Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Työ + hupi = tarina (osa 1)
QR-Code dieser Seite

Työ + hupi = tarina (osa 1) Uusi

Hei. Toissapäivänä vilkaisin nopeasti ensimmäistä kertaa minkälaista juttua muut kirjoittajat ovat tänne laittaneet ja sen pienen vilkaisun jälkeen voin sanoa että olen päässyt mahtavaan joukkoon ja suomalainen kirjallisuus on hyvissä käsissä. Arvostan myös entistä enemmän saamiani arvosteluita nyt.

Aikeissani on ruveta lukemaan kunnolla ja myös uskaltautua arvostelemaan teidän muiden kirjoittajien juttuja itse. Ja tästä vilkaisusta älysin myös että on aivan sallittua laittaa jonkinlainen esittely tarinaan jos tahtoo suoraan tähän tarinakenttään.

Nyt on luvassa noin puolet ekasta fantasianovellistani täällä ja sen alkuperäinen idea on yli 20 vuoden takaa. (Huomenna minä muuten saavutan tärkeän merkkipaalun ihmisen elämässä eli täytän 40 vuotta ja olen keski-ikäinen. Joskin minä taidan olla ikuinen kakara mutta haitanneeko tuo mitään?)

Ajattelin tosiaan jotain tällaista prologiksi (siksi kai sitä kutsuttiin) lähes kaikille jutuilleni. Joten tässäpä olisi. Ja lisää juttua seuraa kun sitä seuraa. Tällä hetkellä minulla ei ole varaa antaa mitään takeita ajasta. Eikä myöskään mahdollisten arvosteluiden kommenteista mutta olen jokaisesta arvostelusta hyvin kiitollinen ja iloinen.




Työ + hupi = tarina (osa 1)


On kaunis ja lämmin keskikesän päivä. Niin tuntuu olevan aina Aikalaaksossa. Tai ainakin silloin kun kaikki on normaalisti. Kun ei ole menossa mitään järisyttävää Draamaa eläkeläisten kesken. Voi taivas sitä viimeisintä juttua niiden kahden pölkkypään kanssa. Varsinainen myrskyinen ja tunteikas Rakkaustarina. Myrskyinen tosiaan. Toivottavasti sitä myräkkää ei tule ihan heti uudestaan. Hitto että pitää kärsiä Pahasta säästä pieni ikuisuus kahden tulipään takia jotka eivät kuuntele mitään järkipuhetta eli muiden armonaneluita.

Ja sitten koko surkea juttu vielä loppuu raivostuttavasti siihen että Rakastavaiset huomaavat ”kasvaneensa erilleen toisistaan” eli perhana kyllästyivät koko juttuun ja nyt he ovatkin vain ”ystäviä” keskenään. Ja me kaikki muut saimme kärsiä nahoissamme koko hemmetin inhan sään sen tähden että he haluavatkin olla vain ystäviä. Olisivat nyt edes menneet yhteen ja olleet onnellisia elämänsä loppuun asti että jutussa olisi ollut edes jotain järkeä mutta ei. No, eipähän käy elämä ainakaan tylsäksi kun porukka pölhöilee minkä kerkeää.

Aika ei tosiaan kulje tavalliseen tapaan täällä. Tämä on täysin elementaalien eläkepäiviä varten valittu planeetta. Me vanhukset, jotka emme enää jaksa kantaa huolta planeetoista ja tahdomme lepuuttaa luitamme jossain lämpimässä paikassa lopun ikäämme, tulemme tänne viettämään laiskaa ja huoletonta loppuelämää. Me vanhukset, jotka olemme jo osamme tehneet eli huolehtineet riittävästi planeetoista, jotka meidän huomaamme uskottiin. Nyt voimme elää ansaittuja eläkepäiviä täällä Aikalaaksossa. Ja mehän perhana elämme niitä. Minkä suinkin kerkeämme. Jestas sentään...

Tämän kaukaisen pikku planeetan, jonka nimi on Hemgrania, löysi yhdellä loputtomista avaruuden tutkimusretkillään elementaali Dragae Holmsfren. Hänkin asustaa nykyään täällä eli hän on myös vanhus elementaalien mittapuulla. Olen keskustellut monet kerrat Dragaen kanssa avaruudesta ja hänen seikkailuistaan siellä. Hän on varsinainen pikku humoristi ja huuliveikko, mutta minusta on hauskaa kuunnella hänen tarinoitaan. Ja hänestä taas on hauska kuunnella minun tarinoitani.

Niinhän se elämä täällä Aikalaaksossa menee. Me vanhukset kerromme toisillemme tarinoita joita riittää meillä kaikilla loputtomasti. Ja huvittelemme siinä samalla kaikin mahdollisin muinkin tavoin mitä vain keksimme. Elämä on yhtä hupia Aikalaaksossa ja eläkeläistän päivät riemua täynnä. Tämä on meidän Paratiisimme ja sen olemme ansainneet. Joskin jokainen Aikalaakson ”eläkeläinen” tuntuu taantuvan automaattisesti teini-ikään kun saapuu tänne. Mutta ehkä niin pitää ollakin. Niin, se Aikalaakson aika...

Planeetta Hemgrenia on tosiaankin oikea paratiisi. Minulla ei ole hajuakaan siitä kuinka monta tuhatta vuotta olen täällä asunut. Lopetin vuosien laskemisen heti kun saavuin tänne. Jokainen elementaali tekee niin. Ajalla ei ole meille enää mitään merkitystä kun olemme saavuttaneet aseman jossa meillä on oikeus siihen. Eli kun olemme tehneet tarpeeksi muiden hyväksi ja on vihdoin meidän itsemme vuoro. Eikä minulla oikeasti ole mitään valittamisen aihetta kuten ei kenelläkään muullakaan täällä. Tietenkin me kaikki valitamme silti minkä kerkeämme koska valittaminen ja kinasteleminen on yksi elämän iloista ja suola joka maustaa sitä. Ja kun rupeamme valittamaan toisillemme jostain emme koskaan voi tietää mihin se johtaa. Me elementaalit rakastamme yllätyksiä.

Täällä saan aikaa ajatella ja muistella. Se on tärkeää jokaiselle elementaalille koska aktiiviaikanamme meillä ei juuri ollut aikaa siihen. Piti olla koko ajan menossa jossain ja tehdä jotain. Hoitaa planeettojen ja niiden olentojen loputtomia kriisejä ja estää niitä tuhoutumasta. Tuho, ei siis kuolema, on elämän vastakohta ja Kaaos houkuttelee planeettojen eri olentoja minkä kerkeää tuhoonsa. Eli kiirettä piti. Aikalaaksossa ei tunneta sanaa kiire. Meillä ei enää koskaan ole kiire mihinkään kun olemme päässeet tänne. Täällä me kerromme eteenpäin tarinoitamme ja annamme niille uuden elämän jonkun toisen mielessä. Se on ainut pakollinen tehtävämme. On hyvin tärkeää ettei yksikään tarina unohdu. Aikalaaksossa saa vihdoin elää rauhassa planeettojen hoitamisen jälkeen. Olla vain. Pitää hauskaa ja nauraa yhdessä muiden kanssa. Mikäs sen mukavampaa. Sitä on minusta Paratiisi.

Istun kaikessa rauhassa kirsikkapuupuiston ruohikolla ja kuuntelen Laakson ääniä ja haistelen sen tuoksuja. Kukat kukkivat ja tuoksuvat. Kaikki elää ja tuoksuu. Koko Laakso tuoksuu elämältä. Ja se on täynnä elämän ääniä. Hymyilen itsekseni kun kuulen neiti Franan ja rouva Merchin jälleen kerran kiistelevän Äänestä metsässä. Että he jaksavat. Mutta se tuottaa heille iloa. Ilo on tärkeä asia Laaksossa. Tuuli kuiskuttelee minulle puiden latvoissa omiaan. Annan sen jutella. Linnutkin pitävät elämää. Annan niidenkin pölistä mitä tahtovat. En tällä kertaa lähde niiden juttuun mukaan mutta se ei haittaa niitä. Tuuli ja linnut keksivät kyllä juttua keskenäänkin. Niillä on aina niin paljon asiaa. Elämä tuntuu hyvältä. Niin kuin sen pitääkin.

Silmäni ovat kiinni ja on oikein lokoisa olo. Mietiskelen syntyjä syviä eli laiskottelen. Minun iässäni ja täällä se on enemmän kuin sallittua. Minä olen jo vanhus kaikkien mittapuiden mukaan mutta tunnen oloni nuoreksi. Kuten kaikki Aikalaaksossa. Ja olen onnellinen. Kuten kaikki Aikalaaksossa. Aikalaakson asukkaan ainoa virallinen ”työ” on tosiaankin vain kertoa vanhanajan tarinoita nuoremmille että mikään ei unohtuisi ja minulla on hyvin monta tarinaa. Olen ollut olemassa todella kauan ja hengittänyt, elänyt ja ymmärtänyt lukemattomia tarinoita ja niistä jokaisen minä muistan. Minä en unohda.

Minulle tarinoiden kertominen ei ole edes työ. Minulle se on yhtä kuin minä. Se mikä olen. Niin, sillä minä olen Tarinankertoja. Kaikista paras vieläpä. Noo… Ehken nyt ihan paras koko äärettömässä maailmankaikkeudessa mutta aika hyvä kuitenkin. Ja tietysti olen paras omalla tavallani. Koska kukaan ei voi olla sama kuin minä. Minua on vain yksi. Kuten kaikkia. Minä synnyin kertomaan tarinoita ja siksi minä olen Tarinankertoja. Kaipa Universumilla oli syynsä siihen miksi synnyin. Syyllä ei tosin ole minulle mitään väliä koska olen onnellinen ollessani se mikä olen. Tarinankertoja. Toivon vain etten ole ollut kovin suuri pettymys meidän kaikkien Äidille.

”Hei Tarinankertoja! Vihdoinkin löysimme sinut. Nukutko sinä?” Ääni vierestäni sanoo, varsin kimeä ääni. Huokaisen ja avaan silmäni. ”En minä nuku. Ainakaan enää. Mitä sinä ja ystäväsi haluatte Frolen?” Minä kysyn. Minä tiedän kaikkien oikeat nimet jo luonnostani. Uskon, että se on henkilökohtainen lahja Kaikkein Suurimmalta. Kaikki viime viikolla Aikalaaksoon opintoretkelle tulleet lapset ovat todella löytäneet minut ja seisovat nyt ympärilläni katsoen minua toiveikkain silmin. Minä tiedän tietysti mitä he haluavat. ”Me ajattelimme, että sinä kertoisit meille tarinan. Jooko?” Frolen, lasten epävirallinen pieni johtaja sanoo iloisesti. Minä hymyilen. Mitäpä muuta he haluaisivat Tarinankertojalta kuin tarinan?

”Pitääpä miettiä... Oletteko olleet kilttejä tänään? Oletteko kiusanneet opettajaanne neiti
Halania tänään?” Minä kiusoittelen heitä. Kaikki lapset, heitä on seitsemän, nyökyttelevät. ”Totta kai me olemme olleet kilttejä. Emmekä me kiusaa neiti Halania, ainakaan paljon. Kerro meille tarina. Hyvä tarina. Tarina suurista sankareista.” Frolen hihkaisee. ”Tarina suuresta Pahasta. Pahat ovat parhaita. Tarina suuresta taistelusta. Oikein verinen tarina.” Toinen lapsista, Hrelan sanoo puolestaan. ”Eipäs! Kerro meille tarina suuresta rakkaudesta. Siitä miten kaunis prinssi sai uljaan prinsessan.” Yksi tyttö, Sirran sanoo vastaan. Minä katselen lapsia ja kuuntelen kun he kinastelevat ympärilläni siitä millainen tarinan pitäisi olla.

Lopulta minä nostan käteni pystyyn ja sanon: ”Minä kerron teille tarinan, tarinan joka on hieman erilaisempi kuin mihn olette tottuneet. Mutta se on silti oikein hyvä tarina vaikka se ei olekaan ihan tavallinen. Se on yksi suosikeistani sillä se kertoo inhimillisyydestä. Ihmisistä. Minä pidän kovasti ihmisistä.” Frolen ja Hrelan voihkaisevat. ”Tarina ihmisistä? Mutta he ovat niin tylsiä. Kai ne ihmiset olivat edes taikasyntyisiä? Onhan tarinassa sentään kyse suuresta taistelusta ja sankareista?” Minua hymyilyttää taas. ”Kyllä. Tarinassa on suuri taistelu, kaikkein suurin mitä voi olla. Ja hyvin urhea sankari. Urheampi kuin koskaan ymmärsikään. Tulette kyllä pitämään tästä tarinasta vaikka se kertookin ”vain” ihmisistä.” Lapset näyttävät kovin epäileviltä mutta istuutuvat ympärilleni ruohikolle kuuntelemaan.

Kun kaikki lapset istuvat mukavasti ympärilläni ruohikolla, minä olen hetken hiljaa ja hymyilen. Heitä odottaa näet ennen jännittävää tarinaa pieni yllätys. ”Tylsä” oppitunti. Ei hupia ennen työtä. Se on minun mottoni. Lapset katsovat minua odottavasti ja minä kerron heille huonot uutiset iloisesti. ”Mutta ennen varsinaista tarinaa, minä opetan teille hieman elementaalien alkuhistoriaa joten kuunnelkaahan sitten tarkasti. Minulla on hieman erilainen näkemys historiastamme ja on hyvä osata ajatella asioita monelta eri kantilta. Siihen tarvitaan mahdollisimman paljon erilaisia ajatuksia ja niitä saa kun kuuntelee muiden mielipiteitä. Jää sitten oman itsensä varaan mitä ajattelee noista mielipiteistä.” Lapset tuijottavat minua hyvin kärsivinä ja valmistautuvat tulevaan tylsyyteen. Olen melko varma että onnistun herättämään heidän mielenkiintonsa vaikka kyseessä onkin alkuhistoria. Ja niin minä aloitan pienen elementaalilasten virallisesta koulusuunnitelmasta poikkeavan historiantuntini ja sen jälkeen kerron hienon tarinan. Voisi sitä viettää ikuisuuden huonomminkin.

”Historian kirjoissa kerrotaan että ensin oli Universumi, kaiken Äiti. Näin kirjoitti ensimmäinen Neuvosto ja sitä mieltä minäkin olen. Seuraavaksi eka Neuvosto kertoo ummet ja lammet omahyväistä ja mahtipontista potaskaa siitä kuinka äärettömän tärkeää oli koko maailmankaikkeuden kannalta että elementaalit syntyivät ensimmäisenä rotuna. Neuvostojen kirjat ovat täynnä sellaisia sanoja kuin vastuu, voima, valta ja viisaus ja kuinka vain meidän rotumme oli tuon kaiken arvoinen ja ainut ja yksinkertaisesti täydellinen valinta niiden saamiseen. Siis saamiseen, ei kantamaan.” Minä vaikenen hetkeksi ja katson lapsia jotka kuuntelevat minua yllättyneinä. Niin. On hyvä kuulla erilaisia mielipiteitä vaikka se joskus järkyttääkin. Jokaisen pitää oppia ajattelemaan omilla aivoillaan ja se tarkoittaa myös sitä että osaa muodostaa oman mielipiteensä jonkun toisen mielipiteestä. Itsenäinen ajattelu ei tosiaan tarkoita sitä että ajattelee aina samoin kuin toiset mutta ei myöskään sitä että ei kuuntele ollenkaan muiden mielipiteitä.

Jatkan historiantuntiani pilke silmäkulmassani ja hymy huulillani. ”Ja nyt minä poikkean hieman virallisista kirjoista. Kuunnelkaa tarkkaan sillä tästä näkökulmasta saattaa olla teille aikuisina enemmän hyötyä kuin uskottekaan. Eli ensin oli siis Universumi, koko suunnaton pimeä avaruus ja siellä leijaileva näkymätön energia. Universumi katseli mustaa tyhjyyttä ympärillään ja mietti että avaruuden ei tarvitse olla niin eloton. Se voisi olla täynnä elämää kuten Hän itsekin on. Sitten Universumi ojensi kätensä ja kutsui kaiken avaruuden näkymättömän energian luokseen ja aloitti kaikkein ensimmäisen Elämän tanssin. Hän tanssi sulokkaasti, lauloi puhtaasti ja nauroi iloiten leijailen pitkin avaruutta, energia ja oma elämänsä ympärillään väreillen ja välkkyen kaikissa väreissä ja kas.” Minä pidän Dramaattisen tauon.

Nyt pienet oppilaani kuuntelevat jo hyvin tarkkaan minua. Olen saanut heidät ansaan kuten saan aina kaikki muutkin. En ole turhaan Tarinankertoja. ”Ja kas. Niin syntyi elämä. Universumi täytti koko avaruuden erilaisilla linnunradoilla, auringoilla, tähdillä, planeetoilla ja kaikella muullakin avaruudessa olevalla. Universumi on hyvin viisas, kaunis ja itse elämä. Ja niin olivat Hänen luotunsakin. Kaikki avaruudessa toimi moitteettomasti. Kaikki on kaunista. Ja kaikki elää. Avaruus ei ollut enää tyhjä.” Jännittävää tarinaa hinkuavat luokseni tulleet lapset eivät näemmä uskalla nyt edes puhua minulle mitään ja siten keskeyttää ”tylsää historiantuntiani.” Niinpä niin. Jopa historiasta saa mielenkiintoista kun sen vain kertoo oikealla tavalla.

Huomaan että hassua kyllä kaikki muut äänet rakkaassa kirsikkapuistossani ovat hiljenneet. Jopa linnut ovat lakanneet pölisemästä. Ne kuuntelevat kaikki minua kiinnostuneina puissa. Niin, ne pitävät kovasti tarinoista joissa on niiden rakas ja siunattu Äiti joka antoi niille elämän. Ne eivät koskaan unohda eivätkä lakkaa kiittämästä elämän lahjastaan. Ne laulavat joka päivä silkasta ilosta Äidilleen joka ne loi. Vain ilahduttaakseen Häntä. Niin kuin minäkin kerron tarinoitani silkasta ilosta ja ilahduttaakseni Universumia joka minut rakkaudessaan loi näitä tarinoita kertomaan.

Jatkan siis tarinaa ennen varsinaista tarinaani. ”Kun Universumi oli täyttänyt tyhjän avaruuden kaikella siellä silloin olevalla Hän katseli ympärilleen ja mietti. Jotain tuntui edelleen puuttuvan. Planeetat olivat yhä tyhjät. Ne tarvitsivat jotain muutakin elävää kuin itsensä. Jotain mille ne itse voisivat antaa elämän. Ja niin jatkui ensimmmäinen Elämän tanssi. Siten syntyivät ensimmäiset olennot jotka elivät noista omista planeetoistaan eivätkä ne olleet elementaaleja. Ne olivat eläimiä, lintuja, hyönteisiä, kaloja. Kaikkea mahdollista mitä Universumi eri planeetoille keksi. Kaikkea mille eri planeetat voisivat antaa elämän. Nyt Universumi katseli tyytyväisenä luotujaan. Hän kulki planeetoilla ja katseli niitä. Iloitsi niiden elämästä. Kaikista lapsistaan. Ja kaikki nämä luodut rakastivat niiden Äitiä.” Nyt minä hiljenen hetkeksi vetämään henkeä. Elementaalilapasukaiset tuijottavat minua kuin hypnoosissa ja täysin mykistyneinä. On aina mukava saada jonkun täysin vilpitön huomio.

Mutta tämä historiantunti ei ole vielä tullut loppuunsa joten vedän henkeä ja jatkan sitä. ”Universumi oli onnellinen. Rakasti jokaista pikkuistaan ja iloitsi elämästä joka täytti ennen niin elottoman avaruuden. Mutta edelleen Hänestä tuntui että jotain puuttui. Hän kaipasi muutakin juttuseuraa kuin nämä nyt luotunsa. Ja Hän todella kaipasi apua kaikkien planeettojen ja niiden olentojen hoivaamisessa. Tällä kertaa Hän mietti asiaa kauemmin. Paljon paljon kauemmin. Jos Universumi päättäisi tehdä sen mitä tuumi, sillä olisi monenlaisia seurauksia. Siitä seuraisi sekä toki hyvää mutta myös pahaa. Nämä suurempaan ajatteluun kykenevät olennot joiden luomista Universumi mietti kykenisivät tekemään hyvin suuria asioita. Ja olisi täysin heidän itsensä vallassa päättää mitä he tekisivät. Asiaa sieti siis harkita tarkoin.” Minä vaikenen ja vedän taas henkeä samalla kun vilkaisen pieniä kuuntelijoitani. Huomaan vasta nyt että myös joukko Aikalaakson eläkeläisiä istuu ympärilläni hipihiljaa kuuntelemassa historiantuntiani. Kas vain. Minä alan nauraa.












Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Työ + hupi = tarina (osa 1) 2020-10-19 19:56:21 L.R
Arvosana 
 
4.0
L.R Arvostellut: L.R    October 19, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Esipuhe:
Olen ilmeisesti päivän myöhässä syntymäpäiväonnitteluiden suhteen, mutta siitä huolimatta: hyvää syntypäivää sinulle!
Mukavaa kuulla että aiot myös alkaa lukemaan ja arvostelemaan muiden tarinoita. Tällä sivustolla palaute on hieman harvinaisempi asia, jonka takia uskoisin kaikkien olevan iloisia siitä jos useammat alkavat myös muiden tarinoita arovstelamaan ja mukavaa, että aiot niin tehdä. Sillä olen runojen suhteen täysi amatööri ja sinä olet julkaissut tänne enimmäkseen runoja on tämä yksi ensimmäisistä teksteistäsi, jonka luen. Aion kuitenkin alkaa arvostelemaan myös runoja tällä sivustolla, kuten jo tein runollesi: "Ei ole mitään mitä en kestäisi vuoksesi" eilen ja tavoitteena olisi jättää muillekin runoillesi arvosteluita lähiakoina. Nyt sitten siirryn itse arvosteluun, joka taitaa olla tätä "esipuhetta" lyhyempi.

Arvostelu:
Minusta tämä osa on kaiken kaikkiaan hyvä, se on hyvin kirjoitettu, eikä minulla ole sen kanssa mitään erikoisempia ongelmia. Siksi en anna täysiä tähtiä ettei tässä osassa vielä tapahdu juuri mitään ja itse pidän enemmänkin hahmo/tapahtuma keskeisistä tarinoista. Olisin myös toivonut hieman enemmän tietoa elementaaleista, sillä vaikka nämä eivät ole ymmärtääkseni millään lailla ihmisiä sain tarinassasi hyvin ihmismäisen kuvan heistä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS