Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Häneen langennut
QR-Code dieser Seite

Häneen langennut

Hän kuuli hermoja raastavaa kirkumista sinkoutuessaan epätodellista vauhtia ilman halki. Hän kieppui pyörryttävällä nopeudella ympäri kivun runneltavana ja kuunteli epätoivoisen huudon jatkumista. Hän ei tiedostanut, että ääni oli hänen. Hän putosi, putosi, putosi. Kohti täysin toisenlaista elämää, kohti kuolevaisuutta, kohti painovoiman alaisena olevaa maailmaa. Hän putosi – tuntui kuin se kestäisi ikuisuuden. Kaikki oli ohi. Hänen tulevaisuutensa, hänen rakkaansa, hänen kaikkensa... kaikki oli ohi. Oliko tämä hänen syytään? Saisiko hän ikinä tietää, mitä tulisi tapahtumaan? Selviäisikö hän? Todennäköisesti ei.

Mutta hän ei osannut ajatella kuolemaa. Se oli täysin vieras, tuntematon käsite. Ei kenenkään heistä tarvinnut suoda ajatustakaan kuolemalle. Sehän oli ihmisten, liian huolettomien ja elämällään leikkivien ihmisten ongelma. Kuolevaisuus. Tai nyt, kun hän sitä tuli ajatelleeksi, ehkä kuolevaisilla oli helppoa. Niin, kuolivathan he kaikki joskus, mutta he eivät ikinä tulisi kokemaan tuskaa. Tuskaa, jota hänelle aiheutui.

Hänestä tuntui, että hän alkoi olla jo aika lähellä maanpintaa. Outoa, hän ei nähnyt mitään. Yhtään mitään, vain pimeyttä. Mustaa, jatkuvasti pimenevää synkkyyttä ilman ainuttakaan valonpilkahdusta. Hän vain aisti ilman muutoksen. Hänen ajantajunsa oli kadonnut kauan sitten – ja sitten se vain tapahtui. Hän ei ollut varma, mitä oli odottanut. Sillä sekunnilla, kun hän paiskautui maahan, kipu ja tuska veivät järjen mukanaan. Järjen mukana katosi se vähäinen taju, mitä hänellä oli ollut jäljellä.

Oli niin mustaa, ettei voinut pimentyä enempää.




Poika kyykistyi pienen ruumiin eteen otsa hienoisissa rypyissä. Mustat, tummanpunaisen veren runsaasti sävyttämät siivet lojuivat vähän matkan päässä. Poika tiesi, että jos ruumis olisi ollut pudotessaan jo kuolevaisen, hänen edessään makaava hahmo olisi takuuvarmasti kuollut. Ehkä se oli jonkinlaista sairasta ironiaa – kuluttaa kuolematon äärettömille äärirajoille, kun tämä ei voi kuolla ja muuttaa tämä sitten kuolevaiseksi, joka selviäisi juuri ja juuri. Poika hymähti huvittuneesti. Olihan se tavallaan ihan hauskaa.

Hän ojensi kätensä ja kohotti hahmon toista silmäluomea. Valkoiseen silmämunaan levisi hiljalleen syvänpunaisia veriroiskeita. Levittyään tietylle alueelle veri jähmettyi. Iiris oli hyvin tumma ja violetinsävyinen. Silmä tuijotti ylöspäin muljahtaneena jotain, mitä kukaan muu ei voisi nähdä. Hahmon ruumis oli muuten melko levollisen näköinen; henkilö olisi hyvin voinut nukkua. Vain hänen ympärillään oleva verilammikko kieli totuudesta. Niin, ja siivet.

Poika pysytteli kyykyssä ja kertasi suunnitelmaansa. Se oli nerokas, hän tiesi sen. Suunnitelma oli myös hyvin työläs; sen toteuttaminen oli vaatinut häneltä vuosisadan. Vuosisata takaperin hän ei ollut kuullut kuin murto-osasta jumalista, jumalattarista ja heidän voimakkaista jälkeläisistään, joita myös enkeleiksi kutsuttiin. Jumalia ja jumalattaria oli melkein kaikkia asioita varten; rakkautta, aurinkoa, kuuta, sotaa, ystävyyttä, elämää ja kuolemaa. Oli paljon hyviä, mutta myös paljon pahoja. Enkelit huolehtivat ihmisten ja eläinten, elollisen elämän hyvinvoinnista maan päällä, rajoituksena elollisten olentojen oma vapaa tahto. Osa enkeleistä toimi suojelusenkeleinä, osa sotureina kuoleman ja pahuuden olentoja vastaan.

Hän oli käyttänyt suhteitaan saadakseen tietoa jumalten ja jumalattarien keskinäisistä suhteista, heidän kyvyistään ja vaikutusalueistaan. Ensimmäisenä hän oli matkustellut ympäri maailmaa ja käynyt tapaamassa toisia sfinksejä kaikissa maissa, joissa hän tiesi niiden elävän. Sfinksien tiedot olivat jo itsessään vaikuttavia. Sen jälkeen hän oli hakenut tietoa, kuka heistä omiaan vastaan kääntyneenä voisi koitua koko maailman tuhoksi. Etsinnät olivat olleet lupaavia, mutta vasta kuullessaan meretsegeristä poika tiesi, että hän saattoi toimia. Meretseger oli eräänlainen enkeli. Ei tiedetty, kenen jälkeläinen hän oli, mutta tiedettiin, että hänellä oli paljon voimakkaita kykyjä ja että hänet yritettiin pitää jotakuinkin salassa. Poika oli saanut tehdä paljon tutkimustyötä, ennen kuin kuuli meretsegeristä.

Meretseger oli naispuolinen olento. Hänet tunnettiin sekä vaarallisena että armollisena. Poika oli saanut selville, että olennon miltei kokonaan salattuihin kykyihin kuuluivat melkein rajaton parannustaito, mutta olento oli myös hyvin myrkyllinen. Poika oli kuullut huhuja ja urbaanilegendoja siitä, että olennon jumalataräidillä saattoi olla jotakin tekemistä rakkauden kanssa, ikään kuin Afroditella, mutta jumalisästä ei ollut mitään tietoa. Vain arvauksia, joihin poika oli päättänyt olla luottamatta.

Poika sukaisi kullanruskeita hiuksiaan. Oli miten oli, kaikki oli toiminut täydellisesti. Hänen saatuaan yhteyden meretsegeriin hän oli käyttänyt kaikkia kykyjään ja saanut olennon pauloihinsa. Koska se oli eräänlainen enkeli, sen oli pakko ollut toimia joko suojelus- tai soturienkelinä. Poika oli pitkän manipuloinnin jälkeen tajunnut, että meretseger oli suojelusenkeli, jonka suojeltavana oleva nuori nainen oli johtavassa asemassa olevan auringonjumala Ran pitkäaikainen rakkauden kohde. Poika virnisti muistellessaan, miten hän oli reagoinut saatuaan tiedon. Kertakaikkisen kiehtova ristiriita.

Oli vienyt kauan, niin kovin kauan saada meretseger luottamaan häneen täydellisesti. Pitkä ja vaivalloinen työ oli tuottanut tulosta: lopulta olento oli kertakaikkisen rakastunut häneen, uskoi häntä ja olisi tehnyt mitä vain hänen vuokseen. Olento oli hänen valtansa alla melkeinpä hypnotisoituna. Pojan oli pakko myöntää, että meretsegerin vahvuus ja uskollisuus oli ihailtava piirre. Niin ihailtava, että hänen käskyjensä mukaisesti olento onnistui tappamaan auringonjumala Ran.

Siitä seurasi kiihkeä sekasorto, mutta Auringon ja kuun, päivän ja yön tasapaino ei kuitenkaan päässyt järkkymään, sillä Ralla oli seuraaja, Amun-Ra. Tylsää sinänsä, poika mietti. Mutta tapahtui juuri kuin hän oli suunnitellutkin. Soturienkelien Neuvosto sai selville, että meretseger tappoi Ran siksi, että oli palavasti rakastunut ihmispoikaan ja halusi Ran paikan. Ralla oli nimittäin ollut niin paljon valtaa auringonjumalana, että hän oli voinut henkilöityä maan päälle ilman seurauksia kerran 12 vuodessa siksi aikaa, kun aurinko oli taivaalla. Siten meretseger olisi päässyt tapaamaan rakastettuaan.

Ihmispoikaan, poika nauroi itsekseen. Hän oli nero. Meretseger heitettiin alas taivaasta. Olento menetti yliluonnollisia voimiaan, mutta osa kyvyistä korvautui pimeillä voimilla. Pimeät voimat johtuivat siitä, että kun enkeli lankesi, hän menetti pahuudesta tietämättömän hyvyytensä ja muuttui ihmisen kaltaiseksi. Jumalten tai jumalattarien lankeamisesta poika ei harmikseen tiennyt. Kenenkään heistä ei ollut tiedetty langenneen.
Mikä parasta, poika voisi vaikuttaa olennon pimeisiin voimiin. Hän oli selvitellyt sitäkin - hyvällä onnella hän saisi käsiinsä pimeyden, manalan tai kuoleman hirviön, jonka verta voisi käyttää. Veri oli voimakasta ainetta, sitä ei saanut aliarvioida. Tietenkään kuolevaisilla ei ollut mitään hajua sen arvokkuudesta.

Oli miten oli, siinä meretseger nyt oli. Ruumiillisesti ihmiseksi muuttuneena, maaten verta vuotavana pojan edessä. Myös olennon luja mieli, joka hänellä oli enkelinä ollut, oli heikentynyt. Ensin silloin, kun poika oli saanut hänet pauloihinsa ja nyt kokonaan, kun olento oli langennut. Pojan tietojen mukaan olento oli nyt täysin hänen käskyvallassaan. Pitäisi vain odottaa, että sen ruumis uusiutuisi ehjäksi ja kokonaiseksi. Tavallinen ihminen olisi kuollut ja langenneilla enkeleilläkin oli vaikeaa, mutta meretsegerillä oli kyky parantaa, joten poika oletti olennon parantavan ajan myötä itse itsensä. Sitten hän voisi aloittaa kauan suunnittelemansa tuhon aikakauden, jota hän itse hallitsisi.

Poika kohotti kasvonsa ja tuijotti pimenevää yötaivasta. Hän tiesi, että tästä yöstä tulisi vuosisatojen pimein yö. Auringonjumala oli vaihtunut ja luonto yritti selvitä sen kanssa. Mitään katastrofia tosin ei ollut tulossa. Hitaasti hänen ikivanhoille, kauniille kasvoilleen kohosi leveä hymy. Hänen sulan kullan väriset silmänsä alkoivat hehkua. Tällä kertaa se olisi hän, jolla oli valtaa. Hän.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS