Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Kesätapahtuma
QR-Code dieser Seite

Kesätapahtuma

  
Kesätapahtuma



Kimpuravaaran kesätapahtuma oli vetänyt yleisöä varsin mukavasti kirkonkylälle. Valtakunnalliset Sutiseurat, oli harrastelijataidemaalareille suunnattu teemaviikonloppu, jossa alan harrastelijat kautta maan voivat tuoda esille tuotantoaan.
Tapahtumaan oli ympätty mukaan myös myyntinäyttely, jossa onnekkaimmat siveltimenheiluttajat saattoivat saada maalauksiaan kaupaksi. Eikä kyseessä ollut mikään toiveajattelutilanne, vaan moni näyttävä maalaus todellakin vaihtoi omistajaa viikonlopun aikana.
 
    Näissä merkeissä oli paikalle osunut myös Jorma Jamela. Hänen tarkoituksensa oli hankkia konsulttifirmansa seinälle pari luottamusta herättävän näköistä maalausta. Hän oli ajatellut mielessään hakevansa pikemminkin jotain abstraktista värisommitelmaa, kuin selkeästi esittävää teosta.
 
  Asiat eivät vain aina mene niin kuin ne ennakolta on suunniteltu, sen Jamela tuli varsin pian havaitsemaan noustuaan hopeanharmaasta Audistaan.
 
   - Saatanan kaupunkilaisjulli! Viimeinkin minä sinut tavoitin, kuului kimeä-ääninen karjaisu aivan hänen takaansa. Jorma Jamela pyörähti ympäri kokoisekseen mieheksi varsin ketterästi, ja katse kohtasi näyn, joka oli saada suolen tyhjenemään yhtä ketterästi prässihuosujen kätkemiin boksereihin.
 
   Vajaan kolmen metrin päässä seisoi kauhtuneeseen haalariasuun pukeutunut isäntämies kasvoillaan raivostunut ilme. Tuo ilme ei vielä yksinään olisi mahtanut saada esiin pyrkivää suolistoreaktiota aikaan, mutta isäntämiehen haalarinkauluksesta näkyville kiskoma ase kyllä riitti täydentämään tunnelman.
 
  - Se on Jamela sinulla esillä elokuun viimeinen päivä tässä ja nyt, kiljui raivostunut isäntämies.

Tilanne näytti muutaman silmänräpäyksen ajan lähes pysäytetyltä filmikohtaukselta. Pienelle toriaukiolle tiensä löytäneet liki puolensataa ihmistä jäykistyivät hetkeksi asentoihinsa, samoin teki Jamelakin.
Ainoa, jonka toiminnot eivät pysähtyneet tilanteen mukana, oli tuo isäntämies, joka jatkoi kanuunansa esiinkaivua. Kyseessä oli todellakin kanuunaluokan tuliase, jonka Jamela tunnisti pitkäpiippuiseksi silhuettiampujien suosimaksi revolveriksi.
Tuollaisen tykin kaliiberi oli lännenleffoista tuttu nelivitonen. Osuma tuollaisen luodista kaivaisi keskivertomieheen sellaisen rotankolon, josta sitkeänkin hengen olisi sukkela livahtaa tiehensä.

Täysin tuntematon asianharrastaja oli tuo aseen kiskoja Jamelalle, mutta koska mies tuntui olevan selvillä tavoitehenkilönsä identiteetistä, oli oletettavissa, ettei kyseessä ollut väärinkäsitys.
Mitä tulikivenkatkuistaa kaunaa isäntämiehellä saattoi olla Jamelaa kohtaan, siitä tällä ei ollut ainakaan näin äkkitulemalta käsitystä.

Vaikutti kuitenkin siltä, ettei asian selville ottamiseen ollut merkittäviä aikavaroja käytettävissä, joten Jorma Jamelan kokemus konsulttimaailmasta oli todella tarpeen. Konsulttina hän oli oppinut omaksumaan ihmisten mielialat, ja niiden muutokset vaistonvaraisesti, ja sopeuttamaan oman toimintansa myötäämään asiakkaidensa mielialoja.

Jonkinlainen kostohan tässä täytyy olla kyseessä, päätteli Jamela, vaikka ei osannut yhdistää asemiestä itseensä mistään aiemmasta tapauksesta. Paikka ja aika eivät luultavasti olleet kostonhautojan kannalta parhaat mahdolliset, mutta Jamelan kohtaamiseen tämä oli ilmeisen selvästi varautunut.
Kanuunan kanniskelu antoi siitä selkeän viitteen.

Oikeastaan pelkkä sattuma oli konsultin juuri tänään paikkakunnalle heittänyt, ja edellisestä vierailusta oli kulunut aikaa jo hyvinkin puolenkymmentä vuotta. Silloin, joskus vuosikymmenen ensimmäisenä kesänä hän oli osunut paikkakunnalle aivan vahingossa.
Ollessaan työmatkalla pohjoiseen, hän oli autoon tulleen pikkuvian vuoksi joutunut yöpymään paikkakunnalla juuri samaisten Sutipäivien aikaan. Mitään mainittavampaa tapahtumaa tuosta vierailusta ei mieleen ollut jäänyt, paitsi tämä taidenäyttely, joka nyt hänet tänne oli tuonut.

Olihan paikallisen hotelliravintola Tupsluikkarin salissa ollut Palettitanssit, ja muutama peli oli Jamelallakin tullut pyörähdettyä. Mitään draamaan, tai romanssiin johtavaa tapahtumaa ei tilanteeseen kuitenkaan liittynyt.
Koston kolkko koura oli hänet kuitenkin nyt tavoittanut. Toivottavasti kyseessä oli todellakin kosto, sillä siinä saattoi myös itää pieni toivon itunen. Saadakseen kaiken irti kostostaan, kostaja haluaa julistaa julki tuomionsa, ja se oli vielä suorittamattaa. Jamelan elokuussa oli vielä sekunteja jäljellä. Toivoa oli vielä.

Älä hyvä mies ammu! älähti Jamela. Satutat vielä sivullisia ja syyttömiä ihmisiä. Minähän tästä en mihinkään pääse, mutta anna ihmisten poistua turvallisempaan paikkaan.
Asemies näytti hetken pohtivan ajatusta, ja nyökkäsi sitten. Nyökkäys käynnisti pysähtyneen tilanteen, ja puolensataa ihmistä torilla säntäsi etsimään turvallisempaa katselupaikkaa tuleville tapahtumille. Jamelan elokuuhun tuli jälleen muutama sekunti lisäaikaa.

- Mikä tässä nyt oikein on homman nimi? tiedusteli Jamela, pyrkien pääsemään uhkaajansa ajatustaajuudelle. - En tunne sinua, enkä ole aiemmin edes paikkakunnalla käynyt. Mistä sinä minut tunnet, ja mitä oikein haluat.
- Pysytäänpä nyt asiassa ja totuudessa. Kävit kuusi vuotta sitten Kimpuravaarassa, ja vikittelit minun morsiameni, ja nyt on sitten tilinteon hetki.
- Niinpä todella taisin yöpyä kylän hotellissa, mutta en missään tapauksessa vikitellyt yhtään ketään, Jorma Jamela myönsi.
- Sinä se olit, joka Kerttua tanssitteli Tupsluikkarissa. Siitä olen ottanut selvää. Kylän pojista kukaan ei olisi uskaltanutkaan, kun tiesivät Kertun olevan minun.

Nyt Jamela jo muistikin paremmin. Olihan hän hakenut muutaman kerran aran näköistä tyttölasta tanssimaan, kun oli huomannut, ettei kukaan tanssittanut sievän oloista tyttöä. Kerttu, sehän taisi tytön nimi ollakin. Jamela muisti ihmetelleensä, miksi tyttö ei viihtynyt parketilla, ja tämä oli paljastanut sen johtuvan mustasukkaisesta ja omistushaluisesta poikaystävästään Kyöstistä. Kun Kyösti saa tietää jonkun tanssittaneen Kerttua, on seuraamuksia taatusti odotettavissa. Jormahan oli vieras paikkakunnalla, eikä jäisi oleskelemaan pidemmäksi ajaksi, joten hän jätti huomioimatta mahdollisen uhkan, ja tanssitteli Kerttua jokusen pelin verran.

Myös Kerttu oli kertonut pelkäävänsä poikaystäväänsä, ja siksi oli kaikessa hiljaisuudessa hankkinut opiskelupaikan kaukaa toiselta paikkakunnalta, ja päättänyt muuttaa ilmoittamatta Kyöstille aikeitaan, tai uutta osoitettaan.
Näin oli siis ilmeisesti myös tapahtunut, ja Jorma Jamela, joka oli nähty tanssittamassa Kerttua Tupsluikkarissa, oli poikaystävä Kyöstin kuvitelmissa todettu asian aiheuttajaksi.

Nyt olisi pidettävä kieli keskellä suuta, eikä välttämättä ole oikea ratkaisu tuoda totuutta esiin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kostonhimon ja mustasukkaisuuden riivaama mieli saattaisi tehdä pikaisia päätöksiä, joiden vaikutukset henkilökohtaisen elokuuni jatkumiseen saattaisivat olla hyvinkin lopullisia, aprikoi konsultti Jamela mielessään.

- No, kerro nyt, miten teillä menee Kertun kanssa? Onko lapsia tullut montakin? Kai sinä Kertun otit eukoksesi, vai...? Kyösti ojensi kanuunaansa kohti Jamelaa, ja peukalo naksautti iskurin taaksepäin. Tilanne kiristyi vauhdilla, joka ei aikaa enempiin päätelmiin antanut, joten Jamelan täytyi toimia puhtaasti ja nopeasti konsultaation kouluttaman vaiston pohjalta.
- Totta kai, totta kai, hän vakuutti totuudenvastaisesti. Miettien samalla, olisiko orvoiksi jäävistä lapsista hyötyä tilanteen kehittymisessä. Ensin Jamela jo päätti mielessään lisätä perheeseensä kolme tyttöä, mutta jokin pieni vaistonväre sai hänet kuitenkin toteamaan toisin.
- Ei, valitettavasti Kerttu ei pysty saamaan lapsia, ja se on rasitteena avioliitollemme.
- Ei voi saada lapsia? Kerttuko? Kerttuhan on mitä täydellisin äitihahmo, epäili Kyösti heilutellen asettaan, kuin italowesternin sankari konsanaan.
- Niin, ei se aina sitä katso, konsultti Jamela totesi. Samalla hän totesi pikkuhiljaa pääsevänsä Kyöstin jyrkälle ajatustaajuudelle. - Ehkä tämä oli vielä käännettävissä, hän alkoi ajatella ammatinomaisesti.
- Kerttuahan se painaa pahasti, ja hän on muuttunut luonteeltaan aivan toisenlaiseksi. Näin meidän miesten kesken voinen kai paljastaa, että Kertusta on tullut varsinainen pirttihirmu. Aina se on simputamassa ja vaatimassa.
-Vai ei Kerttu.....,minä olin aina ajatellut, että tilan jatkaja ja iso lauma, ettei sitten lainkaan lapsia? Kyöstin uho oli kadonnut johonkin, ja tilalle nousi toisenlainen tunne, jonka konsultti Jamelan kouliintunut vaisto oitis otti käsittelyynsä.

- Sinähän olet se Kyösti, Jorma Jamela totesi kysyvästi kuin vasta nyt oivaltaen asian.
- Kerttu on sinusta puhunut joskus, mutta hyvin vähäsanaisesti. Et kai sinä ole millään tavalla ollut aiheuttamassa tätä Kertun lapsettomuusongelmaa? Se oli konsultinvaiston ohjaama kysymys, mutta Kyöstin ilmeestä saattoi heti havaita, ettei nuoli aivan metsään osunut.
- En, en tietenkään, kivahti Kyösti, eikä Jamela kiristänyt köyttä tarpeettomasti. Eihän kyseessä ollut todellinen ongelma, eikä missään tapauksessa ainakaan hänen ongelmansa. Nyt alkoi näyttää jo siltä, ettei sentään aivan ehdottomalta se Kyöstin esittämä uhkaus elopäivien päättymisestä näyttänyt.

- Kuule Kyösti. Eiköhän mennä tuohon Tupsluikkariin ja otetaan tuopilliset. Ei ole kiva seistä tässä keskellä toria ihmisten töllisteltävänä. Mennään ja puhutaan asiat niin kuin miehet konsanaan. Tuopin ääressä.
- Niin, joo, Kyösti näytti havahtuvan tilanteeseen uudella tavalla. Koston kiihko oli kadonnut, ja arkinen maalaisjärki otti taas ohjat.
- Hitto, mikä tässä tuli tehtyä, Kyösti manaili. - Joo, mennään hittoon tästä torilta. On tässä tullut järjestettyä näytöstä kyläläisille aivan kertaihmettelyn verran, jollei enemmänkin.

Miehet suuntasivat askeleensa kohti Tupsluikkarin ovia, ja Kyösti yritti kävellessään tunkea silhuettirevolveriaan takaisin haalarinsa kätköihin, mutta ase ei suostunut piiloutumaan, vaan takerteli tähtäimestään kiinni vaatetukseen.
Tupsluikkarin puolellakin asiakkaat ja henkilökunta olivat ilmeisesti seuranneet torin tapahtumia ikkunan kautta, sillä ravintolasalissa ei ollut taulunäyttelystä huolimatta ainoaakaan ihmistä miesten astuessa sisään.
Hetken tilannetta arvioituaan, Konsultti Jamela otti aloitteen käsiinsä. Kaivoi taskustaan kaksikymppisen, ja jätti sen kassakoneen viereen. Laski hanasta kahteen tuoppiin olutta, kantaen ne nurkkapöytään. Pöytä oli sijoitettu sopivasti niin, ettei siihen ulkoapäin voinut katsella, joten keskusteluryhmä saattoi jatkaa uteliaitten katseitten ulottumattomissa.

Vaimeana kantautui ulkoa ravintolan puolelle ääni, jota Jamela oli jo tovinverran ehtinyt odotellakin. Hälytysajoneuvon lähestyvä sireeni kertoi virkavallan olevan tulossa. Joku oli siis älynnyt soittaa torin välikohtauksesta poliisille.

- Jaaha, nyt sieltä tulevat sitten poliisit, Kyösti lausahti selvästi masentuneella äänellä, äkkiä miehen silmissä leimahti synkkä tuli. Ääni kohosi jälleen kimeään falsettiin, ja esiin pilkistänyt järjenhäivä katosi olemuksesta silmänräpäyksessä.
- Tulkoot vaan saatanan tinanapit ja perhanan pamppupaavot, kyllä kuivaa ruutia aina parille seriffille löytyy! Minä pamautan päin näköä sellaisen lyijysoolon, että parin sellistin napaan tulee kissan mentävä ilmareikä, ja kyllä siinä samalla menee yksi kaupunkilaisjullikin.

Kyösti repi jälleen kouraansa aseen, jonka oli jo osittain onnistunut ujuttamaan haalarinkauluksesta. Nyt Jorma Jamela sai katsella kolkkoa hengenriistovälinettä lähitäisyydeltä. Vaikka kauhu kouraisikin konsulttiaa varsin syvältä hyytävän kylmällä kourallaan, pani Jamela merkille yksityiskohdan, jolla saattoi olla vielä varsin merkittävä osa vallalla olevassa selviytymistapahtumassa. Näin lähietäisyydeltä oli selkeästi havaittavissa, ettei aseen patruunarummusta pilkistänyt ensimmäistäkään luodinkärkeä. Mikäli myös piipun kohdalla oleva patruunapesä oli tyhjä, oli mahdollista, että Kyösti oli unohtanut ladata tappokalunsa.

Aseenkäsittelijän mielentilan muutos oli ollut varsin nopea, ja miehen raivo kävi niin korkeilla kierroksilla nyt, että oli hyvinkin lyhyen ajan ennusteessa odotettavissa etusormen ratkaiseva liike.
Vuosien vankkaa konsulttikokemus oli osoittanut menestyksen malliksi sen, ettei aloitetta pitänyt koskaan jättää vapaaehtoisesti vastapuolen käsiin. Tämä osaavan konsultin lähes elämänohjeeksi iskostunut näkemys sai Jorma Jamelan vaistonvaraisen toiminnan heräämään.
Kädessään oleva paksu lasinen oluttuoppi, joka oli vielä hyvinkin puolillaan mallasjuomaa, lähti kuin oma-alotteisesti liikkeelle. Jamela ehti nähdä, kuinka raskas lasiesine lensi kohti pöydän vastapuolelle istuvan asemiehen päätä, ja kuinka helposti tuo asemies väisti päihdejuoman annosteluastian.
Samassa hän tunsi valtavan iskun kehossaan. Aivan kuin koko ylävartalo olisi räjähtänyt ja levinnyt ympäri maailmankaikkeutta. Silmissä välähti parikin supernovan tuhoutumisen verran erivärisiä leimahduksia. Sen jälkeen ei enää näkynyt mitään. Hiljaisuus ja pimeys nielaisi yhteyden ympäröivään maailmaan.

Hiljaisuus päättyi epämääräiseen korvissa särisevään meluun, ja pimeydenkin rikkoi omituinen sykkivä välähtely, joka oli niin himmeä, ettei juurikaan erottunut selkeänä välkkeenä. Voimakas kipu repi konsultin kroppaa kaikkialta. Särisevä ääni alkoi saada käsitteellisiä muotoja, ja Jamela tunsi kuinka joku läpsi häntä poskille.

- Herätkää! Kuuletteko minua? Herätkää mies ja avatkaa silmänne, ääni särisi vaativasti korvissa. Jamela pakotti silmänsä auki, ja havaitsi valosykkeen syntyvän poliisiauton hälytysvilkuista.
Hän havaitsi myös virkapukuisen poliisin, joka varsin huolettomasti räimi hanskakädellään häntä kasvoihin. Eikä siinä vielä kaikki havainnot olleet. Hän totesi käsiensä olevan tanakasti kahlittu käsiraudolilla selän taakse.
Kauempana toinen virkapukuinen näytti taputtelevan rauhoittelevasti Kyöstin hartioille, pidellen toisessa kädessään Kyöstin silhuettikanuunaa.

--------------

Poliisivankilan kuulusteluhuoneen valot olivat sellin hämärään tottuneille silmille aivan liian kirkkaat, ja Jorma Jamela joutui siristelemään silmiään vihlovassa valossa.

- Tämä on alustava kuulustelu, koskien Kimpuravaaran kesätapahtuma Sutiseurojen yhteydessä tapahtuneeseen aseelliseen välikohtaukseen.
Kuulusteltava on konsultti Jorma Jamela, jota epäillään laittomasta uhkauksesta, laittomasta aseen hallussapidosta, vaaran aiheuttamisesta, sekä laittomasta vapaudenriistosta. Kuulustelijana on ylikonstaapeli Jarmo Rillakoski ja avustaa ylikonstaapeli Paavo Japola.

- Mitä helvettiä! Minuako tässä syytetään? Minuthan siellä Kimpuravaarassa meinattiin tappaa, ja tämä Japola vielä ampui etälamauttimella minua, vaikka sehän se Kyösti, mikä lie siellä varsinainen konna oli, Jamela tulistui poliiseille.
- No, no. Rauhotuppa nyt. Eihän tässä vielä ketään syytetä, kuulustellaan vain, jotta saadaan asiat selville, Rillakoski toppuutteli.
- Jokseenkin puolet silminnäkijöistä vannoo nähneensä, kuinka sinä pakotit aseella uhaten Kyösti Viirilän Tupsluikkariin tarjoamaan tuopillista. Toki on niitäkin, jotka väittävät Kyöstin kovistelleen sinua, mutta sitä nyt tuskin kukaan Kyöstin tunteva käräjillä enää uskaltaa todistaa. Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Onneksesi ase ei ollut ladattu, joten lieventävien asianhaarojen vuoksi pääset varmaan kolmella- neljällä vuodella.



Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS