Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Susirajan takana
QR-Code dieser Seite

Susirajan takana

Tuollapuolen susirajaa.


Raukean uneliaana lipui kesäinen päivä kohti ehtootaan kaukana kaikeata kiireestä ja hälinästä. Täällä susirajan takana elettiin vielä lähellä luontoa ja ihminen oli vielä sopusointuinen osa ekologista ympäristöään. Täällä lämmin kesäpäivä helli rajaseudun asukkeja ja sinertävä utuinen auer himmensi ääriviivoja tuolla kaukana, missä horisontti näytti liittyvän tiiviin saumattomasti taivaanrantaan. Voisi jopa sanoa, että leppeä ja kiireetön kesäpäivän rauha lepäsi Pohjois-Karjalalaisen vaaramaiseman yllä . Jopa niin tukevasti ja jämähtäneen oloisesti, että tuskinpa mikään , tai kukaan saisi tuota vallitsevaa olotilaa horjutettua.

Kapea ja mutkainen hiekkatie seuraili kumpuilevan vaaramaiseman muotoja, vilahtaen välillä näkyviin vaaran rinteellä, sukeltaakseen taas syvemmälle vehreisiin lehtomaisemiin. Välillä koukaten sivuamaan jonkin lammen tai järven tapaisen rantaviivaa, vain kohotakseen taas ylös seuraavan vaaran rinteelle.
Vaalea pöly irtosi kuivasta tienpinnasta auton renkaiden nostattamana ja kiertyi ilmavirrassa kahdeksi pyörteileväksi punokseksi, jotka näyttivät takertuneen sinisen citymaasturin peräpäähän. Pölypilvi jäi roikkumaan tuulettomaan ilmaan tien päälle, laskeutuakseen ajan myötä takaisin irtonaiseksi osaksi paikallista tieverkkoa.

Ajokin ilmastoidussa ohjaamossa Aimo Vorokki manaili tien mutkaisuutta ja päällysteen puutetta. Seikkoja, jotka olivat omiaan viivästyttämään hänen tärkeää tarkastusmatkaansa. Tarkastusmatkaa todellakin, sillä Aimo Vorokki oli tarkastaja. Tarkemmin määriteltynä EU- tarkastaja ja nyt Vorokki oli tarkastusmatkalla.
Ylpeä hän olikin virastaan. Hyvinkin ylpeä, kuten myös virka-autostaan, jonka EU:n sinisiä kylkiä somistivat niin kauniisti etuovien keltaiset tähtiympyrät.
Kun sininen citymaasturi tähtiympyröineen liikkui maakunnissa niin kaikki näkivät että, siinä menee EU-virkamies: Tarkastaja. Oikeastaan olisikin ehkäpä ollut paikallaan direktiivi, joka määräisi ainakin maalaisjuntit ottamaan lakin päästään ja kumartamaan syvään,.....niin ja akat tietysti saisivat niiata nöyrästi. Olihan tarkastaja heidän asiallaan ja pyyteettömästi valvomassa, että direktiivit tulivat täytettyä viimeistä piirtoa myöten.

Siis tarkastusmatkallahan tarkastaja Vorokki taas oli ja tälläkertaa taas jossakin peräjunttilassa ja susirajan takana. Taas oli joku isännän rähvelö jättänyt täyttämättä ilmoitusvelvollisuutensa ja Vorokin piti puuttua asioihin. Täytyihän näissä hommissa tolkku säilyttää, eikä mikään lusmuilu tai lipsuilu tullut kyseeseen. Kyllä EU:n tarkkaakin tarkempi seurantajärjestelmä puutteet havaitsi ja niihin puuttui.

Tie kohosi mäenkumpareelle ja juuri siinä kumpareen päällä , kohtisuoraan tien molemmin puolin retkotti puolittain pystyssä vanha harmaa särennäisaita. Tarkastajan kouliintunut silmä ja veitsenterävä havannointi rekisteröivät tapahtumat: -Aita ! Direktiivin vastainen . Rakenteeseen käytetty liian paljon puuta /aitametri. Kunto! Huono, direktiivin vastainen. Ilmeisesti aiemmin tien oli sulkenut aitaan liittyvä veräjä, joka nyt oli hajonneena polkaistu tien raviin ja oli nyt sieltä käsin palaamassa takaisin luonnon kiertokulkuun lahoamisen kautta.Tämä oli tapahtuma, jonka EU-säännöstö toki sallii.
Vauhtiaan hidastamatta tarkastaja Vorokki ehti vielä havannoida seuraavatkin seikat: Aitaa "somisti" punaiseen nailonnaruun rakennettu lippusiima, joka näytti katoavan aidan mukana Pohjois-Karjalaiseen sekametsään. Lippusiima: Äärimmäisen direktiivien vastainen. Sitähän käytetään suden metsästykseen, joka ilman lippusiimaakin on vastoin metsästyksestä annettuja asetuksia.
Aitaan kiinnitettyyn harmaaksi virttyneeseen leveään lankkuun oli kirjoitettu mustin, ilmeisesti myöskin direktiivien vastaisin tervakirjaimin jonkun koiranleuan toimesta teksti : SUSIRAJA.
Aimo Vorokki huokasi syvään viileässä ilmastoidussa citymaasturin ohjaamossa. Jotenkin hänestä tuntui, ettei tästä tarkastusmatkasta tulisi helppo.

Pietu Riähkiönvaara hieroi niskaansa ja tihrusti taivaalla killottavan auringon suuntaan.- Hittolainen, tulipahan taas vedettyä kunnon yöhynneet ja päivä näyttää olevan jo vahvasti iltasen puolella, van mikäpä tässä kiire...valamiissa maalimassa.
Päässä moikoili jonninlainen krapula, jollei kyse sitten ollut auringonpistokseksesta. Pietun oma arvailu kallistui tanakasti ensimmäisen vaihtoehdon puoleen. Olipa tullut näet iltasella saunottua Reetan kanssa paremman kaavan mukaan ja Reetan panema kesäolut oli maistunut kohtuullistakin sujuvammin ja potkuahan oluesta ei todella puuttunut. Ei potkua, eikä makua. Reetta osasi asiansa ja jos se mihin ryhtyi, niin hoiti se hommansa tyylikkäästi ja ilman kiverryksiä. Oli se vaan tuo Reetta aikamoinen epeli. Pietu käytti hetken miettimiseen: -Pitäisköön tuosta Reetasta sannoo hän, vai se? vanhankansan opit saaneena Pietu päätti, että "se" saa edelleenkin kelvata . Ihmisistä sanottiin, jotta "Hän" ja elikoista ja muista asioista "se". Kyllä se näin jämpti oli.

Pietu kolisteli karjasta tyhjentyneessä navetassaan etsiskellen jotakin matoaskiksi sopivaa. Jo vuosia sitten EU.n uudistunut maatalouspolitiikka oli ajanut Riähkiönvaaralaisen tyhjentämään karjasuojansa ja luopumaan maitotilallisen ammatista. Navetta oli muuttunut varastoksi ja alkanut täyttyä monituisen sorttimentin tarvikkeista, vaan mikäpä ettei. Ei näitä tiloja enää lehmät tulisi asuttamaan, muistoissa ja unissa voi enää mullien mölinää näillä selkosilla kuulla.
Vaan vielä löytyi ikkunalaudalta puna-valkoinen ja kannellinen Tummelipurkki, kuin muistoina menneestä . Pietu avasi purnukan kannen ja kopisti purkissa olleet jo hieman ruostetta imeneet ruuvit lattialla jököttävään sinkkiämpäriin, joka taas oli puolillaan vanhoja pahvinauloja. -Siitäänpä nuo löytynnee, josko noita jokupäivä satun tarvihtemmaa, tuumaili vaaranmaiseman asukki. -Nyt vain huussin takkaa matoja kaivammaan ja iltasella onkimmaa. Se saattaa iso ahvena olla otilla näin lämpimän päivän jälkkeen.
Pietu tallusti huussin taa. Siellä entuuvestaan kaivetun matopaikan vierustalla seistä sojotti talikko valmiina. Tässä sitä olikin oiva matopaikka, entisen lantalan kuppeelta oli iät ja ajat onkimatoset löytyneet ja löytyivät yhäkin. Vaikkakin tosin selvää hiipumista matosten määrässä alkoi olla havaittavissa.- Net elläävät sympoosissa. Lehemät ja majot, oli jo Pietun isäukko aikonaan poikaansa opettanut. Ja oikeessahan ukko oli ollut. Ensin hävisivät lehmät ja nyt alkoivat matosetkin kaikota.
Siinä matoja kaivaessaan Pietu mietti Reettaa. Tarkkaan hän tiesi, että Reetta paistoi nyt keittiössä lettuja. Niitä se aina paistoi, kun illalla oltiin saunottu ja juotu kesäolutta. Reetta tiesi, että letuista Pietu tykkäsi ja siksi teki miehelle mieliksi ja miksipä ei olisi tehnyt. Pietu oli laatuisa mies , noin niinkuin mieheksi ja ...ihmiseksi.
Leppoisasti eteni Reetan ja Pietun elo Riähkiönvaarassa. Leppoisasti, vaikka parhaalla tahdollakaan ei näitä kahta voisi sanoa sopusuhtaiseksi pariksi.

Tarkastaja Aimo Vorokki kieputti tehostettua ohjausta ja koetti sukkuloida ajokkiaan päämääräänsä, joka onneksi alkoikin olla jo lähellä. Kelvotonta ihmisasutukselle johtavaksi ajoväyläksi oli tämä kärryura. Kelvotonta ja todennäköisesti löytyisi jokin EU-säännös, tahi jopa direktiivi, joka moisen kärrypolun kieltäisi. Aimo Vorokki päätti tarkistaa asian mukanaan olevista dokumenteista heti perille päästyään. Sikäli, mikäli hän ylipäätäänkään pääsisi perille tällä kurjalla kärrytiellä.
Vaan perille EU-tarkastaja pääsi, kuin pääsikin. Tien päässä pilkotti pihapiiri, jota reunustivat maatilalle tyypilliset rakennukset. punatiilinen navettarakennelmä, johon kiinteästi oli aikoinaan liitetty talli ja liiteri ja jonka ylisille johti niin monelta tilalta tuttu ajosilta. Ylisillä oli noihin navetoihin kuuluva heinävintti, lehmien ruokavarasto.
Vanha hirsinen päärakennus, josta maalattu oli vain ikkunoiden ja oven myykilaudat. Maalaamattomat hirsikerrat olivat aikojen saatossa kauhtuneet ruskeanharmaiksi. siisti ja hoidettu oli pihapiirin ensivaikutelma ja rakennukset istuivat maisemaan iroittamattomana osana idylliä.- Aivan toisin, kuin rakennukset Juhani Palmun maalauksissa. Omituinen mielleyhtymä livahti Vorokin ajatuksiin.

Vaaran rinne vietti hoitamattomina peltosarkoina alas kohti sinisenä kimaltavaa järvenrantaa. Aimo Vorokki tunsi vihastuvansa:-Näin upea viljelytila, jota isäntä lyö laimin. Aivan, kuten EU-velvoitteitaankin, tarkastaja Vorokki tiesi, että täällä, jos missä tarvittiin nyt EU-virkamiehen jämerää otetta ja tinkimätöntä virkavastuun kantoa. Kauhistuneena katsoi hän asiantuntijan silmin, kuinka näin upea ja elinkelpoinen tuotantotila oli päästetty rappiolle. Todellakin, täällä tarvitaan nyt ripeitä toimia ja tarmokasta EU virkamiehen ohjausta.

Pietu Riähkiönvaaran matojen kaivuutyö keskeytyi pihaan kaartavan auton ääneen.-No, kukahan kehvelj näin keskellä arkipäivää autolla tulloo? Pohti mies mielessään. Aivan tuota ihmettä täytyi lähteä katsomaan ja vierasta vastaanottamaan.
Aikaansa seuraava mieshän Pietu oli ja tunnisti oitis auton etuoviin painetun tähtikuvion. EU:n direktiivikonsulttihan tämä....krapulavetoisen päänsäryn kupariseppäkomppania aloitti ylimääräisen jytystyksen pääkopassa. -Tätäkö tämä vielä vailla oli?

- Aimo Vorokki! EU-tarkastaja, esitteli itsensä autosta noussut miekkonen, joka oli pukeutunut vihertävänharmaisiin reisitaskuhousuihin ja vaaleanvihreään lyhythihaiseen kauluspaitaan. Asua täydensi keltaisin tähdin kuvioitu sininen solmio, joka riiteli asukokonaisuuden kanssa rehvakammin, kuin supikoirat rannalta löytämällään hauenraadolla.
-Taitaapa olla isäntä itse? tiedusteli vieras ja vastausta odottamatta jatkoi:- On jäänyt isännältä erinäiset maataloustukianomukset hoitamatta. Ei ole tämä EU mikään rahanjakoautomaatti. Kyllä sitä pitää tietyt anomukset tehdä ja.....
- Anomukset ja anomukset! kivahti Pietu pääkivusta ärmeissään. - Minä niitä hakemuksia aikani lähettelin, vaan aina niissä oli jotain kohennettavvaa. Pumerankeja vaan sateli sitä mukkaa, ku ennätti kaavakkeita täyttämmää.
- Hakemukset pitää olla oikein ja asiallisesti täytettyjä, muistutti EU tarkastaja. -Direktiivien mukaan ei epämääräisesti , tai puutteellisesti täytettyjä hakemuksia voida käsitellä, eikä niiden perusteella voida tuotantotukea maksaa. Kyllä isännän se pitäisi tietää.
- Tiijjän,....tiijän, vaan pitääkö tässä olla joku maatalloustuotannon rohvessoori, taihi EU-lakimies, jotta ossaa täyttää kaavakkeet ja litterat oikein ja direktiiviin mukkaan.
Niin monnaasti tulivat hakemukset takasin ja hylättyinä, jotta tuumasin , että olkoon hakemati nuokiin muutamat eurot. Kasvakoot pellot, mitä luonto tykkää viljellä. Minä tässä jaksa ennää ruveta rehveltämmää herrojen kotkotusten perässä. Pitäköön roponsa, kun niin ovat niihin kiintynneet.

- No, älkääpä nyt isäntä hermostuko. Katsotaan nyt yhdessä näitä hakemuksia, niin osaatte sitten seuraavan kerran täyttää paperit asianmukaisesti ja eiköhän ne ruvenne korvaukset ja tuotantotuetkin pikkuhiljaa tiensä tännekin löytämään, Aimo Vorokki yritti lepytellä hieman riehaantunutta Pietua.
Vorokin mapeista löytyivätkin tilan asiakirjat ja kaikki mahdolliset hakemuskaavakkeet koskien tilalle mahdollisesti myönnettäviä tuotantoavustuksia ja -lisiä.
-Tuollapa näkyykin olevan sopivasti pöytä ja penkit pihalla. mennäänpä sinne pöydän ääreen, niin saadaan paperit levitettyä ja päästään hakemuksia tekemään, liverteli Vorokki Pietulle.
- Täällä näkyy olevan, että olette naimaton ja viljelette tilaanne yksin. Pitääkö tieto edelleen paikkansa? EU- tarkastaja tiedusteli.
-Vähän vaivaantuneen oloinen tilallinen valaisi nykytilannettaan:- Onhan minulla tuo Reetta, vaan minä tiijä pittääkö tuosta nyt numerroo tehä...
-Jaa...Onkos tämä Reetta vaimonne,...vai avovaimonne, vai joku...kuinka nyt sanoisi, hieman tilapäisempi tuttavuus...?uteli virkamies.
-Noo, eipä oikeestaan mitään noista...Reetta on vaan ....Reetta...
Onkos tämän Reetankin sukunimi Riähkiönvaara? yritti Vorokki saada tilanteesta tolkkua.
- Nooo... venytti tilallinen tilannetta:- Reetta on enempikin niinkun karhu.
- Jospa minä kirjoitan tänne, että viljelee tilaansa yhdessä avopuolisonsa Reetta Karhun kanssa? Ehdotti Vorokki taas.
- Nooo...tuo on kyllä meleko vahvasti sanottu, vaan jospa herra tarkastaja käväsee itse tuolla kyökin puolella kysäsemässä Reetalta asian laitaa, niin eiköön tuo sillä selvinne, ehdotti Pietu ja äänessä alkoi olla hieman velmuilun särettä.
-No, jospa minä sitten...pohti tarkastaja ääneen.-...vaikkapa käyn jututtamassa tätä Reettaa...
Tarkastajan terävä katse havaitsi avoimesta liiterin ovesta näkyvän, lähes liiterin hämärään kätkeytyvän traktorin ääriviivat.
- Jaa, teillä on maatalouskoneitakin. Niistä ei kyllä ole näkynyt mainintaa ilmoituksissanne, eikä tuotantotukihakemuksissakaan.
-Mikä lie vanha romu, Pietu vähätteli,- Isäukon peruja . Se ei ole vuoskymmeniin liikahtanut tuolta. Reetta on nykyjjään innostunut konneista ja se sitä on aikansa kuluiksi rassaillu. Tuskinpa tuo ikuna tuostaan käyntiin tärähtää. Jottai sähköpuolen osia siitä on hajonnu, eikä niitä taija ennee misttään suahakkaan.

-Jos se niin on, niin ei siitä sitten ilmoitusta tarvitse laatiakaan. Olisihan siitä joitakin laitehankintatukiaisia ja verohelpotuksia ehkä saanut, jos se olisi vielä ollut tuotantokäytössä. Totesi Aimo Vorokki, joka oli jo menossa liiteriä kohti, mutta muuttikin nyt mieltään ja otti suunnan päärakennukselle päin.
Nyt Pietu aavisti, mitä tuleman pitää ja jäi jännittyneenä odottamaan ...., sillä aivan takuuvarmasti aivan pikapuoliin tarkastaja tulisi pirtistä pikavauhtia pihalle.
Ja aivan niin, kuin hän oli aavistellutkin. Ulko-ovi avautui ja EU-tarkastaja liukui pitkin lähes hiipivin askelin pirtistä ulkoilmaan. Poskien raikas puna oli kadonnut ja naama loisti lähes liidunvalkoisena. Katse lukkiutuneena ulko-oveen direktiivikonsultti hiipi Pietun selän taakse.
-Se, se...änkytti tarkastaja Vorokki kuiskaavalla äänellä,-Se,... sesesese..näytti aivan, kuin siellä olisi ollut karhu keittiössä ja paistanut räiskäleitä. o..o..onko tä..tämä jotakin pilaa.
-Ei se ole mittään pillaa. Minähän sanoin , jotta Reetta on enämpi niikuin karhu. Reetta siellä vain lettuja paistelee.No, ei sitä tarvihe pelkäämään alkaa. Ei se kettään ole purematta syönny.

Monessa liemessä oli Eu-tarkastaja uransa aikana ehtinyt kiehua ja kokea useampiakin yllätyksiä. Varsin nopeasti hän sai konseptinsa kasattua ja pian taas oli virkamies äänessä. - Vai karhu! Isäntä varmaan tietää, ettei luonnonvaraisia eläimiä saa ottaa lemmikiksi, eikä varsinkaan kesyttää niistä käyttöeläimiä työntekoon. Tämä alkaa nyt olla jo rikosasia ja minun virkamiehenä täytyy tehdä tästä virallinen raportti.
- Täytä sinä vaan niitä kaavakkeita ja raportteja. Minä voin pitkäaikaisen kokemuksen pohjalta vakkuuttaa, ettei niistä sen valmiinpaa koskaan tulle, Pietu hieman jo ärähti tarkastajalle. - Minä oon kuule toisenkin raportin täyttännä ja lähettännä sinne Eu-virastoon , eikä sieltä muuta ole saannu, kuin niitä ikkuisia pumerankeja.
- Ja toisekseen, minä en oo tuota Reettoo kesyttännä, enkä väkisin pitännä täällä, nyt alkoi Riähkiönvaaralainen jo hieman kiukustua ja pääkopan jysäri sai ilmiöstä uutta voimaa, joten isäntämiehen mieliala alkoi painua lähemmäs pakkasrajaa.- Kuuleppa kuivelo...ilman omia aikojjaa tuo karhu sattu tulemmaan joitakkiin kesiä taapäin. Olin siinä paistanna melekosen kasan lettuja ja edelliskesältä oli jäänny kohtuullisesti lakkahilloo, joten päätinpä, että suattoohan sitä tällänen syrjäkylänkin mökkiläinen joskus suoha herkutella napasa täyveltä.
- Ne oli vissiin hajut käynnä tuon Reetan nokkaan ja sepä päättikin tulla kesteihin mukkaan. Veteli pirulauta melekein kaikki ommaan nappaansa. Hyvä, kun muutaman ennätin itelleni sipasta.
Pietu Riähkiönvaara jatkoi tarinaansa. - Siihen se sitten jäi , tuo karhu. Joka päivä piti sitten lettuja paistaa ja lakkahilloo sivellä niihen päälle. No, kun tuo tähän asumaan jäi, niin tuumin, jotta nimihän tuolle elikolle pittää antaa. - Se sattu olemaan akkainviikolla, kun tuo mörilö tänne ilmaantu ja vielä Reetan päivä, joten siitäpä tuo nimi sitten...
Aikannaan sitten lakkahillot tietystikin loppuvat ja minä jännityksellä oottamaan, jotta mitenkäs nyt käy? Vaan viksu elukkahan tämä Reetta oli ja ymmärsi tilanteen.
Eipä tuo pitkään pohtinu, kun sieppasi pyykkinarulta lakanan ja myttäsi siitä nyytin kainaloonsa ja paineli tuonne korpeen. Muutaman tunnin kuluttua karhu taas tulla renttasi pihaan. Nyt oli kääriny lakanasta sellasen säkkinyytin selkäänsä, jottei sitä raavaskaan mies olisi jaksanu nostaa. Nyytti oli täynnäänsä kypsiä lakkoja. Sen jälkeen ei ole lakkahillot tästään mökistä päässy loppumaan
Pikkuhiljaa se sitten opetteli muitakin tärkeitä hommia ja oppi itekseen paistelemmaan letutkin. Vaan on se oppinna paljon muutakin tähellistä askaretta toimittammaan.
Reetta se nurmikot nykyisin siistinä pittää ja nyttemmin sitä on alkanut konneet kiinnostamaan. Kuten jo mainihinkin, tuota traktorrii se rassajaa mielellään.


Kyllähän tarkastaja Vorokki melkoisen tarkasti tunsi edustamansa laitoksen säännöstöt ja määräykset, mutta tälläiseen tilanteeseen sopivia asetuksia ei nyt millään noussut mieleen.
Pakkohan niitä toki oli olla olemassa, sillä vahva usko oli Vorokilla EU:n kaikkivoipaisuuteen . Hän nosti paksun salkkunsa pöydälle ja kaivoi esiin julmetun kokoisen " EU-raamattunsa". Paksun sinikantisen kirjan kannessa komeili tietysti tuttu tähtikuvio ja alla teksti: SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET / Pykäläviidakko.- Kylläpähän asiat alkavat selvitä. Arveli tarkastaja hiljaa mielessään ja alkoi selata opustaan.- Pakko on täältä jotakin tämänkin kaltaiseen tilanteeseen liittyvää löytyä.
Vaan eipä löytynyt. Aimo Vorokki kävi lävitse kaikki kohdat, joissa vain sivuttiinkin villieläimiä, eikä mistän löytynyt mainintaa tilanteesta, jossa luonnonvarainen eläin hakeutuu oleskelemaan ihmisasutukseen ja omin toimin opettelee erinäisiä askareita. Viipyvän hetken EU-tarkastaja tunsi uskonsa horjuvan:- Eikö EU olekkaan kaikkitietävä ja erehtymätön? Voiko näin käydä, ettei jokaiseen tilanteeseen löydykään käypää direktiiviä? Tai edes asetusta?
Pienen ohikiitävän tuokion epäusko viivähti virkamiehen aatoksissa, mutta vain pienen hetken. Pian Vorokki ymmärsi, ettei puute ollutkaan Eu:n direktiiveissä, vaan hänen omassa tehtävien hallinnassaan. Totta kai asian täytyi olla niin, että puute olikin hänen koulutuksessaan , joten hänellä ei ollut valmiuksia, eikä tarvittavaa tietämystä soveltaa oikeita määräyskokonaisuuksia. Toki hyvin koulutettu virkamies oli varustettu myös yllättävien tilanteiden varalle ja tässäkin tapauksessa voi siis soveltaa "Jos et ymmärrä, ohita" säännöstöä.

- No, joka tapauksessa tulen raportoimaan tilanteesta esimiehelleni ja hän saa päättää jatkotoimista, luennoi Vorokki Riähkiönvaaran isännälle. - Asia tullaan käsittelemään ylempien virkamiesten toimesta, eikä se varsinaisesti, tai ainakaan oletettavasti tule vaikuttamaan varsinaisiin päätöksiin tässä tuki- ja tuotantoasiassa.
Kuitenkaan en voi....Hän yritti vielä jatkaa, mutta sanat kuivuivat kurkkuun, sillä ovesta asteli pihalle valtavan kokoinen karhun köriläs kantaen käpälissään melkoista vadillista höyryävän kuumia räiskäleitä.
Eu tarkastaja alkoi tunkea pöydällä olevia papereita salkkuunsa änkytellen samalla:-Jo...jospa minä tästä....Nämä paperit alkavatkin olla kunnossa,...joten isäntä jää nyt vain odottelemaan päätöksiä.
- Enhän minä niitä vielä ehtinyt allekirjoittaakaan, vastusteli Pietu:- Eikä niihin vielä tainnut juuri asiaakaan ehtiä....
Tarkastaja Vorokki yritti päästä irrottautumaan ja yritti vakuuttaa Pietulle: Ky ...ky... kyllä tässä tarpeeksi tuli ja minä voin lisäillä niistä isännän aiemmin lähettämistä hakemuksisita....

Nyt Pietu ei luovuttanut vaan vaati:- Annetaan nyt Reetankin tutkia, onko hommat huolella hoidettu.
Karhu oli ehtinyt nyt pöydän ääreen, eikä Vorokin auttanut muu, kuin antaa periksi. Paperit kaivettiin taas esiin ja levitettiin pöydälle.
Pelkoakin suurempi oli Eu-tarkastajan ällistys, kun karhu alkoi tutkia papereita . Pienillä karhunsilmillä tihrustaen ja kuono lähes kiinni kaavakkeissa.
- Ei kai se nyt sentään lukea osaa? Epäili Vorokki ääneen.
- Mitäppä ite arvelet? Tiedusteli Pietu suu pienessä virneessä.- Noo, eipä, eipä ossaa, vaan on sillä niin tarkka vainu nokassaan, että haistaa se pienetkin vilungit. Toivonpa vaan ihan ittes vuoksi, ettei sieltä haise kuprun yrityskään. Jatkoi Riähkiönvaaralainen yrittäen samalla pitää naamansa mahdollisimman totisena.
Tarkastajan onneksi karhun nokkaan ei vilunki haissut ja leppoisa kesäpäivä pohjois-karjalaisessa vaaramaisemassa sai jatkua omaa verkkaista tahtiaan.
Reetta kanniskeli pihapöytään kulhon lakkahilloa ja pannullisen vastakeitettyä kahvia. Se tiesi kokermuksesta, että tukeva ateria ja vahva kahvi olisi parasta lääkettä Pietun krapulaan.
Vorokki katseli kaihoisasti, kun Reetta passasi Pietua, kuin paraskin hovineito kuninkaallista isäntäänsä. Vesi kielellä hän seurasi, kuinka isäntämies veteli herkkuja napaansa ja höysteli nautintoaan tuoksuvalla kahvilla.
- Tarjovvaisin toki mielelläni sinullekin, vaan kun ei näistä villielläimistä tiijä, kuinka ne mahtavat suhtautuu, supatteli Pietu tarkastajalle. - Sepä on vaan parasta olla hyvin varovainen näihen kanssa. Tommonen elläin jos pääsee hermostummaa, nii siitäpä on leikit kaukana.
Aimo Vorokki istui penkin päässä kalpeana ja hievahtamatta. Pienikin yritys nousta , sai aikaan kumean murahduksen Reetan kurkussa ja kiukkuisen tuijotuksen karhun silmissä. Toisaalta mieli olisi tehnyt maistella tuoksuvia herkkuja, ja toisaalta edelliselläkin aterialla tuntui olevan mielihaluja päästä tutustumaan Vorokin silkkibokserien kuoseihin.
Sekavin mielialoin Vorokki katseli, kuinka Pietu ja Reetta vetelivät yksissätuumin valtavan vadillisen räiskäleitä napoihinsa. Osattomaksi jäi Eu-tarkastaja näistä kesteistä, tai ainakin kestien herkullisista antimista. Henkisiä kokemuksia sentään saattoi karttua ja tulevia traumoja pitkäksikin aikaa.

Kun herkuttelu oli päättynyt, vilkaisi karhu ympärilleen ja kiinnostunut pilke syttyi sen silmiin katseen kohdatessa Eu:n sinisen ajoneuvon. Muutamalla ketterällä loikalla tuo valtavan kokoinen eläin siirtyi Vorokin virka-ajokin ääreen. Tarkoin se haisteli ovenkahvat ja pian jo pakoputkenkin. Kiersi auton eteen ja haisteli konepellin ja etusäleikönkin. Tunki sitten tanakat kyntensä konepellin reunan alle ja nosti hieman kevyesti. No, ehkä omasta mielestään kevyesti, mutta varsin heppoiset olivat moottoritilan katteen kiinnikkeet tässä automallissa. Konepeitto aukesi varsin rempseästi ja jäi vain toisen sarantansa varaan roikkumaan.
Tarkastaja Aimo Vorokki katsoi näkymää epäuskoisin silmin ja kiljaisi ehdottoman vaatimuksen Pietulle. -Kiellä sitä! Ei tuolla lailla saa toisen omaisuutta tärvellä. tämä tulee sinulle kalliiksi.
-Voethan tuota yrittee itekkin kieltää, Pietu ehdotti:- Se on kato villielläin , enkä tuota tohi lähtee kovin kovistelemmaa. Se jos kuule hermostuu, nii siinä on noppeet liikkeet meilläkiin tarpeen. Enkä tuota muutonkaan ossaa mennä sanommaan, kuinka vastuussa sitä meikäläinen on luonnonvarraisen villielläimen tihuista.

Karhu oli päässyt tavotteeseensa ja tutki nyt nuuhkien maasturin konetilaa. Tunki pian suuret käpälänsä laitteiston sekaan ja rempaisi kahmalollisen sähköjohtimia ja hieman muutakin murikkaa mukaansa. Tutki hetken saalistaan ja lähti sitten löntystämään kohti liiterissä pilkottavaa traktoria vieden löytämänsä tarvikkeet matkassaan.
Vorokki katsoi avuttomana karhun menoa. Hän tajusi juuri, että nyt ei ollut välitöntä mahdollisuutta paikalta poistumiseen. Hänen ylpeytensä . Eu:n sininen virka-auto oli nyt täysin viraton. Hän oli nyt totaalisesti jumissa täällä susirajan takana.
Liiteristä kantautui työkalujen kilinää. Ilmeisesti koneista kiinnostunut karhu oli löytänyt traktoriinsa puuttuvia sähkö-osia ja sovitteli niitä maataloustuotantokoneeseen.

Kyllähän tarkastaja Vorokki toki ymmärsi, että Pietu ilveerasi hänen kustannuksellaan, mutta asioiden nykytolan huomioon ottaen hän katsoi viisaammaksi koettaa pysytellä isännän kanssa väleissä. Tiedäpä häntä, miten karhu suhtautuisi, jos huomaisi isännän kiukustuneen tarkastajalle.Tässäpä oli nyt matalan profiilin paikka ja nyt kannatti pelata myötäkarvaan ja mieliksi.

-Mitenkä ne tulee juttuun keskenänsä, tuo karhu ja karja? kyseli Aimo Vorokki ja nyökkäsi Pietun kädessään pitelemään tummelipurkkiin päin. Kyllähän hänellä oli selkeä käsitys ja tietokin, ettei tilalla enää vuosiin ollut karjanhoitoa harrastettu. Vaan juttuahan piti koettaa saada aikaiseksi ja sitä kautta päästä myötäilemään tilallisen mielialoja.
- Eipään meillä ole karjaa ennee aikoihin ollu. Se on tämä Eu:n uudistunut maatallouspolitiikka pitännä paremman huolen siitä, ettei tälläisen pienviljelijän kannata moisia harrastaa, tuhahteli Pietu Riähkiönvaara.- Mullit vaan lihoiksi ja tilalliselta leipä pöydästä. Sellasta se on karu maatallouspolitiikka tännäe päivänä.
-Niin se on, niin se on, myötäili Vorokki.- Se vaan pitäisi osata erikoistua näillä pientiloilla ja antaa suurten yksiköiden tuottaa peruselintarvikkeet. kokonaisuutta ajatellen se on edullisempaa. Saadaan kuluttajaystävällisemmät hinnat ja turvataan omavaraisuusastetta. jatkoi Virkamies liturgiaansa.- Vaan, mihin se isäntä vielä tuota Tummelia käyttää? Kun ei ole niitä eläimiäkään?
No, helevattu! ärähti Pietu.- Matoaskihan tämä on. Ajattelin illemmalla lähteä järvelle ongittelemmaan, jotta saes lautaselle muutakkin kuin nenänsä varjon. Van tulenookoon tuostakkaan mittään, vae kieltännöököön jokkin direktiivi kalannii syömisen.
-Ei toki kiellä ja terveellistäkin se kalan syönti on. Hyvinkö sitä kalaa tuolta järvestä tulee? uteli tarkastaja , vainuten nyt löytäneensä isännälle mielenkiintoisen aiheen.
-Sintti sillon, toinen tällön, vastaili Pietu , tuumien mielessään, ettei ala paljastelemaan järven kalaisuutta. -Tiijä näistä EU-herroista, mitä nämä keksivät, jos saavat tietoonsä moiset apajat.

- Niinpä se mahtaa olla noilla vanhanaikaisilla mato-onkivehkeillä. Vaan , minäpä näytän. Minulla on täällä salkussa esitteitä kunnon uisteluveneistä, niillä sitä saakin kalaa melkolailla. Olen ajatellut hankkia itsellenikin sellaisen. Pitää sitä kaiken kiireen vastapainoksi olla hyvä harrastua ja kalastus on juuri sopivan rentouttava sellainen, innostui Vorokki pitämään esitelmää.
Pian oli pöydällä levällään kiiltäväsivuisia prosuureja , joissa komeili muhkeita muskeliveneitä . Veneistä sojotti vapoja tiuhempaan, kuin rottinkiviidakosta bampunversoja.- Tälläiset ne ovat nykyajan kalamiesten välineet, hehkutti konsultti innoissaan. Jopa niin innoissaan, että karhupainajainen oli hetkeksi päässyt livahtamaan mielestä. Pietu katseli pää kallallaan kuvia ja tuumi. -Saattaapa tuossa asiassa hieman olla perrääkin, vaan tuskinpa noitae tälläiselle järvenrapakolle kannattaa kenenkään moottorivenneitä....puhumattakaan tuollaisia vapapattereita lähteä hankkimmaan. Saapi noita sinttejä jonkun sillon tällön perinteisemmälläkin tavalla.
Vorokki oli jo unelmiensa lumoissa ja yritti vakuuttaa Pietuakin.- Onhan tuossa järvenselkää varmaan lähemmäs viittä kilometriä. Mistä sitä tietää, millaisia vonkaleita sinne kätkeytyy, jollei ole välineitä edes kokeilla.
Kunnon uistimilla kun haravoisi, niin tiedäppä.....

Liiteristä kantautuva traktorin startin äänekäs nauskutus keskeytti innostuneen ylistysveisun ja pian moottorikin kuului jyrähtävän käynnille.
-Voehan perrrrrrr.....pääsi Pietulta. Se Reetta sai, kuin saikin tuon traktorinromun käyntiin. On se vaan melekoinen mekkaanikkokin. Innostui Riähkiönvaaralainen vielä jatkamaan.
EU -virkamiehen innostus sammahti puolestaan nopeasti, kuin löylyämpäriin pudonnut saunan lamppu. Synkkyys palasi taas tarkastajan karuun työpäivään. Karuun ja karhuiseen. Vaan, kun synkkyys on syvimmillään, saattaa jo pieni valonpilkahduskin olla havaittavissa . Reetta jyristeli liiterin ovista pihalle ja ajaa rytkytteli pihan poikki pienelle koeajolle. Samaa tietä, jota Eu-mies oli pihaan saapunut.

Tarkastaja alkoi kysellä Pietulta neuvoa, kuinka päästä nyt yli hankalasta tilanteesta ja kuinka nyt paluumatkalle tästä , kun auto oli ajokelvoton, eikä taatusti taksikaan pääsisi tulemaan lähes ajokelvotonta tieuraa paikalle.
Pietu oli pohtivinaan asiaa kovinkin hartaasti ja viimein puki tuumailunsa sanoiksi.-Tuolla Potaskavaaran kylällä on jonninlaenen autokorjaamo. Voesihan tuo Reetta vejättee traktorillaan tuon tarkastajan ajokin sinne. Jospaen ne pojjaat saisivat sen vaikka ajokuntoon.
Aimo Vorokinkin mielestä ajatus kuulosti jokseenkin mahdolliselta. Ainakin siinä piili mahdollisuus päästä täältä korpihelvetistä ihmisten ilmoille. Hän kuitenkin vaatimalla vaati, että myös Riähkiönvaaran isäntä lähtisi matkaan mukaan. Luottamus siihen,etteikö karhu päättäisi matkalla syödä virkamiestä suihinsa, ei ollut kovinkaan vahva ja siksi hän halusi Pietun matkaan.
Kunhan täältä nyt pääsisi ensiksi ihmisten ilmoille, niin voisi sitten soittaa vaikka hinausauton, ellei korjaamolla saataisi ajokkia ajokuntoon.

Pietulla olisi kyllä ollut muuta puuhaa ja mielessä muljuili jo ahvenenkörrit, mutta päästäkseen direktiivikonsultista, päätti hän tehdä tälle mieliksi ja kävi etsimässä navetalta vanhat riimuketjut valmiiksi.
Kun Reetta palasi koeajolta, niin kohtapa jo kiinniteltiin citymaasturia ketjuilla traktorin perään.

Lähes irralleen reuhahtanut konepeitto aseteltiin joten kuten sijoilleen ja pianpa omituinen ajoneuvoyhdistelmä aloitti verkkaisen matkanteon takaisin sivistyksen seutuville.
Heikkokuntoinen ajoura , joka oli kulkua vaikeuttanut tulomatkalla , oli nyt vieläkin vaativampi koska nyt ajokista puuttui ohjauksen ja jarrujen tehostus. Samoin ajoneuvon viihtyisä ja ilmastoitu kabiini oli muuttunut kuumaksi, kuin heikommin lämmitetty leivinuuni.
Hiki otsalla koetteli Aimo Vorokki väännellä ohjauspyörää kulku-uran edellyttämiin kaarroksiin, mutta voimat eivät kertakaikkiaan riittäneet. EU:n siniset kyljet saivat uusia kuviointeja ja lommoja tien varren kivikoista ja puiden rungoista, joita ajokki tuntui lähes luontevalla tavalla käyttävän ohjautehosteen puutteen korvaamiseen.
Joka tapauksessa traktoria kuljettava karhu ohjaili omaa ajokkiaan varsin taitavasti kapealla, mutkaisella ja kovin kuoppaisella tiellä. Ilmiö ei jäänyt teräväkatseiselta EU tarkastajalta suinkaan huomaamatta, vaan hän sai ähkäistyä kysymyksen suorituspaineensa keskeltä:- Mitenkäs tuo mörkö on noin hyvin oppinut traktoria ajamaan, jollei tuo kone ole liikahtanut vuoskymmeniin?
-Se on katoppa monitaetonen epelj . Tämä meijän Reetta. Tuli näet aekonnaa hankittuva sellanen päältäajettava ruohonleikkuri ja sillä Reetta mielellään aijjaa nurmikot siistiksi. Vähän turhankin innokkaasti, vastaili Pietu kysymykseen.- Sieltään se liennöö se koneinnostuskin peräsin. Kuten jo sanonnii aiemmin, monenlaista tähellistä hommaa se on oppinnu toimittelemmaan ja taitaapa kokoajan uutta oppia.

Suurempaa hämmennystä ei omalaatuisen kulkueen ilmaantuminen kylän raitille aiheuttanut. Pienessä pitäjässä kaikki olivat perillä asioista ja tunsivat niin Pietun, kuin Reetankin, joten suurimman huomion ja hämmennyksen saikin aikaan EU-tarkastaja ja hänen ajokkinsa. Vaikkakaan tuotakaan näkyä ei isommin osattu ihmeenä pitää. Tiedettiinhän vanhastaan, että kaupungin herroilta kävi hyvin sujuvasti niin omien, kuin toistenkin asioiden sotkeminen.
Satunnaiset vastaantulijat tunsivat siis Pietun ja Reetankin, joten he vain nostivat kättään tervehdykseen. Eiköpä vain traktoria kuljettanut karhukin irrottanut karvatallukkaansa ohjauspyörästä ja morjestanut tuttujen osuessa kohdille.
Paikallisen olutbaarin ulkoterassilla kokoontuva poikamiesporukka sentään käytti pienen ohikiitävän tuokion aiheen käsittelyyn:- Se on taenna turisti ajjaa rymmäyttee liian kovvaa Riihkallion mutkkaan ja lentännä autoinnee ravviin. Aenae ne siinnäe kohin kuahhoovat, vaekkae on siinäe kyllä mutkan merkkikkii. Tuosta nyt eivät ennee kalua maha suoha Ratilaesen korjaamon pojatkkaan. On siinä aikalaenen mälli taenna olla.
Tämän lyhyen kommentin jälkeen poikamiehet palasivat taas käsittelemään perimmäisempiä kysymyksiä, joihin turistien törmäilyt eivät kuuluneet.

Oikeanlaatuisen havainnon poikamiehet silti lyhyessä tilannekatsauksessaan olivat tulleet tehneeksi. Ratilaisen veljekset kiertelivät korjaamon pihaan tuotua citymaasturia ja kurkistivat jopa konetilaan.- Pahaltapa näyttää. Tuumi Ratilainen ja toinen jatkoi:- Niinpä, ei tuosta ajokuntoista saa ainakaan viikkoon ja jos peltihommat vielä lisätään, niin sanoisin että lunastukseen menee. ...Kai sitä johtajalla kasko oli? hän vielä kysäisi.
- Vai kasko ja vakuutus? kiljaisi Vorokki, joka nyt tunsi olevansa jo paremmin turvassa. Virkamiehenä hän oli tottunut että , oikeuksiaan tuli vaatia ja tarvittaessa vaikka lakikeinoin.
- Kyllä tästä on vastuussa tuo peto ja sen omistaja. Siitä maksaja löytyy, se on varma. Mennään sitten vaikka käräjätalon kautta.
Pietu nappasi seinänviereltä heinänkorren suuhunsa ja yritti vihellellä kätkeäkseen virneensä, mutta eihän siitä mitään tullut. Vihellellä nyt heinä suussa.
Näytti se Ratilaistakin hieman huvittavan Eu-miehen kiivailu, ja hän kääntyikin kysymään karhulta. - Sinunkos syytä tämä onkin, alatkos kaivella jo kuvettas, tai tämä johtaja vetää sinut käräjiin?
Reetta pyöritti raskasta karhunpäätään , joten ei näyttänyt maksuhaluja karhultakaan löytyvän. Varmemmaksi vakuudeksi se vielä irvisti pelottavimman näköisen irvistyksensä kohti Vorokkia, jolta saattoi jo lusikallinen lurahtaa silkkibokseriin.
Direktiivikonsultti loikkasi kolhiintuneeseen ajokkiinsa ja lukistai ovet sisäpuolelta. Täällä hän ainakin oli turvassa ja koska kännykässäkin näytti olevan riittävästi kenttää, hän päätti soittaa paikalle poliisivoimia .
Puhelu yhdistyi lähimpään hatäkeskukseen ja Aimo Vorokki esitteli itsensä ja asiansa.- ....minä olen Eu-tarkastaja ja työmatkalla. Täällä on nyt ilmaantunut sen tason ongelmia, että tarvitsen paikalle poliisipartion ja mieluummin vahvistetun.
- Ja, minkälaatuisista ongelmista on kysymys? tiedusteli hätäkeskus.
- Täällä on...aloitti Eu-tarkastaja.- Täällä Potaskavaarassa on karhu tarvellyt valtion ja EU:n omaisuutta ja nyt se kieltäytyy maksamasta vahinkoja.....Vorokki vaikeni tajutessaan, miltä hänen ilmoituksensa mahtoi kuulostaa linjan toisessa päässä. Tovin mietittyään hän jatkoi vaisulla äänellä:- Voisitteko vain lähettää hinausauton ?

Hätäkeskuksen virkailija otti kuitenkin Vorokin ilmoituksen alkuosan sen verran vakavasti, että soitti myös paikalliselle poliisiviranomaiselle:- Siellä on Potaskavaarassa ilmeisesti ajettu kolari karhun kanssa. Kävisittekö paikalla vilkaisemassa? Laittelin kyllä jo sairasauton menemään, kun vaikutti ilmoittaja jokseenkin sekavalta. Parempi kaiketi, jos käytte tekin tarkistamassa, mistä moinen sekavuus johtunee.

Pietu ja Reetta katsoivat oman osuutensa tulleen hoidetuksi ja Pietu tuumikin.-Taitaapa olla aika lähtee takasinpäin, jos mielin vielä iltasella kalaan ehtiä. Joskoon tuo tirehtööri mahtaa saaha poliisit paikalle ja niillä jottain kysyttävvee sattuiskin olemaan, niin tietävät kyllä mistään löytävät tien Riähkiönvaaraan.
Ja hyvin ehti Pietu vielä iltakalaan . Reetta lämmitteli sillä aikaa rantasaunan ja palattuaan onkireissultaan Pietu perkasi ja savusteli vielä kalatkin. Maukkaitahan ne olivat, tuoreet savuahvenet, ehkä tosin suolaa oli hieman liikaa lipsahtanut kalalle. Saunomisen jälkeen kuistilla istuessaan Pietu tuumaili Reetalle:- Taitavat kalat uimavettä pyydellä, joten viittisitkö Reetta käväistä kellarikuopalta hieman sitä kesäolutta,. Elläinrääkkäystähän se on savukalankin kuivillapito, eikö vain?

Matalalta paistava kesäillan aurinko sai Aimo Vorokin siristelemään silmiään hinausauton kajuutassa. Häikäisystä huolimatta hän ehti havaita vanhan kaatumaisillaan olevan särennäsiaidan ja hän muisti, kuinka jossain näillämain hän oli tulomatkallaan aavistellut, ettei päivästä tulisi helppo. -Kuinka oikeaan tuo aavistus olikaan osunut!
Erityisesti tarkastajaa kismitti se, että poliisit olivat puhalluttaneet hänet. Hänet, joka ei ikinä ollut väkijuomaa kurkkuunsa kaatanut. Kaikenlisäksi olivat vielä suhtautuneet varsin nuivasti ja epäillen hänen kertomukseensa karhun aiheuttamista vahingoista. Olivatpa vielä ilenneet mätkäistä sakotkin. " Liikenteen vaarantamisesta".
Toinen seikka, joka Vorokkia närästi lähes yhtä paljon oli se, etteivät korjaamon omistavat veljekset muistaneet nähneensä kylällä karhua " ainakaan pariinkymmeneen vuoteen".Olivat mukamas sattumoisin silloin aikoinaan törmänneet verokarhuun ja sepä vasta olikin ollut totinen paikka. Haalaripellet olivat poliisien kanssa vain naureskelleet ja saaneet Vorokin näyttämään vähintäänkin tollolta. Ja pahinta kaikessa oli, että hän itsekin jossakin määrin tunsi olevansa sellainen.

Lämmin kesäinen päivä oli vaihtunut leppeään kesäiltaan ja Pietu Riähkiönvaara istui rantasaunansa kuistilla Reettansa kanssa maistellen viileää kesäolutta.
-Otettasko vielä yhet kipakat löylyt? Ehdotti Pietu.- ja sitten uimaan:

Ilman jälkivaikutuksia ei sentään Eu-tarkastajankaan käynti Riähkiönvaarassa jäänyt. Jo seuraavana päivänä Pietu kolisteli navetassaan etsiskellen vanhoja lypsykoneen imusuulakekumeja. Löydettyään mielestään riittävästi mustia kumiholkkeja Riähkiönvaaran isäntä tuumaili itsekseen.- Näitä kun ruuvailen veneen laitoihin ja sitten vain tällään jokkaiseen uisteluvavan, nin tulleepa melkonen uisteluvene näillekin selkosille.
- Vaan onpipa se oiva vene muutoinkin, tuumi Pietu. Vanhahan vene oli, mutta yhä kelvollinen ja kevytsoutuinen. Tarkkaan ei Pietu edes veneensä ikää tiennytkään. Vaan, kun se oli huolella pidetty ja aina ajoissa tervattu, ei ajan hammas siihen suuriakaan ollut päässyt vaikuttamaan. Muistin mukaan isoisän isä oli aikoinaan sen rakennellut. Oli näet nuorena miehenä kierrellyt hieman suomenmaata ja jonkin aikaa tehnyt renginhommia jossakin maalaistalossa eteläisessä hämeessä. Talossa oli ollut vanha renki, joka olikin varsinaisen kätevä käsistään ja oikein kuulu veneentekijä paikkakunnalla , jopa hieman laajemmaltikin.Tuo vanha Wäinö niminen renki oli sitten opettanut isovaarillekin veneentekemisen niksit.
Pietu pyöri navetassa katsellen ympärilleen. - Pitihän minulla jossakin olla ruuvejakin. Mihinkäs minä ne olen pannut........vai , ei suinkaan Reetta ole tarvinnut?

Loppu


Ylläpidon palaute

 
Susirajan takana 2019-12-10 08:54:31 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    December 10, 2019
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka Arska!

Kirjoitat värikkäästi ja eloisasti. Novelli on lupsakka, eloisa ja humoristinen. Kirjoitat hyvin, joskin jossain kohdin erikoismerkit tekevät kerronnasta hitusen sekavan näköistä.

Vältä turhan kirjoittamista. Jos ihminen on sopusointuinen osa ympäristöä, niin ei ole väliä onko kyse ekologisesta ympäristöstä :) Viestisi tuli erinomaisen hyvin ilmi muutoinkin.

Ja-sana pilkutetaan, jos lauseilla ei ole yhteistä jäsentä. Ensin jotain, ja sitten jotain, joka vaikuttaa johonkin.

Kirjoitat aluksi paljon säästä ja siitä, kuinka se lepää maiseman yllä. Koetin löytää tähän syytä, mutta en oikein löytänyt. On totta kuitenkin, että kuvailu luo sellaista maalaisromantiikkaa, joskaan en ole täysin varma sen tarpeellisuudesta :) Kirjoittaja kuitenkin päättää itse. Ja kielikuvat olivat toimivia ja hyvin kirjoitettu.

Toistosta:
”... tarkastusmatkaansa. Tarkastusmatkaa todellakin, sillä Aimo Vorokki oli tarkastaja. Tarkemmin määriteltynä EU- tarkastaja ja nyt Vorokki oli tarkastusmatkalla.”
Tarkastusmatkaansa, tarkastusmatkaa, tarkastaja, EU- tarkastaja, tarkastusmatkalla. I rest my case :)

Harkitse aina tarkkaan, onko kerronnassa syytä käyttää sulkeita, lainausmerkkejä tai kolmoispisteitä. Dialogiin ne sopivat (paitsi sulkeet ei kaunokirjallisessa tekstissä sovi mihinkään).

Dialogin kuvailusta:
Dialogin pätkä, joka alkaa ”Tiijän tiijän#”. Tästä ei tullut tunne, että isäntä suuttui, vaan lähinnä turhautuneena selitti. Dialogia voi elävöittää lisäämällä siihen reaktioita ja kuvailua. Esim.
- Tiiän tiiän! Mies ärähti niin, että keskustelukumppani vaikeni. - Olen koettanu niitä paskalappujanne täyttää, mutta bumerangina tulevat takaisin, mies raivosi niin, että sylki lensi. - Ja niin edelleen...

Tuo karhu meni minun mielikuvissa hieman liian ”pitkälle”, ja siksi otin pointseja pois. Ruoanlaiton jotenkin vielä ymmärsin/hyväksyin, mutta sitten mentiin jo niin kovaa ja korkealle, että en oikein kyennyt nielemään juonenkäänteitä. :)
Jaarittelit alussa mielestäni hieman liikaa, joskin se sopi melkoisen hyvin tyyliisi. Itse olisin toivonut, että juoni olisi rykäisty jopa nopeammin liikkeelle. Mutta kirjoittaja itse päättää :)

Kirjoitat hyvin ja sujuvasti. Teksti soljuu miellyttävästi eteenpäin. Lauserakenteet ovat mainioita, ja se tekee lukemisesta helppoa.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Susirajan takana 2019-11-24 13:20:32 Antero
Arvosana 
 
4.0
Antero Arvostellut: Antero    November 24, 2019
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tarina josta tuli mieleen jotain Simo Hämäläisen ja Arto Paasilinnan huumorin vivahduksia. Vaikka tarinalla oli pituutta piti se hyvin mielenkiinnon yllä.
Viihdyttävää luettavaa!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS