Tulosta
Novellit Mielipiteet Rei - nollan filosofia
QR-Code dieser Seite

Rei - nollan filosofia Hot

Hajimemashite, eli japaniksi Tervehdys.
 
Näillä sanoin olen yleensä avannut kaikki yhteydenotot toisten ihmisten kanssa internetin kautta, ja niin teen nytkin. Ne jotka eivät osaa japania, kerrottakoon heille, että tämän blogin nimikin on saatu kyseisestä kielestä. Ei siksi että Japanilla, sen kielellä, kulttuurilla tai elämänmallilla olisi sen suurempaa merkitystä tälle blogille, vaan koska japania harrastaneena muistin tämän sanan, joka tuntui tällä hetkellä parhaalta mahdolliselta nimeltä blogilleni, koska se varmasti voi kuvastaa moniakin merkityksiä joita tämän sisällyksellä tulee olemaan.
Rei tarkoittaa monia asioita - nollaaei-mitääntyhjää, mutta myös esimerkkiä.
Koko sana sisältää siis oman persoonallisen käsitykseni siitä, mitä itse pidän parhaana "hahmottumana" - se voisi olla ylipäätään jotain, joka käsittää joko kaiken, tai ei mitään. Kuten nollassa ei ole mitään, tai täydellisessä ympyrässä ei ole yhtään kulmaa tai särmää, ja näin ollen siihen ei voida kiinnittää mitään.
 
Oman elämäni voisi sanoa olleen aika tyhjäntäyteistä monessakin piirteessään. Saavutuksiini ei kuulu mitään koulutusta peruskoulua lukuunottamatta. Olen jälkikäteen todennut olleeni lähestulkoon aina yksinäni, mistä kertoo omalta osaltaan vähäinen ystäväpiirini, parisuhteettomuuteni ja neitsyyteni. Myös vaatetukseni ja muu tyylini käsittää mahdollisimman yksinkertaisia, neutraaleja piirteitä, kuten kuvattomia ja yksivärisiä paitoja, sekä muita lähinnä itseäni miellyttäviä ja muodista poikkevia valintoja. Toinen tämän "täydellisen muodon" ja asemoinnin kuvaaja taas on lapsena värityskirjaa täyttäessäni tekemäni havainto, miten ikävältä näytti kun väritin auton toisen kyljen eri värillä kuin toisen, ja olenkin myöhemmin halunnut noudattaa päinvastaista johdonmukaisuutta. Jopa se, miksi taustalla oleva puu on asetettu keskelle, on merkki tästä.
 
Tämä kanji-kirjain, sen takana oleva sana ja nämä ajattelumallini kuvastavat myös montaa muuta piirrettäni. En nimittäin ole koskaan halunnut sitoutua täysin mihinkään valmiiseen tai toisten kaavailemaan ja tarjoamaan malliin, vaan aina olen noudattanut omaa päätäni lähes asiassa kuin asiassa, niin pitkälle kuin se on mahdollista. Tästä johtuen tämä blogikin on nyt olemassa, ja sen sisältö tulee kertomaan mahdollisimman paljon siitä, miten tämä kaava näkyy ajattelussani ja persoonassani.
Tarkoitukseni on siis esitellä oma maailmankatsomukseni ja elämänfilosofiani. Rei näkyy myös siinä, etten varsinaisesti enää noudata minkään aatteen, uskonnon tai muun elämänkatsomuksen tai -filosofian mukaisia oppeja. Ehkä ainoa ihminen jonka ajatuksia - tai tarkemmin ajatusta - voin sanoa kannattavani, on intialaisen Jiddu Krishnamurtin opetus siitä, ettei kenenkään pitäisi tai ainakaan kannattaisi tyytyä toisten valmistamiin valmiisiin ajatuksiin, koska ne voivat sitoa ja saastuttaakin omat väylät ja näkymät. Ehkä minun pitäisi olla ylpeä siitä, että tajusin Krishanamurtiin tutustuessani löytäneeni jo itse tämän periaatteen.

Oheisessa blogissa luettavissa jo muutamia pätkiä omasta elämänfilosofiastani: http://reimyphilosophyoflife.blogspot.fi/2012/04/rei_18.html

Ylläpidon palaute

 
Rei - nollan filosofia 2012-11-24 11:12:10 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    November 24, 2012
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Näin henkilökohtaisten asioiden kritisointi on minulle melkoisen hankalaa, joten jätän palautteeni lyhyeksi.

Arvostan itsekriittisyyttäsi ja häpeilemättömyyttäsi siinä, että tuot ajatuksiasi rohkeasti julki, eikä ainakaan tule sellaista kuvaa, että mietit liikaa, mitä muut sinusta ajattelevat.

Kerroit, kuinka haluat olla vapaa jonkun muun valmiiksi miettimistä toimintamalleista ja ajatuksista. Olisinpa itse samanlainen. Toisinaan tyytyy ilolla toisten suunnittelemiin, valmiiksi mietittyihin toimiin ja näkemyksiin.

Teksitistäsi huomaa, että todella mietit asioita!

Kiitos näkemyksiesi jakamisesta!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Rei - nollan filosofia 2013-02-17 21:30:37 APeA
Arvosana 
 
4.0
Arvostellut: APeA    February 17, 2013

Kirkasta, selkeää tekstiä! Tunnut sisäistäneen hienosti jotain zen-buddhalalaista ajattelutapaa ja sitä estetiikkaa joka japanilaisessa kulttuurissa parhaimillaan häikäisee.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews