Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Kuolleiden Pataljoona
QR-Code dieser Seite

Kuolleiden Pataljoona Hot

Nimimerkki:Alapo80

Kuolleiden Pataljoona

 

 

Nimeni on Ern. Kerron teille tarinani, sellaisena kuin uskon sen olleen sivustakatsojan näkemänä. Synnyin vuosia sitten pienessä Galin kalastajakylässä Noralan maakunnassa. Eloisa luonteeni ajoi minut moniin tilanteisiin joihin näin jälkeen päin ajatellen ei olisi ollut hyvä ajautua ja lopulta, parinkymmenen ikäisenä päädyinkin Enagarin rangaistussaaren kautta kuolleiden pataljoonaan. Nimi ei johtunut siitä, että olisimme olleet kuolleita, vaan siitä, että elämällämme ei ollut enää kenellekään merkitystä.

Enagarissa ollessani ymmärsin että monet vääryyksiä tehneet kertoivat suureen ääneen, kuinka olivat joutuneet vangituksi syyttöminä, salaliiton tai muun syyn johdosta. Kaikkien valittajien silmistä paljastui kuitenkin jopa suurempi syyllisyys, kuin mistä heidät oli tuomittu.

Entäs minä sitten? Syytön? Kunpa olisinkin ollut. Enagar opetti minulle paljon ja tuskaisin oppi on se, että katumus aiheuttaa ainoastaan ahdistusta ja epätoivoa. Uskon, että on helpompi syyttää kaikkia muita siitä, mitä itselle on tapahtunut ja uskoa vakaasti että on itse uhri. Kun myönnät itsellesi, että olet tehnyt väärin ja tunnet katumusta, tiedät, että mikään ei tee tekojasi tekemättömäksi eikä mikään mitä teet, saa aikaa kääntymään ympäri ja antamaan sinulle toista mahdollisuutta. Jäljelle jää ainoastaan sinä, syyllisyytesi sekä piinaava tietoisuus siitä, että katumuksesi ei voi auttaa niitä, jotka ovat jääneet suremaan ja kaipaamaan joko uhrejasi tai sinua. Olen tuskaisen tietoinen tekojeni seurauksista ja siitä että ne eivät ole unohdettavissa tai annettavissa anteeksi.

Nyt, kun olen jättänyt olevaisen ruumiini taakse ja vaeltanut näkymättömänä niille, jotka elävät, en edelleenkään saata unohtaa tekojani ja ehkä juuri siksi jäin elävien keskuuteen tietäen etten kuulu enää heidän todellisuuteensa.

Palaankin nyt ajassa takaisin hieman yli kaksitoista kuunkiertoa aikaan, jolloin kaikki olisi ehkä vielä voinut kääntyä toisin.

 

Tuomittuja vankeja kuljettanut alus oli hetkeä aikaisemmin laskenut ankkurin Hopeakiven salmeen Bergenin mantereelle ja vangit olivat soutaneet itsensä maihin valtavilla, kahdenkymmenen soudettavilla veneillä. Vaimean ja alakuloisen keskustelun saattelemana he olivat ryhmittyneet kahdeksaan peräkkäiseen riviin ja nyt he odottivat komentaja saapumista. Vaikka käskyhuutoja ei kuulunut, kaikki tiesivät tarkkaan, mitä komentaja halusi. Yhtään vartijaa, luutnanttia tai kersanttia ei ollut. Eikä myöskään viuhuvia ruoskia tai rusikoivia pamppuja kaitsemassa ja pitämässä kurissa tätä tuomittujen osastoa. Rivit koostuivat murhamiehistä, varkaista ja tunnetuista pahantekijöistä, jotka eivät kunnioittaneet lakeja tai auktoriteetteja. Siitä huolimatta kukaan ei uskaltanut kapinoida tai vastustaa komentajaa.

Kylmyys levisi joukon keskuuteen. Se oli merkkinä että komentaja oli lähellä. Miltei kaksimetrinen, repaleiseen mustaan kaapuun sonnustautunut hahmo askelsi määrätietoisesti rivien eteen ja revenneen hupun alta pilkottavien punaisten silmien tuijotus jähmetti miehet liikkumattomiksi. Pienen hetken he kuulivat päänsä sisällä kirkkaina komentajansa ajatukset ja silmän räpäyksessä tehtävä oli kaikille selvä. Miehet eivät tienneet miten komentaja piti heihin yhteyttä mutta tietoisuus tämän läsnäolosta tuntui ajoittain jopa ahdistavana ja he lähtivät marssimaan kohti pohjoista. Huoltojoukot kantoivat osaston keskivaikeilla ruokasäkkejä ja jokaisella miehellä oli oma huopa mukanaan. Lisäksi he olivat saaneet kaksiteräisen miekan ja kilven Hieman kärjen takana härkien vetämissä vankkureissa matkusti komentaja ja nämä olivat saattueen ainoa kulkuneuvo. Muut kulkivat jalan. Kaikille oliselvää mitä tapahtuisi. He marssisivat iltaan saakka ilman taukoja ja jatkaisivat jälleen aamulla. Tätä jatkuisi kunnes he kohtaisivat vihollisen. Sen heille olivat komentajan ajatukset kertoneet. Sen jälkeen kaikki olisi epävarmaa. Varmaa oli vain se, että valtaosa heistä tulisi kuolemaan.

Muutamat olivat mukana toista kertaa. He olivat niin taitavia tai onnekkaita, että olivat selvinneet ensimmäisestä koitoksestaan. Vangeista ne, jotka palvelivat pataljoonassa kahdesti, saisivat vapauden, maata ja kolikoita joilla saattoivat ostaa uuden alun elämäänsä. Enagarin käskynhaltijan mukaan yksi kerta ei riittänyt, sillä se saattoi olla vain onnea. Koettelemuksesta oli selvittävä kahdesti. Veteraaneja matkassa olivat muun muassa Ern, kalastaja lännestä, Mirko, sepän oppipoika Anoralin kaupungista ja Hesek, tuomittu sotilas niin ikään Anoralista. Ern ja Mirko tunsivat toisensa edelliseltä matkalta. Hesek oli sattunut saamaan paikan heidän läheltään.

 

Aurinko oli jo punertanut taivaanrannan kun he viimein pysähtyivät metsäisen laakson pohjalla. Illat olivat mukavia sillä komentaja antoi silloin miesten olla vapaammin, eikä tämän läsnäolo tuntunut ajatuksissa niin voimakkaana. Komentaja ei myöskään puuttunut miesten välisiin suhteisiin tai ajoittaisiin tappeluihin kunhan kukaan ei kuollut. Ern muisti, kuinka aikaisemmin eräs väkivaltainen pukari oli illan hämärtyessä riistänyt makuupaikan vuoksi hengen pienemmältä vierustoverilta, jolloin komentaja oli nostattanut kuolleen takaisin eloon. Elävä kuollut oli surmannut pukarin ja jatkanut muiden mukana tehtävän loppuun. Hän ei tosin enää puhunut, nukkunut saati syönyt ja kun kaikki oli ohi, tämä vain retkahti maahan ja jäi siihen. Pukari sen sijaan oli jätetty korppien nokittavaksi seipääseen ja tämä toimi tehokkaana ja varoittavana esimerkkinä muille.

 

Nuotion sai tehdä jos sen sai aikaiseksi ja Mirko, joka sepän opissa oli oppinut käyttämään tulta, sai aina kyhättyä lämmittävän tulen.

-Tiedättekö jotain komentajasta? yksi uusista, Merel niminen nuorukainen kysyi hieman epävarmasti heidän istuessaan nuotion ääressä.

Veteraanit vilkaisivat nuorukaista ja kaksi muuta uutta, Urmal, entinen Sadan virstan kievarin tallipoika sekä Marco, Astarin kylänvanhimman poika katsoivat vuoroin nuorukaista ja vuoroin kokeneempia kuin tiedustellen, oliko aiheesta sopivaa edes puhua.

-Mitä haluat tietää? Ern kysyi lopulta laiskasti ja tökki samalla kepillä nuotiota.

-Ei näiden mitään tarvitse tietää, Hesek tuhahti ja sylkäisi nuotioon.

Merel painoi päänsä alistuneena ja Marco sekä Urmalhieroivat vaivaantuneina käsiään. Ern katsoi Hesekiä. Hän ei pitänyt tästä entisestä vartijasta joka kuului niihin, jotka vannoivat syyttömyyttään tehden kuitenkin koko ajan lisää pahaa.

-Komentaja on epäkuollut velho, Ern totesi hetken päästä enemmänkin vastustaakseen Hesekiä, kuin tyydyttääkseen uusien vankien tiedonjanoa.

-Kuollut? Urmal henkäisi hämmästyneenä.

-Ei, Ern totesi hieman ärsyyntyneenä. – vaan epäkuollut, eli jotain kuolleen ja elävän väliltä. Ern katsoi tulokkaita hetken ja huokaisi syvään. – No minä kerron mitä tiedän, hän tuumi ja nojautui tulokkaiden suuntaan.

Hesek tuhahti ja nousi ylös. Hän käveli mutisten kauemmas metsään ja istahti mättäälle.

-Kerrotaan että Keln’Diras, Ern aloitti ja hetken he kaikki tunsivat että epäkuolleen huomio kiinnittyi tarkasti heihin kuin kuullakseen mitä hänestä puhuttiin, - eli komentaja, Ern jatkoi lopulta tuntien olonsa yhä epämukavaksi, - on kuollut velho.

-Kuollut, Urmal henkäisi jälleen ja hänen hivenen pulleat kasvonsa rypistyivät otsasta.

-Tai siis se mitä tarkoitan on se, että komentaja on itse tehnyt itsestään tuollaisen, Ern kertoi koettaen itsekin ymmärtää mitä halusi sanoa.

-Miksi hän halusi kuolla? Urmal jatkoi hämmästynyttä uteluaan tuijottaen jonnekin metsän uumeniin.

-Hän ei ole kuollut, Ern murahti tuskastuneena, - vaan muutti itsensä epäkuolleeksi. Ja nyt poika, Ern sähähti ja osoitti Urmalia, - ole hiljaa ja kuuntele niin tässä ei mene koko iltaa.

Hento puna levisi likaisille kasvoille ja Urmal nyökkäsi nolona. Ern oli kuullut, että komentaja, Keln’Diras, oli saavuttanut ikuisen elämän muuttamalla itseään ja selitti kuinka ilmeisesti vain velhot ja heistäkin vain mahtavimmat saattoivat tehdä niin.

-Miksi hän niin teki? Urmal kysyi jälleen ja painoi päänsä taas häpeissään eikä nähnyt kuinka muut pudistelivat päätään.

-Hän halunnee olla mahtavin velho mitä maailmassa on. Oletan ainakin niin. Lisäksi huhutaan että hän johtaa tätä joukkoa vain sen takia että Enegarin käskynhaltija ja Halaganin yhteyskaupungin kuvernööri Nold Zegger palkitsee hänet joillain kirjoilla ja esineillä.

-Jos komentaja on niin mahtava niin miksi mies ei vain tapa Zeggeriä ja vie tavaroita? Marco kysyi selvästi epäillen.

-Nainen, Ern sanoi ja tunsi kuinka komentajan tietoisuus heistä lisääntyi.

-Mitä? Astarin kylänvanhimman poika kysyi olettaen kuulleensa väärin ja kalpeni samalla hieman.

-Nainen, Ern toisti. – Keln’Diras on nainen.

Kylmyys levisi nopeasti ja se pureutui hyytävänä luihin saakka. Nuotion tuli hiipui ja hetkessä enää ohut savu kohosi siitä kohti taivaita epätoivoisesti kuin paeten jotain. Komentaja seisoi heidän takanaan. Kukaan ei liikkunut. Tulokkaat tärisivät kylmästä ja odottivat tappavaa iskua jota ei tullut.

-Se olisi varastamista, komentaja sanoi sihisevällä äänellä josta saattoi erottaa tiettyä naisellisuutta ja kuitenkin tuntui kuin se olisi kaikunut maan alta. – Kukaan teistä ei olisi täällä jos ymmärtäisitte sen, Keln’Diras jatkoi. – Minä arvostan eläviä ja teen heille palveluksia silloin, kun se minulle sopii. Ei tappamista, ei varastamista tai kieroilua. Teillä sen sijaan, komentaja antoi katseensa kiertää miehissä, - ei ole minulle mitään arvoa, vaan olette ainoastaan varasto josta saan imettyä elinvoimani näiden matkojen aikana.

Komentajan puhuessa koko maailma tuntui pysähtyneen. Oli vain tuo kaukainen sihisevä ääni, kylmyys ja pimeys.

Yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, oli komentaja nyt kadonnut ja kesti pitkään ennen kuin keskustelu palasi normaaliksi.

-Sait varmaan vastauksen siihen mitä kysyit? Ern totesi lopulta ja Marco ainoastaan nyökkäsi naama kalpeana.

-Sytytetään nuotio uudestaan, Mirko tuumi ja alkoi hankaamaan tulentekovälineitään.

 

Aamu valkeni hämäränä ja tummat pilvet ripottelivat pientä tihkua joukon niskaan. Vaatteet kastuivat ennen kuin aurinko oli noussut kunnolla taivaalle. Jonossa viimeisenä kulkevat joutuivat marssimaan kuraliejussa, jonka edellä kulkevien askelet olivat saaneet aikaan. Järjestystä ei koskaan vaihdettu.

Tauolle pysähdyttiin jyrkänteen reunaa kulkevan polun viereen. He nakersivat vauhdilla leipää jota jaettiin ruokasäkeistä ja tunnelma oli hiljaisen painostava.

-Tämä kilpi on niin raskas kantaa, Urmal sanoi lopulta marisevalla äänellä viitaten pyöreään metallivahvisteiseen puukilpeen, joka heille oli miekan ohella jaettu.

-Minä voin hoitaa sen puolestasi, Hesek sanoi eikä Urmal huomannut pilkkaa veteraanin äänessä.

-Voitko todella? entinen tallipoika kysyi silmät laajentuen ihmetyksestä.

-Totta kai voin! Hesek vastasi jopa liian reippaasti ja ojensi kättään Urmalin suuntaan ja tämä ojensi kilven sotilaalle.

Ja samassa kun Hesek oli saanut kilvestä otteen hän linkosi sen komeassa kaaressa jyrkänteen reunan yli ja kuului kolahtelevia ääniä sen pudotessa jyrkänteen pohjalle saakka.

-Nyt se on hoidettu lihava poika! Hesek huusi ja tuuppasi Urmalin otsasta selälleen.

Ern repäisi Hesekiä hartioista ja sysäsi tämän kauemmas.

-Miksi teit sen? Ern huusi entiselle sotilaalle ja tuuppi tätä samalla rintaan.

-Nyt ei tarvitse valittaa sen painosta! Hesek huusi takaisin ja alkoi puolustautua tönimiseltä.

Mirko liittyi tilanteessa Ernin puolelle mutta ennen kuin mitään pahempaa tapahtui he saivat käskyn lähteä liikkeelle.

Ern meni Urmalin luokse kerättyään tavaransa ja ojensi tälle oman kilpensä.

-Ota tämä, hän sanoi hiljaa.

-Sinä tarvitset itse kilpeäsi, tallipoika sanoi epäröiden.

-En tarvitse, Ern vastasi ja työnsi kilven pojan mahaa vasteen. – Ota nyt, minä pärjään kyllä.

Urmal tarttui kilpeen ja katsoi kalastajaa ihmeissään.

-Kiitos, hän sai lopulta sanottua ja suuri kyynel lähti vyörymään poskea pitkin maistuakseen suolaiselta huulilla.

-Pidä siitä huolta, Ern tokaisi, - äläkä enää ärsytä Hesekiä.

Urmal nyökkäsi.

 

Illan pimetessä sade yltyi piiskaavaksi. He rakensivat oksista, kilvistä ja huovista katteen, joka suojasi kastumiselta ja he saivat jopa kuivattua vaatteitaan nuotio, jonka Mirko sai jälleen kuin ihmeen kaupalla kyhättyä märistä puista. Hesek oli ottanut tallipojan pilkkansa kohteeksi kilven heittämisestä saakka ja ivaili tälle jatkuvasti joko tämän painosta, uudesta kilvestä, saamattomuudesta tai tyhmyydestä. Tätä jatkui parin päivän ajan ja se vaikutti Urmaliin. Hänestä tuli hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja poika koetti pysytellä pois sotilaan läheltä. Ern huomautti asiasta Hesekille mutta tämä vain nauroi ja vähätteli asiaa.

Sade jatkui ja se aiheutti tauteja. Marcon takana kulkeva mies ei jaksanut enää eräänä aamuna nousta. Keln’Diras asteli tämän luo ja polvistui miehen viereen. Hän ojensi kätensä kohti miehen kasvoja ja näytti nostavan tämä seisomaan. Mies horjui komentajan edessä kuin roikkuen tämän kämmenessä. Sitten yhtäkkiä komentaja painoi toisen kätensä miehen rintaa vasten, puristi sen nyrkkiin ja repäisi jotain tummaa ja ihmishahmoista irti miehestä jolloin tämän silmät muljahtivat ympäri ja ruumis retkahti velttona maahan. Varjoinen hahmo oli hetken komentajan otteessa ja näytti sitten sulautuvan tämän mustan kaavun pintaan. Jatketaan, kaikui ääni kaikkien päässä. Vastalauseita ei ollut ja kaikki jatkoivat vaivoistaan välittämättä välttääkseen vastaavanlaisen kohtalon.

 

Kuudentena päivänä metsämaisemat vaihtuivat peltoihin ja he tiesivät lähestyvänsä Bagran kaupunkia, jonne olivat matkalla. Miehet, ainakin valtaosa heistä, olisi halunnut ryöstää ja polttaa maatilat saadakseen tuoretta lihaa lehmistä ja sioista sekä kananmunia ja tuoretta leipää. Komentaja kielsi ja kukaan ei rohjennut uhmata käskyä. Ern tunsi tästä mielihyvää ja muistot itsekkyyden aiheuttamista rikoksista palasivat hänen mieleensä.

Märkä pelto ei ollut paras yöpymispaikka ja tuomittujen hermot olivat tiukalla ja erityisesti Mirko oli alkanut hermostua Hesekiin ja tämän käytökseen Urmalia kohtaan. Tallipoika oli neuvoton ja vain Ernin puheet ja kannustus olivat auttaneet häntä jatkamaan murtumatta. Ja kun ilta tuli, Hesek aloitti jälleen ivailunsa. Päivällä Ern oli kehottanut Urmalia kääntämään selän Hesekille ja olemaan välittämättä tästä. Hesek raivostui silmittömästi kun Urmal ei enää kiinnittänyt häneen huomiota. Mies alkoi karjua pojalle ja läpsi tätä kasvoihin. Urmal suojasi käsillä kasvojaan ja käpertyi vikisten maahan. Sotilas innostui tästä lisää ja haukkui Urmalia vauvaksi. Ern sai tarpeekseen ja repäisi Hesekin pois tallipojan luota ja sysäsi tämän maahan. Siinä samassa kun Ern vilkaisi Urmalin suuntaan, oli Hesek syöksynyt maasta ylös ja hyökkäsi Ernin kimppuun. Isku oli vahva ja mäjähti Erniä suoraan leukaan. Kalastajakylän kasvatti horjui taaksepäin ja kaatui lopulta maahan. Hesek puuskutti kuin härkä pystyssä ja tuijotti Erniä raivoissaan lihakset jännittyneinä. Mirkon voimakkaat kädet kiertyivät takaa Hesekin kurkun ympärille kuristusotteeseen. Sotilas rimpuili ja huitoi yrittäen repiä itseään irti mutta ote piti. Hesek tunsi kuinka veri jyskytti päässä. Ilma ei kulkenut keuhkoihin ja häneltä lähti taju. Samassa Mirko karjahti, tarttui päähänsä ja käpertyi kontilleen maahan. Komentaja seisoi hänen takanaan ja puristi ojennettua kättään nyrkissä.

-Nouse, kaikui sihisevä ääni öisellä pellolla.

Mirko haparoi vaivalloisesti ylös ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet tuskasta. Komentaja avasi kätensä ja helpottunut huokaus karkasi Mirkon huulilta ja hetken mies tuijotti epäkuolleen olennon punertaviin silmiin ja tunsi hyytävän kylmyyden tunkeutuvan ytimiin saakka.

-Te ette koskaan opi hoitamaan vain omia asioitanne, komentaja kuiskasi hiljaa.

Mirko nojautui väristen polviinsa ja veti syvään henkeä. Hän syöksyi karjuen komentajan kimppuun raivon vallassa vain huomatakseen kauhovansa ilmaa siinä missä Keln’Diras oli äsken seissyt. Mustat kiehkurat yhdistyivät Mirkon takana komentajan hahmoksi yhtä nopeasti kuin olivat kadonneet tämän edestä. Kirkas valo välähti velhon sauvan kärjestä ja Mirko syttyi tuleen. Palavan lihan haju levisi nopeasti ja sepän oppipoika paloi kirkuen kuoliaaksi. Kun kaikki oli ohi, komentaja asteli savuavan ja mustuneen ruumiin luokse. Hän liikutti kättään ruumiin yllä jolloin Mirkon kärventynyt ja eloton ruumis nousi seisomaan. Vangit haukkoivat kauhusta kankeina henkeään ja seurasivat silmää räpäyttämättä kuinka äsken kuollut mies seurasi epäkuolleen velhon perässä pimeyteen. Miehet alkoivat liikehtiä hermostuneesti ja Hesek alkoi palata tajuihinsa. Urmal nyyhkytti edelleen sykkyrällä ja Ern vieläkin hieman tokkurassa pyyhki verta suupielestään tietämättä oikein mitä ajatella. Ainut asia mikä oli varmaa oli se, että maailma oli liian pieni sekä hänelle että Hesekille.

 

Seuraavat päivät Ern rohkaisi muita ja kertoi näille edellisestä taistelusta ja siitä mitä tuli ottaa huomioon. Hän auttoi muita varusteiden kanssa ja koetti helpottaa muiden olemista mahdollisimman paljon. Samalla hän pysytteli kaukana Hesekistä ja kuuli huhuja kuinka tämä julisti kaikille, että se johtui siitä että hän muka pelkäsi sotilasta. Ern päätti lopettaa Hesekin elämän kun siihen vain tulisi mahdollisuus vaikka se olisi viimeinen asia jonka hän koskaan tulisi tekemään. Hän myös tiesi koska se olisi mahdollista sillä matkan päässä he joutuisivat taisteluun ja sen alettua komentajaa ei enää kiinnostanut mitä he tekisivät. Mirkon kohtalolla oli hyväkin puolensa, sillä Hesek oli jättänyt Urmalin rauhaan.

Eräänä tihkusateisena iltana Urmal hakeutui Ernin lähelle ja istahti kostealle nurmelle väristen kylmästä sillä ilman Mirkoa he eivät olleet saaneet nuotiota syttymään märällä ilmalla.

-Olen pahoillani ystäväsi puolesta, tallipoika sanoi hiljaa. – Oli minun syyni että hänelle kävi niin kuin kävi.

-Urmal, Ern sanoi ja katsoi poikaa silmiin. – On vain yksi henkilö joka on siitä vastuussa ja se et ole sinä.

-Silti, Urmal jatkoi, - ilman minua Mirko olisi yhä kanssasi.

-Ja ilman Mirkoa Mirko olisi vielä täällä, Ern totesi ja hieroi käsiään. – Kerron sinulle jotain Urmal.

Tallipoika oli hiljaa ja katsoi uteliaana Erniä.

-Me kaikki olemme tehneet jotain että olemme päätyneet tänne muiden tuomittujen kanssa. Se on vain meidän omaa aikaan saannosta. Me kaikki kuolemme ja ainoastaan tapa vaihtelee. Mirko oli täällä koska tappoi seppämestarin ja sinä koska varastit hevosen.

-En minä, Urmal aloitti.

-Ole hiljaa, Ern keskeytti pojan. – En todella halua kuulla sillä olemme kaikki täällä koska olemme tehneet jotain etkä sinä ole poikkeus.

Urmal vaikeni ja kevyt puna ilmestyi hänen poskilleen. – Miksi sinä olet täällä? poika kysyi lopulta.

-Minä? Ern kysyi ihmeissään ja tajusi että kukaan ei koskaan ollut kysynyt sitä häneltä. Itse asiassa kukaan ei tiennyt miksi hän oli täällä.

-Niin. Sinä. Jos joku on täällä syyttömänä niin se olet sinä.

-En ole syytön, Ern sanoi äänellä joka ei jättänyt arvailun varaan mitään. – Minä kalastin luvatta, hän jatkoi hiljaa.

Tallipoika ei voinut uskoa korviaan. – Kalastit luvatta? Ei siitä kukaan tänne joudu! Olet joutunut vääryyden kohteeksi!

-En ole, Ern vastasi jälleen vakavana. – Tapoin Maaherran riistanvalvojan ja hänen apurinsa.

-Oliko sinulla perhettä?

-Oli.

-Ei ole väärin hankkia elantoa perheelle vaikka joutuisi hieman kiertämään sääntöjä! Urmal hekumoi.

-Urmal, Ern sanoi hiljaa ja miltei lempeästi. – Teen tämän nyt kerralla selväksi. Olin juovuksissa, löimme vetoa ja menin kalaan. Jäin kiinni ja juovuksissa tapoin kaksi miestä. Minun perheeni kuoli koska en ollut enää pitämässä heistä huolta. Minulla oli kaksi syli-ikäistä lasta ja naiseni odotti kolmatta kun talvi ilman elantoa tuli. Minä elin vain itselleni ja hylkäsin heidät. Kyynel vieri pitkin Ernin poskea. – Minä olen kaikkein itsekkäin ja syyllisin miestä meistä kaikista.

Urmal vaikeni ja nyt puolestaan hän tuijotti käsiään. – Tällä ei varmaan ole sinulle merkitystä mutta olen vielä tässä ainoastaan sinun ansiostasi, tallipoika sanoi hiljaa.

-On sillä, Ern vastasi vilpittömästi ja hieman hymyillen. Hän tunsi ylpeyttä itsestään ja sitä ei ollut tapahtunut vuosiin.

-Minua pelottaa, Urmal jatkoi.

-Turhaan, Ern totesi rohkaisevasti. – Pysy lähelläni niin sinulle ei tapahdu mitään.

Urmal nyökkäsi ja hymyili ja kyynel karkasi hänenkin poskelleen.

 

Aamu koitti ja kaikki tiesivät, että tänään oli taistelun. Kaupunki, Bagran, oli lähellä. Ilman komentajaakin tulevan taistelun saattoi miltei maistaa. Tunnelma oli jännittynyt heidän marssiessaan peltojen poikki.

Hesek otti Ernin kiinni.

-Saanko luvan puhua? sotilas kysyi päästyään Ernin rinnalle.

Ern ei sanonut mitään. Katsoi vain.

-Tiedän ettemme ole parhaita ystävyksiä ja silti pyytäisin sinulta jotain.

Ern ei vastannut. Katsoi vain.

-Uskon että me molemmat haluamme täältä pois ja uskon myös että yhteispelillä siihen on paremmat mahdollisuudet.

Ern katsoi.

-Voin kertoa viimeisellä tauolla läheisille ohjeita ja neuvoja, Hesek jatkoi. – Ja koska minusta johtuen sinulla ei ole kilpeä, voin tarjota sinulle myös suojaa sen alta.

-Voit puhua muille tauolla, Ern sanoi ja halusi nähdä mitä Hesek saisi aikaan. – Ja voimme taistella yhdessä sillä kuten sanoit, haluamme molemmat pois. Ern, vaikka vihasikin Hesekiä, antoi samalla hetkellä hieman anteeksi kun Hesek oli tullut puhumaan. Hän ei halunnut tuntea niin mutta ajatus taistelemisesta kokeneen sotilaan vierellä tuntui hyvältä. Toisaalta saattoi olla että hän uskoi ihmisen hyvyyteen ja toivoi, että sotilas muuttuisi.

-Hyvä. Kiitos. Selvitetään välimme sitten myöhemmin.

Ern nyökkäsi.

 

Hämärtyvä ilta heitti tumman huntunsa taistelukentän ylle. Ern katseli silmiään siristellen, miten vihollinen ryhmittyi taistelua varten. He olivat määrällisesti alakynnessä. Keihäin varustautuneet jalkamiehet seisoivat väljästi jousimiesten takana, jotta nämä pääsisivät vetäytymään taustalle kun ensimmäiset kuurot oli saateltu matkaan. Ern tunsi edellisen taistelun kilpeen tömähtelevät nuolet elävästi ja muisti kuinka oli joka hetki odottanut lävistävää osumaa. Nyt hänellä ei ollut kilpeä ja ajatus kaiveli aika ajoin. Ern sysäsi epäilykset syrjään sillä todennäköisesti hän tulisi kuolemaan tavalla tai toisella. Sitä olisi nyt turha murehtia jaa kuitenkin hän salaisesti toivoi että selviäisi vielä tämän yhden koitoksen. Elämä voisi vielä tarjota hänelle vaikka mitä ja ainoastaan tuon pienen kaupungin joukot seisoivat hänen vapautensa tiellä ja Ern päätti tehdä kaikkensa selvitäkseen ja auttaakseen myös Urmalia selviämään. Ern oli koettanut valmistaa tallipoikaa tulevaan taisteluun ja painottanut että komentajasta tuli pysyä mahdollisimman kaukana sillä tämä repi tarvittaessa elinvoimansa lähellä olevista joukoistaan. Hän ei voinut kuvitella mitään turhempaa, kuin tulla surmatuksi oman komentajan toimesta kuten Mirkolle tai sairaalle miehelle oli käynyt. Ernin ajatukset katkesivat kun hän tunsi voimakkaan komennon ja tiesi, että oli tullut aika lähteä.

Sadat tuomitut asettuivat vieri viereen kuudeksi tiiviiksi riviksi ja lähtivät kulkemaan kohti vihollista kuin yhtenä ihmisenä. Keln’Diras kulki rivistöjen perässä ja hänen sauvansa loi aavemaista kelmeää hohdetta. Vihollinen kykeni näkemään ainoastaan yhtenäisen silhuettimeren tulossa kohti. Ja pian tapahtui se, mitä Ern oli jännittänyt jo pidemmän aikaa. Ensimmäinen nuolikuuro lensi ilman halki heitä kohti.

Ern kyyristyi.

-Tänne Ern, hän kuuli vierestään äänen ja näki kuinka Hesek viittoi tulemaan lähemmäs ja nosti omaa kilpeään myös Ernille suojaksi.

-Kiitos, Ern huokaisi kiihtyneenä ja siirtyi mahdollisimman lähelle sotilasta.

Ern näki siirtyessään kuinka nuolet olivat saavuttaneet lakipisteen ja lähtivät kaartamaan alaspäin. Odotus tuntui kestävän ikuisuuden. Hesek katsoi virnistäen Erniä kilven alla.

-Oli virhe uhmata minua, Mies tuumasi ja veti kilven pois Ernin päältä juuri ennen kuin nuolet osuivat maaliinsa.

Hetkeksi epäusko tai enemmänkin epätoivo valtasi Ernin ja hän etsi hädissään jotain suojaa katseellaan. Ensimmäinen nuoli upposi syvälle olkapäähän. Pistos ei ollut kova, enemmänkin tömähdys ja se varmasti sai ajatukset harhautumaan sen verran, että Ern ei tajunnut kahta seuraavaa nuolta joista toinen osui reiteen ja toinen vatsaan lonkan lähelle. Hesekin ilme oli vahingoniloinen ja pilkallinen ja Ern muisti vielä miettineensä, että oli ollut tyhmää luottaa mieheen. Samalla Ern myös tajusi että Hesek oli suunnitellut tätä aivan samalla tavoin kuin hän itsekin oli suunnitellut surmaavansa miehen. Jälleen hän oli oman ylivertaisuutensa varjossa tehnyt ratkaisevan virheen. Ern oli kaatunut selälleen maahan ennen kuin viimeinen nuoli, jonka hän vielä kykeni tajuamaan, upposi hänen rintaansa. Kalastajakylässä syntyneen pojan veri valui hämärtyvälle pellolle kaukana kotoa ja Keln’Diraksen joukot ryntäsivät matkaan kohti vihollista joka ei tiennyt että oli jo hävinnyt taistelun.Ne jotka kuolivat, nousivat komentaja sauvan kelmeän valon koskettaessa elottomia ruumiita ja liittyivät uudestaan taisteluun.

Tähän hän siis meitä tarvitsee, Urmal mietti nähdessään miten yksikään kuollut ei jäänyt kentälle lepäämään vaan ryntäsi kohti vihollista. Yllättäen Urmal tunsi viiltävää kipua selässään ja yllätyksekseen huomasi miekan terän tunkeutuvan ulos vatsastaan.

-Liity toki kuolleiden riveihin ystäviesi seuraan, Hesek kuiskasi taistelun metelin yli tallipojan korvaan ja repäisi miekkansa irti.

Urmal kaatui ja oli kuollut ennen kuin ruumis tömähti maahan vain noustakseen uudestaan taisteluun. Mirko, Ern, Urmal ja Marco, joka oli myös saanut surmansa vihollisen nuolista, juoksivat kohti kauhunsekaisia kasvoja, jotka yhä koettivat puolustaa kotejaan ja kaupunkinsa muureja.

Ern tunsi hyytävää kylmyyttä ja tiesi, että mikään ei voisi satuttaa häntä enää. Hän näki vilahduksia Hesekistä tämän taistellessa kuolleiden ja elävien rinnalla. Sotilas jatkoi omaan tapaansa tappaen myös ne, jotka heittivät aseensa maahan antautumisen merkiksi. Ernin vasemmalla puolella Mirkon toinen käsi lyötiin irti samalla kun terä lävisti sepän oppipojan kärventyneen torson. Tästä välittämättä Mirko veti hänet lävistäneen sotilaan itseensä kiinni ja puri tätä kurkkuun ja veri roiskui hiiltyneelle, mustalle iholle.

Ern taisteli tiensä kohti Hesekiä ja päästyään tämän lähelle huomasi ettei kyennyt surmaamaan miestä kun vihollisia oli vielä jäljellä. Tämä ei johtunut säälistä tai hyvistä aikeista, vaan komentaja ei suonut sitä iloa Ernille. Kun viimeinenkin vastarinta oli murrettu, Keln’Diraksen sauvasta sinkoutui musta vasama, joka pirstoi kaupungin portit. Hän repi lähellään olevilta, vielä eläviltä sotilailta elinvoiman itseensä. Hän tiesi nyt selviävänsä ilman pataljoonaansa ja vapautti joukkonsa. Ern tunsi kuinka komentajan ote irtosi hänestä. Miekka kohosi iskuun kohti Hesekiä. Ernin viimeinen kirkas muistikuva maailmasta oli vahingonilosta virnistävä Hesek. Isku ei koskaan osunut kohteeseensa.

Kaikki pimeni.

 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 4 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.1  (4)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kuolleiden Pataljoona 2020-01-24 22:50:00 L.R
Arvosana 
 
4.0
L.R Arvostellut: L.R    January 25, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tämä on hyvä ja hyvin kirjoitettu tarina joka piti minut kiinnostuneena kokoajan. Hieman enemmän olisin halunnut tietää tämän tarinan maailmasta ja siitä keitä vastaan ollaan taistelemassa ja miksi. Tuo alkupätkä hieman häiritsee ja mielestäni tarinan olisi voinut tehdä ilman sitä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Kuolleiden Pataljoona 2013-02-16 17:22:56 BlendinorTheCreative
Arvosana 
 
3.5
BlendinorTheCreative Arvostellut: BlendinorTheCreative    February 16, 2013
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

+ Juoni

En ole monia tämän tyyppisiä fantasia novelleja lueskellut. Mielestäni jotkin sivuhahmot oli suunniteltu melko nopeasti, vaikkakin heillä kaikilla oli juuri se oikea määrä omaa persoonallisuutta. Välillä teksti yllätti, esim. Ern sanoi: "Minä kalastin luvatta", vaikkakin lukijaa valaistiin asiassa melko nopeasti. Tekstiä jaksoi lukea jännityksen varjossa.

+ Maailma tiivistettynä

Eli hienosti suunniteltu kokoonpano. Lukijalle (ainakin minulle) syntyi tietynlaisia kysymyksiä, niin kuin: mikä oli Keln’Diraksen (kenties pimeä) menneisyys? Hieman enemmän olisin kaivannut tietoa paikoista, erityisesti niiden historiasta tai yleensä ottaen miljööstä. Vähäinen kerronta maailmasta ei haitannut, tarina piti riman sopivalla korkeudella

- Virheet, virheet, virheet...

Ensimmäinen seikka, mikä hieman haittasi kerrontaa ja tekstin ymmärtämistä olivat yksinkertaiset kielioppivirheet (kuten VMN tuossa kirjoitti), mutta minkäs sille mahtaa, kun inspiraatio laulaa. Omallakin kohdalla jää tekstiin yhdyssana tai "pilkku väärässä paikassa" -virheitä. Nämä kuitenkin korjaantuvat parilla oikolukku kerralla. Oman kokemuksen myötä tekstin hauduttaminen pari päivää antaa uusia ideoita: Mitä kertoa/kuvailla paremmin?; Muuttaisiko erisnimiä?; Voisiko jotain kertoa eri tavalla?

Koukuttavaa luettavaa!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Kuolleiden Pataljoona 2012-12-08 18:16:43 VMN
Arvosana 
 
4.0
VMN Arvostellut: VMN    December 08, 2012
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tämähän oli mukavaa luettavaa! Jännä tarina, hyvin luotu maailma näin lyhyessä tekstissä. Todella napakka kokonaisuus, joka jätti juuri oikean määrän aukkoja, sen verran, että haluaa tietää enemmän, mutta siten, ettei se jää häiritsemään lukukokemusta. Kaikien kaikkiaan siis varsin oiva teksti!

Muutamia ongelmia tekstissä oli, ja ne liittyivät hyvin pitkälti kielioppivirheisiin. Todella yksinkertaisia mokia, piste puuttui, väärä taivutusmuoto tai väärä sana, simppeliä puuhaa, jonka olisi saanut hoidettua yhdellä oikoluku kerralla. Näihin siis pikkasen tarkkuutta, sillä se vei hiukan tunnelmaa ja muutama jopa sekoitti tarinaa mm.

"Lisäksi he olivat saaneet kaksiteräisen miekan ja kilven " Tästä puuttuu ensinäkin piste, ja tästä saa kuvan, että koko pataljoona oli saanut vain yhden miekan ja kilven, eli tämmöset pois!

Muutama huonosti muotoiltu lause löytyi myös sieltä täältä, tästä esimerkkinä:
"- Jos komentaja on niin mahtava niin miksi mies ei vain tapa Zeggeriä ja vie tavaroita? Marco kysyi selvästi epäillen." Ymmärrän, että piti antaa kuva komentajan olleen mies, jotta voidaan korjata hänen olevan nainen, mutta tuo ei kuulosta luontevalta.

Siellä oli myös joitain kohtia, jotka vaikuttivat vain hiukan, no, oudoilta. Kuten se, että Ern selittää perheestään ja mitä teki, ja sitten jo häneltä putoaa kyynel. Toki hänen muistelunsa on mieltä raastavaa, mutta tuo "häneltä putosi raskas kyynel" (tjsp.) ei antanut tunteellista kuvaa, vaan yllätti, eikä tuonut sitä tunnetta lukijalle.

Tekstin alun vaihtaisin. Se on jotenkin outo, se lähtee siten, että meillä on minä kertoja, joka sitten seuraa sivusta ja muuttuu kaikki tietäväksi kertojaksi. Sinä kerrot näin tapahtuvan, mutta alku jää silti irtonaiseksi muusta. Joko tekee niin, että kertoo kaiken ulkopuolelta ja tekee enemmän eeppisen seikkailun, tai sitten olet kokonaan Ern, jossa tuot enemmän tunteellisen puolen esiin. Sääli on myös se, että kun tarina muuttuu tämmöiseksi yhdeksi matkaksi, taisteluksi ja seikkailuksi, että paljastat jo Ernin kohtalon, eli hänen kuolemansa.

Vaikka alku oli irallinen, niin se oli samaten erittäin hyvä tietyistä kohdista. Varsinkin pohdinta syyllisyyden kanssa oli todella hienoa, siitä iso plussa!

Muutamia kysymyksiä teksti herätti: Ern sanoo, ettei ole vuosiin ollut ylpeä itsestään, mistä tuli mieleen, etteikö hän ollut edes ennen "pelkurimaista" tekoaan ylpeä itestään ja lapsistaan, vai oliko retkien välillä ollut todella pitkä aika? Miten pitkä aika tämä muutenkin oli, ja mitä sinä aikana tehtiin. Keitä vastaan hyökättiin ja miksi? Tosin, jos tämä ei ole pataljoonan asia, niin tee se tarkemmin selväksi antaen heille kuitenkin jonkin päämäärän.

Seassa oli myös pari outoa sanaa, kuten kuvernööri, joka ei mielestäni sovi millään tavalla fantasiaan ;)

Tämän kaikenkin jälkeen, tarina oli erittäin hyvä. Se oli tiivis ja mielenkiintoinen paketti. "Suurimmat" ongelmat olivat nekin todella pieniä, ja niistä pääsee eroon kun oikolukee vielä kerran. Joitain virkkeitä olisi vielä voinut hiota ja saada luontevammiksi, mutta nämä kaikki ovat pieniä virheitä. Hyvää työtä!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Kuolleiden Pataljoona 2011-10-07 09:59:18 lasse
Arvosana 
 
5.0
Arvostellut: lasse    October 07, 2011

hyvä!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
21
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS