Tulosta
Novellit Muut Helmikuu
QR-Code dieser Seite

Helmikuu Hot

Helmikuu, nimensä veroinen kuukausi. Helmikuu on lumikuu. Pakkaslumensa viti valkeaa, kimaltavaa ja puhtaan raikasta. Upottavien kinosten syli ilmava ja pehmeä, kuin tarkoitettu suojaksi pakkasta ja viimaa vastaan.
Helmikuu on pyrykuu. Tuulessaan on tuikeaa tuiverrusta, lumet liikkeelle ajavaa riehakuutta. Päivässään jo aavistus lisääntyvästä valosta. Häivähdys keväästä.
Metsän puista pilvenä pölähtäviä lumihattaroita, sitä helmikuu on, tahi oksilla kimmeltäviä jäähelmiä. Helmikuu on jäälakeuksia ja niitä pitkin nauhana kulkevaa lunta. Liikkuvassa lumessa alati villinä tanssivia pyörteitä.
Jääkannen päällä armoton myräkkä, vaakasuoraan kiitävä lumi pakottaa kääntämään poskea menosuuntaan. Jäljet häipyvät hetkessä, vastarantaa ei näy. Koko lakeus riehuu valkeana, kaiken nielevänä hyisenä huntuna kuin kokeillen riehakkuutensa rajoja. Tuuli vinkuu, ujeltaa, tempaa mukaansa yhä vain lisää irtonaista lunta ja tekee siitä huikaisevia myrskypyörteitä. Avantoon pakkaa hetkessä paksun hyyhmän ja avonaisessa virrassa kulkee muotoaan muuttavia hyydelauttoja.
Jään alla, pimeässä, lipuvat mateet muinaisille kutupaikoilleen. Niiden olemuksessa on jotain kaukaista, historiallista. Myräkkäkö ne saa liikkeelle, sitä tuskin kukaan varmuudella tietää? Aina ne kuitenkin tulevat, samoja polkujaan kulkemaan, samoihin lahtiin ja karikoille.
Metsä antaa suojan järveltä tulleelle. Se rauhoittaa riehaantunutta tuulta. Metsällä on kyky ottaa vastaan ja vaimentaa pahimmat puhurit. Se osaa leikata tuulesta sen kiivaimman vimman ja purevuuden.
Solakan männikön latvahavut huojuvat korkeuksissa piirtäen laajoja ympyröitä. Tahti muuttuu tuulen mukana välillä yhtäaikaiseksi, välillä rytmittömäksi heilunnaksi. Ilta hiipii metsään, pöllö puputtaa vanhan haavan katkenneella oksantyngällä.


Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Helmikuu 2016-02-04 17:56:59 Toukka
Arvosana 
 
4.0
Toukka Arvostellut: Toukka    February 04, 2016
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tervehdys,

tämä loi hienoja mielikuvia. Meni jopa jollain tasolla mässäilyn puolelle. Selkeän assosioivaa haaveilua, jonka punainen lanka on kirjoittajan sentimentaliassa. Se tarkoittaa lukijalle vähän enemmän työtä, mutta itseä se ei haittaa. Piti oikein hidastaa normaalia lukurytmiä. En oikein tiedä miten arvostelisin tämän. Kirjoitus oli jouhevaa ja mielikuvien juna eteni tasaisesti. Tuonne voisi väleihin kirjoittaa novellin, joka loisi lukijalle jonkinlaisen samaistuttavan siteen maailmaan. Mutta toisaalta, tämä on lyhyt subjektiivinen pohdiskelu helmikuusta jossa raotat lukijalle vähän itsestäsi. Vaikka niin ei saisikaan aina olettaa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun tsekata jonkun toisen konepellin alle... olipas kömpelösti ilmaistu.

Hyvä boogie.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews