Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Kaukainen vieras
QR-Code dieser Seite

Kaukainen vieras

Kaukainen vieras.


1 Luku


Vänninmäki. Jyrkkäreunainen kukkula, Jonka keskelle jääkausi oli muokannut syvän suppakuopan.
Pienenmatkan päässä kaakon suunnalla kohosi Käntynvaaran viljavat rintaukset kohti vaaran päälle sijoittunutta Käntyn kylää.
Käntynkylän laitamalle sijoittui Otrashalmeen perintötila, jota isännöi Asseri Ryöni, aikamiespoikamies jo neljännessä polvessa.

Omituinen oli Otrashalmeen perintökaari näillä rajaseudun laitamailla. Jo neljäs sukupolvi Ryönejä isännöi akatonta tilaa ja jostakin uusi perillinen aina ilmestyi tilaa jatkamaan.
Toki lähempi tarkastelu paljastaisi, kuinka perintökaari kaareutui ja kulminoitui, mutta kukapa olisi lähimmäistensä asioista kiinnostunut edes siinä määrin, että asiaan syventyisi.

Vänninmäki, joka maantieteelliseltä muodoltaan saattoi muistuttaa kumoon käännettyä kakkuvuokaa sijaitsi Otrashalmeen maa-alalla ja kuului siis tilaan.
Kautta aikain olivat Otrashalmeen isännät taitaneet äärimmäisen perusteellisesti viinanpolton salat ja tuohon lain ulkopuolelle rajattuun perinnepuuhaan oli Vänninmäki mitä soveltuvin paikka.
Syvää suppaa reunustivat vankat ikikuuset ja supan pohjalla kimmelsi pieni kirkasvetinen lähdepohjalampi.
Asseri Ryöni ei sinänsä ollut viinamäen miehiä, mutta pitkät sukuperinteet toki velvoittivat jatkamaan perinnepuuhia myös tällä alalla.
Toinen perinnepuuha Ryöneillä oli sepän ammatti. Oli ollut siitä asti, kun ensimmäinen Ryöni oli kirveensä koivun kylkeen iskenyt katsastettuaan paikan kaskiviljelylle kelvolliseksi. Oikeastaan erinomaiseksi.

Kesäinen yöhetki ei juuri hämäräänkään ehtinyt täällä vaaramaisemassa, mutta perinteen velvoittamana seppä Asseri viritteli valkeaa perinnepannunsa alle. Jokavuotinen ja joka kesäinen perinteen vaaliminen oli kerryttänyt pitkän rivin haapapuisia tynnyreitä supan rinteeseen kaivettuun kellarikorsuun. Paikkaan, joka toimitti myös tilapäismajoituksen virkaa viinankeittopuuhailun aikana.

Hyvin ottivat tulta tervaksiset kiehiset ja Asserin mieli oli kesäisen kevyt. Mikäpä tässä oli olessa, ja viinaa poltellessa, valkeassa kesäyössä. Käki ei malttanut pienen hämärän hetkeksi kukuntaansa lopettaa ja sääsketkin tulisijasta nouseva savunhaju piti kauempana.

Äkkiä ja varoittamatta maisema lävähti oranssiin hehkuun ja eipä siinä perinteen vaalija ehtinyt kunnolla hätkähtääkään, kun valoilmiötä seurasi korvia repivä ujellus. Ehdittyään juuri ja juuri suorittaa tilanteen vaatiman hätkähdyksen, Asseri hätkähti toistamiseen.
Vänninmäen yli ja kuusien latvoja riipien sujahti tulinen kiekko, joka pikaisenkin havainnoinnin perusteella oli melkoisen mittava.
Ujellus jatkui, siihen liittyi mukaan hirmuinen rytinä kohteen jatkaessa alaviistoon suuntautunutta lentorataansa.
Oliko se meteoriitti, vai maahan syöksynyt lentokone? Asiastahan täytyi lähteä ottamaan selvyyttä ja jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuessa oli paikalle riennettävä, josko joku olisi vaikka avun tarpeessa.
Asseri hujautti sankollisen vettä juuri syttymään saamilleen klapeille ja säntäsi kohti suppakuopan reunaa.

Valtava höyrypilvi oli ensimmäinen näky, joka kohtasi perinteenvaalimisen keskeytyksen kokenutta aikamiespoikamiestä.
Löysänä löllyvästä lettosuosta pilkisti porisevan sammalsopan keskeltä varsin mittava ja varsin omituisen näköinen ilmestys. Ei se oikein lentokone ollut, ei juuri meteorikaan. Muodoltaan laite kyllä näytti säännölliseltä, liian säännölliseltä ollakseen sattuman rakennelma.
Asseri laskeutui suon laitamalle asti, mutta harkitsi sitten, lähteäkö tutkimaan ilmiötä tarkemmin, sillä suo oli kokolailla löysän oloinen.
Koska tuolla suossa sojottavalla hökötyksellä ei näyttänyt avuntarpeessa olijoita olevan, Asseri istahti maassa rojottavan kelopuun rungolle.


2 Luku

Jostakin ilmestyi hahmo suohon uponneen laitteen reunamalle.
- Väistäkkö hieman kauemmas, niin perruuttelen tämän siihen kovemmalle kamaralle, ettei uppoa suohon koko väline.
Hieman hämmästyksissään Asseri vetäytyi kauemmas suon reunasta. Sujakasti ja sulavasti kokoisekseen laite kohosi suosta ja lipui suon reunan yli kiinteälle maapinnalle.

Isohan se oli, kuin mikä. Ulommaisena kiersi pyöreä kehä, kuin auton sisäkumi, tai uimarengas. Keskikohta painui matalammaksi ja siinä siistissä järjestyksessä kuusikulmaisia kupukattoisia kennoja, kuin mehiläispesässä.
Yhden kennon katto avautui ja siitä kömpi laitteen kannelle mies. Haalaripukuinen mies, jolla nyt oli päässään virkattu oranssin värinen pipo. Tupsuineen kaikkineen.
Mies heilautti kättään Asserille ja katosi sitten, ilmaantuen hetimiten aluksen alapuolelta näkyviin.
Uteliaisuus voitti Asserin ja hän laskeutui rinteeltä alemmas.
- No, mikäs lentelijä sinä sitten olet? Asseri uteli.
- Minä olen Viitanep. Haalaripukuinen vastasi.

Asserikin esitteli itsensä ja samassa alkoi Käntynkylän suunnalta kuulua hälytysajoneuvojen lähestyviä ääniä.
- Mitäkä ääniä nuo ovat? Viitanep kysyi.
- No sieltä tulevat poliisi ja palokunta. Ei tuo noin näyttävä laskeutuminen ole jäänyt kylälläkään huomiotta. Tulevat kahtommaan, mikä se tänne suohon mätkähti, Asseri totesi.
- Vaan, mistäpä kaukaa sinä tuolla härvelillä olit tulossa?
- Tugarmastahan minä, eikä minun kyllä pitänyt maapallolle tulla ollenkaan, mutta sattui joku milliluokan hiukkanen lipsahtamaan suojakilvestä lävitse ja sehän porasi reiän aluksen runkoon.
- Tuntuupa kaverilla olevan pahasti klappia siivapyörissä, ajatteli Asseri, mutta tuumaili ääneen: - Jaa, jaa. Kaikkee sitä sattuu pitemmillä reissuilla. no, eipä hätiä, sieltäpä on jo apua tulossa, hän jatkoi, viitaten peukalollaan lähestyvien äänien suuntaan.
- Mitenkäs kaukana se Tugarma oikein onkaan? Asseri jututti haalarimiestä.
- Valoltahan siinä menee aikaa jokunen vuosituhat maan ajanlaskuopin mukaan. Viitanep totesi ja potki samalla lentolaitettaan.
- Siinä se taas nähdään, ettei halvalla hyvää saa.

Samassa saapui jo paikalle paikallinen virkavalta kahden edustajan voimin. Konstaapelit Reporanka ja Lapanen.
- Jaahah! Sitä on täällä lennelty taas omatekoisilla härveleillä ja tietysti ilman lentolupakirjaa? Lapanen tivasi.
- Löytyykö sitä kirjaa, vai lähdetäänkö sitä saman tien kamarille? Reporanka täydensi virkaveljensä viranhoitotyötä.

Tietenkäänhän mitään lupakirjaa ei löytynyt ja Lapanen nappasi Asseria käsipuolesta. – No, niin ja lähdetäänpäs sitten.
- Älkää nyt minua viekö. Minähän olen vain viaton sivustakatsoja. Otrashalmeen isäntä yritti vakuutella.
- Tämä Viitanep sillä lenteli. Se on joku ufomies ja tullut jostakin miljoonan kilometrin päästä tuolla lentävällä lautasellaan.
- Äläpäs yritä nyt virkamiestä harhauttaa. Sehän on rikos se. Kyllä minä olen televisiosarjoissa ja elokuvissa nähnyt lentäviä lautasia, eikä tuo häkkyrä ole sellaista nähnytkään. Joten lähdetäänpäs nyt vaan kamarille koko porukka, Lapanen jyrähti.


3 Luku

Viitanep istui virkasaabin takapenkillä Asserin vieressä auton kiitäessä kohti kirkonkylän poliisiasemaa. Avaruusmies hämmästeli kyydin epämukavuutta vaikka vauhti ei äärimmäisiin nopeuksiin tottunutta matkaajaa ainakaan nopeudellaan yllättänyt.
– Mahtaako tätä suoliston rynkytystä kestää vielä pitkäänkin, hän uteli Asserilta.
– Nautippa Tugarmanpoika nyt vaan kyydistä, se loppuu aivan pikapuolin. Kaarretaan kohta miekkahotellin takapihalle, ja ollaan perillä.
– No, en minä nyt hotellimajoitusta olisi tarvinnut. Kyllä siinä omassa kulkupelissäkin olisi voinut tovinaikaa asustella. Pientä remppaa siinä pitää tehdä, ennen kuin taas pääsee linnunradalle. Mutta yhtä kaikki, kyllähän sitä paikallinen vieraanvaraisuus otetaan kiitollisuudella vastaan, Viitanep tuumaili.
– Tämä kyllä on sen tason hotelli, ettei ole syytä elätellä toiveita sinne majoittumisesta.

Maalaismaisema vilisi silmissä poliisisaabin kiitäessä eteenpäin. Kaikilta osin näky ei edustanut maaseutuidulliä parhaimmillaan, sillä osittain vesakoituneen alueen keskeltä törröttivät hiiltyneenä hallimaisen rakenteen rauniot.
– Täällä on näemmä tapahtunut joku onnettomuus, päätteli Viitanep.
– No, tavallaan, vahvisti Asseri olettamaa. - Surullinen tapaus vuosien takaa. Tuossa sijaitsi aikoinaan Kemiläisen puuseppäliike, jonka kohtaloksi koitui lamakausi ja porvarihallituksen raaka voimapolitiikka. Sama politiikka aiheutti valtaisan maaltapaon ja maaseudun autioitumisen.

Viitanep kuunteli hämmentyneenä, ja maalaili mielessään näkyä maaseudulta pakenevista ihmisjoukoista, joita ajoivat takaa vankasti asestautuneet militantit. Mielikuva sähköruoskien räiskeessä sinne tänne säntäilevistä kansalaisista oli masentava näky, joka ei ollut suinkaan ainutkertainen avaruusmiehen muistikuvissa. Monet ja monituiset olivat ne primitiiviset planeetat, joissa sama oli toistunut yhä uudeleen ja uudelleen, lukemattomia kertoja erilaisina variaatioina.
Viitanep olisi halunnut saada lähemmin tietoa noista tapahtumista, mutta juuri silloin virkavallan virka-ajoneuvo saapui määränpäähänsä, ja virkapukuiset saattelivat ronskiotteisesti matkustajat sisätiloihin lähempää kuulustelua varten.

Asseri Ryönin henkilötiedot oli nopeasti kirjattu asiakirjoihin, ja Viitanepin vastaavien dokumentointi alkoi takkuilla jo ensimetreillä.

– Nimi? vaati konstaapeli Lapanen kuultavalta.
– Viitanep, vastasi Viitanep.
– Koko nimi? jatkoi viranhaltija valitsemallaan linjalla.
– Viitanep.
– Koko nimi! Kai teillä nyt sentään etunimikin on? ärähti Lapanen.
– On tietenkin. Se on juuri Viitanep, vakuutti Viitanep.
– Kuulkaahan nyt Viitanen. Te teette tästä nyt turhan hankalaa itsellenne. Tuo on virkamiehen vastustamista ja se on rikos. Mikäli haluatte välttyä sakolta, niin nyt on aika lopettaa tuo pelleily, puuttui Reporanka kuulusteluun.
– Nimi on Viitanep. Viitanep,.... peellä, niin kuin Pekka.
– No, tulihan se sieltä, kun hohtimilla vedettiin, huokaisi Lapanen ja jatkoi:
– Kirjataan Viitanen Pekka. Ikä ja syntymäaika ja -paikka, sekä sotu? jatkoi kuulustelija.
Viitanepin vastaus tiedusteluun sai kyyneleen vierähtämään Lapasen poskipäälle, silä sotu ei käsitteenä ollut Viitanepille yhtään selkeämpi kuin Lapaselle itselleen Tugarman aika- ja paikkatuntemus.
– Ikä on kolmekymmentäseitsemän kuudeskymmenesviidesosaa, syntymäaika on hocklotian yhdeksäntoista yksitoistatuhattakuusi, sekä sntymäpaikka Ostelgol Tugarma.
– Mitä helv!... Kuule nyt Viitanen. Jollei tuo peli heti lopu, niin pitää kohta hieroa sovintoa ihan Nokian nuoriso-ohjaajan avustuksella, ja kyllä se oppi uppoaa vielä varttuneempaankin kalloon, tulistui Lapanen.
– Rauhoitu nyt Lapanen, toppuutteli jo Reporanka virkaveljeään. - Tuohan yrittää selvästi saada sinut pois tolaltasi. Kirjoita siihen raporttiin, ettei kuultava ole kykenevä kuntonsa vuoksi vastaamaan kuulustelijan kysymyksiin ja hänet otetaan säilöön siksi kunnes kuultava on kuntonsa puolesta kuulusteltavissa.
– Ja se tarkoittaa mitä? halusi Viitanep tietää.
– Se tarkoittaa sitä, että herra Viitanen viettää ensiyön poliisivankilassa.
– Sehän ei käy, älähti Viitanep. - Minähän olen, hän jatkoi ja naputti etusormellaan ohimoaan. -Kai te tiedätte?
– Umpiohullu? Se on kyllä huomattu, huokasi Lapanen.
– Ei, kun minulla on universumin diplomaattisuoja. Ettekö te tiedä, mitä oranssinpunainen pipo tarkoittaa?
– Kai se sitä umpiohullua meinaa, Reporanka arveli puolestaan.
– Se tarkoittaa, että minä olen liikkeellä diplomaattistatuksella, eikä minuun saa kohdistaa voimatoimia, joksi vangiseminen luetaan. Oranssipipoista ei saa ampua, eikä vangita. Häneen tulee kohdistaa diplomaattitason kohtelu kaikkialla universumissa.
– Vai nyt sitä ollaan jo universumin suurlähettiläs, jota pitää passata kuin piispaa pappilassa, naurahti konstaapeli Lapanen pilkallisella äänellä.

Tässä kohtaa Asseri, joka oli kaukoviisaasti pitänyt matalaa profiilia, päätti puuttua keskusteluun:
– Minähän sanoin, että Viitanep on avaruusmiehia ja jostakin valovuosien päästä tullut.
– Sinä pidä Ryöni turpasi kiinni, tai vietät pahnoilla sinäkin yön! kiljaisi Lapanen kiukkusena. - Minä luulin, että täällä maaseudulla voi poliisimies hoitaa virkaansa leppoisasti eläkepäiviään odotellen, mutta kissan viikset. Täällä sitä vasta kanttia koetellaan kaikennäkösillä kyläkaheleilla ja heidän kohelluksillaan. Lopputilin minä otan ja lähden jonnekin perähikiälle mansikoita poimimaan. Hulluksi näitten hullujen kanssa kohta tulee.

Lapasen silmista valahtivat kyyneleet poskille ja hän nyyhkäisi masentuneena. Vanhempi konstaapeli Reporanka tarttui Lapasen käsivarresta ja talutti tämän kuulusteluhuoneesta käytävän puolelle.

4 Luku

- Älä itke hyvä veli virkaveli, taputteli Reporanka Lapasta kevyesti olkapäälle. - Pannaan ukot putkaan selviämään. Eivätköhän tarinat huomenna ole jo järkeenkäyvemmällä tasolla.
Lapanen pyyhkäisi hihallaan poskipäätä ja tuumi.
- Luuletko, että ovat humalassa?
- Jolleivat kännissä, niin joissakin mömmöissä ainakin, vanhempi konstaapeli vakuutti. - Tai sitten ovat todella seinähulluja.

Lapanen oli vieläkin epäileväinen. - Asseri Ryönihän on isotilallinen ja entinen kunnanvaltuutettu Käntynvaarasta. Eikä sillä ole aikaisemmin ollut mitään huomautettavaa. Arvanneeko tuota nyt putkaan?...Ettei vain tulisi meille myöhemmin sanktioita.

Poliisit palasivat kuulusteluruutuun.

- Ai…niin. Mutta tämä Viitanen me voidaan kyllä pistää säilöön, Lapanen päätteli.
- Viitanep! Viitanep puuttui keskusteluun. Viitanep…p…niin kuin Pekka.

- No,niin. Lapanen riemastui. Tämähän me jo kuultiinkin, joten kirjataanpa pidätetyksi Viitanen Pekka. Epäiltynä luvattomasta lentolaitteen kuljettamisesta päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena:
- Ja sitten piiitkä puhallus tuohon, Reporanka ojensi laitetta kohti Viitanepin nenänalustaa, - Hmmm...., poliisimies nakutteli kynnellään alkometrin näyttöä. - Nollaa näyttää. Otetaanpa sitten varmuudeksi vielä huumepikatesti.

Eipä siinä tulosta juurikaan saavutettu, mutta se ei virkamiestä lannistanut.
– No, joka tapauksessa epäilemme teitä luvattomasta lentotoiminnasta, vai kiistättekö sen.?
- Kiistän ehdottomasti, Viitanep totesi. - Minä olen pelkkä matkustaja. Alukseni toimii täysin automaattisesti ja se tekee automaattisen hätälaskun häiriötilanteen sattuessa valitsemalleen asuinkelpoiselle planeetalle. Tämä teidän sattui nyt olemaan ainut vaihtoehto.

Lapasen silmät alkoivat jälleen vettyä ja Reporangan huomattua tämän, hän viittasi virkaveljensä jälleen käytävän puolelle, jossa käytiin pikainen strategianeuvottelu kuiskaten.

- Hullu, mikä hullu, kyllä se on täysin seinähullu. Eipä tässä muu nyt auta, kun täytyy lähteä viemään sitä Lieksaan. Onhan siellä sairaalassa varmaankin psykiatrian osasto. Hoitakoot sieltä Viitasen oikeaan paikkaan.

Poliisimiehet palasivat huoneeseen ja näytti siltä, että pikapalaveri oli tuottanut tulosta. poliisimiesten käytös oli muuttunut aivan vastakkaiseksi. Lempeän kohteliaasti virkamiehet suhtautuivat nyt vieraaseensa.

- Jaa, että avaruusmiehiä sitä ollaan. Ja aivan Turengista asti on lähdetty lentelemään.
- Tugarmasta, oikaisi Viitanep ilahtuneena siitä, että maan virkamiehet vihdoinkin olivat ymmärtäneet asioiden oikean laidan.

- Niin, että sieltä asti. On se melkoinen huikonen yksin lennellä. Onhan se, Lapanen mielisteli sokerisella äänellään. - Nyt te varmaan haluatte tavata meidän johtajiamme, kertoaksenne tärkeän viestin heille.
- Enpä minä välitä teidän johtajistanne, kunhan saisin jostakin korjaajan alukselleni, niin lähtisin jatkamaan matkaani.

- Voi, voi, kun nyt ei ole tässä meidän kirkonkylässämme sellaista enää. Mehän voisimme tämän Reporangan kanssa viedä teidät Lieksaan. Sieltä varmaan löytyy ihan oikeanlainen ” korjaamo”. Lapanen jatkoi ja äänessä välähti kaksimielisyyden sävy ” korjaamo” sanan kohdalla.

- Sepä olisikin kovin ystävällistä, Viitanep totesi mielissään.
Asseri aavisti täsmälleen. minkä tasoisesta oivalluksesta oli kyse poliisimiesten äkillisessä mielialamuutoksessa. Tasan tarkkaan hän myös aavisti, että tässä oltiin saattelemassa sympaattista matkamiestä ikimuistoisen vierailun tielle.
- Minä olen myös seppä ammatiltani. jospa minä koettaisin saada sen laitteen korjattua, Asseri yritti, vaikka tiesi aikeensa turhaksi.

- Ei se tule kysymykseen, että kyläseppä alkaa noin hienoja laitteita ropaamaan, särkyy vielä lopullisesti, Lapanen urahti.
- No, ehkä minun on sitten lähdettävä mukaan opastamaan hieman paikallisten työkalujen valinnassa.
- Ei se käy, Reporankakin rusahti vastalauseensa.

-Miksei se käy? Viitanep tiedusteli. - Kyllä minusta olisi varsin miellyttävää, jos ensimmäinen tapaamani maan asukas liittyisi seurueeseen. Oikein hyvinhän me mahdumme äskenkin sinne auton takapenkkiin.”

– No, jos te välttämättä niin toivotte, niin tokihan herra Ryöni voi tulla mukaan, Poliisimiehet myötäilivät yhdestä suusta.

5 Luku

Lieksan keskussairaalan psykiatrinen osasto oli suljettu kesäkauden ajaksi ja pääsääntöisesti kesäjeesuksiksi muuttunut asiakaskanta oli päästetty kesälaitumille, eli avohoitoon. Mielenterveyskuntoutuksen vastaanotto kuitenkin toimi ja sinne vei Viitanepin tie virkamiesten opastuksella. Reporanka ja Lapanen kävivät antamassa ensiteidot saapuvasta asiakkaasta vastaanottoon.

– Jaahas, ja tervetuloa, toivotti psykiatri Aatos Latvatampio ja esitteli itsensä kätellessään Viitanepin.
– Kuinkas se on herra Viitasen päivä sujunut? Hän tiedusteli lempeän pehmeällä äänellään.
– Kiitos kysymästä. Onhan tässä ollut kaikenlaista sähälystä, mutta nyt hommat alkavat pikkuhiljaa löytää uralleen. Kunhan vielä saan ihmiset muistamaan nimeni oikein, niin eipä juuri valitettavaa ole, Viitanep totesi mielissään saamastaan vastaanotosta.
– Jaa, mikäs se Viitasen nimi sitten olikaan?
– Viitanep! Peellä, niinkuin Pekka.
– Aivan, aivan. Ja korjataanpa se sitten näihin papereihin, Latvatampio mutisi kuin itsekseen. - Ja sitä ollaan niinkuin avaruusmiehiä, vai kuinka?
– Jos niin halutaan sanoa. Ei se Tugarma sen kummempaa avauutta ole kuin tämäkään planeetta, jossa te asutte.
– Missä tämä Tugarma tarkkaan ottaen sijaisteee? Katsokaas herra Viitanep, minä olen hyvin kiinnostunut avaruudesta ja varsinkin ufoista. Monet eivät niihin usko, mutta minä olen hyvin vakuuttunut siitä, että elämää on muuallakin avaruudessa ja on hyvinkin mahdollista jopa korkeampian kulttuurien olemassaolo jollakin toisella planeetalla.
– Tietäisittepä vain, sai Viitanep sanottua.
– Joo. Poliisit sanoivat teidän lentäneen jollakin laitteella, jota väitätte lentäväksilautaseksi. Onko se totta? uteli Latvatampio innoissaan.
– En minä sitä miksikään lautaseksi kyllä ole väittänyt. Se on Universal merkkinen kierteisrunkoinen U.M.O tyyppinen galaksienväliseen liikenteeseen valmistettu avaruusalus.
– Mahtavaa! Mahtavaa! hihkui psykiatri, eikä malttanut pysytellä pöytänsä takana. - Ja poliisit eivät tajunneet hommaa, vaan pitivät teitä jonakin kylähulluna, joka lentelee omatekoisella ufollaan. Voi onnen päivää, että tämän sain kokea ja nähdä. Olisiko herra Viitanep mahdollista saada nähdä tämä aluksenne ja jopa päästä pienelle lennolle mukaan?
– No, jahka se nyt ensin saadaan lentokuntoon.
– Onko se rikki? kuiskasi Latvatampio pettyneellä äänellä.
– Pieni reikä rungossa. Joku mikrometeoriitti läpäisi sen ja teki hieman muutakin tuhoa. Luuletteko saavanne sen kuntoon?
– Nythän tämä ongelman lykkäsi. Tämä kun ei ole sellainen korjaamo, jossa avaruusaluksen mekaanisia vikoja voi korjata, psykiatri huokais myötätuntoa tihkuvalla äänellä.
– Minä kyllä käsitin poliisien puheesta, että juuri sellaiseen paikkaan oltiin tulossa.
– Se oli kyllä poliisien taholta tietoinen väärinymmärrys. Tämä on paikka, jossa ropataan sellaisia vikoja, joita esiintyy täällä, latvatampio naurahti na naputti sormellaan ohimoonsa jotakuinkin samalla tavalla, jolla Viitanep oli kuvannut diplomaattitaustaansa poliisiasemalla aiemmin.
– Ahaa! Minä ymmärrän, totesi Viitanep.
– Tuota, herra Viitanep. Voisimmeko tehdä sinukaupat? Minä olen Aatos. Kyllä se olisi hienoa olla ihan sinut aidon avaruusihmisen kanssa.
– Jo vain se sopii, myöntyi Viitanep. Minä olen Viitanep. Se on samalla etu- ja sukunimi, kuten meillä Tugrmassa on käytäntönä.
– Sehän vaikuttaa kätevältä, totesi Aatos. Asiasta toiseen vielä. Kun saat sen aluksesi kunton, niin voisinko....?
– Tottahan toki. Ainahan sitä sen verran mukavalle kaverille, jota asia kiinnostaa voidaan järjestää, Viitanep lupaili.
– Minäpä kirjoitan sinulle Viitanep varoksi terveen paperit, ettei tule näitä turhia mutkia matkaan. Laitan tähän oman puhelinnumeroni, niin voit soitella kun homma on valmis, Latvatampio alkoi täytellä kaavaketta.

Viitanepin lähdettyä vastaanotolta, psykiatri Aatos Latvatampio ei enää pysynyt nahoissaan, vaan loikki tanssien pitkin käytävää ja hoilasi täyttä kurkkua:
- Minä olen kohdannut avaruusmiehen,
ja pääsen sen kyydissä lennolle.
Ensin me kierrämme auringon ja kuun,
ja sitten käymme marssissa kusella.

Hänen aloittaessaan kolmatta kertaa samaa värssyä, astui kaksi lääkintävahtimestaria käytävälle valkoinen pitkähihainen palttoo käsissään ja pukivat asusteen Latvatampion ylle.
Toinen vahtimestareista totesi:
– Se oli virheliike sulkea sairaalan psykiatrinen osasto. Meidän ainoa psykiatri on aivan liian kovan työpaineen alla ja tässä näkyy tulos.
– Niin, vastasi toinen. - Ja tämä helle vielä lisänä. Luulenpa, että Aatos viettää loppukesän suljetulla.
– Niin varmaan, mutta saapahan sentään nyt levätä kunnolla.


6 Luku

Kun Viitanep ilmestyi ala-aulaan, Asseri ei saanut sanottua muuta kuin: -Mitä, mitenkä? -Asiat alkavat rullaamaan, kuule, veliseni, Viitanep vakuutteli, - Nyt voin alkaa miettiä sitä, kuinka saisin koneeni jälleen nousukiitoon. Sinä se kun tiedät paikalliset palvelut, olisiko sinulla ideoita?




- On! Itse asiassa kyllä löytyy, Asseri totesi. - Pistäydytäänpä Lieksan Varaosa ja Mutterissa. Sieltä kyllä yleensä löytyy kaikki tarvittava konepuolelta.
Ja niinpä tehtiin. Varaosaliikkeen ikkunassa oli toiveita herättävä mainosteksti: ”Heti apua hankalimpaankin tilanteeseesi Pohjoiskarjalan kattavimmasta varaosa valikoimastamme.”

Nyt oli ilmeisesti tultu oikeaan paikkaan.

- Ja mitähän teille saisi olla? tiedusteli varaosaliikkeen myyntihenkilö.
- Minä tarvitsisin Universal merkkisen, kierteisrunkoisen galaksienväliseen liikenteeseen tarkoitetun U.M.O.- tyypin aluksen fuusiopiirin jälkeisen termolooserlauhduttimen kennon ja diapaasipaikkausmassaa.
Myyntihenkilö pyörähti takanaan olevan hyllyrivistön väleihin ja palasi hyvinkin pikaisesti. Asetti myyntitiskille oranssinvärisen purnukan, jonka kannessa oli kuvattuna auton pakoputken äänenvaimennin ja siinä soikea musta paikkakohta.
– Tuohan on pakoputken paikkausmassaa, Asseri totesi. - Mahtaako tuo toimia sinun tarpeisiisi? epäili hän vielä Viitanepille.

- Se on markkinoiden parasta paikkausmassaa, huomautti tiskin takaa myyjä. – Ja mikäs se olikaan se lauhdutinkenno? Traktorin öljylauhdutin?
- Ei, kun avaruusalukseen termolooser välilauhduttimen kenno, Viitanep muistutti myyjälle asiaansa.
- Just, just, sellanen sitten tällä kertaa on mennyt, myyjä katseli asiakkaitaan epäilevästi. Aivan, kuin olisi olettanut näiden yrittävän jotain erinomaista lirautusta.
Sitten hänellä välähti: - Piilokamera. Pakko olla piilokamera. Hän yritti vilkuilla huomaamattomasti ympärilleen. Missä kameramies luuraisi? Hän oli kuullut, että nykyiset kamerat saattoivat olla hyvinkin pieniä. Sellainen voisi piileskellä vaikka pompan napissa.
Näillä hemmoilla ei kummallakaan ollut pomppaa, mutta toisen haalareissa oli epäilyttävän kookkaat napit. - Minua ette kyllä onnistu jallittamaan, mietti myyntitykki mielessään.
–Just, just. Meilläpä taitaa ollakin varastossa vielä yksi kappale jäljellä, hän totesi. - Pieni hetki vain, käyn katsomassa.
Varaston peränurkkaan oli joskus reilu parikymmentä vuotta sitten jäänyt valtavan kokoinen Caterpillar puskutraktorin jäähdytin. Jäähdyttimen toimitus oli kestänyt aikoinaan niin pitkään, että laitteen tilannut Romuvaaran maansiirto Ky. oli ehtinyt mennä suoritustilaan ja kallis varaosa oli jäänyt varaosaliikkeen ylijäämäksi.
Myyjä nappasi tuotteen varastotrukin sorkille ja ajoi myymälän puolelle.
- Joo, oikein muistin. Kyllä meillä yksi oli varastossa.

Viitanep tutki hetken laitetta. Tarttui sitten kaksin käsin syyläriin ja nosti sitä ilmaan. Hetken laitetta punnittuaan totesi.
- Voisi tästä muuten saadakin, mutta kovin tuntuu heppoiselta. Tuskinpa uskaltaisin pidemmille matkoille lähteä tällaisen varassa.”
Myyjä oli pudottaa silmänsä. Valurautainen patteri painoi varmasti neljännestonnin ja tuo haalaripukuinen äijänkäppänä nosteli sitä, kuin hamsterihäkkiä.
Toivuttuaan hetken hämmästyksestä myyjä totesi, kun ei enää muutakaan keksinyt.
- Taidatte ollakin näitä aatos Latvatampion tuttavia?”
– Hyvin arvattu, Viitanep ilahtui, – Sieltäpä olemme juuri tulossa.
- Olisitte heti sanonut, että niitä miehiä, olisi vältytty ajanpeluulta. Eihän teillä tietysti ole rahaakaan? Kiitoksia vain käynnistä ja näkemiin.

Asseri totesi mielessään, että oikeassahan myyjä oli. Ei hänelläkään sattunut käteistä olemaan taskussaan. Tuskinpa Viitanepin tilanne oli yhtään parempi.
Miesten poistuessa varaosaliikkeestä, Asseri tuumi.
- Poiketaanpa pankissa. Minulla ei tosiaankaan ole käteistä, enkä ole noihin korttipeleihin lähtenyt mukaan. Isäukkokin sanoi aina: - Korttipelilöihin sinä poika älä koskaan sekaannu. Sitä sanotaan, että kortti vie, kortti tuo. Ei se kortti koskaan mitään tuo. Enempi se on niinku vientipuolen hommia.

Pankissa olikin melkoiset jonot, sillä sattui olemaan juuri kuun alku ja eläkkeenmaksupäivä. Pitkien perinteiden mukaisesti kaikki eläkeläiset tungeksivat pankkiin nostamaan eläkkeensä ja siirtämään ne suoraan eri tileilleen.
Viitanep katseli, kuinka synkkäkasvoiset ukot ja mummot totisina jonottivat virkailijan puheille. Toimittivat hiljaisella äänellä asiansa ja kirjoittivat nimensä kaavakkeisiin.
Ilmeisesti tämä oli joitakin sen Asserin aieemin mainitseman hirmuhallituksen määräyksiä, jonka mukaan ihmisten täytyi käydä säännöllisesti tekemässä tiliä tekemisistään ja vahvistaa kertomuksiensa todenperäisyys viralliseen kaavakkeeseen tekemällään allekirjoituksella.

Viitanep seisoi jonossa Asserin takana ja kuiskasi:
– Kuinka usein teidän täytyy käydä täällä ilmoittautumassa?
-Häh? sai Asseri sanottua.
-N iin, että sekö se Porvarin hirmuhallitus kontrolloi tekemisiänne tällä tavoin? Viitanep tiedusteli kuiskaten.

Asseri oli vieläkin enemmän pihalla Viitanepin omituisesta tiedustelusta. Yritti sitten selittää paikallista käytäntöä.

- Tämä on pankki. Ihmiset tallentavat varojaan pankkiin ja hakevat sitten tarvitessaan rahaa pankista.
– Aika omituista, Viitanep määritteli näkemystään. – Meillä homma menee hieman toisin. Jokainen muistaa, kuinka paljon itsellä on ostovolyymia ja ostaessaan ilmoittaa myyjälle kuinka paljon on valmis maksamaan. Mikäli kaupat syntyvät, ostaja vähentää volyymin omastaan ja myyjä lisää sen vastaavasti omaansa. Helppoa ja yksinkertaista, sekä varsin turvallista. Toisen muistista, kun ei voi mennä vohkimaan yhtään mitään.

Asseri pohti kuulemaansa, eikä oikein tiennyt, kuinka tulisi moiseen näkemykseen suhtautua.
-Kuinka myyjä voi tietää, onko ostajalla riittävästi katetta ? Asseri pohti.
– Miksi hänen se pitäisi tietää? Viitanep puolestaan ihmetteli. - Kun minä ostin tuon U.M.O-romun ja maksoin siitä kahdeksan postronya, niin myyjä vain lisäsi sen omaan volyymikatteeseensa. Ei kai hänen tarvinnut tietää, oliko minulla sen verran, tai enemmän. Sehän on minun oma asiani.

Maalliseen omaisuusoppiin orientoitunut Asseri ei vieläkään tajunnut jutun perusteita.
– Eikö sitten olisi mahdollista, että sinulla olisikin ollut vain viisi postiponia ja olisit vain lisännyt mielestäsi kolme ja sanonut maksavasi pyydetyt kahdeksan.?
- Sitähän minä tässä olen yrittänyt selittää, Viitanep riemastui. - Johan sinä vihdoin alat käsittää.
- Mutta, eihän tuossa ole mitään järkeä, Asseri vastusteli vielä. - Jokainenhan voisi päättää omistavansa vaikka satamiljoonaa postiponia, Eihän se voi toimia noin, hinnat ainakin karkasivat älyttömyyksiin ja….
– Ei, vaan juuri päinvastoin. Miksi pitää mielessään hirveitä summia, joiden kanssa sitten olisi ainainen kirjanpito, kun ostat jotain vaikka kahdeksalla postronylla. Vähentele niitä sitten miljoonista, niin kohta on sellaiset laskutoiminnot päällä, ettei muuta ehdi ajatellakaan.
- Jaa-a, alkoi Asseri myönnellä. - Toisaaltahan juttu taitaa ollakin niin, että meillähän on nykyisin sellainen meno päällä, ettei ehdi ajatella muuta kuin rahaa.
Vielä pankista poistuessaan miehet kävivät keskustelua kauppa- ja valuutta toimintojen erilaisuudesta.
Kadulla heitä vastaan käveli mieskolmikko, joka oli pukeutunut vuodenaikaan nähden hieman poikkeuksellisesti. Nahkatakkeihin ja pipoihin pukeutunut tummaihoinen joukko keskusteli iloisesti poristen kielellä, joka Asserille oli täyttä hepreaa.
Kohdatessa Viitanep morjesteli kolmikon näiden käyttämällä kielellä ja niinpä siinä vaihdettiin jopa muutama lause hilpeän mielialan vallitessa. - Sinäpä taidat ollakin kielimiehiä? Asseri heitti Viitanepille kysymyksen, heidän jatkaessa matkaansa.
- Se vain kuuluu tähän diplomaatin koulutukseen, Viitanep tuumasi.
– Onkos teillä siellä,,,,mikäs se olikaan, näitä tummaihoisia?
– Tugarmassa? Kuinka niin? Totta kai on. Minullakin on kaksi veljeä ja yksi sisko, jotka ovat kaikki aivan aivan erivärisiä. No, niin…minä tiedän, mitä ajattelet, mutta ei se niin ole. Tugarmassa ihmiset syntyvät omanvärisinä ja vanhemmilla voi olla eri ihonvärillä syntyneitä jälkeläisiä, eikä siihen liity mitään ihmeellistä.
– Ovatkos sinun vanhempasi sitten molemmat valkoihoisia? Asseri kysyi epäilevällä äänellä.
– Ei, kun molemmat ovat tummaihoisia, eli täysin pikimustia, Viitanep valaisi asiaa.


7 Luku

Viitanep katseli Asseria tämän asetellessa pankista nostamiaan seteleitä lompakkoonsa.
– Kuuleppa, minä taidan tilata ne varaosat Universalin omasta tukusta. Kestäähän se toimitus aikansa, mutta eipä tässä niin tuli hännässä olla.
– Voipi se olla parempi niin. Ne voipi ollakin semmosia osia, että ei niitä sen nopsemmin täältä löydä, tuumi Asseri.
– Mitäpä Asseri arvelet, pitäisiköhän minun hankkia tuota paikallista valuuttaa? Ihan vaikka matkamuistoksi? Tuossahan on seinässä tuollanen Otto-juttu. Et tainnut sitä huomata, siitähän ihmiset hakevat samoja papereita, joita itse jonotit äsken tiskiltä.
– Se on justiinsa semmonen korttipelijuttu, josta aiemmin mainitsin. Rahannostoautomaatti. Sinne laitetaan kortti sisään ja automaatti antaa halutun summan mikäli tilillä on katetta, paljasti Asseri pankkisalaisuutta.
– Sehän on varsin sujuvaa, tuumi Viitanep ja kaiveli taskujaan.

– Jostakin taskunsa pohjalta hän tavoittikiin hopeanvärisen läpyskän, jota hetken pyhittyään, alkoi sovitella Ottoautomaatin vastaanottimeen. Käteiskone alkoi siristä ja piippailla oudoilla sävelillä ja sen näytössä välähtelivät ajoittain eriväiset valot ja väliin vilahteli pitkiä numerosarjoja.
– Nyt vaikuttaisi postronyn kurssi olevan hyvinkin edullisella kantilla. Otto tässä valittelee, ettei kapasiteetti riitä edes yhden postronyn vaihtamiseen euroiksi. Lupasi pistää muutaman satasen omistaan, ettei tarvitse käydä loputtomaa laskutoimitukseen euron ja postrony kurssisuhdanteista. Lupasin, että se kyllä käy.
– Sinä sait automaatista euroja, hämmästeli Asseri. - Enpä arvannut sinulla pankkikorttia olevan, siis sellaista, joka toimii näissä maallisissa vempeleissä.
– Eihän minulla mitään pankkikorttia tietenkään ole. En tarvitse, kun ei Tugarmassa ole pankkejakaan. Tuo läpyskähän on sellainen apulaite, jolla saa kengät helpommin jalkaan, Viitanep paljasti.
– Kenkälusikka? Äimisteli Asseri.
– Jotakuinkin sen tapanen, Viitanep vielä naurahti.
– Nyt, kun meillä on rahaa ja aikaa, ja ollaan vielä kaupungissa, niin lähdetäänpä oikein ravintolaan syömään, ehdotti Asseri.

Asserin ja Viitanepin siirtyminen juottolan puolelle pantiin merkille kadunvarsiparkissa. Amis-Nissanissa istuvat neljä nuorukaista olivat jo pitkään kyllästyneet kaikkeen. "Taas on joku ulkomaanelävä tullut meidän raittiamme tallaamaan. Liekö sekin tullut kaupungin kassan kautta. On toiminnan aika, osa 2", tuumaili vänkärin penkillä istuva nahkatukka.


Tässä vaiheessa Asseri vieraansa kanssa jo istuikin ravintola Simo Hurtan pöydän ääressä. Tilattiin siinä ruokaa ja juomaa oikein huolella. Viitanep antoi isännälleen täydet valtuudet tilauksen hoitamiseen, koska paikka, aika ja tavat olivat toki tutumpia Asserille.

Siinä ruokailun lomassa keskusteltiin perimmäisellä tarkkuudella Tugarman ja maapallon käytännöistä, jotka liittyivät rahaliikenteen erilaisuuksiin. Viitanep tarkasteli tarkoin silmin setelirahaa ja arveli sillä jotakuinkin olevan mahdollisuuksia yksinkertaisempien varallisuusiirtojen toteuttamisessa.
Asserin mainitessa rahanarvoon liittyvästä omituisesta ilmiöstä, jota kutsuttiin inflaatioksi, Viitanep alkoi silti empiä voiko tuollainen paperi sittenkään olla järkeenkäypää valuuttaa.

– Tarkoitatko todella sitä, että tämän paperin ostoarvo heikkenee koko ajan tässäkin, kun pidän sitä kädessäni. Eihän siinä ole järjen ujentakaan semmosessa, äimisteli avaruusmies.
– Kyllä tässä valuutassa on se huono puoli. Eikö inflaatio sitten iske postiponeihin?
– Ei helkutissa. Tuohan on verinen vääryys. Sinä haet pankista sata euroa ja kohta on vain osa jäljellä, vaikket käytä sitä ollenkaan, hämmästeli Viitanep.
– Eihän se sentään ihan noin mene, eikä noin nopeasti, selvitti Asseri tilannetta. Kyllä se summana säilyy muuttumattomana, mutta ostovoima heikkenee, sillä hintataso kohoaa pikkuhiljaa. Eli, jos ostan tänään jonkin koneen ja maksan siitä tietyn summan, niin vuoden kuluttua hintataso on saattanut nousta sen verran, että sama summa ei riitä ostoon. Tajuatko nyt?
– En, vastasi Viitanep tiukasti. - kyllä meidän systeemi sentään on selkeämpi ja parempi.

Muutaman aterian yhteydessä nautitun oluen rentouttamana ja niiden luoman itsevarmuuden nojalla Viitanep päätti antaa näytteen tugarmalaisen menetelmän toimivuudesta. Asserin tilattua laskun, Viitanep arveli oikean ajan koittaneen:

- Annapa Asseri, kun minä hoitelen tämän finanssipuolen oikein Tugarmalaiseen tapaan. Asseri yritti estellä ja vetosi jopa karjalaiseen vieraanvaraisuuteen, joka ei todella sallinut vieraan osallistua moisiin kustannuksiin, mutta mikään ei auttanut. Viitanep oli päättänyt antaa käytännön esimerkin asioiden hoitamisesta malliin Tugarma, ja siinä päätöksessä hän pysyi.


Tarjoilijan toimitettua pöytään kirjallisen dokumentin tuotetutustumisen kustannuksista, Viitanep silmäili lukua viivan alla ja nopean laskutoimituksen jälkeen, jonka tukena hän käytti äskettäin Ottoautomaatin näytöllä vilkkuneita lukuja hän totesi.
– Eihän tämä tee kuin, 0,0128 Postronya. Hyväksyn hinnan ja tämähän on sillä selvä? Viitanep tuijotti tiukasti tarjoilijaa silmiin.
Hieman epävarma ilme häivähti tarjoiluhenkilön silmissä ja sitten niihin syttyi iloinen pilke.
- Hyvä. Jos kerran hyväksyt hinnan, niin iskeppä 92 euroo ja kuuskytä senttii pöytään.
- Nyt neiti ei tainnut ymmärtää, Viitanep yritti vielä. Minä vähennän sen omalta katteeltani ja neiti lisää sen ravintolan kassaan.
Nyt neiti ymmärsi vielä vähemmän. - Tarkoittaako herra, että minä pistän teidän laskunne omistani….JASKAAAA! Tarjoilijatar hihkaisi olkansa yli. Simo Hurtan naulakkotilasta vääntäytyi vuorigorillan ja lumimiehen risteytymää muistuttava paikallisten kuntosalien- ja hormoonien väärinkäyttäjä.
Jos kaverilla joskus nuoruusvuosina oli kaula ollut, oli se kadonnut jo aikoja sitten valtavien hartialihasten massaan.
Ilmeisesti Jaska nimeä totteleva lihasihme vyöryi kohti kaverusten pöytää muristen pahaenteisesti. - Mmmmmiiitääh?
– Äijät ovat vetäneet tuoppi tolkulla kaljaa ja syöneet, eikä niillä ole rahaa maksaa…. , tarjoiluhenkilö ilmoitti tilannetulkintansa ääneen.
– Ei, ei. Tämä on nyt väärinkäsitys. Kyllä rahaa löytyy, Asseri yritti selvittää tilannetta. -Katsokaapas, kaverini on vieraspaikkakuntalainen ja hän tarkoitti, että…., Asseri ei oikein tiennyt, miten tilanteen osaisi selittää.
– Jos sitä rahaa löytyy, niin sitä esiin ja vähän sutjakasti, tai katselette kohta minun mononpohjaani. ärähti naulakkomies, jonka kulmakarvat tuntuivat olevan yhtä tuuman pituista rautalankamattoa muistuttavan pystytukan kanssa.
Asseri kiskaisi esiin lompakkonsa, mutta Viitanep oli käsittänyt Jaskan mörähtelyn vaihtoehdoksi:
Koska maksusuoritteen siirtyminen näytti vaativan vahvistukseksi portsarin kengänpohjan tarkastuksen, hän nappasi Jaskaa vyötäisistä ja pyöräytti kuntosali-ihmeen päilleen ja tarkasteli kenkien kuviot.
- Kyllä nämä aivan hyväkuntoisilta näyttävät. Pärjäilet näillä vielä pari – kolme vuotta, kun pidät niistä hyvää huolta.
Asseri sujautti lompakostaan pari viisikymppistä pöydänkulmalle ja nykäisi Viitanepin haalarinolkaimesta.
- Nyt lähdetään ja suhteellisen sukkelasti, Asseri ilmoitti avaruusmiehelle.
Viitanep näytti vielä varmuuden vuoksi pikaisesti Jaskan kengänpohjat Asserillekin, kuin varmistaakseen omat havaintonsa. Päästi sitten otteensa kuntosalijärkäleen nilkoista, jolloin lihasvuori sortui pöytien väliin omituiseen asentoon, josta jalkeille pääsy vaikutti olevan Jaskalle korkeamman vaatimustason pulmatehtävä.


8 Luku

Astuessaan Simo Hurtan ovista kadulle kaksikko kohtasi jo seuraavan haasteen, jonka esittäjinä oli tällä kertaa maakuntasarjan tulevaisuuden toivot, jotka olivat jalkautuneet amisnissanista kadulle.
Viitanepin ulkoinen olemus poikkesi perisuomalaisesta miehenmallista siinä määrin, että nappatukkaiset naapurinpojat olettivat oikopäätä hänen olevan etelänmaan elintasopakolainen.
Pojat päättelivät omaan omalaatuiseen tapaansa, että olkoonpa pitsaleipuri eli ei, olisi heidän ehdoton etuoikeutensa tarjota tulokkaalle paikallinen näyte kotouttamisohjelmasta.

Tiiviinä rintamana koltiaiset lähestyivät ravintolasta poistunutta mieskaksikkoa naksutellen samalla rystysiään mielestään hyvinkin pelottavan oloisesti.
Samassa Asserin ja Viitanepin takana heilahtivat Simo Hurtan ovet ja niistä vyöryi kadulle ravitsemusliikkeen vahtimestari Jaska.
Voitonriemuinen hymy välähti vastaanottokomitean kasvoilla. Jaska, joka oli viimevuosina voittanut Lieksan voimamieskisat suvereenisti, sulki ulkomaanelävältä ja tämän kaverilta pakotien.
Voitonriemu jäi kuitenkin lyhyeksi välähdykseksi, sillä Jaskan ujonpuoleinen käytös sai hymyn kuivumaan kasvoille ja se vaihtuikin välittömästi hämmästyksen ähkäisyksi.

Varovaisesti Jaska naputti sormellaan Asserin olkapäätä ja piipitti arasti.
”- A-a-a-anteeksi hyvät herrat. Tässä olisi nämä vaihtorahat ja anteeksi vielä kerran tuo äskeinen väärinkäsitys.”
Saatuaan asiansa toimitetuksi, narikkagorilla vilahti kärpän nopeudella ovista sisään Simo Hurtan suojaiseen ilmapiiriin.

Pilottipusakkaiset nappatukat loivat toisiinsa hämmästyneen epävarmoja katseita. Simo Hurtan narikkavahdin varovaisenoloinen käytös soitteli hälytyskelloja ajeltujen päänahkojen alla. Jaska ei normikäytöksellään yleensä juurikaan ketään kumarrellut, joten ilmassa saattoi olla ennalta aavistamatonta vaaran tuntua. Vaara tai ei, joukossa on voimaa, joskin joukkovoimalla oli ihmeellinen kyky tiivistää tyhmyyttä. Siksipä tämä joukko tunsi suunnattomaksi velvollisuudekseen ja toki myös oikeudekseen esitellä omakehitettyä kotoutusohjelmaa sopivaksi katsotulle kohdehenkilölle.
Janttu, joka itseoikeutetusti tunsi olevansa joukon johtohahmo jo siitäkin syystä, että oli porukan ainoa jolla oli ajokortti, ja ylemmyyden tuntoa lisäsi nenän alle tuppaava silakanruodostoa muistuttava partakarvakasvuston aavistus. Siispä Janttu loi lausumaan ilmoille näkemyksensä ajan teemasta.
– Täällähän näyttää tallaavan aivan kuuman maan kasvatti. Nyt olisi tarjolla sopivaa kototumissuunnitelmaa ihan ilmaiseksi. Olis sellainen uuden suunnan esitys, että suunta kannattaa ottaa sinne alkuperäiseen kotomaahan ja kotiutua sinne hyvinkin pysyvästi.
– Se on justiinsa ja jämptisti niin, myötäsivät joukkion jäsenet Jantun ilmoille päästämää viisautta.

Asseri, joka tunsi aiheellista huolestumista tilanteen tulevan kehittymisen suunnasta, sillä vaikka Viitanep ei ihonväriltään ehkä vastannutkaan kotoutusohjelman esittelijöiden kohdehakua, hän oli toki vähintäänkin hyvin ruskettuneen rantaleijonan kanssa samoissa sävyissä.
– Ottakaapa pojat aivan rauhallisesti. Tämä Viitanep on minun kaverini ja vain käymässä pikaisesti. Eikä ole todellakaan mikään maahanmuuttaja.
– Äläpä nyt väännä totuutta ihan solmuun suvakki. Näkeehän tuon jo sokeekin kepillään mikä mamu on kyseessä. Kenelläpä muulla on tarvetta pitää pipoa päässään kesällä? ilkamoi Janttu, oivalluksensa innoittamana.
– Kyllä Asseri aivan totta puhuu, vakuutti Viitanep. - Minä jatkan matkaani aivan ensitilassa, mutta nyt olosuhteiden pakosta joudun jonkinaikaa viettämään maassanne. Vaikka toisaalta on hyvin kiehtovaa tutustua tähän alkeelliseen kulttuuriin, niin aikani ei riitä tällä kertaa pidempään oleskeluun, mutta ehkä minulla tulevaisuudessa on vielä tilaisuus palata ja viipyä.

Nyt tuli jo sen tason informaatiota, ettei nappanahka pystynyt enää moista suodattamaan.
Sanoiko tuo lantamajan mokkamasteri jotain alkeellisista oloista. Itse tulee jostakin savimajasta, jossa röökinkin sytyttämiseen pitää hinkata puukapuloita tuntitolkulla yhteen. Ilkeää mokoma valittaa alkeellisista oloista, vaikka ei ole juoksevaa vettäkään nähnyt kuin kustessaan.

- Autetaanpa pojat alkumatkaan tätä maastamuuttajaa ja hänen kaveriaan. On niin soma pari, ettei millään raaski erottaa toisistaan.

Vilkaistuaan nopeasti ympärilleen, todetakseen kadun olevan riittävän vapaa, eikä silminnäkijöitä olisi lähettyvillä, päätti Janttu käynnistää kotouttamisohjelmansa ja astui nopeasti eteenpäin, huitaisten samalla kuntosalin naruneliössä harjoitellun kiertolaakinsa kohti Viitanepin hyvinmuodostunutta nenää. Hyvinvarustellun kotoutumisohjelman rekvisiittaa tipahti muiden joukkotiivistymän jäsenten hihoista kämmeniin kun hyvin harjoitellun taikurin temppuillassa. Teleskooppi-ja vieteripamput kilahtelivat tunnelmaan sopivan vienosti kuin ujostellen tulevaa tehtäväänsä.
Joukonjohtajan itsevarman ylimielinen hymy karisi kilpaa itsetunnon kanssa, nyrkin jysähtäessä kohteeksi määräytyneen nenän sijasta Viitanepin avokämmeneen kuin mummolan rantasaunan hirsiseinään. Viitanepin sormet kietoutuivat samalla rystyspaketin ympärille tiuksasti kuin ruuvipuristimen leuat. Janttu älähteli kivusta, sillä kämmenluut tuntuivat olevan hajoamassa murusiksi hetkellä millä hyvänsä.
Koska sopeuttamisohjelman ensimmäinen vaihe ei näyttänyt muidenkaan nahkatukkaisten mielestä menevän aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, pieni epävarmuus esti asioiden etenemisen muillakin saroilla. Neuvottomina pampunpitelijät katselivat kivusta ähkivää esikuvaansa.

– Janttu, mitä tehdään? joku koukosta sentään sai kysyttyä lähempiä toimintaohjeita.
– Äääh, älä purista noin lujaa, sai Janttu ähkittyä.
– Pamputettaanko? jatkotiedustelu uteli. Viitanep kiristi hieman otettaan.
– Eeiih! pääsi kimeä kiljaisu Jantulta.
– Ymmärsinkö oikein, kun olin käsittävinäni jonkun tarjoavan meille kyytiä? Mikä paikka se olikaan? Viitanep suuntasi jälkimmäisen kysymyksen Asserille.
– Käntynkylä, Asseri ilmoitti.
– Niin Käntynkylälle? Viitanep jatkoi alkuperäisen kysymyksen tiimoilla.






9 Luku

Suuremmitta kommelluksitta Asseri selvisi avaruusvieraansa kanssa kaupunkimiljööstä turvallisemmille ja tutummille maisemille Käntynkylän reunamille omaan kotoiseen Otrashalmeeseensa.

Viitanep poikkesi avaruuslaivallaan tekemässä tarvittavat varaosatilaukset.

– Nyt kävi kerrankin tuuri, avaruuamatkaaja tuumasi Asserille laskeutuessaan alukseltaan.
– Tässä aurinkokunnassa on miehittämätön varaosa-asema joka on jonkun suuren kaasuplaneetan kiertoradalla, ja sieltä löytyy juuri tarvittavat varusteet. Toimitukseen menee toki jonkin aikaa, muttei sentään vuosikymmeniä, kuten pelkäsin.
– No, mitäpä tässä sitten muuta, kun keksitään jotain mukavaa sille ajalle, Asseri ehdotti. Sehän toki Viitanepille sopi ja hän päätti antaa ohjelmansuunnittelun Asserin vastuulle.

Asseri ei pitkään aikaillut asian kimpussa, kun ensimmäiset viihtymisen takeet olivat jo tiedossa. Perisuomalaiskansalliseen tapaan piti tietysti kaukainen vieras tutustuttaa perisuomalaiseen elämäntavan perusmuotoon, elikkä sauna piti lämmittää ja tietysti tosituliseksi. Eihän voinut kysymykseen tulla sitä mahdollisuutta, että tämä olisi kotiin päästyään voinut moittia saunan löylyjä liian heppoisiksi. Saunan tuli olla kuumempi, kuin konsanaan vanhan vihtahousun vakiasunnon esikartanon odotushuone ja jos mahdollista, niin jopa kuumempi, kuin se vakituinen pätsi pirun peräkammarissa.
Kesäinen aika oli otollisimmillaan tuoksuvan vihdan valmistamiseen, sillä paras heinäntekokausi oli juuri käynnistynyt. Parhaat vihdat saatiin juuri samoihin aikoihin.
Kiukkuisesti kiljahtelivat kiuaskivet löylyveden tavoittaessa tulisen pinnan ja kumeasti paukahtelivat kiukaan mustat murkulat halki lämpötilojen nopeassa vaihtelutahdissa.

Olihan Viitanep saanut diplomaattikoulutuksensa yhteydessä myös tietoja erilaisten universaalikansojen oudoistakin tavoista, mutta aitoon kosketukseen ei hyvienkään oppilaitosten mahdollisuudet yltäneet. Rohkeasti hän oli kuitenkin Asserin savusaunan lauteille noussut, joskin täydellinen alastomuus korkeamman sivilisaation edustajaa hieman alkuun ujostutti. Asserin luonteva käyttäytyminen tilanteen kuitenkin laukaisi varsin nopeasti ja päästiin nauttimaan eksoottisesta elämyksestä.
Eihän kuumat paikat täysin kokematta olleet toki jääneet Viitanepiltäkään, sillä monituiset kerrat oli avaruusalus ottanut lisänopeutta tulistenkin tähtien gravitaatiokentästä. Nyt kuitenkin oli toisenlaiset lämpötilat löylymittarin näytöllä.
Viisari sojotti vahvasti yli sadan celsiusasteen ja Viitanep vilkuili huolestuneena saunaisäntää, joka kuumuudesta irvistellen vain viskoi lisää löylyä kivikasaan.
Vesihän kiehuu näissä maan oloissa sadan asteen vaiheilla ja Viitanep odotti, koska höyty alkaa puskea ihon lävitse sihisevinä suihkuina.
Niin ei kuitenkaan ehtinyt pahoista peloista huolimatta tapahtua, sillä ilmeisesti Asseri oli löylymestari paremmasta päästä ja Viitanepin mielestä aivan ratkaisevilla sekunneilla ennen höyryräjähdystä Asseri kimmahti lauteilta ja hihkaisi: - Nyt uimaan!
Saunan takana olevan pienen lähdelammen vesi oli kesät, talvet tasalämpöisen kuusiasteista.
Asseri pinkaisi nahka punottaen saunan nurkan ympäri ja sukelsi lampeen. Viitanep ei tarkempia ohjeita tarvinnyt ymmärtääkseen toimenpiteen välttämättömyyden. Ihon alle höyryyntynyt elimistön vesi oli varmaan jo räjähdyspisteessä ja vain nopea sukellus viileään veteen voisi vielä miehet pelastaa.
Viitanep ei viivytellyt, vaan seurasi Asserin esimerkkiä ja totesi samassa, kuinka tulinen polte iholla helpotti ja kuinka ihon alla muhinut kiehuva vesi jäätyi silmänräpäystäkin nopeammin.
Viitanep ei todellakaan ymmärtänyt, miksi Asseri häntä halusi rankaista näin epäinhimillisellä kidutuksella. Toden näköisesti tämä oli nyt ohi, sillä tästä ei enää elävänä voi selvitä, oli avaruusmiehen varmentunut käsitys. Vaan miksi Asseri rääkkäsi itsensäkin hengiltä, se tuntui käsittämättömältä. Ei Viitanep aiemmin ollut havainnut mitään merkkejä itsetuhoisuuteen viittaavasta hulluudesta.
Jos Viitanep luulikin jo loppunsa koittaneen, ei se näin vähällä sentään henki lähde avaruushenkilöstäkään.
Kylmyydestä lähes lamaantunut Viitanep tempaistiin saunaisännän toimesta ylös lähteen kylmästä vedestä ja kiikutettiin samaa vauhtia takaisin lauteille.
Asseri heitti vettä kiukaalle niin, että kivien kiljunta ja ukkosen kuminaa muistuttava kumina oli lyödä korvat lukkoon. Nyt aloitettiinkin jo vihdoin varsinainen saunominen. Asseri hutki suurella tuoksuvalla vihdalla vieraansa kumaraista selkää pitkin viuhuvin iskuin.
Nyt vihdoin petti jo avaruusdiplomaatin diplomaattinen itsehillintä ja hurjasti kiljuen säntäsi Viitanep ulos kidutuslaitoksesta.
Asseri katseli hämmästyneenä oviaukosta karanneen vieraansa jälkeen ja ihmetteli ääneen.
- No, mikäs sille nyt tuli, kesken leppoisan saunomisen. Ei kai vaan ollut vihtaan eksynyt ampiainen, joka tuikkasi.
- Ei kai sinua ampiainen pistänyt!? huuteli Asseri Viitanepille, joka piileskeli kauempana polunvarren pusikossa. - Tule tänne saunaan, niin kyllä se löylyssä nopeasti helpottaa, hän vielä opasti Viitanepia.
Viitanep kuitenkin ilmoitti saaneensa jo tarpeekseen saunomisesta ja haluavansa vain vaatteensa, jonka jälkeen hän hipsisi alukselleen odottelemaan varaosatoimitusta, jollei se vielä ollut saapunut.
Asseri onnistui kuitenkin maanittelemaan Viitanepin takaisin saunalle, lupaamalla, ettei tämän enää tarvitsisi kiivetä lauteille.
Sen sijaan Asseri sekoitteli lauhkean pesuveden Viitanepille, jotta tämä voisi pestä pinnastaan mahdollisesti sinne jo ehtineen hien pois. Itse hän vielä vetäytyi löylytiloihin ja aloitti kiivaan kivien kiljuttamisen.
Viitanep peseytyi ja pukeutui, jonka jälkeen hän kaatoi kylmää karpalomehua lasiin ja joi nautiskellen maukkaan juoman. Elämänsä karmeinta kokemusta ei kuitenkaan mehun tuoma nautinto juurikaan osannut lievittää.

Asseri jatkoi saunomistaan pinkaisten Välillä aina kylmässä lammessa ja sitten jälleen löylyyn. Joskus pysähtyi Viitanepin kohdalla ja hörppäsi lasillisen mehua kehaisten. - Kyllä se vaan tekee aina yhtä hyvää. Tämä savusauna.
Viitanep ei kyllä yhtään käsittänyt, miksi Asseri näytti vilpittömästi nauttivan tilanteesta, mutta päätteli sen jotenkin johtuvan ankeista oloista täällä maassa. Äärimmäisestä itsensäkiduttamisesta selviytyminen hengissä ehkä antoi näille maan ihmisille jotain nautinnon tapaista voimantunnetta, jonka avulla jaksoi arkisten ankeuksien keskellä.
Viitanep toivoi salaa mielessään, ettei hänen tarvitsisi diplomaattiurallaan hakeutua uudelleen tälle primitiiviselle planeetalle.

Kun Asseri vihdoin oli lopettanut itsekidutuksensa ja saanut tuon Viitanepin mielestä täysin järjettömän rituaalinsa päätökseen, sekä vielä ehdottanut avaruusvieraalle jatkotoimia Ryönin päärakennuksessa. Saunakahvien ja mahdollisesti muutaman ”tupsluikkarin ” myötä, ei Viitanep enää epäröinyt.
– Kiitos vaan, mutta nyt alkaa kuulostaa jo todella pelottavalta. Olipa tuo tupsluikkari mitä hyvänsä, niin se saa jäädä. Kyllä tuossa saunassa oli jo tälle päivälle ihan riittävästi ja kaiken muun lisäksi. Minä kyllä haluan jo päästä huilimaan omalle punkalleni.
– Okei, jos se siltä tuntuu. Lähden sitten saattelemaan sinua sinne Vänninmäen kupeelle. Tuosta saunan takaa lähtee polku, jota pitkin päästään. Sitä itsekin käytän, kun on asiaa sille suunnalle, ja toisaalta minulla kyllä onkin sitä hieman. Jäi kesken yksi homma, joka pitää hoidella, Asseri muisti.
– Ei kai ole enää luvassa mitään yllätyksiä? Viitanep epäili.
– Ei todellakaan. Mennään tuosta muutama kilometri metsäpolkua, niin näet meikäläistä sielunmaisemaa kesäillassa kauneimmillaan.

10 Luku

Miehet kävelivät hiljakseen rupatellen niitä näitä. Ilma oli leppeän lämmin ja laskeva aurinko loi maisemaan lähes satumaisen hämyn, iltaruskon upeiden sävyjen kirjoessa taivaanrannan pilviharsoa. Kaukana Vänninmäen suunnassa kukkuvan käen helkkyvä laulu täydensi tunnelman, ja Viitanep oli hämmentynyt ja suorastaan haltioissaan. Moninaisissa paikoissa oli tullut kierrettyä, mutta täällä luonnon ja ihmisten välinen ristiriita nousi esiin niin räikeänä, että sitä oli lähes mahdoton ymmärtää. Missä oli se elämän sopusointu, joka liittäisi yhteen yhteiseen ekosysteemiin ympäristönsä kanssa nämä asukkaat, joiden elämä kaiken tämän kauneuden keskellä vaikutti olevan äärimmäistä ahdinkoa.

– Kaunista, kaunista. Todellista sielunmaisemaa, kuten sanoit. Osaatteko ollenkaan itse ymmärtää ja nauttia kaikesta tästä, huokasi Viitanep.
– Tottakai osataan, miksei osattaisi? Asseri hämmästeli. - Varsinkin näin kesällä, mutta on toki talvessakin puolensa, kun ajattelee kimmeltäviä hankia, huurteisia puita ja sinistä taivasta, niin kyllä upeeta on ympäri vuoden.
– Hyvältähän tuo kuulostaa, mutta miksi sitten te rääkkäätte itseänne noissa kamalissa kuumahuoneissa?
– Eihän me suinkaan rääkätä. Saunahan on ikivanha puhdistautumis- ja rentoutumispaikka. Ajattelepa saunanjälkeistä oloa. Kuinka mukavan raukea ja suvea olo on, kun on saanut hikoilla itsestään ulos kaiken stressin ja muut murheet.
– Toisaalta, kun nyt tuumin oloani, niin taidatpa olla oikeassa. On jotenkin kevyt ja rento, jotenkin todella leppoisa tuntu.

Polku puikkelehti lehtomaisessa kesämaisemassa. Siitä erkani haarautumia ja niitä liittyi siihen. Viitanep nautti maiseman idyllistä niin, että oli jopa yllättynyt huomatessaan lentolaitteensa ilmastyvän näköpiiriin.
– Menipä se nopeasti, hän tuumi matkasta. Kiitos sinulle kaikesta, en varmaan olisi yksin osannutkaan tänne. Luultavasti olisin jäänyt ihailemaan ja nauttimaan luonnonrauhasta. Meilläpäin ei ole mitään vastaavaa.
– Kiitos vaan itselesi. Kuinka pian arvelet saavasi kuntöön tämän aluksesi? kyseli Asseri. - Vieläkö tapaamme ennen kuin lähdet?
– Toimitusajasta ei tullut muuta ilmoitusta kuin ”lähtee välittömästi”. Kaiketi se voi tulla aivan koska vain. Täällähän minä siihen asti olen, joten kukapa tietää näemmekö vielä, Viitanep totesi.
– No, joka tapauksessa, jollei nähdä niin oikein hyvää matkaa. Oli todella mukava tutustua.
– Samoin sinuun, Mikäli varaosalähetys ei aivan pikapuoliin saavu, niin ehkäpä poikean vielä morjestamassa, mutta vain siinä tapauksessa, ettei saunaa lämmitetä. vastasi Viitanep ja halasi Asseria lämpimästi.

Asserin lähdettyä Viitanep nousi aluksensa kannelle ja loi katseensa yli aavan suon ja veti syvään henkeä. Oli tämä todella omalla tavallaan kiehtovaa. Suon tuoksu kesäyössä oli huumaava ja korkealla mäenrinteellä kukkui käki. Suuri kuparinhohtoinen kuu kiipesi suon takaa näkyvän metsän päälle. Ei malttanut tähtimatkaaja painua punkkaansa, vaan istui kupumaisella kennorakenteen katolla ja katseli kuuta.
- Onkohan tuo se kaasuplaneetta, jonka kiertoradalla on se varaosapiste, vai liekkö tämän planeetan kuu? Hän pohti hetken, mutta päätyi sitten jälkimäiseenvaihtoehtoon. - Kyllä se kuu luultavasti on.
Uni ei tullut Viitanepin silmään ja aikansa kesäyötä ihmeteltyään hän päätti rhtyä töihin. Vaanha hajonnut välilauhdutin oli poistettava uuden tieltä ja sen hän voisi tehdä varaosalähetystä odotellessaan valmiiksi.
Laskeuduttuaan aluksensa teknisiin tiloihin hän teki järkyttävän havainnon.

– Eihän täällä ole työkaluja. Ilman tarvittavia kaluja ei vaihtohomma onnistu. Olisi pitänyt hoksata myös tilauksen yhteydessä huomioida asia ja täydentää varaosat riittävillä työkaluilla.
Nopea yhteydenotto varaosapisteeseen selvitti asiaa, mutta myös synkensi tilannetta. Varaosapisteessä ei ole työkaluja, ne on tilattava alan tukusta, ja toimitus kestää noin yhdeksäm maan vuotta.
Viitanep oli jo masentumassa. Yhdeksän vuotta tässä kauniissa, mutta niin alkeellisessa maailmassa, oli verrattavissa elinkautiseen karkoitukseen tugarmasta. Ainakin se sellaiselta tuntui, kun saunakokemuksen painajainen kohosi mieleen.
Sitten mieleen nousi uusi toivoa antava ajatus:
– Asseri. Asserihan oli puhnut olevansa seppä ja samalla maininnut jotain korjaustaidoistaan. Asserilla siis oli oltava työkaluja.

Viitanep päätti siinä samassa lähteä takaisin Asserin pakeille. Hän lähti kävelemään ripeästi takaisin polkua, jota pitkin he jokin aika taaksepäin olivat saapuneet. Kuljettuaan jonkin aikaa, hän saapui polkujen risteykseen. Katsoessaan kumpaankin suuntaan, maisema näytti aivan yhtä tutulta, tai tuntemattomalta. Hetken aprikoituaan hän lähti etenemään päättäväisesti eteenpäin.



11 Luku

Viitanep oli aivan hämmästyksissään. Koskaan aikaisemmin hänelle ei näin ollut päässyt tapahtumaan. Hän oli eksyksissä.
Viitanep istahti pehmeälle sammalmättäälle tuumaamaan tilannettaan. Löytyisikö nyt perusteellisesta diplomaattikoulutuksesta ratkaisua tilanteeseen.
Ja ratkaisuhan löytyikin, muttei suinkaan koulutuksesta, vaan sammalmättäästä.
Mätäs oli nimittäin toiminut jo vuosien ajan erään maallisen eliölajin kotipesänä, sillä se oli majoittanut sisälleen varsin mojovan määrän keltakusiaisia. Kusiaiset olivat tähänastiseen oloonsa olleet varsin tyytyväisiä, mutta nyt niiden huumorintaju loppui siihen, kun joku tälläsi ahterinsa kotikeon katolle.
Varsin joutuisasti kusiaisten vastaanottokomitea löysi tiensä haalariasun sisäpuolisiin tiloihin ja Viitanep tunsi ahterissaan tulisen tervetuliaistoivotuksen.

Metsä ryskyi ja pienempää näreikköä lakosi Viitanepin jaloissa, tämän rynnätessä haalareitaan riisuen lävitse läpitunkemattoman ryteikön.
Parinsadan metrin maastojuoksun jälkeen hän oli onnistunut saamaan haalarit yltään ja alkoi päästellä jo kalsareitakin, kun hän yllättäen havaitsi metsän loppuneen. Viitanep pällisteli ympärilleen hämmästyneenä. Hän oli joutunut varsin viihtyisään pihapiiriin, jossa tepsutteli puolentusinaa kanaa aikaisen aamuauringon valossa. Asuinrakennuksen portailla seisoi vesisanko kädessään varsin verevän oloinen naisihminen katselemassa pihaansa rynnännyttä miestä.

- Sieltäpä sitä tuleekin varsin rivakka sulhasmies. Housut sillä on jo valmiiksi riisuttukin, enpä moista aloitteellisuutta ole vielä aiemmin nähnytkään. nainen tuumi rappusiltaan.

- Eksyin vähän tuolla metsässä ja taisin istahtaa vahingossa jonkun ötökän pesämättäälle. Ai hirmunen sentään, kun tulistelee, ähisi Viitanep selitellessään äkkinäistä tuloaan, puistellen samalla viimeisiä kusiaisia asusteistaan.

Nainen laski sangon kädestään ja tuli vilkaisemaan vierastaan lähempää. varsinkin tämän takapäätä. Venytti hieman kalsarin kuminauhaa ja vilkaisi punottavia pakaroita.
- Oletpa onnistunut löytämään oikein kunnon kusiaispesän, johon olet takapuolesi tällännyt. Ei tuolle nyt mitään voi tehdä. Ota vaan vastaan, mitä tuleman pitää, nainen tokaisi.
- Ku-ku…kuoleeekos tähän? Viitanep sai säikähdykseltään kysyttyä.

- Missä sinä oikein olet elänyt? nainen vuorostaan kysyi nauraen. -Etkö sinä muka tiedä, että kusiaispesässä istuminen on suurinta kansanhuvia Suomessa?

Viitanep oli entistäkin enemmän ymmällä. Olihan hän nähnyt reissuillaan monenkin näköistä ja kaikenmoisia hulluja oli tullut kohdattua, mutta tämä alkoi jo viedä voiton ja ylivoimaisesti. Kyllä nämä saunomiset ja kusiaispesäistumiset olivat jo diplomaattikurssinkäyneellekin täysin käsittämätöntä itsekidutusta.

Nainen läppäsi kämmenellään Viitanepin kihelmöiville pakaroille. - Vedä vaan housut jalkaan ja tule tuonne tupaan. Minulla on siellä piirakat kuumana ja kahvi valmiina.

- Piirakat kuumana? Viitanep säikähti. Mitähän nyt oli tulossa? Hän muisti Asserin tulisen saunan ja yhdisti ”kuumat piirakat” mielessään edelliseen kokemukseensa kuumuudesta.
Kahvi oli tutumpi sana, se oli sentään tullut lyhyesti esille koulutuksen jossakin vaiheessa.

Olihan diplomaattikoulutuksessa tähdennetty erilaisten kulttuurien tapojen ja käytäntöjen ennakkoluulottoman kohtaamisen tärkeyttä, mutta nyt Viitanep jo harkitsi vakaasti tuon säännön uhmaamista ja pikaista pakenemista paikalta. Tosin, oman urakehityksen kannalta voisi olla hyödyksi tutustua henkilökohtaisesti tuohon ”kahvi” nimiseen nautintoaineeseen, josta kurssillakin oli mainittu.

Viitanep päätti ottaa riskin ja noudattaa kutsua.

Ja kyllä kannattikin.

- Hyvvee piirakkoo, mutisi Viitanep suu täynnä munavoilla ladattua uunituoretta perunapiirakkaa.

- Siehä taijatkkii olla savosta? nainen kysäisi.
- En ole, kuin Tugarmasta, Viitanep oikaisi saatuaan suunsa tyhjäksi. - Vaan hyvää on piirakka. Enpä ole ennen moista herkkua maistanutkaan.
– Niihä se miun entinen ukkoikin sano, jot miult saap maailman parasta piirakkaa, nainen hymisteli tyytyväisenä saamiinsa kehuihin ja kysäisi vielä:
- Onks siul joku nimikii?
- Onhan toki. Anteeksi vain, etten huomannut esitellä tuon hässäkän yhteydessä. Minä olen Viitanep.
- Viitanep? Onpas omituinen nimi. Onkos siulla etunimmee ollenkaan?
- Ei minulla ole mitään muuta nimeä. Ei Tugarmassa kenelläkään ole kuin yksi nimi, Viitanep kertoi.
- Minä olen Liisa Volotinen. esitteli nainen vuorostaan itsensä. - Ootko sinä Viitanep joku ulukomaalainen, ku on sinussa tuota ulukomaalaisen näkköö hiukan? kysyi Liisa, ja jatkoi vielä. - - Vaikka hyvin sinä Suomee ossaat puhua. Onkos se Tukarma jossain ulukomailla? Liisa Volotinen alkoi oikeasti kiinnostua Viitanepista ja tämän lähtökohdista.
- Kaukana se on täältä Suomesta, se Tugarma, Viitanep huokaisi haikeana. - Kovin on kaukana.

Kahviteltiin siinä ja keskusteltiin asioista kaikenmoisista ja tuntuivatpa siinä henkilöiden kemiatkin tutustuvan toisiinsa.
- Vai, Otrashalmeessa sinä vieraisilla olet ollu, Liisa huokasi. - Onko se Asseri Ryöni sinnuu renkinään pidelly? Olisipa sitä tälläkin paikalla osaavalle miehelle puuhaa, vaan mistäpä sitä meikäläinen rengille palkkaa maksaisi. Yksinäinen ihminen. Paikat täällä vain huollon puutteessa riutuu ja rapistuu. Eipä sitä hento naisihminen jaksa , eikä ossaakkaan kaikkee kohentaa.

Viitanep haistoi tässä olevan erinomaiset mahdollisuudet uuden diplomaattisen suhteen solmimiseen, joskin asian eteneminen vaatisi, mikäli hän oli oikein ymmärtänyt, paikallisissa oloissa tapahtuvaa työsuoritetta.


- Eipä minulla tässä isompaa kiirettä ole mihinkään, Viitanep huomasi sanovansa. - Oikeastaan olen matkalla Ceti Epsiloniin, eikä pientä viivästystä huomaakaan aikataulussa Ja ainahan voin ajaa hiukan lujempaa ja ottaa aikaeron kiinni.
- Voisitko todellakin jäädä muutamaksi päiväksi? Liisa Volotinen hymyili onnellisena. - Olisi se vaan niin ihanaa.

12 Luku

Muutama päivä vierähti joutuisasti Liisan apuna. Viitanep kohentelli rempalleen päässeitä paikkoja. Rivakka työmies maalaili rapistuneita julkisivuja, uusi kanalan huopakaton ja lammashaan aitauksen. Pian oli pihapiiri saanut uuden yleisilmeen, jota kelpasi katsella. Tyytyväisenä tarkastelivat molemmat avaruusmiehen aikaansaannoksia. Ujon toiveen vielä talon emäntä esitti vieraalleen.
– Josko sinä Viitanep vielä kunnostaisit tuon pikkulan?
– Johan toki, kun näytät mikä se pikkula on ja kerrot mitä sille pitää tehdä. Mukavaahan se on puuhailla näitä tämän tason askareita. Eipä juuri meikäläisen diplomaattiuralla päse näin konkreettisesti käsitöihin tarttumaan.
Liisa opasti Viitanepin huussin luo ja kertoi toiveensa tehtävästä remontista.

Oivallettuaan huussikeksinnön olevan poikkeuksellisen edistyksellinen ja nerokas innovaation tuote, Viitanep kopioi salaa huussin rakenteen ja sen nerokkaan yksinkertaisen tekniikan.
Huussihan oli laite, joka käytännössä ei juurikaan voisi mennä epäkuntoon ja Viitanep oivalsi, kuinka tärkeä näin edistyksellinen laite olisi myös Tugarmalaisille.

Hetken pohdittuaan, kuinka Liisa mahtaisi suhtautua huussitekniikan teollisuusvakoiluun, hän päätti ottaa riskin ja tiedustella laitteen omistajan näkemystä huipputekniikan ulosviennistä.

- Vai huussi se sinnuu kiinnostaa? Saathan tuon toki kuvata ja kotiisi rakentaa samanlaisen. Eipä tuossa perushuussissa juuri patenttisuojaa taida olla.

Tyytyväisenä Viitanep myhäili itsekseen. Nyt hänellä olisi jotain todella merkittävää kotiinviemistä reissultaan.
Sukkelasti vierähti vielä pari lisäpäivää Liisan apuna. Liisan opastamana myös tilan rempalleen jääneet miestentyöt hoituivat varsin rivakkaa vauhtia ja pian koitti hetki, jolloin Viitanepin oli aika hyvästellä uusi maallinen tuttavuutensa. Hieman haikeissa tunnelmissa hän vaelsi alukselleen Vänninmäen juurelle. Tokihan Liisa oli lähtenyt oppaaksi ja saattelemaan riuskaa työmiestään ja näin varmisti, ettei Viitanep eksyisi uudelleen outoihin maisemiin.
Liisan entiseltä mieheltä Volotiselta oli jänyt pakillinen työkaluja, joita Viitanep sai asiaa tiedusteltuaan lainata.

Varaosalähetyskin oli ehtinyt perille Viitanepin poissa ollessa, ja niiltä osin asiat näyttivät alkavan lutviutua.

Eipä aikaa ehtinyt paria tuntia kulua, kun lauhdutinkenno oli asennettu paikalleen ja diapaasimassalla oli tukittu pieni reikä, jonka mikrometeoriitti oli aluksen lasimaiseen kuoreen iskenyt.
Paikkausaine vaati pienen kovettumisajan, joten nyt oli hyvä hetki hyvästellä vieraanvarainen emäntä ja sen jälkeen piipahtaa suorittamassa jäähyväisten jättö myöskin Asserin luona.

Kun tarvittavat kohteliaisuudet oli hoidettu, Viitanep istuutui aluksensa ohjauskabiiniin ja suhahti yläilmoihin. Liisa jäi seisomaan Vänninmäen juurelle ja vilkutti vielä pitkään viimeisenkin pikkupisteen kadottua jo aikaa sitten näkyvistä.

Ja niin jatkui rauhallinen maalaiselo Käntynkylässä. Kesä alkoi kääntyä syksyn puolelle, kun Liisa huomasi, etteivät kaikki asiat tainneet aivan entisellä mallilla olevan.

- Onkos sinulla sen kesäisen vieraasi yhteystietoja? Liisa tiedusteli Asserilta, tehtyään vasiten asiaa Otrashalmeeseen.

- Viitanepia meinaat? Asseri vastasi kysymyksellä.
- Vaan mitäpä erinomaista sinulle on Viitanepille.

- Katoppa, kun se Volotinen ei aikoinaan minulle saanu lasta aikaiseksi, vaan toisenlainen toimen mies tuntuu olevan tämä sinun vieraasi. Minä taijan olla pieniin päin. Liisa paljasti.


- No, mutta. Onneksi olkoon, Asseri riemastui.
Missä välissä sinä sen Viitanepin ehdit rehvata?

- Olihan se minullakin joitakin päiviä työmiehenä, ennen lähtöään, Liisa muisteli ääni haikeana.
Vaan, mihin minä yksinäinen nainen pienen lapsen kanssa joudun, kun on se tilakin niin pieni, että eihän se minuakaan kunnolla elätä.

- Taitaa se Viitanep olla niin kaukaa kotoisin, ettei sitä tavoita millään konstilla, Asseri arveli.

- Niihän se minullekin sano, Liisa muisteli. – Sano, jotta kaukaa avaruuden toiselta laidalta on kotoisin.

Asseri mietti hetken uutta tilannetta ja tuumaili sitten Liisalle.

- Mitäpä, jos tehtäisiin niin, jotta myyt tilasi minulle. Saat jäädä kotipaikallesi asumaan ja saat täyden käyttöoikeuden tilaan ja sen laitteisiin, sekä rakennuksiin.
Otrashalmeessa ei vielä ole perillistä, ja jos lapsi on poika, niin siitä tulee sitten seuraava Otrashalmeen isäntä.

Viisitoista vuotta myöhemmin neljätoistavuotias Turga Volotinen oli äitinsä Liisan ja Asserin kanssa heinätöissä kanssa Otrashalmeen pitkillä pelloilla.
Hetken mielijohteesta poika nappasi käteensä heinäseipään ja nakkasi sen ihmeemmin vauhtia ottamatta noin neljänkymmenen metrin päähän.

-Tuosta pojasta se tulee vielä melkoinen keihäänheittäjä, Asseri tuumi Liisalle.

- Niin, vastasi Liisa ylpeyttä äänessään. – Kuinkahan pitkälle tuo seiväs olisikaan lentänyt, jos siinä ei olisi ollut noita tuoreita heiniä päällä?

---------- LOPPU---------

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kaukainen vieras 2021-07-07 09:57:13 Arska
Arvosana 
 
N/A
Arska Arvostellut: Arska    July 07, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut


Laitetaanpa tänne hieman jatkoa Asserin tarinasta.Ihan vaan uteliaisuudesta nähdä, lukeeko kukaan näitä vanhoja.


Turkka.



Vaikka lähes unohduksiin olivat jo painuneet universaaliin diplomaatin ja avaruuden kaukomatkaajan Viitanepin lyhytkestoisen vierailun vaikutukset, joiden seurauksena Käntynkylän Otrashalmeen tilalla jatkuvuus turvautui, niin Suomalaiseen urheiluhistoriaan ne tulivat jättämään omat omituiset merkkinsä.

Sen diplomaattisen suhteen seurauksena, jonka Viitanep onnistui solmimaan maan kansalaisen Liisa Volotisen kanssa, syntyi poika, josta erinäisten järjestelyjen kautta kehkeytyi myöhemmin Otrashalmeen sukutilalle perillinen ja tilanpidon jatkaja.

Käytännön syistä päätyi Otrashalmeen isäntä Asseri Ryöni tunnustamaan pojan omakseen. Tämä totuudenvastainen teko, josta sovittiin Turga Volotisen äidin Liisan kanssa, tehtiin puhtaasti käytännön- ja verotusteknisistä syistä. Näin oli helpompi ja luontevampi tulevaisuudessa siirtää isännän vastuullinen toimi Turgan harteille.

Turga varttui ja vahvistui, niin kuin maaseudulla pojat tekevät, tilan töihin osallistumalla voimiensa ja kykyjensä mukaan. Ensin kavereiden suussa ja myöhemmin yleisenä käytäntönä Turga nimi muotoutui paremmin Suomalaiseen kieliasuun istuvaksi Turkaksi.
Siirtyessään virallisesti Ryönin sukuun, koko nimi vaihtuikin asuun Turkka Ryöni.

Turkka ei erityisemmin poikennut ulkoisilta ominaisuuksiltaan ikätovereistaan, mutta oli joitakin kykyjä ja taitoja, jotka ilmaisesti periytyivät hänen omilta vanhemmiltaan. Isän puolelta lähtöisin oli ilmeisen kehittynyt kehon voimavaranto. Ruista tuntui löytyvän nuorukaisen ranteista enemmän, kuin konsanaan oli löytynyt Salomon Ryönin hihasta ja Salomonhan oli ollut aikoinaan legendaarinen voimapesä.

Äidinpuolen verenperintöä lienee ollut viehtymys heitellä erilaisia esineitä., lähinnä heinäseipäitä pitkissä kaarissa Otrashalmeen pelloilla. Kansallisesti- ja jopa kansainvälisesti menestyneitä keihäsmiehiä löytyi äiti Liisan sukuhistoriasta.

Asseri Ryönin kehotuksesta Turkka liittyi pakallisen urheiluseuran jäseneksi ja alkoi harrastaa .
Hiipumassa oli jo toiminta Käntynkylän urheiluseurassa, Käntynkylän Ryhdissä ( Kä- Ry), joka oli aikoinaan perustettukin lähinnä painiseuraksi Käntynkylän suuren pojan Salomon Ryönin uran tukemiseksi ja eteenpäin saattamiseksi.
Niin alkoi Turkka Ryönin urheilijaura pienen Käntynkylän kyläseuran riveistä. Piiritason kilpailujen kautta Kalevan kisoihin ja siitä hallitsevana suomenmestarina seuraaviin olympialaisiinkin.

Valtakunnassa lamakaudet olivat vuorotelleet taantumien kanssa jo pitkään, eikä kotomaisen urheilun rahoitustilanne hurrauksia irrotellut. Pienen ja piskuisen joukkueen valtakunta sentään pystyi lähettämään kisoihin. Kuusikymmentä neljä toimitsijaa ja erilaista poliittista urheilujohtajaa, neljä urheilijaa, sekä kaksi valmentajaa. Urheilijoista kaksi oli painijoita, yksi soutaja ja yksi tietysti keihäsperinteen vaalijaksi laitettu hallitseva suomenmestari Turkka Ryöni.

Asseri Ryöni jäi kotiin jäävänä toimitsijana pois matkasta, koska ei ollut kouluttautunut valmentajaksi Urheiluliiton järjestelmien kautta, eikä näin ollen ollut kelvollinen hyväksyttäväksi riittävän ammattitaidon omaavaksi. Tosin Turkan urheilulliset ansiot puhuivat siinä määrin selkokieltä, että Asseri sai luvan jatkaa kotikutoista valmennustyötään.
Asseri, joka hyvinkin tarkoin oli perillä Turkan kyvyistä ja todellisesta suoritustasosta, lähinnä pyrki hillitsemään pojan intoa.
- Äläpä sitten turhaan heittele, äläkä käy kykyjäsi suotta päiten esittelemään. Sen verta heität, jotta riittää. Turha sitä on lähteä kyvyillään elvistelemään.
Eikä Turkalla sen suuntaisia taipumuksia ollutkaan. Vajaa kahdeksankymmenen kolmen metrin kaari ensimmäisellä kierroksella oli Suomenmestaruuteen riittänyt, eikä Turkka valmentajansa ohjeen mukaisesti sitten enempää heittänytkään.
Kisavalitsijoita tämä onnenkantamoinen arvelutti kovastikin, mutta säännöt, …ne säännöt.
sääntöjen mukaan hallitseva maan mestari oli toki matkaan laitettava. Varsinkin, kun toiseksi mestaruuskilpailussa tullut oli heittänyt lähes yhdeksän metriä lyhyemmän kaaren parhaallaan.

Niukasta kisabudjetista johtuen matkaan lähteneet urheilijat nimettiin toistensa varamiehiksi, joten yllättävien tilanteiden varalta voitiin osallistuminen varmistaa näinkin nerokkaalla ja taloudellisella oivalluksella.

Yleisen niukkuuden vuoksi ei Suomella ollut varaa televisioituihin kisalähetyksiin ja muutoinkin, koska valtakunnassa oli talous taantunut kuusikymmentäluvun tasolle, ei televisioita olisi ollutkaan, kuin äveriäimmillä kansalaisilla ja heillähän toki oli omat keinonsa kuvallisten lähetysten seuraamiseksi. Liian kalliita olivat nämä keinot tavallisen rahvaan käytettäväksi.
Näinpä joudummekin seuraamaan olympialaisia kilpailuja radiovastaanottimien välityksellä.
Onneksi sentään Yleisradiolla on laittaa matkaan värikkäät selostajat Ruponen ja Roosten.

Heti ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä tulikokeeseen joutuu jo ensimmäinen Suomalainen.

- No, niin. Aloittaa Ruponen selostuksen.
- Keihäskarsinnan A-ryhmän aloittaa Norjan keihäskaksosista Nils Björndhalen. Norjalaisen keihäskoulun kasvatti lähes kaksimetrinen Björndhalen on kaksoisveljensä Björnin tavoin kilpailun ehdottomia ennakkosuosikkeja. Molemmat veljeksistä ovat heittäneet tänä kesänä yli yhdeksänkymmenen kahden metrin ja johtavat maailmantilastoja selkeästi.
- Björndhalen ottaa kepin käteensä. …Lyhyt rivakka vauhti, käsi taakse ja kiskaisu. Siinä on räväkkyyttä, vaikka toisille jakaa. Keihäs lentää…lentää, …lentää,…Lähes kahdeksankymmentä seitsemän….kahdeksankymmentä kuusi kaksikymmentä kuusi. Huh, huh, mikä kaari heti alkuun. Siinä sitä on nielemistä seuraaville. Karsintaraja on kahdeksankymmentäyksi viisikymmentä ja norjanpoika paiskaa lähes kuusi metriä yli.
- Ja sitten heti seuraavaksi onkin vuorossa meidän Turkka Ryöni, joka on tänä kesänä heittänyt lähes kahdeksankymmentä kolme metriä. Nakkaapa nyt Pohjois-karjalan poika samanlainen, niin olet loppukilpailussa. No, niin keppi on jo ilmassa…ihan hyvän näköinen kaari ja taitaa tipahtaa juuri sinne kahdeksankymmenen kahden paremmalle puolelle,…mutta …punainen lippu. Hyvä heitto, mutta harmi vain yliastuttu. Toisella kierroksella samanlainen, niin hyvä tulee.

- Keihäänheiton A-ryhmän kolmas ja viimeinen heittokierros. Karsintarajan ovat ylittäneet Norjan Björndhalen, Venäjän Roskinnov ja Ulahin. Kuuban Martin, sekä Valko-venäjän Bapuzenko. Suomen Ryöni on yhä vailla tulosta. Kaksi ensimmäsitä heittoa olivat niukin naukin ehkä karsintarajan yli, mutta hiuksenhienosti yliastuttuja. Ja seuraavana on jälleen vuorossa Meidän keihäsmiehemme. Toivottavasti nyt Ryöni heittää sen verran varman päälle, että tulos syntyisi. Voi olla, että loppukilpailuun riittäisi tuollainen kasiykkönen, jopa hieman allekin.

- No, niin. Nyt se on sitten näytön paikka. Lyhyt vauhti, …käsi taakse ja ..repäisy. Nyt ainakaan ei ole yliastuttu. Matkaan viivalle jäi ainakin kolme metriä. Mutta,…voi…voi… Kovin on matala kaari, tuo ei voi lentää riittävän kauas. Ei, kyllä se lähelle menee…ei sehän lentää yli karsintarajan ..ja selvästi…Kyllä sitä ruista löytyy Suomipojankin hihasta. Sehän on aivan huikea kaari ..ainakin Kahdeksankymmentä neljä-, ehkä jopa viisi metriä. Kuinka kauas se olisikaan mennyt, jos se olisi lähtenyt korkeammalle. Siinähän olisi jo Norjan Björndhaleninkin johtoheitto ollut vaarassa. Sehän on kahdeksankymmentä viisi nolla kuusi.
Sillähän irtoaa A-ryhmän kolmas sija heti Norjalaisen ja Venäläisen jälkeen, ei tuosta jäljellä olevasta porukasta kukaan nouse sitä uhkaamaan. En ainakaan usko.

Kuudes kisapäivä

- Täällä jälleen Mauri Ruponen ja Samuli Roosten ja olympialaisten kuudes kisapäivä. Hyvin ei alkanut tämä päivä Suomalaisittain. Soudun alkuerissä toiseksi tullut ja jatkoon selvinnyt Suomenlahden soutajien Satu Ukkosmäki ei selvinnyt jatkoon välierästään. Ratarikkoon sortunut Korean Sim Hui ajautui kiinni Ukkosmäen yksikköön ja suisti myös Ukkosmäen soutulinjaltaan. Molemmat kilpailijat diskattiin ratarikon vuoksi. Suomalainen oli tapahtumahetkellä nousemassa lähdössään kolmannelle sijalle ohi Korealaisen. Kolme parastahan lähdöstä selvisi jatkoon.

- Nyt olen täällä painiareenalla, jossa ensimmäinen Suomalainen on pian vuorossa. Huonoja uutisia täältäkin on kerrottavana. Lakeuden lukon Elmeri Kovarauta on sairastunut vatsatautiin, ja hänen sijallaan painii varamies, jonka nimeä en vielä tiedä. Tuskin se kuitenkaan on Soutaja Satu Ukkosmäki, tai keihäsmiehemme Ryöni, joten vaihtoehdoksi jäänee sarjaa alempana painiva Sami Koprakka, jonka seura muutoin on samainen Lakeuden lukko.
Perinteisen huono arpaonni tuntuu Suomalaisittain jatkuvan, sillä vastaan asettuu Ehdottomasti sarjan ennakkosuosikki Ukrainan Marion Gornyev. Karpaattien karhu.

No, niin…ja sieltähän molskille jo asteleekin Gornyev itsevarman näköisesti. Ilmeisesti hän jo tietää vastustajansa vaihtuneen sarjaa alempana painivaan Koprakkaan. Tämä on todellinen tulikoe Koprakalle. Saas nähdä, kestääkö minuuttiakaan, kun Koprakan hartiat kastuvat. Ehkä olisi ollut parempi luovuttaa…..Mitä he…ihmettä, eihän tuo ole Koprakka. Jos tuo ei ole, niin kuin ei ole, myöskään Elmeri Kovarauta, niin sen täytyy olla …Ryöni. Siinähän meidän varamiehemme ovat.
Mitä siellä oikein päättäjien päässä liikkuu, Ryönillähän olisi onnistuessaan keihäässä ollut mahdollisuudet jopa palkintopallille, tai ainakin hyvään sijoitukseen. Gornyevin käsittelyn jälkeen voi kepin heiton jo melkein unohtaa.
Toisaalta, Ryönin seurahan on Käntynkylän Ryhti, joka onkin perustettu aikoinaan nimenomaan painiurheilun kehittämiseksi. Ehkä siellä on opetettu myöskin keihäsmiehelle painin saloja. Ryönihän on, vaikkei mikään pitkä mies, niin varsinainen jässikkä ja lienee jokseenkin samassa painoluokassa Karpaattien karhun kanssa.
Nooo, jos tässä nyt realistisia ollaan, niin eipä taida Ryöni viihtyä molskilla sitäkään, minkä Koprakka olisi pystyssä pysynyt.

No, niin. Siellä jo mattotuomarin pilli soi. …Mitä siellä nyt tapahtuu? Eikä…Suomalainen komennetaan mattoon. Ryöni on hyvin hämmästyneen näköinen, mutta Valkovenäläinen mattotuomari näyttää jalkaansa. Käyttikö Ryöni jalkaansa sääntöjen vastaisesti? Ilmeisesti näin on ja nyt ei hyvältä näytä. Gornyev pääsee päälle ja se juuri on hänen vahvinta alaansa. Siitä lähtee nosto ja heitto ja se onkin sellainen heitto yleensä, että siinä vastapelurin luut rutajaa….
Tuomarin pilli soi ja Gornyev nappaa otteen Ryönin vyötäisiltä ja nostaa. ..Ei! Nyt ei hyvältä näytä Ryönin kannalta. Nyt on Ryöni ilmassa ja Ukrainalainen aloittaa kammottavan heittonsa astumalla askeleen sivulle ja…Ei ! HERRANEN AIKA! VOIKO TÄMÄ OLLA TOTTA! Mitä siellä nyt tapahtui, Gornyev ei ehtinyt kissaa sanoa edes englanniksi, kun hartiat paukahtivat mattoon.
Katsotaanpa nyt tuosta screeniltä hidastettuna, mitä siinä oikein tapahtui. Gornyev nostaa ja valmistautuu heittoonsa. Ryöni on jalat ja kädet levällään ja yrittää haitata suoritusta. Nyt Ryönin vasen käsi heilahtaa ja kietoutuu Gornyevin vyötäisille ja heti perään oikea. Mies tempaisee itsensä otteesta omituisella pyörähdyksellä ja on samassa Gornyevin ravatissa.
Nyt viedään Karpaattien karhua sellaisella kyydillä, ettei mies moista koskaan ole kokenut. Tuskin kukaan muukaan on.
Ryöni heittää Gornievin ravatista suoraan selälleen molskiin niin että, jalat käyvät kohti kattoa ja taitavat siinä kantapäät viistää hallin valaisimia, vaikka ne ovatkin jossakin kahdeksan metrin korkeudessa.
Auttakaa jo hyvät ihmiset se Ukrainalainen sieltä ylös, että pääsette paikkaamaan molskin mattoa. Eihän tuollaisen heiton jälkeen enää mikään matto voi olla ehyt.

Niin, että semmoista täältä tänään. Siinä näytti Pohjois-Karjalan karhu Karpaattien karhulle, että suurempia ne ovat karhut meilläpäin. Suurempia ovat.


Viimeinen kisapäivä

- No, niin hyvät kuulijat. Tänään sitten on se suuri päivä, tuleeko Suomalaisesta Turkka Ryönistä kaksinkertainen olympiamitalisti ja jopa kaksinkertainen olympiavoittaja. Se selviää kohta, sillä alkamassa on keihäänheiton finaali. Täällä Mauri Ruponen ja Samuli Roosten Suomen Yleisradio.

Keihäänheiton ehdottomia ennakkosuosikkeja ovat Norjan Björndhalenit, jotka ovat varsin tasapäisesti kilpailleet pitkin kautta ja ovat ainoat yli yhdeksänkymmentä metriä heittäneet tänä vuonna. Nyt on jännittävää nähdä, yllättääkö Ryöni jälleen ja kiilaa palkintopallille.
Karsintakierroksellahan Suomalainen jo nousi uhkaamaan Venäläistä Roskinnovia. Vieläkö löytyy Käntynkylän miehestä yllätysmomenttia aina Norjalaiskaksikon lyömiseen. No, se nyt on ehkä jo liikaa toivottu, mutta kyllähän Ryöni näytti jo painimolskilla, että ruista hihasta löytyy. Sen, kun saisi vain vielä liitettyä kepinvarteen keihäskisassa, niin eikö yllätys saattaisi muhia siinäkin lajissa.

Olosuhteet ainakin ovat hyvät ja kisasta näyttää tulevan korkeatasoinen. Siellä nyt on jo alkupään heittäjistä useampikin heittänyt yli karsintakierroksen karsintarajan ja kisaa johtaa Saksan Sommerwelt yli kasikuutosellaan ja toisena on Kuuban Martin. Hänelläkin tuollainen karvan auki kasivitonen.

Ja seuraavaksi vuorossa onkin jo meidän mitalimiehemme painimolskilta. Turkka Ryöni, Käntynkylän Ryhti. Tämä Turkkahan onkin varsinainen Elmo, jos muistatte aikoinaan radiokuunnelman Elmosta, joka olikin varsinainen urheilun monilahjakkuus.
Mutta tämä ei ole radiokuunnelma. Tämä on täyttä totta ja nyt on menossa keihäänheiton olympialainen loppukilpailu, jossa heittovuoroon tulee Suomen Turkka Ryöni.
Heitäpä nyt Turkka sellainen kasivitonen, niin sillä olet jo mukana kolmella viimeisellä kierroksella. Sen uskallan luvata, vaikka ensimmäinenkin kierros on vasta puolivälissä.
Siellä seisoo nyt Suomalainen. Keihäs vasemmassa kädessään, siirtää sen nyt oikeaan käteensä ja kohottaa katseensa kauas alastulopaikalle. Katsopa nyt Turkka tarkoin sinne kahdeksankymmenen viiden- kuuden metrin päähän ja laita keihääsi sellaiseen kaareen, että se kantaa sinne asti.
Rauhallisesti aloittaa Ryöni vauhdinoton. Kiihdyttää nyt ja tempaisee käden taakse ja…raju riuhtaisu saattaa keihään matkaan. Nyt lähti hyvin… keihäs kohoaa kauniissa asennossa ja se lentää…se lentää kauas, ja se lentää, lentää ja lentää,. Yli yhdeksänkymmentä metriä. SE ON YLI YHDEKSÄNKYMMENTÄ YKSI METRIÄ! Ehkä yli yhdeksänkymmentä kaksikin. Se on kaamea heitto, se on hirmuinen heitto. Sitä ei kukaan tule rikkomaan tänään. Nyt on luu lyöty kurkkuun Norjalaiskaksikolle ja Venäjän Roskinnoville.
Ei sieltä tule ohi enää Kuuban Martin, eikä Valkovenäjän Bapuzenko. Ei sieltä tule ohi enää kukaan muukaan. Tässä voitaisiin lopettaa kisa ja jakaa mitalit, ainakin kultamitali jo Suomalaiselle. ei sieltä kukaan enää ohi tule, ja jos tulee, niin Suomen Turkka heittää vieläkin pidemmälle.
Kyllä se niin on, että kultamitali keihäänheitossa kuuluu Suomelle. Jakakoon muut niitä himmeämpiä, aivan kuten parhaaksi näkevät.

- Kultamitali kuuluu Suomelle ja Käntynkylän karhulle Turkka Ryönille.



Keihäsfinaalin jälkeen käytiin vielä naisten ja miesten joukkueiden pikaviestien loppukilpailut. Niihin Suomella ei ollut joukkuetta. Molempien viestien voitot menivät Jamaikan pikajuoksijoille.
Suomen piskuinen joukkue toimitsijoineen ja Poliittisine urheilupomoineen matkusti kotimaahansa hilpeissä tunnelmissa. Poliittiset urheilujohtajat jopa uskalsivat arvioida menestyksellisesti sujuneiden kisojen ehkä vaikuttavan tulevaisuudessa myönteisesti jaettaviin urheilun valtionapuihin.

Turkka Ryöni kotiutui Käntynkylän Otrashalmeeseen, jossa oli kylän väkeä ja kunnan päättäjiä kokoontuneina odottamassa jo kakkukahvin kera.
Turkka ripusti kaksi olympialaista kultamitalia pirtin seinällä olevaan naulaan ja niitä sai jokainen käydä ihastelemassa ja hiplaamassa.



-


Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kaukainen vieras 2021-02-08 08:52:53 Oriodion
Arvosana 
 
3.5
Oriodion Arvostellut: Oriodion    February 08, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hauska alku, Asseri Ryöni, aikamiespoikamies neljännessä polvessa. Rupesi kiinnostamaan että mitenkäs tuo toimii, mutta siihen ei sitten niin mentykään.

No, oli tämä varsinainenkin tarina ihan mukava. Kirjoittajan tyylille tuttua mukavan lempeää maalaistunnelmaa, sopivia ripauksia huumoria mukana kerronnassa. Ehkä ei niin vakavassa mielessä uskottava kohtaaminen ulkoplaneettalaisen vierailijan kanssa, mutta näin kevyenä ei-niin-vakavana luettavana toimii hyvin. Hauskasti ihmetellään planeetan ja Suomen outoja tapoja. Nauratti kyllä myös kun Viitanepista vääntyi Pekka Viitanen. Ja mukavaa vähän vanhanaikaista itäsuomalaista meininkiä, kun kaikilla ei vielä pankkikorttiakaan ole.

Jep, selvää Arskaa. Vahva 3,5.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS