Tulosta
Novellit Runot Heinäkuu 2007
QR-Code dieser Seite

Heinäkuu 2007 Hot

Alun voi sijoittaa siihen punaiseen autoon
Kotikaupungin kaduille
niille, jotka vuodet ovat muuttaneet pieniksi ja nostalgisiksi
(vai oliko se alkanut ennen kuin edes tapasimme)

Olimme oikeastaan vasta lapsia, emmekö olleetkin? Sellaisia kahdeksantoistavuotiaat ovat
Vaikka meillä oli halumme ja tupakkaa ja ilma välissämme oli metsäpaloa

Silloin minä näin ensimmäistä kertaa
Kaikki vieraat maat ja sylit
Reunan jonka yli minäkin pääsisin, sinä vaikka ajaisit minut

Ja että se kesä ja auto ja kadut olivat niitä aikaikkunoita
Jotka eivät päästäisi irti edes ihon muuttuessa
Kun me asuisimme maailman eri laidoilla

Emmekä näkisi toisiamme kun olemme kaksikymmentä
Tietäisi millaisia olisimme kun saisimme todistuksia ja lapsia ja asuntolainoja
Kolmekymmentä,
Ja yhä sinun äänesi on tuttua
Alkuääntä vuosien takaa,
Ihoni alaista.

Ja kun minä viimein näen sinut, minä sanon:
Sinä kesänä heinikko oli kuivaa kuin ruuti, muistatko?

Yhä sinun,
R

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Heinäkuu 2007 2020-05-11 11:07:26 Johanna
Arvosana 
 
3.5
Arvostellut: Johanna    May 11, 2020

Hei, annan sinulle palautteen osana kirjoittamisen opintoja. Kirjoitan itsekin runoja ja sinun runosi kieli ja tunnelma kosketti minua.

Jokainen lukija tulkitsee runoa omista lähtökohdistaan. Kerron sinulle, mitä ajatuksia, tuntemuksia ja kysymyksiä runosi minussa herätti. Voit siltä pohjalta pohtia, tulisiko runoa kehittää johonkin suuntaan ja painottuvatko siinä mielestäsi oikeat asiat.

Mielestäni runosi on kaihoisa, surumielinen ja siinä on havaittavissa jopa katumusta, mutta ennen kaikkea siinä on kaipuuta johonkin menetettyyn nuoruuden aikaan ja hetkeen. Kirjeeksi muotoiltu runo on hieno idea. Rakkausruno on varmaankin runoaiheista vaikein, koska rakkausrunot helposti sortuvat kliseisiin. Mutta sinun runosi ei ole imelä, koska siinä on aistittavissa elämän rosoisuus ja se, että joskus asiat jäävät kaihertamaan. Muistot tulvivat mieleen vuosien jälkeen.

Pidän erityisen paljon kohdista, joissa viittaat metsäpaloon. Metsäpalo on motiivi joka toistuu. Runon lopussa oleva repliikki tiivistää kaiken. Nuoruuden rakkauden roihun, sen väkevän muiston tunteesta: ”Sinä kesänä heinikko oli kuivaa kuin ruuti, muistatko?”

Hieno ratkaisu toistaa ja-sanaa joissakin lauseissa. Se luo rytmiä. Nämä kohdat tuntuivat erittäin vaikuttavilta:
”Vaikka meillä oli halumme ja tupakkaa ja ilma välissämme oli metsäpaloa.”
”Ja että se kesä ja auto ja kadut olivat niitä aikaikkunoita
Jotka eivät päästäisi irti edes ihon muuttuessa”

”Kun me asuisimme maailman eri laidoilla” on ehkä liikaa ja selittää turhaan. Ilmaisu ”maailman eri laidoilla” tuntuu myös hieman lattealta tuon sitä edeltävän hienon säkeen jälkeen.

Runo vaikuttaa hyvin omakohtaiselta. Onko se? Ja onko sen tarpeen olla? Voisiko runon sanomaa laajentaa oman kokemuskentän ulkopuolelle, jolloin se koskettaisi lukijoita laajemmin? Ovatko viittaukset ikään mielestäsi välttämättömiä?

Riittäisikö esimerkiksi jo tämä kertomaan olennaisen iästä:
”Olimme oikeastaan vasta lapsia, emmekö olleetkin?
Vaikka meillä oli halumme ja tupakkaa ja ilma välissämme oli metsäpaloa”

Runossasi on vahvaa tunnelatausta, siinä on sopivasti ristiriitaa ja myös mysteeriä, jota runossa pitääkin olla.

Pidä kiinni siitä, mikä on runon ydin ja karsi vielä. Kokeile, kuinka runo elää. Mitä voi jättää pois, mitä ei.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews