Tulosta
Novellit Mielipiteet Pikku piikki ei tapa
QR-Code dieser Seite

Pikku piikki ei tapa Hot

Viime aikoina olen jo pariin otteeseen törmännyt ilmiöön nimeltä rokotevastaisuus. Jotkut kieltäytyvät tietoisesti rokottamasta lapsiaan ja se on mielestäni huolestuttavaa. Yhdysvalloissa rokotteiden vastainen ryhmittymä on saanut lisää virtaa lähteestä, joka ei kenties tunnu suurelta yllätykseltä: presidentti Trumpin puheista. Vaikka hän ei varsinaisesti vastusta rokotteita, hän tapansa mukaan esittää epämääräisiä paikkansa pitämättömiä väitteitä asioista joista ei tiedä. Rokotteisiin liittyen Trump on twiitannut uskovansa, että monen rokotuksen antaminen lapselle lyhyen ajanjakson sisällä aiheuttaa autismia. Tieteellinen tutkimus ei viittaa mihinkään tällaiseen. Rokotevastaisuuden nousu ei ole pelkästään Yhdysvaltojen ongelma. Se ilmenee Suomessakin tavalla, jota ei voi ohittaa pelkällä olankohautuksella. Esimerkiksi Pietarsaaren seudulla rokotekattavuus on vähentynyt jo sille tasolle, että terveysviranomaiset ovat huolissaan.
Rokotteisiin skeptisesti suhtautuvia ihmisiä on toki monenlaisia. Suurin osa on varmasti vain huolissaan lastensa hyvinvoinnista, mikä on ymmärrettävää joskin näkökannalle ei ole juurikaan perusteita. Marginaalisen, mutta sitäkin huolestuttavamman ryhmän muodostavat salaliittoteoreetikot, jotka uskovat, että rokotteet ovat tykkänään hyödyttömiä tai peräti haitallisia ja ainoastaan lääketehtaiden rahastuskeino tai mikä lie hallituksen salajuoni. Moinen salaliitto olisi niin epäkäytännöllisen hankala ylläpitää, että se olisi ajat sitten jo kaatunut omaan mahdottomuuteensa.
On toki todettava että kriittinen suhtautuminen rokotteisiin ei ole ihan tuulesta temmattua. Jokunen vuosi takaperin kohua herätti epäilys sikainfluenssarokotteiden aiheuttamista narkolepsiatapauksista Suomessa. Tutkimukset osoittivat, että vuosina 2009-2010 käytetty rokotetyyppi oli lisännyt perinnöllisesti alttiiden henkilöiden riskiä sairastua narkolepsiaan. Minulla on myös omakohtaista kokemusta rokotuksen sivuvaikutuksista. Olin kerran ottanut kausi-influenssarokotuksen ja sinä iltana minulle nousi kuume. Makasin kuumeisena sängyssä, vapisin ja tärisin kuin haavanlehti ja sitten... ei mitään. Seuraavana päivänä olin terve kuin pukki. Tällainen kuumereaktio ei ole itseasiassa mitenkään tavaton ja se oikeastaan osoittaa vain sen että rokote toimii. Kuume on nimittäin osa elimistön puolustusreaktiota ja elimistön puolustusjärjestelmän onkin tarkoitus huomata rokotteessa annetut tapetut tai heikennetyt taudinaiheuttajat tai niiden osat. Tämän jälkeen se pystyy tunnistamaan kyseistä rokotetta vastaavat todelliset taudinaiheuttajat ja nujertamaan ne heti alkutekijöihinsä. Koska emme vielä ymmärrä ja tiedä kaikkea, on ihan totta etteivät kaikki rokotteet ole välttämättä täydellisiä. Suurin osa niistä on kuitenkin pitkällisen kehitystyön tuloksena hyvin turvallisia.
Se mistä olen oikeasti huolissani on se jos kyllin moni ihminen on riittävän hölmö sivuuttaakseen rokotteet oikeasti vaarallisiin ja tarttuviin tauteihin kuten tuhkarokkooon ja kurkkumätään. Jos rokotteen kattavuus laskee ns. laumaimmuniteetti pienenee ja epidemian puhkeamisen riski kasvaa. Tällöin kaikilla rokottamattomilla on riski sairastua. Rokotteen ottamatta jättäminen vaarallista tautia vastaan on mielestäni melkein yhtä älykästä kuin olla käyttämättä turvavyötä sen pelossa, että voi kuristua siihen.
Ironista on se, että rokotteiden taakka näyttääkin olevan se, että ne toimivat niin hyvin, että joillakuilla on varaa kyseenalaistaa niiden tarpeellisuus. Länsimaisissa hyvinvointivaltioissa tappavat pöpöt on ajettu niin ahtaalle etteivät ihmiset tunnu enää osaavan pelätä niitä. Ne eivät ole kuitenkaan hävinneet mihinkään, paitsi isorokko. Tämä vaarallinen ja tarttuva virustauti onkin oiva esimerkki rokotteiden todellisesta mahdista. Rokotteiden avulla isorokko saatiin kokonaan hävitettyä luonnosta. Sitä on olemassa enää muutaman tutkimuslaitoksen huipputurvallisissa säilöissä

Arvostelut

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Pikku piikki ei tapa 2017-02-27 05:25:01 Vääpeli Y.
Arvosana 
 
N/A
Vääpeli Y. Arvostellut: Vääpeli Y.    February 27, 2017
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Täytyy sanoa, että allekirjoitan monilta osin tämän! Sen verran pitää kyseenalaistaa, että eikö kuitenkin ole tutkimustietoa, että jotkin rokotteet ovat aiheuttaneet lapsissa autismia tai pahentaneet sitä. Kuitenkin kokonaisuudessaan olen samaa mieltä, rokotteet ovat pelastaneet niin monelta sairaudelta, ettei sitä edes tajuta. Toki, kun ihmiskunta keksii vastakeinon sairaudelle, luonto tuppaa pistämään uutta kovempaa keinoa kehiin. Influenssarokotuksestakin on samantyyppinen kokemus, monena syksynä/talvena se on tullut otettua ja usein se on nostanut pienen nuhan tai lievän ja nopean kuumeen, mutta influenssa ei ole tarttunut. Toki monesti kaikki rokotteet eivät aina ole täysin kattavia, mutta tällöinkin ainakin lieventävät tautia huomattavasti. Mitä siihen tulee, että onko vanhemmilla oikeus olla rokottamatta lapsiaan, niin minun mielestäni kaikki Suomessa asuvat lapset pitäisi rokottaa. Hengenvaara niin kehittymättömässä immuunijärjestelmässä on kuitenkin paljon lähempänä kuin täysikasvuisella aikuisella.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews