Marsin auringonpaisteessa näyttivät hohtavan kuultavina ja sinisinä hiekan seassa.
- Watt! ähkäisi GL. – En tiedä, kuinka hän tämän hoitaa, mutta aivan varmasti hänellä on näppinsä tässä. Olen nähnyt tuollaisen sinisen kiven hänen pöydällään aivan hiljattain.



16 Luku


- Voharr ei todellakaan ole hassumpi paikka, toisti Yarrmei
- Kutsutko minut kotiisi? Emerson hämmästyi.
- Voharr? niinhän sinä sanoit? Taitaa vain olla aivan liian kaukana minulle. Kuinka pitkään matka sinne kestää?
- Ajallisesti, niin kuin sinä sitä mietit, sillä ei ole juurikaan mainittavaa eroa tuohon äsken tekemäämme matkaan.
- Eikö se ole jossakin toisessa aurinkokunnassa, ja jopa aivan toisessa galaksissa? Pakkohan matkan on kestää huomattavasti pidemmän aikaa. Vuosia, kymmeniä, tai ehkä jopa satoja vuosia uskoisin.
- Ei todellakaan tarvitse, tai se riippuu tietysti näkökulmasta. kuinka ja mistä asiaa haluaa tarkastella, Yarrmei vakuutti.
- Nyt en ymmärrä yhtään. Oikeastaan en ymmärrä sitäkään, että vain hetki sitten kävelin Marsin kamaralla ja nyt olen jälleen täällä.
- No, minä yritän kertoa, kuinka matka ajannopeudella tapahtuu. Lähesty asiaa näin: aika on kuin suuri virta, jossa vesi kuvastaa aikaa. Kun seisot rannalla, voit todeta veden kulkevan ohitsesi, jos astut veneeseen ja kuljet virran mukana. ei veden ja oman nopeutesi välille synny eroa. Näin tapahtuu matkatessa ajannopeudella. Toki aika ei pysähdy, kuten virtakaan ei pysähdy, vaan rannalla oleva kokee virran jatkavan kulkuaan.
- Tarkoitatko, ettemme me kuluttaneet aikaa matkallamme Marsiin ja takaisin, mutta aika täältä katsoen kului kuitenkin aivan normaalisti?
- Jotakuinkin niin. Toki me kulutimme aikaa silloin, kun emme matkanneet, joten täältä lähtöhetken ja paluun väliin kului aikaa hieman kauemmin kuin se siellä planeetalla käyttämäsi. Näin lyhytkestoisella matkalla on kyse jotakuinkin lyhyestä aikajaksosta, siksi ehdimme takaisin saman vuorokauden aikana.
- On se kuitenkin käsittämätöntä, että pistäydyimme Marsissa kuin kioskilla.
- Yritin kuvailla matkatapahtuman jotakuinkin selkeän yksinkertaistettuna, ehkä se aivan kokonaista kuvaa ajassa matkustamisesta anna, mutta luultavasti se on kuitenkin helpoimmin miellettävissä noin.
Mutta kuinka on? Lähdetkö mukaani Voharriin?

Emerson pohti asiaa, joka toisaalta kiehtoi, mutta toisaalta myös pelotti. Hän ei tiennyt, mitä voisi odottaa, jos joskus pääsisikin perille. Toisaalta tilaisuus oli ainutkertainen ja jännittävä, eikä takuulla toistuisi.

- Hyvä on. Jos lähden mukaasi, niin pääsenkö enää takaisin? hän kysyi.
- Se ei ole mikään ongelma, jos haluat palata. Matka taittuu aivan samalla tavalla kumpaankin suuntaan. Tosin sinun on ymmärrettävä se että, vaikka me emme käytä matkaamme aikaa, niin aika täällä kulkee. Paluusi voi olla täkäläisen ajanlaskun mukaan todella jossakin satojen vuosien päässä. Ja on aivan mahdoton ennustaa, mikä täällä silloin on tilanne.
- Saattaisin siis palata aikaan ja paikkaan, joka on aivan vieras.
- Aivan niin, tai paikka tietenkin on ja pysyy. Sama on minulla, kun palaan. Voharr on toki entisellään, mutta kaikki muu sielläkin on muuttunut. Elossa ei ole ensimmäistäkään tuttua, ja on täysin mahdollista, ettei suvustani enää ole jäljellä ketään. Oikeastaan siksi kai toivoinkin sinun lähtevän mukaani.
- Miksi sitten ylipäätään olet lähtenyt matkustamaan näin kauas?
- Kai se on tunnustettava, ettei matkani ole vapaaehtoinen. Voharrissa on käytössä yhteiskunnallinen rangaistusmuoto, joka on sopeuttaminen. Kun Voharrilainen lähetetään sopeutukseen, hän ei enää palaa omaan aikaansa, vaan kauas tulevaisuuteen. Palatessaan sopeutettu on vailla kaikkia niitä kontakteja ja sidoksia, jotka ovat aikoinaan johtaneet tekoon, josta rangaistus on ollut seurauksena.
- Eli sinä olet karkotettu rikollinen? arveli Emerson.
- En siinä mielessä rikollinen, että olisin tehnyt muuta rangaistavaa kuin noussut mielivaltaista järjestelmää vastaan.
- Radikaali toisinajattelija, vai terroristi? Emerson puhui lähinnä itselleen.
- Jotain sen suuntaista kai, Yarrmei myönsi.
- Eikä paluu arveluta itseäsi lainkaan?
- Ei: Käytäntö on ikiaikainen, ja sopeuttamisella asia on pyyhitty aikakirjoista. Niitä tehdään ja niiltä palataan, ja elämä jatkuu normiuomissaan.
- Mitä sitten tarkkaan ottaen teit?
- Yritin nostattaa kansanliikettä vastustamaan hallinnon suunnitelmia omistusoikeuden muutoksiin.
- Onnistuitko?
- Kai minä onnistuin, koska minut lähetettiin sopeutukseen.
- Eli?
- Voharrissa ei luultavasti ole edelleenkään yksityistä omistusoikeutta.
- Jonkinlainen sosialismi sitten? Emerson varmisti ja mietti samalla, haluaisiko todella paikkaan, jossa olisi kommunistinen hallinto.
- Mikä on sosialismi? Yarrmei uteli.
- Sosialismi tai kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa valtiovalta yksin omistaa kaiken ja päättää kaikesta, eikä yksilöillä ole yksityistä omistusoikeutta, eikä päätösvaltaa, Emerson selvitti omaa näkemystään sosialismista.
- Sitten Voharr ei ole sosialistinen yhteisö.

Yarrmei yritti selittää Emersonille Voharrin yhteiskunnallista toimintamallia omistusoikeuden suhteen. Emersonille tuotti vaikeuksia ymmärtää järjestelmää, jossa ei kukaan omista mitään, mutta kaikilla silti oli saatavilla kaikki tarvittava.
- Kuinka sitten ihmiset…, tai siis voharrilaiset saadaan motivoitua työntekoon? hän ihmetteli.
- Miksi heidän pitäisi tehdä töitä?, hämmästeli puolestaan Yarrmei.
- Eihän mikään yhteisö voi toimia ilman työntekoa, epäili Emerson vielä. – Kehitys pysähtyy ja yhteisöt taantuvat, jollei työskennellä jatkuvasti.
- Tuo pitää tavallaan paikkansa ja ei kuitenkaan pidä. Voharrissa kehitys on pysähtynyt, se on pysäytetty nykytasolleen tuhansia vuosia sitten. Voharr on päässyt kehityskulussaan riittävän korkealle tasolle, eikä ole syytä jatkaa pidemmälle.
- Eikös tuo omistusoikeuden muuttoaikomus ollut juuri kehityksen eteenpäin vientiä?
- Siksi sitä vastustettiinkin.
- Sanot ettei Vohar ole hassumpi paikka, mutta takuulla se on niin erilainen, etten usko sopeutuvani sinne, Emerson tuumi.
- Mikset sopeutuisi? Se, mitä olen tästä kotiplaneetastasi lyhyessä ajassa kokenut, ei ole Voharriin verratessa kovinkaan mairittelevaa. Täällä paukutellaan kotoperäisiä asukkaita ydinräjähteillä. Jos mietitään, mihin moisia tarvitaan, niin uskonpa täällä vielä nykyaikaan käytävän sotatoimia. Jo yksin se tekee sen, ettei teitä ole hyväksytty universaalien kansakuntien joukkoon. Kyllä itse arvelisin kovinkin perusteellisesti jäämistä paikkaan, jossa joku sotahulluutta poteva päättää ratkaista kaikki ongelmansa kertapaukulla.
- Ydinaseet ovat vain voimasuhteita tasapainottava tekijä, Emerson yritti vakuuttaa. – Kun eri osapuolilla on kyky iskeä riittävällä voimalla takaisin, ei kenenkään kannata lähteä mittaamaan täyttä sotilaallista voimaansa, koska se tietäisi varmaa tuhoa myös itselle.
- Juurikin noin, kunnes joku älypää sitten päättelee, ettei vastustaja sittenkään pysty jostakin syystä tekemään vastaiskua ja käyttää ydinasettaan ensimmäisenä. Kynnys siihen ei taida sittenkään kovin korkea olla, kuten jo olemme havainneet, Yarrmei ilmaisi näkemyksensä vakavana.

Emerson Watt katseli ympärillään näkyvää tuhoutunutta pihapiiriä, ja totesi mielessään Yarrmein olevan oikeassa. Kynnys saattoi todellisuudessa olla hyvinkin matalalla. Toisaalta matka Voharriin kiinnosti ja pelotti yhtälailla.

- Jos lähtisin mukaasi, niin onko varmaa, että halutessani pääsen palaamaan? Emerson tiedusteli.
- Se ei todellakaan paluun suhteen ole ongelmallista. Sen sijaan ongelma voi olla siinä, sopeudutko enää täällä vallitseviin oloihin palattuasi.
- Minä pelkään ongelman olevan siinä, sopeudunko Voharrin oloihin ja voharrilaisiin. Olen kuitenkin joku kummajainen siellä.
- Miksi olisit kummajainen? Kyllä Voharrissa asuu myös populaatioita, joiden kantaisät ovat mitä ilmeisimmin kotoisin täältä. Ainakin kun katson sinua, niin ulkomuodollisia eroja en havaitse.
- Se taitaa olla mahdotonta. Teknologiamme ei kerta kaikkiaan ole aiemmin mahdollistanut planeetalta poistumista ja nytkin pyrimme vain lähimmille kiertolaisillemme. Kuussa on onnistuttu käymään useasti, ja nyt kohteena on ensimmäinen matka lähimmälle planeetalle.
- Nyt ei puhuta teidän teknologiastanne. Täällä on käyty, koska tänne on sijoitettu hätämajakoita. On mahdollista, että jotain kanssakäymisiä on ollut myös paikallisiin asukkaisiin ja jopa se, että planeettanne asukkaita on siirtynyt jo vuosituhansia sitten muihin aurinkokuntiin.


----------


- Helvetti soikoon mies! karjaisi GL sellaisella voimalla, että silmälasit olivat pudota pienen lihavan miehen päästä hänen hätkähtäessään kenraalin äkkinäistä reaktiota.

Hetkeä aikaisemmin pieni lihava mies oli innosta puhisten ilmoittanut kenraalille uudesta havainnosta, joka liittyi Curiosityn toimintaan.
- Olemme onnistuneet poimimaan sen merkkausliidun luotaimen työkäsivarrella ja saimme sen piirtämään siihen muovipurkkiin ohjelmoituja merkkejä. Sehän viittaa siihen …., silmälasipäisen raportti keskeytyi tässä kohtaa kenraalin karjaisuun.
- Helvetti soikoon mies! Ettekö te nyt saatana sentään itse osaa mitään päätellä. Tuletteko te tänne väittämään minulle, että Marsista löytyy NASAN merkkausliituja hiekan seasta? Sehän merkitsisi sitä, että Watt todella on ainakin käynyt siellä, tai ehkä olisi parasta aikaa.
- Niin, eihän se mitenkään ole mahdollista, mutta hämmästyttäväähän tämä on. Kun annamme käskyjä Curiositylle, niin ne menevät perille ja aikaviiveet täsmäävät todellisuuden kanssa. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta se, että joku hakkeri pystyisi toistamaan kaiken ja pysymään oikeassa rytmissä.
- Mutta ei tunnu mahdottomalta, että meillä olisi mies Marsissa? GL tivahti sarkastisesti.
- Ei se tietenkään ole mahdollista, totesi silmälasipäinen.
- On kai sanomattakin selvää, että tästä pidetään suut supussa,GL ärisi.
- Mikäli tieto pääsisi vuotamaan julkisuuteen, niin on aivan selvää koko projektin kaatuminen. Jos tieto hakkeroinnista pääsee julkisuuteen, niin … Jumaliste! Olenkin miettinyt, mikä mahtaa olla Wattin motivaatio tässä hommassa. Nyt se taisi löytyä. Mies yrittää kaataa koko Mars-projektin kostoksi omasta ulosheitostaan.
- Kuinka se voisi onnistua? hämmästeli silmälasipäinen.
- Aivan simppelisti. Kuten tiedätte, niin jo kuulentojen jälkeen on viritelty kaikenlaisia salaliittoteorioita siitä, ettei koko lentoa todellisuudessa tehty, vaan homma on kuvattu lavasteissa. Nyt, jos julki tulee kuvakoosteita, joissa muka Marsissa kävellään jo ennen miehitettyä lentoa, niin koko projektista nousee sellainen älämölö, ettei pahemmasta väliä.
- Entä, jos Watt itse julkaisee kuvakoosteen?
- Siitä onneksi ei taida olla pelkoa, GL huokaisi. – Kuinka hän selittäisi saaneensa haltuunsa Kuvamateriaalia, joka on vain Nasan hallussa olevien laitteiden kautta saatavissa. Oli miten oli, niin minä kyllä järjestän Emerson Wattin sellaiseen liriin, ettei hän kauheimmissa painajaisissaankaan ole osannut moisesta uneksia.

17 Luku


Voharr, lausahti Emerson Watt katsellessaan teleportaatioaukon tarjoamaa näkymää maailmasta, jossa ensimmäisenä huomion varasti jättimäinen pyramidi.
- Sen täytyy olla kilometrejä korkea, hän hämmästeli ääneen katsellessaan rakennelmaa, jonka huippu leikkasi taivaalla lipuvia vaaleanharmaita pilvilauttoja.
- Onhan niillä mittaa melkoisesti, mutta niin on oltavakin. Matalampina ne eivät toimisi. Yarrmei kertoi.
- Eli niillä on joku tehtävä? Emerson päätteli.
- Kyllä niillä on hyvinkin merkittävä tehtävä. Ne keräävät vettä. Voharrissa on paljon kuivia alueita, joissa luonnollinen sademäärä ei riittäisi tuottavaan viljelyyn, joten lisävettä pitää saada ja tuolla tavalla se onnistuu lähes luonnollisella menetelmällä.
- Eli pyramidi on keinotekoinen vuori? Emerson jatkoi päättelyään.
- Kyllä, juuri sitä. Eiköhän lähdetä tutustumaan lähemmin siihen, mitä Voharr on tänään. Saan samalla selville, kuinka pitkään olin poissa täältä. Yarrmei hoputti vierastaan.

Paikka, johon Yarrmein alus oli laskeutunut vaikutti tavallaan tutulta, joskin vain kuvien kautta. Emerson katseli kivistä neliön muotoista tasannetta, joka laskeutui jokaiselta sivultaan viistona ja säännöllisin välein siinä oli sivulle antavia tasanteita kuin jotain terasseja. Sivujen keskikohdan leikkasi leveä portaikko, jota pitkin he Yarrmein kanssa astelivat. Stuff seurasi kaksikon kintereillä, sipsuttaen kevyesti askelmia alaspäin. Rakennelmat muistuttivat suuresti Andien intiaanikansojen temppelirakenteita. Mittasuhteet vain luultavasti olivat huomattavasti suurempia.
Rakennusten kivimateriaali oli siististi viimeisteltyä, eikä siinä näkynyt eroosion aiheuttaman rapautumisen merkkejä. Vaalea, hieman kuultava pinta antoi hieman keramiikkamaisen vaikutelman, vaikka tuskin kyse mistään posliinista oli. Pinnoilla ei myöskään näkynyt kasvillisuuden alkua edes sammalten, tai jäkälän muodostumia. Kokonaisuudesta sai vaikutelman, että se oli varsin uutta tuotantoa. Valtaisa kompleksi kohosi esiin alapuolella näkyvän tummanvihreän metsikön keskeltä.

- Onko tämä rakennus joku temppeli? Emerson kysyi.
- Ei suinkaan. Nämä ovat vesisäiliöitä pääsääntöisesti. Noiden pyramidirakenteiden tuottama vesi säilötään näissä ja jaetaan kuivempana aikana, jolloin ei pääse muodostumaan pulaa vedestä.
- Noita tekovuoria on siis muuallakin? Emerson hämmästeli.
- Toki, ja kaikkien ympärillä on vesisäiliöverkosto johon varastoituu riittävästi vettä, jolloin kuivien kausien aikanakaan ei kasvusto kärsi vedenpuutteesta. Huippujen ympärillä sataa lähes tauotta pilvisinä päivinä, ja vesi valuu sisäisiä kanavia pitkin näihin säiliöihin ja ylimääräinen jatkaa kastelukanavien kautta luonnonvesistöihin.
- Hämmästyttävää. Täällä on kokonaisia rakennettuja vuoria. Tuohan on ollut aivan käsittämätön rakennusurakka. Muistaakseni sanoit, ettei Voharrissa tehdä työtä. Noitten tekeminenhän on vasta ollutkin kovaa työtä. kai tuota järjestelmää pitää jonkun pitää kunnossakin, Emerson arveli.
- Ei. Nämä ovat olleet tuhansia, tai kymmeniä tuhansia vuosia toiminnassa, eikä niitä tarvitse lisää rakentaa. Nämä ovat valmistuneet ennen kuin Voharrissa päätettiin keskeyttää kehitys. Voimme keskustella tästä myöhemmin, mutta jatketaan nyt matkaa. Haluan näyttää kuinka Voharrissa eletään.

Matka alaspäin jatkui ja pitkät portaat tuntuivat vain yhä pidemmiltä, vaikka alapuolen metsänraja pikkuhiljaa lähestyikin. Ilman lämpötila sai pienestä tuulenvireestä huolimatta Emersonin yllä olevan ohuen NASA haalarin selkämyksen kastumaan hikoilun seurauksena.

- Ettepä ole hissiä keksineet laittaa näihin rakennelmiin? uteli Watt.
- Ei sellaiselle ole tarvetta. Kiire ei ole käsite täällä. Meillä on aikaa liikkua ilman koneita ja se on yksi syy siihen, miksi vastustamme omistusoikeutta.
- Kuinka ne nyt toisiinsa liittyvät? uteli Emerson.
- Tuskin sinun tarvitsee sitä pitkään miettiä, kun oivallat yhteyden, Yarrmei naurahti.

Vihdoin kolmikko tavoitti puurajan ja oli pian maapinnan tasolla. Emerson katseli tasapintaisia kulkuväyliä kuin katuverkostoa ja rakennuskompleksin juurelta lähteviä kanavarakennelmia hämmästyneenä. Samaa kivimateriaalia näytti olevan käytössä myös näissä rakenteissa. Noin kymmenen jalkaa leveissä kiviuomissa virtasi hiljalleen kahden- kolmen jalan syvyinen kirkas vesi. Kanavien molemmin puolin kulki sileäpintainen kivetty katu. Heti näiden rakennelmien ulkopuolella alkoi jykevärunkoisten puiden metsä. Heidän kulkiessaan katuverkostoa yhä kauemmas vesisäiliörakennelmasta, Emerson huomasi katujen risteytyvän asemakaavamaisessa järjestyksessä jättäen metsän eräänlaisiksi kortteleiksi.

- Katuja, kanavia ja metsää, hän totesi. – Ei lainkaan rakennuksia. Asuuko täällä ketään?
- Kyllä toki. Me asumme täällä, siis minun kansani asuu. Luultavasti löydämme heidät piankin.

Jonkin matkaa jälleen oli taivallettu, kun Emerson huomasi kanavassa uiskentelevan parven kookkaita kaloja.
- Hei! Kanavassahan on kaloja. Voiko täällä kalastaa, tai siis kalastaako kansasi noita?
- Ei todelakaan. Miksi kukaan kalastaisi?
- Ainakin meillä maassa kalaa syödään ja sitä pidetään terveellisenä ravintona.
- Hyi!
- Noita ei siis voi syödä?
- Niitä ei syödä! Ne pitävät kanavat puhtaina virtausta haittaavista kasveista. Niitä ei syödä, koska niillä on tärkeä tehtävä.

Yarrmei vaikeni ja jatkoi matkaa, pysähtyen kuitenkin muutaman askeleen jälkeen kuuntelemaan. Emerson katseli ihmeissään, kun hänen oppaansa alkoi työntyä tiheään aluskasvustoon vankkojen puunrunkojen lomaan. Vaikka Yarrmei ei sanallakaan ilmaissut aikomuksiaan, päätti Emerson seurata ennen kuin kadottaisi näkyviltä matkakumppaninsa, eikä koirakaan halunnut kadottaa isäntäänsä. Kolmikko kahisteli kasvustossa muutaman kymmenen metrin matkan, saapuen metsikössä kohtaan, josta aluskasvusto puuttui lähes kokonaan. Paikalla puuhaili ehkä reilun parinkymmenen Yarrmein kaltaisen olennon ryhmä. Emersonin nopean päättelyn perusteella menossa näytti olevan ruokailutapahtuma, jossa käytettiin hyväksi metsän antimia. Lähes apinamaisen ketterästi olennot puikkelehtivat oksistossa nakellen alhaalla odottaville noin vajaan jalan mittaisia tummanruskeita palkoja, joita maassa odottelevat availivat sitä mukaa kuin niitä oksilta alas heiteltiin.

- Näitä voi syödä, Yarrmei esitteli käteensä ojennettua palkoa, jonka avattu kuori paljasti rivin kookkaita siemeniä, jotka yllättävästi muistuttivat juuri niitä koiranruokanappuloita, joita Stuff käytti ravintonaan ja joista Yarrmei oli myös pitänyt.

Emerson otti käteensä yhden tarjotuista siemenistä ja maistoi varovasti. Maku oli omituisen pihkamainen ja kitkerä, mutta samalla myös pähkinämäinen.
- Omituisen makuinen, hän totesi. – Jos näitä pitäisi oppia syömään, niin taitaisi mennä melkoinen aika opetteluun.
- Et tainnut tykätä? Yarrmei uteli ja jatkoi: - Tämä on sitä, mitä me syömme. Toki joitakin hedelmiä myös, mutta lähinnä näitä siemeniä.
- Liian outoja minun makuuni, Emerson vastasi ja mietti samalla sitä, kuinka Yarrmei oli suhtautunut hänen tarjoamaansa M22 ateriaan.
- Meillä taitaa olla kovin erilaiset makutottumukset, hän jatkoi ja pyyhkäisi hihallaan silmille pyrkivää hikeä otsaltaan.
- Onko täällä Voharrissa aina näin lämmin?
- Ei suinkaan. Öisin on hieman viileämpää, Vastasi Yarrmei, eikä näyttänyt yhtään kärsivän lämpötilasta, joka Emersonista tuntui vain kohoavan.
Niin todella tapahtui, sillä pilvilautan takaa paistava aurinko putkahti esiin ja nostatti lämpötilaa hetkessä melkoisesti.

- Otin kyllä ruokaa mukaan itselleni, sekä Stuffille, mutta juomapuoli jäi ottamatta. Tässä kuumuudessa tulee nopeasti nestehukka, jollei juo riittävästi.
- Ei meiltä Voharrissa vesi lopu. Sitä kyllä riittää kuivinakin aikoina ja ne ovat vasta tulossa. Kanavien vesi on kaikkien käytössä, joten tarpeen vaatiessa voit ottaa sieltä.
- Onko se turvallista juoda?
- Sitä mekin käytämme. Se on puhdasta sadevettä.
- Mutta, siinähän ui niitä kalojakin. Onko siellä muutakin elollista?
- Ei vedenjuomisesta ole koskaan mitään ongelmia tullut. Kyllä sitä aivan turvallisesti voi juoda.
Yarrmein vakuuttelusta huolimatta Emerson suhtautui asiaan epäilevästi.
- Täällä on aivan liian lämmintä minulle ja Stuffille, Sanoi Emerson ja viittasi kohti puun varjoon makuulle laskeutunutta läähättävää koiraa.
- Luulen, ettemme oikein sopeudu tänne pidemmäksi aikaa. Sanoit, että täällä asuu myös maasta tulleita ihmisiä.
- Kyllä, mutta he eivät asu aivan näillä lämpimillä alueilla, vaan lähempänä planeetan napaseutuja. Siellä olosuhteet ovat toisenlaisia. Ainakin ilmasto on viileämpi ja ehkä sinulle soveliaampi. Luultavasti…., jäi epäselväksi, mitä Yarrmei oli sanomassa, kun hänet keskeytti puusta kuuluva huuto, jonka Emersonkin ymmärsi.
- Yarrmei? Oletko se todella sinä, samassa puusta laskeutui olento, joka oli kuin Yarrmein kopio. Tosin samaa olisi voinut sanoa suurimmasta osasta paikalla olevista.
- Osole? Eihän tämä voi olla mahdollista! Sinähän olet todella Osole! Kuinka ihmeessä olet täällä ja tässä ajassa? Yarrmei oli todella hämmästynyt. Niin oli Emersonkin, jostakin syystä hän osasi tulkita mesnaa myös sen telepaattisen osan ohikin.
- Kuinka sinä voit olla täällä nyt? ihmetteli Osole.
- Te johtavat saitte tuhannen vuoden karkotuksen ja me muut vain kuusisataa vuotta. Mitä on tapahtunut?
- Alukseni joutui haaksirikkoon ja teki hätälaskun planeetalle, josta nämä matkakumppanini ovat. Kytkin automaattipalautuksen ja näemmä tulin ennenaikaisesti takaisin, Yarrmei totesi todella ilahtuneen oloisena.
- Aivan mahtavaa! Et osaa aavistaakaan, kuinka ikävää on tulla takaisin, kun ei ole ketään tuttuja jäljellä. huokaisi Osole.
- On se todella mukavampi näin. Kyllä minäkin pelkäsin palaavani aikaan, jossa saisin olla alkuun hyvin yksinäinen. Kuinka pitkään itse olet jo ollut täällä, Yarrmei tiedusteli Osolelta.
- Kolme vuotta vasta. Kestää vielä pitkään, ennen kuin minut hyväksytään, jos sellainen joskus tapahtuu.
- Nämä yhteisöt ovat tiiviitä sukuklaaneja, eikä niihin juurikaan hyväksytä ulkopuolisia. Vieras voi kyllä kulkea klaanin mukana vaikka kuinka pitkään, mutta ei pääse sisäpiiriin, eikä hyväksytyksi jäseneksi ehkä koskaan, Yarrmei selitti tilannetta Emersonille.
- Oliko se syy, miksi halusit minut mukaasi?
- Sanotaan, että se oli yksi syy, Yarrmei myönsi.
- Nyt teitä on sitten kaksi, joten tilanteesi ei ole niin huono kun pelkäsit.
- Niin, ja oikeastaan se on vieläkin parempi. Me voimme Osolen kanssa perustaa oman klaanimme.
- Siinä tapauksessa lämpimät onnitteluni. Ja sinä ilmeisesti voit vaikka heittää meidät takaisin sinne mistä tulimmekin, vai?
- Kyllä se käy. Tosin haluan näyttää sinulle sitä ennen hieman laajemmin Voharria. Lähdemme etsimään kaltaisiasi voharrilaisia. Osole lähtee mielellään mukaan.

Emerson ihmetteli mielessään Yarrmein varmuutta Osolen mukaan lähdöstä, mutta ilmeisesti tieto perustui siihen mesnakielen telepaattiseen puoleen, sillä Osole todellakin vaikutti innokkaalta mukaan lähtijältä.
- Pitääkö meidän kiivetä takaisin tuonne ylös? Emerson huokasi. – Ja tällaisella helteellä.
- Onhan meillä aikaa. Ajassa on se hyvä puoli, että vaikka se kuluu, niin ei se lopu.

---------------


- Kokolailla näppärä kokoisekseen kulkuvälineeksi, Emerson tuumi heidän poistuessaan tutun teleportaatioaukon kautta aluksesta, johon he olivat nousseet vain hetkeä aikaisemmin jossakin aivan toisessa osassa Voharria.
- Tämän käyttö sisäisiin matkoihin ei vain ole oikeastaan luvallista, Osole huomautti Yarrmeille hieman närkästyneen oloisena.
- Sitä ei kukaan edes tule huomaamaan. Palasin neljäsataa vuotta etuajassa, joten minulla on oikeastaan käytössäni tämä alus vielä sen aikaa.
- Kuinka suhtaudutaan siihen, että palasit neljäsataa vuotta liian aikaisin? halusi Emerson tietää.
- Ei voi tietää. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, ainakaan luultavasti ei. Sopeutusohjelmassa paluu tapahtuu ajallisesti oikein. Sopeutettu vain tulee ja jatkaa elämäänsä, joka on toki muuttunut merkittävällä tavalla, kuten jo tiedätkin.

Emerson pohti kuulemaansa tovin äänettömänä ja katseli samalla uutta maisemaa. Täällä aluksen laskeutumispaikalla ei ollut edellisen tapaan kivitasannetta ja ikuisuuden mittaisia portaita, vaan se oli päätynyt kumpuilevalle niitylle. Hieman etäämpänä erottui matalia vaaleita rakennuksia ja matalaa metsikköä. Matkalaiset lähtivät kävelemään kohti rakennuksia. Jo heti alkuun Emerson oli pannut merkille ilmaston olevan täällä huomattavasti miellyttävämpää. Tuuli tuntui jopa viileältä hiestä kostuneissa hartioissa.

- Täällä siis asuu ihmisiä? varmisteli Emerson.
- Faaroja. Me kutsumme heitä Faaroiksi. Kai he ovat ihmisiä, kuten sanot, ainakin aivan kaltaisiasi, vakuutteli Yarrmei.

Todellakin. Kun he pääsivät ensimmäisten rakennusten lähelle, erottui oviaukossa seisova olento, joka selvästi oli ihminen. Mies, joka seisoi liikkumattomana katsellen tulijoita, oli pukeutunut pitkähihaiseen väljään asuun, joka ulottui aivan nilkkoihin asti.

Ryhmä pysähtyi avoimelle pihalle pienen matkan päähän oviaukosta. Mies astui pari askelta vastaan ja jäi odottamaan katsellen kiinnostuneena saapujia, varsinkin kenties ryhmän oudointa jäsentä Stuffia.

- Minä olen Yarrmei, Yarrmei esittäytyi ja jatkoi viitaten vuorollaan muihin saapujiin. – Osole, …Emerson ja hänen koiransa Stuff.
Emerson pohti pientä taukoa, jonka Yarrmei piti esittelyssään, ja tajusi, ettei Yarrmeilla ehkä ollut aiempaa käsitystä hänen nimestään. Hän oli täysin unohtanut esitellä itsensä, joten ilmeisten telepatiataitojensa avulla voharrilainen ratkaisi pulman.

- Jasalia, esittäytyi mies ja jatkoi kysymällä. – Mikä saa teidät matkustamaan näin kauas mailtanne?
- Hän, Yarrmei viittasi jälleen Emersoniin. – Hän on muukalainen. Hän on toiselta planeetalta ja toisesta galaksistakin. Luultavasti samalta, josta te faarot olette alkuperältänne.
- Niin, meidän alkuperästämme on myös sellaista näkemystä. Mikä saa tämän muukalaisen tulemaan Voharriin? Jasalia kysyi.
- Se olisikin pitkä tarina, mutta lyhyesti sanottuna minä. Olin sopeutuksessa ja tapahtui jotain, joka aiheutti pakkolaskun hänen kotiplaneetalleen. Hän auttoi minua selviytymään siellä ja pääsemään takaisin tänne. Halusin vastapalveluksena tarjota hänelle mahdollisuuden muuttaa sieltä primitiivisestä paikasta Voharriin.
- Yarrmei? Nimi tuntuikin tutulta. Olen lukenut sinusta. Olet niitä toisinajattelijoita historiasta. Niitä, jotka nostattivat kansanliikkeen omistusoikeuden muutosta vastaan. Olet siis palannut sopeutuksesta, mutta kuinka matkustat tuolla aluksella. Nehän pitää siirtää välittömästi aikasulkuun. Jasalia huomautti.
- Tämä on poikkeustapaus, joka liittyy vieraaseemme. Voi olla, että hän haluaa vielä palata takaisin ja siksi saan käyttää alusta toistaiseksi, Yarrmei lasketteli ilmeistä epätotuutta.
- Todellako? Voi kai se noinkin olla, Jasalia tuumi, joskin varsin epäileväisen oloisena. Hän siis on mahdollisesti muuttamassa Voharriin ja ilmeisesti juuri tänne Sakkaraan.
- Niin arvelen ja jopa toivon tapahtuvan. Meilläpäin tuntui olevan aivan liian lämmintä, jotta hän viihtyisi. Täällä lähempänä napaseutua ilmasto on ehkä hänelle miellyttävämpi, Yarrmei ilmaisi mielipiteensä.
- Niin varmaan. Me toivotamme toki Emersonin ja tämän Stuffin tervetulleeksi yhteisöön.
- Hienoa! Me sitten Osolen kanssa taidammekin tästä lähteä kotiin päin, Yarrmei päätteli yksioikoisesti.
- Ei helkatti, älähti Emerson. - Ei nyt ihan näillä puheilla päätetä yhtikäs mitään. Lupasit, että pääsen takaisin, jollen viihdy. Kyllä minun pitää ainakin saada tutustua oloihin ja käytäntöihin täällä ennen lopullista päätöstä. Enhän minä tiedä yhtään mitään yhtään mistään. Joko jäädään kaikki tänne joksikin aikaa, tai sitten lähdetään ja saat viedä minut takaisin kotiin.
- No ymmärrän kyllä. Kai me voidaan Osolen kanssa joksikin aikaa jäädä, jos se sopii Jasalialle ja hänen kansalleen.
- Minun huoneeni on teidän huoneenne, Jasalia lausui pientä paatosta äänessään. – Olen toki kiinnostunut vieraastanne ja haluan käydä keskusteluja hänen kanssaan, joten kaikki menee aivan hyvin.


18 Luku


Yarrmei ja Osole olivat kai palanneet alukselleen ja Emerson jännitti, lähtevätkö he saman tien matkoihinsa. Se olisi merkinnyt mitä luultavimmin hänen ja Stuffin jäämistä Voharriin pysyvästi. Alus näytti kuitenkin pysyvän kauempana niityllä, vaikka pilotit olivat luultavasti vetäytyneet sen sisätilaan.
Jasalia oli opastanut vieraansa rakennuksen sisälle, ja tarjosi Emersonille juotavaa valkoisesta amforatyyppisestä kannusta.
- Kiitos mielelläni, tunnenkin itseni janoiseksi. Luulen Stuffinkin jo mielellään juovan vettä, mikäli se on mahdollista.
- Onhan toki. Hän on siis koira? Mikä on suhteesi häneen? Jasalia kysyi, ja etsi jostakin matalan kulhon ja siihen vettä.
- Koirat ovat meillä moninaisissa tehtävissä. Stuff on minulla lähinnä seuralaisena, mutta edellisellä omistajallaan se on ollut metsästyskoirana.

Ilmeisesti alkukielen telepatisuuden ansiosta Jasalia pystyi luomaan itselleen mielikuvan siitä mitä on metsästys, sillä hän ei kaivannut tarkennusta aiheeseen päätellessään:
- Siis siellä, mistä tulet käytetään elollisia olentoja ravinnoksi. Onhan meillä Voharrissa alkukantaisia olentoja, jotka syövät toisia, mutta ei yksikään kansa tee sitä.
- Meillä ovat karkeasti ottaen elämänmuodot jakautuneet kasvi- ja eläinsyöjiin. Siihen voi välimuotona lisätä tietysti sekaravinnon käyttäjät, joiden elimistö on sopeutunut suurempaan vaihteluun ravinnon koostumuksen suhteen. Esimerkiksi koira on jokseenkin puhdas lihansyöjä, mutta pystyy hyödyntämään myös osittain kasviperäistä ravintoa. Me ihmiset olemme sekaravinnon käyttäjiä ja sen vuoksi ravintona käytetään niin eläinperäisiä - kuin kasvikunnan tuotteita.
- Mielenkiintoista. Voharrissa ravitsemustarpeet täyttyvät puhtaasti kasvikunnan kautta. Nämä sinun oppaasi ovat Smoytali kansaa ja ovat erikoistuneet ravintonsa suhteen vain muutamaan palkokasviin. Lajit kasvavat vain kuumimmilla seuduilla, joten smoytalit asuvat siellä. Luultavasti vierailusi täällä ei kestä kovin pitkää, jos aiot heidän matkassaan kulkea, sillä nälkä kyllä alkaa houkutella heitä takaisin omille elinalueilleen.
- Ehkä heille löytyy jotain syötäväksi kelpaavaa, arveli Emerson, ja jätti tarkoituksella mainitsematta koiranruokapussin, jonka hän oli ottanut mukaansa maasta lähtiessään.
- Entä, haluatko sinä syötävää. Onko sinulla nälkä?
- Ei ihme kyllä, en ole yhtään nälkäinen, vaikka edellisestä ateriasta…, Emerson vaikeni, sillä hän oivalsi, ettei edellisestä ateriasta ollutkaan kulunut kuin jokunen tunti. M22 ruokavalio oli lisäksi kehitetty pitämään näläntunteen poissa mahdollisimman pitkään.
- Niin, tai ei siitä kovin pitkää aikaa olekaan. Tämä teidän matkustustekniikkanne on vain niin hämmentävän edistyksellistä, että ajantajuni heittää, hän jatkoi.

Tuntui todella hämmentävältä havaita kuinka ajantaju teki tepposensa. Olihan vain jokunen tunti siitä, kun hän oli palannut Marsista ja lähtenyt maapallolta. Silti tuntui kuin noista tapahtumista olisi kulunut aikaa paljon enemmän.
Jasalia tuntui suhtautuvan asiaan hyvin luonnollisena, ja viittasi Yarrmein tapaan siihen, kuinka aika on suhteellista. Kaiken kaikkiaan voharrilainen oli varsin kiinnostava keskustelija ja Emerson huomasi tuntien kuluvan kiinnostavien aiheiden vaihtuessa yhä uusiin.
Jasalia vahvisti aiemman tiedon kehityksen pysäyttämisestä Voharrissa. Syykin menettelyyn ilmeni keskustelun edetessä.
- Tekninen kehitys pysäytettiin pakon sanelemana noin kuusituhatta vuotta sitten, ja samalla kaikki teollinen tuotanto lopetettiin, koska ilmasto muuttui päästöjen vaikutuksesta. Historia kertoo tiedemiesten päätyneen siihen tulokseen, ettei vaihtoehtoja enää ollut. Ilmaston lämpeneminen aiheutti napajäätikköjen sulamista ja koska Voharr on varsin alava planeetta, jolla luontaiset korkeuserot ovat pieniä, oli nouseva meriveden pinta uhkana planeetan ravinnontuotannolle.
- Teidän tekninen osaamistaso on vähintään tuhansia vuosia edellä meidän vastaavasta, mutta taloudessa elätte ilmeistä keräilykautta. Se tuntuu minusta jokseenkin käsittämättömän ristiriitaiselta, Emerson totesi. Hän sai kuulla, että myös Voharrissa oli ollut pitkälti teollistettu elintarviketuotanto, joka oli sittemmin ajettu hallitusti alas koska luonto tuotti kaiken tarvittavan.
- Tavallaan Yarrmei, joka on tämän ajan perspektiivistä tarkastellen historiallinen henkilö, on ollut osallisena nykyiseen tilanteeseen, Jasali kertoi.
- Ilmansaasteiden määrä lähti teollisen tuotannon pysäyttämisen jälkeen lähes välittömästi laskuun, mutta sillä ei ollut toivottua tulosta ilmaston lämpenemiseen. Lämpeneminen toki hidastui, mutta jatkui vielä joitakin vuosisatoja, kunnes vaikutti vakiintuvan. Vakiintuminen jäi tasolle, jolla jäätiköiden sulaminen yhä jatkui ja merivesien pinta nousi edelleen. Syyksi epäiltiin merivesien suolapitoisuuden laskua ja laajentunutta vesipinta-alaa, jotka yhdessä aikaansaivat suuremman haihtuvuuden. Ilmankosteuden lisääntyminen vuorostaan sai aikaan kasvihuoneilmiön. Voharr oli tuhoon tuomittu planeetta. Meillä oli onneksi toinen mahdollisuus: Evakuointi. Meillä on laivasto, jolla pystytään kuljettamaan väestö jollekin toiselle elinkelpoiselle planeetalle, joita sitten kartoitettiin monilta galakseilta ja monista aurinkokunnista. Noin neljä viidesosaa asukkaista siirrettiin, mutta oli jääräpäitä, jotka halusivat ehdottomasti jäädä.
- Voharr ei sitten tuhoutunutkaan? huomautti Emerson ja sai kuulla lisää historian tapahtumista.
- Ei. Vähentynyt väestöpohja takasi ravinnon riittävyyden, mutta vuosituhansien kuluessa asukkaat sopeutuivat muuttuneeseen ilmastoon ja väkiluku kääntyi kasvuun, joka taas uhkasi elintarviketilannetta. Ratkaisuksi alettiin harkita teollisen tuotannon uudelleenkäynnistystä. Tässä on taitekohta, jossa Yarrmei joukkoineen astui esiin ja vastustamaan kehitystä. Teollinen tuotanto olisi vaatinut työvoimaa, ja sen motivointi taas yksityisen omistusoikeuden palauttamista. Se tie oli kertaalleen Voharrissa kuljettu, ymmärsi Yarrmei ja keräsi joukon samoin ajattelevia tuekseen. Yarrmei oli Voharrin keskusparlamentissa varsin vaikutusvaltaisessa asemassa joukkoineen ja pystyi estämään haluamiaan asioita tehokkaasti.
- Käsittääkseni hän on ollut jonkinlainen terroristi ja tuomittu karkotettavaksi.
- Ei sentään terroristi, mutta eräänlainen kansankiihottaja kylläkin, ja siksi hänet tuomittiin niin sanottuun sopeutukseen. Voharrilainen perustuslaki tuomitsee yksimielisesti ja vaihtoehdottomasti kansankiihottajat. Yarrmein kohtaloksi koitui se, että hän sai niin voimakkaan tukireaktion näkemyksilleen. Ja onneksi sai.
- Kuinka niin? Jos hän ei tehnyt mitään rikosta, miksi hänet silti tuomittiin?
- Sopeutustuomio on ankara, vaikka se ei tuomitulle ajallisesti merkitse muuta kuin siirtymää kauas tulevaisuuteen. Tosin siinäkin on riskinsä, kun ei voi tietää onko tulevaisuudessa mitään, mihin voi palata. Yarrmeilla kävi loppujen lopuksi hyvin, sillä hän pääsee näkemään tekonsa vaikutukset heti.
- Niin, Voharr taitaa olla nykyisin hyvällä tolalla, totesi Emerson, kun ei oikein tiennyt miten suhtautua kuulemaansa.
- Kyllä vain. Myönteistä kehitystä on tapahtunut viimeisten satojen vuosien aikana. Yläilmakehän lämpötila on alkanut laskea ja keinotekoisten vuorien huipuille on alkanut kertyä jäätikköä. Se vähentää ilmankosteutta ja napa-alueella on alkanut tapahtua samaa kuin vuorten huipuilla. näyttäisi siltä, että Voharr on alkanut palautua pikkuhiljaa luonnolliseen tasapainotilaansa.
- Yarrmei on varmaan itsekin hyvin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen täällä, pohti Emerson ja jatkoi:
- Tämä sopeutus ja siihen liittyvä matkustaminen ajassa? Minulle on täysin käsittämätön tekniikka, jolla tuo tapahtuu. Jo nyt on ymmärrykseni ulkopuolella käsitys siitä, kuinka vain jokunen tunti sitten olin vielä kotona maapallolla, ja nyt jossakin toisessa ulottuvuudessa.
- Kyllä sinä samassa ulottuvuudessa sentään olet, mutta toki kaukana kotoasi ja ehkä kaukana omasta ajastasikin.
- Kerroit teknisen kehityksen pysäyttämisestä ja teollisen toiminnan loppumisesta. Kuinka te sitten valmistatte nuo aluksenne, jollaisella Yarrmei liikkuu ?
- Nuo alukset rakennettiin tuhansia vuosia sitten, mutta ne pidetään matkalla jatkuvasti, jolloin ne ovat aina uusia. Jos niitä säilytettäisiin jossakin terminaalissa, niin ne ikääntyisivät ja rapistuisivat käyttökelvottomaksi. Aluksen ollessa matkallaan, ei aika siellä kulu, joten…
- Niin, Yarrmei kyllä koetti selittää asiaa minulle. Silti se vain tuntuu täysin mahdottomalta.
- Kuten se, että olet nyt mahdollisesti tuhansien valovuosien päässä sieltä, mistä äsken lähdit? Jasali kysyi.

Emerson kuunteli Jasalin kertomaa siitä, kuinka ajannopeudella matkustaminen tapahtuu. Kuultu noudatteli samoja linjoja, joita Yarrmei oli paljon lyhyemmin ja pintapuolisemmin aiemmin koettanut selittää, eikä Jasalin informaatio juurikaan luonut ymmärrettävämpää muotoa asialle.
Helpompi oli omaksua tieto Voharrin yhteiskuntajärjestelmästä, ja Emerson oivalsi pian, ettei kyseessä ollut sosialismiin verrattava malli, vaikka omistusoikeutta ei kenelläkään ollut.
Jasalin kuvaus järjestelmän toimivuudesta oli helposti oivallettavissa, vaikka sellaisenaan mallin soveltamiseen kotoisissa oloissa Emerson ei uskonut. Toimiakseen malli vaati niin erilaiset rakenteet yhteiskuntaan, ettei se olisi maan kaltaisissa oloissa mahdollista.

- Tässä on vielä tovin verran aikaa ennen iltaa, joten haluaisin mielelläni hieman näyttää sinulle paikkoja, Jasali ehdotti keskeyttäessään yhteiskuntamallin esittelynsä.
- Samalla voin esitellä sinut perheelleni.


19 Luku

Emerson käveli Jasalin rinnalla, Stuffin seuratessa aivan kannoilla. Hän katseli kylän rakennuksia, jotka tekivät suuren vaikutuksen koristeellisuudellaan ja massiivisuudellaan. Kaikki rakenteet näyttivät olevan vaaleaa, jopa hieman lasimaiselta vaikuttavaa kiveä, ja jotka toivat mieleen Euroopan vanhojen kaupunkien muinaisrauniot. Kreikkalaiset stoat pylväikköineen ja Rooman koristeelliset ikivanhat rakennukset näyttäytyivät näissä kortteleissa moderneina ja uutuuttaan hohtavina.
- Kauniita rakennuksia, jotka muistuttavat kotiplaneetallani olevia muinaiskaupunkien raunioita, Emerson totesi.
- Pääsääntöisesti nämä ovat myös ikivanhoja, ja peräisin ajalta, jolloin Voharr oli tiheään asuttu.
- Näyttävät pikemminkin uusilta, tuumi Emerson.
- Hyvin säilyneitä. Olosuhteet ja materiaalit soveltuvat hyvin yhteen, eikä eroosio juurikaan pysty rakenteisiin.

Suuri katettu pylvässali oli kerännyt suuren joukon paikallisia mitä ilmeisemmin yhteiseen ruokailutilanteeseen. Pöydät suorastaan notkuivat erilaisten hedelmien ja kasvisten painosta, ja ihmiset käyskentelivät niiden ympärillä poimien käsiinsä haluamiaan kasvikunnan tuotteita.

- Tämä tässä on minun perheeni, Jasali viittasi kädellään paikalla olevan joukon suuntaan.
- Täällä ovat vanhempani, sisarukseni perheineen ja tietenkin puolisoni ja lapsemme, ja tietenkin myös serkkuni omine vanhempineen ja lapsineen, sekä sisaruksineen.
- Meilläpäin käytettäisiin jo perhe nimikkeen sijaan käsitettä suku, Emerson naurahti.
- Suku? Voharrilainen käsite perhettä laajemmasta kokonaisuudesta on klaani.

Jasali pysähtyi tervehtimään pientä ryhmää, ja kääntyi sen jälkeen vieraansa puoleen.
- Saanko esitellä, tässä ovat tyttäreni Aljya ja Sarla, isäni ja äitini Bolrya ja Vylaa, sekä puolisoni Tobeela. Kerroin heille juuri kuka sinä olet ja sen kuinka olet saapunut.
- Miellyttävä tavata Emerson, lausui Bolrya ilmeisesti kaikkien puolesta. Emerson huomasi suurimman osan paikallaolijoista katselevan kiinnostuneena Stuffia. Koira ei tainnut kuulua paikalliseen eläimistöön, ja koska se näytti selvästi liittyvän Emersoniin, uteliaisuus näytti ottaneen vallan. Emerson selitti nopeasti Jasalille koiran ja ihmisen välisen suhteen ja tieto näytti välittyvän myös universumin alkukielen kautta niille, jotka selvityksen kuulivat, ja nopeasti siitäkin eteenpäin. Uteliaisuus näytti väistyvän ja pian rohkeimmat jopa kokeilivat koiran pehmoista turkkia kiinnostuneina. Jasali pyysi Emersonia liittymään mukaan ruokailevaan perheeseensä ja nauttimaan pöydän antimista.

Ateriointi keskeytyi juuri, ennen kuin se ehti edes alkaa. Ympärillä kaikunut matala puheensorina alkoi kohota äänekkäämmäksi ja syy ilmiöön paljastui, kun katettuun pylväikköön ilmestyi vieras. Yarrmei asteli väkijoukon halki etsien katseellaan Emersonia. Vaikutti selvästi siltä, että Yarrmein ilmestyminen oli suuri yllätys paikallisille. Havaittuaan etsimänsä Yarrmei asteli päättäväisesti Emersonin luo ja ilmoitti asiansa.

- Oletko jo päättänyt, haluatko jäädä Voharriin, vai palata kotiisi? Meillä Osolen kanssa ei ole ravintoa matkassa ja meidänkin on pikapuoliin saatava syödäksemme. Sinä näemmä olet jo päässyt asiaan kiinni. Tilanne vain on se, ettei täältä löydy meille mitään syötäväksi kelvollista, joten meidän on pikapuoliin lähdettävä.

Emerson oli jo muistuttamaisillaan aluksessa olevasta koiranruuasta, mutta jätti jostakin syystä mainitsematta asiasta. Ilmeisesti jokin Yarrmein olemuksessa sai hänet vaikenemaan siitä, että Stuffin muona oli maistunut tälle aiemmin varsin hyvin.

- Sopiiko, että tulen hetken kuluttua. Ei liene kovin kohteliasta isäntäväkeä kohtaan poistua kutsun saatuaan aterialta maistamatta muruakaan.
- Kyllä se käy, mutta älä viivyttele tarpeettoman pitkään. Osole alkaa käydä kärsimättömäksi nälkäisenä.
- Tulen niin pian kuin se on mahdollista.
- Hyvä. Tehdään niin, lausahti Yarrmei ja asteli matkoihinsa.
- Smoytalit eivät juurikaan poistu omilta alueiltaan ja tämä vierailu aiheuttaa hämmennystä paikallisten keskuudessa, kuten varmaan huomasit. Monet suhtautuvat epäluuloisimmin kaikista kansoista juuri smoytaleihin. Useimmat meikäläisistä näkivät ensimmäisen kerran aidon smoytalin. Itse olen toki heitä tavannut ollessani paikallisedustajana alueparlamentissa. Mutta ole hyvä ja nauti pöydän antimista.

Nyt vihdoin päästiin aloittamaan ateria, joka selkeästi näytti perustuvan pelkästään kasvisvaihtoehtoon. Emerson keräili suupaloja matalalle lautaselle, joka ei paljoa poikennut kotioloista tutuista keittiöesineistä.
Ruoka sinällään oli hyvin miedon makuista, ei juurikaan mausteista, eikä suolaista. Ruokalajeihin käytettyjen kasvisten omat hillityt makuvivahteet riittivät sellaisenaan paikallisille antamaan ateriaan maistuvuutta.
Oikeastaan vieläkään Emerson ei tuntenut itseään nälkäiseksi, mutta arveli jo kohteliaisuuden vaativan osallistumista yhteiseen ateriaan. Hän nautti keveitä suupaloja, ja samalla myös pöytäseuransa viehättävyydestä. Jasalin aikuisikäiset tyttäret tarjosivat kiinnostavan keskustelun rinnalla myös miellyttävää seuraa.
Emerson totesi mielessään, ettei ehkä olisikaan kovin huono vaihtoehto jäädä pysyvästi Voharriin. Vaikka hänellä ei ollut käsitystä siitä, kuinka arki Voharrissa etenisi, niin ensivaikutelman antaman näkemyksen kautta se luultavasti olisi kokolailla viihtyisämpää kuin kotoplaneetalla. Ainakin se olisi hyvin paljon luonnonläheisempää.


Ruokailuun ja seurusteluun käytetty aika venähti kuin huomaamatta, mutta Emersonin ajatuksen taustalla kaiveli koko ajan Yarrmein äskeinen käynti. Pieni levottomuus väreili jossakin vatsanpohjan tai selkäytimen seutuvilla. Aavistuksen omainen tunne, ettei kaikki olisi aivan kohdallaan.
Vihdoin väki alkoi osoittaa merkkejä ruokailutapahtuman päättymisestä.
Emerson kiitteli Jasalia .

- Suuri kiitos sinulle. Oli aivan suurenmoista tutustua perheeseesi ja nauttia samalla runsaista antimista yhteisessä ruokapöydässä.
- Oikein mukavaa, jos viihdyit seurassamme. Olet toki aina jatkossakin tervetullut perheeni seuraan, Jasali puolestaan vastasi kohteliaasti.
- Luulen, että minun täytyy nyt lähteä Yarrmein juttusille. heillä tuntuu olevan jo kiire omille mailleen. Pitää keskustella heidän kanssaan siitä kuinka jatkossa edetään. On vielä aivan liian aikaista tehdä päätöstä siitä, lähdenkö vai jäänkö tänne.
- Me tietysti olemme valmiit toivottamaan sinut tervetulleeksi Voharriin. Toivon kovasti, että päättäisit jäädä. Minä ja kaksi serkkuani voimme lähteä saattamaan sinut smoytalien alukselle, Jasali ilmoitti asian jotenkin niin painokkaasti, että Emerson ymmärsi vastaväitteiden olevan turhia.

20 Luku


Ryhmän saapuessa perille,Yarrmei opasti Emersonin alukseensa, mutta osoitti samalla selkeästi, ettei saattoväellä olisi asiaa sisäpuolelle.

- Olemme saaneet hieman tietoa faarojen aikeista suhteesi, joten meidän on syytä käydä pieni keskustelu asiaan liittyen.
Sinusta on tiedotettu paikallishallintoon ja siellä on tehty nopeita päätelmiä. Faaroilla on eräs ongelma, johon he etsivät ratkaisua, ja mahdollisesti sinusta se löytyisi.
- Mistä on kysymys? Emerson uteli.
- Pitkä juttu, mutta yritän tiivistää oleellisimman. Aikoinaan Voharria uhkasi hallitsematon ylikansoittuminen ja juuri Faarot olivat täyttämässä elinkelvolliset alueet. Ennen kuin suuriin massamuuttoihin ryhdyttiin, faarojen tiedemiehet yrittivät vaikuttaa ongelmaan manipuloimalla perintötekijöitä niin, että syntyvyyttä saataisiin alenemaan. Väestökanta oli kuitenkin paisunut niin mittavaksi, ettei muutaman prosentin lasku yksilötasolla syntyvyysluvuissa näyttänyt kuin hidastavan populaation kasvua. Voharrilainen tiedemiesyhteisö sai kehitettyä nämä nopeat alukset, joiden suuremmilla versioilla voitiin siirtää asukkaita muille kelvollisille planeetoille.

Mittavilla väestösiirroilla saatiin nopeasti tuloksia väestöongelmaan, mutta perimänmuutos oli kuitenkin ehtinyt levitä koko faarojen yhteisöön, joten väestökannan pienennyttyä ei syntyneitten määrä riittänyt ylläpitämään väestöpohjaa entisellään, vaan se alkoi pikkuhiljaa hiipua. Sinä siis saatat olla ainoa faaro, jonka perimä ei ole käsitelty. Siitä syystä juuri nyt käydään kiivasta keskustelua siitä, pitäisikö sinut saattaa Faarolaisten tiedemiesten tutkittavaksi.

Jokin tässä tiedossa sai Emersonin tuntemaan outoa levottomuutta. Mitä faarot oikeasti haluaisivat hänestä? Olisivatko tiedemiehet kiinnostuneita vain hänen geneettisestä kartastaan? Tyytyisivätkö he pelkästään sen selvittämiseen, vai olisiko odotettavissa joku todella ikävä yllätys? Joku päätös olisi kuitenkin nyt tehtävä pikaisesti, ja lisää harkinta-aikaa saadakseen hän päätti lähteä Yarrmein ja Osolen mukaan. Voisihan hän palata takaisin tänne, olihan Jasali todennut hänen olevan aina tervetullut.

- Taidanpa lähteä teidän matkaanne, Emerson ilmoitti ja jatkoi. – Käyn pikaisesti hyvästelemässä Jasalin serkkuineen, ja sen jälkeen voimme lähteä.

Emersonin kerrottua päätöksestä lähteä smoytalien mukaan, tilanne kääntyi yllättäen uhkaavaksi. Jasalin aiemmin ystävällinen ääni muuttui kuin taiottuna tiukan käskeväksi, vaikka sanat edelleen olivat suostuttelevia.
- Ikävää kuulla päätöksestäsi. Voitko kuitenkin vielä harkita uudelleen. Täällä sinä olisit kaltaistesi parissa. Vaikka noiden smoytalien kulttuuri on kehittynyttä, he kuitenkin elävät omaa omituista elämäänsä. Asuvat metsässä syöden yksipuolista ravintoa, joka ei maistu juuri miltään.
- Ehkä minä palaan tänne jäädäkseni, mutta nyt tahdon tutustua lähemmin Yarrmein yhteisöön. Hän on myös luvannut halutessani palauttaa minut omalle kotiplaneetalleni, enkä vielä ole tehnyt päätöstä tänne jäämisestäni, Emerson vastasi ja oivalsi samalla olevansa jostakin syystä puolustuskannalla.
- Valitettavasti emme voi ottaa sitä riskiä, Jasali ärähti, ja samalla serkut tarttuivat voimakkaalla otteella takaapäin Emersonin käsivarsiin.
- Mitä te aiotte? Emerson kivahti suuttuneena. – Päästäkää heti irti.
- Kuten äsken sanoin, ikävä kuulla päätöksestäsi. Me viemme sinut nyt takaisin ja smoytalit voivat lähteä matkoihinsa. Heistä sinulle ei apua ole, sillä nuo metsäasukit eivät osaa käyttää voimakeinoja. Heidän kulttuurissaan ainut voima on ajatuksen voima. Siitä ei juuri tositilanteessa apua ole.

Faarojen lähtiessä viemään rimpuilevaa Emersonia takaisin kaupunkiaan kohti, katselivat Yarrmei ja Osole neuvottomina ja avuttomina heidän peräänsä. Heidän kulttuuriinsa ei todellakaan kuulunut voimakeinojen käyttö. Oli sentään vielä yksi taho, joka saattoi muuttaa tapahtumien kulkua.
Stuff ei jäänyt toimettomaksi, vaan ryntäsi haukkuen loittonevan ryhmän perään.
Koskaan faarot eivät olleet kohdanneet mitään koiran kaltaista, koiran hyökkäys sai heidät tolaltaan. Stuffin hampaiden iskeytyessä ensimmäisen serkun pohkeeseen, pureman aiheuttama kipu ja sen yllätyksellisyyden aikaansaama hätäännys aiheuttivat otteen irtoamisen Emersonin käsivarresta.
Vaikka hän kooltaan muiden mars-lentoihin koulutettavien tapaan ei kovin mittava ollut, oli hän sotilaskoulutuksen myötä saanut lähitaistelutaitoja jotka nyt tulivat tarpeeseen. Nopealla pyörähdyksellä hän onnistui kääntämään itsensä vielä toisessa käsivarressa kiinni olleen serkun kainalon ali tämän taakse, jolloin serkun oli päästettävä otteensa oman käsivarren kiertyessä luonnottomaan suuntaan kipua aiheuttaen.

- Mennään Stuff, hihkaisi Emerson ja säntäsi kohti Yarrmein alusta. Stuff rähisi vielä hetken faarokolmikon kimpussa, kunnes säntäsi isäntänsä perässä sisälle smoytalien alukseen.

Jasali serkkuineen lähestyi uudelleen alusta ja he pysähtyivät lähes kulkuportaalin eteen, astumatta kuitenkaan sisäpuolelle. Yarrmei katseli rauhallisena kolmikkoa. Stuff paljasti muristen hampaansa ja se sai joukon ottamaan pari askelta taaksepäin.
- Ei mitään hätää, Yarrmei sanoi. – Sisälle he eivät voi tulla, eivätkä varmasti edes uskalla yrittää. Portaalin kulkusuoja estää ei toivottujen tunkeutujien pääsyn.
- Olen pahoillani, että erehdyimme käyttämään voimakeinoja saadaksemme sinut jäämään. Olemme aivan varmoja siitä, että viihtyisin meidän luonamme parhaiten. Voisit olla yhteisössämme tasavertainen ja arvostettu jäsen, ja sitä et takuulla saa Smoytalien luona.
Syvä anteeksipyyntöni vielä, mutta usko meidän pyrkineen toimimaan omaksi parhaaksesi, Me emme voi estää sinua lähtemästä, mutta mikäli myöhemmin tunnet halua liittyä yhteisöömme ja smoytalit sallivat sinun lähteä, niin olat aina tervetullut, Jasali lausiui, ja äänessä oli jälleen sama pehmeä sointi mikä siinä oli ollut aiemmin.
- Minä pidän asian mielessäni, Emerson vastasi, mainitsematta kuitenkaan päätöstä, joka juuri oli syntynyt mielessä. Kulkuportaalin sulkeuduttua Emerson sanoi Yarrmeille.
- Vie minut takaisin.
- Haluatko lähteä heti? Tutustumatta Voharriin?
- Uskonpa tutustuneeni aivan tarpeeksi, Emerson totesi. – Sitä paitsi Stuffilla on ruokaa vain muutamaksi päiväksi.
- Siinäkin suhteessa Voharr voi tarjota yllätyksiä, mutta kuten tahdot, ja minä lupasin viedä sinut halutessasi.

Yarrmei puuhaili lyhyen hetken ohjauspöydän parissa ja silmänräpäyksen verran kestäneen välähdyksen jälkeen Emerson katseli auringonpaisteessa kimaltelevaa hohtavan valkoista maisemaa.
- Taisimme hieman eksyä?, hän arveli.
- Se ei ole mahdollista. Täällä on tapahtunut jotain poissa ollessamme. Paikka on täsmälleen sama.
- Onko tänne ennättänyt tulla talvi? Ei täällä talvellakaan ole lunta näin paljoa. Onko varma, ettemme ole Antarktiksella?
- Ei, kyllä paikka on sama. Palataanpa hieman takaisin ja katsotaan uudelleen, Yarrmei päätti.
- Ei kai takaisin Voharriin? Emerson älähti.
- Ei sentään. Katsellaan hieman kauempaa, miltä olot näyttävät.

Todellakin, kauempaa katsottuna tilanne maassa näytti muuttuneen melkoisesti. Sekä pohjoinen -, että eteläinen napa-alue näytti hohtavan laajalti valkoisena.
- Jääkausi, huokasi Emerson ihmeissään. – Kuinka kauan olemme olleet poissa. maapallollahan on jääkausi menossa molemmilla napa-alueilla.
- Sitä on mahdoton sanoa, mutta siitä päätellen, että oma poissaoloni Voharrista oli kestänyt kuusisataa Voharrin vuotta, niin ehkä johonkin samaan voisi olettaa ajankulun täälläkin asettuneen. Tosin mitenkään luotettava arvio ei ole, sillä aika käyttäytyy erilaisissa olosuhteissa eri tavalla.
- Kuusisataa Voharrin vuotta? Kuinkahan paljon se tekee maan vuosissa? halusi Emerson tietää.
Yarrmei napautti rannettaan kiertävää mansettia, ja se alkoi hohtaa oranssia valoa. Nyt Yarrmei alkoi puhua nopeasti mansetin suuntaan kielellä, jota Emerson ei ymmärtänyt.
- Kyseessä on ilmeisesti joku puheohjattu tietokone, johon Yarrmei otti rannekkeensa kautta yhteyden, arveli Emerson.

- Voharrin vuorokausi on noin viidenneksen lyhyempi, kuin täällä, mutta vuosi sen sijaan on noin kolme kautta kolme neljäsosaa kertaa täkäläinen vuosi.
- Hemmetti! sehän tekee nopeasti laskettuna parisentuhatta vuotta, jollei vähän päällekin, hämmästyi Emerson. – Mutta silti, voiko jääkausi ilmaantua siinäkään ajassa?
- Näyttää siltä, että voi, vastasi Yarrmei ja Osole vaikutti olevan vahvasti samaa mieltä.
- Mikä on tämän perusteella päätöksesi? halusi Yarrmei tietää. – Tahdotko todella jäädä tänne, vai lähdetäänkö takaisin Voharriin.
- Kyllähän tämä todella iso yllätys oli. Voidaanko käydä vielä katsomassa tuolta lähempää päiväntasaajaa, miltä siellä olot näyttävät?
- Kyllä se onnistuu, myöntyi Yarrmei.

21 Luku.


Miehen parta oli harmaantunut jo ohi hopean ja alkoi näyttää liki valkoiselta. Kuparinruskeaksi paahtuneet kasvot korostivat parran valkoisuutta. Riisinoljista punottu kartiomainen aurinkohattu suojasi päätä, jossa tukka oli päättänyt pysyä kiiltävän mustana. Se loi omituisen kontrastin parran kanssa. Ruskeat, lähes mustat silmät olivat mantelinmuotoiset, kertoen itämaisesta syntyperästä.
Jakkihärän vetämä yksiteräinen puuaatra pysähtyi lyhyeen käskyyn, ja mies kääntyi katsomaan taakseen. Matalalta paistanut aurinko oli äkkiä kadonnut jättäen miehen ja juhdan varjoon.
Valtavan kokoinen tumma esine oli ilmestynyt äänettömästi lähes parinsadan sylimitan päähän.

Tuijotettuaan vastavalossa mustalta näyttävää massiivista kohdetta muutaman sekunnin ajan, mies päästi otteensa auransa kädensijoista ja säntäsi yli kynnöksen kohti kauempana rinteessä olevaa asumustaan. Jakki jäi märehtimään niille sijoilleen.
Sisällä mies avasi lattiassa olevan kellariluukun ja käski vaimonsa, sekä käymässä olevan pojantyttärensä kellariin suojaan. Jättäen luukun valmiiksi auki itseään varten, mies alkoi tarkkailla ikkunasta outoa ilmestystä. Pian hän havaitsikin liikettä tuon oudon jättiesineen tuntumassa. Harmaaseen haalariasuun pukeutunut ihminen alkoi astella kohti asumusta. haalariasuisen vierellä näytti kulkevan koira.
Mies kävi vielä nopeasti varmistamassa oven olevan tukevasti säpissä. Hän sulki kellariluukun ja veti päälle aiemminkin lattialla olleen kaislamaton.

Pian oveen koputettiin.

-----

- Haloo. onko ketään kotona, huuteli Emerson oven suuntaan. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, vaikka hän oli nähnyt jonkun kiiruhtavan talolle.
- Hei, minä olen Emerson Watt. Ei ole mitään pelättävää, tulen aivan hyvissä aikeissa.

Mittavan hiljaisuuden jälkeen oven lävitse kantautui vanhan miehen ääni, mutta kieli oli Emersonille vieras, joten hän ei ymmärtänyt mitä sisällä olija viestitti. Hetken hän jopa mietti, hakisiko Yarrmein tulkkaamaan, mikäli tämäkään ymmärtäisi alkukielen taitojensa kautta sisällä olevan puhetta.

Sisällä vanha mies kuuli myös toisenlaisen äänen. Kellarin luukku oli noussut hieman kaislamaton alla ja pojantyttären kuiskaus kuului.
- Vaari. Minä ymmärrän jotain tuosta puheesta. Vieras puhuu jotain outoa englantia. Ihan erilaista kuin meille koulussa opetetaan, mutta siinä on samoja sanoja oudosti lausuttuina.
- Mitä se sanoo, kuiskasi vaha mies.
- Sanoo, ettei ole pelkoa ja tulee hyvä mielessä.
- Kuka se on ja mistä se tulee? Miksi se kulkee tuollaisen vuoren kanssa?
- Sanoo on joku Emerson.
- Jinkeo, mene takaisin piiloon. Minä puhun sen kanssa.
- Et sinä voi vaari. Sinä et ymmärrä mitä vieras sanoo. Minä jään myös puhumaan sen kanssa.
- Hyvä on, mutta vain oven lävitse. Ei avata tuolle vieraalle, koska se tulee tuollaisella jättiläiskoneella.


Mittavien neuvottelujen jälkeen Emerson istui kaislamatolla pidellen kädessään laajaa teekuppia. Hän oli onnistunut vakuuttamaan vanhan miehen ja tämän perheen omasta vaarattomuudestaan, jonka jälkeen näiden luontainen vieraanvaraisuus alkoi nousta esiin.

Keskustelu vanhan miehen kanssa onnistui pojantyttären tulkatessa ja Emerson sai kuulla vanhoista taruista, joiden mukaan maa olisi palanut kauttaaltaan ammoisina aikoina ja savujen hälvettyä oli alkanut ikuinen talvi, joka yhä jatkui. Lunta täällä ei satanut, mutta ilma oli viileää ja sää hyvin sateista. vain tämä lyhyt kesäaika oli lämpöisempää ja suotuisaa aikaa riisinviljelyyn.

Kuultuaan kauempana olevista kaupungeista, joista laivat lähtivät vieraisiin maihin, Emerson kävi hyvästelemässä Yarrmein ja Osolen, kertoen jäävänsä.
Yarrmei sanoi ymmärtävänsä Emersonin päätöksen, vaikka myönsi toivoneensa tämän päätyvän toisenlaiseen ratkaisuun. Kiitti vielä lämpimästi sanoen Emersonin pelastaneen hänen henkensä, joten hän jäisi ikuiseen kiitollisuuden velkaan.
- Minusta tuntuu, että siinä suhteessa taidamme olla tasapelissä, Emerson totesi.

Kävellessään takaisin kohti vanhan miehen kotia, maisema välähti äkkiä valkoiseen valoon, joka oli niin kirkas, että Emerson oli tuokion ajan sokaistuneena. Näkökyvyn palattua hän kääntyi katsomaan, vaikka tiesi kyllä Yarrmein aluksineen olevan jo poissa.

22 Luku.

Jinkeo istui matolla pienen matkan päässä ja silitteli Stuffin päätä. Emersonin katse kiinnittyi tytön kaulassa riippuvaan koruun. Ilmeisesti valkokultaan istutettu kiiltävän sininen lähes ovaalin muotoinen kivi näytti tutulta. Hän oli jo sanomaisillaan Marsista löytyvän samanlaisia kiviä, kun oivalsi sen olevan turhaa. Kukaan ei ikinä uskoisi hänen nähneen samanlaisia toisella planeetalla.
- Kaunis koru sinulla, hän sanoi tytölle.
- Niin, se on ikivanha sukukalleus, vaikka en tiedä onko sillä muuta kuin tunnearvoa.


- ----------------


Pitkään työn alla ollut M 22 on nyt esillä. Tätä aloittaessani ei ollut tietoakaan Marsluotain "Perseverance" matkata.

Alkuperäisssä tekstissä erotin Voharrilaisten repliikit kursivoidulla tekstillä. Tekstityypin ero ei kuitenkaan siirry sivustolle, joten toivottavasti repliikit pystyy silti yhdistämään puhujiinsa.

Tuli siis hieman hoppu tämän esiintuonnilla, sillä kiinnostus Marsin tutkimiseen näyttää eri toimijoiden taholla lisääntyneen ja tämä piti saada julki ennen kuin joku luotain tönkäisee esiin sinistä meripihkaa marsin hiekasta.






Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.8  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
M 22 2021-11-22 10:51:31 Zamm
Arvosana 
 
4.0
Zamm Arvostellut: Zamm    November 22, 2021
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tässä tekstissä on kovasti kunnianhimoa, joka näyttäyy monella tavalla hienosti. Pienet yksityiskohdat olisivat vaatineet vielä hiomista (kuten myös itsellänikin yleensä) mutta kun kirjoitat todennäköisesti seuraavan tekstin, niin varmasti pääset jälleen yhden tason korkeammalle.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
M 22 2021-11-21 23:08:39 Oriodion
Arvosana 
 
3.5
Oriodion Arvostellut: Oriodion    November 22, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Oikein mielenkiintoinen "avaruusseikkailu" - tai miksi tätä kutsuisikaan, eihän tässä ihan hirveän paljon oikeastaan avaruudessa käyty. Marsissa ja täysin vieraalla planeetalla toki.

Joitain selvästi aika nopeasti kirjoitettuja, ei ehkä täysin loppuun mietittyjä kohtia toki oli, kuten lukeva mainitsikin, mutta ainahan niitä jää. Jotkut kohdat menivät vähän erilailla kuin itse olisin toivonut. Esimerkiksi olisi kovasti kiinnostanut miten tuo Nasan selvittelytyö Curiosityn "hakkerin" suhteen päättyy! Pystyykö he hyväksymään sen että Emerson todella kävi Marsissa, vai jäikö se heille ikuiseksi mysteeriksi? Tämä juonikuvio jäi vähän kesken. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten Emerson laukoo uskomattomalta kuulostavia totuuksia pöytään, ja nähdä miten he siihen suhtautuvat. Jotenkin tuo visiitti Voharrilla ei tuntunut yhtään niin kiinnostavalta kun tuon väliin jääminen jäi kaivelemaan mieltäni... mutta nojoo, ymmärrän toki että monille muille varmaan tämä oli kiinnostavampi valinta tarinan fokukselle. Ja sentään pieni vihje Jinkeosta, kun tuo kivi oli ilmeisesti jäänyt sukuun perintökalleutena. Myöskin ehkä Voharr tuntui sen verran samanlaiselta kuin maa, ettei ehkä siksi noussut ihan niin jännittäväksi. Samoja ongelmia yhteiskunnan ja ilmaston kanssa kuin täälläkin, vaikka mielenkiintoinen skenaario siitä miten nämä oli ratkaistu.

Myöskin nuo viitteet ilmastonmuutoksesta, vaikka painavaa asiaa ovat ja kiintoisia näkemyksiä sinänsä siitä mihin se voi johtaa, niin täällä maassa kuin Voharrilla, niin jäi tässä vähän irrallisen tuntuisiksi. Sitä olisi mielestäni voinut käsitellä vähän syvemminkin kun se tuotiin mukaan.

Sitten pohdiskelin sitä että miten paljon heillä on samoja käsitteitä käytössä kuin meillä. Sosialismi ei ollut tuttua, mutta yksityinen omistusoikeus kuitenkin oli. Mutta keksinkin, että ehkä tuo alkukieli, jota puhuttiin, selitti ainakin osittain sen että yhteisiä käsitteitä löytyi, vaikka sitten ei kuitenkaan aina kaikkiin tilanteisiin... ehkä silläkin on rajansa. Kai sosialismi on kuitenkin sitten käsitteenä sen verran kaukana heidän yhteiskuntajärjestyksestä ettei telepaattinen alkukieli yllä niin pitkälle. Ihan hauska pohdiskella tuon kielen voimaa.

Vielä yksi kohta joka jäi vähän vaivaamaan. Tuskin haittaa kaikkia lukijoita, mutta itselläni on sen verran tieteellistä taustaa että tällaisiin tulee kiinnitettyä huomiota:
"- Oletetaan avaruusaluksen kulkevan tasan valonnopeudella ja sen sisällä pilotti astuu askeleen menosuuntaan. Eikö hän silloin kulje valoa nopeammin?"
Tuo ei nimittäin oikeasti ole yhtään noin. Suhteellisuusteoria menee tuossa jo aika monimutkaiseksi. No, eihän scifin siis missään nimessä tarvitse olla tieteellisesti täysin tarkkaa, mutta omalta osaltani tuo lausahdus nakersi vähän sitä uskottavuutta siitä että tässä olisi ylivertaista teknologiaa käyttävän sivilisaation meihin nähden huippuälykäs vierailija.

Nojoo, tässä tuli ehkä turhankin paljon kritiikkiä esitettyä. Hyvä tarina tämä silti oli, viihdyin sen parissa, ja sehän on tärkeintä! Joskus tulee näitä scifijuttuja ehkä luettua turhankin tarkkaan yksityiskohtia syynäten.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
M 22 2021-11-14 21:42:05 lukeva33
Arvosana 
 
4.0
lukeva33 Arvostellut: lukeva33    November 14, 2021
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Mainiota mainiota, tykkäsin kovasti, kun alkuun pääsi niin hujauksessa uppoutui tarinaan täysin. Pidin paljon tuosta ajannopeudella matkaamisesta, todella ovelasti ja hyvin keksitty.
Voharria olet myös jaksanut kuvailla mielenkiintoisesti, oikein hyvä. Ja "Japanilainen" SAKO kivääri oli hauska. Pystyin myös ne repliikit käsittelemään oikeille puhujille ihan ongelmitta.
No olihan tässä hiukan sellaista pientä huolimattomuuttakin eksynyt mukaan, jopa aika alussa tarinaa, jolloin luulisi tekijällä vielä olevan kova mielenkiinto tekemiseen niin ettei tällaista pääsisi lipsahtamaan. Eli luutnantti Henderson ylennettiin kapteeniksi heti siinä kulkuestenauhalla, ja hetken päästä raukka sai taas pika-alennuksen luutnantiksi...kunnes taas kahvikanttiinissa sai kapteenin natsat takaisin, mutta oli sitten henkka parka taas alennettu lutiksi myöhemmin. Varmaan rankkaa tuollainen kunnon soltulle heh.
Hiukan ihmetytti myös kun olit laittanut Emersonin jättämään sen avaruuspukunsa sinne mökkinsä varastoon kun hän lähti Voharriin. Olishan se puku nyt tietysti mukaan pitäny ottaa jos vaikka olis tarvetta ilmaantunu jossain matkalla.
Mutta siis on hyvä ja kekseliäs tarina eikä nuo pikkujutut haittaa sen enempää joo. Tykkäsin.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
21
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS