Tulosta
Novellit Mielipiteet pikavippi kukkarossa
QR-Code dieser Seite

pikavippi kukkarossa Hot

Ylä-asteella meitä varoitettiin/valistettin monessa asiassa. Huumeet, tupakka, alkoholi, sukupuolitaudit, ehkäisy, ruokaympyrä, liikunnan-, sekä unenmäärä ovat varmasti kaikille tuttuja aiheita peruskoulusta. Hyvä näin, sillä tärkeää näistä aiheista onkin puhua. Mutta mielestäni opetushallitus ja opettajat ovat unohtaneet erään tärkeän varoituksen sanan. Nimittäin pikavipit. Varsinkin ylä-asteella kun ollaan, niin eihän siitä pitkä matka ole nauttimaan täysi-ikäisen oikeuksista. Ja harvemmin nuorilla on rahaa liiaksi, joten voisi kuulostaa hyvältä idealta tarttua pikavippiin. Sellaisen saa todella helposti ja nopeasti tililleen. Mahtavaa, aina pääse kavereiden kanssa viikonloppuisin pitämään hauskaa.

Niin, kolikolla on myös kääntöpuoli. Pikavippi on helppo saada, mutta siitä on vaikempi päästä eroon. Kerron tämän, koska olen itse elänyt pikavippikierteessä. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut joutua kolmen vuoden kierteeseen, vaan ottaa pieni harmiton vippi ja pitää viikonloppu hauskaa. Ensimmäinen pikavippini oli 50€. Korot siihen olivat 10€, eli takaisin maksettavaa oli 60€. Maksoinkin tämän pois ilman mitään ongelmaa eräpäivään mennessä. Eihän siinä sitten kauaa mennyt, kun "tajusin" ottaa 100€ vipin. Takaisin maksettavaa oli muistaakseni 150€. Se alkoi olla jo vähän haastavampi maksaa takaisin, joten otin toisen vipin, jotta saisin tämän edellisen vipin pois päiväjärjestyksestä. Pitihän siinä maksaa myös vuokra ja muut laskut. Laskeskelmieni mukaan parasta olisi ottaa samantien 200€ vippi. Saapahan kaikki laskut eräpäivään mennessä maksettua.

Valitettavasti tämä kaava jäi elämään kuukaudesta toiseen. Valitettavinta oli se, että minun oli pakko toimia näin. Enää en ottanut vapaaehtoisesti vippiä mukavan viikonlopun viettoon, vaan pelkkään elämiseen ja laskujen maksuun. Ja pikavippieni summat vain kasvoivat kasvamistaan. 2000€ oli suurin mitä otin. Tai sain. Jossain vaiheessa minulla oli niitä jokapaikasta, josta vain ikäisilleni niitä myönnettiin. Toisissa paikoissa vaaditaan 25v. ikää.

Tämä oli todella masentava tilanne. Kävin töissä, sain kerran kuussa palkan, mutta kaikki rahat menivät laskuihin ja vippeihin. Palkkani ei siis edes riittänyt maksamaan kaikkea. Pikavippikirjeet tulivat minulle kotiin karhukirje muodossa, välillä jo perinnästäkin. Eteiseni oli täynnä kirjekuoria aina kun tulin kotiin. Jossain vaiheessa en enää edes viitsinyt avata niitä, koska tiesin, etten pysty maksamaan niitä pois. Olin vain erittäin tietoinen, että enemmin tai myöhemmin menetän luottotietoni. Ajatuskin siitä ahdisti. Ahdisti muutenkin. Yritin joka kuukausi parhaani mukaan maksaa vippejä pois, joten ruokaan ei jäänyt juuri yhtään rahaa. Eikä mihinkään muuhunkaan. Pikavipit olivat aamulla ensimmäisenä mielessä ja illalla viimeisenä. Stressasin koko ajan. Kavereilleni en kehdannut kertoa tilannettani, joten en voinut edes avautua kenellekkään tästä huolesta. Odotin vain ulosottomiestä.

Rahahuoli, stressi ja paine kasvoivat kuitenkin sen verta suuriksi, etten voinut enää olla hiljaa. Halusin kertoa tilanteeni jollekin. Siispä avauduin minulle erittäin tärkeälle ihmiselle. Hän kuunteli. Yllättyi. Mietti. Ja jopa auttoi. En olisi ikinä uskonut, että joku auttaa minut pois tilanneestani. Vippejä oli tuossa vaiheessa yli 3000€.

Pääsin siis pois kierteestäni. Ehkä liian helpollakin. Mietin joskus, olisinko ansainut luottotietojen menetyksen? Toisaalta, vaikka pääsinkin "kuin koira veräjästä", sain myös opetukseni. Pikavipit ovat minulle historiaa. Olen siitä onnellinen. Olen nykyään taloudellinen. Minulla on jopa kaksi eri säästötiliä! Nyt raha-asiani ovat kunnossa. Osaan arvostaa sitä paljon. Harmikseni vain tiedän kavereita, jotka ottavat vippejä. Heillä se on vielä toistaiseksi hallinnassa. Pieniä summia ja eräpäivään on vielä aikaa. Olen varoittanut heitä, että pienestä se lähtee. Vippeily pitää vain heti katkaista. Nyt halusin varoittaa muitakin. Ja antaa opetushallintoon miettittäväksi uusi opintosuunnitelma. Mielestäni pikavipeistä pitäisi kertoa ja varoittaa koulussa.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.8  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
pikavippi kukkarossa 2014-10-31 16:25:15 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    October 31, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvä oma kokemus. Itse elin köyhässä ja säästäväisessä perheessä. Karsastan kaikkea lainaa, on se pankilta, sukulaiselta tai ystävältä. Pyrin, että sellaisia ei oteta. Eletään mihin itsellä on varaa. Tuleva asuntolaina on tietty eri asia, mutta se pelottaa silti.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
pikavippi kukkarossa 2014-03-12 09:49:40 Naispaholainen
Arvosana 
 
3.5
Naispaholainen Arvostellut: Naispaholainen    March 12, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Asiaa kirjoitat. Kunpa me ihmiset oppisimme toistemmekin virheistä! Kun itse kävin koulua, niin raha-asioitten hoitamisesta puhuttiin ja ylivelkaantumisesta varoitettiin. Pikavippejä on vain ollut helppoa ja nopeaa saada ja yksittäinen vippi tuntunut ottajastaan pieneltä. Kaikki eivät ole muistaneet ´velka on veli otettaessa, veljenpoika takaisin maksettaessa`-sanontaa, vaan ovat langenneet helppouden ja näennäisen pienen koron ansaan. Ongelmaa ei tule, jos vipin maksaa ajoissa takaisin mutta annas olla, jos rahaa takaisinmaksuun ei olekaan! Onneksi aiemmin villiä vippitoimintaa on nyt säädelty. Mutta yksi hyvä puoli pikavippiyhtiöltä lainaamisessa on: tilapäiseen rahavajeeseen joutuneen ei tarvitse pommittaa kavereitaan raharuinein.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
pikavippi kukkarossa 2014-02-05 20:53:01 Väärinymmärtäjä
Arvosana 
 
5.0
Väärinymmärtäjä Arvostellut: Väärinymmärtäjä    February 05, 2014
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Erittäin hyvä ja ennen kaikkea tärkeä kirjoitus. Itselläni lähti myös pienistä vipeistä, oli niin helppoa saada rahaa tilille ilman, että joutui perustelemaan tarpeita kenellekään ja lähteä sitten viihteelle. No, ilmainen raha kävi sikäli kalliiksi, että tällä hetkellä ulosotossa ehkä noin kymppitonnin päälle, en tiedä tarkkaan, laskuja, ja avaamattomia kirjekuoria varmasti toista sataa, jokaisessa summana kymmenistä sataan euroa. Mitä tästä opimme? Sen, että olisi kannattanut miettiä silloin, eli käytännössä ei mitään, ja tästä saa kärsiä elämänsä, mutta ei sitä täysi-ikäisenä ymmärtänyt. Silloin se oli vain helppoa rahaa. Pikavipit sattuivat todella huonoon aikaan omalle kohdalle, mutta oma häpeä, ei voi syyttää muita. Nuorille sanoisin neuvona sen, että vippi on aina huonoa lainaa, vaikka se hetkellisesti auttaisikin.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
40
Report this review
 
Powered by JReviews