Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Näkemiin, Marianne
QR-Code dieser Seite

Näkemiin, Marianne



Viimeisiään vetelevä taskulamppu ja keltainen 60-luvun sadetakki löytyivät mökin vierashuoneen vaatekaapista juuri oikeaan aikaan. Väljästi mitoitettu, vahakankainen takki ei ollut vanhentunut päivääkään: sen pinnoilta ei löytynyt kulumaa repeytymistä puhumattakaan. Takin tilavat päällitaskut näyttivät moderneilta ja sen pyöreä, hopeinen vetoketju killui nutussa yhtä kiiltävänä kuin vuosikymmeniä sitten. Ajaton klassikko, Anne ajatteli ja puki sadetakin mustan, polvimittaisen hörhelömekkonsa päälle. Sitten hän nosti takin lipallisen hupun pitkien hopeanharmaiden hiustensa suojaksi ja sytytti avukseen hämärässä hirsimökissä sydämen lailla sykkivän taskulampun.
Näin liejuista Suomeen paluuta Anne ei ollut märimmissä unissakaan osannut odottaa. Ei vaikka hän oli tarkistanut asian kahdesti uuden älypuhelimensa sääsovelluksesta heti lentokoneen laskeuduttua. "Kevyen kuuron todennäköisyys 10 prosenttia" se oli sanonut mainitsematta vuosisadan kurakelejä sanallakaan. Jäänkylmä totuus oli iskenyt Annea päin pläsiä vasta, kun aurinkoisen tunnin ajomatkan jälkeen taivas oli revennyt täydellä voimalla. Mökin pihassa Anne oli yrittänyt tyhjentää vuokra-autonsa puolitäyden takakontin rankkasateesta huolimatta. Lopulta tämä oli todennut mökille johtavan polun aivan liian mutaiseksi matkalaukun raahaamiseen varvassandaaleissa.
Kun Anne palasi lisävarustelukierrokseltaan vierashuoneesta eteiseen, tälle viisi kokoa liian isot kumisaappaat odottivat häntä pärekorin vierustalla kuin mökkikauden tärkeintä kunniavierasta. Anne sujautti sirot jalkansa suuriin saappaisiin, väänsi ulko-oven nuppia ja lähti talsimaan takaisin autolle mielessään vain yksi kitkerä ajatus: tällaista ei Kreikan saaristossa ollut koskaan.



–––



”Kaikilla on Suomessa tuollainen”, kylään saapunut James kiusoitteli Annea.
Upouuteen keltaiseen sadetakkiinsa verhoutunutta päivänsankaria ei naurattanut. Takki oli hartaasti toivottu 17-vuotissyntymäpäivälahja vanhemmilta, ärsyttävän ihana vaihto-oppilaspoika Lontoosta. Annen mallaillessa asuaan makuuhuoneensa peilin edessä James loikoili tämän kapoisalla sängyllä kädet niskan taakse levitettyinä.
”Kyllä tämä sontikalla hienostelun voittaa”, Anne vastasi napakasti ja vilautti kieltään.
”Odotahan vaan”, James varoitteli vahingoniloisena. ”Ensi vuonna tulee taas uudet villitykset!”
”Sää ei mene koskaan pois muodista”, Anne jatkoi. ”Tätä vaatekappaletta varjelen viimeiseen asti.”
Uusi sadetakki näytti melkein yhtä hyvältä kuin sängyllä maleksiva pojankloppi: turkoosiin taittava elafonissinsininen oli Jamesin silmien väri. Niihin Anne sukelsi nytkin kuin kirkasvetiseen laguuniin. Pojan pistävänsinisiä silmiä raamittivat tämän korkkiruuveille kiertyneet ruskeat kutrit ja leveä hymy, joka paljasti ruhtinaallisen raon tämän etuhampaiden välissä. Päällään tällä oli beiget nilkoista vajaamittaiset housut ja ylös asti napitettu sinivalkoruudullinen kauluspaita. Niin tyylikkäitä pukimia ei kylän teinipojilta löytynyt. Paikallisilta pojuilta puuttui myös sellainen hieno Englannista tuotu akustinen kitara, joka nojasi nyt Annen pyökinpunaista kirjoituspöytää vasten.
”Tykkäätkö Leonard Cohenista?”, James kysyi singahtaessaan ylös rauhattomaan tapaansa. Kitaransa syliin napattuaan hän istahti takaisin sängyn reunalla. ”Mun suosikkibiisi menee näin”.
Jamesin hiomaton lauluääni ja sieltä täältä sössityt soinnut eivät hivelleet korvia millään asteikolla, mutta Anne ei amatöörimäistä hapuilua pahakseen pistänyt. Hän kiherteli tyytyväisyyttään niin kauan kuin sai itse silmäillä soitinta rämpyttävää poikaa huoneensa nurkasta. Tällaisina hetkinä Anne halusi itse kapsahtaa Jamesin syliin kitaran paikalle, mutta ei viattomuuttaan viitsinyt.
”Kuulostaa kivalta”, Anne sopersi. ”Mistä se kertoo?”
”Mariannesta”, James vastasi pokkaansa pidellen. ”Tytöstä, joka ei ymmärrä riisua takkiaan sisällä.”




–––




Vuosien varrella Suomessa vierailusta oli tullut ulkomaanmatkaan verrattavissa oleva elämys. Kuravellimambosta kuivin nahoin selvittyään Anne koetti muistella, mistä kaikesta muusta tämä oli jäänyt paitsi sitten viime visiitin. Oven karmissa kuivuvaa keltaista sadetakkia ja lattialle laskemaansa ruokakassia silmäillessään hän alkoi kerrata eniten Suomesta kaipaamiaan asioita. Suihkulähteissä riekkuvat jääkiekkohullut tai sahanpurun makuinen, vaaleapaahtoinen kahvi eivät listalta löytyneet. Sata-asteinen mökkisauna ja kevyellä voikerroksella kruunatut karjalanpiirakat ehkä. Oikeasti ne olivat suomalaiset ristisanalehdet, joita Anne piti hittituotteina kreikankielisiin vastineisiinsa verrattuna.
Kun Anne vihdoin istahti takkatulen ääreen yhä lämpiävässä hirsimökissä, hänen ainoat seuralaisensa olivat supermarketista kärrätyt ristikot, kosteudesta ritisevät puukalikat ja ulkona ylväästi ulisevat kuikat. Muuten tuvassa oli hiirenhiljaista. Ei ollut pientä pulinaa, liian isoja sanoja, kintuissa viliseviä ipanoita tai vasemmalla kädellä trimmattuja villakoiria.
Vaikka vuodet ulkomailla olivat koulineet Annesta ahkeran seuranaisen, tätä ei haitannut, että tänään mökin tiluksilla ei rampannut puheripulisia kylänmiehiä tai kroonisia sokerin lainaajia. Paikalla oli vain Anne, joka ylhäisessä yksinäisyydessään ratkoi keskivaikeita ristisanoja ja samalla elämänsä suurinta mysteeriä, ajan juoksua. Nuoruus oli vilahtanut ohi silmien ja työelämä osoittautunut mainettaan merkityksettömämmäksi. Oli ollut vuodet ennen lapsia ja antoisa jälkikasvun kanssa vietetty aika. Kestävyysmaratonista spurtiksi elämä oli muuttunut viimeistään silloin, kun mies oli pujottanut Annen nimettömään ison timanttisormuksen.




–––




Onnekkaat särkevät sydämensä vain muutaman kerran. Nuorelle naisenalulle yksikin teki tiukkaa.
”Näkemiin, Marianne!” James huudahti vilkuttaessaan viimeisen kerran lentokoneen matkustajasillalta kitara selässään. Jamesin kikkurat heiluivat tuulessa kilpaa muodikkaan valkovihreäraidallisen solmion kanssa, joka oli karannut ilmalennolle tämän ruskean pikkutakin sisältä.
Hyvästienkin hetkellä James näytti vapaalta ja onnelliselta. Annen silmänaluset sen sijaan olivat mustan kakkuripsivärin tahraamat. Enimpiä kyyneliään hän pyyhki minimekkonsa sifonkisella pussihihalla minkä käden heiluttamiseltaan ehti. Toisessa käsivarressaan Anne puristi Jamesilta saatua punaista ruusukimppua ja keltaista sadetakkia, jolle James oli vielä viimeisenkin rutistuksen yhteydessä ilkkunut.
”Jos koskaan tulet Lontooseen”, hän oli sanonut. ”Sateenvarjo mukaan!”
Tuona hetkenä Anne oli huomannut, että vitsinikkarinkin ilakoivat silmät olivat kyynelistä kosteat. Ne vaan eivät jättäneet hiilenmustia noroja poskipäille. Silloin Anne oli salaa sujauttanut Jamesin takin taskuun viestin, jonka hän oli kirjoittanut edellisiltana uudelleen kahdeksan kertaa. Kirjeessä Anne kiitti Jamesia yhteisestä kouluvuodesta ja kertoi, että Leonard Cohen oli nyt hänenkin suosikkilaulajansa. Että Jamesin laguuninsiniset silmät olivat parasta, mitä Anne oli ikinä nähnyt. Että Anne taisi olla rakastunut. Että tässä oli vielä kerran Annen kotiosoite, kirjoittaisihan James takaisin? Viestin loppuun Anne lisäsi, että naisten vaatevalinnoista kuittailu ei kuitenkaan ollut ookoo edes vitsin varjolla. Ei enää vuonna 1969.




–––




Nuorena Anne oli aina halunnut olla jonkun ykkönen. Nyt Anne oli yksi 1,6 miljoonasta ulkosuomalaisesta. Kolme heistä oli Annen omia lapsia. Toiset seitsemän olivat lastenlapsia, jotka pulputtivat mummunsa äidinkieltä vaihtelevalla innostuksella. Heidän korviinsa suomi kuulosti hassulta pingviinien kotkotukselta.
Illan kolmannen sanaristikkonsa ratkottuaan Anne lisäsi takkaan vielä muutaman halon. Tulipesän hiljalleen yltyviä liekkejä ihaillessaan Anne muisti taas, että tämä tosiaan oli hänen suosikkipaikkansa koko maailmassa. Sellaista sileää hiekkarantaa tai eksoottista piilopaikkaa ei ollut olemassakaan, joka olisi päihittänyt Annen toisinaan sateisen kesäparatiisin. Pisaroiden meditatiivista rummutusta Anne olisi voinut jäädä kuuntelemaan nytkin koko yöksi, jollei takin taskussa pirisevä kännykkä olisi herättänyt tätä horroksestaan. Ripeästi hän nousi ylös ja kiirehti kaivamaan puhelimensa esiin. Sen ruudulla Anne näki ilahduksekseen aviomiehensä nimen.
”Hei, miten menee?” hän aloitti.
Luuriinsa teinitytön lailla liimaantuneena Anne kertoi tälle mutaisesta mökkimatkasta, meluisasta mutta tunnelmallisesta kuikan ujelluksesta ja siitä, miten hän oli juuri ratkaissut vartissa keskivaikean tavuristikon.
”Et muuten ikinä arvaa mitä löysin”, Anne jatkoi. ”Mun vanhan keltaisen sadetakin.”
Kuuluvuus keskellä Järvi-Suomea ei ollut maailman paras, mutta yhteys miehen kanssa sentään ennallaan.
”Tiedät kyllä mitä takkia tarkoitan. Sitä, jollainen kaikilla suomalaisilla joskus oli.”


Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 5 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.2  (5)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Näkemiin, Marianne 2019-08-10 09:02:38 Filotimo
Arvosana 
 
5.0
Filotimo Arvostellut: Filotimo    August 10, 2019
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvä tarina, hahmo ja tempo.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Näkemiin, Marianne 2019-08-10 00:03:49 boxo
Arvosana 
 
1.5
boxo Arvostellut: boxo    August 10, 2019
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Siis tässä oli jotenkin tämä sadetakki pääosassa? Palaisin vielä tähän alkuun,eli pyöreään vetoketjuun? kirjoittaja väittää olevansa ammattikirjoittaja? Luulisin että tässä alunperin on ehkä tarkoitettu pyöreää vetoketjun vedintä? Vai miten voi muuten selittää pyöreän vetoketjun? Meneekö se oikealta kauluksesta alas napaan ja ylös vasenta kylkeä taas kaulukseen? Vai suoraan kaulasta haarojen välistä sitten selkää pitkin taas ylös niskaan?. Mitä tarkoittaa " pisaroiden meditiaavinen rummutus"? Ja entäs tämä: "Vaikka vuodet ulkomailla olivat koulineet Annesta ahkeran seuranaisen TÄTÄ ei haitannut..." Tätä? Oliskos "häntä" sopinut paremmin..noin niinkuin ammattilaisen mielestä?

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Näkemiin, Marianne 2019-07-31 09:24:13 Jästipää
Arvosana 
 
3.5
Jästipää Arvostellut: Jästipää    July 31, 2019
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvin kirjoitettu teksti. Hyvin vähän kirjoitusvirheitä. Pidin kirjoituksen tyylistä. Runsasta, kuvailevaa tekstiä. Olettaisin sinun kirjoittaneen ennenkin, että tuskin on ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä. Yksi kohta minua hieman häiritsi. Ensimmäisessä takaumaosuudessa Jamesiin viitataan termillä pojankloppi. Tämä on vanhan kansan kieltä ja sopii hyvin jonkin vanhemman ihmisen suuhun, mutta tekstissä se tulee ns. kaikkitietävän kertojan mainitsemana. Koska muutoin kertojan osuuksissa ei käytetä vanhan kansan kieltä tai mitään muutakaan varsinaista slangia, tuo pojankloppi kuulostaa irralliselta ja tarinaan kuulumattomana. Käyttäisin jotain toista termiä. Sinänsähän tämä on kuitenkin hyvin pieni juttu ja toki vain minun oma henkilökohtainen mielipiteeni.
Juonellisesti tarina jää minusta hieman vajaaksi. Tämä oli kuin ote jostain isommasta kokonaisuudesta eikä tällaisenaan ehkä ihan kannattele kokonaisena tarinana. Nainen saapuu mökille ja sadetakki (jossa todellakin voi olla hopeinen vetoketju) herättää muistoja, mutta missä on ns. draaman kaari? Mikä on tarinan sanoma? Tämä oli hyvin kirjoitettu ja kaunis tuokiokuvaus vanhan naisen elämästä, mutta itsenäisenä tarinana ei minusta anna riittävästi lukijalle. Tästä syystä rokotin tähtien määrästä 1,5.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Näkemiin, Marianne 2019-07-31 07:57:48 Henri O.
Arvosana 
 
5.0
Henri O. Arvostellut: Henri O.    July 31, 2019
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvin kirjoitettu, mukaansatempaava tarina!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Näkemiin, Marianne 2019-07-30 23:00:47 boxo
Arvosana 
 
1.0
boxo Arvostellut: boxo    July 31, 2019
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Sori lopetin lukemisen siihen kun 60 luvun sadetakissa oli "pyöreä HOPEINEN vetoketju". En ole ikinä kuullut että sadetakeissa (joka olikin yhden sanan jälkeen jo nuttu) olisi siis hopeisia vetoketjuja..??

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
04
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS